#voimankäyttö

Vartijan voimankäytön sääntely

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijan voimankäytön sääntely

Mediassa on käyty keskustelua alkuvuodesta yksityisen turvallisuusalan voimankäytöstä, kun Ylen selvityksen mukaan alan valvonnassa on puutteita. Lisäksi Yle teki jutun vartijoiden kohtaamasta väkivallasta. Tämän takia tässä blogissa tarkastellaan vartijoiden voimankäytön sääntelyä, koska siitä käydään kirjavaa keskustelua.

Vartijan oikeus käyttää voimakeinoja

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 17 §:ssä säädetään vartijan voimakeinojen käytöstä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen taikka pakenee kiinniottamista, vartijalla on oikeus käyttää sellaisia henkilön pääsyn estämiseksi, poistamiseksi tai kiinniottamiseksi taikka turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina, kun otetaan huomioon henkilön käyttäytyminen, tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus ja muut olosuhteet.

Pykälässä on tyhjentävästi määritelty tilanteet, joissa vartijalla on oikeus käyttää voimakeinoja. Vartijan voimakeinojen käyttö edellyttää aina toimenpiteen kohteen vastarintaa. Vastarinnalla tarkoitetaan henkilön fyysistä, aktiivista tai passiivista käyttäytymistä, jolla henkilö pyrkii estämään vartijaa suorittamasta toimenpidettä.

Passiivisella vastarinnalla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa vartija on poistamassa henkilöä ja tämä heittäytyy veltoksi. Passiivinen vastarinta ei oikeuta yhtä kovien voimakeinojen käyttöä kuin aktiivinen vastarinta. Pelkkä sanallinen hyökkäys ei ole vastarintaa mutta väkivallalla uhkaaminen sen sijaan on. Käytännössä vartijan kohdalla on useimmiten kyseessä aktiivinen vastarinta, jolloin tilanne voi tulla arvioitavaksi myös hätävarjelusäännösten perusteella.

Voimankäyttö- ja hätävarjelutilanteen erot

Vartijan kohdatessa vastarintaa jossakin muussa kuin pykälässä mainitussa tarkoituksessa vartijan oikeus voimakeinojen käyttöön ei perustu kyseenomaiseen pykälään. Vartijat joutuvat puuttumaan vartiointialueilla esimerkiksi siellä oleskelevien henkilöiden keskinäisiin tappelutilanteisiin. Tällaisessa tilanteessa vartija toimii hätävarjelusäännöksen perusteella.

Käytännön kannalta olisi tärkeää, että pystyttäisiin erottamaan hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteet toisistaan. Rajanveto-ongelmat konkretisoituvat silloin, kun sallitut rajat on ylitetty. Hyökkäyksen tai vastarinnan rikosoikeudellinen arviointi ei anna vastausta rajanvedolle, koska vastustamiseen sovelletaan rikoslain 17 luvun 6 §:ää järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Hätävarjelukynnykseen voivat vaikuttaa puolustautujan henkilökohtaiset ominaisuudet, koska voimankäyttökoulutettu ja itsepuolustusta osaava henkilö voi mieltää kovankin vastarinnan voimankäyttötilanteeksi.

Linjanvetona voidaan pitää, että kontrolloitua hätävarjelua ei ole, vaan tällöin kyseessä on voimankäyttö. Rajanvedon kannalta olennaiseksi tekee anteeksiantoperusteiden erilainen painotus. Voimakeinojen käytön liioittelun osalta vaaditaan rangaistukseen tuomitsematta jättämiseen erittäin painavia perusteita. Anteeksiantoperusteen soveltuvuutta arvioitaessa huomioidaan molempien yhteydessä tekijän koulutus ja kokemus. Hätävarjelutilanteessa voidaan sallia ankarammat voimakeinot, koska tavoiteltavat seikat ovat usein tärkeämpiä kuin voimakeinojen käyttötilanteessa.

Hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteissa sallitut keinot perustuvat tarpeellisuus- ja puolustettavuusarviointiin, joten siirryttäessä voimakeinojen käyttötilanteesta hätävarjelutilanteeseen ei käytetyissä keinoissa saa tapahtua mitään hyppäystä. Vastarinnan tai hyökkäyksen muuttuessa vakavammaksi voidaan käyttää asteittain kovenevia voimakeinoja.

Rikoslain yleissäännös

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 17 §:n 2 momentissa voimakeinojen käyttö onkin sidottu rikoslain yleissäännökseen tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimuksista, kun otetaan huomioon henkilön käyttäytyminen ja muut olosuhteet.

Rikoslain 4 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan oikeudesta käyttää voimakeinoja virkatehtävän hoitamiseksi tai muun siihen rinnastettavan syyn vuoksi sekä oikeudesta avustaa järjestystä ylläpitämään asetettuja henkilöitä säädetään erikseen lailla. Lainkohta sisältää yleissäännöksen voimankäyttöön oikeuttavista tilanteista, joka edellyttää aina erillistä laissa säädettyä valtuutusta. Vartijan toimivaltuussäännökset on annettu virkatehtäviin rinnastettavan syyn nojalla, joten lainkohdassa määrätään millaisissa tilanteissa voimakeinoja voidaan käyttää.

Rikoslain 4 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan voimakeinoja käytettäessä saa turvautua vain sellaisiin tehtävän suorittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin, joita on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekä tilanne muutenkin.

Lainkohdassa on kyse sallittujen voimakeinojen rajoista. Lainkohta sisältää ehdot, joiden on oltava käsillä, jotta voimakeinojen käyttö voidaan katsoa sallituksi. Siinä ei mainita käsillä oltavista tilanteista tai tarkoituksista. Tässä suhteessa erityissäännökset ovat ratkaisevia. Erityissäännöksillä voidaan rajoittaa voimakeinojen käyttöoikeutta. Lainkohdassa lausutaan voimakeinojen käytön sallittavuudesta, joten kaikkiin voimakeinojen käyttöä koskeviin säännöksiin sisältyy tarpeellisuuden ja puolustettavuuden vaatimus.

Tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimus

Tarpeellisuusvaatimus arvioidaan aina suoritettavana olevan tehtävän kannalta erikseen. Voimakeinojen tulee olla tarpeellisia laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi. Tehtävän suorittamiseksi on käytettävä lievintä tarkoitukseen johtavaa keinoa.

Tarpeellisuusvaatimus sisältää myös ajallisen rajauksen, joten ennakoiva voimakeinojen käyttö ja samoin kuin liian pitkään jatkuneet keinot ovat tarpeettomia. Voimakeinoja ei saa käyttää varmuuden vuoksi. Voimakeinojen käyttö on lopetettava, kun vastarinta lakkaa tai tilanne on muuten hallinnassa. Voimakeinojen käytöstä on luovuttava, kun tarvetta ei enää ole tai jos keinot eivät tuottaisi tavoiteltua tulosta.

Tarpeellisuusvaatimuksen lisäksi voimakeinojen käytön sallittavuudessa arvioidaan puolustettavuus, joten voimakeinojen käyttö on sidottu suhteellisuusperiaatteeseen. Voimakeinojen ankaruuden ja haittojen on oltava oikeassa ja kohtuullisessa suhteessa tavoiteltaviin päämääriin.

Arvioinnissa vaikuttavia yksittäisiä kriteereitä ovat tehtävän tärkeys, tehtävän kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus ja muut tilanteeseen liittyvät kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat. Puolustettavuusarvioinnissa huomioon otettavat tarkemmat kriteerit määräytyvät tehtävän ja tilanteen erityisluonteen mukaan. Erityissäännöksissä ilmaistut kriteerit voivat mennä yleissäännöksessä esitettyjen kriteereiden ulkopuolelle, joilla voi olla yleissäännöksen kriteereitä täydentävä ja tarkentava merkitys.

Voimakeinojen käytön liioittelu

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 17 §:n 2 momentin mukaan vastuuvapausperusteesta ja rangaistusvastuun lievennyksestä voimakeinojen käytön liioittelussa säädetään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä. Rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan, jos voimakeinojen käytössä on ylitetty 2 momentissa säädetyt rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos on erittäin painavia perusteita katsoa, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hänen asemansa ja koulutuksensa sekä tehtävän tärkeys ja tilanteen yllätyksellisyys.

Lainkohdassa on kyse voimakeinojen käytön liioittelusta, jolla tarkoitetaan pääsääntöisesti tilanteita, joissa on käytetty ankarampia voimakeinoja kuin on tarpeellista tehtävän suorittamiseksi. Lainkohtaa sovelletaan kaikkiin voimakeinojen käytön liioittelun tapauksiin, koska erityissäännöksissä viitataan poikkeuksetta rikoslain säännökseen.

Voimakeinoja voidaan käyttää vain laissa määrättyjen tehtävien suorittamiseksi, joten rajojen ylittämisessä on harvoin kyse tehtävän toteuttamisen ajoista. Voimakeinojen käytöllä ei voida nähdä olevan mitään tekemistä itse tehtävän kanssa, jos voimakeinoja käytetään ennen tehtävän suorittamista tai sen jälkeen. Sallittujen voimakeinojen rajojen ylityttyä henkilö voi olla rangaistusvastuusta vapaa, jos säännöksen ehdot täyttyvät.

Säännöksen soveltamiselle on asetettu käytännössä kuitenkin tiukat rajat, koska rangaistusvastuun vapautukseen täytyy olla erittäin painavia perusteita. Lainkohdan kriteereistä voidaan koulutuksen merkitystä korostaa, koska henkilöillä, joilla on oikeus voimakeinojen käyttöön, odotetaan myös osaavan käyttää niitä oikealla tavalla.

Voimakeinojen liioittelu arvioidaan rikoslain lisäksi erityissäännösten nojalla silloin kun näiden antamat valtuudet ovat rikoslakia suppeammat. Tehtävän suorittaminen voi johtaa mahdolliseen hyökkäykseen, joka oikeuttaa hätävarjeluun. Voimakeinojen käyttö ja mahdollinen liioittelu arvioidaan silloin rikoslain 4 luvun 4 §:n mukaan.

Rangaistusvastuun lievennys

Rikoslain 4 luvun 7 §:ssä säädetään rangaistusvastuun lievennyksestä. Pykälän mukaan, vaikka tekijää ei tässä luvussa säädettyjen perusteiden nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten kuin 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään.

Pykälä sisältää viittauksen, jonka mukaan silloin kun tekijä ei kokonaan vapaudu rangaistusvastuusta, voidaan tekoon kuitenkin soveltaa rikoslain 6 luvun mukaisia rangaistuksen lieventämisperusteita tai rangaistuslajista tai -asteikosta poikkeamisen perusteita.

Rangaistuksen lieventämisperusteena on rikoksen tekeminen olosuhteissa, joissa rikoslain 4 luvussa säännellyn vastuuvapausperusteen soveltaminen on lähellä. Jos vastuuvapausperusteet eivät johda tekijän vapauttamiseen kokonaan rangaistusvastuusta, niitä ei ole pakko ottaa huomioon rangaistusta lieventävinä seikkoina, vaan tekijälle voidaan tuomita täysi rangaistus eli jättää soveltamatta rangaistuksen lieventämisperusteita tai rangaistuslajista tai -asteikosta poikkeamisen perusteita.

Korkeimman oikeuden tapaus

Vartijan oikeutta voimakeinojen käyttöön ja voimakeinojen käytön rajoja on arvioinut korkein oikeus antamassaan ratkaisussa KKO 2007:87. Vartija A oli ollut vapaa-ajallaan Helsingin keskustassa, kun hänelle entuudestaan tuttu B oli pahoinpidellyt häntä nyrkillä kasvoihin lyömällä. A oli pyytänyt paikalla ollutta vartijaa soittamaan poliisille, minkä jälkeen B oli lähtenyt pakoon. A oli juossut B:n perässä, tavoittanut hänet ja suihkuttanut häntä kaasusumuttimella lähietäisyydeltä kasvoihin.

Korkein oikeus katsoi tilanteen kokonaisarvioinnin perusteella, että A:lla oli oikeus kiinniottamiseen, mutta A:n voimakeinona kaasusumuttimen käyttäminen ei ollut tarpeellista eikä puolustettavaa. Poliisi saapuu myös Helsingin keskustassa nopeasti paikalle, joten viranomaisapu on nopeasti saatavilla. Lisäksi vartijalla ei ole oikeutta kantaa kaasusumutinta vapaa-ajalla.

Korkein oikeus totesi, että A:n vartijan koulutus, B:n kiinniottamisen tärkeyteen tai tilanteen etenemiseen nähden asiassa ei ollut perusteita katsoa, ettei A:lta voitu kohtuudella vaatia muunlaista suhtautumista. Anteeksiantoperusteen käsillä olon edellytykset eivät täyttyneet. Vartija A tuomittiin pahoinpitelystä.

Vähentävätkö vai lisäävätkö haalarikamerat rikollisuutta?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vähentävätkö vai lisäävätkö haalarikamerat rikollisuutta?

Yle on nostanut esille poliisien haalarikamerat ja niiden käytön. Helsingin poliisilla on ollut koekäytössä haalarikameroita vuoden 2016 alusta saakka. Ylen tietopyynnön vastauksesta käy ilmi, että kameroilla kuvattiin lähes neljän vuoden aikana yhteensä 20 443 videotallennetta, joista vain 1352 merkittiin säilytettäväksi. Ylen haastattelemat asiantuntijat viittaavat kansainvälisiin positiivisiin tutkimustuloksiin haalarikameroiden käytöstä. Tämän takia tässä blogissa tarkastellaan aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Haalarikameroiden käytön perusteista

Haalarikameroiden laajempaa käyttöä poliisitoiminnassa perustellaan useilla eri päämäärillä. Jotkut korostavat poliisin työturvallisuutta, rikoksentorjuntaa ja todistusaineiston keräämistä. Toiset korostavat poliisin toiminnan laillisuusvalvonnan lisäämistä.

Teorian tasolla mekanismit kytketään pelotevaikutuksiin: kameran nauhoittaessa raskauttavaa todistusaineistoa kertyy automaattisesti. Näkökulmasta riippuen sen toivotaan joko vähentävän poliisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai hillitsevän poliisin voimankäyttöä.

Uusi tutkimuskohde

Haalarikamerat ovat yksi nopeimmin leviävistä teknologioista lainvalvonnassa maailmanlaajuisesti. Kyseessä on verrattain uusi teknologia. Tutkijoiden kiinnostus haalarikameroiden käyttöä kohtaan on koko ajan lisääntynyt vauhdilla, ja kansainvälistä tutkimustietoa syntyykin yhä enenevissä määrin. Tehdyistä tutkimuksista huolimatta haalarikameroiden käytön hyödyistä on vielä vaikea kuitenkaan saada selvää kokonaiskuvaa.

Suomen Poliisihallitus julkaisi selvityksen vuonna 2017, jossa selvitetään poliisin haalarikameroiden laajemman käyttöönoton edellytyksiä sekä käyttöönoton vaikuttavuutta. Selvityksen SWOT-analyysissa todetaan, että kansainvälisten tutkimusten (ja käytännön kokemusten) perusteella haalarikameroilla on saavutettavissa kiistattomia hyötyjä.

Selvityksessä esimerkkinä mainitaan Cambridgen yliopiston tekemä tutkimus, jossa havaittiin poliisin toimintaan kohdistuneiden valitusten vähentyneen merkittävästi. Poliisihallituksen selvityksen keskiössä ovat lainsäädännölliset ja tekniset kysymykset, ja on ymmärrettävää, että kansainvälisen tutkimusnäytön kuvaus on siksi pintapuolisempaa.

Kahdeksan poliisiaseman satunnaistettu koe

Asia on kuitenkin tärkeä siksi, että Poliisihallituksen raportin kuvaus Cambridgen yliopiston laajemman tutkimusprojektin tuloksista on puutteellinen. Tutkimusprojektista on muun muassa julkaistu kolme artikkelia, ja kahdessa muussa esitetyt tulokset antavat haalarikameroiden vaikutuksesta pessimistisemmän arvion.

Tutkimukseen osallistui yhteensä kahdeksan poliisilaitosta, jossa mukana hieman yli 2000 poliisia, jotka arvottiin satunnaisesti työvuoroittain kameraa käyttäneeseen koeryhmään sekä kamerattomaan verrokkiryhmään.

Koska noin 4000 työvuoron satunnaistaminen tapahtui työvuoroittain, sama poliisi saattoi olla välillä koeryhmässä, välillä verrokkiryhmässä. Tutkimusprotokollan mukaan kameran tuli olla päällä koko työvuoron ajan. Poliisien tuli lisäksi ilmoittaa kameran olevan käytössä vuorovaikutustilanteen alkaessa, ja siten poliisin ei olisi pitänyt olla mahdollista itse päättää, onko kamera päällä vai ei kussakin tilanteessa. 

Ei merkittävää vaikutusta poliisin voimankäyttöön

Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin muutoksia sekä poliisin voimankäytössä että poliisin väkivaltaisessa vastustamisessa. Tutkimuksen perusteella poliisin voimankäytön määrässä ei ollut juuri eroa haalarikameraa pitäneiden ja muiden työvuorojen välillä.

Sen sijaan tutkijat yllättyivät havaitessaan, että kameroiden käyttö lisäsi poliisiin kohdistunutta väkivaltaa noin 15 prosentilla verrattuna verrokkiryhmään. Näiden päätulosten lisäksi tutkimuksessa havaittiin haalarikameroiden vaikutuksen vaihtelevan poliisilaitoksittain: osassa asemia poliisin voimankäyttö lisääntyi, toisissa väheni.

Toisessa tutkimuksessa poliisilaitoskohtaisille eroille poliisin voimankäytössä etsitään syitä. Vaikka tutkimusprotokollan perusteella kameroiden päällä olo ei pitänyt olla poliisin päätettävissä, käytännössä poliisilaitokset noudattivat protokollaa vaihtelevasti.

Kun poliisilaitoksia tarkasteltiin ryhmiteltynä tutkimusprotokollan noudattamisen perusteella, havaittiin, että voimankäyttö väheni ainoastaan niillä laitoksilla, joissa poliisit noudattivat protokollaa tarkasti, eikä poliisi voinut itse päättää nauhoittamisesta.

Tutkijat päätyvät tulosten perusteella suosittamaan, että kameroiden tulisi olla päällä koko työvuoron ajan, ja antamaan vuorovaikutustilanteen alussa aina tiedon siitä, että kamera nauhoittaa. Tutkijat spekuloivat, että tällainen ilmoitus muistuttaa ”käyttäytymissäännöistä”, ja mahdollistaa kameroiden väkivaltaa vähentävän vaikutuksen toteutumisen.

Muiden uusimpien tutkimustulosten perusteella poliisit ovat yleisesti ottaen haalarikameroiden kannalla, erityisesti kun he ovat saaneet kokemusta niistä. Haalarikameroilla ei ole ollut suurta vaikutusta poliisin käyttäytymiseen missään mielessä.

Aiemmat tutkimukset osoittivat, että haalarikamerat vähentävät poliisien voimankäyttöä, mutta uusimmista tutkimuksista on saatu tuloksia asian puolesta ja vastaan. Haalarikamerat saattavat hillitä poliisin huonointa käyttäytymistä, mutta niillä on muuten vain vähän vaikutusta poliisin käyttäytymiseen.

Poliisin toimintaa koskevat valitukset vähenevät

Tutkimusprojektin kolmannessa artikkelissa, johon Suomen Poliisihallituksen raportissakin viitataan, tulokset ovat sen sijaan myönteisempiä. Päätuloksena havaitaan, että poliisin väärää toimintaa koskevat valitukset vähenivät 93 prosenttia hankkeen alkamisen jälkeen verrattuna aikaan ennen.

Kiinnostavaa kuitenkin on, että valitukset vähenivät sekä koe- että verrokkityövuoroissa käytännössä vastaavalla tavalla. Vastaavaan lopputulokseen on päästy myös uusimpien tutkimustulosten perusteella, sillä haalarikameroiden käyttö näyttää todella vähentäneen poliisiin kohdistuneiden valitusten määrää.

Kansalaisten suhtautuminen haalarikameroihin

Kansalaiset ovat myös yleisesti haalarikameroiden käytön kannalla. Tutkimustulokset eivät anna kuitenkaan selvää vastausta siihen, että haalarikamerat parantaisivat heidän näkemystään poliisista tai käyttäytymistä poliisia kohtaan.

Haalarikameroiden käyttö saattaa jopa pahentaa kansalaisten ja poliisin jo valmiiksi hankalaa suhdetta, erityisesti jos kansalaiset olettavat, että kameroita käytetään lisäämään poliisin vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä, mutta poliisi käyttää pääsääntöisesti kameroita kansalaisten vastuun lisäämiseen.  

Yhteenvetoa

Selvyyden vuoksi todettakoon, että tämän blogin tarkoituksena ei ole vastustaa haalarikameroiden laajempaa käyttöä poliisitoiminnassa. Kameroilla on saavutettavissa potentiaalisesti merkittäviä hyötyjä sekä poliisin että kansalaisten näkökulmasta, ja osa tutkimuksista viittaakin myönteisiin vaikutuksiin.

Tutkimustietoa puuttuu edelleen moniin tärkeisiin ja olennaisiin kysymyksiin liittyen. Tutkimusten tuottamaa tietoa odotellessa on kuitenkin melko selvää, että haalarikameroiden käyttö tulee edelleen lisääntymään.

Koska asia on ajankohtainen Suomessakin, olisi syytä seurata tarkasti, millaisia tuloksia uusista tutkimuksista saadaan. Vaikka ulkomaiset tutkimustulokset eivät välttämättä ole suoraan siirrettävissä Suomeen, niin antavat tutkimukset kuitenkin tärkeitä viitteitä siitä, miten käytettynä haalarikameroista saadaan suurin hyöty irti.