Blogi

Rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

Rikoksentorjunnalla voidaan tarkoittaa varsin monenlaisia toimenpiteitä. Sanan kuullessaan moni varmasti pohtii valtiollisen rikosseuraamusjärjestelmän toimia, kenties kiinnijäämisriskin kohottamisen tai rangaistusten koventamisen kaltaisia keinoja. Toisaalta rikoksentorjunnalla voidaan yhtä hyvin tarkoittaa esimerkiksi erilaisia yleisiä syrjäytymisen ehkäisyyn pyrkiviä yleisiä sosiaalipoliittisia toimia, tai vaikkapa riskiryhmiin kuuluville nuorille kohdistettuja intensiivisempiä interventioita. Osa interventioista pyrkii siten estämään rikosuria ennen niiden alkua, kun taas toiset keinot painottavat tunnettujen rikoksentekijöiden käyttäytymisen muuttamista.

Edellä mainittuja rikoksentorjunnan keinoja yhdistää ajatus siitä, että rikollisuuden määrää voidaan laskea ihmisten olosuhteita tai ajattelutapoja muuttamalla. Vaikka tämä pyrkimys ei suinkaan ole turha tai mahdoton, rikosten tilannetorjunnan (situational crime prevention) tärkeyttä korostaneet kriminologit ovat jo pitkään sanoneet, ettei tällainen lähestymistapa ole välttämättä kaikkein tehokkain. Tilannetorjunta-ajattelun juuret ovat jäljitettävissä 1970-luvulle Iso-Britannian Home Officeen, jossa työskentelivät muun muassa kriminologit Ronald Clarke ja Patricia Mayhew.

Tilannetorjunta-ajattelussa keskiössä on rikos, ei rikoksentekijä. Toisin sanoen tavoitteena ei ole selittää sitä, miksi jotkut ihmiset päätyvät tekemään rikoksia ja toiset eivät, vaan ymmärtää, miksi tiettyjä rikoksia tehdään tietyissä tilanteissa ja paikoissa. Tilannetorjuntanäkökulmassa onkin paljon yhteistä rutiiniaktiviteettien teorian kanssa: motivoituneen tekijän lisäksi rikoksen toteutuminen vaatii sopivan uhrin ja valvonnan puutteen.  Keskeistä on myös huomata, että onnistunut tilannetorjunta on usein rikoslajikohtaista – erilaiset rikosongelmat vaativat erilaisia toimenpiteitä. Näin on siitä huolimatta, että rikosalttiit henkilöt eivät yleensä ”erikoistu” tietynlaisiin rikoksiin.

Tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

Rikollisuuden tilannetorjunnan keinoja tutkineet kriminologit ovat kehittäneet 25 tekniikan ohjelman (25 Techniques of Situational Crime Prevention), jota voidaan hyödyntää rikollisuuden tilannetorjunnan eri vaihtoehtojen hahmotuksessa erilaisissa kohteissa. Oheisessa taulukossa on esitetty suomennettu versio alkuperäisestä englanninkielisestä 25 tekniikan listasta.

LISÄÄ
VAIVAA
LISÄÄ KIINNIJÄÄMISRISKIÄ VÄHENNÄ RIKOKSISTA SAATAVIA HYÖTYJÄ VÄHENNÄ PROVOKAATIOITA POISTA TEKOSYYT
1. Vaikeuta kohteessa rikoksentekoa 6. Lisää valvojien määrää 11. Piilota kohteet 16. Vähennä turhautumista ja stressiä 21. Aseta selkeät säännöt
2. Valvo sisäänpääsyä 7. Tue luonnollista valvontaa 12. Poista kohteet 17. Estä kiistojen syntyminen 22. Käytä näkyvää ohjeistusta
3. Valvo ulospääsyä 8. Vähennä anonymiteettiä 13. Merkitse tuotteen omistajuus 18. Vähennä emotionaalista kiihtymistä 23. Herättele omaatuntoa
4. Ohjaa rikoksentekijät muualle 9. Lisää muun henkilökunnan valvontatehtäviä 14. Häiritse varastetun tavaran markkinoita 19. Neutraloi ryhmäpaine 24. Avusta normien noudattamisessa
5. Kontrolloi rikoksentekovälineitä 10. Vahvista virallista valvontaa 15. Poista hyödyt 20. Estä imitointia 25. Kontrolloi päihteitä

Kuinka 25 tekniikkaa voisi hyödyntää käytännössä?

Olemme muutamissa turvallisuuden kehittämisprojekteissa soveltaneet käytännössä rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa. Millaisia keinoja 25 tekniikan listan kautta voidaan hahmottaa ja kuinka keinoja voidaan soveltaa esimerkiksi elinkeinoelämän näkökulmasta?

Rikoksenteon vaikeuttamiseen liittyvien keinojen näkökulmasta olennaista on, että yrityksessä valvonta on kunnossa ja toimivaa. Sisäänpääsyn valvomisen tai rikoksentekijöiden muualle ohjaamisen mahdollisuudet liittyvät useasti toimialaan ja asiakaskuntaa, kun keinoja kehitetään.

Kiinnijäämisriskiin lisäämiseen liittyvien keinojen osalta voidaan todeta, että useassa yrityksessä omavalvonta on puutteellista ja luotetaan liikkaa ostettaviin palveluihin sekä niiden tehokkuuteen, jota ei voida kuitenkaan mitata.

Esimerkiksi Button (2008) on todennut, että yksityisen turvallisuusalan palvelut eivät perustu tutkittuun tietoon, vaan alan toimijat tarjoavat palveluita, joiden he uskovat toimivan. Turvallisuusviranomaisten resurssit ovat myös hyvin rajalliset, joten heidän ennaltaehkäisevä vaikutuksena on vähäinen.

Kehittämisprojekteissa on esille noussut hälytys- ja kameravalvontajärjestelmien kehittäminen. Yrityksissä on uudistettu järjestelmiä, mutta suurelta osin valvonta perustuu tapahtumien jälkikäteiseen havainnointiin esimerkiksi rikosten selvittämisen apukeinona. Lisäksi eri järjestelmissä ei ole hyödynnetty integraatioita, joiden avulla voitaisiin suorittaa kootusti tehokkaampaa etävalvontaa, jolloin myös kiinnijäämisriski kasvaisi.

Rikoksista saatavia hyötyjen vähentämiseen liittyvien keinojen näkökulmasta olennaista on huomioida, että rikoksentekijöitä kiinnostavat kohteet on asiallisesti suojattu. Keskeisenä on parantaa tilojen ja tiedon tärkeysluokittelua, jonka myötä voidaan pyrkiä vähentämään houkuttimia ja huomioimaan paremmin turvallisuustasot, kun turvallisuusjärjestelyitä tehdään.

Väkivallan ehkäisemisen tärkeä tilannekohtainen keino on tarpeettoman turhautumisen ja stressin sekä kiistatilanteiden synnyn esto. Esimerkiksi ravintola-alalla tällaiset tilanteet saattavat liittyä poistumiseen ravintolasta. Poliisin tietoon tulleeseen rikollisuuteen perustuvat analyysit suomalaisista kaupunkikeskustoista osoittavat, että väkivaltarikosten määrässä on selvä piikki ravintoloiden sulkemisajan ympärillä, kaupungista riippuen noin klo 1.00–4.00 välillä.

Tekosyiden poistamiseen liittyvät keinot painottuvat sääntöihin ja opastukseen. Kielto- ja varoituskylttien yhdenmukaistamiseen ja sijoitteluun tulee kiinnittää huomiota. Monella toimialalla erityisesti työmaiden rajaus, merkinnät ja valvonta ovat nousseet esille.

Yhteenvetoa

Lopuksi voidaan pohtia sitä, miten tilannetorjunta sijoittuu rikoksentorjunnan laajempaan kokonaisuuteen. Tilannetorjuntaa on kritisoitu tutkimuskirjallisuudessa kenties eniten siitä, että se ei vähennä rikosten kokonaismäärää, vaan ainoastaan siirtää ne muualle (ns. crime displacement -hypoteesi). Mikäli kyseessä olisi tällainen nollasummapeli, koko yhteiskunnan tasolla tilannetorjunta ei olisi kovinkaan toimiva lähestymistapa.

Viimeisimmät meta-analyysit (Telep ym. 2014; Guerette & Bowers 2009) rikollisuuden siirtymistä erilasten tilannetorjuntatoimenpiteiden käyttöönoton myötä kuitenkin osoittavat, ettei nollasummatulkinta luultavasti ole oikea. Vaikka rikollisuuden siirtymää on havaittu, se ei useinkaan ole yhtä suurta kuin intervention kohteessa tapahtuneen rikollisuuden väheneminen. Useissa tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että kohdistetun intervention hyödyt ovat levenneet myös ympäröiville alueille (ns. diffusion of benefits -hypoteesi). Näin ollen onnistunut tilannetorjunta voi todella vähentää rikollisuuden kokonaismäärää.

Edellä mainitut esimerkit ovat vain muutamia tapoja, joilla 25 tekniikan listaa voi hyödyntää tilannetorjuntakeinojen hahmottamisessa ja kehittämisessä. Enemmän esimerkkejä eri tekniikoiden käytännön sovelluksista on saatavilla esimerkiksi Albanyn yliopiston ylläpitämiltä verkkosivuilta.

 

Turvallisuusalan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistarpeista

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvallisuusalan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistarpeista

Kysymys siitä, kuinka suuri turvallisuustutkimuksen kenttä Suomessa on, riippuu pitkälti siitä, miten turvallisuuden käsite määritellään. Jos mukaan lasketaan esimerkiksi pandemioiden, terrorismin, kansainvälisten konfliktien ja jopa ilmastonmuutoksen tai väestönkasvun kaltaisia ilmiöitä, löytyy tutkimusta ja tutkijoitakin paljon.

Jos toisaalta ajatellaan rajatumpaa turvallisuuden käsitettä, jossa keskiössä ovat sellaiset teemat kuin rikoksentorjunta, tietoturvallisuus, yksityisen turvallisuusalan toiminta ja esimerkiksi kansalaisten kokemukset asuinalueensa turvallisuudesta, hahmottuu ala huomattavasti pienemmäksi.

Tähän aihekokonaisuuteen liittyvää tutkimusta tehdään yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, järjestöissä ja yrityksissäkin, mutta tutkimuskenttää leimaa eräänlainen sirpaleisuus, ja keskeisten toimijoiden hahmottaminen on vaikeaa.

Kriminologian kotimaisesti tutkimuskentästä

Siitä huolimatta, että kriminologian kenttä on kansainvälisesti katsottuna turvallisuustutkimusta vakiintuneempi, yliopistotasolla kriminologia on ollut Suomessa pääosin (esimerkiksi oikeustieteen, psykologian tai sosiologian) aputieteen roolissa.

Merkittävä osa akateemisesta kriminologisesta tutkimuksesta keskittyi pitkään yliopistojen ulkopuolelle, pääasiassa oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluneeseen Oikeuspoliittiseen tutkimuslaitokseen ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusyksikköön.

Vaikka nämä yksiköt tekivät yliopistoyhteistyötä, oli tieteenalan virallinen rooli suomalaisissa yliopistoissa rajallinen, eikä kriminologiaa ole voinut Suomessa opiskella täytenä pääaineena muiden pohjoismaiden tapaan.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutiksi vuonna 2015 saattaa osaltaan edistää kriminologista yliopistokoulutusta pitkällä aikavälillä.

Turvallisuustutkimuskentän tilanteesta

Turvallisuustutkimuskentän jäsentymätön tilanne on haitaksi turvallisuutta koskevan tutkimustiedon paremmalle hyödyntämiselle ja tieteenalan kotimaiselle kehitykselle. Jäsentymättömän tutkimuskentän ongelmana ei ole pelkästään kotimaisen tutkimuksen puute, vaan myös se, ettei viimeisin kansainvälinen tutkimustieto jalkaudu Suomeen. Miten tilannetta voisi kohentaa?

Ensinnäkin on selvää, että turvallisuustutkimusta ei tule pakottaa yhden tieteenalan alle, vaan nähdä kenttä tutkimuskohteensa, ei lähestymistapansa määrittämänä. Turvallisuustutkimuksen kehittäminen edellyttää siis jatkossakin eri tieteenalojen yhteistyötä.

Turvallisuusalan korkeakoulutuksesta

Turvallisuusalaan liittyvää korkeakoulutusta ja täydennyskoulutusta järjestetään useissa korkeakouluissa. Näissä koulutus on suuntautunut usein turvallisuuden tietylle osa-alueelle, kuten turvallisuustekniikkaan tai tietoturvallisuuteen. Lisäksi turvallisuuden ja riskienhallinnan opetusta on lisätty muiden koulutusalojen opiskelijoille. Koulutusjärjestelmä tarjoaa siten jo nykyisellään useita mahdollisuuksia jatkokoulutukselle toisen asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Meiltä puuttuu kuitenkin alan varsinainen maisteriohjelma, joka on ollut muun muassa Isossa-Britanniassa tarjolla jo pitkään. Moni brittiläinen yliopisto tarjoaa Security and Risk Management –maisteri- tai tohtorikoulutusohjelmia. Nämä voisivat toimia esimerkkinä suomalaisessa yliopistossa toimivalle koulutusohjelmalle.

Asiantuntijuuden kehittämisestä

Turvallisuuden ja riskienhallinnan muuttuessa yhä kokonaisvaltaisemmaksi tehtäväksi riskienhallinta- ja turvallisuusasiantuntijoiden on kytkeydyttävä yhä tiiviimmin koko organisaation toiminnan kehittämiseen. Tutkimusosaaminen hyödyttäisi tällaista kehitystyötä merkittävästi. Tähän mennessä monien organisaatioiden turvallisuustyö ei ole juurikaan perustunut systemaattiseen tutkimukseen.

Useiden alan kansainvälisten tutkijoiden näkemys on, että yksityisen turvallisuusalan palvelut perustuvat tällä hetkellä tutkitun tiedon sijasta pääasiassa käsityksiin siitä, millaisten palveluiden ja turvallisuusratkaisuiden uskotaan toimivan.

Tämä ei ole pelkästään tutkijoiden näkemys, sillä myös useat alan toimijat ovat itse peräänkuuluttaneet lisää resursseja ja panostusta tutkimustoiminnan kehittämiseen.Tutkimustoiminta voi myös aidosti tukea liiketoimintaa, sillä tutkitusti toimivat ratkaisut tuovat uskottavuutta ja kilpailuetua erityisesti kansainvälisillä turvallisuusmarkkinoilla.

Yhteenvetoa

Pienen maan pieniä resursseja tulisi kompensoida tehokkailla verkostoilla ja tiedonvälityksellä, mutta turvallisuustutkimuksen kentällä tällä saralla on paljon tehtävää. Tämä koskee suhteita sekä eri tieteenalojen välillä että tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välillä.

Suomessa on useita kansainvälisesti arvostettuja (tieto)turvallisuuden ja rikollisuuden tutkijoita, jotka julkaisevat laadukkaissa tieteellisissä julkaisufoorumeissa. Ongelmana onkin, että alan toimijat eivät tunne näitä tutkijoita ja heidän tutkimustuloksiaan.

Tästä syystä työelämän ja tutkijoiden välillä on tarpeettoman suuri kuilu, joka estää tutkimustuloksien hyödyntämistä käytännössä, erityisesti tapauksissa, joissa tutkimus olisi sovellettavissa käytäntöön. On sanomattakin selvää, että tutkijoiltakin kaivataan aktiivisempaa otetta tämän kuilun kaventamiseksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että turvallisuustutkimuksen kenttä hyötyisi pidemmällä aikavälillä sekä turvallisuusalan ja kriminologian koulutuksen kehittämisestä että välittömästi toimenpiteistä, jotka kaventavat tutkijoiden ja työelämän välistä kuilua sekä parantavat tieteidenvälisiä verkostoja kotimaassa.

Yksityisen turvallisuusalan tapahtumailmoitukset

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan tapahtumailmoitukset

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä tapahtumailmoituksiin tuli muutoksia. Tämä on herättänyt kysymyksiä, kun samalla turvallisuusalan elinkeinolupa laajeni ja toimialueet lisääntyivät. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tapahtumailmoituksiin liittyvää sääntelyä. 

Tapahtumailmoituksen laatimisvelvollisuus

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 8 §:ssä säädetään vartioimistehtävien ja 33 §:ssä järjestyksenvalvontatehtävien tapahtumailmoituksen laatimisvelvollisuudesta. Säännökset vastaavat sisällöllisesti toisiaan.

Poliisin suorittaman viranomaisvalvonnan, toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden oikeusturvan ja toimeksiantajien tietojensaantioikeuden turvaamiseksi vartijan sekä järjestyksenvalvojan tulee heti laatia vartioimis- tai järjestyksenvalvontatehtävissä havaituista kiinniottamiseen tai voimakeinojen käyttöön johtaneista tapahtumista kirjallinen selvitys (tapahtumailmoitus).

Tapahtumailmoituksen laatimisvelvoite liittyy sellaisiin tapahtumiin, joilla on kiinteä yhteys ihmisten perusoikeuksiin, kuten kiinniottamiseen ja voimakeinojen käyttöön. Toimeksiantaja ja turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija voivat myös vapaasti sopia muiden kuin kiinniottamisen tai voimakeinojen käyttöä käsittävien tilanteiden raportoimisesta toimeksiantajalle.

Vartija/järjestyksenvalvoja voi laatia tapahtumailmoituksen myös muista toimenpiteisiin johtaneista tapahtumista, mutta varsinaista velvollisuutta sillä ei ole. Tämä tarkennus toteutettiin, kun yksityisistä turvallisuuspalveluista annettua lakia korjattiin ennen sen voimaantuloa.

Tapahtumailmoituksen sisältö

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaan tapahtumailmoituksesta tulee käydä ilmi vartijan/järjestyksenvalvojan kyseiseen tapahtumaan liittyvät havainnot ja toimenpiteet. Toimenpiteiden kohteena olleiden sukunimi, etunimet, henkilötunnus ja osoitetiedot saadaan kirjata tapahtumailmoitukseen.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan tapahtumailmoituksessa on sen lisäksi, mitä laissa säädetään, mainittava vartijan/järjestyksenvalvojan nimi ja turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija, jonka palveluksessa henkilö on.

Lisäksi ilmoituksessa tulee mainita tapahtuma-aika ja -paikka, onko vartija/järjestyksenvalvoja ottanut jonkun kiinni tai käyttänyt voimakeinoja, onko vartija/järjestyksenvalvoja käyttänyt voimankäyttövälineitä sekä tieto siitä, onko vartija ottanut esille ampuma-aseen tai käyttänyt sitä.

Tapahtumailmoituksessa saadaan myös tarvittaessa mainita havaintotietoina toimenpiteen kohteena olleen henkilön tuntomerkit henkilön tunnistamiseksi sekä havaintoja kohdehenkilön käyttäytymisestä ja tilasta.

Tapahtumailmoituksen säilyttämisvelvollisuus

Tapahtumailmoituksen säilyttämisvelvollisuus on turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijalla. Säilyttämisvelvollisuus on myös järjestyksenvalvojapalveluja toimittavalla ja järjestyksenvalvojan työnantajalla, jolla tarkoitetaan tahoa, joka asettaa hallitsemalleen alueelle tai järjestämäänsä tilaisuuteen järjestyksenvalvojia ilman, että häntä koskee vaatimus turvallisuusalan elinkeinoluvasta. Esimerkkinä edellisestä voidaan mainita ravintolatoiminnan harjoittaja, joka käyttää palveluksessaan olevia järjestyksenvalvojia ravintolassa.

Säilyttämisvelvollisuus on kaksi vuotta siten, että aika lasketaan tapahtumailmoituksen laatimispäivän kalenterivuoden päättymisestä. Tämän jälkeen henkilötietoja sisältävät tapahtumailmoitukset ovat viipymättä ja viimeistään kuukauden kuluessa hävitettävä, jotta menettely noudattaa perustuslain 10 §:n 1 momentin säännöstä yksityiselämän ja henkilötietojen suojasta.

Tapahtumailmoituksia, jotka eivät sisällä henkilötietoja, voidaan säilyttää kahden vuoden säilyttämisajan jälkeenkin. Tapahtumailmoituksista muodostuu henkilörekisteri, minkä johdosta tapahtumailmoitusten säilyttämisessä ja käsittelyssä on huomioitava myös tietosuojaa koskevat säännökset.

Oikeus saada jäljennös tapahtumailmoituksesta

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaan jäljennöksen tapahtumailmoituksesta ovat oikeutettuja saamaan toimeksiantaja ja valvontaviranomainen. Toimenpiteen kohteena olleen henkilön oikeus saada tapahtumailmoitus nähtäväkseen voi perustua tapahtumailmoituksen liittämiseen viranomaistutkintaan kuuluvaan julkiseksi tulevaan aineistoon tai henkilölle EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan kuuluvaan tarkastusoikeuteen.

Vartijan/järjestyksenvalvojan on myös toimitettava tapahtumailmoitus viipymättä poliisilaitokselle silloin, kun vartija/järjestyksenvalvoja on käyttänyt mahdollisuutta vapauttaa kiinniotettu poliisille luovuttamisen sijasta.

Tapahtumailmoituksen laatimisvelvollisuuden laiminlyönnin sanktiot

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 102 §:n mukaan vartioimisliikerikkomuksesta voidaan tuomita vartija, joka laiminlyö tapahtumailmoituksen laatimista koskevan velvollisuuden. Vastaavasti lain 103 §:n mukaan järjestyksenvalvontarikkomuksesta voidaan tuomita järjestyksenvalvoja, joka laiminlyö velvollisuuden laatia toimenpiteisiin johtaneista tapahtumista tapahtumailmoitus. Vartioimisliike- ja järjestyksenvalvontarikkomuksesta tuomitaan sakkoa, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 105 §:n mukaan voidaan tuomita turvallisuuspalvelurikkomuksesta sakkoon, jos laiminlyö tapahtumailmoituksen säilyttämistä koskevaa velvollisuutta. Kyseinen taho voi olla turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan lisäksi myös joku muukin järjestyksenvalvojan välittänyt, järjestyksenvalvojapalveluja toimittanut tai järjestyksenvalvojan työnantajana toiminut taho.

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta

Yksityisen turvallisuusalan toimijoihin kohdistuva väkivalta on tutkimustulosten mukaan lisääntynyt 2000-luvulla (Paasonen ym. 2018, Aaltonen ym. 2017), ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2 500 tapaukseen vuodessa.

Viime vuosien trendi poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa seuraa sekä yleisempää pahoinpitelyrikollisuuden kehitystä että virkamiehen väkivaltaisia vastustamisia. Poliisiin kohdistuneen väkivallan lisääntymisestä on keskusteltu tämän vuoden aikana julkisuudessa.

Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrää ja muutosta analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Yksityisen turvallisuusalan toimijoihin kohdistettu kyselytutkimus on hyvä tapa saada tietoa heihin kohdistuvasta väkivallasta, sillä edellinen suomalaistutkimus aiheesta perustuu vuonna 2003 kerättyyn aineistoon (Leino ym. 2011).

Tämän takia toteutimme alan toimijoille kyselytutkimuksen alkuvuoden aikana, jossa tutkittiin sekä heidän väkivaltakokemuksia että alan lakiuudistuksen vaikutuksia. Tässä blogissa tarkastellaan kyselytutkimuksen keskeisiä tuloksia väkivaltakokemuksien osalta. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin useammassa tieteellisessä artikkelissa tämän vuoden aikana.

Kyselytutkimuksen aineisto

Kyselytutkimuksesta tiedotettiin yksityisen turvallisuusalan toimijoille laajana sähköisenä vastauspyyntönä. Tätä vastauspyyntöä välitettiin eteenpäin alan eri organisaatioihin, oppilaitoksiin, järjestöihin ja keskustelufoorumeille. Kyselyn vastausaika oli 1.2.–28.2.2018.

Kyselyyn vastasi yhteensä 539 henkilöä. Vastaajien keski-ikä oli 34,5 vuotta, ja noin yksi kuudesta vastaajasta oli nainen, loput miehiä. Valtaosa vastaajista oli suorittanut toisen asteen tutkinnon, joko ammattikoulun tai lukion. Alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita vastaajia oli noin joka neljäs. Vastaajista 56 prosenttia oli suorittanut joko turvallisuusalan perustutkinnon, vartijan ammattitutkinnon tai turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon.

Vastaajilla oli keskimäärin noin 10 vuoden työkokemus turvallisuusalalta, ja 95 prosenttia heistä työskenteli kyselyn tekohetkellä alalla joko koko- tai osa-aikaisesti. Valvottavien kohteiden kirjo oli suuri: ravintoloissa työskenteli noin 19 prosenttia vastaajista, kauppakeskuksissa 30 prosenttia, ja muissa julkisissa tiloissa kuten rautatieasemilla noin 22 prosenttia vastaajista. Yleisötapahtumissa ja piirivartioinnissa työskenteli kummassakin noin 10 prosenttia vastaajista, ja noin seitsemän prosenttia sosiaali- ja terveysalan kohteissa. Vastaajista 43 prosenttia asui pääkaupunkiseudulla, 20 prosenttia muissa suurissa kaupungeissa, ja noin kolmannes muualla Suomessa.

Työtehtävissä koettu väkivallan määrä

Alla olevassa kuviossa on esitetty tulokset väkivallan kokemisesta työtehtävissä kuluneen vuoden aikana. Tulokset osoittavat, että väkivallan kokeminen asiakkaan taholta on varsin yleistä yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä.

Noin kolme neljäsosaa vastaajista on kokenut loukkaavaa käytöstä, kaksi kolmasosaa väkivallalla uhkaamista. Fyysisen väkivallan osalta yleisintä on töniminen, jota on kokenut noin joka toinen vastaaja.

Huomionarvoista on, että potkimista ja lyömistä on kokenut jopa joka neljäs vastaaja. Aseellista väkivaltaa kokeneiden osuus on noin 15 prosenttia, ja kuristamista noin neljä prosenttia. Väkivallasta aiheutui vamma noin joka viidennelle kyselyyn vastanneelle.

Väkivallan kokemuksen riski

Alla olevassa taulukossa on esitetty ristiintaulukoinnit keskeisten taustamuuttujien ja väkivallan kokemisen välillä. Tarkasteltaessa taustamuuttujien yhteyttä väkivallan kokemiseen näistä muuttujista muodostettiin ensin kolmiluokkainen muuttuja, joka erottelee väkivaltaa kokemattomat niistä, jotka kokivat joko pelkkää sanallista väkivaltaa tai sekä sanallista että fyysistä väkivaltaa.

Väkivallan riski laskee selvästi ikääntymisen myötä. Alle 35-vuotiaista vastaajista noin kaksi kolmannesta on kokenut fyysistä väkivalta kuluneen vuoden aikana, kun vastaava osuus yli 50-vuotiasta on noin neljännes.

Samaa pätee työkokemuksen pituuteen, mutta yhteys on kuitenkin hieman heikompi. Miesten riski kokea väkivaltaa on selvästi naisia suurempi, mutta myös naisista lähes kaksi kolmannesta on kokenut joko fyysistä tai sanallista väkivaltaa.

Paikkakunnalla ei näytä olevan suurta merkitystä väkivallan riskiin. Koulutustason osalta erottuvat lähennä ylemmän korkeakoulun suorittaneet, ja heidän matalampi väkivaltatasonsa liittyy työtehtäviin. Samaa pätee turvallisuusalan koulutukseen, sillä niiltäkin osin erottuvat lähinnä turvallisuusalan tradenomitutkinnon suorittaneet matalamman riskin ryhmänä.

Väkivallan kokemisen riski vaihtelee kohtalaisen voimakkaasti työtehtävistä riippuen. Suurin fyysisen väkivallan riski on sellaisilla henkilöillä, jotka työskentelevät ravintoloissa (88 %) tai sosiaali- ja terveysalan kohteissa (85 %). Valtaosa näissä kohteissa työskentelevistä on joutunut kuluneen vuoden aikana fyysisen väkivallan kohteeksi.

Kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa työskentelevillä on myös korkea väkivallan riski. Teollisuuskohteissa ja toimistoissa työskentelevien väkivallan riski on matalampi, yleisötapahtumat ja piirivartijat sijoittuvat riskin osalta keskelle. Jos asiaa tarkastellaan tehtävänimikkeen kautta, havaitaan, että suurin riski on järjestyksenvalvojilla.

Taustamuuttaja  % ei kokenut väkivaltaa % kokenut sanallista väkivaltaa % kokenut fyysistä väkivaltaa
Ikä
18-25 4,7 26,8 68,5
26-35 10,3 25 64,7
36-50 30,8 25,2 44,1
51- 62,3 14,8 23
Sukupuoli
Mies 17,1 23,2 59,7
Nainen 35,6 33,3 31,1
Koulutus
Peruskoulu 15,4 28,2 56,4
Toinen aste 17,4 22,8 59,8
Alempi korkeakoulu 21 33,3 45,7
Ylempi korkeakoulu 72,7 13,6 13,6
Turvallisuusalan koulutus
Korttikoulutukset 18,0 27,9 54,1
Ammatillinen tutkinto 15,5 22,8 61,7
Ylempi tutkinto 30,0 36,7 33,3
Paikkakunta
Pääkaupunkiseutu 22,1 24,7 53,2
Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Kuopio 10,5 26,7 62,9
Muu Suomi 24,4 24,4 51,1
Työkokemus vuosina
0-3 15,6 31,2 53,2
4-6 7,6 24,8 67,6
7-10 12,3 24,6 63,2
11-20 31,6 23,3 45,1
21- 32,7 23,1 44,2
Tällä hetkellä turvallisuusalan töissä
Osa-aikaisesti 15,6 26,6 57,8
Kokoaikaisesti 19,8 24,5 55,7
Tehtävä
Vartija 22,2 37,5 40,3
Järjestyksenvalvoja 6,0 18,0 75,9
Turvatarkastaja 11,5 26,9 61,5
Turvasuojaaja 34,4 18,8 46,9
Muu 66,2 26,8 7,0
Valvottava kohde
Ravintola 4,0 7,9 88,1
Kauppakeskus 8,2 20,8 71,1
Julkinen tila 11,1 21,4 67,5
Toimistorakennus 43,9 32,5 23,6
Teollisuuskohde 26,1 43,5 30,4
Yleisötapahtuma 18,5 22,2 59,3
Sosiaali- ja terveysala 5,1 10,3 84,6
Piirivartiointi 17,3 30,8 51,9

Yhteenvetoa ja jatkotutkimusta

Kyselytutkimus osoittaa kuinka yleistä yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kokema väkivalta on työtehtävissä. Poliisin kokema väkivalta on myös lisääntynyt voimakkaasti 2000-luvulla Suomessa. Vastaava ilmiö on havaittu muissakin länsimaissa. Katuväkivalta on vähentynyt, mutta väkivalta sekä julkisen että yksityisen turvallisuusalan toimijoita kohtaan on puolestaan lisääntynyt.

Tulemme analysoimaan kyselytutkimuksen tuloksia vielä tarkemmin, kuten avoimia vastauksia, joista saadaan tarkempaa tietoa koetun väkivallan luonteesta. Kyselytutkimuksessa oli myös osio, jossa kysyttiin, että kuinka huolissaan alan toimijat ovat väkivallasta. Lisäksi rikosoikeuden näkökulmasta on mielenkiintoista tutkia kuinka monesta väkivaltatapauksesta on tehty rikosilmoitus ja kuinka moni tapaus on edennyt rikosprosessiin.

Kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden tutkimuksesta sekä kotimaisesta sääntelystä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden tutkimuksesta sekä kotimaisesta sääntelystä

Tieto- ja kyberturvallisuuden merkitys on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana palveluiden digitalisoitumisen ja tuotantotapojen sekä niiden ulkoistamisen myötä. Samoin käyttötavat ovat muuttuneet merkittävästi, kun etätyöskentely on lisääntynyt ja päätelaitteita on enemmän käytössä. Digitaaliset palvelut tarvitsevat tieto- ja kyberturvallisen yhteiskunnallisen toimintaympäristön. Nykyään puhutaankin digitaalisesta turvallisuudesta, joka pitää sisällään sekä tietoturvan että yhteiskunnan kyberturvallisuuden.

Kyberturvallisuus on noussut kansainvälisen ja kansallisen keskustelun aiheeksi, koska kyberrikosten osuus kaikista rikoksista on varsin merkittävä. Esimerkiksi British Crime Survey’n (2017) tulokset osoittavat internetissä tapahtuneen petoksen olevan tällä hetkellä yleisin rikos, jonka uhriksi kyselyn vastaajat ilmoittivat joutuneensa. Määrälliset tiedot sekä poliisin rekistereistä että kokonaisrikollisuuden piiristä osoittavat, että kyberrikollisuuden monet muodot ovat tulleet hyvin yleisiksi.

Kyberrikosten trendeistä

Levi (2017) on tutkinut kyberrikosten trendejä länsimaissa ja niiden vaikutusta kriminaalipolitiikkaan. Tutkimustulokset osoittavat verkkorikollisuuden huomattavaa kasvua. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan selvää, onko se vain siirtymä kotitalouksien ja autojen omaisuusrikollisuuden laskulle, tai kuinka paljon päällekkäisyyttä on rikoksentekijöiden ja aiempien ei verkkorikoksentekijöiden välillä.

Lisäksi on syntynyt uudentyyppisiä rikoksia, kun teknologia muuttaa rikollisuuden tilaisuusrakennetta (opportunity structure). Sähköinen häirintä ja kiusaaminen (cyberbullying) ovat myös yleistyneet voimakkaasti. Esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen (Näsi ym.) mukaan 15-20 prosenttia Suomen, Ison-Britannian, Saksan ja Yhdysvaltojen nuorista aikuisista oli joutunut verkkokiusaamisen uhriksi.

Kryptomarkkinat ja bottiverkot

Kyberrikoksentorjunnan näkökulmasta haasteita asettaa viime vuosina voimakkaasti yleistyneet laittomat verkkomarkkinat, joista voi ostaa ja myydä erilaisia tavaroita ja palveluita, kuten huumeita, hakkerointipalveluita ja varastettua taloudellista tai arkaluonteista tietoa. Nämä anonyymit markkinapaikat eli kryptomarkkinat (cryptomarkets) ovat kiinnittäneet lainvalvonnan ja lainsäätäjän huomion.

Décary-Hétu ja Giommoni (2017) tutkivat laajojen poliisioperaatioiden vaikutusta kryptomarkkinoihin. Tutkimustulokset osoittivat, että rikoksentekijät sopeutuivat poliisioperaatioihin ja vaikutukset olivat rajallisia. Operaatioilla ei esimerkiksi havaittu olleen vaikutusta myyntihintoihin.

Kryptomarkkinoiden lisäksi bottiverkot (botnet) ovat kyber- ja verkkorikollisuuden yleisimpiä muotoja tällä hetkellä (Dupontin 2017). Bottiverkot tarjoavat infrastruktuurin, joka mahdollistaa pankkipetokset, jaetut palvelunestohyökkäykset (distributed denial of service attacks DDoS) ja klikkauspetokset (click fraud).

Kyberpetokset ja kyberrikostentekijät

Kansainvälisiin kyberrikoksiin liittyen erityisesti kyberpetokset ovat puhuttaneet viime vuosina. Kyberpetoksen avainominaisuus on, että sitä voi tehdä maailmanlaajuisesti. Tämä ei tarkoita, että kaikki kyberpetokset olisivat kansainvälisiä, toisiin sisältyy normaalia kanssakäymistä jossain vaiheessa rikosta ja verkkohuutokaupan myyntipetoksissa näyttäisi olevan yleistä, että tekijät ja uhrit ovat samasta valtiosta (Levi, Doig, Gundur, Wall & Williams 2017).

Kyberrikostentekijöistä tiedetään toistaiseksi vähän, mutta yksi toimintaa kuvaava piirre on sen verkostoituminen. Leukfeldt, Kleemans ja Stol (2017) tutkivat näitä verkostoja (cybercriminal networks) Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimus osoitti, että verkostot saavat yleensä alkunsa sosiaalisten kontaktien avulla tai foorumien yhteiskäytöllä. Foorumeilla on elintärkeä rooli suurimmassa osassa verkostoja tarjoamalla paikan, jossa rikolliset voivat tavata, rekrytoida ja käydä kauppaa rikollisista palveluista. Suurin osa verkostoista ovat pääasiassa kansainvälisiä ja kohdistettu finanssi-instituutioiden asiakkaisiin, mutta useimmat verkostot eivät ole kuitenkaan rajoittuneet yhdentyyppiseen rikokseen.

Kyberturvallisuuden tutkimuksen nykytilasta

Kyberturvallisuuteen liittyvä tutkimus on lähtökohtaisesti moni- ja poikkitieteellistä, koska kyseessä on hyvin laaja-alainen ilmiö. Kansainvälisesti tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Tutkimus on kuitenkin tekniikkaan ja insinööritieteisiin painottunutta niin kansainvälisesti (Long & White 2010) kuin Suomessa (Lehto & Kähkönen 2015).

Kyberturvallisuutta tarkastelevassa tutkimuksessa kriminologinen ja yhteiskuntatieteellinen näkökulma on ollut harvinainen. Kriminologisesti suurin osa siitä huomiosta, joka on suunnattu rikoksen toteuttamiseen ja valvonnan tehokkuuteen, on toteutettu ei digitaalisen rikollisuuden kontekstissa (Levi 2017). Oikeustieteen puolella aihetta on myös tutkittu hyvin vähän, vaikka siihen liittyvä sääntely on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana.

Kotimaisesta sääntelystä

Kansainvälisissä, eri valtioiden kyberturvallisuuden tasoa mittaavissa indekseissä sääntelyn ajanmukaisuus on yksi arvioitava ulottuvuus. Näissä arvioissa Suomi ei saa kovin korkeita arvioita osakseen.

Sääntelyn kehittäminen on yksi tärkeä kokonaisuus kyberturvallisuuden kehittämisessä ja vahventamisessa. Monikansallisille yhtiöille ja viranomaisille koituu lisähaasteita siitä, että valtioissa on erilaiset säännökset yksityisyyden suojasta, tiedustelusta, pakkokeinoista ja kriminalisoinneista.

Suomen sääntelyä ei ole kyetty ajanmukaistamaan kyberturvallisuuden vaatimuksia vastaavaksi, joskin tiedustelulainsäädännön osalta lakihanke on parhaillaan käynnissä. Hallitus antoi tammikuussa eduskunnan käsiteltäväksi neljä lakiesitystä, jotka yhdessä muodostavat tiedustelulainsäädännön kokonaisuuden. Oikeusministeriö on valmistellut perustuslain muutosesityksen ja tiedustelutoiminnan valvontaa koskevaa lainsäädäntöä. Tiedustelutoiminnan valvonnasta vastaisi jatkossa uusi tiedusteluvaltuutettu. Sisäministeriössä on puolestaan valmisteltu siviilitiedustelua ja puolustusministeriössä sotilastiedustelua koskeva lainsäädäntö.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus tulee luomaan yhteiset tietosuojaa koskevat raamit EU:n alueen toimijoille. Asetus jättää jäsenvaltioiden lainsäätäjille kansallista, asetuksen säännöksiä täsmentävää ja täydentävää liikkumavaraa. Kansallista tietosuojalakia on jatkovalmisteltu puolen vuoden ajan oikeusministeriössä virkatyönä ilman avointa jatkovalmistelua. Lainsäädännön arviointineuvosto antoi varsin kriittisen lausuntonsa tietosuojalain luonnoksesta helmikuussa.

Useissa ministeriöissä on tehty myös valmistelua kansallisen erityislainsäädännön sovittamiseksi tietosuoja-asetuksen kanssa. Osa näistä lakiehdotusluonnoksista on ollut jo lausuntokierroksella. Monissa erityislaeissa muutokset ovat varsin pieniä ja niissä pyritään tekemään viittauksia sekä tietosuoja-asetukseen että tulevaan kansalliseen tietosuojalakiin. Ministeriöissä tehty työ odottelee, että kansallinen tietosuojalaki on käsitelty ensiksi eduskunnassa. Tämä tulee hyvin todennäköisesti tarkoittamaan sitä, että 25.5.2018 Suomessa ei ole täysin sovitettua lainsäädäntöä tietosuoja-asetuksen kanssa.

Yksityisen turvallisuusalan toimeksiantosopimukset

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan toimeksiantosopimukset

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä elinkeinolupa laajenee. Siirtymäsäännös umpeutuu tämän vuoden lopussa, joten useat alan toimijat ovat hankkineet turvallisuusalan elinkeinolupia. Tämän myötä on herännyt keskustelua toimeksiantosopimuksista erityisesti turvasuojaustoiminnan osalta. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa toimeksiantosopimuksiin liittyvää sääntelyä. 

Toimeksiantosopimuksen laatimisvelvollisuus

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 73 §:ssä säädetään toimeksiantosopimuksen laatimisvelvollisuudesta. Lain perusteluiden mukaan toimeksiantosopimus on laadittava lähtökohtaisesti aina, kun kyseessä on turvallisuusalan elinkeinolupaa edellyttävä toiminta.

Toimeksiantosopimuksen osapuolina ovat turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija ja palvelut ostava loppuasiakas. Pääsääntöisesti jokaisesta toimeksiannosta on laadittava kirjallinen sopimus ennen tehtäviin ryhtymistä. Sopimuksen tarkoituksena on lisätä sekä palvelujen ostajan että myyjän oikeusturvaa ja helpottaa viranomaisvalvontaa.

Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan on säilytettävä sopimus kuuden vuoden ajan toimeksiannon päättymisestä. Kun tietojen tallentamisessa käytetään automaattista tietojenkäsittelyä, on valvonnassa tarvittavien tietojen oltava saatavina selväkielisinä.

Toimeksiantosopimuksen vähimmäissisältö

Toimeksiantosopimukselle on säädetty vähimmäissisältö yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa valtioneuvoston asetuksen 17 §:ssä. Toimeksiantosopimuksessa on mainittava ainakin seuraavat tiedot:

  1. toimeksiantajan nimi ja osoite;
  2. turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan nimi ja osoite;
  3. turvallisuusalan elinkeinolupaa edellyttävät tehtävät, joita sopimus koskee;
  4. vartioimisalueet ja vartioimiskohteet, jos sopimus koskee vartioimistehtävää;
  5. järjestyksenvalvojan toimialueet, jos sopimus koskee järjestyksenvalvontatehtävää;
  6. toimeksiannosta suoritettava korvaus tai korvauksen määräytymisperusteet riittävästi yksilöitynä; sekä
  7. toimeksiannon alkamispäivä ja voimassaoloaika.

Asetuksen vähimmäissisältö poikkeaa vain 3–5 kohtien osalta muista yritysten keskenään tekemistä palvelusopimuksista tai palveluntarjoajan ja kuluttajan tai julkisyhteisön palvelujen hankinnasta palveluntarjoajan kanssa tekemästä sopimuksesta.

Kohdassa 3 tarkoitetussa tehtävän määrittelyssä olisi hyvä käyttää yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2 §:ssä olevia määritelmiä, mikäli mahdollista. Lakisääteiset määritelmät vähentävät virheiden mahdollisuuksia myös viranomaisvalvonnan osalta. Määritelmien käyttäminen puolestaan tarjouskilpailuissa edesauttaa hankittavien palveluiden yksilöimistä.

Kohdassa 4 tarkoitetut vartioimisalueet tulisi mahdollisuuksien mukaan yksilöidä kirjallisesti nimeämällä esimerkiksi kiinteistö tai kiinteistöt, joissa vartioimistehtävää suoritetaan. Mikäli toimeksiantosopimukseen olisi lisättävissä karttaliite, voisi se selkiyttää vartioimisalueen yksilöimistä. Myös useammista vartioimisalueista voidaan sopia yhdellä toimeksiantosopimuksella samanaikaisesti.

Eri toimeksiantajien kanssa voi olla voimassa useita toimeksiantoja, joita toteutetaan peräkkäin, jopa lähes samanaikaisesti. Näin on usein esimerkiksi hälytysvartiointi- tai piirivartiointitehtävissä. Myös vartioimiskohteet tulisi yksilöidä mahdollisimman tarkasti. Vartioimiskohteet vaihtelevat tehtävälajeittain.

Kohdassa 5 tarkoitetut järjestyksenvalvojan toimialueet on määritelty tyhjentävästi yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 26 §:ssä ja 28 §:ssä. Muualle järjestyksenvalvojia ei saa sopia asetettavaksi. Vaikka osapuolilla on laaja sopimusvapaus, on toimeksiantosopimusta koskevan lakisääteisen vaatimuksen eräs tarkoitus erottaa sovitut palvelut yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 5 §:ssä kielletyistä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä koskevista tehtävistä.

Toimeksiantosopimukset turvasuojaustoiminnassa

Hyväksymistä edellyttävän turvasuojaustoiminnan osalta alan toimijat eivät ole perinteisesti laatineet toimeksiantosopimuksia, koska niitä ei ole aiemmin vaadittu. Suuri osa tehtävistä on hyvin pieniä asennustehtäviä, kuten yksittäisen murtohälytysjärjestelmän liikeilmaisimen korjaaminen. Elinkeinoluvan myötä jatkossa täytyy huomioida toimeksiantosopimukseen liittyvät lain vaatimukset, koska sen laiminlyönnistä on säädetty rangaistus turvallisuuspalvelurikkomuksena.

Vaikka lain perusteluissa asiaa ei mainita, ei viranomainen voine edellyttää erillisen toimeksiantosopimuksen sopimista, mikäli asetuksessa määritelty vähimmäissisältö sisältyy johonkin muuhun osapuolten välillä allekirjoitettuun, osapuolia velvoittavaan sopimukseen. Siten kysymys ei voi olla esimerkiksi aiesopimuksesta.

Sitova esisopimus, tai esimerkiksi puitesopimus, jonka mukaiset palvelun hankinnat vahvistetaan esimerkiksi sähköpostilla, täyttänee oikea-aikaisesti tehtynä ja asetuksen vähimmäissisällön sisältävänä lain vaatimukset. Suomessa sitova sopimus syntyy myös tarjouksen ja sen hyväksyvän vastauksen perusteella. Mikäli tarjous sisältää asetuksen vähimmäissisällön, olisi tarjoukseen annetun hyväksyvän vastauksen katsottava sinetöivän sopimuksen. Tarjous ja sen hyväksyvä vastaus voidaan antaa myös sähköpostilla.

Turvasuojaustoiminnan harjoittajan olisi suositeltavaa ottaa käyttöön toiminnanohjausjärjestelmä, jonka avulla voidaan helposti hallinnoida tarjouksia, tilauksia ja sopimuksia. Tämä helpottaa jatkossa sisäistä valvontaa ja vuosi-ilmoituksen tekoa valvontaviranomaiselle.

Poikkeukset toimeksiantosopimuksien laatimisvelvollisuudessa

Poikkeuksena toimeksiantosopimuksen laatimisvelvollisuudesta on alihankintatapaukset, joissa turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija antaa tehtävän kokonaan tai osaksi toisen turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan suoritettavaksi. Toimeksiantosopimus on kuitenkin tällöinkin laadittava tehtävän suorittamisen toisen hoidettavaksi antaneen turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijan ja loppukäyttäjän välillä.

Tämän osalta täytyy muistaa, että toimeksiantosopimuksen osapuolena olevan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan on ilmoitettava tällaisesta tehtävän antamisesta toimeksiantajalle ennen tehtävän aloittamista tai viimeistään toisena arkipäivänä tehtävän aloittamisesta.

Toinen poikkeustapaus on tilanne, jossa toimeksiantosopimusta ei tehtävien kiireellisyyden vuoksi voida tehdä ennen tehtäviin ryhtymistä. Tällöin se voidaan tehdä viimeistään toisena arkipäivänä tehtäviin ryhtymisestä. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voi olla kiireellinen toimeksianto, joka otetaan vastaan yöllä.

Isä, poika ja susikoira – minne hävisi susikoira?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Isä, poika ja susikoira – minne hävisi susikoira?

Vartioimisliikkeillä on pitkät perinteet Suomessa. Saksalainen Friedrich Thelen perusti ensimmäisen vartioimisliikkeen Suomen Vartioimis ja Sulkemis Oy:n vuonna 1922. Vartioimisliikkeitä alkoi tulla markkinoille 1930-luvun loppupuolella ja 1940-luvun alkupuolella. Vartioimisliikkeistä annettu asetus tuli voimaan 1944, joten yksityisen turvallisuusalan sääntelyllä on pitkät perinteet Suomessa.

Vartioimisliikkeiden lukumäärä kasvoi tasaisesti ja 1970-luvun loppupuolella oli jo 150 vartioimisliikettä. Pääosa näistä vartioimisliikkeistä oli varsin pieniä yrityksiä, jotka työllistivät vain muutamia henkilöitä. Yleensä nämä olivat vielä perheyrityksiä, joten tästä on jäänyt alalle sanonta, että isä, poika ja susikoira.

Koirat olivat vuosikymmeniä vartijoiden mukana, kun he suorittivat vartiointitehtäviä. Sääntelyä ei siis ollut, joten vartijoiden mukana kulki kaikenlaisia ja rotuisia koiria. Silloin vain pienellä osalla koirista oli varsinainen koulutus. Koirien keskeisenä tehtävänä oli havaita, että onko vartiointikohteessa henkilöitä. Lisäksi osa vartioimisliikkeistä vuokrasi koiria yöajaksi muun muassa tehdasalueille.

Nykyään koirat ovat hyvin harvinaisia yksityisellä turvallisuusalalla. Tämän takia tarkastelemme tässä blogissa yhdessä Vartijakoirayhdistyksen puheenjohtaja Pauli Mäen kanssa, että minne hävisi susikoira ja kuinka koiria voisi hyödyntää monipuolisemmin eri tehtävissä.[1]

Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn kokonaisuudistuksen vaikutukset

Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn ensimmäinen varsinainen kokonaisuudistus toteutettiin 2000-luvun alussa. Tämän myötä yksityisistä turvallisuuspalveluista annettu laki, joka kumosi vartioimisliikelain, tuli voimaan vuonna 2002. Lakiuudistusta voidaan pitää tietynlaisena käännekohtana, jolla on ollut vaikutusta toimialan kehitykseen. Lakiuudistuksen myötä koirat lähes hävisivät kokonaan yksityiseltä turvallisuusalalta, kun sääntelyä tiukennettiin. Käytännössä vartioimisliikkeillä oli käytössä vain yksittäisiä hyväksyttyjä koiria.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksien osalta toinen merkittävä uudistus toteutettiin 2010-luvulla, joka tuli voimaan vuoden 2017 alusta. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 21 §:ssä säädetään koiran mukana pitämisestä vartiointitehtävissä ja 51 §:ssä puolestaan järjestyksenvalvontatehtävistä.

Koiran mukana pitäminen vartiointitehtävissä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 21 §:n mukaan vartija saa pitää tehtävissä mukanaan koiraa, joka on hänen ohjauksessaan hyväksytysti suorittanut Poliisiammattikorkeakoulun asettamat vaatimukset täyttävän tottelevaisuustarkastuksen. Lisäksi edellytetään, että koira on vähintään kaksi mutta enintään 10 vuotta vanha, on rekisteröity ja tunnistusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä, on hänen hallittavissaan sekä ei ole ominaisuuksiltaan osoittautunut sopimattomaksi vartioimistehtävissä mukana pidettäväksi. Vartija saa pitää säädetyt edellytykset täyttävää koiraa mukanaan vartioimistehtävässä kaksi vuotta hyväksymisestä. Väliaikainen vartija ei saa pitää mukanaan koiraa.

Koiraa koskevaa säännöstä tarkasteltaessa on tärkeä havaita, että vartioimistehtävässä mukana pidettävällä koiralla tarkoitetaan erityistä, tehtäväänsä ja voimankäyttöön koulutettua koiraa. Vartija ei voi missään tilanteessa pitää mukanaan muuta koiraa, esimerkiksi omaa lemmikkikoiraansa. Säännöksen rikkominen on säädetty rangaistavaksi vartioimisliikerikkomuksena.

Lain perusteluiden mukaan vartija ei saa pitää koiraa tarpeettomasti mukanaan. Koira katsotaan voimankäyttövälineeksi vartijan työssä, jolloin siihen tulee suhtautua kuin muihinkin voimankäyttövälineisiin. Lisäedellytyksinä koiran mukana pitämiselle on koiran suorittama tottelevaisuustarkastus vartijan ohjauksessa. Tottelevaisuustarkastus perustuu Poliisiammattikorkeakoulun asettamiin vaatimuksiin.

Tottelevaisuustarkastuksessa arvioinnin kohteena on esimerkiksi koiran ja sen ohjaajan välinen suhde. Tottelevaisuustarkastus tulee suorittaa vähintään kahden vuoden välein. Tottelevaisuustarkastuksen lisäksi lisäedellytyksenä on säännöksessä mainittu ikävaatimus, joka on tarpeellinen koiran henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin liittyvistä syistä.

Ihmisten oikeusturvan ja asianmukaisen viranomaisvalvonnan vuoksi on tarpeen, että koira on rekisteröity ja tunnusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä. Koiran on oltava myös vartijan hallinnassa. Koira ei myöskään saa olla osoittautunut ominaisuuksiltaan sopimattomaksi vartioimistehtävässä mukana pidettäväksi.

Koiran mukana pitäminen järjestyksenvalvontatehtävissä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 51 §:n mukaan tilaisuuden toimeenpanopaikan poliisilaitoksen luvalla järjestyksenvalvoja saa pitää järjestyksenvalvontatehtävissä mukanaan koiraa, joka on hänen ohjauksessaan suorittanut Poliisiammattikorkeakoulun asettamat vaatimukset täyttävän tottelevaisuustarkastuksen. Lisäksi edellytetään, että koira on vähintään kaksi mutta enintään kymmenen vuotta vanha, on rekisteröity ja tunnistusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä, on hänen hallittavissaan sekä ei ole ominaisuuksiltaan osoittautunut sopimattomaksi järjestyksenvalvontatehtävissä mukana pidettäväksi.

Järjestyksenvalvoja saa pitää säädetyt edellytykset täyttävää koiraa mukanaan järjestyksenvalvontatehtävissä kaksi vuotta momentissa tarkoitetusta hyväksymisestä. Lupa voidaan myöntää, jos tilaisuuden laajuus, laatu tai järjestämispaikka järjestyksenpitoon liittyvästä perustellusta syystä edellyttää koiran mukana pitämistä. Tilaisuudessa koiralla on oltava kuonokoppa, joka voidaan poliisin määräyksestä poistaa, jos henkilöiden käyttäytymisen tai muun siihen verrattavan syyn perusteella voidaan päätellä tilaisuuteen osallistuvien turvallisuuden olevan uhattuna.

Säännöksen mukaan koiran mukana pitäminen edellyttää aina tilaisuuden toimeenpanopaikan poliisilaitoksen lupaa. Tilaisuuksilla tarkoitetaan kokoontumislain mukaisia tilaisuuksia, yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta. Yksityistilaisuuksissa koiran mukana pitäminen ei ole mahdollista. Lisäedellytyksinä koiran mukana pitämiselle on koiran suorittama tottelevaisuustarkastus järjestyksenvalvojan ohjauksessa. Tottelevaisuustarkastuksessa arvioinnin kohteena on esimerkiksi koiran ja sen ohjaajan välinen suhde. On tärkeä huomata, että muu kuin nimenomaisesti järjestyksenvalvontatehtäviin hyväksytty koira ei saa olla mukana järjestyksenvalvontatehtäviä suoritettaessa. Tällainen toiminta on säädetty rangaistavaksi järjestyksenvalvontarikkomuksena.

Tottelevaisuustarkastus tulee suorittaa vähintään kahden vuoden välein. Tottelevaisuustarkastuksen lisäksi säännöksessä on mainittu ikävaatimus, joka on tarpeellinen koiran henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin liittyvistä syistä. Ihmisten oikeusturvan ja asianmukaisen viranomaisvalvonnan vuoksi on tarpeen, että koira on rekisteröity ja tunnusmerkitty siten, että se on luotettavasti yksilöitävissä. Koiran on oltava myös järjestyksenvalvojan hallinnassa. Koira ei myöskään saa olla osoittautunut ominaisuuksiltaan sopimattomaksi järjestyksenvalvontatehtävässä mukana pidettäväksi.

Luvan myöntäminen on aina harkinnanvaraista, vaikka myöntämisen edellytykset täyttyvät. Koiran mukana pitämiseen on oltava järjestyksenpitoon liittyvä perusteltu syy, joka liittyy tilaisuuden laajuuteen, laatuun tai järjestämispaikkaan. Lisäksi lähtökohtana on, että koiralla on kuonokoppa, joka voidaan poistaa vain poliisin erikseen antamalla määräyksellä ja, jos säännöksessä mainitut edellytykset täyttyvät.

Järjestyksenvalvoja saa pitää säädetyt edellytykset täyttävää koiraa mukanaan järjestyksenvalvontatehtävissä kaksi vuotta siitä laskien, kun koira on suorittanut tottelevaisuustarkastuksen. Tottelevaisuustarkastuksen suorittaminen tulee myös merkitä ennen koiran mukana pitämistä järjestyksenvalvontakorttiin järjestyksenvalvojan hakemuksesta. Merkintä voidaan tehdä kaksoiskappaleena tai tilaamalla uusi järjestyksenvalvojakortti.

Koiralle voidaan myöntää lupa, jos tilaisuuden laajuus, laatu tai järjestämispaikka järjestyksenpitoon liittyvästä perustellusta syystä edellyttää koiran mukana pitämistä. Tilaisuuden toimeenpanopaikan poliisilaitos tekee tapauskohtaisen päätöksen asiasta.

Tilaisuudessa koiralla on oltava kuonokoppa, joka voidaan vain poliisin määräyksestä poistaa, jos henkilöiden käyttäytymisen tai muun siihen verrattavan syyn perusteella voidaan päätellä tilaisuuteen osallistuvien turvallisuuden olevan uhattuna. Koira katsotaan voimankäyttövälineeksi järjestyksenvalvojan työssä, jolloin siihen tulee suhtautua kuin muihinkin voimankäyttövälineisiin. Käytännössä kuonokopan poistaminen edellyttää aina yhteydenottoa poliisiin. Tämän osalta koira ei sovellu yllätyksellisiin voimankäyttötilanteisiin tehokkaasti, koska aina pitäisi ensiksi pyytää lupa kuonokopan poistamiseen.

Meidän tiedossa ei ole tapauksia, joissa kuonokoppa olisi poistettu voimankäyttö- tai hätävarjelutilanteessa. Mikäli kuonokopan pois ottaminen katsottaisiin tilanteessa puolustettavaksi ja lievimmäksi tilanteen ratkaisevaksi voimakeinoksi, ei tästä pitäisi seurata rangaistusta.

Otettaessa koira mukaan yleisötilaisuuteen, olisikin tärkeää sopia poliisin kanssa ilmoitusta jätettäessä koiran mukana pitämisestä ja siihen liittyvistä käytännöistä osana tilaisuuden turvallisuusjärjestelyjä. Samalla olisi syytä myös tehdä riskiarviointia ja miettiä ennakolta tilanteita, joissa koirasta voisi olla hyötyä tai haittaa. Koska koiran on jatkuvasti oltava koiranohjaajan hallinnassa, sen käyttäminen vie yhden järjestyksenvalvojan resurssin.

Tärkeää on huolehtia myös dokumentoinnista. Koiralla uhkaaminen tai kuonokopan pois ottaminen ovat voimakeinojen käyttöä ja siitä tulee tehdä tapahtumailmoitus. Tilanteista, joissa on käytetty koiraa voimankäyttövälineenä, on myös ilmoitettava Poliisihallitukselle tehtävässä vuosi-ilmoituksessa.

Nykysääntelyn ongelmia ja kehittämistarpeita

Nykysääntelyn myötä koirien hyödyntäminen on hyvin rajallista, koska sääntely on tehty niin tiukaksi. Ylipäätään kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna koiria hyödynnetään alalla hyvin monipuolisissa tehtävissä eri maissa. Esimerkiksi koiria on koulutettu pelastus- ja etsintätehtäviin. Lisäksi yksityisen turvallisuusalan koiria käytetään räjähteiden ja huumausaineiden etsinnässä.

Suomessa turvallisuusviranomaisillakin on hyvin vähän koiria, joten yksityisen turvallisuusalan eri tehtäviin koulutettuja koiria voisi hyödyntää yhteistyössä turvallisuusviranomaisten kanssa. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain yhtenä tavoitteena onkin viranomaisten ja yksityisten turvallisuuspalveluiden välisen yhteistyön edistäminen.

Positiivisena asiana on, että viime vuosina hyväksyttyjen koirien lukumäärä on ollut kasvussa. Tämän myötä on perustettu Vartijakoirayhdistys, jonka tavoitteena on tukea ja kehittää koiranohjaajia työssään. Koiranohjaajat ovat nostaneetkin esille nykysääntelyn ongelmia, kuten tasokokeiden uudistaminen vastaamaan työelämän tarpeita, ja toivoneet, että sääntelyä voitaisiin kehittää tulevaisuudessa.

Tämä mahdollistaisi myös yksityisen turvallisuusalan toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joista on maailmalta paljon esimerkkejä. Liiketoimintamahdollisuuksien myötä koiranohjaajia tulisi varmasti lisää, koska nykytilanteessa koiratoiminta on ollut enemmänkin omatoimista ja omakustanteista.

Koiria voisikin kouluttaa hyvin erilaisiin tehtäviin, ei niinkään perinteisiin suojelutehtäviin. Turvallisuusalan tehtävät ovat periytyneet useassa perheessä isältä pojalle ja nykyään myös tyttärille, kun naisten osuus on alalla kasvanut. Toivottavasti tulevaisuudessa koiratoiminnan sääntelyyn liittyviin ongelmiin kiinnitetään huomiota ja saadaan myös susikoirat takaisin työtehtäviin.

[1]        Blogin kuva on saatu käyttöön turvallisuusmuseolta, johon suosittelemme lämpöisesti tutustumaan.

Turvasuojaustoiminnan harjoittamisesta – kuka tarvitsee turvallisuusalan elinkeinoluvan?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvasuojaustoiminnan harjoittamisesta – kuka tarvitsee turvallisuusalan elinkeinoluvan?

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä turvasuojaustoiminnasta tuli osin elinkeinoluvanvaraista 1.1.2017. Turvallisuusalan elinkeinolupaa vaaditaan siltä, joka harjoittaa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä. Lakiuudistuksessa on kahden vuoden siirtymäsäännös, joka umpeutuu tämän vuoden lopussa. Tässä blogissa tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa turvasuojaustoiminnan harjoittamiseen liittyvää sääntelyä.

Turvasuojaustoiminnan määritelmä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa turvasuojaustoiminnalla tarkoitetaan ansiotarkoituksessa suoritettavaa, toimeksiantosopimukseen perustuvaa turvasuojaustehtävien hoitamista.

Turvasuojaustoiminnan määritelmän voidaan katsoa jakautuvan neljään osaan, joiden on täytyttävä yhtä aikaisesti, jotta määritelmän mukainen tunnusmerkistö täyttyy. Ensinnäkin turvasuojaustoiminnan harjoittajalla täytyy olla olemassa yleiset elinkeinon harjoittajan edellytykset Suomessa, eli pääsäännön mukaan rekisteröitynyt kaupparekisteriin.

Toiseksi turvasuojaustehtävää on suoritettava ansiotarkoituksessa. Mikä tahansa vastike lienee tunnusmerkki siitä, että turvasuojaustoimintaa tehdään ansiotarkoituksessa. Mikäli vastiketta ei peritä esimerkiksi sen vuoksi, että jonkin kiinteistön tai muun suojattavan kohteen omistaja tai haltija esimerkiksi asentaa itselleen kulunvalvontajärjestelmän, ei toimintaa voida katsoa turvasuojaustehtäväksi. Sama koskee talkoilla tehtävää työtä.

Kolmas edellytys on toimeksiantosopimukseen perustuminen. Työsopimus ja/tai muussa työ- tai toimisuhteessa oleminen toimeksiantajaan ei muodosta toimeksiantosuhdetta, vaan kyseessä on eräänlainen perustuslaissa turvatun oman omaisuuden suojelemisoikeuden laajennus; työntekijät ja toimihenkilöt saavat avustaa työnantajaansa hänen omaisuutensa suojelemisessa ilman mitään erillisiä elinkeinolupia ja hyväksymisiä. Kahden toisistaan riippumattoman osapuolen, palvelun tarjoajan ja hankkijan välisissä suhteissa toimeksiantosopimuksen käsitettä on tulkittava laajasti.

Määritelmän neljäs edellytys on turvasuojaustehtävän suorittaminen. Tämän osalta on tarkasteltava seuraavaksi turvasuojaajan määritelmää.

Turvasuojaajan määritelmä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun laissa turvasuojaajalla tarkoitetaan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan tai turvasuojaustoiminnan harjoittajan palveluksessa olevaa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä suorittavaa henkilöä.

Turvasuojaajalta edellytetään täysi-ikäisyyttä. Turvasuojaajaksi hyväksymisprosessissa on kyse nimenomaan turvasuojaajaksi aikovan henkilön nuhteettomuuden selvittämisestä. Sen vuoksi turvasuojaajalta edellytetään myös tunnettavuutta rehellisenä ja luotettavana henkilönä sekä sopivuutta turvasuojaajaksi henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.

Vaikka hyväksymistä edellyttävät turvasuojaustehtävät ovat toiminnalliselta luonteeltaan erilaisia kuin vartija- ja järjestyksenvalvontatehtävät, tulee niiden osalta myös hakijan soveltuvuutta tehtäväänsä arvioida samankaltaisesti. Tärkeää on se, että hakija voidaan arvioida luotettavaksi ja että hän kykenee pitämään salassa toimeksiantojensa perusteella mahdollisesti haltuunsa saamansa toimeksiantajien salassa pidettävät tiedot. Laki ei aseta turvasuojaajille mitään osaamiseen eikä koulutukseen liittyviä vaatimuksia, joten ne eivät voi olla soveltuvuusarvioinnin kohteena.

Turvasuojaajalta edellytetään myös turvasuojaustehtävien hoitamista, millä pyritään turvasuojaajaksi hyväksymisen tarpeettoman hakemisen välttämiseen. Hakijan onkin hakemuksensa yhteydessä osoitettava, että hän hoitaa turvasuojaustehtäviä. Riittävää ei ole siten se, että henkilö aikoo vastaisuudessa ryhtyä toimimaan turvasuojaustehtävissä. Esimerkiksi ainoastaan turvasuojaajan tehtäviin valmentavaan koulutukseen hakeutumisen perusteella henkilölle ei voida myöntää turvasuojaajakorttia.

Termillä hoitaa tarkoitettaneen, että hakija on turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijan palveluksessa tai harjoittaa itsenäisenä elinkeinonharjoittajana turvasuojaustoimintaa. Tehtävien suorittamista ei vaadittane, koska hakijan luotettavuuden varmistamisen kannalta olisi ainakin käsillä olevan tehtävän osalta myöhäistä, jos hyväksymistä voitaisiin hakea vasta, kun tehtävää jo tosiasiassa suoritetaan.

Poliisilaitos antaa turvasuojaajaksi hyväksytylle turvasuojaajakortin. Kyseeseen voi tulla mikä tahansa poliisilaitos. Turvasuojaajakortti on pidettävä mukana hyväksymistä edellyttävissä turvasuojaustehtävissä ja se on esitettävä pyynnöstä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan toimeksiantajalle tai tämän edustajalle, työnantajalle, muulle työhön liittyvälle henkilölle ja valvontaviranomaiselle. Turvasuojaajakortin mukana pitäminen ja sen esittäminen on rajattu hyväksymistä edellyttäviin turvasuojaustehtäviin eikä sitä ole lakisääteistä velvollisuutta kantaa mukana eikä esittää (tavallisissa) turvasuojaustehtävissä.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä ovat: sähköisten ja mekaanisten lukitusjärjestelmien, murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen niihin kuuluvaa kaapelointityötä lukuun ottamatta.

Hyväksymistä edellyttäviin turvasuojaustehtäviin kuuluvat ensinnäkin sähköisten ja mekaanisten lukitusjärjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen. Sähköisissä lukitusjärjestelmissä on kyse ovien sähkölukkorungoista, käyttölaitteista, valvontakytkimistä sekä ovien ohjaus- ja valvontalaitteista yhteyksineen. Mekaaniset lukitusjärjestelmät puolestaan käsittävät lukkorungot, vääntönupit, painikkeet ja avainpesät avainjärjestelmineen.

Myös murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen on hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä. Murtohälytysjärjestelmiä ovat kiinteistöön tai alueelle sisään tunkeutumisen tai murtautumisen varalle toteutettavat hälytyslaitteistot yhteyksineen. Kulunvalvontajärjestelmiä puolestaan ovat rakennuksessa tapahtuvan kulkemisen rajoittamista ja rekisteröintiä palvelevat laitteistot yhteyksineen.

Hyväksymistä edellyttävänä turvasuojaustehtäväksi katsotaan edellä mainittujen järjestelmien asentaminen, korjaaminen tai muuttaminen. Pelkkää järjestelmien valmistaminen tai myyminen ei ole hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä eikä turvasuojaustehtävä, koska niihin ei tyypillisesti liity luottamuksellisten tietojen vaihtamista, johon yhteiskunnan suojattavat edut toiminnan säätelyssä nimenomaan liittyvät.

Kulunvalvontajärjestelmien muuttamisena pidetään esimerkiksi järjestelmien niin sanottuja pääkäyttäjäpalveluja. Pääkäyttäjäpalveluihin kuuluu muun muassa mahdollisuus lisätä järjestelmään ja poistaa sieltä käyttäjiä samoin kuin mahdollisuus muuttaa käyttäjien kulkuoikeuksia. Sen sijaan murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentamista, korjaamista tai muuttamista ei ole kaapeloinnin kaltaiset sähköasennustehtävät, joissa ei ole kyse varsinaisten järjestelmiin kuuluvien laitteiden tai ilmaisinten asentamisesta. Tällaiset sähköasennustehtävät eivät siten ole hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä tai turvasuojaustehtäviä.

Turvallisuusalan elinkeinolupaa vaaditaan siltä, joka harjoittaa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä. Elinkeinolupaa ei kuitenkaan vaadita rakenteellisen suojauksen tai sähköisten valvontajärjestelmien suunnittelemiseen, asentamiseen, korjaamiseen tai muuttamiseen eikä muiden turvallisuusjärjestelyjen suunnittelemiseen.

Vaikka suurin osa yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain säännöksistä koskee hyväksymistä edellyttävää turvasuojaustehtävää, ovat myös niitä laajemmat turvasuojaustehtävät sääntelyn kohteena.

Rajanveto turvasuojaustehtävän ja hyväksymistä edellyttävän turvasuojaustehtävän välillä

Turvallisuusalan elinkeinoluvan palveluksessa olevat poliisin hyväksymät turvasuojaajat saavat suorittaa sekä turvasuojaustehtäviä että hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä. Vaikka rajan turvasuojaustehtävän ja hyväksymistä edellyttävän turvasuojaustehtävän välillä on tarkoitettu olevan tarkkarajainen, voi rajanveto osoittautua joissakin yksittäistapauksissa vaikeasti tehtäväksi.

Esimerkiksi kameravalvontajärjestelmien asentaminen on sähköisen järjestelmien asentamista, eikä se siten ole hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä. Kameravalvontajärjestelmiä voi asentaa kuka tahansa, mutta jos siihen tehdään integraatioita esimerkiksi murtohälytys- tai kulunvalvontajärjestelmään, niin silloin toiminnanharjoittajalla tulee olla elinkeinolupa ja asentajalla turvasuojaajakortti.

Lainsäätäjä ei ole huomioinut, että nykyään järjestelmät ovat entistä älykkäämpiä ja niissä hyödynnetään monipuolisesti integraatioita sekä videoanalytiikkaa, joten kameravalvontajärjestelmien rajaaminen sääntelyn ulkopuolelle on selkeä puute. Esimerkiksi murtohälytysjärjestelmissä käytetään paljon yhdistelmäilmaisia, joissa on samassa sekä liiketunnistin että kamera. Näiden osalta rajanveto voi olla vaikeaa määrittää.

Viime kädessä asiakas ratkaisee sen, vaatiiko hän toimeksiantonsa suorittamiseksi poliisin hyväksymiä turvasuojaajia, jotka työskentelevät turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijan palveluksessa. Lisäksi määritelmiä tarkastellessa on otettava huomioon se, että poliisi valvoo alan toimintaa. Viime kädessä tuomioistuinmenettelyssä yksittäistapauksittain ratkaistaan se, onko jotakin tehtävää pidettävä hyväksymistä edellyttävänä turvasuojaustehtävänä.

Turvasuojaustehtävissä ei siis edellytetä turvallisuusalan elinkeinolupaa, vastaavaksi hoitajaksi hyväksyttyä henkilöä eikä töiden suorittajalta turvasuojaajaksi hyväksymistä. Käytännössä on kuitenkin suositeltavaa, että tästä turvasuojaustehtävien määritelmästä toimintansa tunnistavat turvasuojaustehtäviä suorittava yritys, yhteisö tai henkilö (toiminimi) hankkisi turvallisuusalan elinkeinoluvan, koska käytännössä on vaikea rajata suoritettavat toimeksiannot ainoastaan turvasuojaustehtäviin.

 

 

 

Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vartiointi- ja suojelutyötä tekevillä ammattiryhmillä on suurin riski joutua työssään väkivallan kohteeksi (Buckely 2016, Mayhew & Chappell 2001). Tällaisiin ammattiryhmiin luetaan turvallisuusviranomaiset ja yksityisellä turvallisuusalalla työskentelevät vartijat sekä järjestyksenvalvojat. Vaikka kotimaista tutkimusta aiheesta on vähän, olemassa olevat tietolähteet osoittavat yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden kohtaavan usein väkivaltaa työssään myös Suomessa (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011, Heiskanen 2007).

Turvallisuusalan työntekijöiden oma toiminta asiakastilanteissa on myös herättänyt keskustelua. Tuoreessa väitöskirjassa (Saarikkomäki 2017) tutkittiin nuorten suomalaisten kohtaamisia vartijoiden kanssa sekä vartijakontrollin kohteeksi joutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimuksen nuorista lähes 30 prosenttia ilmoitti joutuneensa vartijakontrollin kohteeksi kuluneen vuoden aikana, mikä kertoo osaltaan yksityisen turvallisuusalan merkittävästä roolista nyky-yhteiskunnassa.

Turvallisuusalan työntekijöiden kokeman väkivallan kääntöpuolena onkin tarkasteltava tilanteita, joissa vartijat tai järjestyksenvalvojat puolestaan käyttävät liikaa voimakeinoja ja syyllistyvät väkivaltarikoksiin. Liialliseen voimankäyttöön liittyvä tutkimus on toistaiseksi kohdistunut turvallisuusviranomaisiin, erityisesti poliiseihin (Cooper & Fullilove 2016).

Tässä blogissa tarkastellaan yksityisen turvallisuusalan toimijoiden työtehtävissä koetun ja tehdyn väkivallan määrää sekä piirteitä empiirisen analyysin kautta. Blogi pohjautuu yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvään tutkimusprojektiin, jota esittelin heinäkuun blogissa. Tutkimusprojektin ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien esiintyvyyttä sekä roolia rikosprosessissa, keskittyen aluksi poliisin tietoon tulleisiin väkivaltarikoksiin, joissa alan toimijat ovat olleet joko asianomistajina tai rikoksesta epäiltyinä. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin kahdessa tieteellisessä artikkelissa alkuvuoden aikana.

Vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistunut väkivalta

Vartijoiden kokeman väkivallan kehitystä poliisin tietoon tulleen väkivallan osalta kuvaa rikoslain 17 luvun 6 §:n mukainen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen kehitys vuosina 2000–2015. Seurantajakson alussa tämän rikosnimikkeen osalta vuosittainen tapausmäärä oli noin 1000, mutta määrä kasvoi suhteellisen nopeasti vuoteen 2008 saakka, jolloin rikosten määrä oli noussut yli 2500 tapaukseen.

Sittemmin kehitys on tasaantunut, ja määrä on vakiintunut noin 2500–2800 vuosittaisen tapauksen välille. Kiinnostavan vertailukohdan tarjoaa virkamiehen (väkivaltaisen) vastustamisen (rikoslain 16:1–2) vastaava trendi. Vaikka näidenkin rikosnimikkeiden mukaisten tapausten määrä kasvoi vuosina 2000–2008, vaikuttaa siltä, että vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuvat pahoinpitelyt ovat lisääntyneet tuolla tarkastelujaksolla voimakkaimmin. Tuon kasvun jälkeen kaikkien pahoinpitelyiden, järjestystä ylläpitävien henkilöiden vastustamisten ja virkamiehen vastustamisten kehitys on ollut varsin yhdenmukaista.

Miten rikosepäilyille lopulta käy rikosprosessissa? Vaikka käytetty aineisto ei sisällä tietoa siitä, johtiko rikosepäily lopulta rangaistusmääräykseen tai tuomioistuinkäsittelyyn, voidaan tuomioistuintilastojen perusteella tehdä tästä jotain päätelmiä. Jos katsotaan vuoden 2013 rikosseuraamuksia päärikosperustaisesti seuraamuksen vakavimman rikoksen mukaan, niin havaitaan, että järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta rikosseuraamuksia tuomittiin yhteensä 2082 kappaletta (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2015).

Näistä valtaosa, noin 90 prosenttia, oli rangaistusmääräyksiä, loput pääosin tuomioistuinsakkoja. Kun tätä verrataan noin 2500 poliisin tietoon tulleen tapauksen vuosittaiseen määrään, voidaan päätellä rikosepäilyjen johtavan varsin usein myös tuomioon. Aiheesta tarvittaisiin kuitenkin tarkempaa tutkimusta, jossa yksittäiset rikosepäilyt linkitettäisiin syyttäjä- ja tuomioistuinaineistoon läpi prosessin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemä väkivalta

Tilastokeskuksen tiedot poliisin tietoon tulleesta väkivallasta eivät sellaisenaan auta arvioimaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemän väkivallan määrää, ja tarkempi analyysi vaatii rikosilmoitusten sisällön erittelyä sen mukaan, onko rikoksesta epäiltynä ollut järjestystä ylläpitävä henkilö.

Tätä tarkoitusta varten Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin rekistereistä tehtiin haku, jossa etsittiin vuosien 2005–2013 rikoslain 21 luvun mukaisen rikoksen sisältävät kaikki rikosilmoitukset, joissa mainittiin sanat ”vartija”, ”järjestyksenvalvoja”, ”järjestysmies”, ”vahtimestari”, ”portsari” tai ”ovimies” (mukaan lukien eri taivutusmuodot).

Tulosten perusteella maininnat järjestyksenvalvojista ovat lisääntyneet rikosilmoituksissa jonkin verran vuosina 2005–2013, lukumäärän ollessa korkeimmillaan vuonna 2011 (noin 4700 tapausta). Tätä muutosta selittää kuitenkin hyvin pitkälle poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyiden muutos, joiden määrä on muuttunut vastaavalla tavalla seurantajakson aikana. Poiminnan tapausten suhteellinen osuus kaikista rikoksista on pysynyt lähes identtisenä kaikkina yhdeksänä vuotena, noin 11–12 prosentissa. Tämä viittaa siihen, että poimintaan päätyneiden rikosten trendi vastaa hyvin pitkälle väkivaltarikollisuuden yleisempää kehitystä.

Sanahaku ei kuitenkaan kerro vielä sitä, kuinka suuressa osassa kaikkia pahoinpitelyrikoksia vartijat ja järjestyksenvalvojat olivat itse asiassa epäiltynä. Tätä tarkoitusta varten tuosta laajemmasta aineistosta poimittiin kolme 200 henkilön otosta seurannan alusta (2005), keskeltä (2009) ja lopusta (2013). Näiden 600 rikosilmoituksen aineisto luettiin läpi ja koodattiin sen mukaan, kuinka monessa tapauksessa vartija tai järjestyksenvalvoja oli epäiltynä rikoksesta. Tämän lisäksi koodattiin tiedot tapahtumapaikasta.

Koodatusta aineistosta käy nopeasti ilmi, että järjestyksenvalvojat ja vartijat ovat pääosin olleet väkivaltatilanteissa sivullisen roolissa, eivät rikoksesta epäiltynä tai asianomistajana. Aineiston tyypillisin rikos on ravintolassa tapahtunut, usein päihtyneiden asiakkaiden välinen väkivaltatilanne, jossa järjestyksenvalvoja on väliin tulijan tai silminnäkijän roolissa. Suurin osa sanahaulla löytyneistä rikosilmoituksista ei siten sisällä vartijan tai järjestyksenvalvojan rikosepäilyä.

Noin 14 prosenttia löydetyistä tapauksista oli sellaisia, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltiin väkivallasta. Verrattuna järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, nämä tapaukset ovat vielä voimakkaammin keskittyneet ravintoloihin, sillä lähes neljä viidestä tapahtui tällaisessa ympäristössä. Pääosin kyse on väkivaltatilanteista (noin 75 % tapauksista), joissa asiakkaan ja järjestyksenvalvojan välillä on ollut konflikti tai asiakas syyttää järjestyksenvalvojaa liiallisesta voimankäytöstä ravintolasta poistamisen yhteydessä.

Koodauksen perusteella syntyneen estimaatin avulla voidaan haarukoida rikosilmoitusten vuosimäärää. Sanahaussa löytyi vuosittain keskimäärin noin 4200 rikosilmoitusta, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainittiin. Näistä tapauksissa vastaavasti noin 14 prosenttia oli sellaisia, joissa henkilöä epäiltiin asiakkaaseen kohdistuvasta väkivallasta. Tällöin rikosepäilyjä, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltäisiin väkivallasta (rikoslain 21 luku), tulisi vuositasolla poliisin tietoon arviolta noin 600 kappaletta.

Tämä arvio on varsin karkea, eikä sisällä kaikkia rikosnimikkeitä, joiden alle tällainen väkivalta voisi kuulua. Pienistä otoksista on vaikea tehdä varmaa arvioita muutoksen suunnasta, mutta saman aineiston analyysin perusteella niiden poliisin tietoon tulleiden tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäiltäisiin rikoksesta, on pikemminkin laskussa kuin nousussa kolmen tarkastellun vuoden aikana. Varmuus tähän asiaan vaatisi kuitenkin kaikkien saatavilla olevien vuosien aineiston analyysia suuremmilla otoksilla.

Yhteenvetoa tutkimustuloksista

Tutkimustulosten perusteella vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2500 tapaukseen vuodessa. On todennäköistä, että vartijoiden määrän lisääntyminen vuosituhannen alussa saattaa osin selittää tapausten lisääntymistä. Viime vuosien trendi poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa seuraa sekä yleisempää pahoinpitelyrikollisuuden kehitystä että virkamiehen (väkivaltaisia) vastustamisia.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitusten selosteosiin kohdistuneen sanahakumme perusteella sellaisten tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainitaan rikosilmoituksella, on pysynyt vakaana vuosina 2005–2013. Suurin osa sanahaun löydöksistä on ”vääriä positiivisia”: noin joka seitsemännessä tapauksessa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäillään väkivallasta, ja nämä väkivaltatilanteet tapahtuivat voittopuolisesti ravintoloissa.

Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat siten järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Vaikuttaa siltä, että tämän tyyppinen poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin turvallisuusalan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Jatkotutkimuksesta

Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrää ja muutosta analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Järjestystä ylläpitävien henkilöiden kokemasta ja tekemästä väkivallasta olisi hyvä saada myös vaihtoehtoisia kyselypohjaisia mittareita. Uusi turvallisuusalan työntekijöille nimenomaisesti kohdistettu kysely olisi hyvä tapa saada tietoa heihin kohdistuvasta väkivallasta, sillä edellinen suomalaistutkimus aiheesta perustuu vuonna 2003 kerättyyn aineistoon (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011).

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Lakiuudistuksen myötä alaa koskeva lainsäädäntö keskitettiin pääosin yhteen lakiin. Laki käsittää vartijoita, järjestyksenvalvojia ja turvasuojaajia koskevat säännökset. Lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka nykysääntelyssä niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota (Paasonen 2013).

Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, joten yksityisen turvallisuusalan rikosoikeudellinen virkavastuu ja suoja tulisi siis saattaa samalle tasolle kuin virkamiehillä, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan kuin viranomaisten kohdalla. Ylipäätään olisi erittäin tarpeellista seurata vuoden 2017 voimaantulleen lakimuutoksen vaikutuksia, koska sen valmistelua on kritisoitu tutkimuksissa (Paasonen & Keinänen 2013).

Tulemme tekemään tutkimusprojektin seuraavassa vaiheessa yksityisen turvallisuusalan toimijoille kyselytutkimuksen, jossa tutkitaan sekä heidän väkivaltakokemuksia että lakiuudistuksen vaikutuksia. Lisäksi olemme keränneet useammalta vuodelta hovioikeuden tapauksia, joissa on käsitelty alan toimijoita. Aineisto on koodattu ja tulemme esittämään tutkimustuloksia tulevan vuoden aikana.

 

Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

Kameravalvontaan on tehty huomattavia investointeja ja ne ovat laajamittaisessa käytössä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Lisäksi kameravalvonta on yleistynyt kodeissa ja loma-asunnoissa. Kameravalvonnan tehokkuudesta käydään paljon värikästä keskustelua, mutta harvoin argumentaatio perustuu kuitenkaan empiiriseen näyttöön.

Kameravalvonta voi vaikuttaa rikollisuuteen sekä erilaisten ennaltaehkäisevien mekanismien että rikosten paremman selvittämisen kautta. Rikollisuus voi vähentyä jo pelkän kameroiden olemassaolon ansiosta, jos potentiaaliset rikoksentekijät ovat tietoisia kameravalvonnasta. Tällainen oletetun kiinnijäämisriskin kasvuun liittyvä pelotevaikutus ei välttämättä edes edellytä kameroiden aktiivista seurantaa. Jos kameroiden olemassaolo ei yksinään riitä, reaaliaikaisen valvonnan kautta saatetaan ajoissa huomata rikos tai esimerkiksi väkivallan uhka, ja estää tapahtumien kulku ripeällä puuttumisella.

Näiden ennaltaehkäisevien mekanismien lisäksi kameravalvonta mahdollistaa jo tapahtuneiden rikosten paremman selvittämisen, epäiltyjen tunnistamisen ja oikeudenkäynnissä tarvittavan todistusaineiston keräämisen. Pidemmällä aikavälillä tietoisuus rikosten tehokkaammasta selvittämisestä voi siten osaltaan ennaltaehkäistä uusia rikoksia valvotuilla alueilla.

Kansainvälisestä tutkimusnäytöstä

Vaikka kameravalvonnalla on edellä mainittujen mekanismien kautta potentiaalisesti merkittävä rikollisuutta vähentävä vaikutus, on tutkimusnäyttö kameravalvonnan vaikutuksesta varsin ristiriitaista, erityisesti väkivaltarikosten osalta. Vuonna 2009 julkaistun 44 tutkimukseen perustuvan meta-analyysin (Welsh & Farrington 2009) perusteella kameravalvonnalla on selkein vaikutus pysäköintialueilla ja -halleissa tapahtuviin autovarkauksiin, eli näillä alueilla tehostettu kameravalvonta vähentää todistetusti rikoksia.

Julkisiin liikennevälineisiin kohdistuneiden kameravalvonnan kehittämisprojektien tulokset olivat meta-analyysin perusteella jossain määrin lupaavia, mutta kaupungin keskustoissa ja julkisissa vuokra-asunnoissa kameravalvonnalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta rikosten määrään. Niissä 22 tutkimuksessa, joissa tutkittiin väkivaltaa, kameravalvonnan vaikutus väkivallan määrään oli keskimäärin lähellä nollaa.

Ruotsalaisia tutkimustuloksia

Meta-analyysin tutkimuksista valtaosa tehtiin joko Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa, mutta Suomen tilanteeseen paremmin vertautuvat esimerkit tulevat Ruotsista. Brottsförebyggande rådet (Brå) julkaisi vuonna 2015 tutkimuksen, jossa tarkasteltiin intensiivisemmän kameravalvonnan yhteyttä väkivaltarikosten määrään Tukholman keskustassa Stureplanilla ja Medborgarplatsenilla. Näillä vilkkailla ja verrattain väkivaltaisilla alueilla on paljon ravintoloita ja yökerhoja. Tukholman poliisin aloittaman projektin tavoitteena oli sekä ennaltaehkäistä rikoksia reaaliaikaisen valvonnan avulla että helpottaa rikosten jälkikäteistä selvittämistä.

Stureplanille asennettiin seitsemän kameraa ja Medborgarplatsenille yhdeksän kameraa. Kamerat olivat käytössä ilta- ja yöaikaan. Arki-iltaisin kameroita ei valvottu, mutta viikonloppuisin hälytyskeskuksesta seurattiin kameroita ja koordinoitiin toimintaa aktiivisesti. Kameravalvontaan vaadittava kolmivuotisena myönnetty lupa oli voimassa vuoden 2015 kesään saakka, jonka jälkeen projektin vaikuttavuutta arvioitiin.

Brån tekemä arviointi ei tuottanut näyttöä väkivaltarikosten vähenemisestä. Projektin loppupuolella poliisin tietoon tuli kyllä hieman vähemmän väkivaltarikoksia näiltä alueilta, mutta väkivaltarikosten määrä oli laskenut keskimäärin samalla tavalla myös seitsemällä vertailukelpoisella alueella, joissa kameravalvontaa ei ollut. Kansalaisten suhtautuminen lisääntyneeseen kameravalvontaan oli pääosin myönteinen, mutta toistomittauksessa projektin aloituksen jälkeen ei kuitenkaan voitu osoittaa ihmisten turvallisuudentunteen parantuneen kameravalvonnan lisäämisen seurauksena. Poliisi itse piti kameravalvontaa hyödyllisenä.

Toisen ruotsalaistutkimuksen (Gerell 2016) tulokset kameravalvonnan vaikutuksista Malmön keskustassa olivat hyvin samansuuntaisia. Stortorgetin yökerhopitoiseen ympäristöön kohdistuneessa interventiossa neljä poliisia partioi väkivaltaiseksi tiedetyllä alueella perjantai- ja lauantaiöisin, ja yksi poliisi seurasi valvontakameroita ja raportoi partioille reaaliaikaisesti potentiaalisista riskitilanteista. Suhteellisen intensiivisestä interventiosta huolimatta pahoinpitelyjen määrän ei voitu osoittaa vähentyneen kontrollialueita enemmän. Kiinnostavaa on, että pitkälti vastaavanlaista interventiota arvioineen amerikkalaistutkimuksen (Piza et al. 2015) mukaan aktiivisen kameravalvonnan ja poliisipartioiden yhteistyöllä onnistuttiin vähentämään väkivaltaa.

Ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta ja hyödyntämisestä todistusaineistona

Jos tutkimusnäyttö ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta on jossain määrin ristiriitaista, niin rikosten parempaan selvittämiseen liittyvän hyödyn voidaan arvioida olevan paremmin todettavissa, olettaen tietysti, että kameravalvonta on oikeassa paikassa ja videokuvan laatu riittävä.

Toinen kysymys tietysti on, kuinka tehokasta tämä jälkikäteinen videokuvan hyödyntäminen käytännössä on. Brån tutkimuksessa havaittiin, että tuomioistuimiin saakka videokuva todistusaineistona päätyi varsin harvoin. Poliisin tietoon tuli yhteensä noin 1200 väkivaltarikosta, mutta videokuvaa pyydettiin tutkinnan tueksi vain noin 220 tapauksessa. Videokuvaa tarkasteltiin aineiston mukaan noin 150 tapauksessa, joista noin 45 tapauksessa materiaali oli käyttökelpoista siten, että joko rikostapahtuma näkyi videolla tai epäillyt pystyttiin tunnistamaan. Näistä tapauksista 21 nostettiin syyte, ja lopullisissa tuomioissa videomateriaalilla oli keskeinen rooli kahdeksassa. Ainakin Ruotsin tapauksessa videokuvan hyödyntämisessä olisi siten selvästi parantamisen varaa.

Kameravalvontaa koskevan tutkimuksen osalta on nostettava esiin kriminologisessa tutkimuksessa usein käytettäviin kontrolliviranomaisten tuottamiin aineistoihin liittyvä keskeinen reunaehto. Jos rikollisuutta mittaava vastemuuttuja perustuu esimerkiksi poliisin tuottamaan tilastoaineistoon, joka itsessään riippuu rikosten ilmitulosta, on mahdollista, että todellinen rikollisuus vähenee valvonnan seurauksena, mutta tietoon tullut rikollisuus lisääntyy kameravalvonnan tehostaessa rikosten ilmituloa. Tällöin mahdollinen rikollisuutta vähentävä vaikutus ei tule tutkimuksessa näkyviin. Tästä syystä olisikin tärkeä löytää vaihtoehtoisia tietolähteitä, joiden avulla voidaan tarkastella jotain kontrolliviranomaisen toiminnasta riippumatonta turvallisuusindikaattoria esimerkiksi ennen ja jälkeen kameravalvonnan aloittamisen.

Jatkotutkimusta

Lopuksi voidaan todeta kameravalvontaa koskevasta tutkimuksesta, että kameravalvonnalla ei voida automaattisesti olettaa olevan rikoksia ehkäisevää vaikutusta, ainakaan väkivaltarikollisuudesta puhuttaessa. Suomessa aihetta koskevaa tutkimusta ei juuri ole, joten on hyvin vaikea sanoa, vastaako meidän tilanteemme Ruotsissa havaittua.

Selvää on, että kameravalvonnan tehokkuuden kannalta olisi tärkeää kehittää ja tutkia rikosten ennaltaehkäisyn mahdollisuuksia parantavia, reaaliaikaiseen kuvan valvontaan perustuvia toimintatapoja. Nykyiset älykkäät kameravalvontajärjestelmät olisivat kiinnostavia kehittämiskohteita valvonnan paremman kohdistamisen näkökulmasta.

Vähintään tulisi saada käsitys siitä, missä määrin videokuvaa käytetään todistusaineistona rikosprosessissa. Alustava tutkimus olisi toteutettavissa pelkkien tuomioistuinpöytäkirjojen perusteella, ja tällainen tutkimus antaisi osviittaa siitä, kuinka usein videokuva on osoittautunut hyödylliseksi rikosten selvittämisessä.