#rikosprosessi

Mitä pitäisi huomioida työturvallisuusrikostapauksessa?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä pitäisi huomioida työturvallisuusrikostapauksessa?

Työturvallisuuteen vaikuttava keskeinen lainsäädäntö on uudistettu 2000-luvun aikana. Työturvallisuuslain tavoitteena on kielto- ja käskynormien sijaan antaa työpaikoille vastuuta työturvallisuuden toteuttamiseksi. Viranomaisvalvonta ja yksityiskohtainen sääntely ovat siten pienemmässä roolissa.

Tämän myötä lain katsotaan rakentuvan turvallisuusjohtamisen ajatukselle. Konkreettisesti muutos näkyy työturvallisuuden hallinnan aikaisempaa selkeämpänä kytkemisenä työnantajan velvollisuudeksi, jatkuvan työympäristön ja työolosuhteiden arvioinnin sekä kehittämisen korostumisena.

Turvallisuusjohtamisen organisoinnin osalta olennaista on toimintajärjestelmien, vastuiden ja velvollisuuksien määrittäminen sekä riittävien resurssien varaaminen tavoitteiden toteuttamiseksi. Organisaatioiden on tärkeää huomioida työturvallisuusvastuiden kohdentuminen, koska entistä enemmän käytetään muun muassa alihankkijoita ja toimitaan yhteisillä työpaikoilla.

Työturvallisuusrikosasioista saa lukea valitettavasti kuukausittain uutisista, kuinka työtapaturman sattuessa työnantajan edustajille on tuomittu sakkorangaistukset ja työnantajalle yhteisösakkoa. Rikosoikeudellisilla seuraamuksilla voi ollakin merkittäviä vaikutuksia organisaation liiketoiminnalle ja maineelle. Tässä blogissa käsitellään työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistöä ja rikosprosessia.

Työturvallisuusrikoksesta

Työturvallisuusrikoksesta säädetään rikoslain 47 luvun 1 §:ssä. Säännöksen perusteena on työturvallisuusmääräysten rikkomisen luonne yhteisörikollisuuden muotona. Vaadittava turvallisuustaso saavutetaan monesti vasta työnantajaorganisaation eri tasoilla vaikuttavien vastuuhenkilöiden yhteistoiminnan tuloksena. Esimerkiksi ilman riittävää ja pätevää esimieskuntaa ei tarpeellisen työnopastuksen kaltainen turvallisuusvelvoite voi useinkaan tulla täytetyksi.

Turvallisuustason säilymistä on organisaatioissa myös erikseen valvottava. Työturvallisuuteen liittyvien säännösten rikkominen aiheuttaa yleensä vaaratilanteita, joten tulee huo­mioida siihen liittyvä velvollisuus ottaa huomioon toiminnan etäiset ja välillisetkin seuraukset.

Työturvallisuusrikoksen rangaistavuus edellyttää, että työnantaja tai tämän edustaja on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan. Puutteellisuudella tai epäkohdalla tarkoitetaan työturvallisuusmääräysten vastaisia seikkoja yleensä. Epäkohdan rangaistavana aiheuttamistapana on vastuuhenkilön työturvallisuusmääräysten noudattamisen valvomisen laiminlyönti alaisessaan työssä. Valvontavelvollisuus tarkoittaa kahta asiaa.

Ensinnäkin esimiehen on valvottava, että työntekijät täyttävät heille kuuluvat turvallisuustehtävät. Toiseksi esimiehen on asemansa edellyttämällä tavalla valvottava, että hänen alaisuudessaan olevat esimiehet noudattavat heille määrättyjä turvallisuusvelvoitteita ja esimerkiksi täyttävät oman valvontavelvollisuutensa.

Valvontavelvollisuuksien laiminlyönnistä ei itsessään seuraa rangaistus, vaan edellytyksenä on, että laiminlyönti on johtanut turvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan syntyyn. Laiminlyönnin rangaistavuuden edellytyksenä on se, että valvontavelvollisella on ollut edellytykset ja käytännön mahdollisuudet suoriutua valvontatehtävästä. Valvonnan kattavuudelle ei myöskään voida asettaa kohtuuttomia vaatimuksia.

Työnantaja tai tämän edustaja tuomitaan työturvallisuusrikoksesta myös, jos hän tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttaa turvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan jättämällä huolehtimatta taloudellisista, toiminnan järjestämistä koskevista tai muista työsuojelun edellytyksistä. Tässäkään tilanteessa ei kerrotuista työsuojelun edellytyksistä huolehtimisen laiminlyönti ole sinänsä rangaistavaa. Jotta laiminlyönti olisi rangaistavaa, tulee sen seurauksena olla turvallisuusmääräysten mukaisten olojen rikkoutuminen tai saavuttamatta jääminen. Vastuuhenkilöiden tulisikin toiminnan laadun mukaisesti ennakoida ja seurata tekemiensä ratkaisujen vaikutuksia työn turvallisuuteen.

Säännöksessä mainituilla työsuojelun taloudellisilla edellytyksillä tarkoitetaan sellaisia aineellisia voimavaroja, jotka ovat tarpeen työturvallisuusmääräysten noudattamiseksi. Esimerkiksi määrärahaa tai investointia tarkoittavan perustellun esityksen hylkääminen voidaan katsoa kyseisen säännöksen rikkomiseksi.

Toiminnan järjestämistä koskevilla työsuojelun edellytyksillä tarkoitetaan organisatorisia ehtoja, jotka on täytettävä työn turvallisuuden takaamiseksi. Säännöksen rikkomisena voidaan pitää muun muassa sitä, ettei työntekijöiden tai työnjohdon lukumäärää, valintaa ja opastusta ole järjestetty työn vaarallisuuden edellyttämällä tavalla.

Rangaistavaa on myös muunlaisten työsuojelun edellytysten laiminlyönti. Säännös ei estä mahdollisuutta siirtää vastuuta työturvallisuusasioista organisaation ylemmiltä tasoilta alemmille. Vastuusta voi tällöin vapautua, jos tehtäviä siirretään vain sellaisille henkilöille, joilla on riittävät taidot ja tarpeelliset toimivaltuudet tehtävien tehokkaaseen hoitamiseen.

Vastuun syntyminen ei edellytä työtapaturman sattumista. Vastuu syntyy jo säännösten vastaisesta tilanteesta. Vastuu toteutuu käytännössä kuitenkin yleensä vasta tilanteissa, joissa on sattunut työtapaturma. Työturvallisuusrikoksen ohella voidaan tällöin mahdollisesti tuomita rangaistus myös vamman- tai kuolemantuottamuksesta.

Vastuun kohdentumisesta

Työturvallisuusrikoksen vastuun kohdentumisesta on säädetty rikoslain 47 luvun 7 §:ssä. Säännöksen mukaan rangaistavaksi säädetystä työnantajan tai tämän edustajan menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.

Vastuun kohdentumisen pääperusteena on se, että työnantaja tai tämän edustaja on rikostunnusmerkistön mukaisella menettelyllä rikkonut juuri hänelle kuuluvia velvollisuuksia. Esimiesten velvollisuudet on määritelty esimerkiksi työsopimuksissa tai niitä täydentävissä toimenkuvauksissa, julkisyhteisöjen ohje- tai johtosäännöissä taikka vakiintuneessa käytännössä.

Rangaistusvastuu ei sulkeudu pois sillä perusteella, ettei kysymyksessä olevien tehtävien hoitamista ole annettu kenenkään velvollisuudeksi. Toimenkuvauksien epäselvyys ja puutteellisuus on luettava sellaisten esimiesten syyksi, joille tehtäväjaon vahvistaminen työnantajan organisaatiossa kuuluu.

Myös työnantajan edustaja voi olla vastuussa työturvallisuusrikoksesta. Näin on esimerkiksi yhteisömuotoisten työnantajien kohdalla. Myös monissa muissa tapauksissa toimivaltuuksia ja velvollisuuksia on delegoitu eteenpäin, jolloin myös vastuu saattaa siirtyä delegoinnin mukana. Työnantajan edustajana toimivalla työtä johtavalla ja valvovalla henkilöllä tarkoitetaan esimiestehtävissä toimivaa henkilöä millä organisaation tasolla tahansa ylimmästä johdosta työnjohtotasoon.

Vastuun syntyminen ei edellytä, että työnantajan edustaja tuntee tarkasti turvallisuusmääräykset. Se, joka ryhtyy esimieheksi, on velvollinen ottamaan selvää määräyksistä ja turvallisuusriskeistä. Vastuuhenkilöiden tulee myös ennakoida ja seurata työn turvallisuutta. Työpaikalla tehty työsuojelutarkastuskaan ei vapauta vastuusta siltä osin kuin huomautuksia ei ole tehty.

Velvollisuuksien sisältöä täsmentävinä määreinä säännöksessä mainitaan asianomaisten tehtävien ja toimivaltuuksien laatu ja laajuus. Laadulla viitataan työtehtävien sisältöön ja esimerkiksi siihen, toimiiko asianomainen suoritusportaan työntekijöiden lähimpänä esimiehenä vai organisaation keski- tai ylimmässä johdossa. Laajuus liittyy esimiehen asemaan joko alijohdossa tai ylemmässä johdossa. Sillä viitataan esimerkiksi siihen, minkälaiset euromääräiset tai muulla tavoin määritellyt rajat esimiehen päätösvallan käytölle on asetettu.

Vastuuta kohdennettaessa on otettava huomioon myös esimiehen osuus lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen. Esimerkiksi työnjohtajan tietoisuus työsuojeluepäkohdasta aiheuttaa hänelle toimintavelvollisuuden. Hänen tulee vähintäänkin ilmoittaa asiasta omille esimiehilleen. Vaikka lainvastaisen tilan syntyminen johtuisi jonkun esimiehen laiminlyönnistä, muutkin esimiehet ovat velvollisia toimimaan tilanteen jatkumisen estämiseksi. Heidän tulee käyttää omien toimivaltuuksiensa mukaisia keinoja lainvastaisen tilan vaikutusten rajoittamiseen. Työnantajaan ovat verrattavissa myös muut työn teettäjät ja toiminnan järjestäjät, joiden alaisessa työssä sovelletaan työturvallisuuslakia, siitä huolimatta, että he eivät ole työtä suorittavan henkilön työnantajia.

Vastuun kohdentumisperusteiden soveltaminen ei merkitse sitä, että vain yksi henkilö voidaan katsoa rikokseen syylliseksi. Esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeuskäsittelyssä on löydettävä kaikki ne, jotka ovat rangaistavalla tavalla vaikuttaneet lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen.

Oikeushenkilön rangaistusvastuusta

Työturvallisuusrikoksia koskevassa rikoslain 47 luvun 9 §:ssä on säädetty oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Säännöksen mukaan työturvallisuusrikokseen sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta on säädetty. Rikoslain 9 luvun 1 §:n mukaan yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö, jonka toiminnassa on tehty rikos, on virallisen syyttäjän vaatimuksesta tuomittava rikoksen johdosta yhteisösakkoon, jos se on rikoslaissa säädetty rikoksen seuraamukseksi.

Rikoslain 9 luvun 2 §:ssä säädetään rangaistusvastuun edellytyksistä. Säännöksen mukaan oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, jos sen lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva taikka oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen taikka jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Yhteisösakkoon tuomitaan, vaikkei rikoksentekijää saada selville tai muusta syystä tuomita rangaistukseen.

Rikoslain 9 luvun 3 §:n mukaan rikos katsotaan oikeushenkilön toiminnassa tehdyksi, jos sen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta tai hyväksi ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon tai on virka- tai työsuhteessa oikeushenkilöön taikka on toiminut oikeushenkilön edustajalta saamansa toimeksiannon perusteella. Oikeushenkilöllä ei ole oikeutta saada rikoksentekijältä korvausta maksamastaan yhteisösakosta, ellei korvausvelvollisuus perustu yhteisöistä tai säätiöistä annettuihin säädöksiin.

Työturvallisuusrikosasioiden rikosprosessista

Työnantajan on olennaista ymmärtää rikosprosessiin liittyvät erityiskysymykset oikeusturvan varmistamiseksi, koska työturvallisuusrikosasioissa on usein havaittavissa, että ne ovat edenneet puutteellisesti tutkittuna oikeudenkäyntiin. Yleensä puutteet liittyvät vääriin johtopäätöksiin esimerkiksi vastuutahosta, työpaikan olosuhteista, asiaan liittyvästä koneesta tai laitteesta.

Työtapaturmatapauksien poliisikuulusteluissa asianomistajat usein korostavat työnantajan puutteita ja samalla vähättelevät oman huolimattomuutensa syytä tapaturmalle. Asianomistajat saattavat luulla, että oman huolimattomuutensa esille tuominen voi vaikeuttaa muun muassa korvausten saamista. Lisäksi erilaiset käsitteet tuottavat ongelmia niin asianomistajille kuin kuulustelijoille, jonka myötä asianomistajat voivat ilmaista asioita virheellisesti.

Rikosprosessin esitutkinta- ja syyteharkintavaiheessa on työsuojeluviranomaisen ilmoituksella ja lausunnolla hyvin korostunut merkitys. Työsuojeluviranomainen tekee yleensä työtapaturman satuttua työsuojelutarkastuksen ja tekee siitä ilmoituksen poliisille. Ilmoituksessa otetaan kantaa muun muassa tapauksen yksityiskohtiin ja sovellettaviin säännöksiin, vastuun kohdentamiseen sekä asianosaisiin. Poliisin tutkinta etenee useasti työsuojeluviranomaisen ilmoituksen mukaisesti. Työsuojeluviranomainen antaa lisäksi lausunnon ennen syyteharkinnan päättämistä.

Työsuojeluviranomaisen korostunut merkitys rikosprosessin alussa ei huomioi riittävästi työnantajan edustajien oikeusturvaa, koska vaarana on, että jo esitutkintavaiheessa on epätasapaino epäiltyjen vahingoksi. Esitutkinnassa tulisi ottaa huomioon myös työnantajan edustajien syyttömyyttä tukevia tosiseikkoja, kuten kuinka työtä tehdään käytännössä sekä toimialan yleisiä käytäntöjä. Lisäksi jo esitutkintavaiheessa tulisi kuulla eri asiantuntijoita, jotka voisivat kertoa syyteharkinnan kannalta keskeisiä tapaukseen liittyviä tosiseikkoja esimerkiksi työympäristön olosuhteista, koneen tai laitteen teknisistä yksityiskohdista.

Oikeuskäytännössä onkin useita tapauksia, joissa puutteellinen esitutkinta on tullut esille vasta tuomioistuinkäsittelyssä, kun tutkinnassa ei ole otettu huomioon mahdollisia eri vastuutahoja. Tapaukset ovat epäiltyjen kannalta ongelmallisia, jos syyttäjä on nostanut syytteen, niin harvoin sitä enää peruutetaan. Lisäksi työsuojeluviranomainen yleensä pysyy näkökannassaan.

Osassa tapauksista oikeita vastuutahoja on saatettu jopa kuulla oikeudenkäynneissä todistajana. Tällaisissa tapauksissa syytetty on saanut vasta hovioikeudelta tai korkeimmalta oikeudelta vapauttavan päätöksen, kun puolestaan oikea vastuutaho selviää ilman rangaistusta, koska työturvallisuusrikosta koskeva syyteoikeus on jo tässä vaiheessa usein vanhentunut.

Lopuksi

Organisaatioissa tulisi tehdä systemaattista riskienhallintaa. Hyvä turvallisuuskulttuuri luo turvalliset työtehtävien hoitamisen edellytykset ja mahdollistaa työtehtävissä tarpeellisten toimenpiteiden suorittamisen. Turvallisuuskulttuurissa on kyse merkityksistä ja käytännöistä, joilla varaudutaan riskeihin ja epätoivottuihin tilanteisiin sekä johdon hyväksymästä turvallisuustasosta.

Työnantaja on päävelvollinen huolehtimaan turvallisuudesta, mutta myös työntekijöillä on vastuunsa. Turvallisuustyössä tulisikin hyödyntää koko henkilöstöä, koska turvallisuuskulttuuri on osa organisaatiokulttuuria. Turvallisuuskulttuuri on siis organisaation tapa toimia turvallisuuden suhteen, ja se vaikuttaa turvallisuusjohtamiseen.

Turvallisuustoiminta tulee dokumentoida järjestelmällisesti niin, että tehdyt toimenpiteet ja velvollisuudet voidaan todentaa dokumentaation pohjalta. Dokumentaa­tion avulla voidaan myös ohjata koko organisaation toimintaa poikkeustilanteissa valmiiksi suunniteltujen toimintamallien avulla. Dokumentointi on erityisen tärkeää oikeusturvakysymysten takia, koska esimerkiksi juuri työtapaturman sattuessa tarvitaan näyttöä turvallisuusjärjestelyiden hallinnasta ja toteutuksesta.

Rikosprosessin näkökulmasta olisi suositeltavaa jo esitutkintavaiheessa hyödyntää työturvallisuusrikosasioihin perehtynyttä lakimiestä, jotta epäiltyjen oikeusturva voitaisiin varmistaa paremmin jo rikosprosessin alkuvaiheessa.

Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vartiointi- ja suojelutyötä tekevillä ammattiryhmillä on suurin riski joutua työssään väkivallan kohteeksi (Buckely 2016, Mayhew & Chappell 2001). Tällaisiin ammattiryhmiin luetaan turvallisuusviranomaiset ja yksityisellä turvallisuusalalla työskentelevät vartijat sekä järjestyksenvalvojat. Vaikka kotimaista tutkimusta aiheesta on vähän, olemassa olevat tietolähteet osoittavat yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden kohtaavan usein väkivaltaa työssään myös Suomessa (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011, Heiskanen 2007).

Turvallisuusalan työntekijöiden oma toiminta asiakastilanteissa on myös herättänyt keskustelua. Tuoreessa väitöskirjassa (Saarikkomäki 2017) tutkittiin nuorten suomalaisten kohtaamisia vartijoiden kanssa sekä vartijakontrollin kohteeksi joutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimuksen nuorista lähes 30 prosenttia ilmoitti joutuneensa vartijakontrollin kohteeksi kuluneen vuoden aikana, mikä kertoo osaltaan yksityisen turvallisuusalan merkittävästä roolista nyky-yhteiskunnassa.

Turvallisuusalan työntekijöiden kokeman väkivallan kääntöpuolena onkin tarkasteltava tilanteita, joissa vartijat tai järjestyksenvalvojat puolestaan käyttävät liikaa voimakeinoja ja syyllistyvät väkivaltarikoksiin. Liialliseen voimankäyttöön liittyvä tutkimus on toistaiseksi kohdistunut turvallisuusviranomaisiin, erityisesti poliiseihin (Cooper & Fullilove 2016).

Tässä blogissa tarkastellaan yksityisen turvallisuusalan toimijoiden työtehtävissä koetun ja tehdyn väkivallan määrää sekä piirteitä empiirisen analyysin kautta. Blogi pohjautuu yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvään tutkimusprojektiin, jota esittelin heinäkuun blogissa. Tutkimusprojektin ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien esiintyvyyttä sekä roolia rikosprosessissa, keskittyen aluksi poliisin tietoon tulleisiin väkivaltarikoksiin, joissa alan toimijat ovat olleet joko asianomistajina tai rikoksesta epäiltyinä. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin kahdessa tieteellisessä artikkelissa alkuvuoden aikana.

Vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistunut väkivalta

Vartijoiden kokeman väkivallan kehitystä poliisin tietoon tulleen väkivallan osalta kuvaa rikoslain 17 luvun 6 §:n mukainen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen kehitys vuosina 2000–2015. Seurantajakson alussa tämän rikosnimikkeen osalta vuosittainen tapausmäärä oli noin 1000, mutta määrä kasvoi suhteellisen nopeasti vuoteen 2008 saakka, jolloin rikosten määrä oli noussut yli 2500 tapaukseen.

Sittemmin kehitys on tasaantunut, ja määrä on vakiintunut noin 2500–2800 vuosittaisen tapauksen välille. Kiinnostavan vertailukohdan tarjoaa virkamiehen (väkivaltaisen) vastustamisen (rikoslain 16:1–2) vastaava trendi. Vaikka näidenkin rikosnimikkeiden mukaisten tapausten määrä kasvoi vuosina 2000–2008, vaikuttaa siltä, että vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuvat pahoinpitelyt ovat lisääntyneet tuolla tarkastelujaksolla voimakkaimmin. Tuon kasvun jälkeen kaikkien pahoinpitelyiden, järjestystä ylläpitävien henkilöiden vastustamisten ja virkamiehen vastustamisten kehitys on ollut varsin yhdenmukaista.

Miten rikosepäilyille lopulta käy rikosprosessissa? Vaikka käytetty aineisto ei sisällä tietoa siitä, johtiko rikosepäily lopulta rangaistusmääräykseen tai tuomioistuinkäsittelyyn, voidaan tuomioistuintilastojen perusteella tehdä tästä jotain päätelmiä. Jos katsotaan vuoden 2013 rikosseuraamuksia päärikosperustaisesti seuraamuksen vakavimman rikoksen mukaan, niin havaitaan, että järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta rikosseuraamuksia tuomittiin yhteensä 2082 kappaletta (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2015).

Näistä valtaosa, noin 90 prosenttia, oli rangaistusmääräyksiä, loput pääosin tuomioistuinsakkoja. Kun tätä verrataan noin 2500 poliisin tietoon tulleen tapauksen vuosittaiseen määrään, voidaan päätellä rikosepäilyjen johtavan varsin usein myös tuomioon. Aiheesta tarvittaisiin kuitenkin tarkempaa tutkimusta, jossa yksittäiset rikosepäilyt linkitettäisiin syyttäjä- ja tuomioistuinaineistoon läpi prosessin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemä väkivalta

Tilastokeskuksen tiedot poliisin tietoon tulleesta väkivallasta eivät sellaisenaan auta arvioimaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemän väkivallan määrää, ja tarkempi analyysi vaatii rikosilmoitusten sisällön erittelyä sen mukaan, onko rikoksesta epäiltynä ollut järjestystä ylläpitävä henkilö.

Tätä tarkoitusta varten Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin rekistereistä tehtiin haku, jossa etsittiin vuosien 2005–2013 rikoslain 21 luvun mukaisen rikoksen sisältävät kaikki rikosilmoitukset, joissa mainittiin sanat ”vartija”, ”järjestyksenvalvoja”, ”järjestysmies”, ”vahtimestari”, ”portsari” tai ”ovimies” (mukaan lukien eri taivutusmuodot).

Tulosten perusteella maininnat järjestyksenvalvojista ovat lisääntyneet rikosilmoituksissa jonkin verran vuosina 2005–2013, lukumäärän ollessa korkeimmillaan vuonna 2011 (noin 4700 tapausta). Tätä muutosta selittää kuitenkin hyvin pitkälle poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyiden muutos, joiden määrä on muuttunut vastaavalla tavalla seurantajakson aikana. Poiminnan tapausten suhteellinen osuus kaikista rikoksista on pysynyt lähes identtisenä kaikkina yhdeksänä vuotena, noin 11–12 prosentissa. Tämä viittaa siihen, että poimintaan päätyneiden rikosten trendi vastaa hyvin pitkälle väkivaltarikollisuuden yleisempää kehitystä.

Sanahaku ei kuitenkaan kerro vielä sitä, kuinka suuressa osassa kaikkia pahoinpitelyrikoksia vartijat ja järjestyksenvalvojat olivat itse asiassa epäiltynä. Tätä tarkoitusta varten tuosta laajemmasta aineistosta poimittiin kolme 200 henkilön otosta seurannan alusta (2005), keskeltä (2009) ja lopusta (2013). Näiden 600 rikosilmoituksen aineisto luettiin läpi ja koodattiin sen mukaan, kuinka monessa tapauksessa vartija tai järjestyksenvalvoja oli epäiltynä rikoksesta. Tämän lisäksi koodattiin tiedot tapahtumapaikasta.

Koodatusta aineistosta käy nopeasti ilmi, että järjestyksenvalvojat ja vartijat ovat pääosin olleet väkivaltatilanteissa sivullisen roolissa, eivät rikoksesta epäiltynä tai asianomistajana. Aineiston tyypillisin rikos on ravintolassa tapahtunut, usein päihtyneiden asiakkaiden välinen väkivaltatilanne, jossa järjestyksenvalvoja on väliin tulijan tai silminnäkijän roolissa. Suurin osa sanahaulla löytyneistä rikosilmoituksista ei siten sisällä vartijan tai järjestyksenvalvojan rikosepäilyä.

Noin 14 prosenttia löydetyistä tapauksista oli sellaisia, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltiin väkivallasta. Verrattuna järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, nämä tapaukset ovat vielä voimakkaammin keskittyneet ravintoloihin, sillä lähes neljä viidestä tapahtui tällaisessa ympäristössä. Pääosin kyse on väkivaltatilanteista (noin 75 % tapauksista), joissa asiakkaan ja järjestyksenvalvojan välillä on ollut konflikti tai asiakas syyttää järjestyksenvalvojaa liiallisesta voimankäytöstä ravintolasta poistamisen yhteydessä.

Koodauksen perusteella syntyneen estimaatin avulla voidaan haarukoida rikosilmoitusten vuosimäärää. Sanahaussa löytyi vuosittain keskimäärin noin 4200 rikosilmoitusta, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainittiin. Näistä tapauksissa vastaavasti noin 14 prosenttia oli sellaisia, joissa henkilöä epäiltiin asiakkaaseen kohdistuvasta väkivallasta. Tällöin rikosepäilyjä, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltäisiin väkivallasta (rikoslain 21 luku), tulisi vuositasolla poliisin tietoon arviolta noin 600 kappaletta.

Tämä arvio on varsin karkea, eikä sisällä kaikkia rikosnimikkeitä, joiden alle tällainen väkivalta voisi kuulua. Pienistä otoksista on vaikea tehdä varmaa arvioita muutoksen suunnasta, mutta saman aineiston analyysin perusteella niiden poliisin tietoon tulleiden tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäiltäisiin rikoksesta, on pikemminkin laskussa kuin nousussa kolmen tarkastellun vuoden aikana. Varmuus tähän asiaan vaatisi kuitenkin kaikkien saatavilla olevien vuosien aineiston analyysia suuremmilla otoksilla.

Yhteenvetoa tutkimustuloksista

Tutkimustulosten perusteella vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2500 tapaukseen vuodessa. On todennäköistä, että vartijoiden määrän lisääntyminen vuosituhannen alussa saattaa osin selittää tapausten lisääntymistä. Viime vuosien trendi poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa seuraa sekä yleisempää pahoinpitelyrikollisuuden kehitystä että virkamiehen (väkivaltaisia) vastustamisia.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitusten selosteosiin kohdistuneen sanahakumme perusteella sellaisten tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainitaan rikosilmoituksella, on pysynyt vakaana vuosina 2005–2013. Suurin osa sanahaun löydöksistä on ”vääriä positiivisia”: noin joka seitsemännessä tapauksessa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäillään väkivallasta, ja nämä väkivaltatilanteet tapahtuivat voittopuolisesti ravintoloissa.

Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat siten järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Vaikuttaa siltä, että tämän tyyppinen poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin turvallisuusalan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Jatkotutkimuksesta

Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrää ja muutosta analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Järjestystä ylläpitävien henkilöiden kokemasta ja tekemästä väkivallasta olisi hyvä saada myös vaihtoehtoisia kyselypohjaisia mittareita. Uusi turvallisuusalan työntekijöille nimenomaisesti kohdistettu kysely olisi hyvä tapa saada tietoa heihin kohdistuvasta väkivallasta, sillä edellinen suomalaistutkimus aiheesta perustuu vuonna 2003 kerättyyn aineistoon (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011).

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Lakiuudistuksen myötä alaa koskeva lainsäädäntö keskitettiin pääosin yhteen lakiin. Laki käsittää vartijoita, järjestyksenvalvojia ja turvasuojaajia koskevat säännökset. Lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka nykysääntelyssä niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota (Paasonen 2013).

Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, joten yksityisen turvallisuusalan rikosoikeudellinen virkavastuu ja suoja tulisi siis saattaa samalle tasolle kuin virkamiehillä, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan kuin viranomaisten kohdalla. Ylipäätään olisi erittäin tarpeellista seurata vuoden 2017 voimaantulleen lakimuutoksen vaikutuksia, koska sen valmistelua on kritisoitu tutkimuksissa (Paasonen & Keinänen 2013).

Tulemme tekemään tutkimusprojektin seuraavassa vaiheessa yksityisen turvallisuusalan toimijoille kyselytutkimuksen, jossa tutkitaan sekä heidän väkivaltakokemuksia että lakiuudistuksen vaikutuksia. Lisäksi olemme keränneet useammalta vuodelta hovioikeuden tapauksia, joissa on käsitelty alan toimijoita. Aineisto on koodattu ja tulemme esittämään tutkimustuloksia tulevan vuoden aikana.