#kyberturvallisuus

Kyberrikokset tuomioistuimissa – missä kyberrikolliset ovat?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberrikokset tuomioistuimissa – missä kyberrikolliset ovat?

Olin kertomassa meidän kyberrikollisuuteen liittyvästä tutkimuksesta Tietoturva ry:n Tietoturvakatsaus 2022 -webinaarissa. Kyberrikollisuuteen liittyvä kansainvälisesti tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Tutkimus on kuitenkin tekniikkaan ja insinööritieteisiin painottunutta.

Kyberrikollisuutta koskeva kotimainen kriminologinen ja rikosoikeudellinen tutkimus on ollut hyvin vähäistä, vaikka kyberrikosten sääntely on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana. Rikoslaissa keskeisenä on 38 luku, jossa säädetään tieto- ja viestintärikoksista. Kyberrikoksia koskevia säännöksiä sisältyy myös muihin rikoslain lukuihin.

Poliisin tietoon tulleet rikokset ja tuomiot

Poliisiin tietoon tulleiden tieto- ja viestintärikosten määrä on kasvanut selvästi 2010-luvulla. Vuonna 2010 poliisin tietoon tuli yhteensä 717 rikosta, vuonna 2019 peräti 5202 rikosta. Valtaosan tästä kasvusta selittää kuitenkin identiteettivarkauden kriminalisointi vuonna 2015. Muiden nimikkeiden yhteenlaskettu määrä on kasvanut vuosien 2010–2019 aikana maltillisemmin, mutta kuitenkin noin 80 prosenttia.

Tietoon tulleiden rikosten määrään suhteutettuna tieto- ja viestintärikoksista käräjäoikeuksissa tuomittujen rangaistusten määrä on varsin matala: vuosina 2015–2019 tuomittujen henkilöiden määrä (yhteensä 206 henkilöä) on ollut vuosittain korkeimmillaan 48. Koska tuomiotilastot laaditaan päärikosperustaisesti, suora vertailu kaikki rikosepäilyt erikseen laskeviin poliisitilastoihin on harhaanjohtava. Paremmin vertailukelpoinen, tuomioissa syyksi luettujen rikosten määrä onkin selvästi korkeampi, viime vuosina keskimäärin vajaat 500 kappaletta.

Eroa päärikospohjaiseen tuomittujen määrään selittää erityisesti rangaistusasteikoltaan vakavampien rikosten oheisrikoksena esiintyvien identiteettivarkauksien suuri määrä viime vuosina. Tästä rikostilastointiin liittyvästä seikasta huolimatta tieto- ja viestintärikoksista tuomittujen määrää voidaan pitää yllättävän alhaisena. Esimerkiksi vuonna 2018 poliisi kirjasi lähes 500 tietomurtoepäilyä, mutta seuraavana vuonna tuomittiin ainoastaan kaksi henkilöä tietomurrosta, ja syyksi luettiin viisi rikosta.

Selvästi yleisin seuraamus on tuomioistuimessa määrätty sakko, joka oli seuraamuslajina noin neljässä viidestä tuomiosta. Näiden lisäksi vuosina 2015–19 määrättiin 17 rangaistusmääräystä. Yhteensä 7 henkilöä tuomittiin viiden vuoden aikana ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Näistä kolmessa tapauksessa päärikoksena oli tietoliikenteen häirintä, neljässä törkeä tietoliikenteen häirintä.

Teonpiirteet vuosien 2015–2019 käräjäoikeusaineistossa

Kaikkien tuomioiden osalta voidaan yleishavaintona todeta, että edistyneempiä ”hakkerointitaitoja” ilmentävät rikokset ovat aineistossa vähemmistössä. Noin 80 prosenttia rikoksista tehtiin menetelmin, joka vastaavat tietojärjestelmän normaalia käyttöä, kuten esimerkiksi toisen henkilön käyttäjätunnuksen ja salasanan hyödyntämistä järjestelmään kirjautuessa (tietomurto). Haittaohjelmaa tai algoritmia käytettiin ainoastaan 12 tapauksessa.

Yleisin syyksi luettu tieto- ja viestintärikos tuomioaineistossamme on viestintäsalaisuuden loukkaus. Tietoliikenteen häirintärikoksissa (perusmuotoinen tai törkeä) korostuvat puolestaan aiheettomat hätäkeskussoitot. Noin 80 % tuomioista oli kyse tällaisesta teosta. Pahimmissa tapauksissa soittoja oli tehty useita satoja kertoja.

Tietosuojarikoksia puolestaan dominoivat potilastietojen asiattomat katselut, ja mukana on lisäksi useita tapauksia, joissa poliisi tuomittiin samalla virkavelvollisuuden rikkomisesta Poliisiasiain tietojärjestelmän tietojen perusteettomasta käytöstä.

Törkeissä tietomurroissa tekokokonaisuudet olivat huomattavasti laajempia ja tekotavoiltaan teknisesti vaativampia, mutta toisaalta näitä tuomioita oli aineistossa ainoastaan kaksi kappaletta viiden vuoden aikana. Törkeiden tietomurtojen lisäksi edistyneempiä kyberrikoksia aineistossa edustavat tietojärjestelmä häirintärikokset. Törkeistä tietomurroista tuomitut tuomittiin myös törkeästä tietojärjestelmän häirinnästä.

Palvelunestohyökkäykset ovat keskeinen tekotapa näissä rikoksissa, ja yhtä tapausta lukuun ottamatta muissa tuomiossa, joissa syyksi luettiin joko perusmuotoinen tai törkeä tietojärjestelmän häirintä, kyseessä oli nimenomaan tällainen teko. Ainoastaan seitsemän tuomioita sisälsi vähintään yhden tällaisen teon, joten näidenkin rikosten voidaan todeta olevan vielä varsin harvinaisia tuomioistuimissa.

Johtopäätöksiä

Tuomioistuinaineistomme analyysin perusteella vaikuttaa siltä, että keskeinen syy suhteellisen lievään rangaistuskäytäntöön tieto- ja viestintärikoksissa on se, että tällä hetkellä tuomioon saakka päätyvät rikokset edustavat verrattain lieviä tekomuotoja. Vaikka onkin todennäköistä, että rikosilmoituksiksi päätyy vain pieni osa kaikista kyberrikoksista, on tietoon tulleiden rikostenkin empiirisessä tutkimuksessa paljon tehtävää, joka voisi hyödyttää rikoksentorjuntaa.

Suuri ero tietoon tulleiden rikosten ja syyksi luettujen tieto- ja viestintärikosten lukumäärässä viittaa siihen, että valtaosa rikosepäilyistä päättyy joko esitutkintaan tai syyteharkintaan, mutta syitä tähän ei tunneta. Toisaalta on selvää, ettei viranomaisten tietoon tulleen kyberrikollisuuden koko kuvaa saada selville keskittymällä ainoastaan rikoslain 38 luvun mukaisiin rikosepäilyihin tai -tuomioihin, vaan rikosilmoituksia ja tuomioita tulisi käydä laajemmin läpi useampien sellaisten rikoslajien osalta, joissa on todennäköisesti kyberrikollisuuden elementtejä. Tällaisia rikoslajeja ovat muun muassa huumausainerikokset, petosrikokset, laittomat uhkaukset sekä yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen.

Kyberrikokset ovat tällä hetkellä merkittävä haaste rikosoikeusjärjestelmälle ja sitä kautta rikosvastuun toteutumiselle. Vaikuttaa selvältä, että lisäpanostukset kyberrikollisuuden torjuntaan ja paljastamiseen ovat tarpeen. Kyberturvallisuuden kehittämistoimia on tehty kansallisesti ja EU-tasolla. Näissä korostuu vahvasti julkisen sektorin rooli ja erilaiset sääntelyratkaisut.

Kyberturvallisuuden kannalta olennaista on kuitenkin elinkeinoelämän rooli ja yritysten riskienhallinta, jonka takia eri sääntelyratkaisuiden kannustinvaikutuksiin ja tehokkuuteen pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tämän takia olisi tärkeää, että aihetta tutkittaisiin monipuolisesti, kun kyberrikollisuus kasvaa voimakkaasti. Kyberrikollisuuden laajuus voi olla paljon suurempi kuin tiedetään, ja taloudellisten vahinkojen arviointi on tästä syystä haastavaa. Tämän takia olisi tärkeää kehittää myös kyberrikosten mittaamista ja seurantaa.

Kyberrikollisuuden kustannuksista ja seurannasta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberrikollisuuden kustannuksista ja seurannasta

Kyberrikollisuus on voimakkaasti kasvava rikollisuuden muoto, mitä ilmentää esimerkiksi se, että kyberrikollisuuden torjunta on noussut viime vuosina useiden valtioiden turvallisuusstrategioiden keskeiseksi painopistealueeksi. Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut ehdotusta valtioneuvoston periaatepäätökseksi kyberturvallisuuden kehittämisohjelmasta vuosille 2021–2030. Eu­roopan komissio puolestaan julkaisi EU-tasoisen ky­berturvallisuusstrategian joulukuussa 2020. Tarkastelemme tässä blogissa Mikko Luomalan kanssa kyberrikollisuuden kustannuksia ja seurannan kehittämistä.

Perinteinen rikollisuus siirtyy verkkovälitteiseksi 

Perinteinen rikollisuus on siirtynyt voimakkaasti verkkovälitteiseksi, jota koronavirusepidemia on vielä vauhdittanut osaltaan. Tunnetuimpana viimeaikaisena esimerkkinä on Tor-verkossa tapahtuva huumausaineiden kauppa, josta on julkaistu mielenkiintoinen kotimainen tutkimus.

Kyberrikosten yhteydessä korostetaan usein rikoskäyttäytymisen kansainvälistä skaalautuvuutta ja yhdenkin tekijän potentiaalisten uhrien suurta määrää. Tästä ikävänä esimerkkinä on Vastaamon tietomurto, jonka myötä Tilastokeskuksen tilastojen mukaan sekä kiristysrikosten (n. 19 000 ilmoitusta lisää) että yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä koskevien rikosten (n. 21 000 ilmoitusta lisää) määrät kasvoivat merkittävästi vuonna 2020 verrattuna edellisvuoteen.

Toisaalta rikollisuuden siirtyminen verkkovälitteiseksi ja siitä jäävät digitaaliset jalanjäljet voivat avata merkittäviä mahdollisuuksia myös rikostorjunnalle, kuten FBI:n Anom-operaatio osoittaa. Anom-nimisellä sovelluksella oli yli 11 000 käyttäjää ympäri maailman, jonka myötä poliisit iskivät yhtäaikaisesti rikollisjärjestöjä vastaan. Keskusrikospoliisi kertoi kesäkuussa ottaneensa kiinni lähes sata ihmistä Suomessa. Helsingin käräjäoikeus antoi heinäkuun puolessa välissä tuomion Anom-viesteihin liittyvässä jutussa, jossa marihuanaa oli järjestelty Espanjasta Suomeen lähemmäs 180 kilon edestä.

Kyberhyökkäysten kustannuksista ja kokonaiskuvasta

Maailmanlaa­juisesti kyberhyökkäysten kustannuksista on esitetty erilaisia arvioita. Niiden on arvioitu olevan jopa 600 miljardia dollaria vuosittain. Koronavirusepidemian myötä vuonna 2020 on ilmoitettujen kyberhyökkäysten määrän arvioitu kasvaneen ennennäkemättömällä 50 prosentin kasvulla.

Kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol puolestaan ilmoitti haittaohjelmien ja tietojenkalastelun kasvaneen 569 prosentilla pelkästään helmikuusta maaliskuuhun vuonna 2020. Keskimääräinen kiristyshaittaohjelman kiristysmaksu oli 180 000 dollaria.

Kyberturvallisuuteen liittyvä taloudellinen keskustelu on painottunut toteutuneisiin kyberturvallisuusloukkauksiin. Tämän osalta täytyy korostaa, että useasti kyberhyökkäyksistä ilmoitetaan pidättäytyvästi, koska esimerkiksi maineriskit ovat suuria.

Myös viranomaisten tietoon tulleen kyberrikollisuuden mittakaava on vielä vaikeaa hahmottaa, muun muassa siksi, ettei tyypillisistä rikosnimikekohtaisista rikosilmoitus- tai tuomiotilastoista ole helppoa päätellä, mitkä rikosnimikkeet olisi laskettava kyberrikoksiksi. Vielä haastavampaa on arvioida kokonaisrikollisuuden määrää ja ilmiön kaikkia ulottuvuuksia, sillä merkittävää osa kyberrikoksista ei havaita tai ilmoiteta poliisille.

Mittausmenetelmien ja tutkimuksen kehittämisestä

Taloustieteilijät (Jamilov, Rey & Tahoun 2021) ovat kehittäneet uutta mittausmenetelmää kyberriskeille, joka ei perustu omaan ilmoittamiseen. He ovat käyttäneet koneoppimista ja tietokonelingvistiikkaa julkisesti noteerattujen yhtiöiden neljännesvuositulostiedotteisiin.

Heillä on kopiot yli 12 000 yhtiön puheluista (earnings calls) 85 valtiosta, jossa yhtiöt kertovat raportointikauden tuloksista ja analyytikot esittävät kysymyksiä. He ovat analysoineet puheluita ja käyttäneet algoritmia havaitsemaan kyberriskeihin liittyviä eri termejä ja mahdollisia altistuksia.

Alla olevassa kuvassa on esitetty aineiston pohjalta heidän laatimansa maailmanlaajuinen kyberriskialtistusindeksi, jossa näkyy keskiarvot kyberriskeille altistumiselle ja niiden esiintyvyys puheluissa. Kyberriskit ovat nelinkertaistuneet vuodesta 2002 alkaen ja yli kolminkertaistuneet vuodesta 2013 asti. Kuvaan on myös merkitty merkittäviä hakkerointeja ja kiristyshaittaohjelmia eri vuosilta.

Alla olevassa kuvassa puolestaan esitetään kyberriskialtistustapauksien vaihteluväli valtioittain vuonna 2020. Vaikka suurin osa kyberuhista kohdistuu yhdysvaltalaisiin yhtiöihin, niin on eurooppalaisten ja aasialaisten yhtiöiden osuus yli kaksinkertaistunut viimeisten viiden vuoden aikana. Suomessa vaihteluväli oli välillä 50-100. 

Kyberturvallisuuden kehittämistoimia on tehty kansallisesti ja EU-tasolla. Näissä korostuu vahvasti julkisen sektorin rooli ja erilaiset sääntelyratkaisut. Kyberturvallisuuden kannalta olennaista on kuitenkin elinkeinoelämän rooli ja riskienhallinta, jonka takia pitäisi eri sääntelyratkaisuiden kannustinvaikutuksiin ja tehokkuuteen kiinnittää enemmän huomiota.

Tämän takia olisi tärkeää, että aihetta tutkittaisiin monipuolisesti, kun kyberrikollisuus kasvaa voimakkaasti. Kyberrikollisuuden laajuus voi olla paljon suurempi kuin tiedetään, ja taloudellisten vahinkojen arviointi on tästä syystä haastavaa. Tämän takia olisi tärkeää kehittää mittaamista ja seurantaa.

Ylipäätään kyberrikollisuutta koskeva kriminologinen ja rikosoikeudellinen kotimainen tutkimus on ollut hyvin vähäistä. Taloustieteellinen näkökulma on myös tärkeää, koska kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden kustannukset ovat merkityksellisiä koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden tutkimuksesta sekä kotimaisesta sääntelystä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden tutkimuksesta sekä kotimaisesta sääntelystä

Tieto- ja kyberturvallisuuden merkitys on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana palveluiden digitalisoitumisen ja tuotantotapojen sekä niiden ulkoistamisen myötä. Samoin käyttötavat ovat muuttuneet merkittävästi, kun etätyöskentely on lisääntynyt ja päätelaitteita on enemmän käytössä. Digitaaliset palvelut tarvitsevat tieto- ja kyberturvallisen yhteiskunnallisen toimintaympäristön. Nykyään puhutaankin digitaalisesta turvallisuudesta, joka pitää sisällään sekä tietoturvan että yhteiskunnan kyberturvallisuuden.

Kyberturvallisuus on noussut kansainvälisen ja kansallisen keskustelun aiheeksi, koska kyberrikosten osuus kaikista rikoksista on varsin merkittävä. Esimerkiksi British Crime Survey’n (2017) tulokset osoittavat internetissä tapahtuneen petoksen olevan tällä hetkellä yleisin rikos, jonka uhriksi kyselyn vastaajat ilmoittivat joutuneensa. Määrälliset tiedot sekä poliisin rekistereistä että kokonaisrikollisuuden piiristä osoittavat, että kyberrikollisuuden monet muodot ovat tulleet hyvin yleisiksi.

Kyberrikosten trendeistä

Levi (2017) on tutkinut kyberrikosten trendejä länsimaissa ja niiden vaikutusta kriminaalipolitiikkaan. Tutkimustulokset osoittavat verkkorikollisuuden huomattavaa kasvua. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan selvää, onko se vain siirtymä kotitalouksien ja autojen omaisuusrikollisuuden laskulle, tai kuinka paljon päällekkäisyyttä on rikoksentekijöiden ja aiempien ei verkkorikoksentekijöiden välillä.

Lisäksi on syntynyt uudentyyppisiä rikoksia, kun teknologia muuttaa rikollisuuden tilaisuusrakennetta (opportunity structure). Sähköinen häirintä ja kiusaaminen (cyberbullying) ovat myös yleistyneet voimakkaasti. Esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen (Näsi ym.) mukaan 15-20 prosenttia Suomen, Ison-Britannian, Saksan ja Yhdysvaltojen nuorista aikuisista oli joutunut verkkokiusaamisen uhriksi.

Kryptomarkkinat ja bottiverkot

Kyberrikoksentorjunnan näkökulmasta haasteita asettaa viime vuosina voimakkaasti yleistyneet laittomat verkkomarkkinat, joista voi ostaa ja myydä erilaisia tavaroita ja palveluita, kuten huumeita, hakkerointipalveluita ja varastettua taloudellista tai arkaluonteista tietoa. Nämä anonyymit markkinapaikat eli kryptomarkkinat (cryptomarkets) ovat kiinnittäneet lainvalvonnan ja lainsäätäjän huomion.

Décary-Hétu ja Giommoni (2017) tutkivat laajojen poliisioperaatioiden vaikutusta kryptomarkkinoihin. Tutkimustulokset osoittivat, että rikoksentekijät sopeutuivat poliisioperaatioihin ja vaikutukset olivat rajallisia. Operaatioilla ei esimerkiksi havaittu olleen vaikutusta myyntihintoihin.

Kryptomarkkinoiden lisäksi bottiverkot (botnet) ovat kyber- ja verkkorikollisuuden yleisimpiä muotoja tällä hetkellä (Dupontin 2017). Bottiverkot tarjoavat infrastruktuurin, joka mahdollistaa pankkipetokset, jaetut palvelunestohyökkäykset (distributed denial of service attacks DDoS) ja klikkauspetokset (click fraud).

Kyberpetokset ja kyberrikostentekijät

Kansainvälisiin kyberrikoksiin liittyen erityisesti kyberpetokset ovat puhuttaneet viime vuosina. Kyberpetoksen avainominaisuus on, että sitä voi tehdä maailmanlaajuisesti. Tämä ei tarkoita, että kaikki kyberpetokset olisivat kansainvälisiä, toisiin sisältyy normaalia kanssakäymistä jossain vaiheessa rikosta ja verkkohuutokaupan myyntipetoksissa näyttäisi olevan yleistä, että tekijät ja uhrit ovat samasta valtiosta (Levi, Doig, Gundur, Wall & Williams 2017).

Kyberrikostentekijöistä tiedetään toistaiseksi vähän, mutta yksi toimintaa kuvaava piirre on sen verkostoituminen. Leukfeldt, Kleemans ja Stol (2017) tutkivat näitä verkostoja (cybercriminal networks) Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimus osoitti, että verkostot saavat yleensä alkunsa sosiaalisten kontaktien avulla tai foorumien yhteiskäytöllä. Foorumeilla on elintärkeä rooli suurimmassa osassa verkostoja tarjoamalla paikan, jossa rikolliset voivat tavata, rekrytoida ja käydä kauppaa rikollisista palveluista. Suurin osa verkostoista ovat pääasiassa kansainvälisiä ja kohdistettu finanssi-instituutioiden asiakkaisiin, mutta useimmat verkostot eivät ole kuitenkaan rajoittuneet yhdentyyppiseen rikokseen.

Kyberturvallisuuden tutkimuksen nykytilasta

Kyberturvallisuuteen liittyvä tutkimus on lähtökohtaisesti moni- ja poikkitieteellistä, koska kyseessä on hyvin laaja-alainen ilmiö. Kansainvälisesti tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Tutkimus on kuitenkin tekniikkaan ja insinööritieteisiin painottunutta niin kansainvälisesti (Long & White 2010) kuin Suomessa (Lehto & Kähkönen 2015).

Kyberturvallisuutta tarkastelevassa tutkimuksessa kriminologinen ja yhteiskuntatieteellinen näkökulma on ollut harvinainen. Kriminologisesti suurin osa siitä huomiosta, joka on suunnattu rikoksen toteuttamiseen ja valvonnan tehokkuuteen, on toteutettu ei digitaalisen rikollisuuden kontekstissa (Levi 2017). Oikeustieteen puolella aihetta on myös tutkittu hyvin vähän, vaikka siihen liittyvä sääntely on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana.

Kotimaisesta sääntelystä

Kansainvälisissä, eri valtioiden kyberturvallisuuden tasoa mittaavissa indekseissä sääntelyn ajanmukaisuus on yksi arvioitava ulottuvuus. Näissä arvioissa Suomi ei saa kovin korkeita arvioita osakseen.

Sääntelyn kehittäminen on yksi tärkeä kokonaisuus kyberturvallisuuden kehittämisessä ja vahventamisessa. Monikansallisille yhtiöille ja viranomaisille koituu lisähaasteita siitä, että valtioissa on erilaiset säännökset yksityisyyden suojasta, tiedustelusta, pakkokeinoista ja kriminalisoinneista.

Suomen sääntelyä ei ole kyetty ajanmukaistamaan kyberturvallisuuden vaatimuksia vastaavaksi, joskin tiedustelulainsäädännön osalta lakihanke on parhaillaan käynnissä. Hallitus antoi tammikuussa eduskunnan käsiteltäväksi neljä lakiesitystä, jotka yhdessä muodostavat tiedustelulainsäädännön kokonaisuuden. Oikeusministeriö on valmistellut perustuslain muutosesityksen ja tiedustelutoiminnan valvontaa koskevaa lainsäädäntöä. Tiedustelutoiminnan valvonnasta vastaisi jatkossa uusi tiedusteluvaltuutettu. Sisäministeriössä on puolestaan valmisteltu siviilitiedustelua ja puolustusministeriössä sotilastiedustelua koskeva lainsäädäntö.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus tulee luomaan yhteiset tietosuojaa koskevat raamit EU:n alueen toimijoille. Asetus jättää jäsenvaltioiden lainsäätäjille kansallista, asetuksen säännöksiä täsmentävää ja täydentävää liikkumavaraa. Kansallista tietosuojalakia on jatkovalmisteltu puolen vuoden ajan oikeusministeriössä virkatyönä ilman avointa jatkovalmistelua. Lainsäädännön arviointineuvosto antoi varsin kriittisen lausuntonsa tietosuojalain luonnoksesta helmikuussa.

Useissa ministeriöissä on tehty myös valmistelua kansallisen erityislainsäädännön sovittamiseksi tietosuoja-asetuksen kanssa. Osa näistä lakiehdotusluonnoksista on ollut jo lausuntokierroksella. Monissa erityislaeissa muutokset ovat varsin pieniä ja niissä pyritään tekemään viittauksia sekä tietosuoja-asetukseen että tulevaan kansalliseen tietosuojalakiin. Ministeriöissä tehty työ odottelee, että kansallinen tietosuojalaki on käsitelty ensiksi eduskunnassa. Tämä tulee hyvin todennäköisesti tarkoittamaan sitä, että 25.5.2018 Suomessa ei ole täysin sovitettua lainsäädäntöä tietosuoja-asetuksen kanssa.