Tällä hetkellä useissa valtioissa käydään keskustelua yksityisen turvallisuusalan roolista ja sen merkityksestä yhteiskunnallisena toimijana[1]. Perinteisiä turvallisuusviranomaisten tehtäviä ulkoistetaan eri puolella maailmaa. Ulkoistaminen on herättänyt keskustelua siitä, heikkeneekö valtion suvereniteetti, kun julkisen vallan tehtäviä alkavat hoitaa entistä enemmän yksityiset toimijat.

Yksityisen turvallisuusalan ja turvallisuusviranomaisten rajanveto on hämärtynyt, minkä myötä käydään keskustelua myös siitä, miten yksityinen turvallisuusala toimii ja kuinka sitä tulee valvoa. Yksityisen turvallisuusalan kasvun myötä valtiot ovat joutuneet kehittämään ja uudistamaan toimialan sääntelyä. Esimerkiksi Suomessa merkittävä yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Lakiuudistukseen liittyen syksyllä Tietosanoma julkaisee kommentaarin ja alan perusoppikirjan.

Yksityistä turvallisuusalaa koskevassa keskustelussa on ollut tyypillistä, ettei toimialasta ole ollut saatavilla tarpeeksi luotettavaa tieteellistä tietoa. Suomessa yksityiseen turvallisuusalaan on kohdistunut suhteellisen vähän tutkimusta. Akateeminen tutkimus on keskittynyt lähinnä tarkastelemaan yksityiseen turvallisuusalaan liittyviä oikeustieteellisiä kysymyksiä, kuten Kerttulan Vartijat ja järjestyksenvalvojat julkisen vallan käyttäjinä[2] ja Paasosen Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn toimivuus – empiirisiä oikeustutkimuksia yksityisestä turvallisuusalasta[3] väitöskirjat osoittavat. Toinen yksityiseen turvallisuusalaan liittyvä tutkimushaara Suomessa on ollut VTT:n ja Aalto-yliopiston ValueSSe-hankkeen tekemät tutkimukset liittyen turvallisuuspalveluiden asiakasarvoon[4]. Tähän tutkimushaaraan liittyy osaltaan Murtosen väitöskirja Supplier-perceived customer value in business-to-business security service[5].

Kansainvälisestä tutkimuksesta

Yksityistä turvallisuusalaa koskeva kansainvälinen tutkimus on puolestaan lisääntynyt toimialan kasvun myötä. Yksityisen turvallisuusalan asemasta yhteiskunnissa alettiin kiinnostua 1970-luvun alussa[6]. Yhdysvalloissa julkaistiin useita yksityiseen turvallisuusalaan liittyviä raportteja[7]. Pian tämän jälkeen myös Kanadassa ja Isossa-Britanniassa julkaistiin toimialaan liittyen erilaisia julkaisuja ja tutkimuksia[8]. Yksityinen turvallisuusala on kasvanut voimakkaasti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, joten myös siihen liittyvä kansainvälinen tutkimus on painottunut toimialan kasvuun[9]. Tutkijat ovat tehneet useita kansallisia tutkimuksia yksityisestä turvallisuusalasta ja sen kehityksestä[10]. Lisäksi on tehty tutkimuksia, joissa on vertailtu yksityisten turvallisuusalan kasvua ja kehitystä eri valtioissa[11]. Tutkijat ovat myös tarkastelleet toimialan kehityksen taustatekijöitä. Kehityksen taustalla on katsottu olevan useita tekijöitä ja erilaisia teorioita[12].

Tutkimus yksityisestä turvallisuusalasta on lisääntynyt, vaikka se on yhä jäljessä turvallisuusviranomaisista tehdyn tutkimuksen määrässä.[13] Toimialan vähäistä oikeustieteellistä tutkimusta selittää osittain se, että useissa valtioissa toimialan erityislainsäädäntöä on säädetty vasta 2000-luvun aikana[14]. Prenzler ja Milroy ovat tutkineet toimialan sääntelyä Australiassa. Heidän mukaan olisi tärkeää tehdä oikeusvertailua sekä tutkia kuinka toimivaa ja tehokasta yksityisen turvallisuusalan sääntely on eri valtioissa, koska nykyinen tutkimus ollut hyvin rajallista. He korostavat, että valtioiden on välttämätöntä yksityisen turvallisuusalan kasvun myötä kehittää toimialan sääntelyä, koska yhä useammat ihmiset ovat riippuvaisia toimialan palveluista.[15] Toimialalla työskenteleekin useissa valtioissa nykyään enemmän ihmisiä kuin turvallisuusviranomaisia[16]. Yksityisen turvallisuusalan toimijat myös hoitavat nykyään useita tehtäviä, jotka kuuluivat aiemmin viranomaisille[17]. Tämä on asettanut yksityisen turvallisuusalan toimijat moninaisiin ja sirpaleisiin poliisityyppisiin tehtäviin, joilta puuttuu oikeudellinen asema.[18]

Yksityiseen turvallisuusalaan liittyvässä kotimaisessa ja kansainvälisessä oikeustieteellisessä tutkimuksessa yhteisenä piirteenä on tutkimuksen vähäisyyden lisäksi ollut tutkimuksen yksipuolisuus. Tutkimukset ovat rajoittuneet lainopilliseen tutkimukseen. Tutkimuksissa on korostettu empiirisen oikeustutkimuksen tarvetta, mutta yleensä empiirinen näkökulma on rajattu tutkimuksien ulkopuolelle.[19] Empiiristä tutkimusta on tehty aiemmin yksityisen turvallisuusalan toimijoista[20]. Osassa tutkimuksista on esimerkiksi tarkasteltu alan toimijoiden työskentelytapoja[21], mutta varsinainen empiirinen oikeustutkimus on ollut lähes olematonta[22]. Joh on todennutkin, että yksityisen turvallisuusalan lainopillinen tutkimus on usein sivuuttanut empiirisen näkökulman ja vastaavasti sosiologisissa tutkimuksissa lainsäädäntö on usein sivuutettu. Hän on ehdottanutkin näitä yhdistävää lähestymistapaa (socio-legal). [23]

Tutkimusprojektin tarkoitus ja tavoite

Tutkimusprojektin tarkoituksena on täyttää yksityisen turvallisuusalan oikeusvertailuun ja empiiriseen oikeustutkimukseen liittyvää tutkimusaukkoa, ja samalla antaa uutta empiiristä taustatietoa erityisesti toimialan sääntelyn kehittämistä varten. Lainlaadinnan nykyaikaiset mallit ja paremman sääntelyn ohjelmat avaavat tutkimustiedolle kysyntää ja väyliä vaikuttaa lainvalmisteluun. Tämän takia tarjolla on oltava ajanmukaista ja relevanttia tutkimustietoa sekä väyliä, joiden kautta tutkimustieto kulkee lainvalmistelijoiden ja päätöksentekijöiden käyttöön, kun esimerkiksi Euroopan komissio on esittänyt todellisten turvallisuusalan sisämarkkinoiden luomista. Tämän takia komissio on laatinut toimintasuunnitelman innovatiivisen ja kilpailukykyisen turvallisuusalan edistämiseksi, jonka myötä voidaan vahvistaa Euroopan unionin turvallisuusalan asemaa uusilla kansainvälisillä markkinoilla.[24]

Tutkimustehtävä on kaksijakoinen. Tutkimuksen tavoitteena on ensinnäkin tutkia yksityisen turvallisuusalan oikeuskäytäntöä. Keskiössä on poliisin rikostilastot ja tuomioistuimien oikeuskäytäntö, jota analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Siten yksityisen turvallisuusalan kokemasta ja tekemästä väkivallasta täytyy saada myös vaihtoehtoisia kyselypohjaisia mittareita. Tämän takia tutkimushankkeessa tehdään alan työntekijöille kohdistettu valtakunnallinen kysely.

Tutkimusprojektin toisessa osassa tehdään oikeusvertailua sekä tutkitaan kuinka toimivaa ja vaikuttavaa yksityisen turvallisuusalan sääntely on eri valtioissa. Yhtäältä tutkimuksessa selvitetään eri valtioiden voimassa olevan sääntelyn sisältöä ja toisaalta siinä pyritään systematisoimaan sääntelyä, koska esimerkiksi Euroopan unionissa on tavoitteena toimialan sääntelyn harmonisointi. Kansainvälinen sääntely voikin mahdollistaa alan toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Tutkimuskysymykset voidaan täsmentää seuraavasti:

  • Kuinka yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat edustettuna rikostilastoissa?
  • Minkälaista oikeuskäytäntöä yksityisen turvallisuusalasta on ja missä roolissa alan toimijat ovat?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat alan sääntelyn ja työtehtävissä kokeman väkivallan?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan sääntelyä on toteutettu ja kuinka toimivaa sekä vaikuttavaa sääntely on eri valtioissa?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan sääntelyä voidaan kehittää tulevaisuudessa?

Tutkimusprojektin tulokset ja julkaisut

Tutkimusprojektin tulokset julkaistaan useina tieteellisinä artikkeleina. Lopuksi keskeiset tulokset julkaistaan vielä kokoomateoksena, jonka julkaisutilaisuuden yhteydessä järjestetään projektin loppuseminaari. Tutkimusta rahoittaa Etelä-Savon rahasto, joka on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Projekti toteutetaan 1.6.2017–31.8.2020 välisenä aikana. Tutkimusprojektin keskeisiä tuloksia tullaan julkaisemaan myös tässä blogissa.

 

[1] Yksityisen turvallisuusalan kasvuun liittyvällä keskustelulla on jo pitkä perinne. Ks. esim. Johnston 1992.

[2] Kerttula 2010.

[3] Paasonen 2014.

[4] Murtonen ym. 2012.

[5] Murtonen 2013.

[6] Becker 1973.

[7] Ks. esim. Kakalik – Wildhorn 1971 ja 1977, Cunningham – Taylor 1985 ja Cunningham – Strauchs – Van Meter 1990. Muita yhdysvaltalaisia tutkimuksia, joissa tarkastellaan yksityisen turvallisuusalan piirteitä ovat O’ Toole 1978 ja Albanese 1989.

[8] Ks. esim. Shearing – Farnell – Stenning 1980 ja Shearing – Stenning 1981 sekä Draper 1978 ja South 1988.

[9] Ks. Bayley – Shearing 1996, Johnston 2000, Reiner 2000, Rawlings 2002 ja Crawford – Lister 2004a ja 2004b.

[10] Ks. esim. Saksasta Nogala – Sack 1999, Ranskasta Ocqueteau 2006, Venäjältä Volkov 2002, Japanista Yoshida – Leishman 2006, Etelä-Afrikasta Minnaar 2005, Brasiliasta Wood – Cardia 2006 ja Hollannista van Steden 2007.

[11] Ks. South 1994, de Waard 1999, Ottens – Olschok – Landrock 1999, van Outrive 1999, van Steden – Huberts 2005, Hakala 2007 ja van Steden – Sarre 2007.

[12] Ks. esim. Shearing – Stenning 1981, van Steden – Sarre 2010 ja George – Button 2000.

[13] van Steden 2007, s. 2.

[14] Ks. Confederation of European Security Services 2011.

[15] Prenzler – Milroy 2012, s. 354.

[16] Ks. Jones – Newburn 1995 ja de Waard 1999.

[17] Ks. Jones – Newburn 1998.

[18] Ks. esim. Button 2002, Crawford et al. 2005, Jones – Newburn 1998 ja Johnston 2000.

[19] Ks. esim. Joh 2004, s. 50.

[20] Ks. South 1985, McManus 1995, Flynn 1997, Noaks 2000, Rikagos 2002, Michael 2002, Wakefield 2001 ja 2003 ja Joh 2005.

[21] Ks. esim. McManus 1995, Rikagos 2002, Pastor 2003 ja Hutchinson – O’Conner 2005.

[22] Button (2007b) on tutkinut yksityisen turvallisuusalan toimivaltuuksien sääntelyä empiirisesti Isossa-Britaniassa.

[23] Ks. Joh 2005, s. 596–597.

[24] Ks. Euroopan komissio 2012.