Blogi

Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

Viime aikoina olemme saaneet seurata mediasta hyvin ikäviä ja valitettavia yksityistä turvallisuusalaa koskevia tapauksia, joista on esitutkinnat käynnissä. On myös tärkeää tarkastella alaa laajemminkin, jotta vastaava ei pääse toistumaan, koska osa tapauksista osoittaa, että yrityksen omavalvonta on pettänyt eikä myöskään viranomaisvalvonta ole ollut riittävää.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Sen pääasiallisena tavoitteena oli lainsäädännön selkeyttäminen muun muassa keskittämällä yksityistä turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö pääsääntöisesti yhteen lakiin. Lisäksi turvallisuusalan elinkeinolupaa laajennettiin. Suomessa onkin tällä hetkellä noin tuhat turvallisuusalan elinkeinolupaa. Vartijakortteja on noin 16 800 ja järjestyksenvalvojakortteja noin 36 400. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että poliisien lukumäärä on noin 7 400.

Järjestyksenvalvojakorttien lukumäärästä täytyy huomioida, että huomattava osa järjestyksenvalvojiksi hyväksytyistä henkilöistä on suorittanut järjestyksenvalvojakortin muun muassa yhdistystoiminnan vuoksi, jolloin he käytännössä suorittavat järjestyksenvalvojan tehtäviä vain muutamia kertoja vuodessa.

Olen tehnyt alaan liittyen useita tutkimuksia viime vuosien aikana. Tapahtumien vuoksi haluankin tässä blogissa tuoda esille kyseisten tutkimusten tutkimustuloksia erityisesti mediassa keskustelluista aiheista. Tutkimukset perustuvat pääosin yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen jälkeiseen lainopilliseen tutkimukseen ja alan toimijoille tehtyyn kyselytutkimukseen sekä rekisteriaineistoihin.

Toimivaltuuksista ja voimankäytöstä

Yksityisen turvallisuusalan toimijat pitivät toimivaltuuksiin tehtyjä muutoksia selvästi tärkeimpänä ja onnistuneimpana uudistuksena. He olivat tyytyväisiä nimenomaan toimivaltuuksien lisäämiseen, selkeyttämiseen ja järjestyksenvalvojan sekä vartijan toimivaltuuksien yhdenmukaistamiseen. Alan toimijat kokivat, että toimivaltuuksissa on kuitenkin myös kehitettävää.

Vartijan toimivaltuuksia pidettiin melko selkeinä, mutta toimivaltuuksien toimivuus jakoi alan toimijoiden mielipiteitä. He olivat myös tyytyväisiä, ettei vartijan poistamisoikeutta ole enää sidottu toimeksiantajan edustajan antamaan tuloksettomaan poistumiskehotukseen. Vartijan poistamisoikeuden alueellista ulottuvuutta on myös nykyään rajoitettu. Käytännössä rajoitus merkitsee sitä, että kauppakeskuksessa vartija voi poistaa henkilön yksittäisestä kaupasta, mutta ei kauppakeskuksen yleisistä tiloista. Lisäksi hyvänä uudistuksena pidettiin vartijan oikeutta estää henkilön pääsy vartioimisalueelle.

Tarpeellisena uudistuksena pidettiin myös sitä, että vartija voi tietyssä tilanteessa poliisimiehen ja kiinniotetun suostumuksella jättää kiinniotetun luovuttamatta poliisille sekä vapauttaa tämän viipymättä. Vartijan kiinniotto-oikeuteen liittynyt uudistus on kaksijakoinen. Toisaalta se on hyvä, koska poliisin saapuminen voi kestää kohtuuttoman kauan, jolloin vartija ei pysty hoitamaan työtehtäviään. Toisaalta, kun vartija voi vapauttaa henkilön, on todennäköistä, että henkilö menee seuraavaan kauppaan näpistämiset mielessään.

Yksityisellä turvallisuusalalla voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä vastustaa toimivaltuuden käyttämistä, niin silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää. Edellytyksenä on nimenomaan kohteen vastarinta, jolla tarkoitetaan fyysistä, aktiivista tai passiivista käyttäytymistä, jolla pyritään estämään vartijaa tai järjestyksenvalvojaa suorittamasta toimenpidettä. Passiivisella vastarinnalla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa vartija tai järjestyksenvalvoja on poistamassa henkilöä ja tämä heittäytyy veltoksi.

Lakiuudistuksessa järjestyksenvalvojan toimivaltuudet pysyivät lähes ennallaan. Järjestyksenvalvojalla ei ole enää velvollisuutta, vaan oikeus, estää henkilön pääsyä toimialueelleen tietyissä tapauksissa. Poistamisperusteita myös osin täsmennettiin. Uutena poistamisperusteena on oikeus poistaa toimialueelta henkilö, joka oleskelee siellä ilmeisen oikeudettomasti. Säilössäpito-oikeutta myös hieman rajoitettiin. Järjestyksenvalvoja sai myös oikeuden rikoksesta epäillyn kiinniottamiseen, joka vastaa pakkokeinolain mukaista yleistä kiinniotto-oikeutta. Järjestyksenvalvojan voimakeinojen käyttöä koskeva säännös vastaa nykyään vartijan vastaavaa säännöstä. Järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ovat nykyään selkeämmät.

Järjestyksenvalvontatoiminnassa ongelmana on edelleen se, että on olemassa erilaisia järjestyksenvalvojia eri toimialueille, joiden toimivaltuudet eivät myöskään ole yhdenmukaiset. Lisäksi vartijan ja järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ja toimenkuvat ovat nyt entistä lähempänä toisiaan. Ei liene suurta merkitystä sillä, onko vartijan tehtävä esimerkiksi kaupassa vartioida omaisuutta ja valvoa henkilöstön koskemattomuuden suojaamista sekä rikoksen paljastamista, jos kauppakeskuksessa toimii järjestyksenvalvoja, jonka tehtävänä on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikoksien ja onnettomuuksien estäminen.

On syytä kysyä, kuinka paljon vartijan ja järjestyksenvalvojan tehtävät tosiasiallisesti eroavat toisistaan. Oikeusturvan kannalta turvallisuustoimenpiteen kohteena olevan henkilön on käytännössä mahdotonta tietää, millä toimivaltuuksilla yksityisellä turvallisuusalalla milloinkin toimitaan. Tämän takia tehtävänimikkeiden yhdistäminen olisi suositeltavaa. Lainvalmistelija on perustellut erillään säilyttämistä tehtävien keskinäisellä erilaisuudella ja nimikkeiden vakiintuneisuudella. Historiallisista syistä perinteinen järjestyksenvalvoja voitaisiin säilyttää kokoontumislain mukaisissa tehtävissä. Muuten toiminta olisi elinkeinoluvan alaista ammattimaista toimintaa, jossa tehtäviä suoritettaisiin vartija-nimikkeellä, jolla olisi korkeammat koulutusvaatimukset.

Koulutuksesta

Mediassa on nostettu esiin etenkin alan korttikoulutukset ja niiden lyhyys. Ammatikseen alan töitä tekevistä merkittävä osa on kuitenkin suorittanut turvallisuusalan ammatillisen tutkinnon, ei pelkkiä korttikoulutuksia.Tutkintoja on uudistettu ja päivitetty kuitenkin melko hitaasti verrattuna alan kehittymiseen.

Yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat pitäneet erityisesti koulutuksen lisäämistä ja kehittämistä tärkeänä. Vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksen uudistaminen sekä lisääminen olivat yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mielestä tarpeellisia. Turvasuojaajalla tulisi olla myös alan toimijoiden mielestä vähimmäiskoulutus. Sama asia nousi esille myös ennen lakiuudistusta tehdyssä tutkimuksessa.

On tärkeää, että alan keskeisille toimenkuville (vartija, järjestyksenvalvoja, turvatarkastaja ja turvasuojaaja) on omat tutkinnon osat tarjolla ammatillisessa koulutuksessa. Tämän lisäksi pitäisi olla riittävästi yleisiä tutkinnon osia, joita tarvitsee nykyään kaikissa turvallisuusalan työtehtävissä, kuten vuorovaikutusvalmiuksia, kirjallisia taitoja ja oikeudellista osaamista. Lisäksi pitäisi saada riittävät perustaidot riskienhallinnasta ja organisaatioiden turvallisuustoiminnasta.

Alan koulutuksen kehittämisen lähtökohtana tulisikin olla tieto siitä, minkälaisia valmiuksia alalla vaaditaan ja millaiset tavoitteet koulutuksella pitäisi olla. Nykyään koulutusjärjestelmä tarjoaakin hyvät mahdollisuudet jatkokoulutukselle perustutkinnon suorittamisen jälkeen. Koulutusjärjestelmän rakenteen yhtenäisyyteen tulisi kiinnittää huomiota. Lisäksi kynnys toimialalle tulolle ei saa olla liian korkea, koska yhtenä alan ongelmana on ollut soveltuvan työvoiman saaminen ja henkilöstön suuri vaihtuvuus. Olisikin tärkeää kehittää valtakunnallisesti soveltuvuuden arviointia alan tutkintokoulutuksiin.

Koulutusjärjestelmää kehittämällä henkilöstöä saataisiin sitoutumaan, kun heille pystyttäisiin tarjoamaan työn ohella tapahtuvaa monimuotoista ja joustavaa tutkintoon johtavaa koulutusta. Koulutusjärjestelmän tulisi vastata osaltaan myös alan kasvaneen roolin mukanaan tuomaan kysyntään ja vaatimuksiin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien kokema sekä tekemä väkivalta

Poliisin tietoon tullut vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2 500 tapaukseen vuodessa. Alan toimijat kokevatkin työväkivaltaa erittäin paljon. Suurin osa koetusta väkivallasta on loukkaavaa käytöstä ja väkivallalla uhkaamista, mutta myös potkimista ja lyömistä on kokenut jopa joka neljäs kyselytutkimukseen vastannut yksityisen turvallisuusalan toimija. Väkivallan kokemisen riski laskee selvästi ikääntymisen myötä. Henkilöillä, jotka työskentelevät esimerkiksi kauppakeskuksissa, sairaaloissa ja ravintoloissa, on suuri riski joutua fyysisen väkivallan kohteeksi.

Väkivallan kokemisesta ja riskistä huolimatta yksityisen turvallisuusalan toimijat eivät olleet kovin huolissaan siitä, että heihin kohdistuisi erilaisia väkivallan muotoja työtehtävissä. Tämä saattaa johtua siitä, että henkilöt ovat niin tottuneita väkivallan riskiin ja sen kokemiseen, että he ikään kuin pitävät sitä työhönsä kuuluvana elementtinä.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on puolestaan vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Aihetta koskevan tutkimuksemme perusteella vuosittain tietoon tulee noin 400–500 poliisin ilmoittamaa pahoinpitelytapausta, joissa epäiltynä on yksityisen turvallisuusalan toimija. Vaikuttaa siltä, että poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti enemmän perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin alan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Rikosoikeudellisesta vastuusta ja suojasta

Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettavan rikosoikeudellisen virkavastuun laajuus on avoin ja tulkinnallinen, koska lain perusteluissa on tyydytty vain toteamaan, että järjestystä ylläpitäviin henkilöihin on yleensä sovellettava rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Virkavastuuta on tulkittava suppeasti ja lain tarkoituksesta käsin.

Virkavastuu kytketään nimenomaan niihin tilanteisiin, joissa toimivaltuuksien yhteydessä käytetään julkista valtaa. Yksityisellä turvallisuusalalla virkavastuuta sovelletaan silloin, kun käytetään toimivaltuuksia. Virkavastuuta ei siis sovelleta, kun käytetään kaikille yksityishenkilöille kuuluvia oikeuttamisperusteita.

Rikosoikeudellisen virkavastuun vastapainona yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä nautitaan erityisestä rikosoikeudellisesta suojasta, josta säädetään rikoslain 17 luvun 6 §:ssä. Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettava rikosoikeudellinen suoja eroaa virkamiehen rikosoikeudellisesta suojasta, koska rikoslain 16 luvun 1–3 §:ää ei sovelleta yksityiseen turvallisuusalaan. Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista koskeva säännös on suppeampi kuin virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskeva säännös.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden oikeusturvan parantamiseksi myös rikosoikeudellisen suojan tulisi määräytyä kuten virkamiehillä, koska yksityisellä turvallisuusalalla voidaan käyttää erityissäännösten nojalla julkista valtaa. Tätä ovat korostaneet niin yksityisen turvallisuusalan toimijat kuin tutkijat. Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kuin viranomaisten kohdalla.

Valvonnasta

Alan lakiuudistuksen myötä aiemmasta vartioimisliikeluvasta luovuttiin ja tilalle tuli turvallisuusalan elinkeinolupa, jonka piiriin kuuluu myös järjestyksenvalvontatoiminta, joka tuli pääosin luvanvaraiseksi. Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mukaan suuri osa piti elinkeinoluvan laajentamista hyvänä ja tärkeänä asiana muun muassa juuri alan valvonnan kannalta. Elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta aiheuttavat kuitenkin alalla sekavuutta.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli lakiuudistuksen myötä myös elinkeinoluvan alaisuuteen. Kameravalvontajärjestelmät jätettiin kuitenkin sääntelyn ulkopuolelle. Yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat, että kameravalvonta ja turvallisuusjärjestelmien suunnittelu tulisi ottaa elinkeinoluvan piiriin. Turvasuojausta koskeva sääntely koetaan epäselväksi ja käytännössä toimimattomaksi. Toisessa tutkimuksessa nousi myös esille, että valvontaviranomaiset eivät ole osanneet auttaa riittävästi lakiuudistukseen liittyvissä kysymyksissä, vaikka Poliisihallituksen yhtenä lakisääteisenä tehtävä on alan ohjaus.

Yksityisen turvallisuusalan viranomaisvalvontaa pidetään kuitenkin selkeämpänä lakiuudistuksen myötä, mutta alan toimijat myös katsovat siinä olevan edelleen kehittämistä, koska he mainitsivat yhdeksi tärkeimmistä lainsäädännön kehittämistarpeista elinkeinoluvan ja sen valvonnan sekä rikosoikeudellisen vastuun ja suojan. Alan toimijoiden mielestä elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta saavat aikaan epärehellistä ja sekavaa toimintaa. Viranomaisvalvontaa alan toimijat kaipaavat myös lisää. Alan toimijat ovat kuitenkin melko tyytyväisiä yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisen välisen yhteistyön toimivuuteen sekä pitävät yksityistä turvallisuusalaa koskevia sanktioita riittävinä.

Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan. Ylipäätään poliisilaitoksien suorittama valvonta on käytännössä hyvin vähäistä. Yksi syy tähän ovat vähäiset resurssit, mutta myös yksityisen turvallisuusalan ja sääntelyn vähäinen tuntemus vaikuttaa valvontaan. Apulaisoikeusasiamies on korostanut jo kymmenen vuotta sitten, että poliisin tulee panostaa yksityisen turvallisuusalan valvontaan.

Mitä tulevaisuudessa?

Yksityisellä turvallisuusalalla on ollut pitkä historia jo ennen kuin moderni poliisijärjestelmä luotiin yhteiskuntien teollistumisen myötä. Siten kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. Yksityinen turvallisuusala on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Mikäli alan kasvu ja kehitys jatkuu nykyisenlaisena, tulee alalla olemaan jatkossa entistä suurempi rooli yhteiskunnassa, koska ala tulee edelleen kasvamaan ja kehittymään. Yksityisen turvallisuusalan tärkeä rooli rikostorjunnassa ja turvallisuuden sekä järjestyksen ylläpitämisessä on maailmanlaajuisesti tunnustettu, kun alan toimijoiden ammattitaito ja läsnäolo ovat vähentäneet rikosten ja häiriökäyttäytymisen määrää useilla eri toimialueilla.

Suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan ihmiset suhtautuvatkin pääsääntöisesti hyvin positiivisesti alaan. Yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisten yhteistyö on ollut toimiva tapa vastata turvallisuustarpeisiin eri toimialueilla. Suomessa on yksittäisten alaan liittyvien tapauksien myötä mediassa noussut keskustelua aika ajoin ennenkin. Meiltä on kuitenkin puuttunut poliittinen keskustelu, jota eri valtioissa on käyty.

Yksityisen turvallisuusalan yhtenä kasvun selitysteoriana on käytetty fiskaalista teoriaa, jossa korostetaan turvallisuusviranomaisten väheneviä resursseja. Turvallisuuden yksityistäminen ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista, koska usein yksityistämisellä tarkoitetaan turvallisuuden ulkoistamista tai yksityisen ja julkisen välistä kilpailua. Suomessa ei ole perinteisiä turvallisuusviranomaisten tehtäviä yksityistetty. Turvallisuuden yksityistämisellä voi ollakin vakavia sosiaalisia seurauksia, jos kehitys ei ole hallittua ja tarkoituksenmukaista. Tästä on maailmalta olemassa useita esimerkkejä muun muassa vankeinhoidon alalta.

Täytyy korostaa, että ilman sisäisen turvallisuuden kokonaisnäkemystä on uhkana juuri se kehitys, joka on jo osittain toteutunut Suomessakin. Yksityinen turvallisuusala täyttää ne tarpeet, joihin viranomaiset eivät ole vastanneet. Tämän takia on tärkeää, että pystytään kyseenalaistamaan nykyisiä toimintakäytäntöjä. Tarvitaan myös erilaisia ratkaisuehdotuksia toimintoihin, jotka sitovat viranomaisten resursseja huomattavassa määrin.

On myös kriittisesti tarkasteltava sitä, mitkä tehtävät kuuluvat esimerkiksi lakisääteisesti poliisille ja mitkä tehtävät ovat ajautuneet poliisin hoidettavaksi. Yksityisen turvallisuusalan kehityksen seuraamiseksi ja ihmisten oikeusturvan sekä viranomaisvalvonnan tehostamiseksi on alaa koskevan tilastollisen tietopohjan kehittäminen myös tärkeää.

Tulevaisuudessa olisi tärkeää tarkastella myös sitä, mitkä toiminnot tulee jättää viranomaisten tehtäväksi ja mitä toimia yksityinen turvallisuusala voi jatkossa hoitaa. Tämä on ennen kaikkea perustuslaillinen kysymys. Tulevaisuudessa tulisi myös tutkia toimeksiantajien näkemyksiä ja valvontaviranomaisen näkemyksiä alan sääntelystä. Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan.

Yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöä kehitettäessä on tärkeää varmistaa myös laadukas lainvalmistelu. Tämän takia yksityisen turvallisuusalan yhteiskunnallista roolia ja tehtäviä tulisi nyt tarkastella laajempana ja kattavampana kokonaisuutena, jotta muutaman vuoden päästä ei oltaisi taas samassa tilanteessa. Lisäksi puutteelliset tai riittämättömät lain vaikutusten arvioinnit sekä lain toimeenpanon vaatimien resurssien arvioinnit lisäävät yhteiskunnan kustannuksia. Lain implementointikustannukset kasvavat, elinkeinoelämän hallinnollinen taakka lisääntyy ja ihmisten oikeusturva heikkenee. Puutteellinen lainvalmistelun laatu johtaa sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen. Tästä seuraa oravanpyörä, jossa lainsäädäntöä joudutaan vähän väliä uudistamaan, kuten yksityisellä turvallisuusalalla on käynyt 2000-luvulla.

Fremantlen vankila – vankeusrangaistusten historiaa Länsi-Australiassa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Fremantlen vankila – vankeusrangaistusten historiaa Länsi-Australiassa

Pääsin tutustumaan Fremantlen vankilaan Länsi-Australiassa. Vankilalla on ollut merkittävä vaikutus vuonna 1829 perustetulle Swan River Colonylle (siirtokunnalle), joka merkitsi uutta lukua Ison-Britannian Australian kolonisaatiossa. Sen oli tarkoitus olla jotain erilaista, vapaiden uudisasukkaiden siirtokunta.

Ensimmäisen asutusvuoden aikana Swan River Colony kamppaili useiden haasteiden kanssa. Aluksi saapui liikaa siirtolaisia liian nopeasti. Pian väestön määrä alkoikin laskea, kun lannistuneet siirtolaiset lähtivät itäisiin siirtokuntiin. Esimerkiksi vuosina 1833 ja 1834 kaksitoista alusta kuljetti 1 358 matkustajaa pois siirtokunnasta, joten Swan Riverin kokonaisväestö oli alle 1 400.

Suuri lama iski vielä siirtokuntaan vuosina 1843 ja 1844. Infrastruktuurin puutteen ja vakavan työvoimapulan takia siirtokunnan kasvu pysähtyi. Tässä vaiheessa Swan River Colonyn tulevaisuus näytti synkältä.

Vankityö herättää keskustelua

Vuonna 1847 ryhmä varakkaita kauppiaita ehdotti siirtokunnan lainsäädäntöneuvostoa harkitsemaan vankityön käyttöönottoa. He pitivät tätä parhaana vaihtoehtona ammattitaitoisen ja koulutetun työvoiman puutteelle, joka uhkasi lamauttaa siirtokunnan. Vankien oli määrä tarjota kaivattua halpaa työvoimaa teiden, siltojen ja muun infrastruktuurin rakentamiseen.

Monet uudisasukkaat uskoivat, että vankien maahantulo oli vastoin vapaan asutuksen periaatteita, joiden mukaan siirtokunta oli alun perin perustettu. Erityisesti asukkaat pelkäsivät vankien mahdollisesti mukanaan tuomaa rikollisuutta ja väkivaltaa.

Iso-Britannia halusi kuitenkin löytää ratkaisun Englannin täysille vankiloille. He suostuivatkin nopeasti lähettämään siirtokuntaan vankeja heidän rangaistuksensa viimeisessä vaiheessa. Ison-Britannian parlamentti hyväksyi tämän virallisesti vuonna 1849. Lisäksi vangeille, joiden tuomio oli pian päättymässä, otettiin käyttöön ehdonalaiseen vapauteen perustuva vapaalippujärjestelmä, joka auttoi tarjoamaan työvoimaa maatalouden kehittämiseen ja laajentamiseen. Alla olevassa kuvassa on rangaistusasteikko ja annokset, joita vankilassa tarjottiin.

Vangit saapuvat Fremantleen ja vankila rakennetaan

Ensimmäinen vankeja kuljettanut laiva saapui Fremantleen 1.6.1850. Kapteeni Edmund Henderson vastasi aluksella olleista 75 vangista ja heidän mukanaan olleista vartijoista sekä heidän perheistään. Siirtokunta oli täysin valmistautumaton heidän saapumiseensa. Hendersonin ensimmäinen tehtävä olikin löytää majoitus vangeille Fremantlen pienestä satamasta. Kaupungin rantakadulla sijainnut varasto muutettiin vankien tilapäiseksi asunnoksi.

Vankilan rakentamispaikaksi Henderson harkitsi useita vaihtoehtoja, mutta valitsi kalkkikiviharjanteen Fremantlen kaupungin yläpuolelta. Vankilan rakentaminen aloitettiin vuonna 1852 käyttämällä paikalla louhittua kalkkikiveä. Rakennushankkeessa auttamaan lähettiin yritys nimeltä Royal Engineers, jonka työntekijät valvoivat vankeja vankilan rakentamisessa ja töissä koko siirtokunnan alueella. Ensimmäiset vangit muuttivat vankilan pääselliin vuonna 1855.

Vankila valmistui vuoteen 1859 mennessä. Vankilassa oli selliosastojen ja muurien lisäksi muun muassa porttirakennus, sairaala ja palvelurakennus, jossa sijaitsi keittiö, leipomo ja pesula. Lisäksi vankilan länsipuolelle rakennettiin kuusi taloa vankilan henkilöstölle.

Vankila nimettiin virallisesti Fremantlen vankilaksi vuonna 1867, joka tunnettiin alun perin nimellä Convict Establishment. Vankikuljetusten loppuessa vuonna 1868 Länsi-Australiaan oli kuljetettu hieman yli 9 700 vankia. Vuonna 1886 vankilassa, joka oli rakennettu 1 000 vangille, oli enää alle 60 vankia. Myöhemmin lähellä sijainnut Perthin vankila suljettiin ja Fremantlen vankilasta tuli siirtokunnan ensisijainen vankila miehille, naisille ja nuorille. Lisäksi 1890-luvun kultakuumeen väestökasvun myötä Fremantlen vankimäärä kasvoi lisää.

Toisen maailmansodan aikana Australian puolustusministeriö muutti osan vankilasta sotilasvankilaksi. Suuri joukko italialaisia australialaisia, jotka tunnistettiin ”vihollisen muukalaisiksi”, vangittiin Fremantleen sodan aikana.

Useiden vankien mellakoiden ja vankilaoloja koskeneiden ongelmien jälkeen ehdotettiin vuonna 1983 vankilan sulkemista. Naisvangit oli jo siirretty uuteen Bandyupin naistenvankilaan vuonna 1970. Fremantle poistettiin käytöstä vuonna 1991 ja vangit siirrettiin Casuarinan vankilaan.

Vankilan kurinpitorangaistukset

Fremantlen vankila toimi lähes 140 vuoden ajan. Siellä oli käytössä monia erilaisia kurinpitorangaistuksia, kuten raskas työ jalkaraudoissa, eristysselli, ruoskiminen ja rajoitettu ruokavalio. Jalkarautoja lukuun ottamatta nämä kurinpitorangaistukset jatkuivat 1900-luvulle asti.

Jalkaraudat olivat vangin nilkkojen ympärille asetettuja kahleita, jotka liitettiin ketjulla rajoittamaan liikkumista. Niiden paino vaihteli rangaistuksen ankaruuden mukaan. Jalkaraudoissa olleet vangit määrättiin raskaaseen työhön, ja he työskentelivät kymmenen tuntia päivässä kuukausien ajan.

Vankeja, jotka yrittivät paeta, ruoskittiin ja suljettiin eristysselliin, jossa he saivat ruoaksi vain leipää ja vettä. Vankilassa oli 12 rangaistusselliä ja kuusi ikkunatonta pimeää selliä, joissa vangit menettivät ajantajunsa. Yksinoloaika kesti yhdestä kuuteen kuukautta. Vuoden 1886 jälkeen yksinolorangaistukset rajoitettiin enintään 28 päivään.

Jos vanki ei noudattanut järjestyssääntöjä tai aiheutti ongelmia, hänet voitiin ruoskia. Ruoskassa oli yhdeksän solmittua narua puuvarressa. Viimeinen ruoskiminen kyseisellä välineellä tapahtui vuonna 1943, kun eräs vanki sai 25 ruoskaniskua. Ruumiillinen kuritus poistettiin lopulta vuonna 1993, eli kaksi vuotta Fremantlen vankilan sulkemisen jälkeen.

Länsi-Australian attorney general Septimus Burtin lausunto vuodelta 1892 kuvaa hyvin sen aikaista kriminaalipolitiikkaa ja suhtautumista vankeihin: ”You can only deal with them as you deal with naughty children – whip them. Give them a little stick when they really deserve it, and it does them a power of good.”.

Moondyne Joen tarina

Fremantlen vankilan historiassa on monia kuuluisia ja surullisen kuuluisia vankeja. Eräs heistä oli Joseph ”Moondyne Joe” Johns, joka syntyi Isossa-Britanniassa. Eräänä päivänä poliisikersantti pidätti Joen ja hänen kaverinsa lähellä Monmouthia Walesissa epäillen heitä varkaudesta vuonna 1848. He olivat varastaneet yhdestä talosta juustoa, leipää ja lihaa. Joe ja hänen rikoskumppaninsa saivat vankeusrangaistuksen.

Joe suoritti ensimmäiset neljä vuotta tuomiostaan useissa Englannin vankiloissa ennen kuin hänet kuljetettiin Länsi-Australiaan. Saavuttuaan Fremantleen vuonna 1853 hänelle myönnettiin välittömästi poistumisoikeus. Hän työskenteli eläinten jäljittäjänä Toodyayn lähellä vuoteen 1861 asti, jolloin häntä syytettiin hevosen varastamisesta. Tämän myötä hän sai uuden kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.

Ei kestänyt kauan, kun hän sai tuomiostaan osan anteeksi ja toisen poistumisoikeuden. Hän palasi Moondyne Springsin alueelle lähelle Toodyayta, mutta vain neljä vuotta myöhemmin vuonna 1865 hänet palautettiin jälleen vankilaan härän varastamisen ja tappamisen takia. Hän pakeni vankityötehtävistä samana vuonna, mutta hänet vangittiin taas ja hänen tuomioonsa lisättiin vielä vuosi.

Vuotta myöhemmin hän onnistui pakenemaan vielä kerran, mutta hänet vangittiin jälleen ja hänen tuomioonsa lisättiin vielä viisi vuotta. Sanomalehdetkin olivat huomioineet Joen tarinan ja kyseenalaistaneet, oliko viisasta lisätä vielä vuosia hänen pitkään tuomioonsa.

Joen pakenemisen häpeämänä kuvernööri Hampton käski poikansa Georgen rakentamaan Joelle erityisvahvistetun sellin. Selliä vahvistettiin puupaneloinneilla ja pitkillä nauloilla. Tutkiessaan selliä kuvernööri Hampton sanoi Joelle sarkastisesti: ”Jos pääset taas ulos, annan sinulle anteeksi.”.

Joen terveys heikkeni. Raitista ilmaa ja liikuntaa varten hänet pantiin töihin kivien murtamiseen vuonna 1867. Tiukan valvonnan alaisena Joe rikkoi kiviä päivittäin, kunnes vankilan etuseinän lähelle oli kertynyt suuri kivikasa. Nyt osittain kasan taakse piilotettuna Joe kaivoi nopeasti hakullaan reiän seinän läpi ja pakeni.

Joe oli vapaana seuraavat kaksi vuotta. Hän murtautui Houghton’s Vineyardin kellariin Swan Valleyssa aikoen varastaa viiniä vuonna 1869. Ajoitus oli epäonninen, koska samanaikaisesti ryhmä poliiseja saapui kellariin juomaan viiniä. Joe yritti paeta, mutta kirjaimellisesti juoksi suoraan poliisin syliin. Hänet vietiin takaisin vankilaan. Joesta tuli vapaa mies vuonna 1873, ja hän pysyi poissa rikoksista loppuelämänsä.

Unescon maailmanperintökohteeksi ja kulttuurinähtävyydeksi

Fremantlen vankilan rooli osavaltion kehityksessä on vertaansa vailla. Se on Länsi-Australian suurin vankien rakentama rakennelma ja yksi suurimmista vankiloista.

Vankilan sulkemisen jälkeen vuonna 1991 aloitettiin pitkän aikavälin suojelusuunnitelman laatiminen. Vankila avattiin yleisölle jo vuonna 1992. Vankilasta tuli vuonna 2010 ensimmäinen rakennus Länsi-Australiassa, joka pääsi Unescon maailmanperintökohteeksi.

Vankila on tänä päivänä Länsi-Australian yksi kiehtovimmista ja merkittävimmistä kulttuurinähtävyyksistä. Vierailun kohokohtana ovat kokeneiden oppaiden järjestämät viihdyttävät kierrokset, jotka herättävät vankilan vanhat tarinat henkiin.

Riskien rakastamista 35 vuotta – Suomen Riskienhallintayhdistyksen juhlaseminaari

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Riskien rakastamista 35 vuotta – Suomen Riskienhallintayhdistyksen juhlaseminaari

Suomen Riskienhallintayhdistys vietti 35-vuotisjuhlia seminaarin merkeissä Helsingissä 10.11.2022. Juhlaseminaarissa isäntänä toimi OP Ryhmä ja Pohjolan Vakuutus, ja se järjestettiinkin Osuuspankin Vallilan upeissa tiloissa Gebhardinaukio 1:ssä, joka on nimetty suomalaisen osuustoimintaliikkeen perustajan ja ensimmäisen pääjohtajan Hannes Gebhardin (1864–1933) sekä hänen puolisonsa talousneuvos Hedvig Gebhardin (1867–1961) mukaan.

Hannes oli Helsingin yliopiston professori, kansanedustaja ja Suomen osuustoiminnan ja erityisesti osuuskassaliikkeen isä. Hedvig toimi myös kansanedustajana ja osuustoiminnan puolestapuhujana. Hänen roolinsa naisten taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi Suomessa oli merkittävä.

Juhlaseminaarin teemana oli makrotasolla tapahtuvien muutosten vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan ja miten Suomi tulee selviytymään epävarmuudessa vuosina 2023–2030. Muutosta olivat arvioimassa juhlapuhujat. Minulla oli kunnia osallistua juhlaseminaariin, joten tässä blogissa käsitellään seminaarin esityksien keskeistä sisältöä.

Innovaatiot uuden kasvun tueksi 

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen korosti, että yhteiskuntaa muovaavat muutosvoimat, joten myös varautumisen merkitys on kasvanut. Ajankohtaisia aiheita ovat muun muassa Nato-jäsenyys, kyky irtautua venäjän fossiilisista polttoaineista, johtamisen haasteet ja sote-uudistuksen seuraukset. Nyt tarvitaan kykyä uudistua nopeasti ja tehdä myös epätäydellisiä ratkaisuita. Tämän takia on tärkeää huomioida heikkoja signaaleja, jotka auttavat ajattelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia.

Katainen avasi megatrendejä. Hän nosti esille, että verkostomainen valta voimistuu, jossa korostuu erityisesti sosiaalinen median merkityksen voimakas kasvu. Tästä esimerkkinä on muun muassa Elon Muskin toiminta, Me Too -kampanja ja Black Lives Matter -liike. Teknologia sulautuu kaikkeen, ja datan merkitys ja voima kasvaakin koko ajan. Tarvitaan myös markkinasääntelyä, johon EU on esittänyt lainsäädännön kehittämistä.

Megatrendien osalta on tärkeää estää luontokato. Kyseessä on ihmisen toiminnallaan aiheuttama luonnon monimuotoisuuden romahdus, joka on käynnissä kaikkialla maapallolla. Luontoa katoaa nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Käynnissä on maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto. Katainen korosti, että nyt tarvitaan ratkaisuita, ei pidä etsiä syyllisiä.

Kilpailukyvyn turvaaminen

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies kertasi, kuinka olemme kulkeneet viime vuosina kriisistä kriisiin; pakolaiskriisi, Brexit, koronapandemia, Ukrainan sota ja energiakriisi. Olisikin tärkeää, jos osaisimme ennakoida ja varautua paremmin erilaisiin kriiseihin.

Häkämies nosti esille dokumenttielokuvien mestariohjaaja Errol Morrisin dokumenttielokuvan ”The Unknown Known”, jossa käsitellään amerikkalaisen Donald Rumsfeldin poliittista uraa. Rumsfeld toimi puolustusministerinä kahdesti ja oli USA:n senaatin jäsenenä neljän presidentin aikana. Dokumentissa Rumsfeld korostaa, että puolustusministeriön tarkoituksena on arvioida ”tuntemattomia asioita” tai ”asioita, joita luulet tietäväsi, mutta osoittautuu, ettet tiennyt” ja ennakoida vihamielisiä toimia ennen kuin ne tapahtuvat. Havainnollistaen kantaansa Rumsfeld kertoo, että esimerkiksi USA:n epäonnistuminen ennakoida hyökkäystä Pearl Harboriin oli mielikuvituksen epäonnistumista.

Häkämies korosti, että kilpailukyvyn turvaaminen on erittäin tärkeää, koska Suomen kilpailukyky on heikko. Suomi ei ole saanut kiinni tuottavuuden kärkimaita. Esimerkiksi työaika on lyhentynyt merkittävästi vuosikymmenien aikana. Mielenkiintoista on myös, miten hybridityönteko tulee vaikuttamaan?

Suomessa on lisäksi tällä hetkellä yli 200 000 avointa työpaikkaa. Suomen riskienhallinnan kannalta, jos verrataan Ruotsiin, niin meillä on myös velkaa kaksikertainen määrä ja hyvin erilaiset käytännöt. Valtion on aika herätä. Suomessa tarvitaan esimerkiksi Saksan mallia liukumien osalta, joka on Saksan menestyksen yhtenä taustatekijänä.

Muutos on yrityksille puolestaan arkipäivää. Esimerkiksi koronapandemia muutti logistiikka- ja raaka-aineketjuja. Tuotannon kotiuttaminen on vähäistä, joten vaihtoehtoja toimitusketjuihin halutaan lisätä. Tämä puolestaan parantaa resilienssiä.

Ukrainan sota ja siitä seurannut irtaantuminen Venäjän fossiilienergiasta aiheutti Euroopassa kriisin. Vihreä kasvu on kuitenkin edelleen tavoitteena. Taantuma on tulossa, mutta kuinka iso? Maailma onkin täynnä epävarmuuksia, kuten Venäjän toiminta, USA:n välivaalien vaikutus, Kiinan voimistuva ote ja vastakkain asettelu USA:n kanssa sekä populismin nousu Euroopassa.

Varautuminen ja jatkuvuus ovat olennainen osa liiketoimintaa Suomessa. Meillä on paljon hyviä puolia, kuten toimiva infrastruktuuri, vakaa yhteiskunta, osaavat ihmiset ja hyvä elämisen laatu. Nämä kaikki houkuttelevat myös kansainvälisiä investointeja. Lisäksi Nato-jäsenyys tulee olemaan mahdollisuus elinkeinoelämälle.

Talouden painopistealueet

Valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö Mikko Spolander totesi, että taloudessa vuoden 2022 ensimmäinen puolikas oli yllättävän hyvä Suomessa Ukrainan sodan alkamisesta huolimatta. Toisen puolikkaan tulokset tulevat ratkaisemaan taantuman ennusteen. Esimerkiksi kotitaloudet ovat säikähtäneet, mikä näkyy kulutuksessa. Yritykset ovat vielä positiivisempia. Riskit ovat kuitenkin menossa negatiivisempaan suuntaan.

Epävarmuus, pula energiasta, nopea inflaatio ja nousseet korot leikkaavat kulutuksen ja investointien kasvua. Suomen julkinen talous on rakenteellisessa epätasapainossa, koska haluamme tarjota muiden Pohjoismaiden tasoiset julkiset palvelut ja etuudet, vaikka taloutemme suorituskyky on verrokkejamme heikompi. Julkisen talouden pitkäaikainen tulojen ja menojen välinen epätasapaino on miljardiluokkaa. Syyt ovat olleet paljon esillä ja kaikille tuttuja: ikääntyneiden (erityisesti yli 75-vuotiaiden) määrän voimakas kasvu, lainsäädännön palvelulupaukset, talouden niukka kasvukyky ja nousevat korot.

Miten sitten julkinen taloudenpito saadaan sovitettua talouden suorituskyvyn asettamaan ahtaaseen raamiin? Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden menot kasvaneet koko ajan nopeammin kuin menot keskimäärin. Samalla korkomenojen kasvu kiihtyy, kun velan määrä ja korot nousevat. Samanaikaisesti halutaan lisää rahaa muuhunkin, kuten opetukseen, tieteeseen ja liikenteeseen. Turvallisuuden menoista kuitenkaan tuskin varaudutaan pienentämään tulevaisuudessa. Lisäksi vihreän siirtymän odotetaan yleisesti vaativan julkista rahaa vauhdittuakseen. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen torjunta ovat iso urakka. Ovatko ihmiset valmiita tinkimään omasta elintasostaan?

Spolander korosti, että täytyy luoda rakenteellista kilpailukykyä pitkäjänteisellä rakennepolitiikalla. Tämä edellyttää muun muassa osaavaa ja hyvinvoivaa työvoimaa, talouden rakenteiden kykyä kohdentaa pääomia ja työvoimaa tehokkaasti, toimivaa infrastruktuuria, kilpailua markkinoilla ja kansainvälistä avointa yhteistyötä. Spolanderin esitti lopuksi ohjenuoran menestystekijöistä tulevaisuuden Suomeen: voittajat esittävät ratkaisuita ja häviäjät esteitä, puutteita sekä ongelmia.

Kehitystrendit vakuuttamisessa

Pohjola Vakuutuksen varatoimitusjohtaja Pekka Puustinen totesi, että riskienhallinnan menetelmissä ja toiminnassa on tapahtunut suuria muutoksia. Riskien rahoitus on esimerkiksi nopeasti kansainvälistynyt ja toimintamuodot ovat muuttuneet uusien vakuutusratkaisujen, meklaritoiminnan kehittymisen ja rahoitusratkaisujen vakuutusmuotojen myötä. Vakuuttamisen kehitystrendejä pitääkin tarkastella useammasta näkökulmasta, koska on niin monta eri toimijaa mukana.

Ensinnäkin on asiakas, jolle vakuutusyhtiö tai meklari myy vakuutuksia. Tämän lisäksi on jälleenvakuuttajat ja niiden sijoittajat. Jälleenvakuuttaja on yksinkertaistettuna isojen riskien vakuuttaja, niin sanotusti vakuutusyhtiöiden vakuuttaja. Vakuutusyhtiö ottaakin jälleenvakuutuksen yleensä sellaiselle yksittäiselle riskille, jota vakuutusyhtiö ei pysty yksin kantamaan, mikäli se maksimissaan realisoituu.

Usein riskit ovat niin isoja, että vakuutusyhtiöt ottavat jälleenvakuutuksia monesta eri yrityksestä yhdelle riskille, koska jotkut riskit ovat liian isoja vakuutusyhtiölle ja yhdelle jälleenvakuutusyhtiöllekin kantaa. Jälleenvakuutuksen hinnoittelussa on otettava huomioon odotettavissa olevien menetysten suuruus ja hallinnolliset, sopimuksen tekoon liittyvät kustannukset. Alalla on kuitenkin monta toimijaa, eikä niiden maailmankatsomus ole sama.

Vakuuttaminen on ollut halpa keino hallita riskejä, koska on mennyt niin hyvin. Vakuutukset on saanut halvalla ja siirrettyä nollakorolla eteenpäin. Täytyy kuitenkin huomioida, että jälleenvakuutusyhtiöt ovat tehneet tappiota kuusi vuotta peräkkäin. Kyse on yksinkertaisuudessaan sijoittamisesta. Nyt on ruvettu sijoittamaan muualle, koska riskit ovat kasvaneet ja korot ovat nousseet. Kyse on siis kapasiteetistä.

Puustinen muistutti, että riskin siirtämisen hinta on ratkaisevaa. Esimerkiksi Black Lives Matter -mellakoiden kustannukset olivat noin kaksi miljardia dollaria. Floridan myrskyjen kustannusarvio on tällä hetkellä noin 50–60 miljardia dollaria. Riskien hinta on siis muuttunut olennaisesti. Esimerkiksi energia-alan keskeytysvakuutuksissa, kun nyt nostetaan Euroopassa pystyyn kaikki vanhat hiilivoimalat, joissa tekniikka on hyvin vanhaa, niin riskit ovat erittäin isoja.

Puustinen korosti lopuksi, että riskejä tulee rakastaa. Asiakkaat tarvitsevat riskienhallinnan asiantuntijoita nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Erinomaista juhlavuotta Riskienhallintayhdistykselle!

Tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten valvonnan haasteita

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten valvonnan haasteita

MTV on tuonut esille tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten valvonnan haasteita 30.10.2022 julkaistussa uutisessa. Minua on myös haastateltu uutisessa, koska meillä on Vaasan yliopistossa käynnissä Rikosseuraamuslaitoksen rahoittama tutkimus- ja kehittämishanke. Tässä blogissa nostetaan esille keskeisiä asioita aiheesta lainsäädännön näkökulmasta.

Pakkokeinolain yhteydenpitorajoitukset esitutkinnan turvaamistoimenpiteenä

Tutkintavangeille määrätään usein yhteydenpitorajoituksia esitutkinnan turvaamiseksi. Yhteydenpitorajoitusten merkitys korostuu erityisesti laajoissa huumausainerikoskokonaisuuksissa. Pakkokeinolain (806/2011, PKL) 4:1.1:n mukaan yhteydenpitoa muuhun henkilöön voidaan rajoittaa esitutkinnan ollessa kesken, jos on syytä epäillä, että yhteydenpito vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

Yksi tarkoituksista on turvata esitutkinta estämällä rikoksesta epäillyn mahdolliset pyrkimykset vaikeuttaa tai sotkea esitutkintaa. Kyse on ns. sotkemisvaarasta, joka on yksi vangitsemisen erityisistä edellytyksistä (PKL 2:5.2,2b ja 2:11.1). Tällöin on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa.

Yhteydenpitorajoitus voi sisältää rajoituksia kirjeenvaihtoon, puhelimen käyttöön, tapaamisiin tai muihin yhteyksiin säilyttämistilan tai vankilan ulkopuolelle taikka yhdessäoloon tietyn kiinni otetun, pidätetyn tai tutkintavangin kanssa (PKL 4:2.1).

Yhteydenpitoa asiamiehen kanssa ei saa rajoittaa ja yhteydenpitoa lähiomaisen tai muun läheisen kanssa voidaan rajoittaa ainoastaan rikoksen selvittämiseen liittyvistä erityisen painavista syistä (PKL 4:1.2).  Mikäli tutkintavangille on määrätty yhteydenpitorajoitus, tulee sen toteutumista luonnollisesti pystyä myös valvomaan.

Kaksi lakia – sama päämäärä

Tutkintavankeudesta säädetään tutkintavankeuslaissa (768/2005) sekä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa (841/2006). Se, kumpaa lakia sovelletaan, riippuu siitä, että säilytetäänkö tutkintavankia vankilassa vai poliisin tiloissa. Tutkintavangin sijoittamisesta poliisin säilytystiloihin ja sitä koskevista määräajoista säädetään tutkintavankeuslain 2:1.3:ssa.

Molempia lakeja valmisteltiin rinnakkain ja tarkoituksenmukaisuussyistä tutkintavankeutta koskevat säännökset haluttiin ottaa erikseen molempiin lakeihin (263/2004 vp, s. 214 ja HE 90/2005 vp, s. 7). Tutkintavankien yhdenvertaisuuden vuoksi heitä koskevat säännökset laadittiin kuitenkin mahdollisimman samanlaisiksi säilytyspaikasta riippumatta (263/2004 vp, s. 132 ja HE 90/2005 vp, s. 58).

Tutkintavangin puhelimen käyttäminen

Tutkintavangin puhelimen käytöstä säädetään tutkintavankeuslain 8:6:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan tutkintavangille on annettava omalla kustannuksellaan mahdollisuus olla puhelimitse yhteydessä vankilan ulkopuolelle, jollei tätä oikeutta ole pakkokeinolain 4 luvun mukaisesti rajoitettu. Lisäksi vankilan järjestyssäännössä voidaan antaa vankilan toiminnan ja järjestyksen kannalta välttämättömiä määräyksiä puhelimen käyttöajoista.

Poliisin tiloissa olevien tutkintavankien osalta on todettu, että esimerkiksi poliisin henkilökunnan työvuorojen järjestelyjen ja puhelujen valvontatarpeen johdosta voi olla välttämätöntä rajoittaa puhelimen käyttö sellaiseen ajankohtaan, jolloin säilytystilassa on riittävästi henkilökuntaa valvomaan puheluja (HE 90/2005 vp, s. 84).

Pykälän 2 momentin mukaan tutkintavangille on lisäksi varattava tilaisuus olla puhelimitse yhteydessä asiamiehen kanssa sekä muutoinkin vankilan ulkopuolelle sellaisten asioiden hoitamiseksi, joita ei voida toimittaa kirjeitse tai tapaamisella.

Puheluiden osalta yhteydenpitorajoitusten valvonnan ongelmallisuus on siinä, että tutkintavangilla on oikeus olla yhteydessä joihinkin henkilöihin ja joihinkin taas ei. tiukoissakin rajoituksissa on sallittua yleensä olla yhteydessä puolisoon valvotusti.

Tällöin tulee voida varmistua siitä, ettei tutkintavanki tosiasiallisesti saa yhteyttä sellaiseen henkilön, johon hän ei saa olla yhteydessä. Haasteena on esimerkiksi kuka prepaid-liittymään vastaa ja kenen hallussa se on.

Kyse on siis sen varmistamisesta, ettei puhelun vastaanottaja kuulu yhteydenpitorajoitusten piiriin, ja yhtä lailla myös siitä, ettei rajoitusten piiriin kuulumatonta henkilöä voida käyttää rajoitusten kiertämiseksi esimerkiksi soitonsiirron tai kaiutinpuhelun avulla, jolloin samassa puhelussa voi olla vaikka useita samassa jutussa vangittuja henkilöitä.

Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltuuksista

Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltuudet yhteydenpitorajoitusten valvontaan perustuvat tutkintavankeuslain 8:6.3:iin. Puhelimen käytön ehdoksi voidaan asettaa, että tutkintavanki ilmoittaa, kehen hänellä on tarkoitus olla yhteydessä. Jos tutkintavanki ei pyynnöstä ilmoita, kenelle hänen on tarkoitus soittaa, puhelimen käyttö voidaan evätä (HE 263/2004 vp, s. 225).

Mikäli tutkintavanki ilmoittaa väärän henkilön, hän syyllistyy tutkintavankeuslain 10:3:n mukaiseen järjestysrikkomukseen. Lisäksi tutkintavankeuslain 8:6.3:n mukaan puhelimen käyttö voidaan keskeyttää tai evätä, jos näin on tarpeen tehdä rikoksen estämiseksi, vankilan järjestyksen ylläpitämiseksi tai jos puhelu vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

Tutkintavankeuslain esitöissä ei ole tarkemmin avattu sitä, että miten edellä mainittua valvontaa voidaan konkreettisesti tehdä. Sen sijaan poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien osalta tätä on avattu enemmän (HE 90/2005 vp, s. 85). Lähtökohtana on ollut, että puhelua valvovan henkilön on asianmukaisesti varmistuttava siitä, ettei puhelu ole yhteydenpitorajoituksen vastainen.

Tällöin puhelua valvova henkilö voi pyrkiä varmistumaan sen henkilön henkilöllisyydestä, johon tutkintavanki on puhelimitse yhteydessä, esimerkiksi selvittämällä, kenen hallinnassa tutkintavangin ilmoittama puhelinnumero on ja kuka tästä puhelinnumerosta vastaa. Jos riittävän luotettavaa tunnistusta ei ole mahdollista suorittaa puhelimitse, ei puhelua tai sen jatkamista tule sallia.

Käytännön haasteita valvonnassa

Edellä esitetyn perusteella vankilassa voidaan siis pyrkiä selvittämään ja varmistamaan jo ennen puhelua puhelinnumeron haltija esimerkiksi tietojärjestelmistä ja avoimista lähteistä, josta on kuitenkin epäselvyyttä Rikosseuraamuslaitoksen käytännöissä.  Esimerkiksi prepaid-liittymien haltijaa ei luonnollisestikaan voi saada selville etukäteen. Tästä johtuen puhelun alussa tulee voida kuunnella, että kuka puheluun vastaa.

Tämä on edellytys jo sille, että voidaan arvioida tutkintavankeuslain 8:6.3:ssa mainittua puhelun epäämistä tai keskeyttämistä. Kyse on siis puhelun toisen osapuolen selvittämisestä, joten sitä ei tule sekoittaa varsinaiseen puhelun kuuntelemiseen, josta säädetään tutkintavankeuslain 8:7:ssä.

Tilanne on ongelmallisempi silloin, jos puhelun vastaanottajasta on jo varmistuttu ja puhelun annettu alkaa, mutta puheluun liitetään vasta sen jälkeen yhteydenpitorajoitusten piiriin kuuluva henkilö. Tämän todentaminen edellyttäisi käytännössä jo alun perin tutkintavankeuslain 8:7:n mukaista puhelun kuuntelemista, jolloin myös sille säädetyt edellytykset tulisi olla käsillä. Mikäli tällöin kesken puhelun kävisi ilmi yhteydenpitorajoitusten kiertäminen, olisi ensisijainen toimenpide keskeyttää puhelu tutkintavankeuslain 8:6.3:n mukaisesti.

Muut Pohjoismaat edellä

Vankilaturvallisuuden ja vankeusaikaisen rikollisuuden estämisen haasteet ovat saman tyyppisiä kaikissa Pohjoismaissa. Yhtäläisyydet ovat korostuneet erityisesti viime aikoina, kun esitutkintaviranomaiset ovat eri valtioissa kohdistaneet toimenpiteitä rajat ylittävään, ammattimaiseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tämä kertoo siitä, että vankilat ja koko rikosseuraamusala tulee huomioida yhä vahvemmin rikosoikeudellisessa ketjussa.

Muissa Pohjoismaissa lainsäädäntöä on uudistettu ja pyritty löytämään myös uusia käytäntöjä päivittäiseen turvallisuustyöhön vankiloissa. Entistä enemmän onkin huomioitu rikosseuraamusalan rooli koko rikosoikeudellisessa ketjussa ja se, että esitutkintaviranomaisten toiminta vaikuttaa suoraan vankiloihin.Vankiloiden pitää pystyä turvaamaan omalta osaltaan rikosprosessin toteutuminen ja pystyä suorittamaan riittävän tehokasta valvontaa, jottei yhteydenpitorajoitukset vaarannu.

Kokonaisturvallisuus ja yleinen varautumisvelvollisuus

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kokonaisturvallisuus ja yleinen varautumisvelvollisuus

Yhteiskunnan varautumista kehitettiin Suomessa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä niin sanotun totaalisen maanpuolustuksen kautta. Termiä pidettiin liian yksipuolisena, joten tilalle otettiin kokonaismaanpuolustuksen käsite. Kokonaismaanpuolustuksessa oli edeltävää mallia laaja-alaisempi lähestymistapa, ja siitä tuli viime vuosikymmeniksi Suomen varautumisen perusperiaate.

Sen määrittämän lähestymistavan kautta Suomi on kehittänyt ja ylläpitänyt varautumisen perusteita. Tärkeitä alkuajan merkkipaaluja kehityksessä olivat esimerkiksi vuonna 1958 säädetyt väestönsuojelulaki (438/1958) ja laki varmuusvarastoista (531/1958), jotka olivat osaltaan vastaus yhteiskunnan laaja-alaisen varautumisen tarpeeseen.

Väestönsuojelulain myötä tulivat väestönsuojelujohtajakurssit (Teli-suojelukurssit), joita ensimmäisen kerran järjestettiin vuonna 1959. Väestönsuojelujärjestön ja puolustustaloudellisen suunnittelukunnan yhteisesti tekemän esityksen perusteella teollisuus ryhtyi omin toimenpitein kohottamaan yritysten suojeluvalmiutta.

Teollisuuden Keskusvaliokunta perusti samana vuonna Teollisuuden ja liike-elämän väestönsuojelun johtokunnan (Teli-johtokunta). Teli-johtokunnan toimiala laajentui poikkeusolojen väestönsuojelusta yrityksen kokonaissuojeluksi.

Vuonna 1976 Teli-johtokunta sisällytti koulutusohjelmaan yhä enemmän normaaliaikojen suojelu- ja turvallisuuskoulutusta. Mukaan tulivat muun muassa suojelujohtaja-, vartiointi- ja tietojensuojelukurssit. Tällöin syntyi käsite kokonaissuojelu, jonka pohjalta kehittyi myöhemmin kokonaisturvallisuus ja yritysturvallisuuden malli.

Kokonaisturvallisuus yhteistoimintamallina varautumisessa

Kokonaisturvallisuusajattelulla on pitkä perinne Suomessa. Se on vakiinnuttanut asemansa Suomessa sekä käsitteenä että toimintamallina. Kokonaisturvallisuus näyttäytyy muun muassa selonteoissa, strategioissa ja lainvalmisteluasiakirjoissa.

Kokonaisturvallisuus tarjoaa Suomen kokoiseen maahan hyvät puitteet tarkastella yhteiskunnan turvallisuutta laaja-alaisesti kaikki oleelliset osa-alueet huomioon ottaen sekä hyödyntämällä eri tahoilla oleva tieto, taito ja resurssit kustannustehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla, korostaen yhteistyön merkitystä.

Kokonaisturvallisuus ei terminä juurikaan esiinny lainsäädännössä, mutta varsinkin viime vuosina sitä on käytetty melko laaja-alaisesti muun muassa hallitusten esitysten perusteluissa. Kokonaisturvallisuuden sisällölle sinänsä on olemassa vankka ja laaja-alainen säädöspohja.

EU:ssa kokonaisturvallisuus ei näyttäydy sellaisenaan terminologisesti, mutta unionin strategioista ja päätöksistä on nähtävissä, että näkökulma on viime vuosina mennyt kohti yhä laaja-alaisempaa ja kokonaisvaltaisempaa turvallisuusajattelua. Lisäksi on korostettu erityisesti jäsenvaltioiden yhteistyötä turvallisuuden eri sektoreilla.

EU:lla on lukuisia strategioita eri kokonaisturvallisuuden osa-alueille, kuten kyberturvallisuuteen, järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan, hybridiuhkiin ja pakolaisvirran hillintään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on oikeuskäytännössään puolestaan jättänyt valtioille verrattain laajan harkintavallan yleisen hätätilan, ja siten poikkeusolojen määrittelyyn.

Resilienssi vahvemmin mukaan

Viime vuosina osaksi kokonaisturvallisuutta on otettu vahvemmin myös resilienssi, joka on korostunut yhä enemmän turvallisuuspolitiikan keinona ja päämääränä. Termiä resilienssi käytetään osin samassa merkityksessä kuin termiä kriisinkestävyys. Kokonaisturvallisuuden yhteydessä resilienssillä yksilöiden ja yhteisöjen kykyä ylläpitää toimintakykyä muuttuvissa olosuhteissa sekä valmius kohdata häiriöitä ja kriisejä sekä palautua niistä.

Resilientisti toimiva yhteiskunta sekä edellyttää että edistää eri toimijoiden yhteistoimintakykyä. Alusta asti kokonaisturvallisuuden piiriin on nähty kuuluvan varautuminen, häiriötilanteiden hallinta ja niistä toipuminen. Näistä resilienssi kytkeytyy suoraan kahteen jälkimmäiseen vaiheeseen. Valtion, yhteiskunnan ja yksilöiden resilienssin edistäminen puolestaan voidaan nähdä erottamattomana osana varautumispolitiikkaa.

Nykyisellään varautuminen toteutetaan kokonaisturvallisuuden käsitteen kautta, joka on vähitellen korvannut aiemmin käytössä̈ olleen kokonaismaanpuolustuksen käsitteen. Keskeistä kokonaisturvallisuudessa on varautumisen toteuttaminen laaja-alaisen ja poikkihallinnollisen yhteistyön kautta. Häiriötilanteisiin varautuessa, ja niiden sattuessa, suomalainen yhteiskunta turvaa erikseen määritellyt elintärkeät toiminnot viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana.

Varautumisvelvoite koskee kaikki viranomaisia

Varautuminen näkyy lainsäädännössä esimerkiksi valmiuslain (1552/2011), pelastuslain (379/2011) ja muun erityislainsäädännön varautumisvelvoitetta koskevana sääntelynä. Valmiuslaissa säädetään valtion sisäisistä, Suomen viranomaisten toimivaltuuksista poikkeusolojen aikana väestön turvallisuuden ja elinmahdollisuuksien sekä yhteiskunnan toimivuuden varmistamiseksi. Valmiuslainsäädännöllä pyritään varmistamaan väestön turvallisuus ja elinmahdollisuudet sekä yhteiskunnan toimivuus poikkeusoloissa.

Valmiuslain 12 §:n mukaan valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten julkisoikeudellisten laitosten, muiden valtion viranomaisten ja valtion liikelaitosten sekä kuntien, kuntayhtymien ja muiden kuntien yhteenliittymien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös poikkeusoloissa.

Varautusmisvelvoite koskee kaikkia viranomaistasoja keskus-, alue- ja paikallishallinnossa. Viranomaisten on varauduttava poikkeusoloihin tekemällä valmiussuunnitelmia ja valmistelemalla etukäteen poikkeusolojen toimintaansa.

Organisaation toimintakyky poikkeusoloissa on riippuvainen muun muassa henkilöstön varaamisesta ja kouluttamisesta poikkeusolojen tehtäviin. Lisäksi on tehtävä ulkoisia järjestelyjä kuten toimitilojen ja niiden tietoliikenneyhteyksien suunnittelua sekä hälytysjärjestelmän luominen. Eri viranomaisten välille on solmittava yhteistoimintakanavat ja varauduttava poikkeusolojen tiedottamiseen omalla toimialalla.

Varautumista johtaa ja valvoo valtioneuvosto sekä kukin ministeriö toimialallaan. Kukin ministeriö yhteensovittaa varautumista omalla toimialallaan. Valmiuslainsäädäntöön kuuluu myös puolustustilalaki (1083/1991). Lisäksi eräillä aloilla on säädetty poikkeusoloja koskevia säännöksiä.

Sotilaallinen huoltovarmuus

Huoltovarmuudella tarkoitetaan väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömän kriittisen tuotannon, palvelujen ja infrastruktuurin turvaamista vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Sotilaallinen huoltovarmuus tarkoittaa alakäsitteenä huoltovarmuustoimenpiteitä, joilla pyritään turvaamaan erityisesti maanpuolustuksen kannalta välttämätöntä tuotantoa, tuotantokykyä, palveluja ja infrastruktuuria.

Sotilaallinen huoltovarmuus kytkeytyy erottamattomasti lähes kaikilla yhteiskunnan alueilla tehtävään huoltovarmuustyöhön. Esimerkkinä voidaan todeta, että Puolustusvoimat osallistuu kaikkien huoltovarmuusorganisaatiossa toimivien sektorien ja poolien työhön.

Sotilaallisella huoltovarmuudella turvataan Puolustusvoimien kriittisten järjestelmien toimintakyky kaikissa oloissa. Sodan ajan puolustuskyky perustuu suurelta osin muualta yhteiskunnasta saataviin resursseihin. Sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen edellyttää, että sotilaallinen varautuminen ja siviiliyhteiskunnan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen yhteensovitetaan sekä yhteistyötä Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden huoltovarmuustoimijoiden kanssa tiivistetään.

Keskeisimmät huoltovarmuutta koskevat säännökset ovat laissa huoltovarmuuden turvaamisesta (1390/1992) ja valtioneuvoston päätöksessä huoltovarmuuden tavoitteista (1048/2018). Huoltovarmuustyön lainsäädännöllinen perusta määritetään huoltovarmuuslaissa. Huoltovarmuuslain painopiste on ennakoivissa toimenpiteissä. Laki kohdistaa velvoitteita vain viranomaisille, mutta rakentaa yhteistyöpuitteet viranomaisten ja elinkeinoelämän välille.

Perinteisesti huoltovarmuussäädökset ovat tähdänneet välttämättömien toimintojen turvaamiseen poikkeusoloissa. Vasta 2000-luvulla näkökulmaa on määrätietoisesti avarrettu poikkeusoloista kattamaan myös normaaliolojen häiriötilanteita.

Tämä huoltovarmuuden käsitteen laajentaminen on periaatteellisesti merkittävä muutos. Käsitteen ja lain soveltamisalan piiriin kuuluvat nykyisin poikkeusolojen rinnalla myös normaaliolojen vakavat häiriöt. Tämän lisäksi laissa nykyisin oleva huoltovarmuuden määritelmä korostaa kriittisten teknisten järjestelmien toimivuutta.

Kehittämistarpeita

Poikkeustilanteissa viranomaisilta edellytetään nopeita ratkaisuja ja toimintaa tilanteen haltuun ottamiseksi. Viranomaisilla on oltava riittävät toimivaltuudet ja resurssit jo normaalioloissa voidakseen toimia ennaltaehkäisevästi ja vastata häiriötilanteisiin ennen kuin ne eskaloituvat.

Kansallisen turvallisuuden vaikutusten arvioinnissa korostettiin, että nykyiset hallintorakenteet eivät riittävästi kohtaa turvallisuusympäristöä ja sieltä esiin nousevia monitahoisia uhkakuvia. Kysymysten asianmukainen huomioiminen päätöksenteossa vaatii nykyistä pitkäjänteisempää, yhtenäisesti resursoitua ja poliittisesti johdettua turvallisuusjohtamisen prosessia osana valtion johtamista.

Kokonaisturvallisuuteen vaikuttavien lainsäädäntöhankkeiden haasteena on, että lainvalmistelu keskittyy yksittäiseen ministeriöön. Mittavien lakihankkeiden, kuten valmiuslain, valmistelu ja arviointi edellyttää laaja-alaisuutta sekä sitoutumista hallituskausien ylitse tehtävään työhön. Lainvalmistelun lisäksi on tärkeää huomioida toimeenpano.

Kyberrikokset tuomioistuimissa – missä kyberrikolliset ovat?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberrikokset tuomioistuimissa – missä kyberrikolliset ovat?

Olin kertomassa meidän kyberrikollisuuteen liittyvästä tutkimuksesta Tietoturva ry:n Tietoturvakatsaus 2022 -webinaarissa. Kyberrikollisuuteen liittyvä kansainvälisesti tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Tutkimus on kuitenkin tekniikkaan ja insinööritieteisiin painottunutta.

Kyberrikollisuutta koskeva kotimainen kriminologinen ja rikosoikeudellinen tutkimus on ollut hyvin vähäistä, vaikka kyberrikosten sääntely on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana. Rikoslaissa keskeisenä on 38 luku, jossa säädetään tieto- ja viestintärikoksista. Kyberrikoksia koskevia säännöksiä sisältyy myös muihin rikoslain lukuihin.

Poliisin tietoon tulleet rikokset ja tuomiot

Poliisiin tietoon tulleiden tieto- ja viestintärikosten määrä on kasvanut selvästi 2010-luvulla. Vuonna 2010 poliisin tietoon tuli yhteensä 717 rikosta, vuonna 2019 peräti 5202 rikosta. Valtaosan tästä kasvusta selittää kuitenkin identiteettivarkauden kriminalisointi vuonna 2015. Muiden nimikkeiden yhteenlaskettu määrä on kasvanut vuosien 2010–2019 aikana maltillisemmin, mutta kuitenkin noin 80 prosenttia.

Tietoon tulleiden rikosten määrään suhteutettuna tieto- ja viestintärikoksista käräjäoikeuksissa tuomittujen rangaistusten määrä on varsin matala: vuosina 2015–2019 tuomittujen henkilöiden määrä (yhteensä 206 henkilöä) on ollut vuosittain korkeimmillaan 48. Koska tuomiotilastot laaditaan päärikosperustaisesti, suora vertailu kaikki rikosepäilyt erikseen laskeviin poliisitilastoihin on harhaanjohtava. Paremmin vertailukelpoinen, tuomioissa syyksi luettujen rikosten määrä onkin selvästi korkeampi, viime vuosina keskimäärin vajaat 500 kappaletta.

Eroa päärikospohjaiseen tuomittujen määrään selittää erityisesti rangaistusasteikoltaan vakavampien rikosten oheisrikoksena esiintyvien identiteettivarkauksien suuri määrä viime vuosina. Tästä rikostilastointiin liittyvästä seikasta huolimatta tieto- ja viestintärikoksista tuomittujen määrää voidaan pitää yllättävän alhaisena. Esimerkiksi vuonna 2018 poliisi kirjasi lähes 500 tietomurtoepäilyä, mutta seuraavana vuonna tuomittiin ainoastaan kaksi henkilöä tietomurrosta, ja syyksi luettiin viisi rikosta.

Selvästi yleisin seuraamus on tuomioistuimessa määrätty sakko, joka oli seuraamuslajina noin neljässä viidestä tuomiosta. Näiden lisäksi vuosina 2015–19 määrättiin 17 rangaistusmääräystä. Yhteensä 7 henkilöä tuomittiin viiden vuoden aikana ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Näistä kolmessa tapauksessa päärikoksena oli tietoliikenteen häirintä, neljässä törkeä tietoliikenteen häirintä.

Teonpiirteet vuosien 2015–2019 käräjäoikeusaineistossa

Kaikkien tuomioiden osalta voidaan yleishavaintona todeta, että edistyneempiä ”hakkerointitaitoja” ilmentävät rikokset ovat aineistossa vähemmistössä. Noin 80 prosenttia rikoksista tehtiin menetelmin, joka vastaavat tietojärjestelmän normaalia käyttöä, kuten esimerkiksi toisen henkilön käyttäjätunnuksen ja salasanan hyödyntämistä järjestelmään kirjautuessa (tietomurto). Haittaohjelmaa tai algoritmia käytettiin ainoastaan 12 tapauksessa.

Yleisin syyksi luettu tieto- ja viestintärikos tuomioaineistossamme on viestintäsalaisuuden loukkaus. Tietoliikenteen häirintärikoksissa (perusmuotoinen tai törkeä) korostuvat puolestaan aiheettomat hätäkeskussoitot. Noin 80 % tuomioista oli kyse tällaisesta teosta. Pahimmissa tapauksissa soittoja oli tehty useita satoja kertoja.

Tietosuojarikoksia puolestaan dominoivat potilastietojen asiattomat katselut, ja mukana on lisäksi useita tapauksia, joissa poliisi tuomittiin samalla virkavelvollisuuden rikkomisesta Poliisiasiain tietojärjestelmän tietojen perusteettomasta käytöstä.

Törkeissä tietomurroissa tekokokonaisuudet olivat huomattavasti laajempia ja tekotavoiltaan teknisesti vaativampia, mutta toisaalta näitä tuomioita oli aineistossa ainoastaan kaksi kappaletta viiden vuoden aikana. Törkeiden tietomurtojen lisäksi edistyneempiä kyberrikoksia aineistossa edustavat tietojärjestelmä häirintärikokset. Törkeistä tietomurroista tuomitut tuomittiin myös törkeästä tietojärjestelmän häirinnästä.

Palvelunestohyökkäykset ovat keskeinen tekotapa näissä rikoksissa, ja yhtä tapausta lukuun ottamatta muissa tuomiossa, joissa syyksi luettiin joko perusmuotoinen tai törkeä tietojärjestelmän häirintä, kyseessä oli nimenomaan tällainen teko. Ainoastaan seitsemän tuomioita sisälsi vähintään yhden tällaisen teon, joten näidenkin rikosten voidaan todeta olevan vielä varsin harvinaisia tuomioistuimissa.

Johtopäätöksiä

Tuomioistuinaineistomme analyysin perusteella vaikuttaa siltä, että keskeinen syy suhteellisen lievään rangaistuskäytäntöön tieto- ja viestintärikoksissa on se, että tällä hetkellä tuomioon saakka päätyvät rikokset edustavat verrattain lieviä tekomuotoja. Vaikka onkin todennäköistä, että rikosilmoituksiksi päätyy vain pieni osa kaikista kyberrikoksista, on tietoon tulleiden rikostenkin empiirisessä tutkimuksessa paljon tehtävää, joka voisi hyödyttää rikoksentorjuntaa.

Suuri ero tietoon tulleiden rikosten ja syyksi luettujen tieto- ja viestintärikosten lukumäärässä viittaa siihen, että valtaosa rikosepäilyistä päättyy joko esitutkintaan tai syyteharkintaan, mutta syitä tähän ei tunneta. Toisaalta on selvää, ettei viranomaisten tietoon tulleen kyberrikollisuuden koko kuvaa saada selville keskittymällä ainoastaan rikoslain 38 luvun mukaisiin rikosepäilyihin tai -tuomioihin, vaan rikosilmoituksia ja tuomioita tulisi käydä laajemmin läpi useampien sellaisten rikoslajien osalta, joissa on todennäköisesti kyberrikollisuuden elementtejä. Tällaisia rikoslajeja ovat muun muassa huumausainerikokset, petosrikokset, laittomat uhkaukset sekä yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen.

Kyberrikokset ovat tällä hetkellä merkittävä haaste rikosoikeusjärjestelmälle ja sitä kautta rikosvastuun toteutumiselle. Vaikuttaa selvältä, että lisäpanostukset kyberrikollisuuden torjuntaan ja paljastamiseen ovat tarpeen. Kyberturvallisuuden kehittämistoimia on tehty kansallisesti ja EU-tasolla. Näissä korostuu vahvasti julkisen sektorin rooli ja erilaiset sääntelyratkaisut.

Kyberturvallisuuden kannalta olennaista on kuitenkin elinkeinoelämän rooli ja yritysten riskienhallinta, jonka takia eri sääntelyratkaisuiden kannustinvaikutuksiin ja tehokkuuteen pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tämän takia olisi tärkeää, että aihetta tutkittaisiin monipuolisesti, kun kyberrikollisuus kasvaa voimakkaasti. Kyberrikollisuuden laajuus voi olla paljon suurempi kuin tiedetään, ja taloudellisten vahinkojen arviointi on tästä syystä haastavaa. Tämän takia olisi tärkeää kehittää myös kyberrikosten mittaamista ja seurantaa.

Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton 50-vuotisjuhla – historian havinaa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton 50-vuotisjuhla – historian havinaa

Yksityisetsivätoiminta on monelle tullut tutuksi elokuvista, tv-sarjoista ja romaaneista. Harva kuitenkaan tuntee yksityisetsiviä tai tietää mitä he tekevät Suomessa. Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliitto vietti 50-vuotisjuhlia Tampereella 23.7.2022. Minulla oli ilo ja kunnia olla puhumassa juhlissa, joten tässä blogissa tarkastellaan yksityisetsivätoiminnan kehitystä.

Yksityisetsivätoiminta alkaa Yhdysvalloissa

Nykymuotoisen yksityisetsivätoiminnan voidaan katsoa alkaneen Yhdysvalloista. Se sai yksityisellä sektorilla alkunsa tarpeesta, jota julkinen poliisi ei pystynyt täyttämään. Julkinen valvonta oli 1800-luvulla kehittymätöntä ja hajanaista sekä keskittynyt rikollisuuden torjunnan sijaan partioiden näkyvillä oloon. Näin ollen yksityisetsivistä tuli olennainen osa valvontaa.

Yhdysvaltojen yksityisetsivätoiminta kehitettiin 1830-luvulla, ja se laajeni Allan Pinkertonin toimesta vuonna 1850 toimimaan suurten yritysten muun muassa huijauksiin ja kavalluksiin liittyvissä tutkimuksissa. Pinkerton oli skotlantilaissyntyinen ja Chicagossa asunut poliisietsivä, joka ymmärsi, että yksityisille turvallisuuspalveluille oli olemassa markkinat. Silloin oli käynnissä teollinen ekspansio, kultalöydöt sekä uusien postivaunu- ja rautatielinjojen avaaminen, mikä toimi myös kasvualustana rikollisuuden kasvulle. Näin turvallisuutta kaipaavia asiakkaita riitti.

Myös junarosvot saivat kokea yksityisetsivien taidot 1860- ja 1870-luvuilla, kun esimerkiksi rautatiet, kaivosyritykset ja vakuutusyhtiöt palkkasivat yksityisetsiviä jahtaamaan karkulaisia ja soluttautumaan lainsuojattomien jengeihin. Pinkertonin yritys kasvoi ja laajeni voimakkaasti. Hänellä oli jo 20 toimistoa ympäri Yhdysvaltoja 1900-luvun alussa. Yhdysvalloissa perustettiin myös kansainvälinen yksityisetsivien yhdistys World Association of Detectives (W.A.D.) vuonna 1925.

Yksityisetsivät toimivatkin tosiasiallisena kansallisena poliisivoimana kuuden vuosikymmenen ajan 1870-luvulta lähtien. He täyttivät osa- ja liittovaltiollisen tason valvontapalvelujen puutteet, jotka olivat olemassa Federal Bureau of Investigationin (FBI) perustamiseen saakka, eli vuoteen 1935 asti.

Yksityisetsivätoiminnan käynnistyminen Suomessa

Ensimmäisen maailmansodan vuoksi useille tavaroille oli määrätty vientikieltoja ja rajoituksia Suomessa. Kielloista huolimatta niitä päätyi kuitenkin Ruotsiin, koska myyminen sinne oli kannattavampaa. Salakuljetuksesta tuli pian ammattimaista.

Tullihallitus joutui tekemään mittavia valvontaoperaatioita salakuljettajien kiinni saamiseksi. Venäläiset esittivät väitteitä vientikiellossa olevien tavaroiden salakuljetuksesta rajan yli saman tullivartioaseman kautta. Epäiltiin, että osa Tornion tullivartijoista oli lahjottuja. Tullitarkastaja Stjernvall ehdotti, että hän voisi palkata Helsingin yksityisestä salapoliisitoimistosta kaksi salapoliisia selvittämään salakuljetuksia. Tullihallitus hyväksyi ehdotuksen, jonka myötä sovittiin toimeksiannosta.

Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annettu laki säädettiin vuonna 1919, jossa on mainittu myös yksityisetsivän ammatti. Asetus yksityisetsivän ammatista säädettiin vuonna 1944. Samalta vuodelta on tapaus, jossa yksityisetsivä Vilho Vesterinen tutki Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) Helsingin tehtaiden kahvivarkautta. Yksityisetsivä sai henkilön kiinni, kun hän oli varastanut raakakahvia kaksi kiloa. Siihen aikaan ihmiset paahtoivat raakakahvin kotonaan. Kahvin säännöstelyn takia sitä sai vain neljänneskilon kuukaudessa.

Liitto perustetaan ja kansainvälinen yksityisetsivien kokoontuminen Suomessa

Yksityisetsivät Seppo Teräluoto ja Heino Jurva perustavat Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton Helsingissä vuonna 1972. Siihen liittyi noin 20 jäsentä. Teräluoto toimi yhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana vuoteen 1996 asti.

W.A.D. järjesti kansainvälinen yksityisetsivien kokouksen Helsingissä hotelli Intercontinentalissa vuonna 1978. Kokouksen järjestäjinä toimivat yksityisetsivät Matti Westerholm ja Markku Vuorela sekä poliisi Henry Nyberg.

Pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi kokouksesta piirroksen Helsingin Sanomiin, joka on tämän blogin kuvana. Kokous oli sen verran merkittävä siihen aikaan, että itänaapurissamme oltiin myös siitä erittäin kiinnostuneita. Epäiltiin, että he olivatkin lähettäneen kokoukseen oman ”edustajan”.

Yksityisetsivän monipuoliset ja kehittyvät tehtävät

Yksityisetsivien toimeksiannot kasvoivat 1970–80-luvulla Suomessa. Toimeksiannot vaihtelivat maan ja taivaan väliltä. Oli esimerkiksi polttoainevarkauksia ja rahaan liittyvien kavalluksien tutkimisia. Kaupan ala työllisti myös paljon koeosto- ja myymäläetsivätehtävillä.

Oma lukunsa oli avioliittolaki, joka muuttui vuonna 1987. Tätä ennen näytön saaminen uskottomuudesta aiheutti yleensä sen, että sai avioeron heti. Oli myös mahdollista, että menetti tasinko-oikeuden. Kyseisiä toimeksiantoja oli todella paljon eri puolilla Suomea siihen aikaan. Tänä päivänäkin tehdään vielä toimeksiantoja, joissa selvitetään uskottomuustapauksia, mutta ei enää samassa mittakaavassa. Yksityisetsivät etsivät myös kadonneita henkilöitä ja tutkivat lähisukulaisten välisiä väärinkäytöksiä sekä muita rikoksia.

Teknologia on muuttanut yksityisetsivätoimintaa paljon vuosikymmenien aikana. Liiketoiminnan kansainvälistyminen on näkynyt toimeksiantojen lisääntymisenä. Internet on vaikuttanut myös yksityisetsivien tehtäviin, kun sitä kautta esimerkiksi myydään varastettuja tai väärennettyjä tuotteita. Lisäksi erilaiset talous- ja kyberrikokset työllistävät tänä päivänä paljon yksityisetsiviä.

Yksityisetsivän ammatti on nykyään hyvin monipuolinen ja vaatii laaja-alaista erityisosaamista. Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton yksi tärkeä tehtävä on kehittää jäsenten ammattitaitoa järjestämällä koulutustilaisuuksia sekä opinto- ja tutustumismatkoja ja seuraamalla turvallisuusalan kansainvälistä kehitystä. Liitto on myös aktiivisesti mukana kansainvälisissä ja kansallisissa foorumeissa. Erinomaisen hyvää juhlavuotta liitolle!

Tapahtumanjärjestäjän työturvallisuuslain mukaiset velvoitteet henkilöstön osalta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Tapahtumanjärjestäjän työturvallisuuslain mukaiset velvoitteet henkilöstön osalta

Suomen kesä on kauneimmillaan. Aurinko paistaa myös pitkästä aikaan tapahtumanjärjestäjille, kun vihdoin voidaan järjestää taas yleisötilaisuuksia. Henkilöstön saatavuus on ollut kuitenkin haasteena monelle tapahtumanjärjestäjälle. Tämän takia isompiin yleisötilaisuuksiin on houkuteltu henkilöstöä, niin palkattuja työntekijöitä, vapaaehtoistyöntekijöitä kuin talkootyöntekijöitä. Minulle on tullut paljon kysymyksiä aiheesta, että miten vastuut silloin menevät työturvallisuuslain näkökulmasta. Tämän takia asiaa tarkastellaan tässä blogissa.

Keskeiset työturvallisuuslain velvoitteet

Tapahtumanjärjestäjä toimii usein työnantajan roolissa, ja tällöin sovelletaan työturvallisuuslakia. Työturvallisuuslain 8 §:n 1 momentissa asetetaan työnantajalle yleinen huolehtimisvelvoite. Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.  Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat.

Työturvallisuuslain 8 §:n 3 momentin mukaan työnantajan on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Mahdollisuuksien mukaan on noudatettava seuraavia periaatteita: 1) vaara- ja haittatekijöiden syntyminen estetään, 2) vaara- ja haittatekijät poistetaan tai, jos tämä ei ole mahdollista, ne korvataan vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla, 3) yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet toteutetaan ennen yksilöllisiä ja 4) tekniikan ja muiden käytettävissä olevien keinojen kehittyminen otetaan huomioon.

Työnantajan on myös jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta työturvallisuuslain 8 §:n 4 momentin mukaan. Työnantajan on tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen. Työturvallisuuslain 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä se, milloin niitä ei voida poistaa, ja arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle.

Edellä mainittujen työturvallisuuteen liittyvien velvoitteiden lisäksi työturvallisuuslaissa säädetään myös monista muista työturvallisuuteen liittyvistä seikoista, joista niin tapahtumanjärjestäjän kuin työntekijän on huolehdittava.

Vapaaehtoistyöntekijät

Yleisötilaisuuksissa on usein mukana vapaaehtoistyöntekijöitä, joista on säädetty työturvallisuuslain 55 §:ssä. Säännös koskee tilanteita, joissa henkilöt suorittavat työtä työpaikalla olematta työsuhteessa ja saamatta siitä vastiketta. Vapaaehtoistyön kuuluminen työturvallisuuslain piirin edellyttää sopimusta työnantajan ja vapaaehtoistyöntekijän kesken ja sitä, että hän tekee samaa tai samankaltaista työtä kuin  muut työntekijät.

Vapaaehtoistyöhön sovelletaan työturvallisuuslakia vain rajoitetusti. Työnantajan on huolehdittava siitä, ettei vapaaehtoistyöntekijän turvallisuudelle tai terveydelle aiheudu haittaa tai vaaraa. Vapaaehtoistyöntekijä on velvollinen noudattamaan turvallisuusohjeita sekä käyttämään asianmukaisia suojaimia ja apuvälineitä.

Tapahtumanjärjestäjän kannattaa tehdä sopimus vapaaehtoistyöstä vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Sopimus velvoittaa kumpaakin osapuolta huolehtimaan velvoitteistaan. Muissa tilanteissa vapaaehtoistyöntekijän työ jää työturvallisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Vapaaehtoistyöntekijän työolosuhteiden ja hänen käyttämiensä koneiden ja laitteiden tulee täyttää työturvallisuussäädösten vaatimukset. Järjestäjän on annettava tietoja vaara- ja haittatekijöistä sekä opastusta koneiden ja laitteiden käytössä, varattava tarvittavat suojaimet käyttöön ja annettava opastusta niiden käytössä.

Talkootyö ja vakuuttaminen

Tapahtumanjärjestäjät käyttävät usein apuna yhdistyksiä, jotka tekevät talkootyötä. Talkootyö ei kuulu työturvallisuuslain piiriin, ellei kyseessä ole lain tarkoittama vapaaehtoistyö. Talkootyöhön liittyy myös terveys- ja tapaturmariskejä, kun toimitaan yleisötilaisuudessa. Siten on syytä noudattaa, ja työturvallisuuslain tarkoittamassa vapaaehtoistyössä on noudatettava, työsuojelusäädöksiä.

Onnettomuuden sattuessa tilaisuuden järjestäjä voi joutua korvausvastuuseen vahingonkorvauslain perusteella.  Tämän takia talkoolaiset tulisi vakuuttaa tapaturman varalta. Vakuutusten ottaminen kuuluu tapahtumanjärjestäjälle, koska se on viime kädessä vastuussa mahdollisista onnettomuuksista.

Tapaturmavakuutus korvaa tapahtumanjärjestäjälle, henkilöstölle ja talkooväelle sattuneet tapaturmat. Vastuuvakuutus sen sijaan korvaa yleisön, toimihenkilön tai ulkopuolisen henkilö- tai esinevahingot. Kokoontumislain 16 §:n mukaan poliisi voi määrätä yleisötilaisuuden järjestämisen edellytykseksi, että järjestäjällä on riittävä vastuuvakuutus mahdollisen korvausvelvollisuutensa varalta.

Turvallisuusselvityksiin liittyviä haasteita erityisesti rikosseuraamusalan näkökulmasta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvallisuusselvityksiin liittyviä haasteita erityisesti rikosseuraamusalan näkökulmasta

Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen on selvittänyt turvallisuusselvityksiin liittyviä haasteita 29.5.2022 julkaistussa jutussa. Minua on myös haastateltu jutussa, koska meillä on Vaasan yliopistossa käynnissä Rikosseuraamuslaitoksen rahoittama tutkimus- ja kehittämishanke.

Olemme kirjoittaneet turvallisuusselvityksiin liittyen oikeudellisen artikkelin, jossa tarkastellaan turvallisuusselvitysmenettelyn sääntelyn kehitystä, nykytilaa ja haasteita. Artikkeli on julkaisuprosessissa. Tässä blogissa nostetaan esille keskeisiä haasteita rikosseuraamusalan näkökulmasta.

Henkilöstöturvallisuus korostuu ja turvallisuusselvitysten määrä kasvaa 

Henkilöstöturvallisuus on noussut viimeisten vuosikymmenten aikana kiinteäksi osaksi riskienhallintaa, joka on aiheuttanut myös sääntelyn kehittämistarpeita. Turvallisuusselvityslakia onkin uudistettu viime vuosien aikana useamman kerran. Tämän myötä suojelupoliisin haasteiksi ovat nousseet jyrkkä turvallisuusselvitysten määrän kasvu, selvitysten laatimiseen liittyvät resurssipuutteet ja turvallisuusselvitysten käyttöalan laajentaminen.

Turvallisuusselvitysmenettely on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella paljon niin lainsäädännön kuin käytännön tekemisen kannalta. On pystytty vastaamaan voimakkaasti kasvaviin selvitysmääriin ja hyödyntämään digitalisaatiota käsittelyssä. Esimerkiksi vuonna 2020 suojelupoliisi oli saanut lyhennettyä suppeiden ja perusmuotoisten turvallisuusselvitysten käsittelyaikoja 14 vuorokauteen digitalisaatioon tehdyillä panostuksilla, kuten siirtämällä kaikki asiakkaat sähköisen asioinnin piiriin sekä ottamalla käyttöön turvallisuusselvitysrekisterin.

Suojelupoliisi liitti suorakäyttöön vuoden 2021 aikana kolme rekisteriä: sakko-, rikos- ja ulosottorekisterit, jolloin turvallisuusselvityksen tekijä saa yhdellä haulla tarkistettua näistä rekistereistä löytyvät tiedot. Suojelupoliisi teki yli 90 000 turvallisuusselvitystä vuonna 2021, joista noin puolet tehtiin valtion viranomaisille.

Järjestäytyneen rikollisuuden kasvu näkyy vankiloissa

Suomessa järjestäytynyt rikollisuus kasvaa, koventuu ja kansainvälistyy, kuten on jo muissa Pohjoismaissa tapahtunut. Perinteisten prosenttijengien lisäksi on tullut ja tulee lisää ulkomaalaistaustaisia uusia rikollisryhmittymiä, joita johdetaan usein ulkomailta käsin. Nämä rikollisryhmittymät ovat hyvin verkostoituneita ja kansainvälisiä.

Järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan on tehty merkittäviä kansainvälisiä poliisioperaatioita viimeisen vuoden aikana, kuten FBI:n Anom-operaatio. Tällä hetkellä Suomen vankiloissa on paljon eri rikollisryhmittymien johtohahmoja ja jäseniä. Rikosseuraamuslaitos on ottanut käyt­töön neljässä vankilassa ­tur­val­li­suut­ta vaa­ran­ta­vien van­kien si­joit­ta­mi­sek­si te­hos­te­tun val­von­nan osas­to­ja 1.3.2022 alkaen, joissa on yh­teen­sä 134 van­ki­paik­kaa. Rikosseuraamuslaitoksen ta­voit­tee­na on es­tää muun muas­sa vankeusaikaista jär­jes­täy­ty­nyt­tä ri­kol­li­suut­ta.

Rikosseuraamusalan näkökulmasta tämä aiheuttaa haasteita, kun järjestäytyneen rikollisuuden jäseniä on paljon vankiloissa, josta käsin he pyrkivät jatkamaan rikollisuutta monin eri keinoin. Esimerkiksi Ruotsissa selvitetään tällä hetkellä useita tapauksia, joissa epäillään järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytköksissä olevien henkilöiden soluttautuneen Kriminalvårdeniin. Kyse on ollut vankiloiden työntekijöistä, joilla epäillään olleen kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen jo siinä vaiheessa, kun on rekrytoitu työtehtäviin.

Kriminalvårdenin turvallisuusosaston suunnitteluyksikön päällikön Maria Lindströmin mukaan soluttautumisriski on kasvanut, kun useita rikollisryhmien johtajia on tuomittu vankeuteen muun muassa Anom-operaation myötä. Heidän kohdallaan voivat tulla kyseeseen myös vapauttamisyritykset ja karkaamiset. Helsingborgissa toimiva rikollisryhmä on yrittänytkin vapauttaa vangittuna olevan johtajansa.

Turvallisuusselvitykset yhtenä keinona ennalta ehkäistä riskejä

Rikosseuraamuslaitoksen näkökulmasta turvallisuusselvitykset ovat yksi keino ennalta ehkäistä muun muassa vankiloihin kohdistuvaa soluttautumista sekä huumausaineiden ja kiellettyjen esineiden salakuljettamista. Tähän liittyen on kuitenkin useita haasteita jo pelkästään lainsäädännön näkökulmasta.

Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen opiskelijavalinnoissa voidaan tehdä turvallissuuselvityslain 21 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan vain suppea turvallisuusselvitys. Siinä ei tule ilmi muun muassa mahdolliset kytkökset järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tällä hetkellä henkilö, jota ollaan valitsemassa Rikosseuraamusalan koulutuskeskukseen opiskelijaksi, rinnastetaan turvallisuusselvityslain 22 §:n 2 momentin 3 kohdassa pelastusalan opiskelijaksi valittavaan.

Huomioon ottaen rikosseuraamusalan luonne ja siihen liittyvät vankilaympäristön turvallisuustarpeet olisi aihetta pohtia, että voitaisiinko alan opiskelijaksi valittava siirtää turvallisuusselvityslain 19 §:n 2 momentin 2 kohtaan, jossa on mainittu henkilöt, joita ollaan valitsemassa opiskelijaksi Poliisiammattikorkeakouluun ja rajavartiolaitoksen tehtäviin.

Vankiloihin työtehtäviin palkattaville henkilöille tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys. Rikosseuraamuslaitoksen ohjeen mukaan perusmuotoinen turvallisuusselvitys tehdään kaikista niistä henkilöistä, joiden työhön kuuluu vankien tai asiakkaiden kanssa työskentely. Tämä koskee muun muassa toistaiseksi voimassa oleviin ja määräaikaisiin virkasuhteisiin palkattavia, ulkopuolisia palveluntarjoajia ja vertaistukihenkilöitä.

Ohje koskee henkilöitä, joiden työhön kuuluu vankien tai asiakkaiden kanssa työskentely. Tällöin haasteena on se, että vankiloissa työskentelee säännöllisesti paljon sidosryhmien työntekijöitä eri yrityksien palveluksessa, kuten keittiötyöntekijöitä, siivoojia ja opetushenkilöstöä. Heidän työntekijöillensä tehdään suppea turvallisuusselvitys, joten sitä kautta on mahdollisuus myös päästä soluttautumaan vankilaan, osallistua vankiloihin suuntautuvaan salakuljetustoimintaan taikka muuhun rikolliseen toimintaan.

Vankiloissa tehtävät remontti- ja rakennusprojektit

Vankiloissa tehdään paljon erilaisia remontteja ja rakennusprojekteja. Senaatti-kiinteistöt vastaa vankilarakennuksien ylläpidosta ja kilpailuttaa rakennushankkeet. Tyypillisesti Senaatti-kiinteistöt kilpailuttaa yksittäisen vankilan remonttiprojektin, johon valitaan pääurakoitsija. Pääurakoitsijasta tehdään yritysturvallisuusselvitys.

Pääurakoitsija voi käyttää aliurakoitsijoita remontin eri vaiheissa, mutta on vastuussa käyttämiensä aliurakoitsijoiden töistä. Pääurakoitsijalle kuuluu työmaan johto ja vastuu turvallisuudesta. Pääurakoitsijan ja aliurakoitsijan työntekijöistä tehdään suppeat turvallisuusselvitykset, mutta aliurakoitsijoista harvoin tehdään yritysturvallisuusselvitystä, koska he eivät ole tilaajan sopimuskumppani.

Työntekijöiden osalta tulee samat haasteet esille suppeissa turvallisuusselvityksissä kuin aiemmin on esitetty sidosryhmien työntekijöistä. Lisäksi pää- ja aliurakoitsijoiden yrityksissä voi olla kesken rikostutkintoja, jotka eivät ole tulleet ilmi yritysturvallisuusselvityksessä. Järjestäytynyt rikollisuus onkin aktiivisesti mukana elinkeinoelämässä ja harjoittaa talousrikollisuutta. Bulvaaneja käytetään usein, mikä entisestään hidastaa ja vaikeuttaa näytön saamista yrityksen tosiasiallisesta toimijasta.

Johtopäätöksiä

Rikosseuraamusalan näkökulmasta nykyinen turvallisuusselvitysmenettely ei ole riittävä ja se aiheuttaa haasteita erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden vuoksi. Rikosseuraamuslaitoksen osalta toimivin ratkaisu olisi tehdä turvallisuusselvitykset itse, kuten puolustusvoimat tekee. Puolustusvoimien pääesikunta tekee henkilöturvallisuusselvitykset silloin, kun kyse on henkilöiden rekrytoinnista tai yrityksien työntekijöistä, jotka työskentelevät puolustusvoimien toimeksiannoissa. Pääesikunta tekee myös yritysturvallisuusselvitykset niistä yrityksistä, jotka hoitavat puolustusvoimien toimeksiantoja.

Rikosseuraamuslaitoksella olisi hyvät edellytykset tehdä turvallisuusselvitykset itse, koska heillä on hyvä kokonaiskuva järjestyneestä rikollisuudesta ja siihen kytköksissä olevista henkilöistä.  Tällä tavoin saataisiin tehostettua turvallisuusselvitysmenettelyä ja ennalta ehkäistyä järjestäytyneen rikollisuuden soluttautumista vankiloihin. Tämä ei ole edes kustannuskysymys, koska suojelupoliisi veloittaa voimassa olevan hinnaston mukaisesti tällä hetkellä luotettavuudeltaan kyseenalaisista turvallisuusselvityksistä Rikosseuraamuslaitosta.

Rikosasioiden sovittelu

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Rikosasioiden sovittelu

Nykymuotoisen rikosasioiden sovittelun syntyjuuret ovat 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa, jossa sovittelutoimintaa ryhdyttiin kehittämään. Myöhemmin rikosasioiden sovittelusta on tullut vakiintunut käytäntö myös monissa Euroopan maissa. Sovittelutoiminta käynnistettiin Euroopassa ensin Norjassa, Suomessa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa.

Suomessa toiminta käynnistyi Suomen Akatemian kokeilu- ja tutkimustoimintana vuonna 1983. Vantaan kaupunki vakinaisti sovittelutoiminnan osaksi kaupungin sosiaaliviraston työtä vuonna 1986, jonka jälkeen toiminta vakiintui ja laajeni vähitellen muillekin suuremmille paikkakunnille.

Rikossovittelua koskevan lainsäädännön kehitystä Suomessa ovat osaltaan muokanneet eurooppalaiset kehityssuunnat ja Euroopan unionin linjaukset. Kansainvälisesti vertailtuna suomalainen sovittelujärjestelmä on pitkälle kehittynyt. Sovittelu on myös saavuttanut vakiintuneen aseman osana oikeusjärjestelmää.

Sovittelun kriminaalipoliittinen tavoite

Suomessa sovittelun kriminaalipoliittinen tavoite on keventää rikosoikeudellista järjestelmää ohjaamalla lievemmät rikokset sovitteluun ja siten pyrkiä välttämään turhia ja raskaita oikeudenkäyntejä. Keskeisimpiä keinoja päästä tähän tavoitteeseen ovat sovittelun aikaansaama syytevaatimuksen peruuttaminen erityisesti asianomistajarikoksissa ja sovittelun huomioiminen toimenpiteistä luopumisen perusteena ovat keinoja päästä tähän tavoitteeseen. Tavoitteeseen liittyy vahvasti myös kustannusten vähentäminen.

Muita rikosoikeudellisia tavoitteita ovat olleet rangaistusten kasaantumisten ja leimaamisen välttäminen sekä erityisesti nuorten kohdalla uusintarikollisuuden torjuminen ja rikoksen uhrille hyvittäminen oikeusjärjestelmän keinoja konkreettisemmin. Näin ollen sovittelusta on lainsäädännöllisesti tullut rikosoikeudellisen järjestelmän täydentäjä ja apuorganisaatio sisältäen yksittäisiä vaihtoehtoisen käsittelyn ja seuraamuksen elementtejä.

Rikossovittelu on oikeustieteellisessä keskusteluissa hakenut paikkaansa vuoroin oikeusjärjestelmän osana, täydentäjä ja apukeinona. Myös rikossovittelun sosiaalinen merkitys on herättänyt keskustelua, jossa on pohdittu muun muassa rikossovittelun hallinnon alan valintaa oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön välillä. Tämä on johtanut siihen, että rikossovittelun asemasta on esitetty useita erilaisia näkökulmia, joissa näkemykset voivat hyvinkin erota lainoppineiden, kansalaisten ja rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten välillä.

Sovittelu restoratiivisen oikeuden muotona

Restoratiivinen oikeus on lähtökohdiltaan poikkeus länsimaisen oikeusjärjestelmän rankaisukeskeiseen ajatteluun. Suomessa keskeisin restoratiivinen menettely on ollut rikosten sovittelu. Restoratiivisen oikeuden ytimenä on, että asianosiaset kokoontuvat yhteen sovittelijan avulla keskustelemaan siitä, mitä seurauksia rikoksella on ollut ja mitä sen johdosta pitäisi tehdä. Tärkeimpinä restoratiivisina arvoina ja menettelyn piirteinä voidaan nähdä muun muassa rikoksen aiheuttamien vahinkojen kokonaisvaltainen korjaaminen, tekijän vastuunotto ja moraalinen oppiminen.

Vielä 2000-luvun alkupuolella restoratiivisen oikeuden teorian tutkiminen Suomessa oli jäänyt vähemmälle huomiolle. Tilanne oli kuitenkin kehittynyt positiivisesta ja toteutetun politiikan keskiössä ovat nimenomaan olleet vankeudelle vaihtoehtoiset seuraamukset, kuten sovittelu, yhdyskuntaseuraamus ja valvontarangaistus. Näkyvimpänä osoituksena tästä on Suomen vankilukujen kehitys. Viimeisimpien kansainvälisten tilastojen mukaan väkilukuun suhteutettu Suomen vankiluku on yksi maailman pienimpiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on vankilassa 629 ihmistä 100 000 asukasta kohden, kun vastaava suhdeluku on Suomessa 50.

Restoratiivisen oikeuden menetelmät ja lainsäädäntö on pisimmälle kehittyneitä Pohjoismaissa. Suomessa sovittelutoiminnan kehittämisen lähtökohdaksi on muodostunut tasapuolinen suhtautuminen uhriin ja tekijään. Eräissä muissa Euroopan maissa sovittelua on lähdetty kehittämään joko rikoksen tekijään keskittyneestä näkökulmasta tai uhrilähtöisesti. Keskeisimpänä erona näille näkökulmille on se, että Suomessa on pyritty keskittämään toiminnan kehitys siihen, miten sovittelussa otetaan huomioon eri osapuolten tarpeet ja miten ne kuullaan. Suomessa on korostettu sovittelun dialogisuutta: kyse on kohtaamisesta ja vuoropuhelusta.

Rikossovittelun kehittäjät ovat asettaneet sovittelun tavoitteeksi paitsi rikosten käsittelyprosessin yksinkertaistamisen ja tehostamisen myös pyrkimyksen lisätä osapuolten mahdollisuuksia vaikuttaa oman asiansa käsittelyyn sekä kannustaa rikoksentekijää yhteiskuntaan sopeutumisessa. Sovittelulla voidaan nähdä usein olevan rikosprosessia tehokkaampi vaikutus ihmisten käyttäytymiseen ja sillä voidaan saavuttaa kestävämpi ratkaisu kuin oikeuden päätöksellä.

Rikossovittelun lukumääristä ja haasteista

Suomessa rikosasioiden kokonaismäärä käräjäoikeuksissa on laskenut 2000-luvulla. Huippuvuonna 2004 vireille tuli noin 67 000 rikosasiaa, mutta vuonna 2020 niitä saapui käräjäoikeuksiin enää hieman yli 50 000 kappaletta. Asiamäärien kokonaismäärän pitkäaikainen lasku heijastaa muutoksia poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrässä, joka on niin ikään vähentynyt 2000-luvun mittaan.

Sovitteluun ohjautui puolestaan 13 073 rikosta vuonna 2020. Vuosina 2016–2020 sovittelujen määrät ovat olleen kasvussa, vaikka poliisin selvittämien rikosten määrä on jatkanut vähentymistä. Sovittelun osuus on erityisesti silloin suhteellisen merkittävä rikosoikeudellisten seuraamusten joukossa, kun on kyse sovitteluun hyvin sopivista rikoksista, kuten pahoinpitelystä, vahingontekorikoksesta, kotirauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta sekä lasten ja nuorten tekemistä eri rikoksista.

Sovitteluun ohjattujen rikosten määrään vaikuttaa osaltaan poliisin ja syyttäjien halu ohjata rikostapauksia sovitteluun. Eräs sovittelun kitkakohta johtuukin juuri viranomaisten ohjaamisesta rikossovitteluun. Rikosketjun alkupäätä voidaan keventää esitutkinnan ja rikossovittelun yhteensovittamisella.

Poliisi voisi lähettää asioita rikossovitteluun selvittämättä ennalta osapuolten suostumusta sovitteluun. Sovittelutoimistojen näkemyksen mukaan olisi tarkoituksenmukaista, että osapuolten suostumus sovitteluun selvitetään vain yhteen kertaan, sovittelutoimistossa sovittelun aloittamista koskevan harkinnan yhteydessä, sillä sovittelutoimiston on sovittelulain mukaan hankittava osapuolten suostumus ennen kuin asia voidaan ottaa soviteltavaksi.

Siitä huolimatta, että tilastojen perusteella poliisin tietoon tulleet rikostapaukset ovat vähentyneet, esitutkinnan rajoittaminen on lisääntynyt huolestuttavissa määrin. Tässä suhteessa voidaan nähdä varsin yhtenäinen näkemys siitä, että rikossovittelun merkitys kasvaa entisestään sitä mukaa, kun poliisi suuntaa voimavarojaan tavalla, joka lisää niiden juttujen määrää, joita ei tutkita käytännössä ollenkaan.

Rikossovittelun on havaittu olevan käyttökelpoinen ja kustannuksiltaan kohtuullinen menettely ainakin osassa niitä rikostapauksia, jotka uhkaavat jäädä kokonaan vaille viranomaisreaktiota. Kuitenkin rikossovittelun merkittävä lisääminen on mahdollista vain sillä edellytyksellä, että rikossovitteluun palkataan lisää työvoimaa sovittelijoiden toimintaa ohjaamaan ja viranomaisluontoisia ratkaisuja sovittelussa tekemään. Lisäksi tulisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että juttu lähetetään sovitteluun mahdollisimman pian rikosilmoituksen kirjaamisesta, eikä juttua jätetä ainakaan jonoon odottamaan päätöstä siitä, mitä asialle tehdään.

Kehittämismahdollisuuksia ja tutkimustarpeita

Rikosoikeudenkäytön perusratkaisut ovat lainsäädäntötasolla pysyneet pitkään varsin vakaina Suomessa. Rikossovittelun kehittämismahdollisuuksia on havaittu esitutkinnan rajoittamisen lisääntymisessä, jolloin rikossovitteluun voitaisiin ohjata mahdollisesti oikeudellisen käsittelyn ulkopuolelle jääviä tapauksia. Lisäksi rikossovitteluun ja rikosasian kirjallisen menettelyyn ohjauksessa on havaittu kehityskohteita. Kehittämisen tarve on selvästi tunnistettu olevan olemassa jo rikossovittelussa käsiteltyjen rikosten vuosittaisten määrien kasvusta. Tällä hetkellä rikossovittelulle olisi jopa enemmän tarvetta kuin sitä tämänhetkisillä resursseilla pystytään järjestämään.

Rikossovittelun empiiristä oikeustutkimista osana oikeusjärjestelmää on osaltaan vaikeuttanut tiedon puute rikossovittelun vaikutuksista rikosprosessiin. Tilastotietoa ei ole ollut erikseen saatavilla rikossovitteluun lähetettyjen rikosasioiden käsittelystä tai oikeudellisista ratkaisuista. Rikossovitteluun lähetettyjen rikosasioiden seuraaminen läpi rikosprosessin edellyttäisi poliisin, syyttäjän, sovittelutoimistojen ja tuomioistuimen rekisteritietojen yhdistämistä. Tämän takia olisi tärkeää kehittää rekistereitä, jotta voitaisiin tutkia ja kehittää rikossovittelua osana oikeusjärjestelmää.