#turvallisuusmuseo

Muistokirjoitus | Veijo Vironen 1947–2023

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Muistokirjoitus | Veijo Vironen 1947–2023

Pitkän uran turvallisuusalalla tehnyt Veijo Vironen on kuollut Suomen itsenäisyyspäivänä. Tämä blogi on omistettu hänen muistolleen ja se pohjautuu hänen haastatteluunsa, joka on julkaistu Yksityisen turvallisuusalan historia -teoksessa.

Turvallisuusalan työtehtävät alkavat

Veijo Vironen syntyi Tammelassa vuonna 1947. Hän oli ammattikoulun käytyään vuodesta 1965 eteenpäin muutaman vuoden töissä Hälytyspalvelu Oy:ssä, joka oli Suomen Teollisuuden Vartioinnin (STV) tekniikan edeltäjä. Hän toimi siellä hälytyslaiteasentajana ja kesäisin myös vartijana. Vartijan hommista Viroselle on jäänyt mieleen vartiokello, jota vedettiin kohteessa. Hän ajoi myös omalla autolla autopiirissä. Hänellä oli silloin 54-mallinen Mersu 170SV.

Työ oli mielenkiintoista. Silloin ei ollut koulutuksia, vanhempi vartija vain opasti. Vartijan tehtävissä oli vain taskulamppu, pamppu ja vartijan asu. Vironen ajeli joskus myös STV:n kuplavolkkareilla, joissa oli katolla valtavan iso kyltti, jossa luki Suomen Teollisuuden Vartiointi. Ilmanvastus oli niin kova, ettei auto kulkenut maantiellä kuin 80 kilometriä tunnissa. Siihen aikaan oli kuitenkin tärkeää, että kyltti näkyi joka paikkaan.

Asennustehtävissä 1960-luvun loppupuolella asennettiin vain relekeskuksia, jotka olivat äärimmäisen yksinkertaisia laitteita. Sitten tulivat ensimmäiset tilavalvontalaitteet. 1970-luvun puolella laitettiin pankin holviin ultraääni-ilmaisin. Usein laitettiin myös värähtelykoskettimia ikkunoihin ja magneettikytkimiä oviin.

Alan toimijoita ja tekniikkaa tarkastamaan

Vironen meni vuonna 1977 töihin Vahinkovakuutusyhdistykseen, joka myöhemmin yhdistettiin Vakuutusyhtiöiden Keskusliittoon (nykyisin Finanssiala ry). Hän oli siellä ensimmäinen rikosturvallisuuden asiantuntija ja kävi muun muassa tarkastamassa hälytyslaitteita ympäri Suomen. Piti käydä katsomassa, täyttivätkö laitteet vaatimukset, jotta vakuutusyhtiö antoi alennusta. Vironen kiersi noin pari sataa kohdetta vuosittain. Hän oli myös samalla murtosuojaustoimikunnan eli murtokoplan sihteerinä, vartioimisliiketoimikunnan sihteerinä ja rikosilmoituslaitostoimikunnan sihteerinä.

Vartioimisliiketarkastuksista Viroselle on jäänyt mieleen esimerkiksi tapaus 1980-luvun alusta. Silloin ei vielä ollut vartioimisliikelakia, joka tuli voimaan vuonna 1983. Henkilö, joka sisäasiainministeriössä kirjoitti kyseistä lakia, pyysi päästä mielenkiinnosta mukaan katsomaan vartioimisliikkeiden tarkastuksia. He sitten kiersivät päivällä ja välillä yöllä vartioimisliikkeitä. Kun he kerran kävivät aamulla Pitäjänmäellä yhdessä vartioimisliikkeessä ja halusivat nähdä papereista, minkälaista henkilökuntaa siellä oli, ei sieltä löytynyt mitään tietoa esimerkiksi siitä, ketkä olivat edellisenä yönä olleet vartijoina.

Vironen sanoi, että vartioimisliikkeellä ei pitäisi olla vakuutusyhtiöiden hyväksyntää, mutta sillä oli. Ministeriön virkamies sanoi, että ei kyllä pitäisi olla poliisinkaan hyväksyntää sellaisella vartioimisliikkeellä, jolla ei ole mitään papereita. Tarkastuksien kautta saatiinkin paljon vaatimuksia, miten asiat pitää kirjata lakiin. Tiedoista täytyi löytyä esimerkiksi, ketkä ovat olleet töissä ja mitä piirejä he ovat ajaneet. Koska lakiin tuli myös koulutusta, piti siitä löytyä tiedot, että miten on koulutettu, miten on aseita ja niin edelleen. Lainsäädännön myötä asiat muuttuivatkin kovasti.

Toisessa tapauksessa Vironen meni työkaverinsa kanssa katsomaan yöllä seudun suurinta vartioimisliikettä Turussa, sen hälytyskeskusta. Hälytyskeskus oli hyvin suojattu. He pääsivät kadulta ensimmäisestä ovesta sisään, kun sieltä tuli joku vartija ulos. Vartija päästi heidät sisään kysymättä mitään. Seuraavassa ovessa oli kulunvalvonta, mutta siellä oli kortti valmiina lukijassa. Vironen kaverinsa kanssa vain työnsi sen sinne, ja he pääsivät eteenpäin. Viimeinen ovi johti suoraan hälytyskeskukseen. Se oli selällään auki, ja vartija istui siellä jalat pöydällä.

Tiirikkamies Luotolainen

1980-luvun alkupuolella Virosen esimies halusi lähteä hänen kanssa käymään Abloylla. He menivät sinne, ja siellä oli kuuluisa tiirikkamies Luotolainen, joka oli kehittänyt Abloyn lukkoon vempeleen, jolla lukko saadaan auki. Luotolainen halusi näyttää, kuinka lukko aukeaa. Paikalla oli myös pari Helsingin poliisilaitoksen komisariota ja Abloyn ihmisiä.

Luotolainen kaiveli välineitä esiin ja otti vempeleen, jolla lukko saadaan auki. Lukko ei kuitenkaan auennut. Toisena konstina Luotolainen yritti porata reiän haittatangon kohdalle ja sitä kautta päästä käsiksi haittatankoon ja saada lukko aukeamaan. Lukko ei silläkään konstilla auennut. Luotolainen lähti kiukuspäissään sieltä sitten pois.

Poliisi pyysi Virosta ja hänen esimiestään jäämään vielä vähäksi aikaa sisälle. Kun he menivät ulos, olivat poliisit laittaneet Luotolaisen poliisiautoon ja lähtivät viemään häntä pois. Siinä oli sellainen tilanne, että kaikilla rosvoilla oli ikään kuin oma sormenjälki tiirikoinneissa, ja poliisit tiesivät ne. He tiesivät tarkkaan, milloin Luotolainen oli ollut asialla. Luotolainen oli päässyt vankilasta vähän aikaa aikaisemmin ja oli taas heti mennyt tekemään keikan.

Eri työtehtävien kautta yrittäjäksi

Vironen oli keskusliitossa yhdeksän vuotta, jonka jälkeen hän meni töihin Philipsille turvallisuusjärjestelmien myyntihenkilöksi ja hälytysjärjestelmien tuotepäälliköksi. Siihen aikaan turvallisuustekniikka oli jo aika hyvässä mallissa. Vironen oli monta kertaa koulutuksessa Eindhovenissa Hollannissa.

Philipsiltä Vironen siirtyi Myymäläetsivät Oy:öön, koska Philips lopetti hälytysjärjestelmien valmistuksen, eikä Virosta enää huvittanut jatkaa siellä. Myymäläetsivät kuului Euromarket-konserniin, joka oli iso monialayritys. Vironen hoiti siellä tekniikan osuutta, kunnes hän otti toimitusjohtajan tehtävän hoitaakseen. Se oli aika rankkaa aikaa. Yritys oli päässyt jo niin huonoon kuntoon, että velkaa oli paljon. Yritys myi STV:lle kaikki muut toimipisteet paitsi Helsingin. Siinä vaiheessa Vironen päätti myös lähteä yrityksestä.

Vironen perusti oman turvallisuuskonsultointia tarjonneen yrityksen vuonna 1990. Melkein saman tien tuli lama. Kun Vironen aloitti konsulttina, oli turvallisuuskonsultointia tehneitä henkilöitä aika monta. Suurin osa oli eläkkeellä olleita poliiseja tai upseereita. Virosella oli kädet täynnä töitä. Hän teki konsultointitehtäviä yli 10 vuotta.

Opetustehtäviin ja Turvallisuusmuseon perustaminen

Hän meni Vantaan ammattiopistoon opettajaksi 2000-luvun alkupuolella. Silloin tuli myös alan lakiuudistus. Vironen on ollut kehittämässä alan koulutuksen ensimmäisiä näyttötutkintoja. Alan koulutuksessa onkin tapahtunut ajan saatossa valtava kehitys.

Hän jäi eläkkeellä opettajan tehtävistä reilu kymmenen vuotta sitten. Eläkkeellä olleessaan hän on ollut perustamassa Turvallisuusmuseota. Vironen on ollut kehittämässä alaa Suomessa. Hänen muistonsa jää elämään.

Muistokirjoitus | Markku Vuorela 1948–2021

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Muistokirjoitus | Markku Vuorela 1948–2021

Pitkän uran turvallisuusalalla tehnyt Markku Vuorela on kuollut. Tämä blogi on omistettu hänen muistolleen ja se pohjautuu hänen haastatteluunsa, joka on julkaistu Yksityisen turvallisuusalan historia -teoksessa.

Ura turvallisuusalalla alkaa

Vuorela aloitti turvallisuusalalla vuonna 1975. Sitä ennen hän oli toiminut taloustutkimuksen kenttäpäällikkönä. Vuorela epäilee olleensa aikoinaan ensimmäinen kaupallisen koulutuksen suorittanut henkilö vartioimisliikkeen johdossa.

Hän meni ensin töihin Suojavartiointi Oy:lle Vantaalle, koska yrityksen omisti kaksi poliisia, jotka molemmat olivat ylikonstaapeleita eivätkä halunneet itse tehdä kyseistä työtä. Vuorela oli siellä pari vuotta töissä.

Yhteinen hälytyskeskus ja Svenkka

Suojavartioinnilla oli Hämeentiellä neljän muun vartioimisliikkeen kanssa yhteinen hälytyskeskus Helsingin valvonta- ja hälytyskeskus Oy. Siellä oli yksi Larmofonin vastaanotin, josta tuli punaista nauhaa. Alla oli roskakori, johon käytetty nauha meni. Sitten päätettiin tehdä oma hälytyskeskus ja perustaa uusi yritys.

Yleisvalvonta Oy perustettiin porukalla vuonna 1978. Vuorela ei kuitenkaan mennyt osakkaaksi, vaikka hänellä ei virallista kilpailukieltoa ollutkaan. Yksi uuden perustetun yrityksen osakkaista oli Matti Westerholm, jolla oli kommandiittiyhtiö, jonka asiakkaat siirrettiin uudelle yritykselle.

Kommandiittiyhtiön oli perustanut Matin isä Sven ”Svenkka” Westerholm, joka oli vuodesta 1946 kiertänyt Helsingin katuja polkupyörällä, ja hänellä oli paljon rikollisten pidätyksiä suoraan murtopaikoilta.

Hän oli esimerkiksi vuonna 1952 tuonut pyssyn kanssa kerralla kuusi rosvoa, joilla oli kädet ylhäällä. Lisäksi, kun eräs henkilö meinattiin ryöstää Iso-Roballa, katsoivat rosvot yhtäkkiä toiseen suuntaan ja sanoivat, että Svenkka tulee pyörällä, nyt lähdetään karkuun.  Svenkka sai ansioistaan ensimmäisen siviilihenkilölle myönnetyn poliisin suuransioristin.

Vauhdikas 70-luku

Vartijalla oli voimankäyttövälineenä 1970-luvulla kylmä rauta, reukku vyöllä. Mitä isompi se oli, sen parempi. Aseenkantoluvissa ei ollut mitään ehtoja. Jos oli aseenkantolupa, sai asetta kantaa. Ei ollut sellaista ehtoa, että esimerkiksi vain työkäytössä saa kantaa. Ampumisesta olisi pitänyt aina tehdä raportti, mutta meno oli silloin vähän erilaista. Yksi vartijan aseenkäyttö päättyi kohteen kuolemaan Helsingin kauppatorilla.

Käytössä oli myös erilaisia patukoita. Vuorela muistaa, että eräällä kaverilla oli 1,2 metriä ranteen paksuista kaapelia, jossa luki ”salainen ase”. Sillä kyseinen vartija esimerkiksi Kontulassa hoiti porraskäytävän tyhjäksi, kun hän meni hissillä ylätasanteelle ja sanoi, että jokaiseen osuu, joka on riittävän lähellä.

Autoilla ajettiin myös hurjaa vauhtia niihin aikoihin. Kaasusumutin tuli kuvioihin, ja sitä käytettiin vähän miten sattui. Lisäksi oli koiria käytössä. Koiria käytti Suojavartiointi, jossa vartijoilla oli omat koirat, joita pyrittiin kouluttamaan. Se oli ainoa paikka, jossa oli koulutusta. Silloin koirien purentatapauksia oli jonkin verran, ja niistä tuomittiinkin käräjäoikeuksissa.

Vuorela muistaa tapauksen, jossa puliukot menivät aina paperinkeräysvarastoon lehtien sekaan nukkumaan. Heidät piti aina löytää sieltä sanomalehtien seasta, joten eräät vartijat keksivät laittaa koirat sinne. Puliukot toimivat ikään kuin maalimiehinä siellä. Kyseiset vartijat saivatkin toiminnasta tuomiot, kun he jäivät kiinni, kolme vuotta vankeutta.

Huoltoaseman ja kultasepänliikkeen keikat

Vuorela muistaa, että vuonna 1975 rosvot tekivät esimerkiksi huoltoasemakeikkoja. He menivät autolla pihaan ja veivät kaiken. Rosvoilla oli yleensä pakettiautot, ja heillä oli aikaa kantaa tavaroita, koska vartijat saattoivat käydä kohteessa esimerkiksi neljän tunnin välein. Kun hälytyslaitteet tulivat, ruvettiin rosvojakin saamaan kiinni.

Esimerkiksi Vantaalla Kuninkaanmäen Kesoililta otettiin varkaat kiinni 11 kertaa kiinni vuonna 1977. Kerran kuukaudessa siitä joku saatiin kiinni, ja kaikille annettiin selkään. Kun poliisi tuli paikalle, kysyi hän, onko jo annettu selkään. Jos ei oltu, antoi poliisi heille sitten selkään.

Silloinen huoltoaseman pitäjä kysyi vielä aina, että saako hän katsoa, jos he ovat hänen entisiä työntekijöitään tai jos hän tuntee heidät. Poliisi avasi maijan oven, ja huoltoaseman pitäjä meni sinne taakse. Poliisi löi maijan oven kiinni ja hetken aikaa sieltä kuului kauhea jytinä. Sitten huoltoaseman pitäjä tuli pois ja sanoi, että ei ollut tuttuja.

Helsingin keskustassa tehtävät olivat lähinnä juoppojen kuskaamista pois porraskäytävistä. Lisäksi oli kilikali-keikkaa, eli lyötiin näyteikkuna hajalle ja varastettiin. Oli myös esimerkiksi kassakaappikeikkoja, mutta ne olivat ammattimaisempaa touhua. Silloin kassakaappeja räjäytettiin ja leikattiin jonkin verran.

Suurin tapaus, mihin Vuorela joutui sekaantumaan, oli Yleisvalvonnan aikaan tapahtunut Paajasen kultasepänliikkeen keikka. Tekijänä oli Uki-nimellä tunnettu taitava rikollinen, joka meni kellarista lattian läpi tiskin ja kassakaapin väliin. Hän osasi tarkkaan nousta siten, ettei mistään näkynyt. Sitten hän hitsasi kassakaapin auki. Tapausta tutkittiin, ja Uki jäi kiinni. Uki teki myös Annankadun Postin keikan ja sai sieltä neljä miljoonaa markkaa.

Vartioässät perustetaan

Yleisvalvonta myytiin vuonna 1986 Servi Systems Oy:lle. Tällöin asiakkaat sanoivat Vuorelalle, että hänen täytyy perustaa oma yritys. Asiakkaat eivät halunneet keskustella Servin kanssa, koska se oli niin iso. Asiakkaat halusivat, että vartioimisliike on sellainen, joka tekee niin kuin asiakkaat haluavat eikä toisin päin. He eivät halunneet samasta syystä olla myöskään STV:n asiakkaita.

Vuorela perusti Vartioässät Oy:n vuonna 1986. Yrityksessä oli aluksi yksi mies ja yksi puhelin, joka oli aina varattu. Sitten piti ostaa toinen puhelin. Yritys sijaitsi Karjalankatu 2:ssa. Kerros vain vaihtui ajan kuluessa.

Vartioässillä oli parhaimmillaan 300 työntekijää. Vuonna 1995 valtioneuvosto päätti ulkoistaa turvallisuuden ja valitsi Vartioässät. Sinne meni toistakymmentä henkeä töihin. Vuorelalla oli asiakkaina myös esimerkiksi Kansallis-Osake-Pankki ja Säästöpankin Keskus-Osake-Pankit. 1980-luvun loppupuolella isoille yhtiöille rupesi tulemaan turvallisuuspäälliköitä. Vartioässät laitettiin joka vuosi konkurssiin kilpailijoiden toimesta, mutta joka vuosi tehtiin positiivinen tulos.

Tekniikkaan panostetaan ja messumatkoja maailmalle

Vartioässät panostivat tekniikkaan ja toimivat myös maahantuojana, he esimerkiksi toivat ensimmäisenä Suomeen silmukkakohtaisen hälytyksen ja hälytyksen siirron. Kamerapuolella he toivat ensimmäisenä TVX-järjestelmän, joka lähetti modeemiyhteydellä viisi kuvaa.

Vuorela kävikin jatkuvasti messuilla perehtymässä uuteen tekniikkaan. Hän järjesti aikoinaan messumatkoja ympäri maailmaa, joissa oli hyvää se, että niihin liittyi aina tutustumiskäyntejä alan yrityksissä, esimerkiksi Hollannissa ja Yhdysvalloissa.

Verrattuna silloiseen kansainväliseen toimintaan, Suomessa asiat olivatkin hyvällä tasolla. Esimerkiksi Hollannissa vartijoilla ei ollut avaimia kohteisiin, koska niitä ei voitu antaa, jotta vartijat eivät varastaneet loppuja tavaroita, mitä murtomiehiltä oli jäänyt. Luottamus ei ollut samanlainen. New Yorkissa puolestaan palkattiin hyvin mielellään eläkkeellä olevia poliiseja, koska jos he eivät olleet vielä ketään ampuneet hengiltä ja olivat itse hengissä, olivat he hyviä vartijoita.

Yhteistyötä ja turvallisuusalan järjestöjä perustamassa

Vuorelan mukaan poliisin kanssa yhteistyö on aina toiminut. He eivät koskaan astuneet poliisin tontille eikä poliisi heidän. Yhteistyö muiden yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kanssa oli aina pakon edessä.

Vuorela on ollut mukana myös eri järjestöissä ja perustamassa niitä. Esimerkiksi Finnsecurity perustettiin, jotta alan toimijat olisivat saman pöydän ääressä ja rupeaisivat keskustelemaan.

ASIS on puolestaan siinä mielessä erittäin hyvä, että se on kansainvälinen ja sieltä saa kansainvälistä kontaktia. Vartiointiliikkeiden liitossa saatiin muutama pikkuasia järjestykseen, kuten eettiset säännöt ja sopimusehdot. Vuorela on ollut perustamassa myös Turvallisuusmuseota.

Pitkä työura ja alaa kehittämässä

Pitkään työuraan mahtui monia vaiheita: kun Vuorela tuli alalle, oli alan maine se, että eläkeläismies kepin kanssa vartioi rakennustyömaita. Silloin rakennustyömaan vartiointi oli sitä, että oli höyrykattila, jolla pidettiin betonivalut sulana, eikä paineastiaa saanut jättää valvomatta.

1970-luvulla tulivat autopiirit, radiopuhelimet ja koirat; maine oli huono. Se oli työ, jota tehtiin, kun ei muuta saanut. Opiskelijat kävivät myös rahoittamassa opiskelujaan sillä. 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella vasemmistoradikalismi vaati vartioimisliikkeiden kieltämistä, koska ne olivat heidän mielestään työnantajan aseistettu armeija, jonka tarkoitus oli pitää työntekijät kurssissa.

Pikkuhiljaa, kun 1980-luvulla tuli vartioimisliikelaki ja rupesi tulemaan koulutusta sekä ruvettiin palkkoja hinaamaan ylöspäin, muuttui alan maine paljon. Nyt yksityinen turvallisuusala on yhteiskunnallisesti merkittävä toimiala. Vuorelalla on ollut iso rooli alan kehityksessä Suomessa. Hänen muistonsa jää elämään.