#voimankäyttö

Laillista ja laitonta voimankäyttöä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Laillista ja laitonta voimankäyttöä

Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 1.2.2024 antamaa tuomiota (R 23/4280). Kyse on Suomen yksityisen turvallisuusalan tähän saakka laajimmasta ja seuratuimmasta oikeustapauksesta. Syytteiden mukaan 14 Avarnin järjestyksenvalvojaa ja yksi muu henkilö pahoinpiteli ihmisiä juna-asemilla ja niiden läheisyydessä Vantaalla ja Helsingissä vuosina 2020-2022.

Esitutkinnasta ja syytteistä uutisoitiin laajasti. Myös tuomiota on mediassa kommentoitu. Juttua ovat seuranneet ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja MTV3:n Rikospaikka-ohjelma. Me myös olemme pohtineet ”Putkaa ja teiseriä” -kirjoituksessa järjestyksenvalvojien työympäristön muutoksia nuorisojengeihin liittyen ja toimintaedellytysten muutostarpeita. Lisäksi raportoimme sisäministeriön yksityisen turvallisuusalan koulutusta ja valvontaa koskevasta selvityksestä, jota ei virallisesti ole perusteltu tällä oikeudenkäynnillä.

Tuomiot ja niiden perustelut

Käräjäoikeuden mukaan 8/15 vastaajista syyllistyi niihin rikoksiin tai osaan niistä teoista, joista syyttäjä vaati heille rangaistusta. 7/15 vastaajan syytteet hylättiin kokonaan.

Hylätyt syytteet liittyivät pääasiassa perusmuotoisiin pahoinpitelyihin. Syyttäjän mukaan järjestyksenvalvojien käyttämiin voimakeinoihin ei ollut perusteita. Käräjäoikeus päätyi kuitenkin eri ratkaisuun. Hylätyissä syytteissä käräjäoikeus katsoi olevan kyse järjestyksenvalvojien lainmukaisesta voimakeinojen käyttämisestä.

Tuomion perusteluiden mukaan tapauksissa käytetyt voimakeinot olivat siten perusteltuja ja puolustettavia. Lisäksi käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet virkarikoksista kaikkien vastaajien osalta, sillä sen mukaan laki ei ollut näiltä osin riittävän selkeä.

Vain kaksi pahista

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi järjestyksenvalvojaa pahoinpitelyistä ja muista rikoksista ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Toinen sai kolmen vuoden ja neljän kuukauden mittaisen tuomion viidestä törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta, väärästä ilmiannosta, laittomasta uhkauksesta, huumausainerikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.

Toinen järjestyksenvalvoja puolestaan tuomittiin kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta sekä muista lievemmistä rikoksista.

Muille tuomituille viidelle vastaajalle käräjäoikeus tuomitsi joko ehdollista vankeutta tai sakkorangaistuksia. Rikosnimikkeinä heidän osaltaan oli lähinnä törkeitä tai perusmuotoisia pahoinpitelyitä ja/tai avunantoja niihin.

Kahdessa tapauksessa järjestyksenvalvojille tuomittua rangaistusta kovensi se, että rikoksen vaikuttimena oli käräjäoikeuden mukaan uhrin etninen alkuperä. Sosiaalisessa mediassa ja sittemmin laajemmin mediassa levinneiden videoiden perusteella vastaajien tekojen taustalla tulkittiin olevan laajasti rasismia. Yksi sisäministeriön selvityksessä ehdotettu toimenpidekin oli rasismin ehkäisyyn tähtäävä koulutus.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Syyttäjä ja osa vastaajista on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioihin, ja muutama valituskin on jo tehty.

Virheellinen ennakkokäsityskö?

Media kertoi poliisilähteisiin ja poliisin esitutkintaan viitaten, että noin parinkymmenen pääkaupunkiseudun juna-aseman järjestyksenvalvojan väkivallan uhreiksi valikoitui pääasiassa heikommassa asemassa olevia ihmisiä, kuten päihtyneitä, jotka kuljetettiin tekojen ajaksi suojaisempaan paikkaan pahoinpideltäväksi.

Järjestyksenvalvojat kuvasivat tekojaan videolle ja myös jakoivat videoita jälkikäteen keskenään. Haalarikameravideot olivat merkittävä osa syyttäjän näyttöä järjestyksenvalvojia vastaan.

Tosiseikka on, että osa videotallenteilla näkyvästä järjestyksenvalvojien väkivallasta on tuomittavaa, eikä sitä voi puolustella. Siksi tekijät tuomittiin oikeusvaltiossa asianmukaisiin rangaistuksiin.

Sen sijaan kahden törkeämpiin rikoksiin syyllistyneen järjestyksenvalvojan ja yhteensä seitsemän järjestyksenvalvojan tuomioista ei voida vetää johtopäätöstä, että kaikki järjestyksenvalvojat olisivat väkivaltaisia, heidän koulutuksensa olisi liian vähäistä tai valvonta huonoa.

Ryhmä on niin pieni, että edes heidän työantajansa Avarnin mainetta ei pitäisi pelkästään tämän tapauksen perusteella arvioida, olkoonkin että tekoaika oli pitkähkö, noin kolme vuotta. Sisäministeriö lieneekin ollut kaukaa viisas, kun ei yksilöinyt tätä tapausta ministeriön tekemän selvityksen perusteeksi.

Ratkaisevan tärkeä kysymys lienee se, tuliko tapauksen myötä ilmi jäävuoren huippu yksityisen turvallisuusalan laittomasta voimankäytöstä, vai tuliko 2–7 järjestyksenvalvojan virheellisistä toimintamalleista paisuteltua Avarnia tai peräti koko järjestyksenvalvontatoimintaa koskeva ongelma, vai onko totuus jossakin näiden ääripäiden välillä.

Median roolista

Mediaakaan ei ole syytä arvostella. Sen tehtävä on nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. Poliisin avuksi rautatieasemille määrättyjen järjestyksenvalvojien epäillyt ja tuomitut väkivaltarikokset ovat varmasti tällaisia.

Uutisissa on reilusti kerrottu myös siitä, että vain osa epäillyistä sai tuomion. Sitä ei kuitenkaan ainakaan erityisesti korostettu, että ainakin käräjäoikeuden tuomion perusteella jutun voidaan sanoa lässähtäneen.

Siitäkään emme ole havainneet vielä tarinoita, että miten jutun lopputulos on vaikuttanut yksityiseen turvallisuusalaan ja sen työntekijöihin. Onko sen selvittäminen, arvioiminen ja uutisoiminen vielä liian aikaista?

Aika näyttää, muotoutuuko jutusta yhtä merkittävä legenda kuin Helsingin kaupungin vartioimisliike FPS:ltä hankkimasta Stop Töhryille -kampanjasta, josta Palefacekin 2000-luvun ajankuvauksessaan räppää.

Nuorisojengien, nuorisorikollisuuden ja gangstaräpin yhteys on jo lainvoimaisillakin tuomioilla todettu pitävämmin, joten edellytykset ovat ainakin nyt hyvät. Ja onhan meillä hiljattain tuomittu töhertelevä Helsingin apulaispormestarikin.

Ennakkopäätöstä odotellessa

Kokemukseen ja tutkimukseen perustuen väitämme, että on olemassa seuraava oletus: jos syyttäjä syyttää yksityisen turvallisuusalan toimijaa väkivaltarikoksesta, epäilty tuomitaan käräjillä ja valituslupaa hovioikeudesta ei saa, jos kyse on sakkorangaistuksella sovitettavasta teosta.

Nyt laajasta julkisuudesta huolimatta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus päätti hylätä 7/15 syytteistä perustellen epäillyt teot lainmukaiseksi voimakeinojen käytöksi. Ainakaan hetkellisesti edellä esitetty väitelause ei siis ole tosi.

Tästä seuraa, että tapauksen käräjäoikeuden järjestyksenvalvojien voimankäytön lainmukaisuuden arviointeja tulee erityisesti tarkastella. Näin on, vaikka käräjäoikeus ei ole muutoksenhakutuomioistuin ja sen ratkaisulla ei oikeusteoreettisesti siten ole ennakkoratkaisun arvoa.

Jos asiasta saadaan aikanaan hovioikeuden tai jopa korkeimman oikeuden ratkaisu, saataisiin samalla yksityisen turvallisuusalan palveluksessa olevien, poliisin avuksi määrättyjen järjestyksenvalvojien voimankäyttöoikeuksista kauan kaivattu ennakkoratkaisu.

Hovioikeuden ja etenkin korkeimman oikeuden ratkaisuun olisi kuitenkin niin pitkä aika, että asian tärkeyden vuoksi jo käsillä oleva käräjäoikeuden ratkaisu tulee tutkia tarkemmin ja hyödyntää muun muassa voimankäyttökoulutuksessa, koska ratkaisussa on erilaisia oikeudellisia arvioita voimankäytöstä runsaasti.

Putkaa ja teiseriä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Putkaa ja teiseriä

Järjestyksenvalvojien uutisoitiin käyttäytyneen väkivaltaisesti kohdehenkilöitänsä kohtaan pääradan varrella Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Samoihin aikoihin kauppakeskuksessa kiinniottotilanteen yhteydessä menehtyi järjestyksenvalvojien voimankäytön kohdehenkilö.

Sisäministeriö on asettanut työryhmän, joka arvioi yksityisen turvallisuusalan ohjausta, valvontaa ja koulutusta. Sisäministeriön tarkoituksena on siis suomalaiseen tapaan etsiä ”syyllinen” ja hoitaa ainakin näennäisesti varsinaisen ongelman reunoilla olevia asioita. Tapahtumien juurisyitä ei ainakaan työryhmän tehtävänannon perusteella selvitetä.

Myöskään ratkaisuja siihen, miksi järjestyksenvalvojat ovat rautatieasemilla mahdollisesti päätyneet käyttämään tarpeettoman kovia voimakeinoja tai miksi kohdehenkilö saattoi saada surmansa neljän turvallisuusalan ammattilaisen rauhoittaessa häntä keskellä kauppakeskuksen käytävää, ei selvitettäne.

Toki työryhmän toimeksiantona olevalla yksityisen turvallisuusalan ohjauksen, valvonnan ja koulutuksen kehittämisellä on suurtakin merkitystä, mutta niistä voi löytää vain osaratkaisuja ”maton alle lakaistaviin”, varsinaista ratkaisua odottaviin asioihin. Niiden ratkaisemisessa on jo menetetty ainakin vuosikymmen ja yksi laaja lainsäädäntöhanke.

Uudessa hallitusohjelmassa on todettu, että yksityistä turvallisuusalaa koskevat lainsäädäntötarpeet tarkistetaan alan kasvun ja sisäisen turvallisuustilanteen muuttumisen vuoksi. Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa aihetta.

Niin kaunis on maa ja tuuheat hongat kesäisin

Kun yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön kokonaisuudistusta tehtiin kymmenen vuotta sitten, niin lähtökohtana oli edelleen se, että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien tulee olla mahdollisimman lähellä jokamiehen oikeuksia ja että koko alan toimintaedellytykset määritellään alan osaamiseltaan heikoimpien toimijoiden, harrastustoimintana yleisötilaisuuksissa harjoitettavan järjestyksenvalvonnan mukaisesti.

Kun pöly on laskeutunut ja ehkä sen jälkeen, kun sisäministeriön asettama työryhmä on selvittänyt ja antanut suosituksensa turvallisuusalan toimintaedellytysten kehittämiselle, voitaisiin tarkastella myös alan toimintaa jo muuttuneessa ja yhä synkempään suuntaan menossa olevassa maailmantilanteessa.

Reaalimaailman ratkaisut edellyttävät tosiasioiden tunnustamista. Maamme vilkkaimmilla paikoilla, rautatieasemilla ja kauppakeskuksissa, ei voida olettaa, että järjestyksenvalvojat kykenisivät aina ja kaikissa tilanteissa toimimaan kestohymy säilyttäen, ohjaamalla ja neuvomalla. Aina ei ole mahdollista sivulliset turvaten ”paljain käsin” käydä lukumääräisesti ja usein myös paremmin aseistautuneita kohdehenkilöitä vastaan, joilla usein on vielä yllätys puolellaan.

Joskus tulee jopa mieleen, että järjestyksenvalvojien ilmeinen turhautuminen tilanteeseen ei ole aivan aiheeton. Tosiasia on myös se, ettei poliiseja, joiden avuksi järjestyksenvalvojia näihin paikkoihin asetetaan, ole ainakaan nopeasti tulossa siinä määrin lisää, että järjestyksenvalvojien tehtäväksi jäisi vain mukavien asiakkaiden ohjaileminen oikeille käytäville.

Karrikoinnista ei pidä kuitenkaan vetää vääriä johtopäätöksiä. Yksityinen turvallisuusala on ja tulee varmasti pysymään palvelualana, koska kysymys on liiketoiminasta, jossa turvataan toisen, joko julkisen tai yksityisen asiakkaan, toimintamahdollisuuksia. Kenenkään toimeksiantajan toiveissa ei varmasti ole, että kiltisti maksavia asiakkaita kohdellaan väärin järjestyksenvalvojan toimesta. Jos järjestyksenvalvoja käyttäytyy väkivaltaisesti, on hän liiketalouden pelisäännöin yleensä varsin pian työtön työnhakija.

Juurisyitäkö?

Voisiko rautatieasemien järjestyksenvalvojien moitittava käyttäytyminen johtua siitä, että kaikki rautatieasemilla liikkuvat kansalaiset eivät ole lintukodon mallikansalaisia, vaan joukossa on henkilöitä, jotka tahtovat aidosti toisille pahaa, voivat pahoin, ovat erilaisten päihteiden ja huumeiden vaikutuksen alaisina, ovat aseistautuneita, ovat vaarallisia, kantavat vaarallisia tarttumatauteja ja ovat piittaamattomia muista ihmisistä sekä kohdistavat vihansa usein näissä paikoissa lähimpänä paikalla oleviin yhteiskunnan ja järjestyksen edustajiin, järjestyksenvalvojiin?

Onko niin, että vain poliisi kohtaa tällä hetkellä kuumimpana puheenaiheena olevaa nuorisojengiväkivaltaa, eikä ilmiö kohdistu lainkaan juuri näillä eräillä keskeisimmillä nuorison kohtaamispaikoilla toimiviin järjestyksenvalvojiin?

Olisiko poikkeuksellisesti ja erittäin valitettavalla tavalla kauppakeskuksessa surmansa saaneen henkilön kohtalo voitu välttää, jos järjestyksenvalvojilla olisi ollut lakisääteinen oikeus siirtää hänet rauhoittumaan lukittuun odotustilaan, jossa häntä olisi voitu edes koskematta tarkkailla sen sijaan, että neljä henkilöä oli hänen päällään häntä rauhoittamassa?

Putkaa

Peruskoulutuksen saaneilla järjestyksenvalvojilla on yleisötilaisuuksissa oikeus viedä ja valvoa kohdehenkilöä poliisin etukäteen hyväksymässä säilöönottotilassa. Kauppakeskuksen ja joukkoliikenteen aseman monesti jo ammattitutkinnon suorittaneilla, poliisin tai rajavartijoiden avuksi asetetuilla järjestyksenvalvojilla tätä oikeutta ei ole.

Monissa kauppakeskuksissa ja asemilla on olemassa tai niihin olisi helposti rakennettavissa tiloja, joissa henkilöitä voitaisiin valvoa lyhyitä aikoja, esimerkiksi viidestätoista minuutista kahteen tuntiin. Oikeanlaiset ja valvotut säilöönottotilat voisivat palvella yhteiskuntaa monin tavoin. Ainakin se olisi harvinaisempaa, että tavallisten kansalaisten tarvitsisi katsella, kun järjestyksenvalvojat painavat kohdehenkilöä kauppakeskuksen lattiaan rauhoittumaan ja odottamaan poliisin saapumista.

Ja teiseriä

Poliisilla on hyviä kokemuksia etälamauttimesta. Se on tehokas voimankäyttöväline ja oikein käytettynä se olisi erittäin tarkoituksenmukainen myös julkisilla paikoilla työskenteleville järjestyksenvalvojille.

Jos voimankäytön kohdehenkilöllä on teräase tai muu vaarallinen väline, voivat kaasusumutin ja teleskooppipatukka olla riittämättömiä välineitä laillisen välineylivoiman saavuttamiseksi. Lisäksi etälamautin olisi usein turvallisempi vaihtoehto täysin viattomille sivullisille.

Poliisi on aiheuttanut vain vähän vakavia vammoja etälamauttimella. Emme usko, että turvallisuusalalla, jossa Poliisiammattikorkeakoulu on kouluttanut satoja voimankäyttökouluttajia, ja jotka kertaavat säännöllisesti osaamistaan, kukaan kuvitteleekaan, että kyseisiä välineitä annettaisiin kaikkien käsiin. Alalla, jossa euro puhuu, tällaisia välineitä päätyisi varmasti koulutettujen ja osaavien henkilöiden välineiksi.

Vaikka alalla on suuren henkilöstömäärän vuoksi varmasti myös sopimattomia henkilöitä, on suuressa määrässä myös olemassa voimankäyttöön erittäin hyvin perehtyneitä henkilöitä, joista jotkut koulutuksensa ja kokemuksensa vuoksi voivat vetää vertoja jopa valtion voimankäyttökoneistolle.

Valitettavasti on silti varsin todennäköistä, että joskus jotakin tarkoittamatonta sattuu, kun voimankäyttötilanteita on päivittäin. Kysymys onkin se, sattuuko vahinkoja enemmän vai vähemmän, jos järjestyksenvalvojien välineet saatetaan ajan tasalle, kuten poliisi jatkuvasti omien voimankäyttövälineidensä osalta tekee?

Pelkkä mahdollisuus, että järjestyksenvalvoja voisi lamauttaa väkivaltaisen kohdehenkilön, voisi keskipitkällä aikavälillä vähentää ihmisten halukkuutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen järjestyksenvalvojia ja toisiaan kohtaan.

Vaikka valtiovallanhan ei toki tarvitse välittää ”maksusoturin” työturvallisuudesta, inhimillisesti ajatellen järjestyksenvalvoja on ihminen siinä missä valtion palkkaa saava poliisikin. Myös järjestyksenvalvojan työturvallisuudella pitäisi olla merkitystä.

Valtaosa vartioimis- ja järjestyksenvalvontaliikkeistä tekee hyvää tai jopa erittäin hyvää työtä työntekijöidensä työturvallisuuden eteen ja jopa laissa tarkoitetulla tavalla yhteistyössä virkavallan sekä asiakkaidensa kanssa.

Miten pitäisi edetä?

Edellä ehdotettuja muutoksia ei voi hoitaa mukavasti muuttamalla vähän koulutussuunnitelmia ja palkkaamalla lisää alaa valvovia poliiseja, vaan ne edellyttäisivät lainsäädäntömuutoksia. Ennen kuin ensimmäinen perustuslakivaliokunnan kuulema valtiosääntöasiantuntija ehtii älähtämään asian olevan perustuslakikysymys, todettakoon, että säilössäpitoa koskeva toimivalta ja vartijoiden toimeksiannot poliisien putkavalvonnassa säädettiin mahdolliseksi ilman perustuslainsäätämisjärjestystä.

Etälamautinta vastustaville muistutettakoon, että vartijoiden voimankäyttövälineisiin kuuluvat jo nykyisellään kaasusumuttimet ja rajoitetuilla vartioimisalueilla tai rajoitetuissa tehtävissä ampuma-aseetkin. Aseista vahvimman, tiedon, käyttäminen ja jakaminen viranomaisten kanssa molempiin suuntiin lienee juridisesti kaikkein haasteellisin rasti.

Jos ja kun sisäministeriön työryhmä päätyy suosittamaan lisää voimankäyttökoulutusta kaikille vartijoille ja järjestyksenvalvojille sekä viranomaisvalvonnan tehostamista, voisiko samalla selvittää, että mahdollistaisiko koulutuksen lisääminen ja kohdentaminen sekä viranomaisen valvonnan tehostaminen samalla myös poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavien järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien ja voimankäyttövälineiden kehittämisen nykyisten uhkakuvien edellyttämälle tasolle?

Voisiko kehitystyössä ottaa huomioon myös valtiontalouden ja liike-elämän realiteetit? Poliisit kertovat usein, että he eivät ole koskaan käyttäneet ampuma-asetta, vaikka heillä sellainen on. Samoin useat vartijat ja järjestyksenvalvojat kertovat, että he eivät ole koskaan joutuneet voimankäyttötilanteeseen, jossa olisi tarvinnut voimankäyttövälinettä.

Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavilla järjestyksenvalvojilla voimankäyttötilanteisiin joutuminen on todennäköisempää, mutta suurimmassa osassa kohteita ei kuitenkaan päivittäinen aktiviteetti. Onko silloin tarkoituksenmukaista kouluttaa kaikkia kymmeniätuhansia turvallisuusalan työntekijöitä voimankäyttäjiksi, vai olisiko koulutusta syytä merkittävästi kohdentaa?

Ala tarvitsee työntekijöitä myös sellaisiin tehtäviin, joissa voimankäyttötilanteet eivät ole todennäköisiä ja osassa, kuten hälytyskeskuksissa, voimankäyttötilanteet ovat lähes mahdottomia. Suuri osa palvelualan ammattilaisista jättää alan valitsematta, jos sen koulutus painottuu voimakkaasti voimankäyttöön.

Ratkaisu ei ole joko tai, vaan sekä että

Valtiomme nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on aivan mahdollisuuksien rajoissa, että jo nyt eduskuntavaalien jälkeen koittavat ajat, että poliisille ei myönnetä aina lisää rahaa lisätalousarviossa, kun poliisiylijohtaja käy sitä telkkarissa pyytämässä.

Ja vaikka poliisien määrää lisättäisiinkin ja resurssilisäys vielä kohdennettaisiin rautatieasemille ja kauppakeskuksiin, kestää kohdentaminen yleensä vain sen aikaa, kunnes seuraava poliittinen päätös poliisin tehtävien priorisoinnista jonkin ajankohtaisen ilmiön taltuttamiseksi syntyy.

Lisäksi yrittäjä ei voi luottaa siihen, että poliisi pysyy hänen kauppansa läheisyydessä. Partiot kun joutuvat lähtemään tehtäville muihinkin osoitteisiin, kun kutsu käy. Järjestyksenvalvoja sen sijaan pysyy kauppakeskuksessa niin kauan kuin työnantajalle palvelusta maksetaan ja työntekijät uskaltavat tehtäviään ”etulinjassa” tehdä.

Poliisin ja yksityisen turvallisuusalan yhteistyö on kehittynyt hyvin. Poliisiammattikorkeakoulussa juuri voimankäyttökouluttajien koulutukseen on panostettu. Paikallisesti on sovittu hyviä käytäntöjä. Yksityinen turvallisuusala hyötyisi kenttäpartioiden lisäämisestä ja poliisin toiminnan kohdistamisesta kenttätyöhön. Mitä nopeammin poliisi ehtii paikalle järjestyksenvalvojan avuksi, sitä turvallisempaa on hänen työnsä ja vakavimpia voimankäyttötilanteita syntyy vähemmän. Vaikka poliisin resurssia lisättäisiin, usein tilanteisiin ensin ehtivien, tapahtumapaikalla yleensä jo olevien järjestyksenvalvojien toimintaedellytysten kehittämistä ei saisi laiminlyödä.

Pääsimme ensin Natoon, mutta Ruotsi korjasi ensin järjestyksenvalvojien toimintaedellytykset

Ehkä juuri edellä käsiteltyjen tosiseikkojen vuoksi mallimaassamme Ruotsissa on päädytty toimivaltuuksiltaan ja koulutukseltaan merkittävästi eroaviin järjestyksenvalvojiin. Tunnettu tosiasia on, että osassa Ruotsia turvallisuustilanne on Suomea heikompi ja tässä jutussa mainitut juurisyyt askeleen pari pidemmälle väärään suuntaan kehittyneitä.

Kun meillä päädyttiin alan lainsäädäntöuudistuksessa vain kirjaamaan lakiin olemassa olevia käytäntöjä, eikä jo silloin nähtävissä ollutta tarvetta edelleen kehittää ammattimaisesti hoidettuja turvallisuuspalveluita eri kohteissa.

Meillä on tarvetta kehittää myös alan toimijoiden toimivaltuuksia kriittisen infrastruktuurin kohteiden vartioinnissa, kuten fyysisen hybridiuhan torjuntaan liittyen ja mahdollisuuden puuttua luvattoman dronen lennätykseen. Lienee nyt järkevin vaihtoehto taas kerran naapurin mallin kopioiminen, kuten monessa muussakin asiassa on aiemmin toimittu.

Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

Viime aikoina olemme saaneet seurata mediasta hyvin ikäviä ja valitettavia yksityistä turvallisuusalaa koskevia tapauksia, joista on esitutkinnat käynnissä. On myös tärkeää tarkastella alaa laajemminkin, jotta vastaava ei pääse toistumaan, koska osa tapauksista osoittaa, että yrityksen omavalvonta on pettänyt eikä myöskään viranomaisvalvonta ole ollut riittävää.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Sen pääasiallisena tavoitteena oli lainsäädännön selkeyttäminen muun muassa keskittämällä yksityistä turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö pääsääntöisesti yhteen lakiin. Lisäksi turvallisuusalan elinkeinolupaa laajennettiin. Suomessa onkin tällä hetkellä noin tuhat turvallisuusalan elinkeinolupaa. Vartijakortteja on noin 16 800 ja järjestyksenvalvojakortteja noin 36 400. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että poliisien lukumäärä on noin 7 400.

Järjestyksenvalvojakorttien lukumäärästä täytyy huomioida, että huomattava osa järjestyksenvalvojiksi hyväksytyistä henkilöistä on suorittanut järjestyksenvalvojakortin muun muassa yhdistystoiminnan vuoksi, jolloin he käytännössä suorittavat järjestyksenvalvojan tehtäviä vain muutamia kertoja vuodessa.

Olen tehnyt alaan liittyen useita tutkimuksia viime vuosien aikana. Tapahtumien vuoksi haluankin tässä blogissa tuoda esille kyseisten tutkimusten tutkimustuloksia erityisesti mediassa keskustelluista aiheista. Tutkimukset perustuvat pääosin yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen jälkeiseen lainopilliseen tutkimukseen ja alan toimijoille tehtyyn kyselytutkimukseen sekä rekisteriaineistoihin.

Toimivaltuuksista ja voimankäytöstä

Yksityisen turvallisuusalan toimijat pitivät toimivaltuuksiin tehtyjä muutoksia selvästi tärkeimpänä ja onnistuneimpana uudistuksena. He olivat tyytyväisiä nimenomaan toimivaltuuksien lisäämiseen, selkeyttämiseen ja järjestyksenvalvojan sekä vartijan toimivaltuuksien yhdenmukaistamiseen. Alan toimijat kokivat, että toimivaltuuksissa on kuitenkin myös kehitettävää.

Vartijan toimivaltuuksia pidettiin melko selkeinä, mutta toimivaltuuksien toimivuus jakoi alan toimijoiden mielipiteitä. He olivat myös tyytyväisiä, ettei vartijan poistamisoikeutta ole enää sidottu toimeksiantajan edustajan antamaan tuloksettomaan poistumiskehotukseen. Vartijan poistamisoikeuden alueellista ulottuvuutta on myös nykyään rajoitettu. Käytännössä rajoitus merkitsee sitä, että kauppakeskuksessa vartija voi poistaa henkilön yksittäisestä kaupasta, mutta ei kauppakeskuksen yleisistä tiloista. Lisäksi hyvänä uudistuksena pidettiin vartijan oikeutta estää henkilön pääsy vartioimisalueelle.

Tarpeellisena uudistuksena pidettiin myös sitä, että vartija voi tietyssä tilanteessa poliisimiehen ja kiinniotetun suostumuksella jättää kiinniotetun luovuttamatta poliisille sekä vapauttaa tämän viipymättä. Vartijan kiinniotto-oikeuteen liittynyt uudistus on kaksijakoinen. Toisaalta se on hyvä, koska poliisin saapuminen voi kestää kohtuuttoman kauan, jolloin vartija ei pysty hoitamaan työtehtäviään. Toisaalta, kun vartija voi vapauttaa henkilön, on todennäköistä, että henkilö menee seuraavaan kauppaan näpistämiset mielessään.

Yksityisellä turvallisuusalalla voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä vastustaa toimivaltuuden käyttämistä, niin silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää. Edellytyksenä on nimenomaan kohteen vastarinta, jolla tarkoitetaan fyysistä, aktiivista tai passiivista käyttäytymistä, jolla pyritään estämään vartijaa tai järjestyksenvalvojaa suorittamasta toimenpidettä. Passiivisella vastarinnalla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa vartija tai järjestyksenvalvoja on poistamassa henkilöä ja tämä heittäytyy veltoksi.

Lakiuudistuksessa järjestyksenvalvojan toimivaltuudet pysyivät lähes ennallaan. Järjestyksenvalvojalla ei ole enää velvollisuutta, vaan oikeus, estää henkilön pääsyä toimialueelleen tietyissä tapauksissa. Poistamisperusteita myös osin täsmennettiin. Uutena poistamisperusteena on oikeus poistaa toimialueelta henkilö, joka oleskelee siellä ilmeisen oikeudettomasti. Säilössäpito-oikeutta myös hieman rajoitettiin. Järjestyksenvalvoja sai myös oikeuden rikoksesta epäillyn kiinniottamiseen, joka vastaa pakkokeinolain mukaista yleistä kiinniotto-oikeutta. Järjestyksenvalvojan voimakeinojen käyttöä koskeva säännös vastaa nykyään vartijan vastaavaa säännöstä. Järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ovat nykyään selkeämmät.

Järjestyksenvalvontatoiminnassa ongelmana on edelleen se, että on olemassa erilaisia järjestyksenvalvojia eri toimialueille, joiden toimivaltuudet eivät myöskään ole yhdenmukaiset. Lisäksi vartijan ja järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ja toimenkuvat ovat nyt entistä lähempänä toisiaan. Ei liene suurta merkitystä sillä, onko vartijan tehtävä esimerkiksi kaupassa vartioida omaisuutta ja valvoa henkilöstön koskemattomuuden suojaamista sekä rikoksen paljastamista, jos kauppakeskuksessa toimii järjestyksenvalvoja, jonka tehtävänä on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikoksien ja onnettomuuksien estäminen.

On syytä kysyä, kuinka paljon vartijan ja järjestyksenvalvojan tehtävät tosiasiallisesti eroavat toisistaan. Oikeusturvan kannalta turvallisuustoimenpiteen kohteena olevan henkilön on käytännössä mahdotonta tietää, millä toimivaltuuksilla yksityisellä turvallisuusalalla milloinkin toimitaan. Tämän takia tehtävänimikkeiden yhdistäminen olisi suositeltavaa. Lainvalmistelija on perustellut erillään säilyttämistä tehtävien keskinäisellä erilaisuudella ja nimikkeiden vakiintuneisuudella. Historiallisista syistä perinteinen järjestyksenvalvoja voitaisiin säilyttää kokoontumislain mukaisissa tehtävissä. Muuten toiminta olisi elinkeinoluvan alaista ammattimaista toimintaa, jossa tehtäviä suoritettaisiin vartija-nimikkeellä, jolla olisi korkeammat koulutusvaatimukset.

Koulutuksesta

Mediassa on nostettu esiin etenkin alan korttikoulutukset ja niiden lyhyys. Ammatikseen alan töitä tekevistä merkittävä osa on kuitenkin suorittanut turvallisuusalan ammatillisen tutkinnon, ei pelkkiä korttikoulutuksia.Tutkintoja on uudistettu ja päivitetty kuitenkin melko hitaasti verrattuna alan kehittymiseen.

Yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat pitäneet erityisesti koulutuksen lisäämistä ja kehittämistä tärkeänä. Vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksen uudistaminen sekä lisääminen olivat yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mielestä tarpeellisia. Turvasuojaajalla tulisi olla myös alan toimijoiden mielestä vähimmäiskoulutus. Sama asia nousi esille myös ennen lakiuudistusta tehdyssä tutkimuksessa.

On tärkeää, että alan keskeisille toimenkuville (vartija, järjestyksenvalvoja, turvatarkastaja ja turvasuojaaja) on omat tutkinnon osat tarjolla ammatillisessa koulutuksessa. Tämän lisäksi pitäisi olla riittävästi yleisiä tutkinnon osia, joita tarvitsee nykyään kaikissa turvallisuusalan työtehtävissä, kuten vuorovaikutusvalmiuksia, kirjallisia taitoja ja oikeudellista osaamista. Lisäksi pitäisi saada riittävät perustaidot riskienhallinnasta ja organisaatioiden turvallisuustoiminnasta.

Alan koulutuksen kehittämisen lähtökohtana tulisikin olla tieto siitä, minkälaisia valmiuksia alalla vaaditaan ja millaiset tavoitteet koulutuksella pitäisi olla. Nykyään koulutusjärjestelmä tarjoaakin hyvät mahdollisuudet jatkokoulutukselle perustutkinnon suorittamisen jälkeen. Koulutusjärjestelmän rakenteen yhtenäisyyteen tulisi kiinnittää huomiota. Lisäksi kynnys toimialalle tulolle ei saa olla liian korkea, koska yhtenä alan ongelmana on ollut soveltuvan työvoiman saaminen ja henkilöstön suuri vaihtuvuus. Olisikin tärkeää kehittää valtakunnallisesti soveltuvuuden arviointia alan tutkintokoulutuksiin.

Koulutusjärjestelmää kehittämällä henkilöstöä saataisiin sitoutumaan, kun heille pystyttäisiin tarjoamaan työn ohella tapahtuvaa monimuotoista ja joustavaa tutkintoon johtavaa koulutusta. Koulutusjärjestelmän tulisi vastata osaltaan myös alan kasvaneen roolin mukanaan tuomaan kysyntään ja vaatimuksiin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien kokema sekä tekemä väkivalta

Poliisin tietoon tullut vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2 500 tapaukseen vuodessa. Alan toimijat kokevatkin työväkivaltaa erittäin paljon. Suurin osa koetusta väkivallasta on loukkaavaa käytöstä ja väkivallalla uhkaamista, mutta myös potkimista ja lyömistä on kokenut jopa joka neljäs kyselytutkimukseen vastannut yksityisen turvallisuusalan toimija. Väkivallan kokemisen riski laskee selvästi ikääntymisen myötä. Henkilöillä, jotka työskentelevät esimerkiksi kauppakeskuksissa, sairaaloissa ja ravintoloissa, on suuri riski joutua fyysisen väkivallan kohteeksi.

Väkivallan kokemisesta ja riskistä huolimatta yksityisen turvallisuusalan toimijat eivät olleet kovin huolissaan siitä, että heihin kohdistuisi erilaisia väkivallan muotoja työtehtävissä. Tämä saattaa johtua siitä, että henkilöt ovat niin tottuneita väkivallan riskiin ja sen kokemiseen, että he ikään kuin pitävät sitä työhönsä kuuluvana elementtinä.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on puolestaan vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Aihetta koskevan tutkimuksemme perusteella vuosittain tietoon tulee noin 400–500 poliisin ilmoittamaa pahoinpitelytapausta, joissa epäiltynä on yksityisen turvallisuusalan toimija. Vaikuttaa siltä, että poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti enemmän perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin alan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Rikosoikeudellisesta vastuusta ja suojasta

Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettavan rikosoikeudellisen virkavastuun laajuus on avoin ja tulkinnallinen, koska lain perusteluissa on tyydytty vain toteamaan, että järjestystä ylläpitäviin henkilöihin on yleensä sovellettava rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Virkavastuuta on tulkittava suppeasti ja lain tarkoituksesta käsin.

Virkavastuu kytketään nimenomaan niihin tilanteisiin, joissa toimivaltuuksien yhteydessä käytetään julkista valtaa. Yksityisellä turvallisuusalalla virkavastuuta sovelletaan silloin, kun käytetään toimivaltuuksia. Virkavastuuta ei siis sovelleta, kun käytetään kaikille yksityishenkilöille kuuluvia oikeuttamisperusteita.

Rikosoikeudellisen virkavastuun vastapainona yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä nautitaan erityisestä rikosoikeudellisesta suojasta, josta säädetään rikoslain 17 luvun 6 §:ssä. Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettava rikosoikeudellinen suoja eroaa virkamiehen rikosoikeudellisesta suojasta, koska rikoslain 16 luvun 1–3 §:ää ei sovelleta yksityiseen turvallisuusalaan. Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista koskeva säännös on suppeampi kuin virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskeva säännös.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden oikeusturvan parantamiseksi myös rikosoikeudellisen suojan tulisi määräytyä kuten virkamiehillä, koska yksityisellä turvallisuusalalla voidaan käyttää erityissäännösten nojalla julkista valtaa. Tätä ovat korostaneet niin yksityisen turvallisuusalan toimijat kuin tutkijat. Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kuin viranomaisten kohdalla.

Valvonnasta

Alan lakiuudistuksen myötä aiemmasta vartioimisliikeluvasta luovuttiin ja tilalle tuli turvallisuusalan elinkeinolupa, jonka piiriin kuuluu myös järjestyksenvalvontatoiminta, joka tuli pääosin luvanvaraiseksi. Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mukaan suuri osa piti elinkeinoluvan laajentamista hyvänä ja tärkeänä asiana muun muassa juuri alan valvonnan kannalta. Elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta aiheuttavat kuitenkin alalla sekavuutta.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli lakiuudistuksen myötä myös elinkeinoluvan alaisuuteen. Kameravalvontajärjestelmät jätettiin kuitenkin sääntelyn ulkopuolelle. Yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat, että kameravalvonta ja turvallisuusjärjestelmien suunnittelu tulisi ottaa elinkeinoluvan piiriin. Turvasuojausta koskeva sääntely koetaan epäselväksi ja käytännössä toimimattomaksi. Toisessa tutkimuksessa nousi myös esille, että valvontaviranomaiset eivät ole osanneet auttaa riittävästi lakiuudistukseen liittyvissä kysymyksissä, vaikka Poliisihallituksen yhtenä lakisääteisenä tehtävä on alan ohjaus.

Yksityisen turvallisuusalan viranomaisvalvontaa pidetään kuitenkin selkeämpänä lakiuudistuksen myötä, mutta alan toimijat myös katsovat siinä olevan edelleen kehittämistä, koska he mainitsivat yhdeksi tärkeimmistä lainsäädännön kehittämistarpeista elinkeinoluvan ja sen valvonnan sekä rikosoikeudellisen vastuun ja suojan. Alan toimijoiden mielestä elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta saavat aikaan epärehellistä ja sekavaa toimintaa. Viranomaisvalvontaa alan toimijat kaipaavat myös lisää. Alan toimijat ovat kuitenkin melko tyytyväisiä yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisen välisen yhteistyön toimivuuteen sekä pitävät yksityistä turvallisuusalaa koskevia sanktioita riittävinä.

Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan. Ylipäätään poliisilaitoksien suorittama valvonta on käytännössä hyvin vähäistä. Yksi syy tähän ovat vähäiset resurssit, mutta myös yksityisen turvallisuusalan ja sääntelyn vähäinen tuntemus vaikuttaa valvontaan. Apulaisoikeusasiamies on korostanut jo kymmenen vuotta sitten, että poliisin tulee panostaa yksityisen turvallisuusalan valvontaan.

Mitä tulevaisuudessa?

Yksityisellä turvallisuusalalla on ollut pitkä historia jo ennen kuin moderni poliisijärjestelmä luotiin yhteiskuntien teollistumisen myötä. Siten kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. Yksityinen turvallisuusala on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Mikäli alan kasvu ja kehitys jatkuu nykyisenlaisena, tulee alalla olemaan jatkossa entistä suurempi rooli yhteiskunnassa, koska ala tulee edelleen kasvamaan ja kehittymään. Yksityisen turvallisuusalan tärkeä rooli rikostorjunnassa ja turvallisuuden sekä järjestyksen ylläpitämisessä on maailmanlaajuisesti tunnustettu, kun alan toimijoiden ammattitaito ja läsnäolo ovat vähentäneet rikosten ja häiriökäyttäytymisen määrää useilla eri toimialueilla.

Suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan ihmiset suhtautuvatkin pääsääntöisesti hyvin positiivisesti alaan. Yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisten yhteistyö on ollut toimiva tapa vastata turvallisuustarpeisiin eri toimialueilla. Suomessa on yksittäisten alaan liittyvien tapauksien myötä mediassa noussut keskustelua aika ajoin ennenkin. Meiltä on kuitenkin puuttunut poliittinen keskustelu, jota eri valtioissa on käyty.

Yksityisen turvallisuusalan yhtenä kasvun selitysteoriana on käytetty fiskaalista teoriaa, jossa korostetaan turvallisuusviranomaisten väheneviä resursseja. Turvallisuuden yksityistäminen ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista, koska usein yksityistämisellä tarkoitetaan turvallisuuden ulkoistamista tai yksityisen ja julkisen välistä kilpailua. Suomessa ei ole perinteisiä turvallisuusviranomaisten tehtäviä yksityistetty. Turvallisuuden yksityistämisellä voi ollakin vakavia sosiaalisia seurauksia, jos kehitys ei ole hallittua ja tarkoituksenmukaista. Tästä on maailmalta olemassa useita esimerkkejä muun muassa vankeinhoidon alalta.

Täytyy korostaa, että ilman sisäisen turvallisuuden kokonaisnäkemystä on uhkana juuri se kehitys, joka on jo osittain toteutunut Suomessakin. Yksityinen turvallisuusala täyttää ne tarpeet, joihin viranomaiset eivät ole vastanneet. Tämän takia on tärkeää, että pystytään kyseenalaistamaan nykyisiä toimintakäytäntöjä. Tarvitaan myös erilaisia ratkaisuehdotuksia toimintoihin, jotka sitovat viranomaisten resursseja huomattavassa määrin.

On myös kriittisesti tarkasteltava sitä, mitkä tehtävät kuuluvat esimerkiksi lakisääteisesti poliisille ja mitkä tehtävät ovat ajautuneet poliisin hoidettavaksi. Yksityisen turvallisuusalan kehityksen seuraamiseksi ja ihmisten oikeusturvan sekä viranomaisvalvonnan tehostamiseksi on alaa koskevan tilastollisen tietopohjan kehittäminen myös tärkeää.

Tulevaisuudessa olisi tärkeää tarkastella myös sitä, mitkä toiminnot tulee jättää viranomaisten tehtäväksi ja mitä toimia yksityinen turvallisuusala voi jatkossa hoitaa. Tämä on ennen kaikkea perustuslaillinen kysymys. Tulevaisuudessa tulisi myös tutkia toimeksiantajien näkemyksiä ja valvontaviranomaisen näkemyksiä alan sääntelystä. Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan.

Yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöä kehitettäessä on tärkeää varmistaa myös laadukas lainvalmistelu. Tämän takia yksityisen turvallisuusalan yhteiskunnallista roolia ja tehtäviä tulisi nyt tarkastella laajempana ja kattavampana kokonaisuutena, jotta muutaman vuoden päästä ei oltaisi taas samassa tilanteessa. Lisäksi puutteelliset tai riittämättömät lain vaikutusten arvioinnit sekä lain toimeenpanon vaatimien resurssien arvioinnit lisäävät yhteiskunnan kustannuksia. Lain implementointikustannukset kasvavat, elinkeinoelämän hallinnollinen taakka lisääntyy ja ihmisten oikeusturva heikkenee. Puutteellinen lainvalmistelun laatu johtaa sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen. Tästä seuraa oravanpyörä, jossa lainsäädäntöä joudutaan vähän väliä uudistamaan, kuten yksityisellä turvallisuusalalla on käynyt 2000-luvulla.

Vartijan voimankäytön sääntely

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijan voimankäytön sääntely

Mediassa on käyty keskustelua alkuvuodesta yksityisen turvallisuusalan voimankäytöstä, kun Ylen selvityksen mukaan alan valvonnassa on puutteita. Lisäksi Yle teki jutun vartijoiden kohtaamasta väkivallasta. Tämän takia tässä blogissa tarkastellaan vartijoiden voimankäytön sääntelyä, koska siitä käydään kirjavaa keskustelua.

Vartijan oikeus käyttää voimakeinoja

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 17 §:ssä säädetään vartijan voimakeinojen käytöstä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen taikka pakenee kiinniottamista, vartijalla on oikeus käyttää sellaisia henkilön pääsyn estämiseksi, poistamiseksi tai kiinniottamiseksi taikka turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina, kun otetaan huomioon henkilön käyttäytyminen, tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus ja muut olosuhteet.

Pykälässä on tyhjentävästi määritelty tilanteet, joissa vartijalla on oikeus käyttää voimakeinoja. Vartijan voimakeinojen käyttö edellyttää aina toimenpiteen kohteen vastarintaa. Vastarinnalla tarkoitetaan henkilön fyysistä, aktiivista tai passiivista käyttäytymistä, jolla henkilö pyrkii estämään vartijaa suorittamasta toimenpidettä.

Passiivisella vastarinnalla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa vartija on poistamassa henkilöä ja tämä heittäytyy veltoksi. Passiivinen vastarinta ei oikeuta yhtä kovien voimakeinojen käyttöä kuin aktiivinen vastarinta. Pelkkä sanallinen hyökkäys ei ole vastarintaa mutta väkivallalla uhkaaminen sen sijaan on. Käytännössä vartijan kohdalla on useimmiten kyseessä aktiivinen vastarinta, jolloin tilanne voi tulla arvioitavaksi myös hätävarjelusäännösten perusteella.

Voimankäyttö- ja hätävarjelutilanteen erot

Vartijan kohdatessa vastarintaa jossakin muussa kuin pykälässä mainitussa tarkoituksessa vartijan oikeus voimakeinojen käyttöön ei perustu kyseenomaiseen pykälään. Vartijat joutuvat puuttumaan vartiointialueilla esimerkiksi siellä oleskelevien henkilöiden keskinäisiin tappelutilanteisiin. Tällaisessa tilanteessa vartija toimii hätävarjelusäännöksen perusteella.

Käytännön kannalta olisi tärkeää, että pystyttäisiin erottamaan hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteet toisistaan. Rajanveto-ongelmat konkretisoituvat silloin, kun sallitut rajat on ylitetty. Hyökkäyksen tai vastarinnan rikosoikeudellinen arviointi ei anna vastausta rajanvedolle, koska vastustamiseen sovelletaan rikoslain 17 luvun 6 §:ää järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Hätävarjelukynnykseen voivat vaikuttaa puolustautujan henkilökohtaiset ominaisuudet, koska voimankäyttökoulutettu ja itsepuolustusta osaava henkilö voi mieltää kovankin vastarinnan voimankäyttötilanteeksi.

Linjanvetona voidaan pitää, että kontrolloitua hätävarjelua ei ole, vaan tällöin kyseessä on voimankäyttö. Rajanvedon kannalta olennaiseksi tekee anteeksiantoperusteiden erilainen painotus. Voimakeinojen käytön liioittelun osalta vaaditaan rangaistukseen tuomitsematta jättämiseen erittäin painavia perusteita. Anteeksiantoperusteen soveltuvuutta arvioitaessa huomioidaan molempien yhteydessä tekijän koulutus ja kokemus. Hätävarjelutilanteessa voidaan sallia ankarammat voimakeinot, koska tavoiteltavat seikat ovat usein tärkeämpiä kuin voimakeinojen käyttötilanteessa.

Hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteissa sallitut keinot perustuvat tarpeellisuus- ja puolustettavuusarviointiin, joten siirryttäessä voimakeinojen käyttötilanteesta hätävarjelutilanteeseen ei käytetyissä keinoissa saa tapahtua mitään hyppäystä. Vastarinnan tai hyökkäyksen muuttuessa vakavammaksi voidaan käyttää asteittain kovenevia voimakeinoja.

Rikoslain yleissäännös

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 17 §:n 2 momentissa voimakeinojen käyttö onkin sidottu rikoslain yleissäännökseen tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimuksista, kun otetaan huomioon henkilön käyttäytyminen ja muut olosuhteet.

Rikoslain 4 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan oikeudesta käyttää voimakeinoja virkatehtävän hoitamiseksi tai muun siihen rinnastettavan syyn vuoksi sekä oikeudesta avustaa järjestystä ylläpitämään asetettuja henkilöitä säädetään erikseen lailla. Lainkohta sisältää yleissäännöksen voimankäyttöön oikeuttavista tilanteista, joka edellyttää aina erillistä laissa säädettyä valtuutusta. Vartijan toimivaltuussäännökset on annettu virkatehtäviin rinnastettavan syyn nojalla, joten lainkohdassa määrätään millaisissa tilanteissa voimakeinoja voidaan käyttää.

Rikoslain 4 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan voimakeinoja käytettäessä saa turvautua vain sellaisiin tehtävän suorittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin, joita on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekä tilanne muutenkin.

Lainkohdassa on kyse sallittujen voimakeinojen rajoista. Lainkohta sisältää ehdot, joiden on oltava käsillä, jotta voimakeinojen käyttö voidaan katsoa sallituksi. Siinä ei mainita käsillä oltavista tilanteista tai tarkoituksista. Tässä suhteessa erityissäännökset ovat ratkaisevia. Erityissäännöksillä voidaan rajoittaa voimakeinojen käyttöoikeutta. Lainkohdassa lausutaan voimakeinojen käytön sallittavuudesta, joten kaikkiin voimakeinojen käyttöä koskeviin säännöksiin sisältyy tarpeellisuuden ja puolustettavuuden vaatimus.

Tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimus

Tarpeellisuusvaatimus arvioidaan aina suoritettavana olevan tehtävän kannalta erikseen. Voimakeinojen tulee olla tarpeellisia laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi. Tehtävän suorittamiseksi on käytettävä lievintä tarkoitukseen johtavaa keinoa.

Tarpeellisuusvaatimus sisältää myös ajallisen rajauksen, joten ennakoiva voimakeinojen käyttö ja samoin kuin liian pitkään jatkuneet keinot ovat tarpeettomia. Voimakeinoja ei saa käyttää varmuuden vuoksi. Voimakeinojen käyttö on lopetettava, kun vastarinta lakkaa tai tilanne on muuten hallinnassa. Voimakeinojen käytöstä on luovuttava, kun tarvetta ei enää ole tai jos keinot eivät tuottaisi tavoiteltua tulosta.

Tarpeellisuusvaatimuksen lisäksi voimakeinojen käytön sallittavuudessa arvioidaan puolustettavuus, joten voimakeinojen käyttö on sidottu suhteellisuusperiaatteeseen. Voimakeinojen ankaruuden ja haittojen on oltava oikeassa ja kohtuullisessa suhteessa tavoiteltaviin päämääriin.

Arvioinnissa vaikuttavia yksittäisiä kriteereitä ovat tehtävän tärkeys, tehtävän kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus ja muut tilanteeseen liittyvät kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat. Puolustettavuusarvioinnissa huomioon otettavat tarkemmat kriteerit määräytyvät tehtävän ja tilanteen erityisluonteen mukaan. Erityissäännöksissä ilmaistut kriteerit voivat mennä yleissäännöksessä esitettyjen kriteereiden ulkopuolelle, joilla voi olla yleissäännöksen kriteereitä täydentävä ja tarkentava merkitys.

Voimakeinojen käytön liioittelu

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 17 §:n 2 momentin mukaan vastuuvapausperusteesta ja rangaistusvastuun lievennyksestä voimakeinojen käytön liioittelussa säädetään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä. Rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan, jos voimakeinojen käytössä on ylitetty 2 momentissa säädetyt rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos on erittäin painavia perusteita katsoa, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hänen asemansa ja koulutuksensa sekä tehtävän tärkeys ja tilanteen yllätyksellisyys.

Lainkohdassa on kyse voimakeinojen käytön liioittelusta, jolla tarkoitetaan pääsääntöisesti tilanteita, joissa on käytetty ankarampia voimakeinoja kuin on tarpeellista tehtävän suorittamiseksi. Lainkohtaa sovelletaan kaikkiin voimakeinojen käytön liioittelun tapauksiin, koska erityissäännöksissä viitataan poikkeuksetta rikoslain säännökseen.

Voimakeinoja voidaan käyttää vain laissa määrättyjen tehtävien suorittamiseksi, joten rajojen ylittämisessä on harvoin kyse tehtävän toteuttamisen ajoista. Voimakeinojen käytöllä ei voida nähdä olevan mitään tekemistä itse tehtävän kanssa, jos voimakeinoja käytetään ennen tehtävän suorittamista tai sen jälkeen. Sallittujen voimakeinojen rajojen ylityttyä henkilö voi olla rangaistusvastuusta vapaa, jos säännöksen ehdot täyttyvät.

Säännöksen soveltamiselle on asetettu käytännössä kuitenkin tiukat rajat, koska rangaistusvastuun vapautukseen täytyy olla erittäin painavia perusteita. Lainkohdan kriteereistä voidaan koulutuksen merkitystä korostaa, koska henkilöillä, joilla on oikeus voimakeinojen käyttöön, odotetaan myös osaavan käyttää niitä oikealla tavalla.

Voimakeinojen liioittelu arvioidaan rikoslain lisäksi erityissäännösten nojalla silloin kun näiden antamat valtuudet ovat rikoslakia suppeammat. Tehtävän suorittaminen voi johtaa mahdolliseen hyökkäykseen, joka oikeuttaa hätävarjeluun. Voimakeinojen käyttö ja mahdollinen liioittelu arvioidaan silloin rikoslain 4 luvun 4 §:n mukaan.

Rangaistusvastuun lievennys

Rikoslain 4 luvun 7 §:ssä säädetään rangaistusvastuun lievennyksestä. Pykälän mukaan, vaikka tekijää ei tässä luvussa säädettyjen perusteiden nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten kuin 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään.

Pykälä sisältää viittauksen, jonka mukaan silloin kun tekijä ei kokonaan vapaudu rangaistusvastuusta, voidaan tekoon kuitenkin soveltaa rikoslain 6 luvun mukaisia rangaistuksen lieventämisperusteita tai rangaistuslajista tai -asteikosta poikkeamisen perusteita.

Rangaistuksen lieventämisperusteena on rikoksen tekeminen olosuhteissa, joissa rikoslain 4 luvussa säännellyn vastuuvapausperusteen soveltaminen on lähellä. Jos vastuuvapausperusteet eivät johda tekijän vapauttamiseen kokonaan rangaistusvastuusta, niitä ei ole pakko ottaa huomioon rangaistusta lieventävinä seikkoina, vaan tekijälle voidaan tuomita täysi rangaistus eli jättää soveltamatta rangaistuksen lieventämisperusteita tai rangaistuslajista tai -asteikosta poikkeamisen perusteita.

Korkeimman oikeuden tapaus

Vartijan oikeutta voimakeinojen käyttöön ja voimakeinojen käytön rajoja on arvioinut korkein oikeus antamassaan ratkaisussa KKO 2007:87. Vartija A oli ollut vapaa-ajallaan Helsingin keskustassa, kun hänelle entuudestaan tuttu B oli pahoinpidellyt häntä nyrkillä kasvoihin lyömällä. A oli pyytänyt paikalla ollutta vartijaa soittamaan poliisille, minkä jälkeen B oli lähtenyt pakoon. A oli juossut B:n perässä, tavoittanut hänet ja suihkuttanut häntä kaasusumuttimella lähietäisyydeltä kasvoihin.

Korkein oikeus katsoi tilanteen kokonaisarvioinnin perusteella, että A:lla oli oikeus kiinniottamiseen, mutta A:n voimakeinona kaasusumuttimen käyttäminen ei ollut tarpeellista eikä puolustettavaa. Poliisi saapuu myös Helsingin keskustassa nopeasti paikalle, joten viranomaisapu on nopeasti saatavilla. Lisäksi vartijalla ei ole oikeutta kantaa kaasusumutinta vapaa-ajalla.

Korkein oikeus totesi, että A:n vartijan koulutus, B:n kiinniottamisen tärkeyteen tai tilanteen etenemiseen nähden asiassa ei ollut perusteita katsoa, ettei A:lta voitu kohtuudella vaatia muunlaista suhtautumista. Anteeksiantoperusteen käsillä olon edellytykset eivät täyttyneet. Vartija A tuomittiin pahoinpitelystä.

Vähentävätkö vai lisäävätkö haalarikamerat rikollisuutta?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vähentävätkö vai lisäävätkö haalarikamerat rikollisuutta?

Yle on nostanut esille poliisien haalarikamerat ja niiden käytön. Helsingin poliisilla on ollut koekäytössä haalarikameroita vuoden 2016 alusta saakka. Ylen tietopyynnön vastauksesta käy ilmi, että kameroilla kuvattiin lähes neljän vuoden aikana yhteensä 20 443 videotallennetta, joista vain 1352 merkittiin säilytettäväksi. Ylen haastattelemat asiantuntijat viittaavat kansainvälisiin positiivisiin tutkimustuloksiin haalarikameroiden käytöstä. Tämän takia tässä blogissa tarkastellaan aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Haalarikameroiden käytön perusteista

Haalarikameroiden laajempaa käyttöä poliisitoiminnassa perustellaan useilla eri päämäärillä. Jotkut korostavat poliisin työturvallisuutta, rikoksentorjuntaa ja todistusaineiston keräämistä. Toiset korostavat poliisin toiminnan laillisuusvalvonnan lisäämistä.

Teorian tasolla mekanismit kytketään pelotevaikutuksiin: kameran nauhoittaessa raskauttavaa todistusaineistoa kertyy automaattisesti. Näkökulmasta riippuen sen toivotaan joko vähentävän poliisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai hillitsevän poliisin voimankäyttöä.

Uusi tutkimuskohde

Haalarikamerat ovat yksi nopeimmin leviävistä teknologioista lainvalvonnassa maailmanlaajuisesti. Kyseessä on verrattain uusi teknologia. Tutkijoiden kiinnostus haalarikameroiden käyttöä kohtaan on koko ajan lisääntynyt vauhdilla, ja kansainvälistä tutkimustietoa syntyykin yhä enenevissä määrin. Tehdyistä tutkimuksista huolimatta haalarikameroiden käytön hyödyistä on vielä vaikea kuitenkaan saada selvää kokonaiskuvaa.

Suomen Poliisihallitus julkaisi selvityksen vuonna 2017, jossa selvitetään poliisin haalarikameroiden laajemman käyttöönoton edellytyksiä sekä käyttöönoton vaikuttavuutta. Selvityksen SWOT-analyysissa todetaan, että kansainvälisten tutkimusten (ja käytännön kokemusten) perusteella haalarikameroilla on saavutettavissa kiistattomia hyötyjä.

Selvityksessä esimerkkinä mainitaan Cambridgen yliopiston tekemä tutkimus, jossa havaittiin poliisin toimintaan kohdistuneiden valitusten vähentyneen merkittävästi. Poliisihallituksen selvityksen keskiössä ovat lainsäädännölliset ja tekniset kysymykset, ja on ymmärrettävää, että kansainvälisen tutkimusnäytön kuvaus on siksi pintapuolisempaa.

Kahdeksan poliisiaseman satunnaistettu koe

Asia on kuitenkin tärkeä siksi, että Poliisihallituksen raportin kuvaus Cambridgen yliopiston laajemman tutkimusprojektin tuloksista on puutteellinen. Tutkimusprojektista on muun muassa julkaistu kolme artikkelia, ja kahdessa muussa esitetyt tulokset antavat haalarikameroiden vaikutuksesta pessimistisemmän arvion.

Tutkimukseen osallistui yhteensä kahdeksan poliisilaitosta, jossa mukana hieman yli 2000 poliisia, jotka arvottiin satunnaisesti työvuoroittain kameraa käyttäneeseen koeryhmään sekä kamerattomaan verrokkiryhmään.

Koska noin 4000 työvuoron satunnaistaminen tapahtui työvuoroittain, sama poliisi saattoi olla välillä koeryhmässä, välillä verrokkiryhmässä. Tutkimusprotokollan mukaan kameran tuli olla päällä koko työvuoron ajan. Poliisien tuli lisäksi ilmoittaa kameran olevan käytössä vuorovaikutustilanteen alkaessa, ja siten poliisin ei olisi pitänyt olla mahdollista itse päättää, onko kamera päällä vai ei kussakin tilanteessa. 

Ei merkittävää vaikutusta poliisin voimankäyttöön

Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin muutoksia sekä poliisin voimankäytössä että poliisin väkivaltaisessa vastustamisessa. Tutkimuksen perusteella poliisin voimankäytön määrässä ei ollut juuri eroa haalarikameraa pitäneiden ja muiden työvuorojen välillä.

Sen sijaan tutkijat yllättyivät havaitessaan, että kameroiden käyttö lisäsi poliisiin kohdistunutta väkivaltaa noin 15 prosentilla verrattuna verrokkiryhmään. Näiden päätulosten lisäksi tutkimuksessa havaittiin haalarikameroiden vaikutuksen vaihtelevan poliisilaitoksittain: osassa asemia poliisin voimankäyttö lisääntyi, toisissa väheni.

Toisessa tutkimuksessa poliisilaitoskohtaisille eroille poliisin voimankäytössä etsitään syitä. Vaikka tutkimusprotokollan perusteella kameroiden päällä olo ei pitänyt olla poliisin päätettävissä, käytännössä poliisilaitokset noudattivat protokollaa vaihtelevasti.

Kun poliisilaitoksia tarkasteltiin ryhmiteltynä tutkimusprotokollan noudattamisen perusteella, havaittiin, että voimankäyttö väheni ainoastaan niillä laitoksilla, joissa poliisit noudattivat protokollaa tarkasti, eikä poliisi voinut itse päättää nauhoittamisesta.

Tutkijat päätyvät tulosten perusteella suosittamaan, että kameroiden tulisi olla päällä koko työvuoron ajan, ja antamaan vuorovaikutustilanteen alussa aina tiedon siitä, että kamera nauhoittaa. Tutkijat spekuloivat, että tällainen ilmoitus muistuttaa ”käyttäytymissäännöistä”, ja mahdollistaa kameroiden väkivaltaa vähentävän vaikutuksen toteutumisen.

Muiden uusimpien tutkimustulosten perusteella poliisit ovat yleisesti ottaen haalarikameroiden kannalla, erityisesti kun he ovat saaneet kokemusta niistä. Haalarikameroilla ei ole ollut suurta vaikutusta poliisin käyttäytymiseen missään mielessä.

Aiemmat tutkimukset osoittivat, että haalarikamerat vähentävät poliisien voimankäyttöä, mutta uusimmista tutkimuksista on saatu tuloksia asian puolesta ja vastaan. Haalarikamerat saattavat hillitä poliisin huonointa käyttäytymistä, mutta niillä on muuten vain vähän vaikutusta poliisin käyttäytymiseen.

Poliisin toimintaa koskevat valitukset vähenevät

Tutkimusprojektin kolmannessa artikkelissa, johon Suomen Poliisihallituksen raportissakin viitataan, tulokset ovat sen sijaan myönteisempiä. Päätuloksena havaitaan, että poliisin väärää toimintaa koskevat valitukset vähenivät 93 prosenttia hankkeen alkamisen jälkeen verrattuna aikaan ennen.

Kiinnostavaa kuitenkin on, että valitukset vähenivät sekä koe- että verrokkityövuoroissa käytännössä vastaavalla tavalla. Vastaavaan lopputulokseen on päästy myös uusimpien tutkimustulosten perusteella, sillä haalarikameroiden käyttö näyttää todella vähentäneen poliisiin kohdistuneiden valitusten määrää.

Kansalaisten suhtautuminen haalarikameroihin

Kansalaiset ovat myös yleisesti haalarikameroiden käytön kannalla. Tutkimustulokset eivät anna kuitenkaan selvää vastausta siihen, että haalarikamerat parantaisivat heidän näkemystään poliisista tai käyttäytymistä poliisia kohtaan.

Haalarikameroiden käyttö saattaa jopa pahentaa kansalaisten ja poliisin jo valmiiksi hankalaa suhdetta, erityisesti jos kansalaiset olettavat, että kameroita käytetään lisäämään poliisin vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä, mutta poliisi käyttää pääsääntöisesti kameroita kansalaisten vastuun lisäämiseen.  

Yhteenvetoa

Selvyyden vuoksi todettakoon, että tämän blogin tarkoituksena ei ole vastustaa haalarikameroiden laajempaa käyttöä poliisitoiminnassa. Kameroilla on saavutettavissa potentiaalisesti merkittäviä hyötyjä sekä poliisin että kansalaisten näkökulmasta, ja osa tutkimuksista viittaakin myönteisiin vaikutuksiin.

Tutkimustietoa puuttuu edelleen moniin tärkeisiin ja olennaisiin kysymyksiin liittyen. Tutkimusten tuottamaa tietoa odotellessa on kuitenkin melko selvää, että haalarikameroiden käyttö tulee edelleen lisääntymään.

Koska asia on ajankohtainen Suomessakin, olisi syytä seurata tarkasti, millaisia tuloksia uusista tutkimuksista saadaan. Vaikka ulkomaiset tutkimustulokset eivät välttämättä ole suoraan siirrettävissä Suomeen, niin antavat tutkimukset kuitenkin tärkeitä viitteitä siitä, miten käytettynä haalarikameroista saadaan suurin hyöty irti.