Kaupan alalla myymälävarkaudet ovat herättäneet keskustelua koronavirusepidemian aikana, kun rikoksentekijät ovat tehneet entistä röyhkeämpiä varkausrikoksia. Oikeusministeriö julkaisi hiljattain muun muassa myymälävarkauksien ehkäisyä kehittävän työryhmän loppuraportin.

Usein samat tutut päihdeongelmaiset henkilöt työllistävät myymälävarkauksilla kaupan alan yrittäjiä ja vartijoita. Vartija voi poliisimiehen ja kiinniotetun suostumuksella jättää kiinniotetun luovuttamatta poliisille ja vapauttaa tämän. Tämä on mahdollista, jos rikoksesta voi seurata vain sakkoa ja jos kiinniotetun henkilöllisyys on tunnettu tai kiinniotettu suostuu esittämään vartijalle henkilöllisyytensä selvittämiseksi tarpeelliset tiedot. Tällaisissa tilanteissa poliisi esittää henkilölle rangaistusmääräysvaatimuksen jälkikäteen, jonka käytön ehtona on asianomistajan suostumus.

Nykytilanteessa ainut rangaistus näille henkilöille on ollut se, että poliisi on vienyt heidät poliisilaitoksen kiinniottotiloihin selviämään. Sakon muuntorangaistus on herättänytkin erityisesti kaupan alalla keskustelua lakimuutoksen epäonnistumisesta.

Näpistystapauksien voimakas kasvu käräjäoikeuksissa

Lakimiehessä vastikään julkaistussa tutkimuksessa (Siro – Aaltonen 2020) osoitetaan, että näpistystapauksien määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut voimakkaasti vuosien 2007–2008 muuntorangaistusuudistusten jälkeen.

Uudistuksen seurauksena rangaistusmääräysmenettelyssä määrättyjä sakkoja ei voinut enää muuntaa vankeudeksi. Vaikka poliisin tietoon tulleiden näpistysten määrä ei ole viime vuosina kasvanut, käräjäoikeudessa käsiteltyjen näpistysten lukumäärä on. Merkittävimpänä syynä tapahtuneelle muutokselle on todennäköisesti se, että näpistysrikosten asianomistajat eivät ole enää suostuneet rangaistusmääräysmenettelyyn, vaan ovat vaatineet asian käsittelyä tuomioistuimessa.

Tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuvaa summaarista rikosasioiden käsittelyä koskeva lainsäädäntö uudistui vuonna 2016, kun laki sakon ja rikesakon määräämisestä tuli voimaan. Uudessa laissa asetettiin menettelyn edellytykseksi epäillyn suostumus. Samalla säädettiin summaariselle menettelylle rajoituksia silloin, kun epäilty oli syyllistynyt aiemmin samankaltaisiin tekoihin ja siirrettiin lievimmissä tapauksissa toimivaltaa syyttäjältä poliisille.

Tämän seurauksena käräjäoikeuksissa käsiteltävien näpistysten määrä kasvoi entisestään. Tällä hetkellä yli kymmenen prosenttia käräjäoikeuksien käsittelemistä rikosasioista on näpistyksiä. Vaikka näpistysasiat ovat rikosasioiksi yksinkertaisia ja nopeita käsitellä, niin ne ovat myös asioita, jotka tulisi voida käsitellä sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa menettelyssä. Tuhansien näpistysasioiden käsittelyä tuomioistuimissa voidaan pitää merkittävänä rikosoikeusjärjestelmän resurssien haaskauksena.

Lakiuudistus vireillä

Vireillä on lakiuudistus sakon muuntorangaistuksen määräämistä koskevan sääntelyn muuttamiseksi. Lakiuudistus on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021, jos koronavirusepidemia ei vaikuta eduskunnan aikatauluihin.

Lakiuudistuksessa ehdotetaan sakon muuntorangaistuksen käytön laajentamista. Toistuvasti samankaltaisiin rikkomuksiin syyllistyneen henkilön sakkorikos olisi jatkossa käsiteltävä tuomioistuinmenettelyssä. Toistuvuus tarkoittaisi seitsemää samankaltaista sakkorikosta vuoden sisällä. Tuomioistuimen määräämät sakot, joita ei saada perityksi, ovat muunnettavissa vankeudeksi, mutta poliisin määräämät sakot eivät.

Poliisin ja syyttäjälaitoksen arvioiden mukaan lakiuudistuksen hallituksen esityksessä mainittuja seitsemän tai useampikertaisia toistuvia rikosasioita olisi noin 9 600 vuosittain. Teot olisivat todennäköisesti useimmiten näpistyksiä, näpistyksen yrityksiä, lieviä petoksia sekä kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta ja muita liikennerikkomuksia.

Näitä asioita ei käsiteltäisi enää summaarisessa rikosprosessissa vaan varsinaisessa rikosasian oikeudenkäynnissä. Poliisin ja syyttäjälaitoksen mukaan vuosittaisia lisäkustannuksia lakiuudistuksesta tulisi ainakin 10,8 miljoonaa euroa ja näiden päälle Oikeusrekisterikeskuksen kertaluonteiset tietojärjestelmäkustannukset.

Kysymys tilastojen valossa

Kysymys kuuluu tilastojen valossa, missä määrin muutos (rangaistus- ja sakkomääräykset  → tuomioistuinsakot) on jo tapahtunut ennen lain voimaantuloa. Asiaa voidaan tarkastella Tilastokeskuksen Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset -tilaston avulla.

Tilastosta selviää, että päärikoksena näpistyksestä (sisältää myös yritykset) tuomittujen joukossa tuomioistuinsakkoihin tuomittujen osuus on kasvanut selvästi vuosina 2005–2019. Vuonna 2019 kaikista sakkoon tuomituista 31 % tuomittiin käräjäoikeudessa, 69 % sai rangaistus- tai sakkomääräyksen. Vuonna 2005, kun rangaistusmääräykset olivat vielä muuntokelpoisia, tuomioistuinsakkojen osuus seuraamuksista oli ainoastaan 3 %.

Jos asiaa tarkastellaan syyksi luettujen rikosten lukumäärän valossa, näpistysasioiden siirtyminen käräjäoikeuteen näyttäytyy vielä merkittävämpänä. Kaikissa käräjäoikeuden tuomioissa oli vuonna 2019 noin 14 300 näpistystä tai näpistyksen yritystä, kun vastaavaa määrä seurannan alussa oli ainoastaan reilut 3 000. Toisin sanoen vuonna 2019 yli puolet (55 %) kaikista syyksi luetuista näpistysrikoksista oli pää- tai oheisrikoksena käräjäoikeuden tuomiossa.

Yhteenvetoa

Tilastojen valossa vaikuttaa siltä, että näpistysrikoksista tuomituista sakoista merkittävä osa on jo tällä hetkellä muuntokelpoisia. Tarkastelua olisi syytä laajentaa myös liikennerikoksiin. Nähtäväksi siten jää, kuinka paljon lakiuudistus tulee muuttamaan seuraamuskäytäntöä vai onko merkittävin muutos itse asiassa tapahtunut jo.

Kriminaalipoliittisena näkökulmana voidaan vielä lopuksi nostaa esille Lappi-Seppälän jo vuonna 1982 julkaistussa artikkelissa esittämä kysymys siitä, että kuuluvatko rattijuopot todella vankilaan. Hinkkanen (2013) on kysynyt samaa sakkojen maksamisen laiminlyöjien osalta, että kuuluvatko he myöskään vankilaan.

Sakkovangit ovat tutkimusten mukaan syrjäytyneitä ja vakavasti terveysongelmaisia, jotka ovat aivan toisenlaisen hoidon ja tukitoimien tarpeessa. Kuitenkin niin kauan kuin sakkoja muunnetaan vankeudeksi, niin on selvää, että tuomioistuimissa lopulta muunnettujen sakkojen oikea suorituspaikka on vankila. Rikosoikeusjärjestelmän resursseja ei tule käyttää maksuajan myöntämiseen.