#Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus

Yksityisetsivätoiminnan huomioiminen lainsäädännön kehittämisessä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisetsivätoiminnan huomioiminen lainsäädännön kehittämisessä

Presidentti Risto Ryti allekirjoitti asetuksen yksityisetsivän ammatista 11.2.1944. Asetus annettiin toisen maailmansodan pyörteissä jatkosodan ollessa käynnissä. Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19.9.1944. Sotasyyllisenä tuomitun kansallissankarimme Rytin vahvistaman asetuksen ydinajatus on voimassa edelleen. Yksityisetsivän tehtävänä on asiakkaansa toimeksiantosopimukseen perustuen usein ennalta estää tai paljastaa rikoksia. Yksityisetsivältä edellytetään nuhteettomuutta ja luotettavuutta. Tehtävät tulee puolestaan suorittaa hyvin pitkälle jokamiehen oikeuksin.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistukset 2000-luvulla

Vuoden 2002 yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa yksityisetsiviä koskeva lainsäädäntö harmonisoitiin muiden vartioimistehtävien kanssa. Tehtävän suorittaminen edellytti vartioimisliikelupaa silloiselta sisäasiainministeriön poliisiosastolta, ja yksityisetsivät hyväksyttiin vartijoiksi. Yksityisetsivät saivat samat lakisääteiset toimivaltuudet kuin muutkin vartijat. Vartijan toimivaltuuksista ja voimankäyttöoikeuksista on rikostenpaljastustehtävissä joko vähän tai ei lainkaan hyötyä.

Tuoreimmassa uudistuksessa vuodelta 2015 yksityisetsivätehtävät, tai tarkemmin rikosten paljastamista koskevat vartioimistehtävät, siirtyivät muiden vartioimistehtävien tavoin turvallisuusalan elinkeinoluvan piiriin. Tehtävä tai sen suorittamiseen liittyvät toimivaltuudet eivät muuttuneet mitenkään. Yksityisetsiviä koskeva sääntely ei ollut millään tavoin uudistuksien kohteena. Siten yksityisetsivän tehtävää ei ole enää vuoden 1944 asetuksen kumoamisen jälkeen vuonna 2002 lainsäädännössä ollut.

Keskeisenä vartioimistehtävän määritelmät

Yksityisetsivän näkökulmasta tehtävät on määritelty kahdessa eri vartioimistehtävän määritelmässä. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2.1 §:n 2 kohdan määritelmän perusteella vartioimistehtävällä tarkoitetaan omaisuuden vartioimista, henkilön koskemattomuuden suojaamista sekä vartioimiskohteeseen tai toimeksiantajaan kohdistuneen rikoksen paljastamista samoin kuin näiden tehtävien valvomista. Lain 2.1 §:n 3 kohdan mukaan myymälätarkkailulla tarkoitetaan puolestaan vartioimistehtävää, jossa vartioidaan myymälässä myytävää omaisuutta.

Rikosten paljastamista koskevan tehtävän ja myymälätarkkailun sääntely eroaa muusta omaisuuden ja henkilöiden vartioimisesta lähinnä kahdelta keskeiseltä osalta. Rikosten paljastamista voi tehdä muuallakin kuin vartioimisalueella (2.1 §:n 7 kohta). Se voi kohdentua vartioimiskohteeseen (2.1 §:n 8 kohta), eli henkilöön, esineeseen sekä muuhun omaisuuteen, jonka vartiointia toimeksiantosopimus koskee. Toiseksi lain 22.2 §:n poikkeussäännöksen perusteella, jos tehtävä sitä edellyttää, vartija saa käyttää myymälätarkkailussa ja muissa vastaavissa rikosten paljastamiseen liittyvissä tehtävissä sekä henkivartijatehtävissä ja arvokuljetustehtävissä muuta kuin vartijan asua.

Yksityisetsivän tehtävissä keskiössä tieto

Yksityisetsivät tarjoavat palveluksiaan sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Yksityisetsivä voi suorittaa yrityksen toimeksiannosta sisäistä tarkkailua, kuten tarkkailla yrityksessä tapahtuvaa hävikkiä, selvittää tietovuotoja tai tehdä koeostoja asiakkaana esiintyen.  Yritys voi selvityttää myös kilpailijoiden epärehellistä toimintaa yksityisetsivän avulla. Vakuutusyhtiöt käyttävät myös yksityisetsivien palveluksia esimerkiksi vakuutuspetoksen selvittämiseksi. Yksityishenkilön toimeksiannosta yksityisetsivä voi kerätä näyttöä esimerkiksi kadonneesta henkilöstä, häirinnästä, rikoksista, uskottomuudesta tai väkivallasta.

Yksityisetsivän eri toimeksiannoissa tieto onkin usein avainasemassa. Tietoa on paljon saatavilla, mutta lainsäädännöllä on pyritty rajoittamaan tiedon käyttöä. Viranomaistoiminnan osalta pääsääntönä on julkisuus, mutta julkisuudesta on lukuisia rajoituksia. Yritystoiminnassa ja yksityishenkilöiden osalta tietoja pyritään myös suojaamaan. Liikesalaisuuksia ja henkilön yksityisyyttä suojataan perustuslaista lähtien ja entistä enemmän myös EU-lainsäädännöllä.

Kun yksityisetsivillä ei ole viranomaisoikeuksia eikä yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa säädetä tiedonhankintaan liittyvistä toimivaltuuksista, voidaan rikosten paljastamista koskevissa tehtävissä nojautua lähinnä toimeksiantajan yksityisetsivälle toimittamiin tietoihin ja julkisiin tietolähteisiin.

Lainsäädännön kehittämistarpeista

Yksityisetsivän osalta tiedonhaut eri viranomaisrekistereistä eivät ole mahdollisia. Yksityisetsivät eivät myöskään voi hyödyntää turvallisuustekniikkaa viranomaisten tavoin. Kuunteleminen ja tarkkaileminen piilotetuilla laitteilla on salakatseluna ja salakuunteluna kriminalisoitu.

On painavia syitä sille, miksi vain turvallisuusviranomaisilla on tarkasti laissa rajoitettuja tiedonsaantioikeuksia. Viranomaisten resurssit ovat ja tulevat aina olemaan rajalliset verrattuna olemassa olevan tiedon määrään ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin henkilöiden ja omaisuuden suojelemisessa sekä jo tapahtuneiden rikosten selvittämisessä.

2000-luvulla tehtyjen lakiuudistuksien myötä perinteinen yksityisetsivän ammatti on unohdettu kokonaan. Verkkorikollisuus kasvaa ja aiheuttaa haasteita rikosprosessille. Yksityisetsivät tekevät tänä päivänä entistä enemmän verkkorikosten tutkintaa. Olisiko nyt aika taas tunnustaa tosiasiat ja selvittää esimerkiksi, millaisia tietoja ja tietolähteitä sekä tiedonhankintakeinoja yksityiselle turvallisuusalalle voisi lainsäädäntöä uudistamalla avata?

Asiassa jouduttaisiin tarkastelemaan vastakkain useita perusoikeuksia, esimerkiksi omaisuuden suojaa ja yksityisyyden suojaa. Haastettavaksi tulisi se perinteinen perustuslain tulkinta, että yksityisyyden suojaa ei saa loukata, vaikka sille olisi omaisuuden suojan ja elinkeinonvapauden näkökulmasta miten painavat perusteet tahansa. Toinen todennäköinen tapa on nimittäin vähemmän lainsäätäjän ja viranomaisen hallinnassa – yksityinen turvallisuusala kehittyy toiminnallisesti lainsäädäntöä nopeammin, kuten on historiassa käynyt useamman kerran.

Putkaa ja teiseriä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Putkaa ja teiseriä

Järjestyksenvalvojien uutisoitiin käyttäytyneen väkivaltaisesti kohdehenkilöitänsä kohtaan pääradan varrella Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Samoihin aikoihin kauppakeskuksessa kiinniottotilanteen yhteydessä menehtyi järjestyksenvalvojien voimankäytön kohdehenkilö.

Sisäministeriö on asettanut työryhmän, joka arvioi yksityisen turvallisuusalan ohjausta, valvontaa ja koulutusta. Sisäministeriön tarkoituksena on siis suomalaiseen tapaan etsiä ”syyllinen” ja hoitaa ainakin näennäisesti varsinaisen ongelman reunoilla olevia asioita. Tapahtumien juurisyitä ei ainakaan työryhmän tehtävänannon perusteella selvitetä.

Myöskään ratkaisuja siihen, miksi järjestyksenvalvojat ovat rautatieasemilla mahdollisesti päätyneet käyttämään tarpeettoman kovia voimakeinoja tai miksi kohdehenkilö saattoi saada surmansa neljän turvallisuusalan ammattilaisen rauhoittaessa häntä keskellä kauppakeskuksen käytävää, ei selvitettäne.

Toki työryhmän toimeksiantona olevalla yksityisen turvallisuusalan ohjauksen, valvonnan ja koulutuksen kehittämisellä on suurtakin merkitystä, mutta niistä voi löytää vain osaratkaisuja ”maton alle lakaistaviin”, varsinaista ratkaisua odottaviin asioihin. Niiden ratkaisemisessa on jo menetetty ainakin vuosikymmen ja yksi laaja lainsäädäntöhanke.

Uudessa hallitusohjelmassa on todettu, että yksityistä turvallisuusalaa koskevat lainsäädäntötarpeet tarkistetaan alan kasvun ja sisäisen turvallisuustilanteen muuttumisen vuoksi. Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa aihetta.

Niin kaunis on maa ja tuuheat hongat kesäisin

Kun yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön kokonaisuudistusta tehtiin kymmenen vuotta sitten, niin lähtökohtana oli edelleen se, että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien tulee olla mahdollisimman lähellä jokamiehen oikeuksia ja että koko alan toimintaedellytykset määritellään alan osaamiseltaan heikoimpien toimijoiden, harrastustoimintana yleisötilaisuuksissa harjoitettavan järjestyksenvalvonnan mukaisesti.

Kun pöly on laskeutunut ja ehkä sen jälkeen, kun sisäministeriön asettama työryhmä on selvittänyt ja antanut suosituksensa turvallisuusalan toimintaedellytysten kehittämiselle, voitaisiin tarkastella myös alan toimintaa jo muuttuneessa ja yhä synkempään suuntaan menossa olevassa maailmantilanteessa.

Reaalimaailman ratkaisut edellyttävät tosiasioiden tunnustamista. Maamme vilkkaimmilla paikoilla, rautatieasemilla ja kauppakeskuksissa, ei voida olettaa, että järjestyksenvalvojat kykenisivät aina ja kaikissa tilanteissa toimimaan kestohymy säilyttäen, ohjaamalla ja neuvomalla. Aina ei ole mahdollista sivulliset turvaten ”paljain käsin” käydä lukumääräisesti ja usein myös paremmin aseistautuneita kohdehenkilöitä vastaan, joilla usein on vielä yllätys puolellaan.

Joskus tulee jopa mieleen, että järjestyksenvalvojien ilmeinen turhautuminen tilanteeseen ei ole aivan aiheeton. Tosiasia on myös se, ettei poliiseja, joiden avuksi järjestyksenvalvojia näihin paikkoihin asetetaan, ole ainakaan nopeasti tulossa siinä määrin lisää, että järjestyksenvalvojien tehtäväksi jäisi vain mukavien asiakkaiden ohjaileminen oikeille käytäville.

Karrikoinnista ei pidä kuitenkaan vetää vääriä johtopäätöksiä. Yksityinen turvallisuusala on ja tulee varmasti pysymään palvelualana, koska kysymys on liiketoiminasta, jossa turvataan toisen, joko julkisen tai yksityisen asiakkaan, toimintamahdollisuuksia. Kenenkään toimeksiantajan toiveissa ei varmasti ole, että kiltisti maksavia asiakkaita kohdellaan väärin järjestyksenvalvojan toimesta. Jos järjestyksenvalvoja käyttäytyy väkivaltaisesti, on hän liiketalouden pelisäännöin yleensä varsin pian työtön työnhakija.

Juurisyitäkö?

Voisiko rautatieasemien järjestyksenvalvojien moitittava käyttäytyminen johtua siitä, että kaikki rautatieasemilla liikkuvat kansalaiset eivät ole lintukodon mallikansalaisia, vaan joukossa on henkilöitä, jotka tahtovat aidosti toisille pahaa, voivat pahoin, ovat erilaisten päihteiden ja huumeiden vaikutuksen alaisina, ovat aseistautuneita, ovat vaarallisia, kantavat vaarallisia tarttumatauteja ja ovat piittaamattomia muista ihmisistä sekä kohdistavat vihansa usein näissä paikoissa lähimpänä paikalla oleviin yhteiskunnan ja järjestyksen edustajiin, järjestyksenvalvojiin?

Onko niin, että vain poliisi kohtaa tällä hetkellä kuumimpana puheenaiheena olevaa nuorisojengiväkivaltaa, eikä ilmiö kohdistu lainkaan juuri näillä eräillä keskeisimmillä nuorison kohtaamispaikoilla toimiviin järjestyksenvalvojiin?

Olisiko poikkeuksellisesti ja erittäin valitettavalla tavalla kauppakeskuksessa surmansa saaneen henkilön kohtalo voitu välttää, jos järjestyksenvalvojilla olisi ollut lakisääteinen oikeus siirtää hänet rauhoittumaan lukittuun odotustilaan, jossa häntä olisi voitu edes koskematta tarkkailla sen sijaan, että neljä henkilöä oli hänen päällään häntä rauhoittamassa?

Putkaa

Peruskoulutuksen saaneilla järjestyksenvalvojilla on yleisötilaisuuksissa oikeus viedä ja valvoa kohdehenkilöä poliisin etukäteen hyväksymässä säilöönottotilassa. Kauppakeskuksen ja joukkoliikenteen aseman monesti jo ammattitutkinnon suorittaneilla, poliisin tai rajavartijoiden avuksi asetetuilla järjestyksenvalvojilla tätä oikeutta ei ole.

Monissa kauppakeskuksissa ja asemilla on olemassa tai niihin olisi helposti rakennettavissa tiloja, joissa henkilöitä voitaisiin valvoa lyhyitä aikoja, esimerkiksi viidestätoista minuutista kahteen tuntiin. Oikeanlaiset ja valvotut säilöönottotilat voisivat palvella yhteiskuntaa monin tavoin. Ainakin se olisi harvinaisempaa, että tavallisten kansalaisten tarvitsisi katsella, kun järjestyksenvalvojat painavat kohdehenkilöä kauppakeskuksen lattiaan rauhoittumaan ja odottamaan poliisin saapumista.

Ja teiseriä

Poliisilla on hyviä kokemuksia etälamauttimesta. Se on tehokas voimankäyttöväline ja oikein käytettynä se olisi erittäin tarkoituksenmukainen myös julkisilla paikoilla työskenteleville järjestyksenvalvojille.

Jos voimankäytön kohdehenkilöllä on teräase tai muu vaarallinen väline, voivat kaasusumutin ja teleskooppipatukka olla riittämättömiä välineitä laillisen välineylivoiman saavuttamiseksi. Lisäksi etälamautin olisi usein turvallisempi vaihtoehto täysin viattomille sivullisille.

Poliisi on aiheuttanut vain vähän vakavia vammoja etälamauttimella. Emme usko, että turvallisuusalalla, jossa Poliisiammattikorkeakoulu on kouluttanut satoja voimankäyttökouluttajia, ja jotka kertaavat säännöllisesti osaamistaan, kukaan kuvitteleekaan, että kyseisiä välineitä annettaisiin kaikkien käsiin. Alalla, jossa euro puhuu, tällaisia välineitä päätyisi varmasti koulutettujen ja osaavien henkilöiden välineiksi.

Vaikka alalla on suuren henkilöstömäärän vuoksi varmasti myös sopimattomia henkilöitä, on suuressa määrässä myös olemassa voimankäyttöön erittäin hyvin perehtyneitä henkilöitä, joista jotkut koulutuksensa ja kokemuksensa vuoksi voivat vetää vertoja jopa valtion voimankäyttökoneistolle.

Valitettavasti on silti varsin todennäköistä, että joskus jotakin tarkoittamatonta sattuu, kun voimankäyttötilanteita on päivittäin. Kysymys onkin se, sattuuko vahinkoja enemmän vai vähemmän, jos järjestyksenvalvojien välineet saatetaan ajan tasalle, kuten poliisi jatkuvasti omien voimankäyttövälineidensä osalta tekee?

Pelkkä mahdollisuus, että järjestyksenvalvoja voisi lamauttaa väkivaltaisen kohdehenkilön, voisi keskipitkällä aikavälillä vähentää ihmisten halukkuutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen järjestyksenvalvojia ja toisiaan kohtaan.

Vaikka valtiovallanhan ei toki tarvitse välittää ”maksusoturin” työturvallisuudesta, inhimillisesti ajatellen järjestyksenvalvoja on ihminen siinä missä valtion palkkaa saava poliisikin. Myös järjestyksenvalvojan työturvallisuudella pitäisi olla merkitystä.

Valtaosa vartioimis- ja järjestyksenvalvontaliikkeistä tekee hyvää tai jopa erittäin hyvää työtä työntekijöidensä työturvallisuuden eteen ja jopa laissa tarkoitetulla tavalla yhteistyössä virkavallan sekä asiakkaidensa kanssa.

Miten pitäisi edetä?

Edellä ehdotettuja muutoksia ei voi hoitaa mukavasti muuttamalla vähän koulutussuunnitelmia ja palkkaamalla lisää alaa valvovia poliiseja, vaan ne edellyttäisivät lainsäädäntömuutoksia. Ennen kuin ensimmäinen perustuslakivaliokunnan kuulema valtiosääntöasiantuntija ehtii älähtämään asian olevan perustuslakikysymys, todettakoon, että säilössäpitoa koskeva toimivalta ja vartijoiden toimeksiannot poliisien putkavalvonnassa säädettiin mahdolliseksi ilman perustuslainsäätämisjärjestystä.

Etälamautinta vastustaville muistutettakoon, että vartijoiden voimankäyttövälineisiin kuuluvat jo nykyisellään kaasusumuttimet ja rajoitetuilla vartioimisalueilla tai rajoitetuissa tehtävissä ampuma-aseetkin. Aseista vahvimman, tiedon, käyttäminen ja jakaminen viranomaisten kanssa molempiin suuntiin lienee juridisesti kaikkein haasteellisin rasti.

Jos ja kun sisäministeriön työryhmä päätyy suosittamaan lisää voimankäyttökoulutusta kaikille vartijoille ja järjestyksenvalvojille sekä viranomaisvalvonnan tehostamista, voisiko samalla selvittää, että mahdollistaisiko koulutuksen lisääminen ja kohdentaminen sekä viranomaisen valvonnan tehostaminen samalla myös poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavien järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien ja voimankäyttövälineiden kehittämisen nykyisten uhkakuvien edellyttämälle tasolle?

Voisiko kehitystyössä ottaa huomioon myös valtiontalouden ja liike-elämän realiteetit? Poliisit kertovat usein, että he eivät ole koskaan käyttäneet ampuma-asetta, vaikka heillä sellainen on. Samoin useat vartijat ja järjestyksenvalvojat kertovat, että he eivät ole koskaan joutuneet voimankäyttötilanteeseen, jossa olisi tarvinnut voimankäyttövälinettä.

Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavilla järjestyksenvalvojilla voimankäyttötilanteisiin joutuminen on todennäköisempää, mutta suurimmassa osassa kohteita ei kuitenkaan päivittäinen aktiviteetti. Onko silloin tarkoituksenmukaista kouluttaa kaikkia kymmeniätuhansia turvallisuusalan työntekijöitä voimankäyttäjiksi, vai olisiko koulutusta syytä merkittävästi kohdentaa?

Ala tarvitsee työntekijöitä myös sellaisiin tehtäviin, joissa voimankäyttötilanteet eivät ole todennäköisiä ja osassa, kuten hälytyskeskuksissa, voimankäyttötilanteet ovat lähes mahdottomia. Suuri osa palvelualan ammattilaisista jättää alan valitsematta, jos sen koulutus painottuu voimakkaasti voimankäyttöön.

Ratkaisu ei ole joko tai, vaan sekä että

Valtiomme nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on aivan mahdollisuuksien rajoissa, että jo nyt eduskuntavaalien jälkeen koittavat ajat, että poliisille ei myönnetä aina lisää rahaa lisätalousarviossa, kun poliisiylijohtaja käy sitä telkkarissa pyytämässä.

Ja vaikka poliisien määrää lisättäisiinkin ja resurssilisäys vielä kohdennettaisiin rautatieasemille ja kauppakeskuksiin, kestää kohdentaminen yleensä vain sen aikaa, kunnes seuraava poliittinen päätös poliisin tehtävien priorisoinnista jonkin ajankohtaisen ilmiön taltuttamiseksi syntyy.

Lisäksi yrittäjä ei voi luottaa siihen, että poliisi pysyy hänen kauppansa läheisyydessä. Partiot kun joutuvat lähtemään tehtäville muihinkin osoitteisiin, kun kutsu käy. Järjestyksenvalvoja sen sijaan pysyy kauppakeskuksessa niin kauan kuin työnantajalle palvelusta maksetaan ja työntekijät uskaltavat tehtäviään ”etulinjassa” tehdä.

Poliisin ja yksityisen turvallisuusalan yhteistyö on kehittynyt hyvin. Poliisiammattikorkeakoulussa juuri voimankäyttökouluttajien koulutukseen on panostettu. Paikallisesti on sovittu hyviä käytäntöjä. Yksityinen turvallisuusala hyötyisi kenttäpartioiden lisäämisestä ja poliisin toiminnan kohdistamisesta kenttätyöhön. Mitä nopeammin poliisi ehtii paikalle järjestyksenvalvojan avuksi, sitä turvallisempaa on hänen työnsä ja vakavimpia voimankäyttötilanteita syntyy vähemmän. Vaikka poliisin resurssia lisättäisiin, usein tilanteisiin ensin ehtivien, tapahtumapaikalla yleensä jo olevien järjestyksenvalvojien toimintaedellytysten kehittämistä ei saisi laiminlyödä.

Pääsimme ensin Natoon, mutta Ruotsi korjasi ensin järjestyksenvalvojien toimintaedellytykset

Ehkä juuri edellä käsiteltyjen tosiseikkojen vuoksi mallimaassamme Ruotsissa on päädytty toimivaltuuksiltaan ja koulutukseltaan merkittävästi eroaviin järjestyksenvalvojiin. Tunnettu tosiasia on, että osassa Ruotsia turvallisuustilanne on Suomea heikompi ja tässä jutussa mainitut juurisyyt askeleen pari pidemmälle väärään suuntaan kehittyneitä.

Kun meillä päädyttiin alan lainsäädäntöuudistuksessa vain kirjaamaan lakiin olemassa olevia käytäntöjä, eikä jo silloin nähtävissä ollutta tarvetta edelleen kehittää ammattimaisesti hoidettuja turvallisuuspalveluita eri kohteissa.

Meillä on tarvetta kehittää myös alan toimijoiden toimivaltuuksia kriittisen infrastruktuurin kohteiden vartioinnissa, kuten fyysisen hybridiuhan torjuntaan liittyen ja mahdollisuuden puuttua luvattoman dronen lennätykseen. Lienee nyt järkevin vaihtoehto taas kerran naapurin mallin kopioiminen, kuten monessa muussakin asiassa on aiemmin toimittu.

Järjestyksenvalvontatoiminnan sääntelyn toimivuus

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Järjestyksenvalvontatoiminnan sääntelyn toimivuus

Ensimmäiset järjestyksenvalvontatoimintaa koskevat säännökset ovat jo vuodelta 1924, jolloin säädettiin julkisista huveista maaseudulla annettu asetus. Siinä säädettiin järjestysmiehen tehtävistä ja toimivaltuuksista. Järjestysmiehiä koskevat säännökset saatiin lain tasolle vuonna 1930 säädetyllä huvitilaisuuksien järjestysmiehistä annetulla lailla.

Järjestysmiesten toimivaltuuksia laajennettiin vuonna 1933 järjestyksen ja turvallisuuden tehostamiseksi annetussa laissa. Nämä molemmat lait kumottiin vuonna 1969 julkisista huvitilaisuuksista annetulla lailla. Järjestyksenvalvontatoiminnasta säädettiin sitten järjestyksenvalvojista annetussa laissa, joka oli osa kokoontumisvapautta sääntelevän lainsäädännön kokonaisuudistusta vuonna 1999. Tämän myötä järjestysmiehen käsitteestä tuli historiaa.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain uudistus tuli voimaan 2017, jonka myötä kumottiin järjestyksenvalvojista annettu laki. Lakiuudistukseen liittyen tein kyselytutkimuksen alan toimijoille järjestyksenvalvontatoiminnan sääntelystä, joka on aiemmin julkaistu JFT:ssä (4–5/2020). Tässä blogissa käydään läpi kyselytutkimuksen keskeiset tulokset, johon vastasi yhteensä 539 henkilöä.

Lakiuudistus selkeytti hajanaista sääntelyä

Järjestyksenvalvojatoimintaa koskevaa sääntelyä piti selkeänä yli puolet vastaajista, kun taas 16 prosenttia vastaajista oli eri mieltä (keskiarvo 3,5). Alan toimijat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä sääntelyyn ja sen selkeyteen. Järjestyksenvalvontatoimintaa koskevaa sääntelyä pitivät selkeimpänä työntekijät. Väittämäkysymysten jakaumat on esitetty alla olevassa kuviossa.

Aikaisempien tutkimusten perusteella yksityistä turvallisuusalaa koskenutta lainsäädäntöä pidettiin jokseenkin epäselvänä. Erityisesti siksi, että sääntely oli hajallaan eri laeissa. Lakiuudistuksen pääasiallisena tavoitteena olikin yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainsäädännön selkiyttäminen.

Hajanaista sääntelyä kumottiin ja säännöksiä keskitettiin yhteen lakiin. Järjestyksenvalvontatoiminta tuli myös pääosin luvanvaraiseksi. Tutkimustulosten perusteella järjestyksenvalvontatoimintaa koskevan sääntelyn selkiyttämisessä on onnistuttu melko hyvin. Sääntelyn sekavuutta aiheuttaa kuitenkin esimerkiksi uuteen elinkeinolupaan liittyvät poikkeukset järjestyksenvalvontatoiminnassa.

Selkeät ja toimivat toimivaltuudet

Järjestyksenvalvojan toimivaltuuksia pidettiin pääsääntöisesti selkeinä ja toimivina. Lisäksi vastaajat pitivät järjestyksenvalvojan kiinniotto-oikeutta selkeänä. Toimivaltuuksia ja kiinniotto-oikeutta pitivät selkeimpänä työntekijät.

Lakiuudistuksessa järjestyksenvalvojan toimivaltuudet pysyivät lähes ennallaan. Järjestyksenvalvojalla ei ole enää velvollisuutta, vaan oikeus, estää henkilön pääsyä toimialueelleen tietyissä tapauksissa. Poistamisperusteita myös osin täsmennettiin.

Uutena poistamisperusteena on oikeus poistaa toimialueelta henkilö, joka oleskelee siellä ilmeisen oikeudettomasti. Säilössäpito-oikeutta myös hieman rajoitettiin. Järjestyksenvalvoja sai myös oikeuden rikoksesta epäillyn kiinniottamiseen, joka vastaa pakkokeinolain mukaista yleistä kiinniotto-oikeutta.

Järjestyksenvalvojan voimakeinojen käyttöä koskeva säännös vastaa nyt vartijan vastaavaa säännöstä. Aikaisempien tutkimuksiin verrattuna järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ovat nyt selkeämmät.

Koulutus kehittyi

Järjestyksenvalvojan koulutuksen uudistaminen ja lisääminen olivat vastaajien mielestä tarpeellisia. Tarpeellisimpana uudistusta piti toimenkuvista muussa roolissa olleet henkilöt, kun taas vähiten tarpeellisena johto/yrittäjät.

Turvallisuusalan tutkintoja on uudistettu ja päivitetty melko hitaasti verrattuna toimialan kehittymiseen. Aikaisempien tutkimusten perusteella ammatillisessa koulutuksessa korostuivat lupakoulutuksien kehittämistarpeet ja nimenomaan niiden työelämälähtöisyys.

Jatkotutkimusta 

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden näkökulmasta lakiuudistus on osoittanut onnistuneeksi. Tulevaisuudessa tulisi myös tutkia sekä järjestyksenvalvontapalveluiden toimeksiantajien näkemyksiä että valvontaviranomaisen näkemyksiä lakiuudistuksesta.

Esimerkiksi valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan.

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden näkemyksiä alan lakiuudistuksesta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden näkemyksiä alan lakiuudistuksesta

Lainvalmistelun ja erityisesti vaikutusten arviointien laadusta on keskusteltu julkisuudessa. Lain vaikutusten niin etukäteinen arviointi kuin jälkikäteinen seuranta on perinteisesti ollut vähäistä Suomessa.

Puutteelliset lain vaikutusten arvioinnit ja lain toimeenpanon vaatimien resurssien arvioinnit johtavat sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen ja lisäävät yhteiskunnan kustannuksia. Lainsäädäntöä joudutaan tämän takia vähän väliä uudistamaan, kuten yksityisellä turvallisuusalalla on käynyt 2000-luvulla. Viimeisimpänä yksityisistä turvallisuuspalveluista annettu laki (1085/2015) tuli voimaan 1.1.2017. Yksityisen turvallisuusalan osalta kyse on merkittävästä lakiuudistuksesta, jolla on ollut vaikutusta sekä alan toimijoihin että toimeksiantajiin.

Tämän takia toteutimme alan toimijoille kyselytutkimuksen alkuvuoden aikana, jossa tutkittiin yhtenä osana lakiuudistuksen jälkikäteisiä vaikutuksia. Kyselytutkimuksen aineisto ja menetelmät on esitetty tarkemmin toukokuun blogissa, jossa käsittelin keskeisiä tuloksia väkivaltakokemuksien osalta. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin tieteellisessä artikkelissa tulevan vuoden aikana.

Lainsäädännön selkeyttäminen

Lakiuudistuksen pääasiallisena tavoitteena oli yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainsäädännön selkeyttäminen muun muassa keskittämällä yksityistä turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö pääsääntöisesti yhteen lakiin. Vastaajat kokivat lainsäädännön selkeyttämisen erittäin tärkeäksi asiaksi.

He eivät kuitenkaan pitäneet uudistettua lainsäädäntöä täysin selkeänä, koska he toivat esille useita kehittämistarpeita. Lisäksi he kokivat lainsäädännön olevan monilta osin vielä epäselvä. Sääntely koettiin myös vaikeaksi tulkita.

Elinkeinoluvan laajentuminen

Lakiuudistuksen myötä aiemmasta vartioimisliikeluvasta luovuttiin ja tilalle tuli turvallisuusalan elinkeinolupa, jonka piiriin kuuluu myös järjestyksenvalvontatoiminta, joka tuli pääosin luvanvaraiseksi.

Tutkimustuloksista ilmenee, että suuri osa vastaajista piti elinkeinoluvan laajentamista hyvänä ja tärkeänä asiana muun muassa alan valvonnan kannalta. Elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta aiheuttavat kuitenkin alalla sekavuutta.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli lakiuudistuksen myötä myös elinkeinoluvan alaisuuteen. Kameravalvontajärjestelmät jätettiin sääntelyn ulkopuolelle. Vastaajat kokivat turvasuojausta koskevassa sääntelyssä olevan kehittämistarpeita. Kameravalvonta ja turvallisuusjärjestelmien suunnittelu tulisi ottaa elinkeinoluvan piiriin. Turvasuojausta koskeva sääntely koettiin epäselväksi ja käytännössä toimimattomaksi.

Toimivaltuudet

Vastaajat pitivät toimivaltuuksiin tehtyjä muutoksia selvästi tärkeimpänä ja onnistuneimpana uudistuksena.Vastaajat olivat tyytyväisiä nimenomaan toimivaltuuksien lisäämiseen, selkeyttämiseen ja järjestyksenvalvojan sekä vartijan toimivaltuuksien yhdenmukaistamiseen.

Toimivaltuuksiin liittyen myös voimankäyttövälineisiin liittyviä uudistuksia pidettiin tärkeänä. Vastaajat kokivat, että toimivaltuuksissa on kuitenkin myös jatkossa kehitettävää.Erityisesti esille nousi sairaaloissa työskentelevien vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien puutteet.

Toimivaltuuksien yhteydessä voidaan myös todeta, että vastaajat toivoivatalan toimijoiden rikosoikeudellisen vastuun ja suojan saattamista samalle tasolle kuin virkamiehillä. Tärkeänä kehittämiskohteena pidettiin lisäksi voimankäyttövälineisiin ja työturvallisuuteen liittyviä asioita.

Koulutukset

Lakiuudistuksen yhteydessä vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutukseen tehtiin myös uudistuksia. Vastaajat nostivatkin esille koulutukseen liittyvien muutosten tärkeyden. Erityisesti koulutuksen lisäämistä ja kehittämistä pidettiin tärkeänä.

Toimivaltuuksiin ja koulutukseen tehtyjen uudistusten myötä lainsäätäjä velvoitti turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan laatimaan sekä yleiset että tarvittaessa kohdekohtaiset toimintaohjeet vartioimis- ja järjestyksenvalvojatehtäviin.

Vastaajien mielestä työnantajat eivät ole kuitenkaan antaneet työntekijöille tarpeeksi koulutusta lakiuudistukseen liittyen tai uudistaneet kohdeohjeita. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että johdon/yrittäjien mielipiteet kyseisistä asioista erosivat jonkin verran muiden toimenkuvien omaavien henkilöiden vastauksista.

Yhteenvetoa ja jatkotutkimusta

Kotimaisissa lainvalmisteluohjeissa tunnistetaan lainsäädännön jälkikäteisen vaikutusten arviointien tärkeys, mutta seuranta ei ole kuitenkaan velvoittavaa. Jälkikäteisen arvioinnin tavoitteena on selvittää millaisia vaikutuksia säädöksillä on ollut ja vastaavatko ne asetettuja tavoitteita. Seurannan avulla pystytään tuottamaan tietoa siitä, mitä muutostarpeita lainsäädännössä mahdollisesti on.

Kyselytutkimus osoittaa, että alan toimijoiden näkökulmasta lakiuudistuksen tavoitteet eivät ole täysin onnistuneet. Alan toimijat toivatkin esille useita kehittämistarpeita. Tulevaisuudessa tulisi myös tutkia sekä toimeksiantajien näkemyksiä että valvontaviranomaisen näkemyksiä lakiuudistuksen vaikutuksista, jotta voidaan selvittää mahdollisia sääntelyhäiriöiden olemassaoloa monipuolisemmin.

Jos lainsäädäntö ja sen täytäntöönpano ei ole kaikilta osin optimaalinen, kuten tutkimus osoitti, niin sen korjaamiseksi voidaan tarvittaessa käynnistää lainvalmisteluprosessi ja ohjeistaa sääntelyn kohdetahoja lainsäädännön soveltamisesta sekä vaatimuksista.

Ylipäätään lainvalmistelun tasoa koskevan yleisen keskustelun lisäksi tarvitaan konkreettista tutkimusta sääntelyn onnistumisista ja epäonnistumisista. Muuten on vaarana, että keskustelu sääntelyn toimivuudesta keskittyy anekdootteihin ja yksittäistapauksiin jäsentyneen kokonaiskuvan sijasta. Lainsäädännön jälkikäteisarviontia toteuttavaa empiiristä oikeustutkimusta tehdään Suomessa tarpeeseen nähden liian vähän ja alan osaajia on hyvin rajallinen joukko.