Oppilaitoksissa turvallisuuskysymyksistä on tullut entistä tärkeämpi osa niiden toimintaa. Turvallisuuskasvatuksessa on tapahtunut paljon muutoksia. Varsinkin koulukiusaaminen on ollut paljon esillä. Puhutaan myös monista muista uhkista, joista osa kohdistuu oppilaitoksiin ja sen henkilöstöön sekä opiskelijoihin. Uhat voivat olla lähtöisin niin oppilaitosten sisä- kuin ulkopuolelta. Yhtenä ikävänä esimerkkinä on Kuopion kouluhyökkäys syksyltä.

Koulusurmien jälkeisiä toimenpiteitä Suomessa

Jokelan koulusurmien jälkeen suomalaiset ihmettelivät tapahtunutta eivätkä voineet uskoa, että Suomessa voisi tapahtua jotain niin kamalaa. Ilmiötä pidettiin lähinnä vain amerikkalaisena. Kauhajoen koulusurmia ei enää tulkittu poikkeuksellisiksi, vaan syitä tapahtuneelle alettiin etsiä yhteiskunnasta.

Ensimmäisenä alettiin syyttää yksilöitä, kuten Kauhajoen poliisilaitoksen ampuma-aselupa-asioita hoitanutta rikoskomisariota. Vaasan hovioikeus ei muuttanut antamassaan ratkaisussa käräjäoikeuden ratkaisua, jolla rikoskomisariota koskeva syyte kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta oli hylätty.

Keskustelua on käyty myös kouluterveydenhuollon tilasta ja nuorten mielenterveyshuollosta. Kuntien välillä erot ovat suuria. Koulusurmien jälkeen vaadittiin lisää resursseja, mutta lupaukset ovat jääneet osin lunastamatta.

Viranomaiset ovat käynnistäneet myös laajasti toimenpiteitä, joiden tavoitteena on ennalta ehkäistä koulusurmien kaltaisia väkivallantekoja ja lisätä viranomaisten toimintavalmiutta. Koulusurmien myötä ampuma-aselakia tiukennettiin. Poliisi on laatinut oppilaitoksille ohjeistuksen uhka-arvion tekemiseen sekä toimimiseen vaaratilanteissa.

Esimerkkejä maailmalta oppilaitosturvallisuudesta

Yhdysvalloissa tapahtunut Columbinen koulusurma vuonna 1999 aloitti uuden aikakauden, jonka myötä ilmapiiri oppilaitoksissa muuttui. Turvallisuuden nimissä oppilaitoksiin lisättiin yhä enemmän turvallisuustekniikkaa ja ruvettiin suorittamaan psykologista profilointia.

Yhdysvalloissa oppilaitoksilla ja minimitason vankiloilla on yllättävän paljon yhteisiä piirteitä muun muassa kurinpidon ja valvonnan kohdentamisessa. Oppilaitosten turvallisuusinvestoinnit ovat jopa ylittäneet vankiloiden ja lentokenttien tilauslukumäärät turvallisuusteknologian ja tiettyjen turvallisuustuotteiden osalta.

Britanniassa on puolestaan esimerkiksi käytetty kameravalvontaa oppilaitosten WC-tiloissa tupakoinnin estämiseksi. Lisäksi kameravalvontaa on käytetty luokkahuoneissa opiskelijoiden valvomiseksi. Kameravalvontaa on siis ruvettu käyttämään entistä enemmän opiskelijoiden sosiaaliseen kontrolliin.

Kentuckyn osavaltiossa tehdyssä tutkimuksessa opettajien turvallisuuskäsityksiin vaikuttikin merkittävästi heidän mahdollisuutensa sosiaaliseen kontrolliin. Tutkimustulosten mukaan opettajien käsitykset oppilaitosten turvallisuudesta vaihtelivat paljon opettajien kokemusten mukaan. Pelkkien rikosten, ilkivallan ja muiden vastaavien epäjärjestystä aiheuttavien tekijöiden sijasta opettajien turvallisuuskäsitykseen omasta oppilaitoksestaan vaikutti merkittävästi turvallisuuskulttuuri.

Yhdysvalloissa on vihdoin herätty keskustelemaan siitä, mihin suuntaan oppilaitosten turvallisuustoimintaa on oikein viety. Yhä useammassa oppilaitoksessa partioivat poliisit, joilla on oikeus määrätä erilaisista rikkomuksista seuraamuksia. Opiskelija voi saada esimerkiksi sakkoja asiattomasta käyttäytymisestä, kun ennen siitä selvisi opettajan puhuttelulla tai jälki-istunnolla.

Pahimmassa tapauksessa lapsena olemisesta voi joutua maksamaan koko loppuelämän, koska merkintä rikosrekisterissä saattaa maksaa nuorelle opiskelupaikan tai työpaikan tulevaisuudessa. Yhdysvalloissa on nyt vaadittu muutosta, koska järjestelmä lisää syrjäytymistä ja kriminalisoinnit eivät ole toimiva ratkaisu kehittää oppilaitosturvallisuutta. Epävirallinen kontrolli on siis vähentynyt, koska uusia tekoja on jatkuvasti kriminalisoitu ja poliisien valtuuksia lisätty.

Turvallisuuden kehittämisestä

Kehittämisen tavoitteena tulisi olla turvallinen oppilaitos, jossa henkilöstö voi tehdä töitä ja opiskelijat keskittyä opiskeluun siten, että kenenkään ei tarvitse pelätä esimerkiksi tapaturmia, väkivaltaa tai ympäristöstä johtuvalle sairaudelle altistumista.

Oppilaitoksissa turvallisuustyötä tarvitaan kaikilla organisaation tasoilla. Kuitenkaan mikään yksittäinen tekijä ei ratkaise turvallisuustavoitteiden onnistumista, koska emergenttiin turvallisuustoimintaan tarvitaan yhteistyötä. Oppilaitoksen henkilöstön ja opiskelijoiden sekä sidosryhmien toiminta vaikuttaa yhteiseen turvallisuuteen. Turvallisuustoiminnalle tulee varata myös riittävät resurssit.

Oppilaitosturvallisuudesta keskusteltaessa täytyy korostaa, että oppilaitoksissa riskit ovat erittäin vähäisiä verrattuna esimerkiksi niihin riskeihin, jotka kohdistuvat opiskelijoihin heidän vapaa-aikanaan. Yhdysvalloissa ja Israelissa tehdyissä tutkimuksissa opiskelijoiden käsitykset oppilaitoksen turvallisuudesta vaihtelivat reilusti lähiympäristössä esiintyvien riskien perusteella. Erityisesti terrorismin uhka, jengit ja huumeet vaikuttivat alueellisesti oppilaitokseen, kuten myös opiskelijoiden perheiden sosioekonominen asema. Tutkimuksissa nousi esille myös se, että oppilaitosten ympäristö vaikutti enemmän turvallisuusmielikuvaan kuin oppilaitosten omaehtoiset turvallisuustoimet, joilla saattoi olla jopa negatiivinen vaikutus turvallisuuden tunteeseen.

Kotimaisten oppilaitosten turvallisuustoiminnan nykytilaa ei pidäkään nähdä negatiivisena ilmiönä, vaan ennen kaikkea mahdollisuutena. Positiivista on, että sekä oppilaitokset että viranomaiset ovat tehneet toimenpiteitä. Lisäksi aiheesta käydään keskustelua ja sitä tutkitaan eri näkökulmista. Myös erilaisia kehittämisverkostoja on perustettu ja koulutusta kehitetty. Nämä kaikki tekijät lisäävät ja vahvistavat turvallisuusosaamista. Oppilaitokset voivatkin käyttää turvallisuuden kehittämisessä koulutuksen ja kasvatuksen keinoja, joihin ne ovat erikoistuneet.