Jyri Paasonen

Blogi

Blogi

Mitä hyötyä rekisteritutkimuksista olisi turvallisuusalan toimijoille?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä hyötyä rekisteritutkimuksista olisi turvallisuusalan toimijoille?

Eri viranomaisten rekisteröimiä tietoja käytetään rikollisuutta koskevien tilastojen laadintaan, keskeisimpänä poliisin tietoon tulleet rikokset ja tuomioistuimien ratkaisut. Tutkimusten kannalta rekisterit muodostuvat erityisen käyttökelpoisiksi silloin, kun niihin yhdistetään yksilöityjä tietoja muista rekistereistä.

Rekisteritietojen laajempi hyödyntäminen tarjoaisi merkittäviä uusia mahdollisuuksia viranomaisille ja yksityisen turvallisuusalan toimijoille. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Mikko Aaltosen kanssa rekisteritutkimusta ja sen hyödyntämistä turvallisuusalalla.

Mitä on rekisteritutkimus?

Kun puhumme rekisteritutkimuksesta, tarkoitamme usein tutkimusta, jonka aineisto perustuu useamman eri viranomaisen rekisteröimiin tietoihin. Esimerkiksi kriminologinen rekisteritutkimus on koko 2000-luvun lisääntynyt selvästi erityisesti Pohjoismaissa ja Alankomaissa (Lyngstad & Skardhamar 2011).

Suomessa rekisteritutkimus onnistuu hyvän väestökirjanpidon ja henkilötunnuksen järjestelmällisen käytön ansiosta, jotka mahdollistavat saman yksilön luotettavan identifioinnin eri rekistereistä.

Sitä mukaa kun laskentateho lisääntyy, suurienkin rekisteriaineistojen käsittely muuttuu yhä vaivattomammaksi. Rekisteriaineistojen kulut eivät myöskään kasva otoskoon kasvaessa samaa tahtia kuin kasvavat kyselytutkimuksissa.

Suurilla rekisteriaineistoilla voidaan tutkia myös harvinaisia ilmiöitä. Rikollisuuden tutkimuksen kannalta hyvää on myös se, että rekisteritutkimuksella tavoitetaan sellaisetkin väestöryhmät, jotka vastaavat heikosti kyselytutkimuksiin. Silti rekisteriaineistoja hyödynnetään Suomessa liian vähän.

Koe- ja verrokkiryhmät

Rekisteriaineistot ovat viime vuosina olleet erityisen hyödyllisiä niin sanottujen luonnollisten koeasetelmien analyysissa. Luonnollisen koeasetelman idea on helpointa ymmärtää klassisen satunnaistetun kokeen ideaalin kautta. Klassinen satunnaistettu koe on tutkimus, jossa jokin ihmisjoukko arvotaan satunnaisesti koe- ja verrokkiryhmään. Satunnaistamisen idea on saavuttaa lähtötilanne, jossa sekä koe- että verrokkiryhmät ovat ominaisuuksiltaan keskimäärin samanlaisia.

Satunnaistamisen jälkeen tutkimuksen kohteena oleva interventio eli arvioinnin kohteena oleva toimenpide (esimerkiksi päihdekuntoutus) kohdistetaan vain koeryhmään, ja verrokkiryhmän lopputulemien avulla päätellään, mitä koeryhmälle olisi tapahtunut ilman toimenpiteeseen osallistumista. Tällöin ero koe- ja verrokkiryhmän välillä kertoo intervention vaikutuksen. Tietoisen satunnaistamisen sijaan luonnollisessa kokeessa koe- ja verrokkiryhmät syntyvät esimerkiksi jonkun politiikkamuutoksen kautta (ks. esim. Pekkarinen & Uusitalo 2012).

Lähtökohdiltaan liian erilaiset koe- ja verrokkiryhmät ovat perusongelma esimerkiksi rikosseuraamusten uusintarikollisuusvaikutusten tutkimuksessa. Vaikka saatavilla olisi hyvä rekisteriaineisto esimerkiksi vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun tuomituista, kahden liian erilaisen ryhmän suora vertailu uusia rikoksia tekevien osuudesta ei tuota luotettavaa arviota tuomion vaikutuksista.

Luonnollisten kokeiden osalta pääongelma on se, etteivät hyvät tutkimusasetelmat ja hyvät kysymykset usein kohtaa. Lisäksi tällaisten tutkimusasetelmien hyödyntäminen vaatii hyvää menetelmäosaamista.

Olisikin suotavaa, että satunnaistettujen kokeiden mahdollisuutta ei unohdettaisi, varsinkin kun ”kokeilukulttuurin” edistäminen on mainittu jopa hallitusohjelmassa (Uusitalo 2015). Paljon julkisuutta saanut perustulokokeilu on ongelmineenkin edistysaskel suomalaisessa arviointikulttuurissa.

Pohjoismaissa vähän tutkimusta

Norjalainen Synøve Nygaard Andersen ja yhdysvaltalainen Jordan Hyatt ovat tehneet meta-analyysin, jossa he ovat tutkineet viime vuosikymmeninä satunnaistettujen koeasetelmien käyttöä kriminologian alalla Yhdysvalloissa ja Pohjoismaissa. Pohjoismaissa satunnaistettuja kokeita tehdään käytännössä kuitenkin erittäin harvoin.

Kriminologiaan liittyviä kotimaisia poikkeuksia ovat koulukiusaamista vähentävä KiVa Koulu -hanke, ja Andre Souranderin tutkimusryhmän pienten lasten vanhemmille suunnattu vanhempainvalmennusohjelma. Näiden hankkeiden vaikutuksia on arvioitu satunnaistettujen kokeiden avulla.

Miksi satunnaistettuja kokeita ei Suomessa juuri tehdä?

Syitä on monia. Andersen ja Hyatt nostivat esiin tärkeän näkökohdan: ongelma on usein se, että tuloksia halutaan nopeasti, ja kustannussyistä koe- sekä verrokkiryhmien seurantaa ei voida jatkaa kovin pitkään.

Rekisteriaineistojen järkevämpi hyödyntäminen olisi kuitenkin hyvä ratkaisu ongelmaan. Kun alkuperäiseen koeasetelmaan on käytetty paljon resursseja, hankkeen vaikutuksia olisi myös hyvä tutkia uudestaan viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Mikäli tutkimukseen osallistuvilta henkilöiltä pyydetään alussa tarvittavat luvat, seurantatutkimuksen voi järjestää puhtaasti rekisterien pohjalta ilman, että henkilöltä kysytään uudestaan lupaa. Näin voitaisiin analysoida rikollisuuden lisäksi muita vastemuuttujia, esimerkiksi työssäkäyntiä, mielenterveysongelmia, väkivallan uhriksi joutumista tai muita kiinnostavia asioita, joihin arvioitava interventio voisi potentiaalisesti vaikuttaa.

Miten turvallisuusalalla voitaisiin hyödyntää rekisteritutkimusta?

Suurin osa edellä mainituista tutkimuksista liittyy julkisen sektorin ja erityisesti rikosseuraamusjärjestelmän toimien vaikuttavuuden arviointiin. Satunnaistettuja koeasetelmia ja rekisteritietoja voisi kuitenkin hyödyntää myös turvallisuusalan toimenpiteiden rikollisuusvaikutusten arvioinnissa.

Monessa tapauksessa yksityisellä turvallisuusalalla arviointi olisi helpompaa kuin esimerkiksi rikosseuraamusalalla, koska yksityisen turvallisuusalan toimenpiteen vaikutusten arvioinnin voi monesti tehdä aluetasolla. Satunnaistamisen kohteena voisivat olla esimerkiksi saman toimeksiantajan eri toimipisteet.

Yliopiston tai vaikkapa tutkimuslaitoksen kanssa yhteistyössä tehtävään hankkeeseen olisi mahdollista myös saada aluetasoiset rekisteritietojen linkkaukset. Lopputuloksena saataisiin luotettava arvio turvallisuustoimenpiteiden vaikutuksesta, ja työtä olisi helppo jatkaa kustannus-hyötyanalyysilla.

Blogi

Mitä pitäisi huomioida työturvallisuusrikostapauksessa?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä pitäisi huomioida työturvallisuusrikostapauksessa?

Työturvallisuuteen vaikuttava keskeinen lainsäädäntö on uudistettu 2000-luvun aikana. Työturvallisuuslain tavoitteena on kielto- ja käskynormien sijaan antaa työpaikoille vastuuta työturvallisuuden toteuttamiseksi. Viranomaisvalvonta ja yksityiskohtainen sääntely ovat siten pienemmässä roolissa.

Tämän myötä lain katsotaan rakentuvan turvallisuusjohtamisen ajatukselle. Konkreettisesti muutos näkyy työturvallisuuden hallinnan aikaisempaa selkeämpänä kytkemisenä työnantajan velvollisuudeksi, jatkuvan työympäristön ja työolosuhteiden arvioinnin sekä kehittämisen korostumisena.

Turvallisuusjohtamisen organisoinnin osalta olennaista on toimintajärjestelmien, vastuiden ja velvollisuuksien määrittäminen sekä riittävien resurssien varaaminen tavoitteiden toteuttamiseksi. Organisaatioiden on tärkeää huomioida työturvallisuusvastuiden kohdentuminen, koska entistä enemmän käytetään muun muassa alihankkijoita ja toimitaan yhteisillä työpaikoilla.

Työturvallisuusrikosasioista saa lukea valitettavasti kuukausittain uutisista, kuinka työtapaturman sattuessa työnantajan edustajille on tuomittu sakkorangaistukset ja työnantajalle yhteisösakkoa. Rikosoikeudellisilla seuraamuksilla voi ollakin merkittäviä vaikutuksia organisaation liiketoiminnalle ja maineelle. Tässä blogissa käsitellään työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistöä ja rikosprosessia.

Työturvallisuusrikoksesta

Työturvallisuusrikoksesta säädetään rikoslain 47 luvun 1 §:ssä. Säännöksen perusteena on työturvallisuusmääräysten rikkomisen luonne yhteisörikollisuuden muotona. Vaadittava turvallisuustaso saavutetaan monesti vasta työnantajaorganisaation eri tasoilla vaikuttavien vastuuhenkilöiden yhteistoiminnan tuloksena. Esimerkiksi ilman riittävää ja pätevää esimieskuntaa ei tarpeellisen työnopastuksen kaltainen turvallisuusvelvoite voi useinkaan tulla täytetyksi.

Turvallisuustason säilymistä on organisaatioissa myös erikseen valvottava. Työturvallisuuteen liittyvien säännösten rikkominen aiheuttaa yleensä vaaratilanteita, joten tulee huo­mioida siihen liittyvä velvollisuus ottaa huomioon toiminnan etäiset ja välillisetkin seuraukset.

Työturvallisuusrikoksen rangaistavuus edellyttää, että työnantaja tai tämän edustaja on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan. Puutteellisuudella tai epäkohdalla tarkoitetaan työturvallisuusmääräysten vastaisia seikkoja yleensä. Epäkohdan rangaistavana aiheuttamistapana on vastuuhenkilön työturvallisuusmääräysten noudattamisen valvomisen laiminlyönti alaisessaan työssä. Valvontavelvollisuus tarkoittaa kahta asiaa.

Ensinnäkin esimiehen on valvottava, että työntekijät täyttävät heille kuuluvat turvallisuustehtävät. Toiseksi esimiehen on asemansa edellyttämällä tavalla valvottava, että hänen alaisuudessaan olevat esimiehet noudattavat heille määrättyjä turvallisuusvelvoitteita ja esimerkiksi täyttävät oman valvontavelvollisuutensa.

Valvontavelvollisuuksien laiminlyönnistä ei itsessään seuraa rangaistus, vaan edellytyksenä on, että laiminlyönti on johtanut turvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan syntyyn. Laiminlyönnin rangaistavuuden edellytyksenä on se, että valvontavelvollisella on ollut edellytykset ja käytännön mahdollisuudet suoriutua valvontatehtävästä. Valvonnan kattavuudelle ei myöskään voida asettaa kohtuuttomia vaatimuksia.

Työnantaja tai tämän edustaja tuomitaan työturvallisuusrikoksesta myös, jos hän tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttaa turvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan jättämällä huolehtimatta taloudellisista, toiminnan järjestämistä koskevista tai muista työsuojelun edellytyksistä. Tässäkään tilanteessa ei kerrotuista työsuojelun edellytyksistä huolehtimisen laiminlyönti ole sinänsä rangaistavaa. Jotta laiminlyönti olisi rangaistavaa, tulee sen seurauksena olla turvallisuusmääräysten mukaisten olojen rikkoutuminen tai saavuttamatta jääminen. Vastuuhenkilöiden tulisikin toiminnan laadun mukaisesti ennakoida ja seurata tekemiensä ratkaisujen vaikutuksia työn turvallisuuteen.

Säännöksessä mainituilla työsuojelun taloudellisilla edellytyksillä tarkoitetaan sellaisia aineellisia voimavaroja, jotka ovat tarpeen työturvallisuusmääräysten noudattamiseksi. Esimerkiksi määrärahaa tai investointia tarkoittavan perustellun esityksen hylkääminen voidaan katsoa kyseisen säännöksen rikkomiseksi.

Toiminnan järjestämistä koskevilla työsuojelun edellytyksillä tarkoitetaan organisatorisia ehtoja, jotka on täytettävä työn turvallisuuden takaamiseksi. Säännöksen rikkomisena voidaan pitää muun muassa sitä, ettei työntekijöiden tai työnjohdon lukumäärää, valintaa ja opastusta ole järjestetty työn vaarallisuuden edellyttämällä tavalla.

Rangaistavaa on myös muunlaisten työsuojelun edellytysten laiminlyönti. Säännös ei estä mahdollisuutta siirtää vastuuta työturvallisuusasioista organisaation ylemmiltä tasoilta alemmille. Vastuusta voi tällöin vapautua, jos tehtäviä siirretään vain sellaisille henkilöille, joilla on riittävät taidot ja tarpeelliset toimivaltuudet tehtävien tehokkaaseen hoitamiseen.

Vastuun syntyminen ei edellytä työtapaturman sattumista. Vastuu syntyy jo säännösten vastaisesta tilanteesta. Vastuu toteutuu käytännössä kuitenkin yleensä vasta tilanteissa, joissa on sattunut työtapaturma. Työturvallisuusrikoksen ohella voidaan tällöin mahdollisesti tuomita rangaistus myös vamman- tai kuolemantuottamuksesta.

Vastuun kohdentumisesta

Työturvallisuusrikoksen vastuun kohdentumisesta on säädetty rikoslain 47 luvun 7 §:ssä. Säännöksen mukaan rangaistavaksi säädetystä työnantajan tai tämän edustajan menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.

Vastuun kohdentumisen pääperusteena on se, että työnantaja tai tämän edustaja on rikostunnusmerkistön mukaisella menettelyllä rikkonut juuri hänelle kuuluvia velvollisuuksia. Esimiesten velvollisuudet on määritelty esimerkiksi työsopimuksissa tai niitä täydentävissä toimenkuvauksissa, julkisyhteisöjen ohje- tai johtosäännöissä taikka vakiintuneessa käytännössä.

Rangaistusvastuu ei sulkeudu pois sillä perusteella, ettei kysymyksessä olevien tehtävien hoitamista ole annettu kenenkään velvollisuudeksi. Toimenkuvauksien epäselvyys ja puutteellisuus on luettava sellaisten esimiesten syyksi, joille tehtäväjaon vahvistaminen työnantajan organisaatiossa kuuluu.

Myös työnantajan edustaja voi olla vastuussa työturvallisuusrikoksesta. Näin on esimerkiksi yhteisömuotoisten työnantajien kohdalla. Myös monissa muissa tapauksissa toimivaltuuksia ja velvollisuuksia on delegoitu eteenpäin, jolloin myös vastuu saattaa siirtyä delegoinnin mukana. Työnantajan edustajana toimivalla työtä johtavalla ja valvovalla henkilöllä tarkoitetaan esimiestehtävissä toimivaa henkilöä millä organisaation tasolla tahansa ylimmästä johdosta työnjohtotasoon.

Vastuun syntyminen ei edellytä, että työnantajan edustaja tuntee tarkasti turvallisuusmääräykset. Se, joka ryhtyy esimieheksi, on velvollinen ottamaan selvää määräyksistä ja turvallisuusriskeistä. Vastuuhenkilöiden tulee myös ennakoida ja seurata työn turvallisuutta. Työpaikalla tehty työsuojelutarkastuskaan ei vapauta vastuusta siltä osin kuin huomautuksia ei ole tehty.

Velvollisuuksien sisältöä täsmentävinä määreinä säännöksessä mainitaan asianomaisten tehtävien ja toimivaltuuksien laatu ja laajuus. Laadulla viitataan työtehtävien sisältöön ja esimerkiksi siihen, toimiiko asianomainen suoritusportaan työntekijöiden lähimpänä esimiehenä vai organisaation keski- tai ylimmässä johdossa. Laajuus liittyy esimiehen asemaan joko alijohdossa tai ylemmässä johdossa. Sillä viitataan esimerkiksi siihen, minkälaiset euromääräiset tai muulla tavoin määritellyt rajat esimiehen päätösvallan käytölle on asetettu.

Vastuuta kohdennettaessa on otettava huomioon myös esimiehen osuus lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen. Esimerkiksi työnjohtajan tietoisuus työsuojeluepäkohdasta aiheuttaa hänelle toimintavelvollisuuden. Hänen tulee vähintäänkin ilmoittaa asiasta omille esimiehilleen. Vaikka lainvastaisen tilan syntyminen johtuisi jonkun esimiehen laiminlyönnistä, muutkin esimiehet ovat velvollisia toimimaan tilanteen jatkumisen estämiseksi. Heidän tulee käyttää omien toimivaltuuksiensa mukaisia keinoja lainvastaisen tilan vaikutusten rajoittamiseen. Työnantajaan ovat verrattavissa myös muut työn teettäjät ja toiminnan järjestäjät, joiden alaisessa työssä sovelletaan työturvallisuuslakia, siitä huolimatta, että he eivät ole työtä suorittavan henkilön työnantajia.

Vastuun kohdentumisperusteiden soveltaminen ei merkitse sitä, että vain yksi henkilö voidaan katsoa rikokseen syylliseksi. Esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeuskäsittelyssä on löydettävä kaikki ne, jotka ovat rangaistavalla tavalla vaikuttaneet lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen.

Oikeushenkilön rangaistusvastuusta

Työturvallisuusrikoksia koskevassa rikoslain 47 luvun 9 §:ssä on säädetty oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Säännöksen mukaan työturvallisuusrikokseen sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta on säädetty. Rikoslain 9 luvun 1 §:n mukaan yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö, jonka toiminnassa on tehty rikos, on virallisen syyttäjän vaatimuksesta tuomittava rikoksen johdosta yhteisösakkoon, jos se on rikoslaissa säädetty rikoksen seuraamukseksi.

Rikoslain 9 luvun 2 §:ssä säädetään rangaistusvastuun edellytyksistä. Säännöksen mukaan oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, jos sen lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva taikka oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen taikka jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Yhteisösakkoon tuomitaan, vaikkei rikoksentekijää saada selville tai muusta syystä tuomita rangaistukseen.

Rikoslain 9 luvun 3 §:n mukaan rikos katsotaan oikeushenkilön toiminnassa tehdyksi, jos sen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta tai hyväksi ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon tai on virka- tai työsuhteessa oikeushenkilöön taikka on toiminut oikeushenkilön edustajalta saamansa toimeksiannon perusteella. Oikeushenkilöllä ei ole oikeutta saada rikoksentekijältä korvausta maksamastaan yhteisösakosta, ellei korvausvelvollisuus perustu yhteisöistä tai säätiöistä annettuihin säädöksiin.

Työturvallisuusrikosasioiden rikosprosessista

Työnantajan on olennaista ymmärtää rikosprosessiin liittyvät erityiskysymykset oikeusturvan varmistamiseksi, koska työturvallisuusrikosasioissa on usein havaittavissa, että ne ovat edenneet puutteellisesti tutkittuna oikeudenkäyntiin. Yleensä puutteet liittyvät vääriin johtopäätöksiin esimerkiksi vastuutahosta, työpaikan olosuhteista, asiaan liittyvästä koneesta tai laitteesta.

Työtapaturmatapauksien poliisikuulusteluissa asianomistajat usein korostavat työnantajan puutteita ja samalla vähättelevät oman huolimattomuutensa syytä tapaturmalle. Asianomistajat saattavat luulla, että oman huolimattomuutensa esille tuominen voi vaikeuttaa muun muassa korvausten saamista. Lisäksi erilaiset käsitteet tuottavat ongelmia niin asianomistajille kuin kuulustelijoille, jonka myötä asianomistajat voivat ilmaista asioita virheellisesti.

Rikosprosessin esitutkinta- ja syyteharkintavaiheessa on työsuojeluviranomaisen ilmoituksella ja lausunnolla hyvin korostunut merkitys. Työsuojeluviranomainen tekee yleensä työtapaturman satuttua työsuojelutarkastuksen ja tekee siitä ilmoituksen poliisille. Ilmoituksessa otetaan kantaa muun muassa tapauksen yksityiskohtiin ja sovellettaviin säännöksiin, vastuun kohdentamiseen sekä asianosaisiin. Poliisin tutkinta etenee useasti työsuojeluviranomaisen ilmoituksen mukaisesti. Työsuojeluviranomainen antaa lisäksi lausunnon ennen syyteharkinnan päättämistä.

Työsuojeluviranomaisen korostunut merkitys rikosprosessin alussa ei huomioi riittävästi työnantajan edustajien oikeusturvaa, koska vaarana on, että jo esitutkintavaiheessa on epätasapaino epäiltyjen vahingoksi. Esitutkinnassa tulisi ottaa huomioon myös työnantajan edustajien syyttömyyttä tukevia tosiseikkoja, kuten kuinka työtä tehdään käytännössä sekä toimialan yleisiä käytäntöjä. Lisäksi jo esitutkintavaiheessa tulisi kuulla eri asiantuntijoita, jotka voisivat kertoa syyteharkinnan kannalta keskeisiä tapaukseen liittyviä tosiseikkoja esimerkiksi työympäristön olosuhteista, koneen tai laitteen teknisistä yksityiskohdista.

Oikeuskäytännössä onkin useita tapauksia, joissa puutteellinen esitutkinta on tullut esille vasta tuomioistuinkäsittelyssä, kun tutkinnassa ei ole otettu huomioon mahdollisia eri vastuutahoja. Tapaukset ovat epäiltyjen kannalta ongelmallisia, jos syyttäjä on nostanut syytteen, niin harvoin sitä enää peruutetaan. Lisäksi työsuojeluviranomainen yleensä pysyy näkökannassaan.

Osassa tapauksista oikeita vastuutahoja on saatettu jopa kuulla oikeudenkäynneissä todistajana. Tällaisissa tapauksissa syytetty on saanut vasta hovioikeudelta tai korkeimmalta oikeudelta vapauttavan päätöksen, kun puolestaan oikea vastuutaho selviää ilman rangaistusta, koska työturvallisuusrikosta koskeva syyteoikeus on jo tässä vaiheessa usein vanhentunut.

Lopuksi

Organisaatioissa tulisi tehdä systemaattista riskienhallintaa. Hyvä turvallisuuskulttuuri luo turvalliset työtehtävien hoitamisen edellytykset ja mahdollistaa työtehtävissä tarpeellisten toimenpiteiden suorittamisen. Turvallisuuskulttuurissa on kyse merkityksistä ja käytännöistä, joilla varaudutaan riskeihin ja epätoivottuihin tilanteisiin sekä johdon hyväksymästä turvallisuustasosta.

Työnantaja on päävelvollinen huolehtimaan turvallisuudesta, mutta myös työntekijöillä on vastuunsa. Turvallisuustyössä tulisikin hyödyntää koko henkilöstöä, koska turvallisuuskulttuuri on osa organisaatiokulttuuria. Turvallisuuskulttuuri on siis organisaation tapa toimia turvallisuuden suhteen, ja se vaikuttaa turvallisuusjohtamiseen.

Turvallisuustoiminta tulee dokumentoida järjestelmällisesti niin, että tehdyt toimenpiteet ja velvollisuudet voidaan todentaa dokumentaation pohjalta. Dokumentaa­tion avulla voidaan myös ohjata koko organisaation toimintaa poikkeustilanteissa valmiiksi suunniteltujen toimintamallien avulla. Dokumentointi on erityisen tärkeää oikeusturvakysymysten takia, koska esimerkiksi juuri työtapaturman sattuessa tarvitaan näyttöä turvallisuusjärjestelyiden hallinnasta ja toteutuksesta.

Rikosprosessin näkökulmasta olisi suositeltavaa jo esitutkintavaiheessa hyödyntää työturvallisuusrikosasioihin perehtynyttä lakimiestä, jotta epäiltyjen oikeusturva voitaisiin varmistaa paremmin jo rikosprosessin alkuvaiheessa.

Blogi

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden näkemyksiä alan lakiuudistuksesta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden näkemyksiä alan lakiuudistuksesta

Lainvalmistelun ja erityisesti vaikutusten arviointien laadusta on keskusteltu julkisuudessa. Lain vaikutusten niin etukäteinen arviointi kuin jälkikäteinen seuranta on perinteisesti ollut vähäistä Suomessa.

Puutteelliset lain vaikutusten arvioinnit ja lain toimeenpanon vaatimien resurssien arvioinnit johtavat sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen ja lisäävät yhteiskunnan kustannuksia. Lainsäädäntöä joudutaan tämän takia vähän väliä uudistamaan, kuten yksityisellä turvallisuusalalla on käynyt 2000-luvulla. Viimeisimpänä yksityisistä turvallisuuspalveluista annettu laki (1085/2015) tuli voimaan 1.1.2017. Yksityisen turvallisuusalan osalta kyse on merkittävästä lakiuudistuksesta, jolla on ollut vaikutusta sekä alan toimijoihin että toimeksiantajiin.

Tämän takia toteutimme alan toimijoille kyselytutkimuksen alkuvuoden aikana, jossa tutkittiin yhtenä osana lakiuudistuksen jälkikäteisiä vaikutuksia. Kyselytutkimuksen aineisto ja menetelmät on esitetty tarkemmin toukokuun blogissa, jossa käsittelin keskeisiä tuloksia väkivaltakokemuksien osalta. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin tieteellisessä artikkelissa tulevan vuoden aikana.

Lainsäädännön selkeyttäminen

Lakiuudistuksen pääasiallisena tavoitteena oli yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainsäädännön selkeyttäminen muun muassa keskittämällä yksityistä turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö pääsääntöisesti yhteen lakiin. Vastaajat kokivat lainsäädännön selkeyttämisen erittäin tärkeäksi asiaksi.

He eivät kuitenkaan pitäneet uudistettua lainsäädäntöä täysin selkeänä, koska he toivat esille useita kehittämistarpeita. Lisäksi he kokivat lainsäädännön olevan monilta osin vielä epäselvä. Sääntely koettiin myös vaikeaksi tulkita.

Elinkeinoluvan laajentuminen

Lakiuudistuksen myötä aiemmasta vartioimisliikeluvasta luovuttiin ja tilalle tuli turvallisuusalan elinkeinolupa, jonka piiriin kuuluu myös järjestyksenvalvontatoiminta, joka tuli pääosin luvanvaraiseksi.

Tutkimustuloksista ilmenee, että suuri osa vastaajista piti elinkeinoluvan laajentamista hyvänä ja tärkeänä asiana muun muassa alan valvonnan kannalta. Elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta aiheuttavat kuitenkin alalla sekavuutta.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli lakiuudistuksen myötä myös elinkeinoluvan alaisuuteen. Kameravalvontajärjestelmät jätettiin sääntelyn ulkopuolelle. Vastaajat kokivat turvasuojausta koskevassa sääntelyssä olevan kehittämistarpeita. Kameravalvonta ja turvallisuusjärjestelmien suunnittelu tulisi ottaa elinkeinoluvan piiriin. Turvasuojausta koskeva sääntely koettiin epäselväksi ja käytännössä toimimattomaksi.

Toimivaltuudet

Vastaajat pitivät toimivaltuuksiin tehtyjä muutoksia selvästi tärkeimpänä ja onnistuneimpana uudistuksena.Vastaajat olivat tyytyväisiä nimenomaan toimivaltuuksien lisäämiseen, selkeyttämiseen ja järjestyksenvalvojan sekä vartijan toimivaltuuksien yhdenmukaistamiseen.

Toimivaltuuksiin liittyen myös voimankäyttövälineisiin liittyviä uudistuksia pidettiin tärkeänä. Vastaajat kokivat, että toimivaltuuksissa on kuitenkin myös jatkossa kehitettävää.Erityisesti esille nousi sairaaloissa työskentelevien vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien puutteet.

Toimivaltuuksien yhteydessä voidaan myös todeta, että vastaajat toivoivatalan toimijoiden rikosoikeudellisen vastuun ja suojan saattamista samalle tasolle kuin virkamiehillä. Tärkeänä kehittämiskohteena pidettiin lisäksi voimankäyttövälineisiin ja työturvallisuuteen liittyviä asioita.

Koulutukset

Lakiuudistuksen yhteydessä vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutukseen tehtiin myös uudistuksia. Vastaajat nostivatkin esille koulutukseen liittyvien muutosten tärkeyden. Erityisesti koulutuksen lisäämistä ja kehittämistä pidettiin tärkeänä.

Toimivaltuuksiin ja koulutukseen tehtyjen uudistusten myötä lainsäätäjä velvoitti turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan laatimaan sekä yleiset että tarvittaessa kohdekohtaiset toimintaohjeet vartioimis- ja järjestyksenvalvojatehtäviin.

Vastaajien mielestä työnantajat eivät ole kuitenkaan antaneet työntekijöille tarpeeksi koulutusta lakiuudistukseen liittyen tai uudistaneet kohdeohjeita. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että johdon/yrittäjien mielipiteet kyseisistä asioista erosivat jonkin verran muiden toimenkuvien omaavien henkilöiden vastauksista.

Yhteenvetoa ja jatkotutkimusta

Kotimaisissa lainvalmisteluohjeissa tunnistetaan lainsäädännön jälkikäteisen vaikutusten arviointien tärkeys, mutta seuranta ei ole kuitenkaan velvoittavaa. Jälkikäteisen arvioinnin tavoitteena on selvittää millaisia vaikutuksia säädöksillä on ollut ja vastaavatko ne asetettuja tavoitteita. Seurannan avulla pystytään tuottamaan tietoa siitä, mitä muutostarpeita lainsäädännössä mahdollisesti on.

Kyselytutkimus osoittaa, että alan toimijoiden näkökulmasta lakiuudistuksen tavoitteet eivät ole täysin onnistuneet. Alan toimijat toivatkin esille useita kehittämistarpeita. Tulevaisuudessa tulisi myös tutkia sekä toimeksiantajien näkemyksiä että valvontaviranomaisen näkemyksiä lakiuudistuksen vaikutuksista, jotta voidaan selvittää mahdollisia sääntelyhäiriöiden olemassaoloa monipuolisemmin.

Jos lainsäädäntö ja sen täytäntöönpano ei ole kaikilta osin optimaalinen, kuten tutkimus osoitti, niin sen korjaamiseksi voidaan tarvittaessa käynnistää lainvalmisteluprosessi ja ohjeistaa sääntelyn kohdetahoja lainsäädännön soveltamisesta sekä vaatimuksista.

Ylipäätään lainvalmistelun tasoa koskevan yleisen keskustelun lisäksi tarvitaan konkreettista tutkimusta sääntelyn onnistumisista ja epäonnistumisista. Muuten on vaarana, että keskustelu sääntelyn toimivuudesta keskittyy anekdootteihin ja yksittäistapauksiin jäsentyneen kokonaiskuvan sijasta. Lainsäädännön jälkikäteisarviontia toteuttavaa empiiristä oikeustutkimusta tehdään Suomessa tarpeeseen nähden liian vähän ja alan osaajia on hyvin rajallinen joukko.

Blogi

Mikä selittää rikollisuuden laskua länsimaissa?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Mikä selittää rikollisuuden laskua länsimaissa?

Rikosuutisointia seuraamalla päätyy helposti mielikuvaan, että rikollisuus lisääntyy. Tosiasiassa monet rikoslajit ovat monissa länsimaissa laskeneet viimeiset parikymmentä vuotta. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Mikko Aaltosen kanssa sitä, mikä selittää rikollisuuden laskua länsimaissa.

Rikollisuuden laskutrendi

Suomessa poliisin tietoon tulleiden rikosten lukumäärä suhteutettuna asukaslukuun on laskenut vuoden 1990 huippuvuoden noin tuhannesta rikoksesta 10 000 asukasta kohden vuoden 2014 alle 800 rikokseen 10 000 asukasta kohden. Erityisesti henkirikokset ja varkaudet ovat vähentyneet selvästi.

Havainnot Suomen rikostilanteen laskutrendistä ovat samankaltaisia lähes kaikissa länsimaissa. Kun 1960–1980-luvuilla väkivalta ja omaisuurikokset vielä kasvoivat, niin 1990-luvulle tultaessa ne kääntyivät laskuun.

Ensimmäisenä ilmiöön havahtuivat yhdysvaltalaiset tutkijat. He olivat erityisen kiinnostuneita New Yorkissa tapahtuneesta voimakkaasta rikollisuuden laskusta. Myöhemmin kansainvälinen tutkijayhteisö tuli lopputulokseen, että samankaltainen rikollisuuden laskeva trendi esiintyi suuressa osassa Länsi- ja Pohjois-Eurooppaa sekä Australiassa. Tutkijat päättelivät, että ilmiön taustalla voisi olla kaikissa maissa samankaltaiset rikollisuuden laskuun vaikuttavat mekanismit.

Ilmiön selittäminen onkin noussut viime vuosina yhdeksi merkittävimmistä haasteista kriminologian tutkimuksen kansainvälisellä kentällä. Yksimielisyyttä ei kuitenkaan ole siitä, mikä on todella aiheuttanut rikollisuuden laskun.

Tutkijoilla kilpailevia näkökantoja

Chicagon yliopiston julkaiseman arvostetun Crime & Justice: Review of Research -kirjasarjan yksi numero on omistettu rikollisuuden laskun syitä etsiville tutkimuksille. Kirjan artikkeleissa useat tutkijat pääsevät esittelemään keskenään kilpailevia näkökantoja.

Tutkijat etsivät tyypillisesti syitä kontrollipolitiikan osa-alueista, kuten ankarammista rangaistuksista ja poliisin toiminnan tehostumisesta. Osa tutkijoista etsii syitä yhteiskunnan olosuhteista, kuten talouden suhdanteista, tulonjaosta ja väestörakenteen muutoksista.

Turvallisuushypoteesi

Englantilainen professori Graham Farrell tutkimusryhmineen on valtavirrasta poiketen korostanut yksityisen turvallisuusalan kasvun merkitystä ja turvallisuusteknologian kehitystä. Farrell, Tilley ja Tseloni käsittelevät artikkelissaan turvallisuushypoteesiksi (security hypothesis) nimettyä teoriaa ja siitä kumpuavaa selitystä sekä selitysten suhdetta muihin vallitseviin selitysmalleihin.

Turvallisuushypoteesia kannattavat tutkijat osoittavat kiistattomasti, että turvallisuusteknologia vaikuttaa muun muassa autovarkauksien ja autoista varastamisen vähenemiseen. Tilastot osoittavat, että tilaisuus tekee varkaan -tyyppiset autovarkaudet lähtivät 1990-luvun alussa nopeasti laskuun sen jälkeen, kun Isossa-Britanniassa ja Australiassa ajonestolaitteet yleistyivät.

Tilastot kuitenkin myös osoittavat, että ammattimaisemmin tehtyjen autovarkauksien väheneminen on ollut hitaampaa. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että kehittyneempi turvallisuusteknologia on estänyt nimenomaan nuorten ja vähemmän taitavien varkaiden toimintaa.

Omaisuusrikoksilla ja väkivallalla kytkös

Vaikka asiaa ei ole yhtä tarkasti tutkittu Suomessa, Rikollisuustilannekatsauksessa julkaistut tiedot viittaavat kehityksen olleen samankaltaista täälläkin. Johtopäätösten vetämistä kuitenkin vaikeuttaa lainsäädännön ja rikosnimikkeiden muutokset, mutta kiistatonta on, että autovarkaudet ovat laskeneet Suomessakin koko 2000-luvun.

Turvallisuushypoteesia kannattavien tutkijoiden mukaan erityisen selvästi turvallisuusteknologian merkitys on näkynyt myös asuntomurtojen ja myymälävarkauksien vähenemisenä.

Farrell ja kumppanit myöntävät silti, että väkivaltarikollisuuden laskua turvallisuusteknologia ei yksiselitteisesti selitä. Tutkimusryhmä nostaakin esiin mahdollisuuden, että omaisuusrikosten väheneminen olisi epäsuorasti vähentänyt myös väkivaltaa.

Uskottava teoria, näyttö puuttuu

Rikosuratutkimuksesta nousee esiin kiinnostavia havaintoja. Jos rikosuransa alussa olevat nuoret ovat tehneet vakavia omaisuusrikoksia, kuten autovarkauksia ja ryöstöjä, he päätyvät usein ”kroonisiksi rikollisiksi”. Vanhemmalla iällä heillä on myös isompi riski päätyä pitkälle väkivaltarikosten uralle.

Havainnoista voisi vetää johtopäätöksen: jos vakavat omaisuusrikokset onnistuttaisiin ennaltaehkäisemään nuoruuden kriittisinä vuosina, se vähentäisi väkivaltakäyttäytymisen ja pitkien rikosurien syntymistä. Ajatus on teoreettisesti uskottava, mutta näyttöä sen paikkansapitävyydestä ei vielä ole.

Eri näkemyksillä on ansionsa

Turvallisuushypoteesi on yksi monesta kilpailevasta selityksestä rikollisuuden laskulle länsimaissa. Eräiltä osin hypoteesi on niin vakuuttava, että sen selitysvoima säilynee jatkossakin ainakin omaisuusrikosten vähenemisen keskeisenä tulkintana. Muillakin malleilla on ansionsa.

Ilmiötä käsittelevistä kirjoista voimme suositella joululukemiseksi ainakin Franklin Zimringin New Yorkiin keskittyvää teosta The City that Became Safe ja Steven Pinkerin pitkällä aikavälillä tapahtunutta väkivallan muutosta luotaavaa kirjaa Better Angels of Our Nature.

Blogi

Kuinka yksityistä turvallisuusalaa valvotaan?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka yksityistä turvallisuusalaa valvotaan?

Hiekka tiimalasissa on valumassa loppuun, kun yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain elinkeinolupaa koskeva kahden vuoden siirtymäaika on päättymässä kuluvan vuoden vaihteeseen. Elinkeinolupien laajenemisen myötä on herännyt keskustelua, että kuinka yksityisen turvallisuusalan valvonta toimii. Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa alan valvontaa ja sen sääntelyä.

Erityissäännelty toimiala

Ensinnäkin täytyy korostaa, että yksityinen turvallisuusala on Suomessa erityssäännelty toimiala. Toiminnan on oltava yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain ja muun voimassa olevan lainsäädännön mukaista.

On syytä huomata, että yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa säädetään nimenomaisesti turvallisuuteen liittyvien tehtävien suorittamisesta. Niin sanottujen oheistehtävien suorittamiseen yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukainen valvontavastuu ei ulotu; niihin sovelletaan mahdollisesti muuta voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Valvonnan jaottelusta

Yksityisen turvallisuusalan valvontaa voidaan jaotella esimerkiksi valvonnan suorittajan, valvonnan kohteen ja valvonnan ajoituksen perusteella. Tämä viitekehys voidaan nähdä myös yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain säännösten taustalla. Jaottelu voidaan havaita säännösten asiasisällön lisäksi lain rakenteesta. Viitekehystä ei tosin mainita lain esitöissä.

Tarkasteltaessa yksityisten turvallisuuspalveluiden valvontaa valvonnan suorittajan perusteella, voidaan tehdä karkea jaottelu viranomaisvalvontaan ja omavalvontaan. Valvonnan kohteita ja samalla omavalvonnan suorittajia ovat: työntekijän asemassa usein olevat vartijat ja järjestyksenvalvojat sekä turvasuojaajat, työnantajan asemassa olevat turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijat, varauksin turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa esimiesasemassa olevat henkilöt, vastaavat hoitajat ja yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa erityissäännöksin säädellyt kouluttajat. Valvonnan ajoituksen perusteella valvonta voidaan puolestaan jaotella ennakolliseen, ajantasaiseen ja jälkikäteiseen valvontaan.

Omavalvonnasta

Omavalvonta on järjestetty yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa kolmeen erilaiseen tehtäväkokonaisuuteen tai valvonnan tasoon:

  1. Elinkeinoluvan haltijalle (työnantaja) on säädetty vastuita.
  2. Vastaavalle hoitajalle on nimenomaisesti säädetyt tehtävät ja toimivaltuudet.
  3. Vartijat, järjestyksenvalvojat, turvasuojaajat (työntekijät) ja kouluttajat ovat henkilökohtaisessa vastuussa omista toimenpiteistään.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa vähäisemmälle huomiolle ovat jääneet työnjohto-oikeutta käyttävät, elinkeinoluvan haltijan palveluksessa olevat toimihenkilöt ja/tai muut esimiesasemassa olevat henkilöt. Heidän vastuuasemansa järjestyy lähinnä yleisten työoikeudellisten säännösten perusteella.

Elinkeinoluvan haltijat ovat vastuussa toiminnan yleisistä edellytyksistä. Toiminnan lainmukaisuudesta yritystasolla ja työnantajan puolelta yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain säännöksiin liittyen vastaa vastaava hoitaja. Samalla kyse on alan omavalvonnan lakisääteisestä järjestämisestä. Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan vastaavan hoitajan keskeinen tehtävä on toimia yhdyshenkilönä valvontaviranomaisille, eli toisin sanoen toimia linkkinä omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan välillä.

Vartijat, järjestyksenvalvojat ja turvasuojaajat ovat vastuussa omista teoistaan. Virheellisesti suoritetut toimenpiteet tai esimerkiksi voimakeinojen käytön liioitteleminen voi johtaa henkilökohtaisten hyväksymisten peruuttamiseen. Kyseessä on ensisijaisesti asiakaspalvelutehtävä. Koska tehtävissä voidaan puuttua muiden ihmisten perusoikeuksiin (toimivaltuudet ja voimainkäyttöoikeus), on vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tarkasti hallittava sanojaan ja tekojaan. Usein unohtuva asia on myös se, että esimerkiksi väkivaltainen käyttäytyminen myös vapaa-ajalla voi johtaa työtehtävän edellytyksenä olevien henkilökohtaisten hyväksymisien peruuttamiseen.

Yksityisen turvallisuusalan viranomaisvalvonta

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain viitekehyksessä ennakollista viranomaisvalvontaa on säädetty lähinnä turvallisuusalan elinkeinolupaa ja vastaavaa hoitajaa koskevassa 6 luvussa. Luku sisältää myös keskeisiä ennakollisen, ajantasaisen ja jälkikäteisen valvonnan työvälineitä koskevan sääntelyn.

Näitä välineitä ovat luvanhaltijan velvollisuus ilmoittaa keskeisistä muutoksista (muutosilmoitus), toimeksiantosopimusten tekemistä ja säilyttämistä koskeva velvollisuus, tehtävien suorittamista koskevat säännökset, velvollisuus ylläpitää ajantasaisia henkilöstö- ja työvuorotiedostoja ja toimintaohjeiden antaminen.

Myös omavalvonnassa keskeistä vastaavaa hoitajaa koskeva sääntely on keskitetty kyseiseen lukuun. Sen sijaan henkilökohtaisia hyväksymisiä (vrt. ennakollinen viranomaisvalvonta) koskevat säännökset on sisällytetty eri yksityisten turvallisuuspalvelujen toimialoja koskeviin lukuihin 2–5. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 7 luvussa säännellään ajantasaista ja jälkikäteistä viranomaisvalvontaa.

Yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat poliisin erityisessä valvonnassa. Jos omavalvonta pettää, seurauksena voi olla viranomaisvalvontaan liittyvät toimenpiteet. Varsinaista viranomaisvalvontaa koskevat säännökset on koottu yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 6 ja 7 lukuun. Elinkeinoluvat, vastaavaksi hoitajaksi hyväksymiset ja järjestyksenvalvojakouluttajan sekä voimankäyttökouluttajan hyväksymiset myöntää ja tarvittaessa peruuttaa Poliisihallitus.

Vartijoiden, järjestyksenvalvojien ja hyväksymistä edellyttävissä turvasuojaustehtävissä toimivien hyväksynnän tehtäviinsä myöntää ja tarvittaessa peruuttaa poliisilaitos. Menettelyillä pyritään varmistamaan sekä alan yritysten, niiden johtajien, vastaavien hoitajien, osan kouluttajista ja työntekijöiden rehellisyys, luotettavuus ja sopivuus alan tehtäviin. Valvonnasta vastaa pääasiassa se viranomainen, joka myöntää ja tarvittaessa peruuttaa hyväksymisen tai luvan. Poliisilaitoksilla on alueellinen valvontavastuu toimialueellaan, kun Poliisihallituksella on toimivalta koko maassa.

Muu viranomaisvalvonta

On huomattava, että kuten muihinkin toimialoihin Suomessa, kohdistetaan myös yksityisen turvallisuusalan toimijoihin muiden viranomaisten valvontaa. Poliisin toimintaa alan valvojana ja muun muassa vartijoita ja järjestyksenvalvojia silloin, kuin heidän tehtävänsä sisältää julkiseen hallintotehtävään rinnastettavia tehtäviä, valvovat myös eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Mikäli jompikumpi katsoo lausunnossaan, että alan toimijan toimintatavoissa on huomautettavaa, on toimijan muutettava toimintamalliaan lausunnossa ohjattua vastaavaksi.

Lisäksi Opetushallitus valvoo alan koulutusta. Tietosuojavaltuutettu valvoo henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta ja ihmisten tietosuojaoikeuksien toteutumista. Yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun liittyviä asioita. Työturvallisuusviranomaiset valvovat puolestaan alan työntekijöiden työturvallisuuteen liittyviä asioita.

Alan lupamenettely

Sekä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijoita että niissä työskenteleviä ihmisiä valvotaan omissa menettelyissään. Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan viranomaisvalvonnan ensimmäinen vaihe on elinkeinoluvan myöntämiseen liittyvä lupamenettely (ennakollinen valvonta).

Lupamenettelyllä pyritään varmistamaan se, että alalle tulee toimijoiksi ainoastaan luotettavia ja rehellisiä sekä muutoinkin alalle sopivia toimijoita, joilla on lisäksi riittävät taloudelliset edellytykset toimeksiantojen suorittamiselle.

Ennakollinen valvonta on poliisin rajalliset resurssit huomioiden välttämätöntä. Mikäli alalle hyväksyttäisiin toimijoiksi kaikki halukkaat, olisi ajantasaiseen valvontaan kohdennettava merkittävästi nykyistä enemmän resursseja.

Elinkeinoluvan haltijan valvonta

Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijaa valvotaan (lähes) ajantasaisesti tarkastamalla vuosi-ilmoituksia ja tekemällä toimipaikkojen tarkastuksia sekä muita ad-hoc tarkastuksia. 

Jälkikäteiseksi valvonnaksi voidaan määritellä elinkeinoluvan peruttaminen väliaikaisesti, määräajaksi tai kokonaan. Silloin jo tapahtuneen jatkuvan virheellisen toiminnan tai ääritapauksessa rikoksen vuoksi elinkeinolupa voidaan Poliisihallituksen toimesta peruuttaa. Jos työnantajan hyväksyminen peruutetaan, vartija, järjestyksenvalvoja tai hyväksymistä edellyttävissä tehtävissä turvasuojaaja eivät voi suorittaa tehtäviään niiden palveluksessa.

Alan toimijoiden valvonta

Henkilöiden, vastaavien hoitajien, vartijoiden, järjestyksenvalvojien, turvasuojaajien ja alan kouluttajien ennakollista valvontaa ovat henkilökohtaiset hyväksymiset, eräänlaiset kirjalliset toimintaluvat, joiden fyysinen tunnus on viranomaisen päätös tai kortti.

Ennakolliseksi, mutta ajantasaiseen valvontaan pyrkiväksi voidaan katsoa hyväksymisten uudistamiset määräajoin, pääsääntöisesti viiden vuoden välein. Menettely varmistaa sen, että poliisi tarkastaa ainakin alan toimijoiden rekisteritiedot hyväksymistä uudistettaessa. Hyväksymisten uudistaminen edellyttää toimijan rehellisyyden ja luotettavuuden sekä alalle soveltuvuuden jatkuvuutta.

Eräänlaiseksi ajantasaiseksi valvontamenettelyksi voidaan katsoa myös korttien kaksoiskappaleiden hakemista koskeva vaatimus silloin, kun toimija on suorittanut korttiin merkittäviä, voimankäyttövälineiden kantamiseen liittyviä koulutuksia.

Vastaava hoitaja on vastuussa siitä, että voimankäyttövälineitä ei anneta sellaisten vartijoiden tai järjestyksenvalvojien kantoon, joilta kertauskoulutukset ovat jääneet suorittamatta. Omavalvonnan valvominen poliisin toimesta voidaan katsoa erääksi ajantasaisen valvonnan muodoksi. Jälkikäteistä valvontaa ovat henkilökohtaisten hyväksymisten peruuttamiset määräajaksi tai kokonaan tai kirjallisten varoitusten antaminen.

Valvontaviranomaisen ohjaus

Valvonnan lisäksi poliisin tulisi antaa ohjausta. Vaikka ohjauksen laatua ei hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa perustella, tulisi Poliisihallituksen antaa alaisensa poliisihallinnon (poliisilaitokset) lisäksi ohjeita esimerkiksi vastauksien tai lausuntojen muodossa yksittäistapauksissa ohjausta pyytäville turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijoille ja muille alan toimijoille sekä kansalaisille.

Silloin, kun asia koskee rikosilmoitusta, tutkintapyyntöä tai kanteluun rinnastettavaa asiaa, Poliisihallitus ohjaa kansalaista kääntymään tilanteesta riippuen joko vastaavan hoitajan tai tapahtumapaikan poliisilaitoksen puoleen.

 

Blogi

Voidaanko tulevia rikoksia ennustaa?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Voidaanko tulevia rikoksia ennustaa?

Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Mikko Aaltosen kanssa rikosten ennustettavuutta. Rikosuratutkimuksessa usein toistuva havainto on, että yksilön tulevaa rikoskäyttäytymistä voidaan ennustaa parhaiten tarkastelemalla saman henkilön aikaisempaa rikollisuutta. Perustutkimus on yleensä keskittynyt tämän rikoskäyttäytymisen jatkuvuuden syiden selvittämiseen, samoin kuin siihen, millaisilla interventioilla tunnettujen rikoksentekijöiden uusintarikollisuuteen voitaisiin vaikuttaa.

Erilaiset riskienarviointimallit

Kysymys siitä, kuinka hyvin rikoksenuusijat onnistutaan erottelemaan ei-uusijoista taustansa perusteella, on puolestaan keskiössä laadittaessa erilaisia riskienarviointimalleja viranomaisten tarpeisiin. ”Aktuaariset” riskienarviointimallit rakennetaan tyypillisesti käyttämällä laajoja aineistoja esimerkiksi rikosseuraamuksiin tuomituista, heidän rikostaustastaan ja uusintarikollisuudestaan.

Tämän harjoitusaineiston tuottama tilastollinen ennuste validoidaan sitten testiaineistolla, jota ei ole käytetty ennusteen laatimiseen. Näin pyritään varmistumaan siitä, ettei ennuste nojaa liikaa vain yhdessä aineistossa toteutuviin muuttujien välisiin yhteyksiin.

Mallin perusteella voidaan sitten laskea ennuste uusille rikosseuraamusasiakkaille, olettaen että heistä tiedetään mallin edellyttämät asiat. Suomessa uusintarikollisuuden riskiä ennustavaa mallia on kehitetty Rikosseuraamuslaitoksessa muun muassa rangaistusajan suunnitelmien laadinnan apuvälineeksi (Tyni 2015).

Kuinka hyvin nämä mallit onnistuvat ennustuksissaan?

Kysymyksen vastaus riippuu mallista ja sovelluskohteesta, mutta joka tapauksessa on selvää, ettei tarkan yksilötasoisen ennusteen tekeminen ihmisten tulevasta käyttäytymisestä ole helppoa. Osin kyseessä on käytettävissä olevan taustatiedon vajavaisuudesta johtuva ongelma, mutta osin kyse voi olla myös menetelmän valinnasta.

Kiinnostavaa on se, että nykyiset ennustemallit on tyypillisesti rakennettu käyttämällä suhteellisen yksinkertaisia tilastollisia menetelmiä, ja jotkut tutkimukset viittaavat siihen, ettei menetelmän valinnan olisi suurta merkitystä (Tollenaar & van der Heijden 2013).

University of Pennsylvanian kriminologian professori Richard Berk on kuitenkin ollut toista mieltä. Berkin mukaan monet käytössä olevat ennustemallit ovat menetelmällisesti vanhentuneita, eivätkä siten kykene ulosmittaamaan tilastollisten aineistojen parasta ennustekykyä.

Kehittyneet koneoppimismallit

Kriminologisten ennustemallien tulisi jatkossa perustua kehittyneemmille koneoppimismalleille, jotka on kehitetty muiden tieteenalojen ja yksityisen sektorin piirissä.

Berk itse on käyttänyt erityisesti Random Forest -koneoppimismallia, ja hänen omissa testeissään tuo malli aikaansaa paremman ennustetarkkuuden kuin perinteinen regressiomalli (Berk & Bleich 2013).

Yhdysvalloissa rikostaustaan perustuvia ennusteita hyödynnetään joissain osavaltioissa myös tuomioistuimissa rangaistuksen määräämisen apuvälineenä. Tämän käytännön hyväksyttävyydestä on käyty viime aikoina paljon debattia, sillä joidenkin tutkijoiden mukaan rikostaustaan perustuvat ennustemallit syrjivät systemaattisesti joitakin väestöryhmiä (Barry-Jester ym. 2015).

Toinen ongelma, johon erityisesti koneoppimismallien puolustajat usein törmäävät, liittyy mallin ymmärrettävyyteen. Esimerkiksi Random Forest -malli on luonteeltaan ”musta laatikko”, joka ei automaattisesti anna selkää perustetta sille, miksi jokin henkilö luokitellaan todennäköiseksi uusijaksi ja joku toinen ei. Käytännön riskienarviointityötä tekevät henkilöt eivät välttämättä ota tällaista läpinäkymätöntä ohjeistusta ilolla vastaan.

Rikosennusteet ja ennustemallit

Sen sijaan, että pyrittäisiin ennustamaan rikosten tekemistä yksilötasolla, saattaa rikosten tilannetorjunnan näkökulmasta olla sittenkin hedelmällisempää keskittyä sen ennustamiseen, missä ja milloin rikokset tapahtuvat. Sinänsä rikosennusteisiin perustuva ennakkoiva poliisitoiminta (”predictive policing” tai ”hot spot policing”) ei ole mikään uusi keksintö, mutta kehittyneemmän tilastoanalyysin avulla ennusteita voidaan laatia yhä nopeammin, ja saada ne reagoimaan rikosten määrän tai laadun muutokseen hyvin pienellä viiveellä.

Satunnaistettua koeasetelmaa hyödyntäneessä tutkimuksessa verrattiin ETAS-ennustemallin (”epidemic-type aftershock sequence”) ja hot spot -karttoja perinteiseen tyyliin tuottaneen analyytikon suoriutumista (Mohler ym. 2016). Tutkimus toteutettiin sekä Yhdysvalloissa (Los Angeles) että Isossa-Britanniassa (Kent).

Molemmissa kohteissa käytettiin samaa ETAS-algoritmia, mutta analyytikkojen toiminta nojasi Kentissä enemmän tiedustelutietoon ja Los Angelesissa puolestaan rikosten tapahtumapaikkoja kuvaaviin hot spot -karttoihin. Analyytikot saivat kuitenkin käyttää periaatteessa mitä tahansa saatavilla olevaa tietoa.

ETAS-algoritmi oli täysin automaattinen pilvipalveluna rakennettu järjestelmä, joka hyödynsi edellisen 365 päivän alueellisia rikostietoja. ETAS-algoritmi pyrkii hyödyntämään sekä tietoa alueen pidemmän aikavälin keskimääräisestä rikostasosta että viimeaikaisista rikospiikeistä. Kilpailevat osapuolet tuottivat päiväkohtaisen hot spot -kartan, joka identifioi ne korkean riskin 150 m x 150 m karttaruudut, joissa rikoksia ennustettiin tapahtuvan eniten.

Tutkimuksen päähavainto oli, että täysin automaattinen algoritmi ennusti rikosten tapahtumapaikkoja analyytikoita tarkemmin. Los Angelesissa toteutettiin lisäksi kenttäkoe, jossa toisina päivinä partioille jaettiin ETAS-ennuste, toisina analyytikon ennuste, ja partiointi kohdistettiin näiden karttojen mukaisesti.

Analyysin perusteella ETAS-algoritmin ohjaamalla kohdistetulla partioinnilla onnistuttiin vähentämään rikollisuutta noin seitsemän prosenttia eli puolet enemmän kuin analyytikkojen ennusteen avulla. Vaikuttaa siis siltä, että automaattisten ennusteiden ohjaama partiointi voisi olla ”käsisäätöistä” ennustetta tehokkaampaa.

Koneoppiminen tekee tuloaan kriminologiaan ja rikoksentorjuntaan

Yhdysvaltain National Institute of Justice järjesti kilpailun, jolla se pyrki houkuttelemaan ennustemenetelmien osaajia kehittämään reaaliaikaisia rikollisuuden ennustamisen työkaluja. Kilpailussa osallistuvat tiimit saivat käyttönsä rikosten ajassa ja paikassa tapahtuvaa vaihtelua koskevan Portlandin poliisilaitoksen aineiston, johon ennustemallin tuli perustua. Palkintorahaa oli jaossa yhteensä 1,2 miljoona dollaria, joten aivan pienestä projektista ei ollut kyse.

Muutenkin on ollut kiinnostavaa havaita paikkaperustaisen korkeatasoisen kriminologisen tutkimuksen lisääntymisen. Esimerkiksi aiemmin esiteltyä Mohlerin ym. tutkimustakin on ehditty jo kritisoimaan uudemmissa tutkimuksissa. Jokainen tilastotieteen kursseja käynyt on kuullut vanhan sanonnan, että roskaa sisään, roskaa ulos. Huonon datan vaikutus analyysiin ja ennusteeseen ei ole siis uusi huolenaihe. Tämän takia on tärkeää, että tieteellistä tutkimusta aiheesta tehdään entistä enemmän, koska on varsin todennäköistä, että tällaisia alueellisia ennustemalleja kehitetään lähivuosina kiihtyvällä tahdilla.

Blogi

Rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

Rikoksentorjunnalla voidaan tarkoittaa varsin monenlaisia toimenpiteitä. Sanan kuullessaan moni varmasti pohtii valtiollisen rikosseuraamusjärjestelmän toimia, kenties kiinnijäämisriskin kohottamisen tai rangaistusten koventamisen kaltaisia keinoja. Toisaalta rikoksentorjunnalla voidaan yhtä hyvin tarkoittaa esimerkiksi erilaisia yleisiä syrjäytymisen ehkäisyyn pyrkiviä yleisiä sosiaalipoliittisia toimia, tai vaikkapa riskiryhmiin kuuluville nuorille kohdistettuja intensiivisempiä interventioita. Osa interventioista pyrkii siten estämään rikosuria ennen niiden alkua, kun taas toiset keinot painottavat tunnettujen rikoksentekijöiden käyttäytymisen muuttamista.

Edellä mainittuja rikoksentorjunnan keinoja yhdistää ajatus siitä, että rikollisuuden määrää voidaan laskea ihmisten olosuhteita tai ajattelutapoja muuttamalla. Vaikka tämä pyrkimys ei suinkaan ole turha tai mahdoton, rikosten tilannetorjunnan (situational crime prevention) tärkeyttä korostaneet kriminologit ovat jo pitkään sanoneet, ettei tällainen lähestymistapa ole välttämättä kaikkein tehokkain. Tilannetorjunta-ajattelun juuret ovat jäljitettävissä 1970-luvulle Iso-Britannian Home Officeen, jossa työskentelivät muun muassa kriminologit Ronald Clarke ja Patricia Mayhew.

Tilannetorjunta-ajattelussa keskiössä on rikos, ei rikoksentekijä. Toisin sanoen tavoitteena ei ole selittää sitä, miksi jotkut ihmiset päätyvät tekemään rikoksia ja toiset eivät, vaan ymmärtää, miksi tiettyjä rikoksia tehdään tietyissä tilanteissa ja paikoissa. Tilannetorjuntanäkökulmassa onkin paljon yhteistä rutiiniaktiviteettien teorian kanssa: motivoituneen tekijän lisäksi rikoksen toteutuminen vaatii sopivan uhrin ja valvonnan puutteen.  Keskeistä on myös huomata, että onnistunut tilannetorjunta on usein rikoslajikohtaista – erilaiset rikosongelmat vaativat erilaisia toimenpiteitä. Näin on siitä huolimatta, että rikosalttiit henkilöt eivät yleensä ”erikoistu” tietynlaisiin rikoksiin.

Tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

Rikollisuuden tilannetorjunnan keinoja tutkineet kriminologit ovat kehittäneet 25 tekniikan ohjelman (25 Techniques of Situational Crime Prevention), jota voidaan hyödyntää rikollisuuden tilannetorjunnan eri vaihtoehtojen hahmotuksessa erilaisissa kohteissa. Oheisessa taulukossa on esitetty suomennettu versio alkuperäisestä englanninkielisestä 25 tekniikan listasta.

LISÄÄ
VAIVAA		 LISÄÄ KIINNIJÄÄMISRISKIÄ VÄHENNÄ RIKOKSISTA SAATAVIA HYÖTYJÄ VÄHENNÄ PROVOKAATIOITA POISTA TEKOSYYT
1. Vaikeuta kohteessa rikoksentekoa 6. Lisää valvojien määrää 11. Piilota kohteet 16. Vähennä turhautumista ja stressiä 21. Aseta selkeät säännöt
2. Valvo sisäänpääsyä 7. Tue luonnollista valvontaa 12. Poista kohteet 17. Estä kiistojen syntyminen 22. Käytä näkyvää ohjeistusta
3. Valvo ulospääsyä 8. Vähennä anonymiteettiä 13. Merkitse tuotteen omistajuus 18. Vähennä emotionaalista kiihtymistä 23. Herättele omaatuntoa
4. Ohjaa rikoksentekijät muualle 9. Lisää muun henkilökunnan valvontatehtäviä 14. Häiritse varastetun tavaran markkinoita 19. Neutraloi ryhmäpaine 24. Avusta normien noudattamisessa
5. Kontrolloi rikoksentekovälineitä 10. Vahvista virallista valvontaa 15. Poista hyödyt 20. Estä imitointia 25. Kontrolloi päihteitä

Kuinka 25 tekniikkaa voisi hyödyntää käytännössä?

Olemme muutamissa turvallisuuden kehittämisprojekteissa soveltaneet käytännössä rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa. Millaisia keinoja 25 tekniikan listan kautta voidaan hahmottaa ja kuinka keinoja voidaan soveltaa esimerkiksi elinkeinoelämän näkökulmasta?

Rikoksenteon vaikeuttamiseen liittyvien keinojen näkökulmasta olennaista on, että yrityksessä valvonta on kunnossa ja toimivaa. Sisäänpääsyn valvomisen tai rikoksentekijöiden muualle ohjaamisen mahdollisuudet liittyvät useasti toimialaan ja asiakaskuntaa, kun keinoja kehitetään.

Kiinnijäämisriskiin lisäämiseen liittyvien keinojen osalta voidaan todeta, että useassa yrityksessä omavalvonta on puutteellista ja luotetaan liikkaa ostettaviin palveluihin sekä niiden tehokkuuteen, jota ei voida kuitenkaan mitata.

Esimerkiksi Button (2008) on todennut, että yksityisen turvallisuusalan palvelut eivät perustu tutkittuun tietoon, vaan alan toimijat tarjoavat palveluita, joiden he uskovat toimivan. Turvallisuusviranomaisten resurssit ovat myös hyvin rajalliset, joten heidän ennaltaehkäisevä vaikutuksena on vähäinen.

Kehittämisprojekteissa on esille noussut hälytys- ja kameravalvontajärjestelmien kehittäminen. Yrityksissä on uudistettu järjestelmiä, mutta suurelta osin valvonta perustuu tapahtumien jälkikäteiseen havainnointiin esimerkiksi rikosten selvittämisen apukeinona. Lisäksi eri järjestelmissä ei ole hyödynnetty integraatioita, joiden avulla voitaisiin suorittaa kootusti tehokkaampaa etävalvontaa, jolloin myös kiinnijäämisriski kasvaisi.

Rikoksista saatavia hyötyjen vähentämiseen liittyvien keinojen näkökulmasta olennaista on huomioida, että rikoksentekijöitä kiinnostavat kohteet on asiallisesti suojattu. Keskeisenä on parantaa tilojen ja tiedon tärkeysluokittelua, jonka myötä voidaan pyrkiä vähentämään houkuttimia ja huomioimaan paremmin turvallisuustasot, kun turvallisuusjärjestelyitä tehdään.

Väkivallan ehkäisemisen tärkeä tilannekohtainen keino on tarpeettoman turhautumisen ja stressin sekä kiistatilanteiden synnyn esto. Esimerkiksi ravintola-alalla tällaiset tilanteet saattavat liittyä poistumiseen ravintolasta. Poliisin tietoon tulleeseen rikollisuuteen perustuvat analyysit suomalaisista kaupunkikeskustoista osoittavat, että väkivaltarikosten määrässä on selvä piikki ravintoloiden sulkemisajan ympärillä, kaupungista riippuen noin klo 1.00–4.00 välillä.

Tekosyiden poistamiseen liittyvät keinot painottuvat sääntöihin ja opastukseen. Kielto- ja varoituskylttien yhdenmukaistamiseen ja sijoitteluun tulee kiinnittää huomiota. Monella toimialalla erityisesti työmaiden rajaus, merkinnät ja valvonta ovat nousseet esille.

Yhteenvetoa

Lopuksi voidaan pohtia sitä, miten tilannetorjunta sijoittuu rikoksentorjunnan laajempaan kokonaisuuteen. Tilannetorjuntaa on kritisoitu tutkimuskirjallisuudessa kenties eniten siitä, että se ei vähennä rikosten kokonaismäärää, vaan ainoastaan siirtää ne muualle (ns. crime displacement -hypoteesi). Mikäli kyseessä olisi tällainen nollasummapeli, koko yhteiskunnan tasolla tilannetorjunta ei olisi kovinkaan toimiva lähestymistapa.

Viimeisimmät meta-analyysit (Telep ym. 2014; Guerette & Bowers 2009) rikollisuuden siirtymistä erilasten tilannetorjuntatoimenpiteiden käyttöönoton myötä kuitenkin osoittavat, ettei nollasummatulkinta luultavasti ole oikea. Vaikka rikollisuuden siirtymää on havaittu, se ei useinkaan ole yhtä suurta kuin intervention kohteessa tapahtuneen rikollisuuden väheneminen. Useissa tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että kohdistetun intervention hyödyt ovat levenneet myös ympäröiville alueille (ns. diffusion of benefits -hypoteesi). Näin ollen onnistunut tilannetorjunta voi todella vähentää rikollisuuden kokonaismäärää.

Edellä mainitut esimerkit ovat vain muutamia tapoja, joilla 25 tekniikan listaa voi hyödyntää tilannetorjuntakeinojen hahmottamisessa ja kehittämisessä. Enemmän esimerkkejä eri tekniikoiden käytännön sovelluksista on saatavilla esimerkiksi Albanyn yliopiston ylläpitämiltä verkkosivuilta.

 

Blogi

Turvallisuusalan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistarpeista

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvallisuusalan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistarpeista

Kysymys siitä, kuinka suuri turvallisuustutkimuksen kenttä Suomessa on, riippuu pitkälti siitä, miten turvallisuuden käsite määritellään. Jos mukaan lasketaan esimerkiksi pandemioiden, terrorismin, kansainvälisten konfliktien ja jopa ilmastonmuutoksen tai väestönkasvun kaltaisia ilmiöitä, löytyy tutkimusta ja tutkijoitakin paljon.

Jos toisaalta ajatellaan rajatumpaa turvallisuuden käsitettä, jossa keskiössä ovat sellaiset teemat kuin rikoksentorjunta, tietoturvallisuus, yksityisen turvallisuusalan toiminta ja esimerkiksi kansalaisten kokemukset asuinalueensa turvallisuudesta, hahmottuu ala huomattavasti pienemmäksi.

Tähän aihekokonaisuuteen liittyvää tutkimusta tehdään yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, järjestöissä ja yrityksissäkin, mutta tutkimuskenttää leimaa eräänlainen sirpaleisuus, ja keskeisten toimijoiden hahmottaminen on vaikeaa.

Kriminologian kotimaisesti tutkimuskentästä

Siitä huolimatta, että kriminologian kenttä on kansainvälisesti katsottuna turvallisuustutkimusta vakiintuneempi, yliopistotasolla kriminologia on ollut Suomessa pääosin (esimerkiksi oikeustieteen, psykologian tai sosiologian) aputieteen roolissa.

Merkittävä osa akateemisesta kriminologisesta tutkimuksesta keskittyi pitkään yliopistojen ulkopuolelle, pääasiassa oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluneeseen Oikeuspoliittiseen tutkimuslaitokseen ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusyksikköön.

Vaikka nämä yksiköt tekivät yliopistoyhteistyötä, oli tieteenalan virallinen rooli suomalaisissa yliopistoissa rajallinen, eikä kriminologiaa ole voinut Suomessa opiskella täytenä pääaineena muiden pohjoismaiden tapaan.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutiksi vuonna 2015 saattaa osaltaan edistää kriminologista yliopistokoulutusta pitkällä aikavälillä.

Turvallisuustutkimuskentän tilanteesta

Turvallisuustutkimuskentän jäsentymätön tilanne on haitaksi turvallisuutta koskevan tutkimustiedon paremmalle hyödyntämiselle ja tieteenalan kotimaiselle kehitykselle. Jäsentymättömän tutkimuskentän ongelmana ei ole pelkästään kotimaisen tutkimuksen puute, vaan myös se, ettei viimeisin kansainvälinen tutkimustieto jalkaudu Suomeen. Miten tilannetta voisi kohentaa?

Ensinnäkin on selvää, että turvallisuustutkimusta ei tule pakottaa yhden tieteenalan alle, vaan nähdä kenttä tutkimuskohteensa, ei lähestymistapansa määrittämänä. Turvallisuustutkimuksen kehittäminen edellyttää siis jatkossakin eri tieteenalojen yhteistyötä.

Turvallisuusalan korkeakoulutuksesta

Turvallisuusalaan liittyvää korkeakoulutusta ja täydennyskoulutusta järjestetään useissa korkeakouluissa. Näissä koulutus on suuntautunut usein turvallisuuden tietylle osa-alueelle, kuten turvallisuustekniikkaan tai tietoturvallisuuteen. Lisäksi turvallisuuden ja riskienhallinnan opetusta on lisätty muiden koulutusalojen opiskelijoille. Koulutusjärjestelmä tarjoaa siten jo nykyisellään useita mahdollisuuksia jatkokoulutukselle toisen asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Meiltä puuttuu kuitenkin alan varsinainen maisteriohjelma, joka on ollut muun muassa Isossa-Britanniassa tarjolla jo pitkään. Moni brittiläinen yliopisto tarjoaa Security and Risk Management –maisteri- tai tohtorikoulutusohjelmia. Nämä voisivat toimia esimerkkinä suomalaisessa yliopistossa toimivalle koulutusohjelmalle.

Asiantuntijuuden kehittämisestä

Turvallisuuden ja riskienhallinnan muuttuessa yhä kokonaisvaltaisemmaksi tehtäväksi riskienhallinta- ja turvallisuusasiantuntijoiden on kytkeydyttävä yhä tiiviimmin koko organisaation toiminnan kehittämiseen. Tutkimusosaaminen hyödyttäisi tällaista kehitystyötä merkittävästi. Tähän mennessä monien organisaatioiden turvallisuustyö ei ole juurikaan perustunut systemaattiseen tutkimukseen.

Useiden alan kansainvälisten tutkijoiden näkemys on, että yksityisen turvallisuusalan palvelut perustuvat tällä hetkellä tutkitun tiedon sijasta pääasiassa käsityksiin siitä, millaisten palveluiden ja turvallisuusratkaisuiden uskotaan toimivan.

Tämä ei ole pelkästään tutkijoiden näkemys, sillä myös useat alan toimijat ovat itse peräänkuuluttaneet lisää resursseja ja panostusta tutkimustoiminnan kehittämiseen.Tutkimustoiminta voi myös aidosti tukea liiketoimintaa, sillä tutkitusti toimivat ratkaisut tuovat uskottavuutta ja kilpailuetua erityisesti kansainvälisillä turvallisuusmarkkinoilla.

Yhteenvetoa

Pienen maan pieniä resursseja tulisi kompensoida tehokkailla verkostoilla ja tiedonvälityksellä, mutta turvallisuustutkimuksen kentällä tällä saralla on paljon tehtävää. Tämä koskee suhteita sekä eri tieteenalojen välillä että tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välillä.

Suomessa on useita kansainvälisesti arvostettuja (tieto)turvallisuuden ja rikollisuuden tutkijoita, jotka julkaisevat laadukkaissa tieteellisissä julkaisufoorumeissa. Ongelmana onkin, että alan toimijat eivät tunne näitä tutkijoita ja heidän tutkimustuloksiaan.

Tästä syystä työelämän ja tutkijoiden välillä on tarpeettoman suuri kuilu, joka estää tutkimustuloksien hyödyntämistä käytännössä, erityisesti tapauksissa, joissa tutkimus olisi sovellettavissa käytäntöön. On sanomattakin selvää, että tutkijoiltakin kaivataan aktiivisempaa otetta tämän kuilun kaventamiseksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että turvallisuustutkimuksen kenttä hyötyisi pidemmällä aikavälillä sekä turvallisuusalan ja kriminologian koulutuksen kehittämisestä että välittömästi toimenpiteistä, jotka kaventavat tutkijoiden ja työelämän välistä kuilua sekä parantavat tieteidenvälisiä verkostoja kotimaassa.

Blogi

Yksityisen turvallisuusalan tapahtumailmoitukset

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan tapahtumailmoitukset

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä tapahtumailmoituksiin tuli muutoksia. Tämä on herättänyt kysymyksiä, kun samalla turvallisuusalan elinkeinolupa laajeni ja toimialueet lisääntyivät. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tapahtumailmoituksiin liittyvää sääntelyä. 

Tapahtumailmoituksen laatimisvelvollisuus

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 8 §:ssä säädetään vartioimistehtävien ja 33 §:ssä järjestyksenvalvontatehtävien tapahtumailmoituksen laatimisvelvollisuudesta. Säännökset vastaavat sisällöllisesti toisiaan.

Poliisin suorittaman viranomaisvalvonnan, toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden oikeusturvan ja toimeksiantajien tietojensaantioikeuden turvaamiseksi vartijan sekä järjestyksenvalvojan tulee heti laatia vartioimis- tai järjestyksenvalvontatehtävissä havaituista kiinniottamiseen tai voimakeinojen käyttöön johtaneista tapahtumista kirjallinen selvitys (tapahtumailmoitus).

Tapahtumailmoituksen laatimisvelvoite liittyy sellaisiin tapahtumiin, joilla on kiinteä yhteys ihmisten perusoikeuksiin, kuten kiinniottamiseen ja voimakeinojen käyttöön. Toimeksiantaja ja turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija voivat myös vapaasti sopia muiden kuin kiinniottamisen tai voimakeinojen käyttöä käsittävien tilanteiden raportoimisesta toimeksiantajalle.

Vartija/järjestyksenvalvoja voi laatia tapahtumailmoituksen myös muista toimenpiteisiin johtaneista tapahtumista, mutta varsinaista velvollisuutta sillä ei ole. Tämä tarkennus toteutettiin, kun yksityisistä turvallisuuspalveluista annettua lakia korjattiin ennen sen voimaantuloa.

Tapahtumailmoituksen sisältö

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaan tapahtumailmoituksesta tulee käydä ilmi vartijan/järjestyksenvalvojan kyseiseen tapahtumaan liittyvät havainnot ja toimenpiteet. Toimenpiteiden kohteena olleiden sukunimi, etunimet, henkilötunnus ja osoitetiedot saadaan kirjata tapahtumailmoitukseen.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan tapahtumailmoituksessa on sen lisäksi, mitä laissa säädetään, mainittava vartijan/järjestyksenvalvojan nimi ja turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija, jonka palveluksessa henkilö on.

Lisäksi ilmoituksessa tulee mainita tapahtuma-aika ja -paikka, onko vartija/järjestyksenvalvoja ottanut jonkun kiinni tai käyttänyt voimakeinoja, onko vartija/järjestyksenvalvoja käyttänyt voimankäyttövälineitä sekä tieto siitä, onko vartija ottanut esille ampuma-aseen tai käyttänyt sitä.

Tapahtumailmoituksessa saadaan myös tarvittaessa mainita havaintotietoina toimenpiteen kohteena olleen henkilön tuntomerkit henkilön tunnistamiseksi sekä havaintoja kohdehenkilön käyttäytymisestä ja tilasta.

Tapahtumailmoituksen säilyttämisvelvollisuus

Tapahtumailmoituksen säilyttämisvelvollisuus on turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijalla. Säilyttämisvelvollisuus on myös järjestyksenvalvojapalveluja toimittavalla ja järjestyksenvalvojan työnantajalla, jolla tarkoitetaan tahoa, joka asettaa hallitsemalleen alueelle tai järjestämäänsä tilaisuuteen järjestyksenvalvojia ilman, että häntä koskee vaatimus turvallisuusalan elinkeinoluvasta. Esimerkkinä edellisestä voidaan mainita ravintolatoiminnan harjoittaja, joka käyttää palveluksessaan olevia järjestyksenvalvojia ravintolassa.

Säilyttämisvelvollisuus on kaksi vuotta siten, että aika lasketaan tapahtumailmoituksen laatimispäivän kalenterivuoden päättymisestä. Tämän jälkeen henkilötietoja sisältävät tapahtumailmoitukset ovat viipymättä ja viimeistään kuukauden kuluessa hävitettävä, jotta menettely noudattaa perustuslain 10 §:n 1 momentin säännöstä yksityiselämän ja henkilötietojen suojasta.

Tapahtumailmoituksia, jotka eivät sisällä henkilötietoja, voidaan säilyttää kahden vuoden säilyttämisajan jälkeenkin. Tapahtumailmoituksista muodostuu henkilörekisteri, minkä johdosta tapahtumailmoitusten säilyttämisessä ja käsittelyssä on huomioitava myös tietosuojaa koskevat säännökset.

Oikeus saada jäljennös tapahtumailmoituksesta

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaan jäljennöksen tapahtumailmoituksesta ovat oikeutettuja saamaan toimeksiantaja ja valvontaviranomainen. Toimenpiteen kohteena olleen henkilön oikeus saada tapahtumailmoitus nähtäväkseen voi perustua tapahtumailmoituksen liittämiseen viranomaistutkintaan kuuluvaan julkiseksi tulevaan aineistoon tai henkilölle EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan kuuluvaan tarkastusoikeuteen.

Vartijan/järjestyksenvalvojan on myös toimitettava tapahtumailmoitus viipymättä poliisilaitokselle silloin, kun vartija/järjestyksenvalvoja on käyttänyt mahdollisuutta vapauttaa kiinniotettu poliisille luovuttamisen sijasta.

Tapahtumailmoituksen laatimisvelvollisuuden laiminlyönnin sanktiot

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 102 §:n mukaan vartioimisliikerikkomuksesta voidaan tuomita vartija, joka laiminlyö tapahtumailmoituksen laatimista koskevan velvollisuuden. Vastaavasti lain 103 §:n mukaan järjestyksenvalvontarikkomuksesta voidaan tuomita järjestyksenvalvoja, joka laiminlyö velvollisuuden laatia toimenpiteisiin johtaneista tapahtumista tapahtumailmoitus. Vartioimisliike- ja järjestyksenvalvontarikkomuksesta tuomitaan sakkoa, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 105 §:n mukaan voidaan tuomita turvallisuuspalvelurikkomuksesta sakkoon, jos laiminlyö tapahtumailmoituksen säilyttämistä koskevaa velvollisuutta. Kyseinen taho voi olla turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan lisäksi myös joku muukin järjestyksenvalvojan välittänyt, järjestyksenvalvojapalveluja toimittanut tai järjestyksenvalvojan työnantajana toiminut taho.

Blogi

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta

Yksityisen turvallisuusalan toimijoihin kohdistuva väkivalta on tutkimustulosten mukaan lisääntynyt 2000-luvulla (Paasonen ym. 2018, Aaltonen ym. 2017), ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2 500 tapaukseen vuodessa.

Viime vuosien trendi poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa seuraa sekä yleisempää pahoinpitelyrikollisuuden kehitystä että virkamiehen väkivaltaisia vastustamisia. Poliisiin kohdistuneen väkivallan lisääntymisestä on keskusteltu tämän vuoden aikana julkisuudessa.

Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrää ja muutosta analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Yksityisen turvallisuusalan toimijoihin kohdistettu kyselytutkimus on hyvä tapa saada tietoa heihin kohdistuvasta väkivallasta, sillä edellinen suomalaistutkimus aiheesta perustuu vuonna 2003 kerättyyn aineistoon (Leino ym. 2011).

Tämän takia toteutimme alan toimijoille kyselytutkimuksen alkuvuoden aikana, jossa tutkittiin sekä heidän väkivaltakokemuksia että alan lakiuudistuksen vaikutuksia. Tässä blogissa tarkastellaan kyselytutkimuksen keskeisiä tuloksia väkivaltakokemuksien osalta. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin useammassa tieteellisessä artikkelissa tämän vuoden aikana.

Kyselytutkimuksen aineisto

Kyselytutkimuksesta tiedotettiin yksityisen turvallisuusalan toimijoille laajana sähköisenä vastauspyyntönä. Tätä vastauspyyntöä välitettiin eteenpäin alan eri organisaatioihin, oppilaitoksiin, järjestöihin ja keskustelufoorumeille. Kyselyn vastausaika oli 1.2.–28.2.2018.

Kyselyyn vastasi yhteensä 539 henkilöä. Vastaajien keski-ikä oli 34,5 vuotta, ja noin yksi kuudesta vastaajasta oli nainen, loput miehiä. Valtaosa vastaajista oli suorittanut toisen asteen tutkinnon, joko ammattikoulun tai lukion. Alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita vastaajia oli noin joka neljäs. Vastaajista 56 prosenttia oli suorittanut joko turvallisuusalan perustutkinnon, vartijan ammattitutkinnon tai turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon.

Vastaajilla oli keskimäärin noin 10 vuoden työkokemus turvallisuusalalta, ja 95 prosenttia heistä työskenteli kyselyn tekohetkellä alalla joko koko- tai osa-aikaisesti. Valvottavien kohteiden kirjo oli suuri: ravintoloissa työskenteli noin 19 prosenttia vastaajista, kauppakeskuksissa 30 prosenttia, ja muissa julkisissa tiloissa kuten rautatieasemilla noin 22 prosenttia vastaajista. Yleisötapahtumissa ja piirivartioinnissa työskenteli kummassakin noin 10 prosenttia vastaajista, ja noin seitsemän prosenttia sosiaali- ja terveysalan kohteissa. Vastaajista 43 prosenttia asui pääkaupunkiseudulla, 20 prosenttia muissa suurissa kaupungeissa, ja noin kolmannes muualla Suomessa.

Työtehtävissä koettu väkivallan määrä

Alla olevassa kuviossa on esitetty tulokset väkivallan kokemisesta työtehtävissä kuluneen vuoden aikana. Tulokset osoittavat, että väkivallan kokeminen asiakkaan taholta on varsin yleistä yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä.

Noin kolme neljäsosaa vastaajista on kokenut loukkaavaa käytöstä, kaksi kolmasosaa väkivallalla uhkaamista. Fyysisen väkivallan osalta yleisintä on töniminen, jota on kokenut noin joka toinen vastaaja.

Huomionarvoista on, että potkimista ja lyömistä on kokenut jopa joka neljäs vastaaja. Aseellista väkivaltaa kokeneiden osuus on noin 15 prosenttia, ja kuristamista noin neljä prosenttia. Väkivallasta aiheutui vamma noin joka viidennelle kyselyyn vastanneelle.

Väkivallan kokemuksen riski

Alla olevassa taulukossa on esitetty ristiintaulukoinnit keskeisten taustamuuttujien ja väkivallan kokemisen välillä. Tarkasteltaessa taustamuuttujien yhteyttä väkivallan kokemiseen näistä muuttujista muodostettiin ensin kolmiluokkainen muuttuja, joka erottelee väkivaltaa kokemattomat niistä, jotka kokivat joko pelkkää sanallista väkivaltaa tai sekä sanallista että fyysistä väkivaltaa.

Väkivallan riski laskee selvästi ikääntymisen myötä. Alle 35-vuotiaista vastaajista noin kaksi kolmannesta on kokenut fyysistä väkivalta kuluneen vuoden aikana, kun vastaava osuus yli 50-vuotiasta on noin neljännes.

Samaa pätee työkokemuksen pituuteen, mutta yhteys on kuitenkin hieman heikompi. Miesten riski kokea väkivaltaa on selvästi naisia suurempi, mutta myös naisista lähes kaksi kolmannesta on kokenut joko fyysistä tai sanallista väkivaltaa.

Paikkakunnalla ei näytä olevan suurta merkitystä väkivallan riskiin. Koulutustason osalta erottuvat lähennä ylemmän korkeakoulun suorittaneet, ja heidän matalampi väkivaltatasonsa liittyy työtehtäviin. Samaa pätee turvallisuusalan koulutukseen, sillä niiltäkin osin erottuvat lähinnä turvallisuusalan tradenomitutkinnon suorittaneet matalamman riskin ryhmänä.

Väkivallan kokemisen riski vaihtelee kohtalaisen voimakkaasti työtehtävistä riippuen. Suurin fyysisen väkivallan riski on sellaisilla henkilöillä, jotka työskentelevät ravintoloissa (88 %) tai sosiaali- ja terveysalan kohteissa (85 %). Valtaosa näissä kohteissa työskentelevistä on joutunut kuluneen vuoden aikana fyysisen väkivallan kohteeksi.

Kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa työskentelevillä on myös korkea väkivallan riski. Teollisuuskohteissa ja toimistoissa työskentelevien väkivallan riski on matalampi, yleisötapahtumat ja piirivartijat sijoittuvat riskin osalta keskelle. Jos asiaa tarkastellaan tehtävänimikkeen kautta, havaitaan, että suurin riski on järjestyksenvalvojilla.

Taustamuuttaja  % ei kokenut väkivaltaa % kokenut sanallista väkivaltaa % kokenut fyysistä väkivaltaa
Ikä
18-25 4,7 26,8 68,5
26-35 10,3 25 64,7
36-50 30,8 25,2 44,1
51- 62,3 14,8 23
Sukupuoli
Mies 17,1 23,2 59,7
Nainen 35,6 33,3 31,1
Koulutus
Peruskoulu 15,4 28,2 56,4
Toinen aste 17,4 22,8 59,8
Alempi korkeakoulu 21 33,3 45,7
Ylempi korkeakoulu 72,7 13,6 13,6
Turvallisuusalan koulutus
Korttikoulutukset 18,0 27,9 54,1
Ammatillinen tutkinto 15,5 22,8 61,7
Ylempi tutkinto 30,0 36,7 33,3
Paikkakunta
Pääkaupunkiseutu 22,1 24,7 53,2
Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Kuopio 10,5 26,7 62,9
Muu Suomi 24,4 24,4 51,1
Työkokemus vuosina
0-3 15,6 31,2 53,2
4-6 7,6 24,8 67,6
7-10 12,3 24,6 63,2
11-20 31,6 23,3 45,1
21- 32,7 23,1 44,2
Tällä hetkellä turvallisuusalan töissä
Osa-aikaisesti 15,6 26,6 57,8
Kokoaikaisesti 19,8 24,5 55,7
Tehtävä
Vartija 22,2 37,5 40,3
Järjestyksenvalvoja 6,0 18,0 75,9
Turvatarkastaja 11,5 26,9 61,5
Turvasuojaaja 34,4 18,8 46,9
Muu 66,2 26,8 7,0
Valvottava kohde
Ravintola 4,0 7,9 88,1
Kauppakeskus 8,2 20,8 71,1
Julkinen tila 11,1 21,4 67,5
Toimistorakennus 43,9 32,5 23,6
Teollisuuskohde 26,1 43,5 30,4
Yleisötapahtuma 18,5 22,2 59,3
Sosiaali- ja terveysala 5,1 10,3 84,6
Piirivartiointi 17,3 30,8 51,9

Yhteenvetoa ja jatkotutkimusta

Kyselytutkimus osoittaa kuinka yleistä yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta on työtehtävissä. Poliisin kokema väkivalta on myös lisääntynyt voimakkaasti 2000-luvulla Suomessa. Vastaava ilmiö on havaittu muissakin länsimaissa. Katuväkivalta on vähentynyt, mutta väkivalta sekä julkisen että yksityisen turvallisuusalan toimijoita kohtaan on puolestaan lisääntynyt.

Tulemme analysoimaan kyselytutkimuksen tuloksia vielä tarkemmin, kuten avoimia vastauksia, joista saadaan tarkempaa tietoa koetun väkivallan luonteesta. Kyselytutkimuksessa oli myös osio, jossa kysyttiin, että kuinka huolissaan alan toimijat ovat väkivallasta. Lisäksi rikosoikeuden näkökulmasta on mielenkiintoista tutkia kuinka monesta väkivaltatapauksesta on tehty rikosilmoitus ja kuinka moni tapaus on edennyt rikosprosessiin.