Blogi

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta

Yksityisen turvallisuusalan toimijoihin kohdistuva väkivalta on tutkimustulosten mukaan lisääntynyt 2000-luvulla (Paasonen ym. 2018, Aaltonen ym. 2017), ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2 500 tapaukseen vuodessa.

Viime vuosien trendi poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa seuraa sekä yleisempää pahoinpitelyrikollisuuden kehitystä että virkamiehen väkivaltaisia vastustamisia. Poliisiin kohdistuneen väkivallan lisääntymisestä on keskusteltu tämän vuoden aikana julkisuudessa.

Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrää ja muutosta analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Yksityisen turvallisuusalan toimijoihin kohdistettu kyselytutkimus on hyvä tapa saada tietoa heihin kohdistuvasta väkivallasta, sillä edellinen suomalaistutkimus aiheesta perustuu vuonna 2003 kerättyyn aineistoon (Leino ym. 2011).

Tämän takia toteutimme alan toimijoille kyselytutkimuksen alkuvuoden aikana, jossa tutkittiin sekä heidän väkivaltakokemuksia että alan lakiuudistuksen vaikutuksia. Tässä blogissa tarkastellaan kyselytutkimuksen keskeisiä tuloksia väkivaltakokemuksien osalta. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin useammassa tieteellisessä artikkelissa tämän vuoden aikana.

Kyselytutkimuksen aineisto

Kyselytutkimuksesta tiedotettiin yksityisen turvallisuusalan toimijoille laajana sähköisenä vastauspyyntönä. Tätä vastauspyyntöä välitettiin eteenpäin alan eri organisaatioihin, oppilaitoksiin, järjestöihin ja keskustelufoorumeille. Kyselyn vastausaika oli 1.2.–28.2.2018.

Kyselyyn vastasi yhteensä 539 henkilöä. Vastaajien keski-ikä oli 34,5 vuotta, ja noin yksi kuudesta vastaajasta oli nainen, loput miehiä. Valtaosa vastaajista oli suorittanut toisen asteen tutkinnon, joko ammattikoulun tai lukion. Alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita vastaajia oli noin joka neljäs. Vastaajista 56 prosenttia oli suorittanut joko turvallisuusalan perustutkinnon, vartijan ammattitutkinnon tai turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon.

Vastaajilla oli keskimäärin noin 10 vuoden työkokemus turvallisuusalalta, ja 95 prosenttia heistä työskenteli kyselyn tekohetkellä alalla joko koko- tai osa-aikaisesti. Valvottavien kohteiden kirjo oli suuri: ravintoloissa työskenteli noin 19 prosenttia vastaajista, kauppakeskuksissa 30 prosenttia, ja muissa julkisissa tiloissa kuten rautatieasemilla noin 22 prosenttia vastaajista. Yleisötapahtumissa ja piirivartioinnissa työskenteli kummassakin noin 10 prosenttia vastaajista, ja noin seitsemän prosenttia sosiaali- ja terveysalan kohteissa. Vastaajista 43 prosenttia asui pääkaupunkiseudulla, 20 prosenttia muissa suurissa kaupungeissa, ja noin kolmannes muualla Suomessa.

Työtehtävissä koettu väkivallan määrä

Alla olevassa kuviossa on esitetty tulokset väkivallan kokemisesta työtehtävissä kuluneen vuoden aikana. Tulokset osoittavat, että väkivallan kokeminen asiakkaan taholta on varsin yleistä yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä.

Noin kolme neljäsosaa vastaajista on kokenut loukkaavaa käytöstä, kaksi kolmasosaa väkivallalla uhkaamista. Fyysisen väkivallan osalta yleisintä on töniminen, jota on kokenut noin joka toinen vastaaja.

Huomionarvoista on, että potkimista ja lyömistä on kokenut jopa joka neljäs vastaaja. Aseellista väkivaltaa kokeneiden osuus on noin 15 prosenttia, ja kuristamista noin neljä prosenttia. Väkivallasta aiheutui vamma noin joka viidennelle kyselyyn vastanneelle.

Väkivallan kokemuksen riski

Alla olevassa taulukossa on esitetty ristiintaulukoinnit keskeisten taustamuuttujien ja väkivallan kokemisen välillä. Tarkasteltaessa taustamuuttujien yhteyttä väkivallan kokemiseen näistä muuttujista muodostettiin ensin kolmiluokkainen muuttuja, joka erottelee väkivaltaa kokemattomat niistä, jotka kokivat joko pelkkää sanallista väkivaltaa tai sekä sanallista että fyysistä väkivaltaa.

Väkivallan riski laskee selvästi ikääntymisen myötä. Alle 35-vuotiaista vastaajista noin kaksi kolmannesta on kokenut fyysistä väkivalta kuluneen vuoden aikana, kun vastaava osuus yli 50-vuotiasta on noin neljännes.

Samaa pätee työkokemuksen pituuteen, mutta yhteys on kuitenkin hieman heikompi. Miesten riski kokea väkivaltaa on selvästi naisia suurempi, mutta myös naisista lähes kaksi kolmannesta on kokenut joko fyysistä tai sanallista väkivaltaa.

Paikkakunnalla ei näytä olevan suurta merkitystä väkivallan riskiin. Koulutustason osalta erottuvat lähennä ylemmän korkeakoulun suorittaneet, ja heidän matalampi väkivaltatasonsa liittyy työtehtäviin. Samaa pätee turvallisuusalan koulutukseen, sillä niiltäkin osin erottuvat lähinnä turvallisuusalan tradenomitutkinnon suorittaneet matalamman riskin ryhmänä.

Väkivallan kokemisen riski vaihtelee kohtalaisen voimakkaasti työtehtävistä riippuen. Suurin fyysisen väkivallan riski on sellaisilla henkilöillä, jotka työskentelevät ravintoloissa (88 %) tai sosiaali- ja terveysalan kohteissa (85 %). Valtaosa näissä kohteissa työskentelevistä on joutunut kuluneen vuoden aikana fyysisen väkivallan kohteeksi.

Kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa työskentelevillä on myös korkea väkivallan riski. Teollisuuskohteissa ja toimistoissa työskentelevien väkivallan riski on matalampi, yleisötapahtumat ja piirivartijat sijoittuvat riskin osalta keskelle. Jos asiaa tarkastellaan tehtävänimikkeen kautta, havaitaan, että suurin riski on järjestyksenvalvojilla.

Taustamuuttaja  % ei kokenut väkivaltaa % kokenut sanallista väkivaltaa % kokenut fyysistä väkivaltaa
Ikä
18-25 4,7 26,8 68,5
26-35 10,3 25 64,7
36-50 30,8 25,2 44,1
51- 62,3 14,8 23
Sukupuoli
Mies 17,1 23,2 59,7
Nainen 35,6 33,3 31,1
Koulutus
Peruskoulu 15,4 28,2 56,4
Toinen aste 17,4 22,8 59,8
Alempi korkeakoulu 21 33,3 45,7
Ylempi korkeakoulu 72,7 13,6 13,6
Turvallisuusalan koulutus
Korttikoulutukset 18,0 27,9 54,1
Ammatillinen tutkinto 15,5 22,8 61,7
Ylempi tutkinto 30,0 36,7 33,3
Paikkakunta
Pääkaupunkiseutu 22,1 24,7 53,2
Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Kuopio 10,5 26,7 62,9
Muu Suomi 24,4 24,4 51,1
Työkokemus vuosina
0-3 15,6 31,2 53,2
4-6 7,6 24,8 67,6
7-10 12,3 24,6 63,2
11-20 31,6 23,3 45,1
21- 32,7 23,1 44,2
Tällä hetkellä turvallisuusalan töissä
Osa-aikaisesti 15,6 26,6 57,8
Kokoaikaisesti 19,8 24,5 55,7
Tehtävä
Vartija 22,2 37,5 40,3
Järjestyksenvalvoja 6,0 18,0 75,9
Turvatarkastaja 11,5 26,9 61,5
Turvasuojaaja 34,4 18,8 46,9
Muu 66,2 26,8 7,0
Valvottava kohde
Ravintola 4,0 7,9 88,1
Kauppakeskus 8,2 20,8 71,1
Julkinen tila 11,1 21,4 67,5
Toimistorakennus 43,9 32,5 23,6
Teollisuuskohde 26,1 43,5 30,4
Yleisötapahtuma 18,5 22,2 59,3
Sosiaali- ja terveysala 5,1 10,3 84,6
Piirivartiointi 17,3 30,8 51,9

Yhteenvetoa ja jatkotutkimusta

Kyselytutkimus osoittaa kuinka yleistä yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta on työtehtävissä. Poliisin kokema väkivalta on myös lisääntynyt voimakkaasti 2000-luvulla Suomessa. Vastaava ilmiö on havaittu muissakin länsimaissa. Katuväkivalta on vähentynyt, mutta väkivalta sekä julkisen että yksityisen turvallisuusalan toimijoita kohtaan on puolestaan lisääntynyt.

Tulemme analysoimaan kyselytutkimuksen tuloksia vielä tarkemmin, kuten avoimia vastauksia, joista saadaan tarkempaa tietoa koetun väkivallan luonteesta. Kyselytutkimuksessa oli myös osio, jossa kysyttiin, että kuinka huolissaan alan toimijat ovat väkivallasta. Lisäksi rikosoikeuden näkökulmasta on mielenkiintoista tutkia kuinka monesta väkivaltatapauksesta on tehty rikosilmoitus ja kuinka moni tapaus on edennyt rikosprosessiin.

Kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden tutkimuksesta sekä kotimaisesta sääntelystä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden tutkimuksesta sekä kotimaisesta sääntelystä

Tieto- ja kyberturvallisuuden merkitys on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana palveluiden digitalisoitumisen ja tuotantotapojen sekä niiden ulkoistamisen myötä. Samoin käyttötavat ovat muuttuneet merkittävästi, kun etätyöskentely on lisääntynyt ja päätelaitteita on enemmän käytössä. Digitaaliset palvelut tarvitsevat tieto- ja kyberturvallisen yhteiskunnallisen toimintaympäristön. Nykyään puhutaankin digitaalisesta turvallisuudesta, joka pitää sisällään sekä tietoturvan että yhteiskunnan kyberturvallisuuden.

Kyberturvallisuus on noussut kansainvälisen ja kansallisen keskustelun aiheeksi, koska kyberrikosten osuus kaikista rikoksista on varsin merkittävä. Esimerkiksi British Crime Survey’n (2017) tulokset osoittavat internetissä tapahtuneen petoksen olevan tällä hetkellä yleisin rikos, jonka uhriksi kyselyn vastaajat ilmoittivat joutuneensa. Määrälliset tiedot sekä poliisin rekistereistä että kokonaisrikollisuuden piiristä osoittavat, että kyberrikollisuuden monet muodot ovat tulleet hyvin yleisiksi.

Kyberrikosten trendeistä

Levi (2017) on tutkinut kyberrikosten trendejä länsimaissa ja niiden vaikutusta kriminaalipolitiikkaan. Tutkimustulokset osoittavat verkkorikollisuuden huomattavaa kasvua. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan selvää, onko se vain siirtymä kotitalouksien ja autojen omaisuusrikollisuuden laskulle, tai kuinka paljon päällekkäisyyttä on rikoksentekijöiden ja aiempien ei verkkorikoksentekijöiden välillä.

Lisäksi on syntynyt uudentyyppisiä rikoksia, kun teknologia muuttaa rikollisuuden tilaisuusrakennetta (opportunity structure). Sähköinen häirintä ja kiusaaminen (cyberbullying) ovat myös yleistyneet voimakkaasti. Esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen (Näsi ym.) mukaan 15-20 prosenttia Suomen, Ison-Britannian, Saksan ja Yhdysvaltojen nuorista aikuisista oli joutunut verkkokiusaamisen uhriksi.

Kryptomarkkinat ja bottiverkot

Kyberrikoksentorjunnan näkökulmasta haasteita asettaa viime vuosina voimakkaasti yleistyneet laittomat verkkomarkkinat, joista voi ostaa ja myydä erilaisia tavaroita ja palveluita, kuten huumeita, hakkerointipalveluita ja varastettua taloudellista tai arkaluonteista tietoa. Nämä anonyymit markkinapaikat eli kryptomarkkinat (cryptomarkets) ovat kiinnittäneet lainvalvonnan ja lainsäätäjän huomion.

Décary-Hétu ja Giommoni (2017) tutkivat laajojen poliisioperaatioiden vaikutusta kryptomarkkinoihin. Tutkimustulokset osoittivat, että rikoksentekijät sopeutuivat poliisioperaatioihin ja vaikutukset olivat rajallisia. Operaatioilla ei esimerkiksi havaittu olleen vaikutusta myyntihintoihin.

Kryptomarkkinoiden lisäksi bottiverkot (botnet) ovat kyber- ja verkkorikollisuuden yleisimpiä muotoja tällä hetkellä (Dupontin 2017). Bottiverkot tarjoavat infrastruktuurin, joka mahdollistaa pankkipetokset, jaetut palvelunestohyökkäykset (distributed denial of service attacks DDoS) ja klikkauspetokset (click fraud).

Kyberpetokset ja kyberrikostentekijät

Kansainvälisiin kyberrikoksiin liittyen erityisesti kyberpetokset ovat puhuttaneet viime vuosina. Kyberpetoksen avainominaisuus on, että sitä voi tehdä maailmanlaajuisesti. Tämä ei tarkoita, että kaikki kyberpetokset olisivat kansainvälisiä, toisiin sisältyy normaalia kanssakäymistä jossain vaiheessa rikosta ja verkkohuutokaupan myyntipetoksissa näyttäisi olevan yleistä, että tekijät ja uhrit ovat samasta valtiosta (Levi, Doig, Gundur, Wall & Williams 2017).

Kyberrikostentekijöistä tiedetään toistaiseksi vähän, mutta yksi toimintaa kuvaava piirre on sen verkostoituminen. Leukfeldt, Kleemans ja Stol (2017) tutkivat näitä verkostoja (cybercriminal networks) Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimus osoitti, että verkostot saavat yleensä alkunsa sosiaalisten kontaktien avulla tai foorumien yhteiskäytöllä. Foorumeilla on elintärkeä rooli suurimmassa osassa verkostoja tarjoamalla paikan, jossa rikolliset voivat tavata, rekrytoida ja käydä kauppaa rikollisista palveluista. Suurin osa verkostoista ovat pääasiassa kansainvälisiä ja kohdistettu finanssi-instituutioiden asiakkaisiin, mutta useimmat verkostot eivät ole kuitenkaan rajoittuneet yhdentyyppiseen rikokseen.

Kyberturvallisuuden tutkimuksen nykytilasta

Kyberturvallisuuteen liittyvä tutkimus on lähtökohtaisesti moni- ja poikkitieteellistä, koska kyseessä on hyvin laaja-alainen ilmiö. Kansainvälisesti tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Tutkimus on kuitenkin tekniikkaan ja insinööritieteisiin painottunutta niin kansainvälisesti (Long & White 2010) kuin Suomessa (Lehto & Kähkönen 2015).

Kyberturvallisuutta tarkastelevassa tutkimuksessa kriminologinen ja yhteiskuntatieteellinen näkökulma on ollut harvinainen. Kriminologisesti suurin osa siitä huomiosta, joka on suunnattu rikoksen toteuttamiseen ja valvonnan tehokkuuteen, on toteutettu ei digitaalisen rikollisuuden kontekstissa (Levi 2017). Oikeustieteen puolella aihetta on myös tutkittu hyvin vähän, vaikka siihen liittyvä sääntely on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana.

Kotimaisesta sääntelystä

Kansainvälisissä, eri valtioiden kyberturvallisuuden tasoa mittaavissa indekseissä sääntelyn ajanmukaisuus on yksi arvioitava ulottuvuus. Näissä arvioissa Suomi ei saa kovin korkeita arvioita osakseen.

Sääntelyn kehittäminen on yksi tärkeä kokonaisuus kyberturvallisuuden kehittämisessä ja vahventamisessa. Monikansallisille yhtiöille ja viranomaisille koituu lisähaasteita siitä, että valtioissa on erilaiset säännökset yksityisyyden suojasta, tiedustelusta, pakkokeinoista ja kriminalisoinneista.

Suomen sääntelyä ei ole kyetty ajanmukaistamaan kyberturvallisuuden vaatimuksia vastaavaksi, joskin tiedustelulainsäädännön osalta lakihanke on parhaillaan käynnissä. Hallitus antoi tammikuussa eduskunnan käsiteltäväksi neljä lakiesitystä, jotka yhdessä muodostavat tiedustelulainsäädännön kokonaisuuden. Oikeusministeriö on valmistellut perustuslain muutosesityksen ja tiedustelutoiminnan valvontaa koskevaa lainsäädäntöä. Tiedustelutoiminnan valvonnasta vastaisi jatkossa uusi tiedusteluvaltuutettu. Sisäministeriössä on puolestaan valmisteltu siviilitiedustelua ja puolustusministeriössä sotilastiedustelua koskeva lainsäädäntö.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus tulee luomaan yhteiset tietosuojaa koskevat raamit EU:n alueen toimijoille. Asetus jättää jäsenvaltioiden lainsäätäjille kansallista, asetuksen säännöksiä täsmentävää ja täydentävää liikkumavaraa. Kansallista tietosuojalakia on jatkovalmisteltu puolen vuoden ajan oikeusministeriössä virkatyönä ilman avointa jatkovalmistelua. Lainsäädännön arviointineuvosto antoi varsin kriittisen lausuntonsa tietosuojalain luonnoksesta helmikuussa.

Useissa ministeriöissä on tehty myös valmistelua kansallisen erityislainsäädännön sovittamiseksi tietosuoja-asetuksen kanssa. Osa näistä lakiehdotusluonnoksista on ollut jo lausuntokierroksella. Monissa erityislaeissa muutokset ovat varsin pieniä ja niissä pyritään tekemään viittauksia sekä tietosuoja-asetukseen että tulevaan kansalliseen tietosuojalakiin. Ministeriöissä tehty työ odottelee, että kansallinen tietosuojalaki on käsitelty ensiksi eduskunnassa. Tämä tulee hyvin todennäköisesti tarkoittamaan sitä, että 25.5.2018 Suomessa ei ole täysin sovitettua lainsäädäntöä tietosuoja-asetuksen kanssa.

Yksityisen turvallisuusalan toimeksiantosopimukset

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan toimeksiantosopimukset

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä elinkeinolupa laajenee. Siirtymäsäännös umpeutuu tämän vuoden lopussa, joten useat alan toimijat ovat hankkineet turvallisuusalan elinkeinolupia. Tämän myötä on herännyt keskustelua toimeksiantosopimuksista erityisesti turvasuojaustoiminnan osalta. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa toimeksiantosopimuksiin liittyvää sääntelyä. 

Toimeksiantosopimuksen laatimisvelvollisuus

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 73 §:ssä säädetään toimeksiantosopimuksen laatimisvelvollisuudesta. Lain perusteluiden mukaan toimeksiantosopimus on laadittava lähtökohtaisesti aina, kun kyseessä on turvallisuusalan elinkeinolupaa edellyttävä toiminta.

Toimeksiantosopimuksen osapuolina ovat turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija ja palvelut ostava loppuasiakas. Pääsääntöisesti jokaisesta toimeksiannosta on laadittava kirjallinen sopimus ennen tehtäviin ryhtymistä. Sopimuksen tarkoituksena on lisätä sekä palvelujen ostajan että myyjän oikeusturvaa ja helpottaa viranomaisvalvontaa.

Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan on säilytettävä sopimus kuuden vuoden ajan toimeksiannon päättymisestä. Kun tietojen tallentamisessa käytetään automaattista tietojenkäsittelyä, on valvonnassa tarvittavien tietojen oltava saatavina selväkielisinä.

Toimeksiantosopimuksen vähimmäissisältö

Toimeksiantosopimukselle on säädetty vähimmäissisältö yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa valtioneuvoston asetuksen 17 §:ssä. Toimeksiantosopimuksessa on mainittava ainakin seuraavat tiedot:

  1. toimeksiantajan nimi ja osoite;
  2. turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan nimi ja osoite;
  3. turvallisuusalan elinkeinolupaa edellyttävät tehtävät, joita sopimus koskee;
  4. vartioimisalueet ja vartioimiskohteet, jos sopimus koskee vartioimistehtävää;
  5. järjestyksenvalvojan toimialueet, jos sopimus koskee järjestyksenvalvontatehtävää;
  6. toimeksiannosta suoritettava korvaus tai korvauksen määräytymisperusteet riittävästi yksilöitynä; sekä
  7. toimeksiannon alkamispäivä ja voimassaoloaika.

Asetuksen vähimmäissisältö poikkeaa vain 3–5 kohtien osalta muista yritysten keskenään tekemistä palvelusopimuksista tai palveluntarjoajan ja kuluttajan tai julkisyhteisön palvelujen hankinnasta palveluntarjoajan kanssa tekemästä sopimuksesta.

Kohdassa 3 tarkoitetussa tehtävän määrittelyssä olisi hyvä käyttää yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2 §:ssä olevia määritelmiä, mikäli mahdollista. Lakisääteiset määritelmät vähentävät virheiden mahdollisuuksia myös viranomaisvalvonnan osalta. Määritelmien käyttäminen puolestaan tarjouskilpailuissa edesauttaa hankittavien palveluiden yksilöimistä.

Kohdassa 4 tarkoitetut vartioimisalueet tulisi mahdollisuuksien mukaan yksilöidä kirjallisesti nimeämällä esimerkiksi kiinteistö tai kiinteistöt, joissa vartioimistehtävää suoritetaan. Mikäli toimeksiantosopimukseen olisi lisättävissä karttaliite, voisi se selkiyttää vartioimisalueen yksilöimistä. Myös useammista vartioimisalueista voidaan sopia yhdellä toimeksiantosopimuksella samanaikaisesti.

Eri toimeksiantajien kanssa voi olla voimassa useita toimeksiantoja, joita toteutetaan peräkkäin, jopa lähes samanaikaisesti. Näin on usein esimerkiksi hälytysvartiointi- tai piirivartiointitehtävissä. Myös vartioimiskohteet tulisi yksilöidä mahdollisimman tarkasti. Vartioimiskohteet vaihtelevat tehtävälajeittain.

Kohdassa 5 tarkoitetut järjestyksenvalvojan toimialueet on määritelty tyhjentävästi yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 26 §:ssä ja 28 §:ssä. Muualle järjestyksenvalvojia ei saa sopia asetettavaksi. Vaikka osapuolilla on laaja sopimusvapaus, on toimeksiantosopimusta koskevan lakisääteisen vaatimuksen eräs tarkoitus erottaa sovitut palvelut yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 5 §:ssä kielletyistä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä koskevista tehtävistä.

Toimeksiantosopimukset turvasuojaustoiminnassa

Hyväksymistä edellyttävän turvasuojaustoiminnan osalta alan toimijat eivät ole perinteisesti laatineet toimeksiantosopimuksia, koska niitä ei ole aiemmin vaadittu. Suuri osa tehtävistä on hyvin pieniä asennustehtäviä, kuten yksittäisen murtohälytysjärjestelmän liikeilmaisimen korjaaminen. Elinkeinoluvan myötä jatkossa täytyy huomioida toimeksiantosopimukseen liittyvät lain vaatimukset, koska sen laiminlyönnistä on säädetty rangaistus turvallisuuspalvelurikkomuksena.

Vaikka lain perusteluissa asiaa ei mainita, ei viranomainen voine edellyttää erillisen toimeksiantosopimuksen sopimista, mikäli asetuksessa määritelty vähimmäissisältö sisältyy johonkin muuhun osapuolten välillä allekirjoitettuun, osapuolia velvoittavaan sopimukseen. Siten kysymys ei voi olla esimerkiksi aiesopimuksesta.

Sitova esisopimus, tai esimerkiksi puitesopimus, jonka mukaiset palvelun hankinnat vahvistetaan esimerkiksi sähköpostilla, täyttänee oikea-aikaisesti tehtynä ja asetuksen vähimmäissisällön sisältävänä lain vaatimukset. Suomessa sitova sopimus syntyy myös tarjouksen ja sen hyväksyvän vastauksen perusteella. Mikäli tarjous sisältää asetuksen vähimmäissisällön, olisi tarjoukseen annetun hyväksyvän vastauksen katsottava sinetöivän sopimuksen. Tarjous ja sen hyväksyvä vastaus voidaan antaa myös sähköpostilla.

Turvasuojaustoiminnan harjoittajan olisi suositeltavaa ottaa käyttöön toiminnanohjausjärjestelmä, jonka avulla voidaan helposti hallinnoida tarjouksia, tilauksia ja sopimuksia. Tämä helpottaa jatkossa sisäistä valvontaa ja vuosi-ilmoituksen tekoa valvontaviranomaiselle.

Poikkeukset toimeksiantosopimuksien laatimisvelvollisuudessa

Poikkeuksena toimeksiantosopimuksen laatimisvelvollisuudesta on alihankintatapaukset, joissa turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija antaa tehtävän kokonaan tai osaksi toisen turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan suoritettavaksi. Toimeksiantosopimus on kuitenkin tällöinkin laadittava tehtävän suorittamisen toisen hoidettavaksi antaneen turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijan ja loppukäyttäjän välillä.

Tämän osalta täytyy muistaa, että toimeksiantosopimuksen osapuolena olevan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan on ilmoitettava tällaisesta tehtävän antamisesta toimeksiantajalle ennen tehtävän aloittamista tai viimeistään toisena arkipäivänä tehtävän aloittamisesta.

Toinen poikkeustapaus on tilanne, jossa toimeksiantosopimusta ei tehtävien kiireellisyyden vuoksi voida tehdä ennen tehtäviin ryhtymistä. Tällöin se voidaan tehdä viimeistään toisena arkipäivänä tehtäviin ryhtymisestä. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voi olla kiireellinen toimeksianto, joka otetaan vastaan yöllä.

Isä, poika ja susikoira – minne hävisi susikoira?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Isä, poika ja susikoira – minne hävisi susikoira?

Vartioimisliikkeillä on pitkät perinteet Suomessa. Saksalainen Friedrich Thelen perusti ensimmäisen vartioimisliikkeen Suomen Vartioimis ja Sulkemis Oy:n vuonna 1922. Vartioimisliikkeitä alkoi tulla markkinoille 1930-luvun loppupuolella ja 1940-luvun alkupuolella. Vartioimisliikkeistä annettu asetus tuli voimaan 1944, joten yksityisen turvallisuusalan sääntelyllä on pitkät perinteet Suomessa.

Vartioimisliikkeiden lukumäärä kasvoi tasaisesti ja 1970-luvun loppupuolella oli jo 150 vartioimisliikettä. Pääosa näistä vartioimisliikkeistä oli varsin pieniä yrityksiä, jotka työllistivät vain muutamia henkilöitä. Yleensä nämä olivat vielä perheyrityksiä, joten tästä on jäänyt alalle sanonta, että isä, poika ja susikoira.

Koirat olivat vuosikymmeniä vartijoiden mukana, kun he suorittivat vartiointitehtäviä. Sääntelyä ei siis ollut, joten vartijoiden mukana kulki kaikenlaisia ja rotuisia koiria. Silloin vain pienellä osalla koirista oli varsinainen koulutus. Koirien keskeisenä tehtävänä oli havaita, että onko vartiointikohteessa henkilöitä. Lisäksi osa vartioimisliikkeistä vuokrasi koiria yöajaksi muun muassa tehdasalueille.

Nykyään koirat ovat hyvin harvinaisia yksityisellä turvallisuusalalla. Tämän takia tarkastelemme tässä blogissa yhdessä Vartijakoirayhdistyksen puheenjohtaja Pauli Mäen kanssa, että minne hävisi susikoira ja kuinka koiria voisi hyödyntää monipuolisemmin eri tehtävissä.[1]

Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn kokonaisuudistuksen vaikutukset

Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn ensimmäinen varsinainen kokonaisuudistus toteutettiin 2000-luvun alussa. Tämän myötä yksityisistä turvallisuuspalveluista annettu laki, joka kumosi vartioimisliikelain, tuli voimaan vuonna 2002. Lakiuudistusta voidaan pitää tietynlaisena käännekohtana, jolla on ollut vaikutusta toimialan kehitykseen. Lakiuudistuksen myötä koirat lähes hävisivät kokonaan yksityiseltä turvallisuusalalta, kun sääntelyä tiukennettiin. Käytännössä vartioimisliikkeillä oli käytössä vain yksittäisiä hyväksyttyjä koiria.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksien osalta toinen merkittävä uudistus toteutettiin 2010-luvulla, joka tuli voimaan vuoden 2017 alusta. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 21 §:ssä säädetään koiran mukana pitämisestä vartiointitehtävissä ja 51 §:ssä puolestaan järjestyksenvalvontatehtävistä.

Koiran mukana pitäminen vartiointitehtävissä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 21 §:n mukaan vartija saa pitää tehtävissä mukanaan koiraa, joka on hänen ohjauksessaan hyväksytysti suorittanut Poliisiammattikorkeakoulun asettamat vaatimukset täyttävän tottelevaisuustarkastuksen. Lisäksi edellytetään, että koira on vähintään kaksi mutta enintään 10 vuotta vanha, on rekisteröity ja tunnistusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä, on hänen hallittavissaan sekä ei ole ominaisuuksiltaan osoittautunut sopimattomaksi vartioimistehtävissä mukana pidettäväksi. Vartija saa pitää säädetyt edellytykset täyttävää koiraa mukanaan vartioimistehtävässä kaksi vuotta hyväksymisestä. Väliaikainen vartija ei saa pitää mukanaan koiraa.

Koiraa koskevaa säännöstä tarkasteltaessa on tärkeä havaita, että vartioimistehtävässä mukana pidettävällä koiralla tarkoitetaan erityistä, tehtäväänsä ja voimankäyttöön koulutettua koiraa. Vartija ei voi missään tilanteessa pitää mukanaan muuta koiraa, esimerkiksi omaa lemmikkikoiraansa. Säännöksen rikkominen on säädetty rangaistavaksi vartioimisliikerikkomuksena.

Lain perusteluiden mukaan vartija ei saa pitää koiraa tarpeettomasti mukanaan. Koira katsotaan voimankäyttövälineeksi vartijan työssä, jolloin siihen tulee suhtautua kuin muihinkin voimankäyttövälineisiin. Lisäedellytyksinä koiran mukana pitämiselle on koiran suorittama tottelevaisuustarkastus vartijan ohjauksessa. Tottelevaisuustarkastus perustuu Poliisiammattikorkeakoulun asettamiin vaatimuksiin.

Tottelevaisuustarkastuksessa arvioinnin kohteena on esimerkiksi koiran ja sen ohjaajan välinen suhde. Tottelevaisuustarkastus tulee suorittaa vähintään kahden vuoden välein. Tottelevaisuustarkastuksen lisäksi lisäedellytyksenä on säännöksessä mainittu ikävaatimus, joka on tarpeellinen koiran henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin liittyvistä syistä.

Ihmisten oikeusturvan ja asianmukaisen viranomaisvalvonnan vuoksi on tarpeen, että koira on rekisteröity ja tunnusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä. Koiran on oltava myös vartijan hallinnassa. Koira ei myöskään saa olla osoittautunut ominaisuuksiltaan sopimattomaksi vartioimistehtävässä mukana pidettäväksi.

Koiran mukana pitäminen järjestyksenvalvontatehtävissä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 51 §:n mukaan tilaisuuden toimeenpanopaikan poliisilaitoksen luvalla järjestyksenvalvoja saa pitää järjestyksenvalvontatehtävissä mukanaan koiraa, joka on hänen ohjauksessaan suorittanut Poliisiammattikorkeakoulun asettamat vaatimukset täyttävän tottelevaisuustarkastuksen. Lisäksi edellytetään, että koira on vähintään kaksi mutta enintään kymmenen vuotta vanha, on rekisteröity ja tunnistusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä, on hänen hallittavissaan sekä ei ole ominaisuuksiltaan osoittautunut sopimattomaksi järjestyksenvalvontatehtävissä mukana pidettäväksi.

Järjestyksenvalvoja saa pitää säädetyt edellytykset täyttävää koiraa mukanaan järjestyksenvalvontatehtävissä kaksi vuotta momentissa tarkoitetusta hyväksymisestä. Lupa voidaan myöntää, jos tilaisuuden laajuus, laatu tai järjestämispaikka järjestyksenpitoon liittyvästä perustellusta syystä edellyttää koiran mukana pitämistä. Tilaisuudessa koiralla on oltava kuonokoppa, joka voidaan poliisin määräyksestä poistaa, jos henkilöiden käyttäytymisen tai muun siihen verrattavan syyn perusteella voidaan päätellä tilaisuuteen osallistuvien turvallisuuden olevan uhattuna.

Säännöksen mukaan koiran mukana pitäminen edellyttää aina tilaisuuden toimeenpanopaikan poliisilaitoksen lupaa. Tilaisuuksilla tarkoitetaan kokoontumislain mukaisia tilaisuuksia, yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta. Yksityistilaisuuksissa koiran mukana pitäminen ei ole mahdollista. Lisäedellytyksinä koiran mukana pitämiselle on koiran suorittama tottelevaisuustarkastus järjestyksenvalvojan ohjauksessa. Tottelevaisuustarkastuksessa arvioinnin kohteena on esimerkiksi koiran ja sen ohjaajan välinen suhde. On tärkeä huomata, että muu kuin nimenomaisesti järjestyksenvalvontatehtäviin hyväksytty koira ei saa olla mukana järjestyksenvalvontatehtäviä suoritettaessa. Tällainen toiminta on säädetty rangaistavaksi järjestyksenvalvontarikkomuksena.

Tottelevaisuustarkastus tulee suorittaa vähintään kahden vuoden välein. Tottelevaisuustarkastuksen lisäksi säännöksessä on mainittu ikävaatimus, joka on tarpeellinen koiran henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin liittyvistä syistä. Ihmisten oikeusturvan ja asianmukaisen viranomaisvalvonnan vuoksi on tarpeen, että koira on rekisteröity ja tunnusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä. Koiran on oltava myös järjestyksenvalvojan hallinnassa. Koira ei myöskään saa olla osoittautunut ominaisuuksiltaan sopimattomaksi järjestyksenvalvontatehtävässä mukana pidettäväksi.

Luvan myöntäminen on aina harkinnanvaraista, vaikka myöntämisen edellytykset täyttyvät. Koiran mukana pitämiseen on oltava järjestyksenpitoon liittyvä perusteltu syy, joka liittyy tilaisuuden laajuuteen, laatuun tai järjestämispaikkaan. Lisäksi lähtökohtana on, että koiralla on kuonokoppa, joka voidaan poistaa vain poliisin erikseen antamalla määräyksellä ja, jos säännöksessä mainitut edellytykset täyttyvät.

Järjestyksenvalvoja saa pitää säädetyt edellytykset täyttävää koiraa mukanaan järjestyksenvalvontatehtävissä kaksi vuotta siitä laskien, kun koira on suorittanut tottelevaisuustarkastuksen. Tottelevaisuustarkastuksen suorittaminen tulee myös merkitä ennen koiran mukana pitämistä järjestyksenvalvontakorttiin järjestyksenvalvojan hakemuksesta. Merkintä voidaan tehdä kaksoiskappaleena tai tilaamalla uusi järjestyksenvalvojakortti.

Koiralle voidaan myöntää lupa, jos tilaisuuden laajuus, laatu tai järjestämispaikka järjestyksenpitoon liittyvästä perustellusta syystä edellyttää koiran mukana pitämistä. Tilaisuuden toimeenpanopaikan poliisilaitos tekee tapauskohtaisen päätöksen asiasta.

Tilaisuudessa koiralla on oltava kuonokoppa, joka voidaan vain poliisin määräyksestä poistaa, jos henkilöiden käyttäytymisen tai muun siihen verrattavan syyn perusteella voidaan päätellä tilaisuuteen osallistuvien turvallisuuden olevan uhattuna. Koira katsotaan voimankäyttövälineeksi järjestyksenvalvojan työssä, jolloin siihen tulee suhtautua kuin muihinkin voimankäyttövälineisiin. Käytännössä kuonokopan poistaminen edellyttää aina yhteydenottoa poliisiin. Tämän osalta koira ei sovellu yllätyksellisiin voimankäyttötilanteisiin tehokkaasti, koska aina pitäisi ensiksi pyytää lupa kuonokopan poistamiseen.

Meidän tiedossa ei ole tapauksia, joissa kuonokoppa olisi poistettu voimankäyttö- tai hätävarjelutilanteessa. Mikäli kuonokopan pois ottaminen katsottaisiin tilanteessa puolustettavaksi ja lievimmäksi tilanteen ratkaisevaksi voimakeinoksi, ei tästä pitäisi seurata rangaistusta.

Otettaessa koira mukaan yleisötilaisuuteen, olisikin tärkeää sopia poliisin kanssa ilmoitusta jätettäessä koiran mukana pitämisestä ja siihen liittyvistä käytännöistä osana tilaisuuden turvallisuusjärjestelyjä. Samalla olisi syytä myös tehdä riskiarviointia ja miettiä ennakolta tilanteita, joissa koirasta voisi olla hyötyä tai haittaa. Koska koiran on jatkuvasti oltava koiranohjaajan hallinnassa, sen käyttäminen vie yhden järjestyksenvalvojan resurssin.

Tärkeää on huolehtia myös dokumentoinnista. Koiralla uhkaaminen tai kuonokopan pois ottaminen ovat voimakeinojen käyttöä ja siitä tulee tehdä tapahtumailmoitus. Tilanteista, joissa on käytetty koiraa voimankäyttövälineenä, on myös ilmoitettava Poliisihallitukselle tehtävässä vuosi-ilmoituksessa.

Nykysääntelyn ongelmia ja kehittämistarpeita

Nykysääntelyn myötä koirien hyödyntäminen on hyvin rajallista, koska sääntely on tehty niin tiukaksi. Ylipäätään kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna koiria hyödynnetään alalla hyvin monipuolisissa tehtävissä eri maissa. Esimerkiksi koiria on koulutettu pelastus- ja etsintätehtäviin. Lisäksi yksityisen turvallisuusalan koiria käytetään räjähteiden ja huumausaineiden etsinnässä.

Suomessa turvallisuusviranomaisillakin on hyvin vähän koiria, joten yksityisen turvallisuusalan eri tehtäviin koulutettuja koiria voisi hyödyntää yhteistyössä turvallisuusviranomaisten kanssa. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain yhtenä tavoitteena onkin viranomaisten ja yksityisten turvallisuuspalveluiden välisen yhteistyön edistäminen.

Positiivisena asiana on, että viime vuosina hyväksyttyjen koirien lukumäärä on ollut kasvussa. Tämän myötä on perustettu Vartijakoirayhdistys, jonka tavoitteena on tukea ja kehittää koiranohjaajia työssään. Koiranohjaajat ovat nostaneetkin esille nykysääntelyn ongelmia, kuten tasokokeiden uudistaminen vastaamaan työelämän tarpeita, ja toivoneet, että sääntelyä voitaisiin kehittää tulevaisuudessa.

Tämä mahdollistaisi myös yksityisen turvallisuusalan toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joista on maailmalta paljon esimerkkejä. Liiketoimintamahdollisuuksien myötä koiranohjaajia tulisi varmasti lisää, koska nykytilanteessa koiratoiminta on ollut enemmänkin omatoimista ja omakustanteista.

Koiria voisikin kouluttaa hyvin erilaisiin tehtäviin, ei niinkään perinteisiin suojelutehtäviin. Turvallisuusalan tehtävät ovat periytyneet useassa perheessä isältä pojalle ja nykyään myös tyttärille, kun naisten osuus on alalla kasvanut. Toivottavasti tulevaisuudessa koiratoiminnan sääntelyyn liittyviin ongelmiin kiinnitetään huomiota ja saadaan myös susikoirat takaisin työtehtäviin.

[1]        Blogin kuva on saatu käyttöön turvallisuusmuseolta, johon suosittelemme lämpöisesti tutustumaan.

Turvasuojaustoiminnan harjoittamisesta – kuka tarvitsee turvallisuusalan elinkeinoluvan?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvasuojaustoiminnan harjoittamisesta – kuka tarvitsee turvallisuusalan elinkeinoluvan?

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä turvasuojaustoiminnasta tuli osin elinkeinoluvanvaraista 1.1.2017. Turvallisuusalan elinkeinolupaa vaaditaan siltä, joka harjoittaa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä. Lakiuudistuksessa on kahden vuoden siirtymäsäännös, joka umpeutuu tämän vuoden lopussa. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa turvasuojaustoiminnan harjoittamiseen liittyvää sääntelyä.

Turvasuojaustoiminnan määritelmä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa turvasuojaustoiminnalla tarkoitetaan ansiotarkoituksessa suoritettavaa, toimeksiantosopimukseen perustuvaa turvasuojaustehtävien hoitamista.

Turvasuojaustoiminnan määritelmän voidaan katsoa jakautuvan neljään osaan, joiden on täytyttävä yhtä aikaisesti, jotta määritelmän mukainen tunnusmerkistö täyttyy. Ensinnäkin turvasuojaustoiminnan harjoittajalla täytyy olla olemassa yleiset elinkeinon harjoittajan edellytykset Suomessa, eli pääsäännön mukaan rekisteröitynyt kaupparekisteriin.

Toiseksi turvasuojaustehtävää on suoritettava ansiotarkoituksessa. Mikä tahansa vastike lienee tunnusmerkki siitä, että turvasuojaustoimintaa tehdään ansiotarkoituksessa. Mikäli vastiketta ei peritä esimerkiksi sen vuoksi, että jonkin kiinteistön tai muun suojattavan kohteen omistaja tai haltija esimerkiksi asentaa itselleen kulunvalvontajärjestelmän, ei toimintaa voida katsoa turvasuojaustehtäväksi. Sama koskee talkoilla tehtävää työtä.

Kolmas edellytys on toimeksiantosopimukseen perustuminen. Työsopimus ja/tai muussa työ- tai toimisuhteessa oleminen toimeksiantajaan ei muodosta toimeksiantosuhdetta, vaan kyseessä on eräänlainen perustuslaissa turvatun oman omaisuuden suojelemisoikeuden laajennus; työntekijät ja toimihenkilöt saavat avustaa työnantajaansa hänen omaisuutensa suojelemisessa ilman mitään erillisiä elinkeinolupia ja hyväksymisiä. Kahden toisistaan riippumattoman osapuolen, palvelun tarjoajan ja hankkijan välisissä suhteissa toimeksiantosopimuksen käsitettä on tulkittava laajasti.

Määritelmän neljäs edellytys on turvasuojaustehtävän suorittaminen. Tämän osalta on tarkasteltava seuraavaksi turvasuojaajan määritelmää.

Turvasuojaajan määritelmä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun laissa turvasuojaajalla tarkoitetaan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan tai turvasuojaustoiminnan harjoittajan palveluksessa olevaa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä suorittavaa henkilöä.

Turvasuojaajalta edellytetään täysi-ikäisyyttä. Turvasuojaajaksi hyväksymisprosessissa on kyse nimenomaan turvasuojaajaksi aikovan henkilön nuhteettomuuden selvittämisestä. Sen vuoksi turvasuojaajalta edellytetään myös tunnettavuutta rehellisenä ja luotettavana henkilönä sekä sopivuutta turvasuojaajaksi henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.

Vaikka hyväksymistä edellyttävät turvasuojaustehtävät ovat toiminnalliselta luonteeltaan erilaisia kuin vartija- ja järjestyksenvalvontatehtävät, tulee niiden osalta myös hakijan soveltuvuutta tehtäväänsä arvioida samankaltaisesti. Tärkeää on se, että hakija voidaan arvioida luotettavaksi ja että hän kykenee pitämään salassa toimeksiantojensa perusteella mahdollisesti haltuunsa saamansa toimeksiantajien salassa pidettävät tiedot. Laki ei aseta turvasuojaajille mitään osaamiseen eikä koulutukseen liittyviä vaatimuksia, joten ne eivät voi olla soveltuvuusarvioinnin kohteena.

Turvasuojaajalta edellytetään myös turvasuojaustehtävien hoitamista, millä pyritään turvasuojaajaksi hyväksymisen tarpeettoman hakemisen välttämiseen. Hakijan onkin hakemuksensa yhteydessä osoitettava, että hän hoitaa turvasuojaustehtäviä. Riittävää ei ole siten se, että henkilö aikoo vastaisuudessa ryhtyä toimimaan turvasuojaustehtävissä. Esimerkiksi ainoastaan turvasuojaajan tehtäviin valmentavaan koulutukseen hakeutumisen perusteella henkilölle ei voida myöntää turvasuojaajakorttia.

Termillä hoitaa tarkoitettaneen, että hakija on turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijan palveluksessa tai harjoittaa itsenäisenä elinkeinonharjoittajana turvasuojaustoimintaa. Tehtävien suorittamista ei vaadittane, koska hakijan luotettavuuden varmistamisen kannalta olisi ainakin käsillä olevan tehtävän osalta myöhäistä, jos hyväksymistä voitaisiin hakea vasta, kun tehtävää jo tosiasiassa suoritetaan.

Poliisilaitos antaa turvasuojaajaksi hyväksytylle turvasuojaajakortin. Kyseeseen voi tulla mikä tahansa poliisilaitos. Turvasuojaajakortti on pidettävä mukana hyväksymistä edellyttävissä turvasuojaustehtävissä ja se on esitettävä pyynnöstä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan toimeksiantajalle tai tämän edustajalle, työnantajalle, muulle työhön liittyvälle henkilölle ja valvontaviranomaiselle. Turvasuojaajakortin mukana pitäminen ja sen esittäminen on rajattu hyväksymistä edellyttäviin turvasuojaustehtäviin eikä sitä ole lakisääteistä velvollisuutta kantaa mukana eikä esittää (tavallisissa) turvasuojaustehtävissä.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä ovat: sähköisten ja mekaanisten lukitusjärjestelmien, murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen niihin kuuluvaa kaapelointityötä lukuun ottamatta.

Hyväksymistä edellyttäviin turvasuojaustehtäviin kuuluvat ensinnäkin sähköisten ja mekaanisten lukitusjärjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen. Sähköisissä lukitusjärjestelmissä on kyse ovien sähkölukkorungoista, käyttölaitteista, valvontakytkimistä sekä ovien ohjaus- ja valvontalaitteista yhteyksineen. Mekaaniset lukitusjärjestelmät puolestaan käsittävät lukkorungot, vääntönupit, painikkeet ja avainpesät avainjärjestelmineen.

Myös murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen on hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä. Murtohälytysjärjestelmiä ovat kiinteistöön tai alueelle sisään tunkeutumisen tai murtautumisen varalle toteutettavat hälytyslaitteistot yhteyksineen. Kulunvalvontajärjestelmiä puolestaan ovat rakennuksessa tapahtuvan kulkemisen rajoittamista ja rekisteröintiä palvelevat laitteistot yhteyksineen.

Hyväksymistä edellyttävänä turvasuojaustehtäväksi katsotaan edellä mainittujen järjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen. Pelkkää järjestelmien valmistaminen tai myyminen ei ole hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä eikä turvasuojaustehtävä, koska niihin ei tyypillisesti liity luottamuksellisten tietojen vaihtamista, johon yhteiskunnan suojattavat edut toiminnan säätelyssä nimenomaan liittyvät.

Kulunvalvontajärjestelmien muuttamisena pidetään esimerkiksi järjestelmien niin sanottuja pääkäyttäjäpalveluja. Pääkäyttäjäpalveluihin kuuluu muun muassa mahdollisuus lisätä järjestelmään ja poistaa sieltä käyttäjiä samoin kuin mahdollisuus muuttaa käyttäjien kulkuoikeuksia. Sen sijaan murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentamista, korjaamista tai muuttamista ei ole kaapeloinnin kaltaiset sähköasennustehtävät, joissa ei ole kyse varsinaisten järjestelmiin kuuluvien laitteiden tai ilmaisinten asentamisesta. Tällaiset sähköasennustehtävät eivät siten ole hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä tai turvasuojaustehtäviä.

Turvallisuusalan elinkeinolupaa vaaditaan siltä, joka harjoittaa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä. Elinkeinolupaa ei kuitenkaan vaadita rakenteellisen suojauksen tai sähköisten valvontajärjestelmien suunnittelemiseen, asentamiseen, korjaamiseen tai muuttamiseen eikä muiden turvallisuusjärjestelyjen suunnittelemiseen.

Vaikka suurin osa yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain säännöksistä koskee hyväksymistä edellyttävää turvasuojaustehtävää, ovat myös niitä laajemmat turvasuojaustehtävät sääntelyn kohteena.

Rajanveto turvasuojaustehtävän ja hyväksymistä edellyttävän turvasuojaustehtävän välillä

Turvallisuusalan elinkeinoluvan palveluksessa olevat poliisin hyväksymät turvasuojaajat saavat suorittaa sekä turvasuojaustehtäviä että hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä. Vaikka rajan turvasuojaustehtävän ja hyväksymistä edellyttävän turvasuojaustehtävän välillä on tarkoitettu olevan tarkkarajainen, voi rajanveto osoittautua joissakin yksittäistapauksissa vaikeasti tehtäväksi.

Esimerkiksi kameravalvontajärjestelmien asentaminen on sähköisen järjestelmien asentamista, eikä se siten ole hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä. Kameravalvontajärjestelmiä voi asentaa kuka tahansa, mutta jos siihen tehdään integraatioita esimerkiksi murtohälytys- tai kulunvalvontajärjestelmään, niin silloin toiminnanharjoittajalla tulee olla elinkeinolupa ja asentajalla turvasuojaajakortti.

Lainsäätäjä ei ole huomioinut, että nykyään järjestelmät ovat entistä älykkäämpiä ja niissä hyödynnetään monipuolisesti integraatioita sekä videoanalytiikkaa, joten kameravalvontajärjestelmien rajaaminen sääntelyn ulkopuolelle on selkeä puute. Esimerkiksi murtohälytysjärjestelmissä käytetään paljon yhdistelmäilmaisia, joissa on samassa sekä liiketunnistin että kamera. Näiden osalta rajanveto voi olla vaikeaa määrittää.

Viime kädessä asiakas ratkaisee sen, vaatiiko hän toimeksiantonsa suorittamiseksi poliisin hyväksymiä turvasuojaajia, jotka työskentelevät turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijan palveluksessa. Lisäksi määritelmiä tarkastellessa on otettava huomioon se, että poliisi valvoo alan toimintaa. Viime kädessä tuomioistuinmenettelyssä yksittäistapauksittain ratkaistaan se, onko jotakin tehtävää pidettävä hyväksymistä edellyttävänä turvasuojaustehtävänä.

Turvasuojaustehtävissä ei siis edellytetä turvallisuusalan elinkeinolupaa, vastaavaksi hoitajaksi hyväksyttyä henkilöä eikä töiden suorittajalta turvasuojaajaksi hyväksymistä. Käytännössä on kuitenkin suositeltavaa, että tästä turvasuojaustehtävien määritelmästä toimintansa tunnistavat turvasuojaustehtäviä suorittava yritys, yhteisö tai henkilö (toiminimi) hankkisi turvallisuusalan elinkeinoluvan, koska käytännössä on vaikea rajata suoritettavat toimeksiannot ainoastaan turvasuojaustehtäviin.

 

 

 

Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vartiointi- ja suojelutyötä tekevillä ammattiryhmillä on suurin riski joutua työssään väkivallan kohteeksi (Buckely 2016, Mayhew & Chappell 2001). Tällaisiin ammattiryhmiin luetaan turvallisuusviranomaiset ja yksityisellä turvallisuusalalla työskentelevät vartijat sekä järjestyksenvalvojat. Vaikka kotimaista tutkimusta aiheesta on vähän, olemassa olevat tietolähteet osoittavat yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden kohtaavan usein väkivaltaa työssään myös Suomessa (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011, Heiskanen 2007).

Turvallisuusalan työntekijöiden oma toiminta asiakastilanteissa on myös herättänyt keskustelua. Tuoreessa väitöskirjassa (Saarikkomäki 2017) tutkittiin nuorten suomalaisten kohtaamisia vartijoiden kanssa sekä vartijakontrollin kohteeksi joutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimuksen nuorista lähes 30 prosenttia ilmoitti joutuneensa vartijakontrollin kohteeksi kuluneen vuoden aikana, mikä kertoo osaltaan yksityisen turvallisuusalan merkittävästä roolista nyky-yhteiskunnassa.

Turvallisuusalan työntekijöiden kokeman väkivallan kääntöpuolena onkin tarkasteltava tilanteita, joissa vartijat tai järjestyksenvalvojat puolestaan käyttävät liikaa voimakeinoja ja syyllistyvät väkivaltarikoksiin. Liialliseen voimankäyttöön liittyvä tutkimus on toistaiseksi kohdistunut turvallisuusviranomaisiin, erityisesti poliiseihin (Cooper & Fullilove 2016).

Tässä blogissa tarkastellaan yksityisen turvallisuusalan toimijoiden työtehtävissä koetun ja tehdyn väkivallan määrää sekä piirteitä empiirisen analyysin kautta. Blogi pohjautuu yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvään tutkimusprojektiin, jota esittelin heinäkuun blogissa. Tutkimusprojektin ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien esiintyvyyttä sekä roolia rikosprosessissa, keskittyen aluksi poliisin tietoon tulleisiin väkivaltarikoksiin, joissa alan toimijat ovat olleet joko asianomistajina tai rikoksesta epäiltyinä. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin kahdessa tieteellisessä artikkelissa alkuvuoden aikana.

Vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistunut väkivalta

Vartijoiden kokeman väkivallan kehitystä poliisin tietoon tulleen väkivallan osalta kuvaa rikoslain 17 luvun 6 §:n mukainen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen kehitys vuosina 2000–2015. Seurantajakson alussa tämän rikosnimikkeen osalta vuosittainen tapausmäärä oli noin 1000, mutta määrä kasvoi suhteellisen nopeasti vuoteen 2008 saakka, jolloin rikosten määrä oli noussut yli 2500 tapaukseen.

Sittemmin kehitys on tasaantunut, ja määrä on vakiintunut noin 2500–2800 vuosittaisen tapauksen välille. Kiinnostavan vertailukohdan tarjoaa virkamiehen (väkivaltaisen) vastustamisen (rikoslain 16:1–2) vastaava trendi. Vaikka näidenkin rikosnimikkeiden mukaisten tapausten määrä kasvoi vuosina 2000–2008, vaikuttaa siltä, että vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuvat pahoinpitelyt ovat lisääntyneet tuolla tarkastelujaksolla voimakkaimmin. Tuon kasvun jälkeen kaikkien pahoinpitelyiden, järjestystä ylläpitävien henkilöiden vastustamisten ja virkamiehen vastustamisten kehitys on ollut varsin yhdenmukaista.

Miten rikosepäilyille lopulta käy rikosprosessissa? Vaikka käytetty aineisto ei sisällä tietoa siitä, johtiko rikosepäily lopulta rangaistusmääräykseen tai tuomioistuinkäsittelyyn, voidaan tuomioistuintilastojen perusteella tehdä tästä jotain päätelmiä. Jos katsotaan vuoden 2013 rikosseuraamuksia päärikosperustaisesti seuraamuksen vakavimman rikoksen mukaan, niin havaitaan, että järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta rikosseuraamuksia tuomittiin yhteensä 2082 kappaletta (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2015).

Näistä valtaosa, noin 90 prosenttia, oli rangaistusmääräyksiä, loput pääosin tuomioistuinsakkoja. Kun tätä verrataan noin 2500 poliisin tietoon tulleen tapauksen vuosittaiseen määrään, voidaan päätellä rikosepäilyjen johtavan varsin usein myös tuomioon. Aiheesta tarvittaisiin kuitenkin tarkempaa tutkimusta, jossa yksittäiset rikosepäilyt linkitettäisiin syyttäjä- ja tuomioistuinaineistoon läpi prosessin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemä väkivalta

Tilastokeskuksen tiedot poliisin tietoon tulleesta väkivallasta eivät sellaisenaan auta arvioimaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemän väkivallan määrää, ja tarkempi analyysi vaatii rikosilmoitusten sisällön erittelyä sen mukaan, onko rikoksesta epäiltynä ollut järjestystä ylläpitävä henkilö.

Tätä tarkoitusta varten Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin rekistereistä tehtiin haku, jossa etsittiin vuosien 2005–2013 rikoslain 21 luvun mukaisen rikoksen sisältävät kaikki rikosilmoitukset, joissa mainittiin sanat ”vartija”, ”järjestyksenvalvoja”, ”järjestysmies”, ”vahtimestari”, ”portsari” tai ”ovimies” (mukaan lukien eri taivutusmuodot).

Tulosten perusteella maininnat järjestyksenvalvojista ovat lisääntyneet rikosilmoituksissa jonkin verran vuosina 2005–2013, lukumäärän ollessa korkeimmillaan vuonna 2011 (noin 4700 tapausta). Tätä muutosta selittää kuitenkin hyvin pitkälle poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyiden muutos, joiden määrä on muuttunut vastaavalla tavalla seurantajakson aikana. Poiminnan tapausten suhteellinen osuus kaikista rikoksista on pysynyt lähes identtisenä kaikkina yhdeksänä vuotena, noin 11–12 prosentissa. Tämä viittaa siihen, että poimintaan päätyneiden rikosten trendi vastaa hyvin pitkälle väkivaltarikollisuuden yleisempää kehitystä.

Sanahaku ei kuitenkaan kerro vielä sitä, kuinka suuressa osassa kaikkia pahoinpitelyrikoksia vartijat ja järjestyksenvalvojat olivat itse asiassa epäiltynä. Tätä tarkoitusta varten tuosta laajemmasta aineistosta poimittiin kolme 200 henkilön otosta seurannan alusta (2005), keskeltä (2009) ja lopusta (2013). Näiden 600 rikosilmoituksen aineisto luettiin läpi ja koodattiin sen mukaan, kuinka monessa tapauksessa vartija tai järjestyksenvalvoja oli epäiltynä rikoksesta. Tämän lisäksi koodattiin tiedot tapahtumapaikasta.

Koodatusta aineistosta käy nopeasti ilmi, että järjestyksenvalvojat ja vartijat ovat pääosin olleet väkivaltatilanteissa sivullisen roolissa, eivät rikoksesta epäiltynä tai asianomistajana. Aineiston tyypillisin rikos on ravintolassa tapahtunut, usein päihtyneiden asiakkaiden välinen väkivaltatilanne, jossa järjestyksenvalvoja on väliin tulijan tai silminnäkijän roolissa. Suurin osa sanahaulla löytyneistä rikosilmoituksista ei siten sisällä vartijan tai järjestyksenvalvojan rikosepäilyä.

Noin 14 prosenttia löydetyistä tapauksista oli sellaisia, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltiin väkivallasta. Verrattuna järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, nämä tapaukset ovat vielä voimakkaammin keskittyneet ravintoloihin, sillä lähes neljä viidestä tapahtui tällaisessa ympäristössä. Pääosin kyse on väkivaltatilanteista (noin 75 % tapauksista), joissa asiakkaan ja järjestyksenvalvojan välillä on ollut konflikti tai asiakas syyttää järjestyksenvalvojaa liiallisesta voimankäytöstä ravintolasta poistamisen yhteydessä.

Koodauksen perusteella syntyneen estimaatin avulla voidaan haarukoida rikosilmoitusten vuosimäärää. Sanahaussa löytyi vuosittain keskimäärin noin 4200 rikosilmoitusta, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainittiin. Näistä tapauksissa vastaavasti noin 14 prosenttia oli sellaisia, joissa henkilöä epäiltiin asiakkaaseen kohdistuvasta väkivallasta. Tällöin rikosepäilyjä, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltäisiin väkivallasta (rikoslain 21 luku), tulisi vuositasolla poliisin tietoon arviolta noin 600 kappaletta.

Tämä arvio on varsin karkea, eikä sisällä kaikkia rikosnimikkeitä, joiden alle tällainen väkivalta voisi kuulua. Pienistä otoksista on vaikea tehdä varmaa arvioita muutoksen suunnasta, mutta saman aineiston analyysin perusteella niiden poliisin tietoon tulleiden tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäiltäisiin rikoksesta, on pikemminkin laskussa kuin nousussa kolmen tarkastellun vuoden aikana. Varmuus tähän asiaan vaatisi kuitenkin kaikkien saatavilla olevien vuosien aineiston analyysia suuremmilla otoksilla.

Yhteenvetoa tutkimustuloksista

Tutkimustulosten perusteella vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2500 tapaukseen vuodessa. On todennäköistä, että vartijoiden määrän lisääntyminen vuosituhannen alussa saattaa osin selittää tapausten lisääntymistä. Viime vuosien trendi poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa seuraa sekä yleisempää pahoinpitelyrikollisuuden kehitystä että virkamiehen (väkivaltaisia) vastustamisia.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitusten selosteosiin kohdistuneen sanahakumme perusteella sellaisten tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainitaan rikosilmoituksella, on pysynyt vakaana vuosina 2005–2013. Suurin osa sanahaun löydöksistä on ”vääriä positiivisia”: noin joka seitsemännessä tapauksessa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäillään väkivallasta, ja nämä väkivaltatilanteet tapahtuivat voittopuolisesti ravintoloissa.

Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat siten järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Vaikuttaa siltä, että tämän tyyppinen poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin turvallisuusalan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Jatkotutkimuksesta

Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrää ja muutosta analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Järjestystä ylläpitävien henkilöiden kokemasta ja tekemästä väkivallasta olisi hyvä saada myös vaihtoehtoisia kyselypohjaisia mittareita. Uusi turvallisuusalan työntekijöille nimenomaisesti kohdistettu kysely olisi hyvä tapa saada tietoa heihin kohdistuvasta väkivallasta, sillä edellinen suomalaistutkimus aiheesta perustuu vuonna 2003 kerättyyn aineistoon (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011).

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Lakiuudistuksen myötä alaa koskeva lainsäädäntö keskitettiin pääosin yhteen lakiin. Laki käsittää vartijoita, järjestyksenvalvojia ja turvasuojaajia koskevat säännökset. Lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka nykysääntelyssä niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota (Paasonen 2013).

Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, joten yksityisen turvallisuusalan rikosoikeudellinen virkavastuu ja suoja tulisi siis saattaa samalle tasolle kuin virkamiehillä, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan kuin viranomaisten kohdalla. Ylipäätään olisi erittäin tarpeellista seurata vuoden 2017 voimaantulleen lakimuutoksen vaikutuksia, koska sen valmistelua on kritisoitu tutkimuksissa (Paasonen & Keinänen 2013).

Tulemme tekemään tutkimusprojektin seuraavassa vaiheessa yksityisen turvallisuusalan toimijoille kyselytutkimuksen, jossa tutkitaan sekä heidän väkivaltakokemuksia että lakiuudistuksen vaikutuksia. Lisäksi olemme keränneet useammalta vuodelta hovioikeuden tapauksia, joissa on käsitelty alan toimijoita. Aineisto on koodattu ja tulemme esittämään tutkimustuloksia tulevan vuoden aikana.

 

Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

Kameravalvontaan on tehty huomattavia investointeja ja ne ovat laajamittaisessa käytössä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Lisäksi kameravalvonta on yleistynyt kodeissa ja loma-asunnoissa. Kameravalvonnan tehokkuudesta käydään paljon värikästä keskustelua, mutta harvoin argumentaatio perustuu kuitenkaan empiiriseen näyttöön.

Kameravalvonta voi vaikuttaa rikollisuuteen sekä erilaisten ennaltaehkäisevien mekanismien että rikosten paremman selvittämisen kautta. Rikollisuus voi vähentyä jo pelkän kameroiden olemassaolon ansiosta, jos potentiaaliset rikoksentekijät ovat tietoisia kameravalvonnasta. Tällainen oletetun kiinnijäämisriskin kasvuun liittyvä pelotevaikutus ei välttämättä edes edellytä kameroiden aktiivista seurantaa. Jos kameroiden olemassaolo ei yksinään riitä, reaaliaikaisen valvonnan kautta saatetaan ajoissa huomata rikos tai esimerkiksi väkivallan uhka, ja estää tapahtumien kulku ripeällä puuttumisella.

Näiden ennaltaehkäisevien mekanismien lisäksi kameravalvonta mahdollistaa jo tapahtuneiden rikosten paremman selvittämisen, epäiltyjen tunnistamisen ja oikeudenkäynnissä tarvittavan todistusaineiston keräämisen. Pidemmällä aikavälillä tietoisuus rikosten tehokkaammasta selvittämisestä voi siten osaltaan ennaltaehkäistä uusia rikoksia valvotuilla alueilla.

Kansainvälisestä tutkimusnäytöstä

Vaikka kameravalvonnalla on edellä mainittujen mekanismien kautta potentiaalisesti merkittävä rikollisuutta vähentävä vaikutus, on tutkimusnäyttö kameravalvonnan vaikutuksesta varsin ristiriitaista, erityisesti väkivaltarikosten osalta. Vuonna 2009 julkaistun 44 tutkimukseen perustuvan meta-analyysin (Welsh & Farrington 2009) perusteella kameravalvonnalla on selkein vaikutus pysäköintialueilla ja -halleissa tapahtuviin autovarkauksiin, eli näillä alueilla tehostettu kameravalvonta vähentää todistetusti rikoksia.

Julkisiin liikennevälineisiin kohdistuneiden kameravalvonnan kehittämisprojektien tulokset olivat meta-analyysin perusteella jossain määrin lupaavia, mutta kaupungin keskustoissa ja julkisissa vuokra-asunnoissa kameravalvonnalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta rikosten määrään. Niissä 22 tutkimuksessa, joissa tutkittiin väkivaltaa, kameravalvonnan vaikutus väkivallan määrään oli keskimäärin lähellä nollaa.

Ruotsalaisia tutkimustuloksia

Meta-analyysin tutkimuksista valtaosa tehtiin joko Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa, mutta Suomen tilanteeseen paremmin vertautuvat esimerkit tulevat Ruotsista. Brottsförebyggande rådet (Brå) julkaisi vuonna 2015 tutkimuksen, jossa tarkasteltiin intensiivisemmän kameravalvonnan yhteyttä väkivaltarikosten määrään Tukholman keskustassa Stureplanilla ja Medborgarplatsenilla. Näillä vilkkailla ja verrattain väkivaltaisilla alueilla on paljon ravintoloita ja yökerhoja. Tukholman poliisin aloittaman projektin tavoitteena oli sekä ennaltaehkäistä rikoksia reaaliaikaisen valvonnan avulla että helpottaa rikosten jälkikäteistä selvittämistä.

Stureplanille asennettiin seitsemän kameraa ja Medborgarplatsenille yhdeksän kameraa. Kamerat olivat käytössä ilta- ja yöaikaan. Arki-iltaisin kameroita ei valvottu, mutta viikonloppuisin hälytyskeskuksesta seurattiin kameroita ja koordinoitiin toimintaa aktiivisesti. Kameravalvontaan vaadittava kolmivuotisena myönnetty lupa oli voimassa vuoden 2015 kesään saakka, jonka jälkeen projektin vaikuttavuutta arvioitiin.

Brån tekemä arviointi ei tuottanut näyttöä väkivaltarikosten vähenemisestä. Projektin loppupuolella poliisin tietoon tuli kyllä hieman vähemmän väkivaltarikoksia näiltä alueilta, mutta väkivaltarikosten määrä oli laskenut keskimäärin samalla tavalla myös seitsemällä vertailukelpoisella alueella, joissa kameravalvontaa ei ollut. Kansalaisten suhtautuminen lisääntyneeseen kameravalvontaan oli pääosin myönteinen, mutta toistomittauksessa projektin aloituksen jälkeen ei kuitenkaan voitu osoittaa ihmisten turvallisuudentunteen parantuneen kameravalvonnan lisäämisen seurauksena. Poliisi itse piti kameravalvontaa hyödyllisenä.

Toisen ruotsalaistutkimuksen (Gerell 2016) tulokset kameravalvonnan vaikutuksista Malmön keskustassa olivat hyvin samansuuntaisia. Stortorgetin yökerhopitoiseen ympäristöön kohdistuneessa interventiossa neljä poliisia partioi väkivaltaiseksi tiedetyllä alueella perjantai- ja lauantaiöisin, ja yksi poliisi seurasi valvontakameroita ja raportoi partioille reaaliaikaisesti potentiaalisista riskitilanteista. Suhteellisen intensiivisestä interventiosta huolimatta pahoinpitelyjen määrän ei voitu osoittaa vähentyneen kontrollialueita enemmän. Kiinnostavaa on, että pitkälti vastaavanlaista interventiota arvioineen amerikkalaistutkimuksen (Piza et al. 2015) mukaan aktiivisen kameravalvonnan ja poliisipartioiden yhteistyöllä onnistuttiin vähentämään väkivaltaa.

Ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta ja hyödyntämisestä todistusaineistona

Jos tutkimusnäyttö ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta on jossain määrin ristiriitaista, niin rikosten parempaan selvittämiseen liittyvän hyödyn voidaan arvioida olevan paremmin todettavissa, olettaen tietysti, että kameravalvonta on oikeassa paikassa ja videokuvan laatu riittävä.

Toinen kysymys tietysti on, kuinka tehokasta tämä jälkikäteinen videokuvan hyödyntäminen käytännössä on. Brån tutkimuksessa havaittiin, että tuomioistuimiin saakka videokuva todistusaineistona päätyi varsin harvoin. Poliisin tietoon tuli yhteensä noin 1200 väkivaltarikosta, mutta videokuvaa pyydettiin tutkinnan tueksi vain noin 220 tapauksessa. Videokuvaa tarkasteltiin aineiston mukaan noin 150 tapauksessa, joista noin 45 tapauksessa materiaali oli käyttökelpoista siten, että joko rikostapahtuma näkyi videolla tai epäillyt pystyttiin tunnistamaan. Näistä tapauksista 21 nostettiin syyte, ja lopullisissa tuomioissa videomateriaalilla oli keskeinen rooli kahdeksassa. Ainakin Ruotsin tapauksessa videokuvan hyödyntämisessä olisi siten selvästi parantamisen varaa.

Kameravalvontaa koskevan tutkimuksen osalta on nostettava esiin kriminologisessa tutkimuksessa usein käytettäviin kontrolliviranomaisten tuottamiin aineistoihin liittyvä keskeinen reunaehto. Jos rikollisuutta mittaava vastemuuttuja perustuu esimerkiksi poliisin tuottamaan tilastoaineistoon, joka itsessään riippuu rikosten ilmitulosta, on mahdollista, että todellinen rikollisuus vähenee valvonnan seurauksena, mutta tietoon tullut rikollisuus lisääntyy kameravalvonnan tehostaessa rikosten ilmituloa. Tällöin mahdollinen rikollisuutta vähentävä vaikutus ei tule tutkimuksessa näkyviin. Tästä syystä olisikin tärkeä löytää vaihtoehtoisia tietolähteitä, joiden avulla voidaan tarkastella jotain kontrolliviranomaisen toiminnasta riippumatonta turvallisuusindikaattoria esimerkiksi ennen ja jälkeen kameravalvonnan aloittamisen.

Jatkotutkimusta

Lopuksi voidaan todeta kameravalvontaa koskevasta tutkimuksesta, että kameravalvonnalla ei voida automaattisesti olettaa olevan rikoksia ehkäisevää vaikutusta, ainakaan väkivaltarikollisuudesta puhuttaessa. Suomessa aihetta koskevaa tutkimusta ei juuri ole, joten on hyvin vaikea sanoa, vastaako meidän tilanteemme Ruotsissa havaittua.

Selvää on, että kameravalvonnan tehokkuuden kannalta olisi tärkeää kehittää ja tutkia rikosten ennaltaehkäisyn mahdollisuuksia parantavia, reaaliaikaiseen kuvan valvontaan perustuvia toimintatapoja. Nykyiset älykkäät kameravalvontajärjestelmät olisivat kiinnostavia kehittämiskohteita valvonnan paremman kohdistamisen näkökulmasta.

Vähintään tulisi saada käsitys siitä, missä määrin videokuvaa käytetään todistusaineistona rikosprosessissa. Alustava tutkimus olisi toteutettavissa pelkkien tuomioistuinpöytäkirjojen perusteella, ja tällainen tutkimus antaisi osviittaa siitä, kuinka usein videokuva on osoittautunut hyödylliseksi rikosten selvittämisessä.

Millaiset asunnot joutuvat todennäköisimmin murtojen kohteeksi?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Millaiset asunnot joutuvat todennäköisimmin murtojen kohteeksi?

Nyt on taas se aika vuodesta, kun syksyn pimeys on saapunut ja kesämökit laitetaan talviteloille. Moni pohtii sitä, että pitäisikö hankkia hälytysjärjestelmä tai ostaa vartiointipalveluita. Tarkastelemme tässä blogissa yhdessä tutkija Mikko Aaltosen kanssa kysymystä siitä, miten murtovarkaat valitsevat kohteensa. Tämä on erittäin keskeinen kysymys sekä valtiollisen rikoksentorjunnan että yksityisen turvallisuusalan näkökulmasta.

Kriminologisen tutkimuksen näkökulmasta kyse on silloin tutkimusperinteestä, jossa pyritään ymmärtämään niitä päätöksentekoprosesseja, joiden seurauksena tietty asunto, kesämökki tai liiketila valikoituu murron kohteeksi. Kenties kiinnostavimmat uudet tutkimukset aiheesta perustuvat hollantilaisten ja belgialaisten tutkijoiden työhön, joita esittelemme seuraavassa.

Varhaisempi tutkimus asuntomurtoihin vaikuttavista tekijöistä oli yleisesti ottaen joko kohde- tai tekijälähtöistä. Kohdeperustainen tutkimus tarkasteli sitä, miten erilaiset asuinalueen ominaisuudet olivat yhteydessä murtovarkauksien lukumäärään. Tekijälähtöinen tutkimus analysoi puolestaan murtovarkaita, ja esimerkiksi sitä, kuinka kaukana rikoksentekijän asuinpaikasta murron kohde sijaitsi (ns. rikosmatkatutkimukset). Wim Bernasco ja Paul Nieuwbeerta julkaisivat vuonna 2005 keskeisen artikkelin, joka yhdistää kohde- ja tekijäperustaisen tarkastelun rikoskohteen valinnan tutkimusperinteessä. Uudempi tutkimus aiheesta onkin rakentunut pitkälti tämän työn (discrete spatial choice approach) varaan.

Rikoskohteet eivät valikoidu satunnaisesti

Rikoskohteen valinnan (crime location choice) tutkimusperinteen tyypillisenä lähtökohtana on ajatus rikoksentekijästä, joka pyrkii maksimoimaan hyötynsä ja minimoimaan vaivansa valitessaan optimaalista murtokohdetta. Tällaiselle optimaaliselle kohteelle tunnusomaisia piirteitä ovat helppous, kohteen sisältämä arvokas omaisuus ja pieni kiinnijäämisen riski.

Lähestymistapa rakentuu siten pitkälti rationaalisen valinnan teoriaan, mutta olettaa myös ihmisten toimivan aika ajoin impulsiivisesti ja valitsevan joskus helpoimman vaihtoehdon taloudellisesti kannattavimman sijasta. Vaikka kustannusten ja hyötyjen pohdinta näissä tilanteissa ei välttämättä ole tarkkaa tai selvästi tiedostettua, lähtökohtana ja empiirisenä havaintona on, ettei murtokohteen valinta ole missään nimessä satunnainen prosessi.

Tekijä toimii usein jo valmiiksi tuntemallaan asuinalueella

Rikoskohteen valintaa koskevassa tutkimuksessa oletetaan tyypillisesti, että kohteen valinnan prosessi on hierarkkinen ja alueellisesti tarkentuva: murtovaras valitsee ensin kaupungin, seuraavaksi asuinalueen ja lopuksi asuinalueen sisällä yksittäisen kadun ja kohteen. Toisin sanoen murtovarkautta suunnitteleva henkilö ei todennäköisesti optimoi kohdevalintaansa kaikkien mahdollisten asuntojen viitekehyksessä, vaan jossain alueellisesti rajatussa yksikössä.

Yllä mainitun optimointiprosessin keskeisenä rajoitteena on puutteellinen tieto kohteista. Vaikka rikosmatkatutkimukset osoittavat joidenkin murtovarkaiden matkaavan huomattaviakin etäisyyksiä kohteeseensa, pääsääntöisesti kohteet löytyvät kuitenkin lähiseudulta. Vandeviverin ja kumppaneiden (2014) belgialaistutkimuksessa mediaanimatka kodista kohteeseen oli noin 2,5 kilometriä.

Vaivannäön välttämisen lisäksi toinen selitys tälle havainnolle on se, että asuinpaikan lähellä sijaitsevat kohteet tunnetaan paremmin. Tunnettujen kohteiden alueeseen viitataan tutkimusperinteessä käsitteellä ”awareness space”. Juuri tällaiset mekanismit perustelevat sitä, miksi kohteen valinnan tutkimuksessa on välttämätöntä huomioida samanaikaisesti sekä kohteiden että rikollisten ominaisuuksia.

Asuntokohtaiset aineistot

Arvioitaessa empiirisesti sitä, millaisiin asuntoihin kohdistuu suurin murron riski, on otettava huomioon erilaisten asuntotyyppien määrät tutkittavalla alueella. Tämä asettaa varsin suuret vaatimukset aihepiirin tutkimukselle, sillä silloin ei riitä, että hankimme tietoja murtovarkaista ja asunnoista, joihin murrot kohdistuivat, vaan tietoa tarvitaan myös murtovarkauksilta säästyneistä asunnoista.

Toistaiseksi vaikuttavinta aineistoa käytettiin belgialaistutkimuksessa, joka kattoi kaikki Itä-Flanderin provinssin asunnot ja niihin kohdistuneet murrot vuosina 2006–2012. Emme kuvaa tässä yhteydessä tutkimuksen kohtalaisen monimutkaista menetelmää sen tarkemmin, mutta todettakoon kuitenkin aineiston olleen valtava. Kun huomioidaan kaikki mahdolliset asunto-tekijä -yhdistelmät ja lasketaan kunkin murtovarkaan (noin 600 henkilöä) etäisyys kuhunkin asuntoon (noin 500 000 asuntoa), päädytään yli 300 miljoonan rivin matriisiin. Tällaisen aineistomassan analyysi vaatii merkittävää laskentatehoa.

Keskeiset löydökset

Mitä uusimmat tutkimukset sitten kertovat murtojen kohdistumisesta? Tekijöiden osalta useampi tutkimus on vahvistanut sen, että merkittävä osa murtovarkauksista tehdään lähellä varkaan omaa asuinpaikkaa. Aikaisemmat asuinalueet ovat suosittuja kohteita, varsinkin jos muutosta pois on kulunut vasta vähän aikaa. Murtovarkaiden perheenjäsenten asuinalueet näyttävät myös olevan mahdollisia kohteita. Lisäksi on havaittu, että murtovarkailla on taipumus palata rikospaikalle uudestaan lyhyen ajan sisällä (near repeat -ilmiö). Tämä tarkoittaa sitä, että murtovarkaus naapuruston yhdessä kohteessa todennäköisesti nostaa riskiä sille, että muihinkin asuntoihin kohdistuu lähiaikoina murto.

Asunnon varallisuuden merkityksestä murtovarkauksien määrälle ei ole yksimielisyyttä. Kokeellisten tutkimusten ja murtovarkaiden haastatteluiden perusteella asunnon kunnolla ja pihalla parkissa olevien autojen arvolla olisi merkitystä, mutta varsin monessa tutkimuksessa asuntojen arvo ei näytä olevan ainakaan kovin voimakkaassa yhteydessä murron todennäköisyyteen. Asuntojen ominaisuuksien osalta belgialaistutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että rivitaloihin (terraced) kohdistuu enemmän murtoja kuin pari- ja omakotitaloihin. Tämäkin havainto on osin ristiriitainen, sillä eräissä toisissa tutkimuksissa on havaittu omakotitalojen olevan todennäköisempiä kohteita pienemmän kiinnijäämisriskin vuoksi. Vertailevan (Iso-Britannia, Hollanti, Australia) tutkimuksen perusteella alueen asuntojen ja yhden perheen asuntojen määrä lisäävät asuinalueen murtovarkauksien riskiä.

Tutkijat ovat viime vuosina kehittäneet varsin innovatiivisia keinoja hankkia tarkkaa aineistoa asuntojen ominaisuuksista. Langton ja Steenbeek (2017) hyödynsivät Haagin kaupunkia koskeneessa tutkimuksessaan Googlen Street View -palvelua, jonka historiaominaisuutta käyttämällä he koodasivat sekä murtovarkauden kohteeksi joutuneiden että samalla asuinalueella sijainneiden verrokkiasuntojen piirteitä kuvaavia muuttujia. Muuttujat ryhmiteltiin neljään luokkaan: valvottavuus, saavutettavuus, varallisuus ja paon helppous. Analyysin perusteella asunnon arvioidun varallisuuden merkitys murron riskille oli pienin, kun taas erityisesti valvottavuus (etuoven näkyvyys, kadun leveys, ikkunoiden lukumäärä) laski murron riskiä selvästi. Helppo saavutettavuus (mukaan lukien hälytysjärjestelmien puute) ja paon helppous lisäsivät myös murron riskiä verrattuna verrokkiasuntoihin.

Jatkotutkimusta

Kuten lähes kaikki tutkimus, joka perustuu kiinnijääneiden rikollisten tekemisten tarkasteluun, myös tässä tutkimusperinteessä haasteena on se, ettei kaikkia tekijöitä tunneta. Voi siten olla, että kiinnijäämisen välttävät henkilöt poikkeavat systemaattisesti kiinnijääneistä, ja tämä voi aiheuttaa tuloksiin harhaa. Lisätutkimusta siitä, miten hälytysjärjestelmät ja vartiointipalvelut vaikuttavat, olisi myös hyvä saada.

Aineistorajoituksista huolimatta kohde- ja tekijätason tarkastelun yhdistävä tutkimusperinne on tuonut paljon uusia avauksia kriminologian kentälle, ja voidaan väittää, että näillä tutkimustuloksilla on myös osoitettavissa oleva hyöty rikoksentorjunnan kannalta. Olemme tässä blogissa ainoastaan raapaisseet pintaa ja kuvanneet muutamia keskeisiä tutkimuksia. Samaa tutkimusotetta on viime aikoina hyödynnetty myös katuryöstöjen, autovarkauksien ja väkivaltaisten mellakoiden kohdistumisen tutkimuksessa.

Lopuksi voidaan vielä todeta, että tällaista tutkimusta voisi hyvin tehdä myös Suomessa. Ainakaan meidän tiedossamme ei ole julkaistuja tutkimuksia, joissa asuntomurtoja tarkasteltaisiin tällä tarkkuudella meidän oloissamme. Koska Suomi on huomattavasti tutkittuja Keski-Euroopan maita harvaan asutumpi, olisi kiinnostavaa nähdä, toistuvatko empiiriset löydökset meillä samankaltaisina. Kesämökkimurtojen yleisyys lienee ainakin yksi piirre, jonka suhteen Suomi eroaa edellä mainituista maista.

Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaava hoitaja – kenen palveluksessa hänen tulee olla?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaava hoitaja – kenen palveluksessa hänen tulee olla?

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä vartioimisliikeluvasta luovuttiin tämän vuoden alussa. Uudistetussa yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa säädetään turvallisuusalan elinkeinoluvasta, joka vastaa tosin pääsääntöisesti aiempaa vartioimisliikelupaa koskevaa sääntelyä. [1]

Uusi piirre elinkeinoluvassa on, että järjestyksenvalvontatoiminta tuli pääosin luvanvaraiseksi. Luvanvaraista on ansiotarkoituksessa tapahtuva ja toimeksiantosopimukseen perustuva järjestyksenvalvontatoiminta. Toimeksiantosopimukseen perustuva toiminta rajaa niin sanotun omajärjestyksenvalvonnan luvanvaraisuusvaatimuksen ulkopuolelle samoin kuin omavartiointi on vartioimisliiketoiminnassa. Lisäksi luvanvaraisuuden ulkopuolelle jätettiin kokoontumislain mukainen järjestyksenvalvonta eli jatkossakin erilaiset yhdistykset voivat hoitaa muun muassa yleisötilaisuuksissa järjestyksenvalvontaa.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli myös lakiuudistuksen myötä elinkeinoluvan alaisuuteen. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2 §:n 15 kohdan mukaan hyväksymistä edellyttävällä turvasuojaustehtävällä tarkoitetaan sähköisten ja mekaanisten lukitusjärjestelmien, murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentamista, korjaamista tai muuttamista niihin kuuluvaa kaapelointityötä lukuun ottamatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että turvasuojaustoimintaa harjoittavien yrityksien, joilla on vähäisessäkin määrin edellä mainittuja tehtäviä tulee hakea turvallisuusalan elinkeinolupaa.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 114 §:n siirtymäsäännöksen mukaan järjestyksenvalvontatoimintaa tai hyväksymistä edellyttävää turvasuojaustoimintaa harjoittavien toimijoiden on voidakseen jatkaa toimintaansa haettava turvallisuusalan elinkeinolupaa vuoden 2018 loppuun mennessä.

Vastaavan hoitajan määritelmästä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2 §:n 19 kohdan mukaan vastaavalla hoitajalla tarkoitetaan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa olevaa henkilöä, joka vastaa siitä, että luvan haltijan toimintaa tai liikettä hoidetaan yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaisesti. Lain perusteluiden mukaan vastaava hoitaja ei siten vastaa muiden elinkeinotoimintaa koskevien säännösten noudattamisesta liiketoiminnassa.

Vastaava hoitaja voi kuitenkin olla turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijana oleva luonnollinen henkilö (yksityinen elinkeinonharjoittaja) tai esimerkiksi osakeyhtiön toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen. Näin henkilöllä voi olla sekä vastaavalle hoitajalle että turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijalle säädetyt velvollisuudet. Lisäksi henkilö voi samanaikaisesti olla myös käytännön työtehtäviä suorittava vartija, järjestyksenvalvoja tai turvasuojaaja. Yksinyrittäjällä tai pienellä yhtiöllä tilanne on yleensä juuri tällainen. Toinen tyypillinen tilanne on myös se, että vastaava hoitaja on työoikeudellisesti tarkasteltuna esimiesroolissa, kuten aluepäällikkönä tai kohde-esimiehenä. 

Vastaavan hoitajan palveluksessa oleminen

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 74 §:n mukaan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijalla on oltava palveluksessaan yksi tai useampi vastaava hoitaja, jolla on Poliisihallituksen myöntämä voimassa oleva hyväksyminen kyseisen turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaavaksi hoitajaksi.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annettu laki jättää avoimeksi, että mitä palveluksessa olemisella tarkoitetaan. Lain perustelut on selvästi tarkoitettu ohjaamaan Poliisihallituksen lupaharkintaa, koska perusteluissa on todettu, että lupaviranomainen voi evätä vastaavan hoitajan hyväksymisen esimerkiksi silloin, jos on selvää, ettei henkilö tosiasiallisesti toimi turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa. Lisäksi perusteluissa on todettu, että ottaen huomioon vastaavan hoitajan keskeisen roolin yhdyshenkilönä valvontaviranomaisille, ei voida pitää asianmukaisena, että vastaavan hoitajan palvelut voitaisiin ostaa ulkoisena palvelutoimintana.

Lain perusteluissa on varsin kevyin perusteluin esitetty suositus siitä, että vastaavan hoitajan tehtäviä koskevia palveluita ei hankittaisi ulkoiselta palveluntarjoajalta. Perustelut eivät kuitenkaan sisällä ehdotonta kieltoa hankkia kyseisiä palveluita ulkopuoliselta. Lainsäätäjä ei ole myöskään katsonut tarkoituksenmukaiseksi enää nimenomaisesti säätää palveluksessa olemista vastaavan hoitajan hyväksymisen edellytykseksi lain 77 §:ssä.

Laki tai lain perustelut eivät sulje pois mahdollisuutta, että vastaava hoitaja hyväksyttäisiin hoitamaan vastaavan hoitajan tehtävää, vaikka hän ei olisi palkkasuhteessa turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijaan. Palveluksessa olemista ei ole määritelty työsuhteeksi muun muassa sen vuoksi, että elinkeinonharjoittajan toimiessa samalla vastaavana hoitajana hän ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa omistamaansa ja hallinnoimaansa yhtiöön.

Ulkoistettu vastaava hoitaja

Poliisihallituksen suorittaman lupaharkinnan jälkeen olisi mahdollista, että vastaavana hoitajana toimisi turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan henkilöstöön kuulumaton henkilö esimerkiksi toimeksiantosopimukseen perustuen.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 76 §:ssä säädetyt vastaavan hoitajan toimivaltuudet eivät edellytä palveluksessa olemista, vaan oikeastaan lakisääteisenä ne päinvastoin mahdollistavat sen, ettei vastaavalla hoitajalla tarvitse olla työoikeudellista esimiesasemaa. Muiden vastaavalle hoitajalle säädettyjen tehtävien osalta turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan ulkopuolinen vastaava hoitaja voisi olla jopa objektiivisempi ja yhtiön johdosta riippumattomampi suorittamaan kyseen omaista tehtävää.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa ei millään tavoin säädetä, että vastaavan hoitajan tehtävä tulisi olla kokopäivätyö. Lain perusteluissa puolestaan todetaan vastaavan hoitajan yleensä hoitavan myös muita tehtäviä ja vastaavana hoitajana toimimisen olevan sivutoiminen tehtävä. Näin ei pitäisi myöskään olla mahdotonta, että vastaavan hoitajan tehtäviä ammattimaisesti hoitava henkilö työskentelisi useamman kuin yhden turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa.

Vastaavan hoitajan hyväksymistä olisi kuitenkin haettava aina turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijakohtaisesti ja asiasta päätettävä aina tapauskohtaisesti. Poliisihallituksen lupaharkintaan vaikuttaa esimerkiksi se, mitä luvanvaraisia tehtäviä suoritetaan, kuinka paljon on toimeksiantoja, mikä on henkilöstön lukumäärä ja kuinka laajalla maantieteellisellä alueella toimitaan.

Esimerkiksi hyväksymistä edellyttävien turvasuojaustehtävien osalta, joissa toiminnan kohteiden oikeusturvan tarve vastaavan hoitajan tehtävien osalta on vähäinen ja tehtävä on enemmänkin hallinnollista, ei objektiivisesti arvioiden pitäisi olla esteitä sille, että vastaan hoitajan tehtäviä ammattimaisesti hoitavalla henkilöllä olisi samanaikaisesti useitakin turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijoita toimeksiantajana.

 

[1] Blogi pohjautuu minun ja Vesa Ellosen kirjoittamaan Yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntö käytännössä -teokseen, jonka Tietosanoma julkaisee tämän syksyn aikana.

Yleisötilaisuuksien turvallisuusongelmat – onko porttikieltojärjestelmälle perusteita ja kenen kuuluu maksaa turvallisuustoimet?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yleisötilaisuuksien turvallisuusongelmat – onko porttikieltojärjestelmälle perusteita ja kenen kuuluu maksaa turvallisuustoimet?

Erilaisten yleisötilaisuuksien turvallisuus on herättänyt viime vuosina runsaasti keskustelua. Olipa kyse urheilutapahtumasta, festivaalista tai pienimuotoisemmasta tilaisuudesta, niiden järjestäjät joutuvat panostamaan turvallisuuteen aikaisempaa enemmän, mistä aiheutuu huomattavia kustannuksia. Turvallisuusjärjestelyistä aiheutuu kustannuksia myös veronmaksajille, koska turvallisuusviranomaiset joutuvat osallistumaan merkittävällä työpanoksella turvallisuustoimiin. Esimerkiksi isommat urheilutapahtumat ja festivaalit sitovat sekä poliisin että pelastuslaitoksen resursseja. Lisäksi käytössä on useita liikenteen rajoituksia, kuten ilmatilan rajoituksia ja ajoneuvoliikenne on suljettu useilta kaduilta tapahtumapäivän ajaksi.

Yleisötilaisuuden turvallisuusriskeistä

Yleisötilaisuuksien järjestämiseen liittyy monenlaisia turvallisuusriskejä, joista yksi merkittävimmistä on yleisön häiriökäyttäytyminen. Erityisesti jalkapallossa ja muissa palloilulajeissa kannattajat ovat aiheuttaneet eriasteisia ongelmia ympäri maailmaa ja useissa maissa kannattajaryhmien käyttäytyminen on muuttunut väkivaltaiseksi. Jalkapallo-otteluihin liittyvä väkivalta on puhuttanut maailmalla jo vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Monet englantilaisen jalkapallon ystävät muistavat näin Valioliigakauden käynnistyttyä esimerkiksi Heyselin ja Hillsborough’n tragediat. Myös länsinaapurissamme Ruotsissa on viime vuosina havahduttu katsomoväkivallan ja väkivaltaisten kannattajaryhmien aiheuttamiin ongelmiin.

Suomessa turvallisuustilanne urheilutapahtumissa on varsin hyvä, mutta on vaikea arvioida, voisiko Ruotsin epäsuotuisa kehitys toteutua täälläkin. Viitteitä siihen olemassa, kuten Stadin jalkapalloderbyn kannattajien välinen yhteenotto Kirkkonummella osoittaa, jossa kannattajaryhmät olivat sopineet keskinäisen välien selvittelyn muualle kuin stadionin läheisyyteen.

Ottelutapahtumien turvallisuuden osalta eräs erityispiirre suomalaisessa keinovalikoimassa on se, ettei täällä ole suurimmassa osassa Euroopan maita käytössä olevaa porttikieltojärjestelmää. Porttikieltojärjestelmän keskeisyyttä eurooppalaisessa jalkapallossa kuvaa se, että UEFA edellyttää järjestelmän olemassaoloa vuoden 2020 jalkapallon EM-kisoja hakevilta mailta. Yksityistä turvallisuusalaa koskevaa sääntelyä on uudistettu, ja uusi lainsäädäntö tuli voimaan 1.1.2017. Porttikieltojärjestelmää ei ehdotuksista huolimatta ole huomioitu lakiuudistuksessa, vaikka se nousi esille lakihankkeen kuulemistilaisuuksissa ja lausunnoissa.

Porttikieltojärjestelmään liittyvä tutkimus

Tarkastelimme tutkimuksessa[1] sitä, olisiko Suomessa tarvetta porttikieltojärjestelmälle. Tutkimuksessa esitellään tuloksia kolmesta empiirisestä aineistosta, joiden avulla pyrittiin valottamaan sitä, miten lajien edustajat kokevat turvallisuustilanteen, ja millainen turvallisuuskehitys erityisesti jalkapallon parissa on ollut.

Urheiluseurojen toimitusjohtajille ja turvallisuuspäälliköille tehdyn turvallisuuskyselyn perusteella jalkapallo-otteluissa on enemmän järjestyshäiriöitä kuin muissa lajeissa. Tämä heijastui siinä, että jalkapalloseurojen vastaajat ilmaisivat vahvimmin tukensa mahdolliselle porttikieltojärjestelmälle.

Veikkausliigan vuosien 1997–2014 turvallisuusmääräysrikkomustilastojen perusteella vaikuttaa puolestaan siltä, että rikkomukset ja niistä annetut rangaistukset ovat lisääntyneet erityisesti 2010-luvulla. Nykyisin seuroja sakotetaan useammin, kun aikaisemmin tyypillisin sanktio oli huomautus tai varoitus.

Veikkausliigan vuosien 2013–2014 ottelujen turvallisuusraporteista (N=396) analysoitiin tarkemmin sitä, mitkä ottelutapahtumien piirteet ovat voimakkaimmin yhteydessä järjestyshäiriöiden esiintyvyyteen. Tyypillisin järjestyshäiriötyyppi oli kannattajaryhmien epäasiallinen käytös, jota esiintyi raporttien mukaan noin joka neljännessä ottelutapahtumassa.

Järjestyshäiriöiden esiintyvyydessä oli merkittävää alueellista vaihtelua: Turun, Helsingin ja Vaasan otteluissa oli keskimäärin rauhattominta. Oletusten mukaista oli, että sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajien määrä oli yhteydessä järjestyshäiriöiden määrään, samoin kuin se, että lauantain otteluissa tapahtui eniten. Ottelun lopputuloksella ei sitä vastoin ollut systemaattista yhteyttä järjestyshäiriöihin, eikä myöskään vuodenajalla.

Tutkimustarpeesta ja kustannusten jaosta

Tutkimusasetelmamme ei mahdollistanut erilaisten turvallisuustoimenpiteiden vaikutusten luotettavaa arviointia. Tällaiselle tutkimukselle olisi ilmeinen kysyntä myös kansainvälisesti. Jalkapallo-otteluiden turvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin keskittyvä tutkimus on pitkälti kuvailevaa, ja vahvaa näyttöä erilaisten turvallisuustoimenpiteiden vaikutuksista on vaikea löytää ainakaan julkisista lähteistä.

Ruotsalaisiin aineistoihin perustuvissa tutkimuksissa on havaittu väkivallan liittyvän oman joukkueen heikkoon menestykseen[2], ja toisaalta saatu tuloksia, joiden mukaan sekä kameravalvonta[3] että väkivaltaisiin kannattajaryhmiin keskittyvä strateginen poliisitoiminta[4] vähentävät väkivaltaa.

Eri maissa on käyty julkista keskustelua siitä, että kenen kuuluu maksaa yleisötilaisuuksien paisuneet turvallisuustoimet. Ruotsissa tehtiin tutkimus[5], joka pohjautui Ruotsin poliisin käynnistämään uudistukseen vuonna 2011. Uudistuksen myötä Allsvenskanissa pelaavat joukkueet, jotka ovat yrityksiä, joutuivat maksamaan poliisien osallistumisesta ottelutapahtumiin. Tämä nostatti vilkasta keskustelua uudistuksen oikeudenmukaisuudesta, koska joukkueet, jotka olivat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, olivat vapautettu maksuista.

Tutkimuksessa tarkasteltiin maksun vaikutusta ja tehokkuutta otteluiden turvallisuuteen poliisien tekemien ottelukohtaisten turvallisuusraporttien pohjalta. Tutkimustulokset olivat mielenkiintoisia, koska maksun myötä turvallisuushenkilöstön määrä nousi ja vähensi käytöshäiriöitä otteluissa. Maksulla ei puolestaan ollut vaikutusta poliisien lukumäärään.

Tutkimuksesta herää väistämättä kysymys, että jos maksut toimivat niin hyvin kuin tutkimustulokset osoittavat, niin miksi maksuja ei käytetä laajemmin? Tutkijat esittävät perusteeksi, että poliitikot ovat erityisesti huolissaan mahdollisista taloudellisen tuloksen maksimoinnista ja sen aiheuttamista ongelmista. Lisäksi ostettavat yksityiset turvallisuuspalvelut voivat voi vähentää viranomaisen roolia. Huolenaiheena tutkijat pitävät myös sitä, että maksut voivat kääntää tapahtumien järjestäjät poliisia vastaan, mikä voi haitata yhteistyötä ja koordinointia. Vastaavaa kokeilua tulisi testata ja tutkia Suomessakin, koska turvallisuusviranomaisten resurssit ovat rajalliset.

Porttikieltojärjestelmästä ja kriminalisoinneista

Sisäministeriön porttikieltojärjestelmään liittyvän selvityksen mukaan myös poliisilaitokset pitivät porttikieltoa tarpeellisena, samoin kuin useat muut lausunnon antaneet tahot. Lisäksi lausunnoissa nostettiin esille, että kriminalisointeja tulisi kehittää, koska ongelmana on, että rikoslaissa ei ole sellaista rangaistavaksi säädettyä tekoa, jolla voitaisiin tehokkaasti puuttua esimerkiksi kentälle ryntäämiseen ja esineiden heittämiseen katsomosta.

Ylipäätään porttikieltojärjestelmä on varsin kattavasti käytössä Euroopan maissa. Esimerkiksi Ruotsissa on pääsykiellosta urheilutilaisuuksiin annettu laki (Lag om tillträdesförbund vid idrottsarrangemang). Laki mahdollistaa antamaan henkilölle pääsykiellon urheilutapahtumaan, jos on olemassa perusteltu riski siitä, että henkilö syyllistyy urheilutapahtuman aikana rikokseen ja rikos on omiaan häiritsemään järjestystä tai turvallisuutta tapahtumassa. Pääsykieltoa voi hakea urheilutapahtuman järjestäjä tai urheiluliitto. Lisäksi kieltoa voi hakea poliisi. Syyttäjä käsittelee hakemukset. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota henkilön mahdolliseen aiempaan vastaavaan rikokseen syyllistymiseen. Syyttäjä voi ennen pääsykiellon lopullista määräämistä tietyin edellytyksin päättää väliaikaisesta enintään neljä viikkoa kestävästä kiellosta. Varsinainen pääsykielto annetaan määräajaksi, jonka enimmäispituus on yksi vuosi. Pääsykieltoa voidaan edellytysten täyttyessä pidentää enintään vuodeksi kerrallaan. Syyttäjä antaa päätöksen kirjallisena, johon voi hakea muutosta alioikeudelta.

Yleisötilaisuuksien turvallisuuden kehittämiseksi tulisi säätää kriminalisoinnit kentälle ryntäämisestä, esineiden heittämiseen katsomosta ja muusta vastaavasta häiriköinnistä sekä rakentaa porttikieltojärjestelmä että yhdenmukaistaa viranomaiskäytäntöä turvallisuusvelvoitteiden osalta.

Tätä edellyttää jo se, että Suomi on ratifioinut eurooppalaisen yleissopimuksen koskien katsojien väkivaltaa ja epäsopivaa käyttäytymistä urheilutilaisuuksissa ja erityisesti jalkapallo-otteluissa jo vuonna 1986. Yleissopimuksen ensimmäisessä artiklassa sopimusosapuolet sitoutuvat jalkapallo-otteluissa esiintyvän katsojien väkivallan ja epäsopivan käyttäytymisen ehkäisemiseksi ja hillitsemiseksi ryhtymään valtiosääntönsä mukaisiin tarvittaviin toimenpiteisiin. Yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan myös muihin urheilulajeihin ja -tilaisuuksiin. Suomi on jäänyt asiassa muiden Euroopan maiden kehityksestä.

Lopuksi täytyy korostaa, että yleisötilaisuuksien järjestäminen edellyttää turvallisuusasiantuntemusta ja esimerkiksi urheilussa ymmärrystä kannattajakulttuurista, missä myös meillä on paljon kehittämisen varaa. Suomessa huomio kiinnittyy liian usein siihen, mikä kannattajien toiminnassa on vikana. Sen sijaan olisi tärkeää pohtia, miten toimintaa ja palveluita voitaisiin kehittää, jotta katsomoihin saataisiin lisää väkeä. Tunnelmahan luo puitteet yleisötilaisuuksille ja tekee niistä unohtumattomia.

 

[1] Paasonen, Aaltonen & Karjalainen 2015.

[2] Priks 2010.

[3] Priks 2014.

[4] Poutvaara & Priks 2009.

[5] Nyberg & Priks 2017.