#Kriminaalipolitiikka

Rikosasioiden sovittelu

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Rikosasioiden sovittelu

Nykymuotoisen rikosasioiden sovittelun syntyjuuret ovat 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa, jossa sovittelutoimintaa ryhdyttiin kehittämään. Myöhemmin rikosasioiden sovittelusta on tullut vakiintunut käytäntö myös monissa Euroopan maissa. Sovittelutoiminta käynnistettiin Euroopassa ensin Norjassa, Suomessa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa.

Suomessa toiminta käynnistyi Suomen Akatemian kokeilu- ja tutkimustoimintana vuonna 1983. Vantaan kaupunki vakinaisti sovittelutoiminnan osaksi kaupungin sosiaaliviraston työtä vuonna 1986, jonka jälkeen toiminta vakiintui ja laajeni vähitellen muillekin suuremmille paikkakunnille.

Rikossovittelua koskevan lainsäädännön kehitystä Suomessa ovat osaltaan muokanneet eurooppalaiset kehityssuunnat ja Euroopan unionin linjaukset. Kansainvälisesti vertailtuna suomalainen sovittelujärjestelmä on pitkälle kehittynyt. Sovittelu on myös saavuttanut vakiintuneen aseman osana oikeusjärjestelmää.

Sovittelun kriminaalipoliittinen tavoite

Suomessa sovittelun kriminaalipoliittinen tavoite on keventää rikosoikeudellista järjestelmää ohjaamalla lievemmät rikokset sovitteluun ja siten pyrkiä välttämään turhia ja raskaita oikeudenkäyntejä. Keskeisimpiä keinoja päästä tähän tavoitteeseen ovat sovittelun aikaansaama syytevaatimuksen peruuttaminen erityisesti asianomistajarikoksissa ja sovittelun huomioiminen toimenpiteistä luopumisen perusteena ovat keinoja päästä tähän tavoitteeseen. Tavoitteeseen liittyy vahvasti myös kustannusten vähentäminen.

Muita rikosoikeudellisia tavoitteita ovat olleet rangaistusten kasaantumisten ja leimaamisen välttäminen sekä erityisesti nuorten kohdalla uusintarikollisuuden torjuminen ja rikoksen uhrille hyvittäminen oikeusjärjestelmän keinoja konkreettisemmin. Näin ollen sovittelusta on lainsäädännöllisesti tullut rikosoikeudellisen järjestelmän täydentäjä ja apuorganisaatio sisältäen yksittäisiä vaihtoehtoisen käsittelyn ja seuraamuksen elementtejä.

Rikossovittelu on oikeustieteellisessä keskusteluissa hakenut paikkaansa vuoroin oikeusjärjestelmän osana, täydentäjä ja apukeinona. Myös rikossovittelun sosiaalinen merkitys on herättänyt keskustelua, jossa on pohdittu muun muassa rikossovittelun hallinnon alan valintaa oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön välillä. Tämä on johtanut siihen, että rikossovittelun asemasta on esitetty useita erilaisia näkökulmia, joissa näkemykset voivat hyvinkin erota lainoppineiden, kansalaisten ja rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten välillä.

Sovittelu restoratiivisen oikeuden muotona

Restoratiivinen oikeus on lähtökohdiltaan poikkeus länsimaisen oikeusjärjestelmän rankaisukeskeiseen ajatteluun. Suomessa keskeisin restoratiivinen menettely on ollut rikosten sovittelu. Restoratiivisen oikeuden ytimenä on, että asianosiaset kokoontuvat yhteen sovittelijan avulla keskustelemaan siitä, mitä seurauksia rikoksella on ollut ja mitä sen johdosta pitäisi tehdä. Tärkeimpinä restoratiivisina arvoina ja menettelyn piirteinä voidaan nähdä muun muassa rikoksen aiheuttamien vahinkojen kokonaisvaltainen korjaaminen, tekijän vastuunotto ja moraalinen oppiminen.

Vielä 2000-luvun alkupuolella restoratiivisen oikeuden teorian tutkiminen Suomessa oli jäänyt vähemmälle huomiolle. Tilanne oli kuitenkin kehittynyt positiivisesta ja toteutetun politiikan keskiössä ovat nimenomaan olleet vankeudelle vaihtoehtoiset seuraamukset, kuten sovittelu, yhdyskuntaseuraamus ja valvontarangaistus. Näkyvimpänä osoituksena tästä on Suomen vankilukujen kehitys. Viimeisimpien kansainvälisten tilastojen mukaan väkilukuun suhteutettu Suomen vankiluku on yksi maailman pienimpiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on vankilassa 629 ihmistä 100 000 asukasta kohden, kun vastaava suhdeluku on Suomessa 50.

Restoratiivisen oikeuden menetelmät ja lainsäädäntö on pisimmälle kehittyneitä Pohjoismaissa. Suomessa sovittelutoiminnan kehittämisen lähtökohdaksi on muodostunut tasapuolinen suhtautuminen uhriin ja tekijään. Eräissä muissa Euroopan maissa sovittelua on lähdetty kehittämään joko rikoksen tekijään keskittyneestä näkökulmasta tai uhrilähtöisesti. Keskeisimpänä erona näille näkökulmille on se, että Suomessa on pyritty keskittämään toiminnan kehitys siihen, miten sovittelussa otetaan huomioon eri osapuolten tarpeet ja miten ne kuullaan. Suomessa on korostettu sovittelun dialogisuutta: kyse on kohtaamisesta ja vuoropuhelusta.

Rikossovittelun kehittäjät ovat asettaneet sovittelun tavoitteeksi paitsi rikosten käsittelyprosessin yksinkertaistamisen ja tehostamisen myös pyrkimyksen lisätä osapuolten mahdollisuuksia vaikuttaa oman asiansa käsittelyyn sekä kannustaa rikoksentekijää yhteiskuntaan sopeutumisessa. Sovittelulla voidaan nähdä usein olevan rikosprosessia tehokkaampi vaikutus ihmisten käyttäytymiseen ja sillä voidaan saavuttaa kestävämpi ratkaisu kuin oikeuden päätöksellä.

Rikossovittelun lukumääristä ja haasteista

Suomessa rikosasioiden kokonaismäärä käräjäoikeuksissa on laskenut 2000-luvulla. Huippuvuonna 2004 vireille tuli noin 67 000 rikosasiaa, mutta vuonna 2020 niitä saapui käräjäoikeuksiin enää hieman yli 50 000 kappaletta. Asiamäärien kokonaismäärän pitkäaikainen lasku heijastaa muutoksia poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrässä, joka on niin ikään vähentynyt 2000-luvun mittaan.

Sovitteluun ohjautui puolestaan 13 073 rikosta vuonna 2020. Vuosina 2016–2020 sovittelujen määrät ovat olleen kasvussa, vaikka poliisin selvittämien rikosten määrä on jatkanut vähentymistä. Sovittelun osuus on erityisesti silloin suhteellisen merkittävä rikosoikeudellisten seuraamusten joukossa, kun on kyse sovitteluun hyvin sopivista rikoksista, kuten pahoinpitelystä, vahingontekorikoksesta, kotirauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta sekä lasten ja nuorten tekemistä eri rikoksista.

Sovitteluun ohjattujen rikosten määrään vaikuttaa osaltaan poliisin ja syyttäjien halu ohjata rikostapauksia sovitteluun. Eräs sovittelun kitkakohta johtuukin juuri viranomaisten ohjaamisesta rikossovitteluun. Rikosketjun alkupäätä voidaan keventää esitutkinnan ja rikossovittelun yhteensovittamisella.

Poliisi voisi lähettää asioita rikossovitteluun selvittämättä ennalta osapuolten suostumusta sovitteluun. Sovittelutoimistojen näkemyksen mukaan olisi tarkoituksenmukaista, että osapuolten suostumus sovitteluun selvitetään vain yhteen kertaan, sovittelutoimistossa sovittelun aloittamista koskevan harkinnan yhteydessä, sillä sovittelutoimiston on sovittelulain mukaan hankittava osapuolten suostumus ennen kuin asia voidaan ottaa soviteltavaksi.

Siitä huolimatta, että tilastojen perusteella poliisin tietoon tulleet rikostapaukset ovat vähentyneet, esitutkinnan rajoittaminen on lisääntynyt huolestuttavissa määrin. Tässä suhteessa voidaan nähdä varsin yhtenäinen näkemys siitä, että rikossovittelun merkitys kasvaa entisestään sitä mukaa, kun poliisi suuntaa voimavarojaan tavalla, joka lisää niiden juttujen määrää, joita ei tutkita käytännössä ollenkaan.

Rikossovittelun on havaittu olevan käyttökelpoinen ja kustannuksiltaan kohtuullinen menettely ainakin osassa niitä rikostapauksia, jotka uhkaavat jäädä kokonaan vaille viranomaisreaktiota. Kuitenkin rikossovittelun merkittävä lisääminen on mahdollista vain sillä edellytyksellä, että rikossovitteluun palkataan lisää työvoimaa sovittelijoiden toimintaa ohjaamaan ja viranomaisluontoisia ratkaisuja sovittelussa tekemään. Lisäksi tulisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että juttu lähetetään sovitteluun mahdollisimman pian rikosilmoituksen kirjaamisesta, eikä juttua jätetä ainakaan jonoon odottamaan päätöstä siitä, mitä asialle tehdään.

Kehittämismahdollisuuksia ja tutkimustarpeita

Rikosoikeudenkäytön perusratkaisut ovat lainsäädäntötasolla pysyneet pitkään varsin vakaina Suomessa. Rikossovittelun kehittämismahdollisuuksia on havaittu esitutkinnan rajoittamisen lisääntymisessä, jolloin rikossovitteluun voitaisiin ohjata mahdollisesti oikeudellisen käsittelyn ulkopuolelle jääviä tapauksia. Lisäksi rikossovitteluun ja rikosasian kirjallisen menettelyyn ohjauksessa on havaittu kehityskohteita. Kehittämisen tarve on selvästi tunnistettu olevan olemassa jo rikossovittelussa käsiteltyjen rikosten vuosittaisten määrien kasvusta. Tällä hetkellä rikossovittelulle olisi jopa enemmän tarvetta kuin sitä tämänhetkisillä resursseilla pystytään järjestämään.

Rikossovittelun empiiristä oikeustutkimista osana oikeusjärjestelmää on osaltaan vaikeuttanut tiedon puute rikossovittelun vaikutuksista rikosprosessiin. Tilastotietoa ei ole ollut erikseen saatavilla rikossovitteluun lähetettyjen rikosasioiden käsittelystä tai oikeudellisista ratkaisuista. Rikossovitteluun lähetettyjen rikosasioiden seuraaminen läpi rikosprosessin edellyttäisi poliisin, syyttäjän, sovittelutoimistojen ja tuomioistuimen rekisteritietojen yhdistämistä. Tämän takia olisi tärkeää kehittää rekistereitä, jotta voitaisiin tutkia ja kehittää rikossovittelua osana oikeusjärjestelmää.

Kuolemanrangaistus tutkimuksen valossa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuolemanrangaistus tutkimuksen valossa

Mediassa on käyty keskustelua loppuvuodesta kuolemanrangaistuksista, kun Donald Trumpin hallinto ei ole vaalitappiostaan huolimatta jäädyttänyt kuolemanrangaistuksien toteuttamista vallansiirron ajaksi. Trump rikkoo pitkiä perinteitä, koska yli sadan vuoden ajan väistyvät presidentit ovat keskeyttäneet kuolemantuomiot siksi ajaksi, kunnes uusi presidentti nousee virkaan. Yhdysvalloissa ihmiset ovat vastustaneet kuolemanrangaistuksien täytäntöönpanoa ja ovat allekirjoittaneet useita vetoomuksia Trumpille.

Yhdysvalloissa teloitetaan yleensä osavaltioissa tehtyjen päätösten nojalla, joissa kuolemanrangaistus on vielä voimassa. Liittovaltiossa tehdyllä päätöksellä ei ole teloitettu vuoden 2003 jälkeen ketään 17 vuoteen, mutta tänä vuonna Trumpin hallinto muutti käytännön. Trumpin hallinto toteuttaa vielä useita liittovaltion kuolemantuomioita ennen vallan siirtymistä Joe Bidenille.

Länsimaista suurin osa on lakkauttanut kuolemanrangaistuksen. Se on ollut asteittainen prosessi, jonka piirteitä alkoi esiintyä samaan aikaan, kun rikosoikeusjärjestelmää vielä ankaroitettiin 1600-luvulla. Valistusajattelijoiden aatteiden leviämisen myötä 1700-luvulla se sai vauhtia ja vietiin lopulliseen päätökseen monissa valtioissa 1900-luvulla. Nykyään Valko-Venäjä on ainoa Euroopan valtio, jossa kuolemanrangaistus on enää käytössä. Yhdysvaltojen lisäksi kuolemanrangaistuksia käytetään aktiivisesti erityisesti Kiinassa, Egyptissä, Saudi-Arabiassa, Irakissa ja Iranissa.

Miksi Yhdysvallat poikkeaa muista länsimaista?

Tutkijat ovat esittäneet erilaisia selityksiä kuolemanrangaistuksen käytölle Yhdysvalloissa. Yhtenä selityksenä on esitetty poikkeuksellisuuden taustalla olevan kulttuurinen traditio, joka liittyy rangaistusoikeuden ottamiseen omiin käsiin (vigilantismi). Tämä näkyy erityisesti eteläisissä osavaltioissa, joissa aikoinaan suoritettiin laittomia lynkkauksia, kuten 1800-luvulla väkijoukon suorittamia mustien orjien hirttäjäisiä. Eteläisissä osavaltioissa teloitetaan nykyään enemmän kuin muissa osavaltioissa. Selityksen mukaan amerikkalaiset haluavat nähdä rankaisemisen edelleenkin enemmän paikallisena kysymyksenä kuin valtiollisena.

Toisena selityksenä on pidetty Yhdysvaltojen rikosoikeusjärjestelmää, johon on jäänyt vahvemmin rangaistuksen häpeää ja arvonalentamista korostava sävy kuin esimerkiksi muissa länsimaissa. Tämä selittäisi osaltaan pitkiä vankilatuomioita ja kuolemanrangaistuksia. On myös korostettu, että amerikkalaisten suhtautuminen kuolemanrangaistukseen ei poikkea merkittävästi muista valtioista. Ongelmana tässä on nähty, että Yhdysvalloista on puuttunut kriminaalipoliittinen voima, joka voisi viedä kongressissa läpi lainsäädännön, joka estäisi osavaltioita käyttämästä kuolemanrangaistusta.

Tämän takia on merkittävää, että tammikuussa presidenttikautensa aloittava Biden vastustaa kuolemanrangaistusta ensimmäisenä demokraattipuolueen presidenttinä yli 40 vuoteen. Biden on korostanut, että vuodesta 1973 lähtien jo yli 160 kuolemanrangaistukseen tuomittua on myöhemmin todettu syyttömäksi. Tämän takia liittovaltio ei tule enää Bidenin kaudella teloittamaan, ja hän muutenkin kannustaa osavaltioita lakiuudistuksiin. Korkein oikeus on kuitenkin Trumpin jäljiltä varsin vanhoillinen, joten muutos voi olla hidasta.

Kriminaalipoliittinen näkökulma

Kuolemanrangaistuksen käyttöä voidaan perustella kuten muitakin rikosoikeudellisia seuraamuksia. Yleisestävää vaikutusta korostavaa näkökulmaa edustavat väittävät, ettei mikään muu rangaistusmuoto pelota niin paljon ja siksi se toimii rikoksia ehkäisevästi. Tutkimuksissa ei ole kuitenkaan havaittu kasvua henkirikosmäärissä, kun kuolemanrangaistuksesta on eri valtioissa luovuttu.

Eräs kriminologian keskeisimmistä havainnoista viime vuosikymmeninä on ollut rikollisuuden määrän väheneminen länsimaissa. Henkirikoksia on tehty yhä vähemmän Yhdysvaltojen suurkaupungeissa ja eri osavaltioissa sekä monissa Euroopan valtioissa, kuten myös Suomessa. Tätä ilmiötä on kutsuttu ”crime dropiksi”, josta on käyty vilkasta keskustelua kriminologiassa. Rikollisuuden vähenemisen on arvioitu johtuvan erityisesti rikosten tehostuneesta tilannetorjunnasta, kulttuuristen asenteiden muutoksesta sekä taloudellisista ja yhteiskunnallisista muutoksista.

Tutkijat ovat myös esittäneet näkemyksiä, että kuolemanrangaistuksien täytäänpanot saattavat jopa lisätä henkirikoksia. Tässä on kyse raaistamisvaikutuksesta, jolla tarkoitetaan täytäntöönpanon näkyvän mediahuomion myötä aikaansaamaa vaikutusta henkilöissä, jotka ovat potentiaalisia henkirikoksen tekijöitä.

Kuolemanrangaistuksen taloudellisen näkökulman osalta voisi olettaa, että se on edullisempaa kuin elinkautinen vankeus. Kuolemanrangaistus tulee kuitenkin yhteiskunnalle kalliiksi, koska esimerkiksi Yhdysvalloissa on mahdollistettu tuomitulle varsin paljon vetoomus- ja uudelleenkäsittelymahdollisuuksia. Tämän seurauksena aika tuomiosta täytäntöönpanoon saattaa kestää yli 10 vuotta. Näiden perusteella on esitetty laskelmia, että elinkautinen vankeus tulisi huomattavasti halvemmaksi.

Tutkimustiedon perusteella voidaan todeta, että kuolemanrangaistus ei ole hyötyä tavoittelevan kriminaalipolitiikan kysymys. Kuolemanrangaistuksen oikeutus ei tule järkiperäisestä rikollisuuskontrollista. Aika tulee näyttämään, että miten kuolemanrangaistuksen luopuminen etenee Bidenin johdolla Yhdysvalloissa.