Työturvallisuuteen vaikuttava keskeinen lainsäädäntö on uudistettu 2000-luvun aikana. Työturvallisuuslain tavoitteena on kielto- ja käskynormien sijaan antaa työpaikoille vastuuta työturvallisuuden toteuttamiseksi. Viranomaisvalvonta ja yksityiskohtainen sääntely ovat siten pienemmässä roolissa.
Tämän myötä lain katsotaan rakentuvan turvallisuusjohtamisen ajatukselle. Konkreettisesti muutos näkyy työturvallisuuden hallinnan aikaisempaa selkeämpänä kytkemisenä työnantajan velvollisuudeksi, jatkuvan työympäristön ja työolosuhteiden arvioinnin sekä kehittämisen korostumisena.
Turvallisuusjohtamisen organisoinnin osalta olennaista on toimintajärjestelmien, vastuiden ja velvollisuuksien määrittäminen sekä riittävien resurssien varaaminen tavoitteiden toteuttamiseksi. Organisaatioiden on tärkeää huomioida työturvallisuusvastuiden kohdentuminen, koska entistä enemmän käytetään muun muassa alihankkijoita ja toimitaan yhteisillä työpaikoilla.
Työturvallisuusrikosasioista saa lukea valitettavasti kuukausittain uutisista, kuinka työtapaturman sattuessa työnantajan edustajille on tuomittu sakkorangaistukset ja työnantajalle yhteisösakkoa. Rikosoikeudellisilla seuraamuksilla voi ollakin merkittäviä vaikutuksia organisaation liiketoiminnalle ja maineelle. Tässä blogissa käsitellään työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistöä ja rikosprosessia.
Työturvallisuusrikoksesta
Työturvallisuusrikoksesta säädetään rikoslain 47 luvun 1 §:ssä. Säännöksen perusteena on työturvallisuusmääräysten rikkomisen luonne yhteisörikollisuuden muotona. Vaadittava turvallisuustaso saavutetaan monesti vasta työnantajaorganisaation eri tasoilla vaikuttavien vastuuhenkilöiden yhteistoiminnan tuloksena. Esimerkiksi ilman riittävää ja pätevää esimieskuntaa ei tarpeellisen työnopastuksen kaltainen turvallisuusvelvoite voi useinkaan tulla täytetyksi.
Turvallisuustason säilymistä on organisaatioissa myös erikseen valvottava. Työturvallisuuteen liittyvien säännösten rikkominen aiheuttaa yleensä vaaratilanteita, joten tulee huomioida siihen liittyvä velvollisuus ottaa huomioon toiminnan etäiset ja välillisetkin seuraukset.
Työturvallisuusrikoksen rangaistavuus edellyttää, että työnantaja tai tämän edustaja on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan. Puutteellisuudella tai epäkohdalla tarkoitetaan työturvallisuusmääräysten vastaisia seikkoja yleensä. Epäkohdan rangaistavana aiheuttamistapana on vastuuhenkilön työturvallisuusmääräysten noudattamisen valvomisen laiminlyönti alaisessaan työssä. Valvontavelvollisuus tarkoittaa kahta asiaa.
Ensinnäkin esimiehen on valvottava, että työntekijät täyttävät heille kuuluvat turvallisuustehtävät. Toiseksi esimiehen on asemansa edellyttämällä tavalla valvottava, että hänen alaisuudessaan olevat esimiehet noudattavat heille määrättyjä turvallisuusvelvoitteita ja esimerkiksi täyttävät oman valvontavelvollisuutensa.
Valvontavelvollisuuksien laiminlyönnistä ei itsessään seuraa rangaistus, vaan edellytyksenä on, että laiminlyönti on johtanut turvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan syntyyn. Laiminlyönnin rangaistavuuden edellytyksenä on se, että valvontavelvollisella on ollut edellytykset ja käytännön mahdollisuudet suoriutua valvontatehtävästä. Valvonnan kattavuudelle ei myöskään voida asettaa kohtuuttomia vaatimuksia.
Työnantaja tai tämän edustaja tuomitaan työturvallisuusrikoksesta myös, jos hän tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttaa turvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan jättämällä huolehtimatta taloudellisista, toiminnan järjestämistä koskevista tai muista työsuojelun edellytyksistä. Tässäkään tilanteessa ei kerrotuista työsuojelun edellytyksistä huolehtimisen laiminlyönti ole sinänsä rangaistavaa. Jotta laiminlyönti olisi rangaistavaa, tulee sen seurauksena olla turvallisuusmääräysten mukaisten olojen rikkoutuminen tai saavuttamatta jääminen. Vastuuhenkilöiden tulisikin toiminnan laadun mukaisesti ennakoida ja seurata tekemiensä ratkaisujen vaikutuksia työn turvallisuuteen.
Säännöksessä mainituilla työsuojelun taloudellisilla edellytyksillä tarkoitetaan sellaisia aineellisia voimavaroja, jotka ovat tarpeen työturvallisuusmääräysten noudattamiseksi. Esimerkiksi määrärahaa tai investointia tarkoittavan perustellun esityksen hylkääminen voidaan katsoa kyseisen säännöksen rikkomiseksi.
Toiminnan järjestämistä koskevilla työsuojelun edellytyksillä tarkoitetaan organisatorisia ehtoja, jotka on täytettävä työn turvallisuuden takaamiseksi. Säännöksen rikkomisena voidaan pitää muun muassa sitä, ettei työntekijöiden tai työnjohdon lukumäärää, valintaa ja opastusta ole järjestetty työn vaarallisuuden edellyttämällä tavalla.
Rangaistavaa on myös muunlaisten työsuojelun edellytysten laiminlyönti. Säännös ei estä mahdollisuutta siirtää vastuuta työturvallisuusasioista organisaation ylemmiltä tasoilta alemmille. Vastuusta voi tällöin vapautua, jos tehtäviä siirretään vain sellaisille henkilöille, joilla on riittävät taidot ja tarpeelliset toimivaltuudet tehtävien tehokkaaseen hoitamiseen.
Vastuun syntyminen ei edellytä työtapaturman sattumista. Vastuu syntyy jo säännösten vastaisesta tilanteesta. Vastuu toteutuu käytännössä kuitenkin yleensä vasta tilanteissa, joissa on sattunut työtapaturma. Työturvallisuusrikoksen ohella voidaan tällöin mahdollisesti tuomita rangaistus myös vamman- tai kuolemantuottamuksesta.
Vastuun kohdentumisesta
Työturvallisuusrikoksen vastuun kohdentumisesta on säädetty rikoslain 47 luvun 7 §:ssä. Säännöksen mukaan rangaistavaksi säädetystä työnantajan tai tämän edustajan menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.
Vastuun kohdentumisen pääperusteena on se, että työnantaja tai tämän edustaja on rikostunnusmerkistön mukaisella menettelyllä rikkonut juuri hänelle kuuluvia velvollisuuksia. Esimiesten velvollisuudet on määritelty esimerkiksi työsopimuksissa tai niitä täydentävissä toimenkuvauksissa, julkisyhteisöjen ohje- tai johtosäännöissä taikka vakiintuneessa käytännössä.
Rangaistusvastuu ei sulkeudu pois sillä perusteella, ettei kysymyksessä olevien tehtävien hoitamista ole annettu kenenkään velvollisuudeksi. Toimenkuvauksien epäselvyys ja puutteellisuus on luettava sellaisten esimiesten syyksi, joille tehtäväjaon vahvistaminen työnantajan organisaatiossa kuuluu.
Myös työnantajan edustaja voi olla vastuussa työturvallisuusrikoksesta. Näin on esimerkiksi yhteisömuotoisten työnantajien kohdalla. Myös monissa muissa tapauksissa toimivaltuuksia ja velvollisuuksia on delegoitu eteenpäin, jolloin myös vastuu saattaa siirtyä delegoinnin mukana. Työnantajan edustajana toimivalla työtä johtavalla ja valvovalla henkilöllä tarkoitetaan esimiestehtävissä toimivaa henkilöä millä organisaation tasolla tahansa ylimmästä johdosta työnjohtotasoon.
Vastuun syntyminen ei edellytä, että työnantajan edustaja tuntee tarkasti turvallisuusmääräykset. Se, joka ryhtyy esimieheksi, on velvollinen ottamaan selvää määräyksistä ja turvallisuusriskeistä. Vastuuhenkilöiden tulee myös ennakoida ja seurata työn turvallisuutta. Työpaikalla tehty työsuojelutarkastuskaan ei vapauta vastuusta siltä osin kuin huomautuksia ei ole tehty.
Velvollisuuksien sisältöä täsmentävinä määreinä säännöksessä mainitaan asianomaisten tehtävien ja toimivaltuuksien laatu ja laajuus. Laadulla viitataan työtehtävien sisältöön ja esimerkiksi siihen, toimiiko asianomainen suoritusportaan työntekijöiden lähimpänä esimiehenä vai organisaation keski- tai ylimmässä johdossa. Laajuus liittyy esimiehen asemaan joko alijohdossa tai ylemmässä johdossa. Sillä viitataan esimerkiksi siihen, minkälaiset euromääräiset tai muulla tavoin määritellyt rajat esimiehen päätösvallan käytölle on asetettu.
Vastuuta kohdennettaessa on otettava huomioon myös esimiehen osuus lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen. Esimerkiksi työnjohtajan tietoisuus työsuojeluepäkohdasta aiheuttaa hänelle toimintavelvollisuuden. Hänen tulee vähintäänkin ilmoittaa asiasta omille esimiehilleen. Vaikka lainvastaisen tilan syntyminen johtuisi jonkun esimiehen laiminlyönnistä, muutkin esimiehet ovat velvollisia toimimaan tilanteen jatkumisen estämiseksi. Heidän tulee käyttää omien toimivaltuuksiensa mukaisia keinoja lainvastaisen tilan vaikutusten rajoittamiseen. Työnantajaan ovat verrattavissa myös muut työn teettäjät ja toiminnan järjestäjät, joiden alaisessa työssä sovelletaan työturvallisuuslakia, siitä huolimatta, että he eivät ole työtä suorittavan henkilön työnantajia.
Vastuun kohdentumisperusteiden soveltaminen ei merkitse sitä, että vain yksi henkilö voidaan katsoa rikokseen syylliseksi. Esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeuskäsittelyssä on löydettävä kaikki ne, jotka ovat rangaistavalla tavalla vaikuttaneet lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen.
Oikeushenkilön rangaistusvastuusta
Työturvallisuusrikoksia koskevassa rikoslain 47 luvun 9 §:ssä on säädetty oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Säännöksen mukaan työturvallisuusrikokseen sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta on säädetty. Rikoslain 9 luvun 1 §:n mukaan yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö, jonka toiminnassa on tehty rikos, on virallisen syyttäjän vaatimuksesta tuomittava rikoksen johdosta yhteisösakkoon, jos se on rikoslaissa säädetty rikoksen seuraamukseksi.
Rikoslain 9 luvun 2 §:ssä säädetään rangaistusvastuun edellytyksistä. Säännöksen mukaan oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, jos sen lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva taikka oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen taikka jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Yhteisösakkoon tuomitaan, vaikkei rikoksentekijää saada selville tai muusta syystä tuomita rangaistukseen.
Rikoslain 9 luvun 3 §:n mukaan rikos katsotaan oikeushenkilön toiminnassa tehdyksi, jos sen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta tai hyväksi ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon tai on virka- tai työsuhteessa oikeushenkilöön taikka on toiminut oikeushenkilön edustajalta saamansa toimeksiannon perusteella. Oikeushenkilöllä ei ole oikeutta saada rikoksentekijältä korvausta maksamastaan yhteisösakosta, ellei korvausvelvollisuus perustu yhteisöistä tai säätiöistä annettuihin säädöksiin.
Työturvallisuusrikosasioiden rikosprosessista
Työnantajan on olennaista ymmärtää rikosprosessiin liittyvät erityiskysymykset oikeusturvan varmistamiseksi, koska työturvallisuusrikosasioissa on usein havaittavissa, että ne ovat edenneet puutteellisesti tutkittuna oikeudenkäyntiin. Yleensä puutteet liittyvät vääriin johtopäätöksiin esimerkiksi vastuutahosta, työpaikan olosuhteista, asiaan liittyvästä koneesta tai laitteesta.
Työtapaturmatapauksien poliisikuulusteluissa asianomistajat usein korostavat työnantajan puutteita ja samalla vähättelevät oman huolimattomuutensa syytä tapaturmalle. Asianomistajat saattavat luulla, että oman huolimattomuutensa esille tuominen voi vaikeuttaa muun muassa korvausten saamista. Lisäksi erilaiset käsitteet tuottavat ongelmia niin asianomistajille kuin kuulustelijoille, jonka myötä asianomistajat voivat ilmaista asioita virheellisesti.
Rikosprosessin esitutkinta- ja syyteharkintavaiheessa on työsuojeluviranomaisen ilmoituksella ja lausunnolla hyvin korostunut merkitys. Työsuojeluviranomainen tekee yleensä työtapaturman satuttua työsuojelutarkastuksen ja tekee siitä ilmoituksen poliisille. Ilmoituksessa otetaan kantaa muun muassa tapauksen yksityiskohtiin ja sovellettaviin säännöksiin, vastuun kohdentamiseen sekä asianosaisiin. Poliisin tutkinta etenee useasti työsuojeluviranomaisen ilmoituksen mukaisesti. Työsuojeluviranomainen antaa lisäksi lausunnon ennen syyteharkinnan päättämistä.
Työsuojeluviranomaisen korostunut merkitys rikosprosessin alussa ei huomioi riittävästi työnantajan edustajien oikeusturvaa, koska vaarana on, että jo esitutkintavaiheessa on epätasapaino epäiltyjen vahingoksi. Esitutkinnassa tulisi ottaa huomioon myös työnantajan edustajien syyttömyyttä tukevia tosiseikkoja, kuten kuinka työtä tehdään käytännössä sekä toimialan yleisiä käytäntöjä. Lisäksi jo esitutkintavaiheessa tulisi kuulla eri asiantuntijoita, jotka voisivat kertoa syyteharkinnan kannalta keskeisiä tapaukseen liittyviä tosiseikkoja esimerkiksi työympäristön olosuhteista, koneen tai laitteen teknisistä yksityiskohdista.
Oikeuskäytännössä onkin useita tapauksia, joissa puutteellinen esitutkinta on tullut esille vasta tuomioistuinkäsittelyssä, kun tutkinnassa ei ole otettu huomioon mahdollisia eri vastuutahoja. Tapaukset ovat epäiltyjen kannalta ongelmallisia, jos syyttäjä on nostanut syytteen, niin harvoin sitä enää peruutetaan. Lisäksi työsuojeluviranomainen yleensä pysyy näkökannassaan.
Osassa tapauksista oikeita vastuutahoja on saatettu jopa kuulla oikeudenkäynneissä todistajana. Tällaisissa tapauksissa syytetty on saanut vasta hovioikeudelta tai korkeimmalta oikeudelta vapauttavan päätöksen, kun puolestaan oikea vastuutaho selviää ilman rangaistusta, koska työturvallisuusrikosta koskeva syyteoikeus on jo tässä vaiheessa usein vanhentunut.
Lopuksi
Organisaatioissa tulisi tehdä systemaattista riskienhallintaa. Hyvä turvallisuuskulttuuri luo turvalliset työtehtävien hoitamisen edellytykset ja mahdollistaa työtehtävissä tarpeellisten toimenpiteiden suorittamisen. Turvallisuuskulttuurissa on kyse merkityksistä ja käytännöistä, joilla varaudutaan riskeihin ja epätoivottuihin tilanteisiin sekä johdon hyväksymästä turvallisuustasosta.
Työnantaja on päävelvollinen huolehtimaan turvallisuudesta, mutta myös työntekijöillä on vastuunsa. Turvallisuustyössä tulisikin hyödyntää koko henkilöstöä, koska turvallisuuskulttuuri on osa organisaatiokulttuuria. Turvallisuuskulttuuri on siis organisaation tapa toimia turvallisuuden suhteen, ja se vaikuttaa turvallisuusjohtamiseen.
Turvallisuustoiminta tulee dokumentoida järjestelmällisesti niin, että tehdyt toimenpiteet ja velvollisuudet voidaan todentaa dokumentaation pohjalta. Dokumentaation avulla voidaan myös ohjata koko organisaation toimintaa poikkeustilanteissa valmiiksi suunniteltujen toimintamallien avulla. Dokumentointi on erityisen tärkeää oikeusturvakysymysten takia, koska esimerkiksi juuri työtapaturman sattuessa tarvitaan näyttöä turvallisuusjärjestelyiden hallinnasta ja toteutuksesta.
Rikosprosessin näkökulmasta olisi suositeltavaa jo esitutkintavaiheessa hyödyntää työturvallisuusrikosasioihin perehtynyttä lakimiestä, jotta epäiltyjen oikeusturva voitaisiin varmistaa paremmin jo rikosprosessin alkuvaiheessa.
