#Yksityinen turvallisuusala

Laillista ja laitonta voimankäyttöä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Laillista ja laitonta voimankäyttöä

Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 1.2.2024 antamaa tuomiota (R 23/4280). Kyse on Suomen yksityisen turvallisuusalan tähän saakka laajimmasta ja seuratuimmasta oikeustapauksesta. Syytteiden mukaan 14 Avarnin järjestyksenvalvojaa ja yksi muu henkilö pahoinpiteli ihmisiä juna-asemilla ja niiden läheisyydessä Vantaalla ja Helsingissä vuosina 2020-2022.

Esitutkinnasta ja syytteistä uutisoitiin laajasti. Myös tuomiota on mediassa kommentoitu. Juttua ovat seuranneet ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja MTV3:n Rikospaikka-ohjelma. Me myös olemme pohtineet ”Putkaa ja teiseriä” -kirjoituksessa järjestyksenvalvojien työympäristön muutoksia nuorisojengeihin liittyen ja toimintaedellytysten muutostarpeita. Lisäksi raportoimme sisäministeriön yksityisen turvallisuusalan koulutusta ja valvontaa koskevasta selvityksestä, jota ei virallisesti ole perusteltu tällä oikeudenkäynnillä.

Tuomiot ja niiden perustelut

Käräjäoikeuden mukaan 8/15 vastaajista syyllistyi niihin rikoksiin tai osaan niistä teoista, joista syyttäjä vaati heille rangaistusta. 7/15 vastaajan syytteet hylättiin kokonaan.

Hylätyt syytteet liittyivät pääasiassa perusmuotoisiin pahoinpitelyihin. Syyttäjän mukaan järjestyksenvalvojien käyttämiin voimakeinoihin ei ollut perusteita. Käräjäoikeus päätyi kuitenkin eri ratkaisuun. Hylätyissä syytteissä käräjäoikeus katsoi olevan kyse järjestyksenvalvojien lainmukaisesta voimakeinojen käyttämisestä.

Tuomion perusteluiden mukaan tapauksissa käytetyt voimakeinot olivat siten perusteltuja ja puolustettavia. Lisäksi käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet virkarikoksista kaikkien vastaajien osalta, sillä sen mukaan laki ei ollut näiltä osin riittävän selkeä.

Vain kaksi pahista

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi järjestyksenvalvojaa pahoinpitelyistä ja muista rikoksista ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Toinen sai kolmen vuoden ja neljän kuukauden mittaisen tuomion viidestä törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta, väärästä ilmiannosta, laittomasta uhkauksesta, huumausainerikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.

Toinen järjestyksenvalvoja puolestaan tuomittiin kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta sekä muista lievemmistä rikoksista.

Muille tuomituille viidelle vastaajalle käräjäoikeus tuomitsi joko ehdollista vankeutta tai sakkorangaistuksia. Rikosnimikkeinä heidän osaltaan oli lähinnä törkeitä tai perusmuotoisia pahoinpitelyitä ja/tai avunantoja niihin.

Kahdessa tapauksessa järjestyksenvalvojille tuomittua rangaistusta kovensi se, että rikoksen vaikuttimena oli käräjäoikeuden mukaan uhrin etninen alkuperä. Sosiaalisessa mediassa ja sittemmin laajemmin mediassa levinneiden videoiden perusteella vastaajien tekojen taustalla tulkittiin olevan laajasti rasismia. Yksi sisäministeriön selvityksessä ehdotettu toimenpidekin oli rasismin ehkäisyyn tähtäävä koulutus.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Syyttäjä ja osa vastaajista on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioihin, ja muutama valituskin on jo tehty.

Virheellinen ennakkokäsityskö?

Media kertoi poliisilähteisiin ja poliisin esitutkintaan viitaten, että noin parinkymmenen pääkaupunkiseudun juna-aseman järjestyksenvalvojan väkivallan uhreiksi valikoitui pääasiassa heikommassa asemassa olevia ihmisiä, kuten päihtyneitä, jotka kuljetettiin tekojen ajaksi suojaisempaan paikkaan pahoinpideltäväksi.

Järjestyksenvalvojat kuvasivat tekojaan videolle ja myös jakoivat videoita jälkikäteen keskenään. Haalarikameravideot olivat merkittävä osa syyttäjän näyttöä järjestyksenvalvojia vastaan.

Tosiseikka on, että osa videotallenteilla näkyvästä järjestyksenvalvojien väkivallasta on tuomittavaa, eikä sitä voi puolustella. Siksi tekijät tuomittiin oikeusvaltiossa asianmukaisiin rangaistuksiin.

Sen sijaan kahden törkeämpiin rikoksiin syyllistyneen järjestyksenvalvojan ja yhteensä seitsemän järjestyksenvalvojan tuomioista ei voida vetää johtopäätöstä, että kaikki järjestyksenvalvojat olisivat väkivaltaisia, heidän koulutuksensa olisi liian vähäistä tai valvonta huonoa.

Ryhmä on niin pieni, että edes heidän työantajansa Avarnin mainetta ei pitäisi pelkästään tämän tapauksen perusteella arvioida, olkoonkin että tekoaika oli pitkähkö, noin kolme vuotta. Sisäministeriö lieneekin ollut kaukaa viisas, kun ei yksilöinyt tätä tapausta ministeriön tekemän selvityksen perusteeksi.

Ratkaisevan tärkeä kysymys lienee se, tuliko tapauksen myötä ilmi jäävuoren huippu yksityisen turvallisuusalan laittomasta voimankäytöstä, vai tuliko 2–7 järjestyksenvalvojan virheellisistä toimintamalleista paisuteltua Avarnia tai peräti koko järjestyksenvalvontatoimintaa koskeva ongelma, vai onko totuus jossakin näiden ääripäiden välillä.

Median roolista

Mediaakaan ei ole syytä arvostella. Sen tehtävä on nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. Poliisin avuksi rautatieasemille määrättyjen järjestyksenvalvojien epäillyt ja tuomitut väkivaltarikokset ovat varmasti tällaisia.

Uutisissa on reilusti kerrottu myös siitä, että vain osa epäillyistä sai tuomion. Sitä ei kuitenkaan ainakaan erityisesti korostettu, että ainakin käräjäoikeuden tuomion perusteella jutun voidaan sanoa lässähtäneen.

Siitäkään emme ole havainneet vielä tarinoita, että miten jutun lopputulos on vaikuttanut yksityiseen turvallisuusalaan ja sen työntekijöihin. Onko sen selvittäminen, arvioiminen ja uutisoiminen vielä liian aikaista?

Aika näyttää, muotoutuuko jutusta yhtä merkittävä legenda kuin Helsingin kaupungin vartioimisliike FPS:ltä hankkimasta Stop Töhryille -kampanjasta, josta Palefacekin 2000-luvun ajankuvauksessaan räppää.

Nuorisojengien, nuorisorikollisuuden ja gangstaräpin yhteys on jo lainvoimaisillakin tuomioilla todettu pitävämmin, joten edellytykset ovat ainakin nyt hyvät. Ja onhan meillä hiljattain tuomittu töhertelevä Helsingin apulaispormestarikin.

Ennakkopäätöstä odotellessa

Kokemukseen ja tutkimukseen perustuen väitämme, että on olemassa seuraava oletus: jos syyttäjä syyttää yksityisen turvallisuusalan toimijaa väkivaltarikoksesta, epäilty tuomitaan käräjillä ja valituslupaa hovioikeudesta ei saa, jos kyse on sakkorangaistuksella sovitettavasta teosta.

Nyt laajasta julkisuudesta huolimatta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus päätti hylätä 7/15 syytteistä perustellen epäillyt teot lainmukaiseksi voimakeinojen käytöksi. Ainakaan hetkellisesti edellä esitetty väitelause ei siis ole tosi.

Tästä seuraa, että tapauksen käräjäoikeuden järjestyksenvalvojien voimankäytön lainmukaisuuden arviointeja tulee erityisesti tarkastella. Näin on, vaikka käräjäoikeus ei ole muutoksenhakutuomioistuin ja sen ratkaisulla ei oikeusteoreettisesti siten ole ennakkoratkaisun arvoa.

Jos asiasta saadaan aikanaan hovioikeuden tai jopa korkeimman oikeuden ratkaisu, saataisiin samalla yksityisen turvallisuusalan palveluksessa olevien, poliisin avuksi määrättyjen järjestyksenvalvojien voimankäyttöoikeuksista kauan kaivattu ennakkoratkaisu.

Hovioikeuden ja etenkin korkeimman oikeuden ratkaisuun olisi kuitenkin niin pitkä aika, että asian tärkeyden vuoksi jo käsillä oleva käräjäoikeuden ratkaisu tulee tutkia tarkemmin ja hyödyntää muun muassa voimankäyttökoulutuksessa, koska ratkaisussa on erilaisia oikeudellisia arvioita voimankäytöstä runsaasti.

Sisäministeriön pitäisi käynnistää yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöhanke

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Sisäministeriön pitäisi käynnistää yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöhanke

Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa sisäministeriön työryhmän loppuraporttia, joka julkaistiin syyskuun lopussa. Sisäministeriön asettaman työryhmän tehtävänä oli arvioida yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa tarkoitetun vartioimisliike- ja järjestyksenvalvojatoiminnan koulutusta, ohjausta ja valvontaa sekä tehdä tarvittavat ehdotukset niiden kehittämiseksi.

Työryhmän tavoitteena oli myös arvioida keinoja yhdenvertaisuuden toteutumisen kehittämiseksi yksityisellä turvallisuusalalla. Lisäksi työryhmä arvioi, olisiko järjestyksenvalvojan koulutukseen tai tehtävään hakeutuvaan kohdistuvaa soveltuvuuden arviointia kehitettävä.

Loppuraportissa ei oteta kantaa siihen, miksi se sai toimeksiantonsa eikä siihen, mihin ongelmaan sen esittämät suositukset olisivat ratkaisu. Ennakoimme aiemmassa ”Putkaa ja teiseriä” -kirjoituksessa, ettei työryhmässä selvitettäisi ikävien taustojen juurisyitä. Tältä osin ei tarvinnut pettyä. Työryhmä teki ”ministeriön takuulla” toimeksiantonsa mukaisen selvityksen alan koulutuksen ja valvonnan kehittämistarpeista.

Paljon hyvääkin

Vaikka turvallisuustilanteemme ikävää kehitystä ei tahdota nähdä eikä vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimintaedellytyksiä parantaa, on työryhmän suosituksissa paljon hyvääkin. Osa suosituksista olisi jopa alan perusoletuksia mullistavia. Sen vuoksi raportin suosituksia koskeva osio sisältää vastuunrajoituksen, että ”työryhmän käytettävissä olleen ajan puitteissa suosituksia ei ole voitu perustaa laajaan aineistoon tai laajoihin selvityksiin. Siksi suositukset ovat luonteeltaan alustavia”.

Niinhän se on, että lainsäädäntömuutoksia edellyttävät suositukset tarvitsisivat kattavan ehdotuskohtaisen vaikuttavuusarvion, kuten työryhmän sihteeri, viimeisimmän yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntömuutoksen valmistellut poliisiylitarkastaja Timo Kerttula varmasti tietää. Esimerkiksi nekin koulutusten rakenteisiin liittyvät muutokset, jotka olisivat mahdollisia voimassa olevalla sääntelylläkin, tarvitsisivat toteutuakseen armotonta virkatyötä. Olisihan se myös kiva, että kouluttajilta ja koulutettavilta sekä lystin maksavilta kysyttäisiin.

Loppuraportti ei sisällä esitystä työn jatkamisesta. Sisäministeriön raporttia koskevassa tiedotteessa kuitenkin valaistaan, että mahdollisista yksityistä turvallisuusalaa koskevista jatkotoimenpiteistä linjataan myöhemmin. Lisäksi työryhmän raportti tullaan työryhmän puheenjohtajan, poliisijohtaja Stefan Gerkmanin lupauksin lähettämään lausuntokierrokselle.

Suositukset kootusti

Työryhmän loppuraportti sisältää 16 suositusta, jotka jakautuvat viiteen eri ryhmään. Ne ovat yleiset suositukset, koulutus, ohjaus- ja valvonta, soveltuvuus alalle ja yhdenvertaisuuden kehittäminen. Lisäksi työryhmässä edustettuna ollut Palvelualojen ammattiliitto PAM jätti loppuraportista eriävän mielipiteen pitäen esitettyjä toimenpiteitä oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä.

Loppuraportin mukaan osa suosituksista edellyttäisi lainsäädäntömuutoksia, kun taas osa suosituksista koskee muuta kuin lainsäädännön kehittämistä. Työryhmä päätyi seuraaviin suosituksiin:

  1. Lisätään osaamisvaatimuksia järjestyksenvalvojan koulutukseen ja kouluttajakoulutukseen.
  2. Vahvistetaan Poliisiammattikorkeakoulun yksityisen turvallisuusalan koulutukseen liittyviä resursseja.
  3. Poistetaan laista mahdollisuus asettaa tilaisuuksiin kouluttamattomia järjestyksenvalvojia.
  4. Lisätään voimankäyttövälineiden lakisääteisen kertauskoulutusvaatimuksen piiriin myös muut työssään voimankäyttövälineitä kantavat kuin turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa olevat järjestyksenvalvojat.
  5. Kumotaan yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 27 §:n säännös järjestyksenvalvojana toimimisen lisäedellytyksistä ja siirretään sääntely tältä osin sisäministeriön asetukseen.
  6. Säädetään pakollinen työharjoittelu väliaikaisen vartijan koulutuksen ja vartijan koulutuksen väliin.
  7. Etsitään keinoja vahvistaa työnantajan mahdollisuuksia työntekijöiden taustan selvittämiseen.
  8. Yhdenmukaistetaan ja kehitetään poliisilaitosten valvontakäytäntöjä.
  9. Vahvistetaan poliisilaitosten ja yksityisen turvallisuusalan toimijoiden paikallista yhteistyötä.
  10. Kohdistetaan viranomaisvalvontaa nykyistä enemmän järjestyksenvalvonnan lisäksi myös käytännön vartioimisliiketoimintaan.
  11. Sidotaan vartijaksi ja järjestyksenvalvojaksi hyväksymiseen työssä tai palveluksessa olemisen vaatimus.
  12. Säädetään omavalvontasuunnitelmista yksityisellä turvallisuusalalla laissa.
  13. SORA-lainsäädäntöä tulee noudattaa ja koulutuksen järjestäjän tulee tuntea toimintaa ohjaava lainsäädäntö.
  14. Vahvistetaan yhdenvertaisuuden toteutumista säätämällä asetustasolla erikseen yhdenvertaisuus- ja erilaisten ihmisten kohtaamista koskevasta koulutuksesta.
  15. Tuetaan yksityisen turvallisuusalan vapaaehtoista mahdollisuutta järjestää henkilöstölleen yhdenvertaisuuden toteutumista vahvistava verkkokoulutus.
  16. Vahvistetaan yksityisen turvallisuusalan valmiuksia yhdenvertaisuussuunnitteluun ja tehostetaan yhdenvertaisuussuunnitelmien valvontaa.

Suositusten pintaraapaisu

Sisäministeriön loppuraportin tiedotteen 29.9.2023 kirkuva klikkiotsikko oli, että ”Yksityisen turvallisuusalan työryhmä esittää järjestyksenvalvojien koulutuksen pidentämistä”. Edellä listatuista suosituksista 1–2, 4–5 ja 13 sekä vapaaehtoisesti 14 koskee tätä tavoitetta. Kärkenä olisi voimakeinojen käytön lakisääteisiä edellytyksiä koskevan opetuksen lisääminen.

Alan valvonnan osalta työryhmä esittää, että turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijoiden omavalvonnasta säädettäisiin lainsäädännöllä (suositus 12). Nykyisin omavalvonnasta ei säädetä laissa ja työryhmän arvion mukaan omavalvonnan taso yrityksissä vaihtelee. Keinona olisi yritysten velvollisuus laatia omavalvontasuunnitelma, jossa olisi kuvattava, miten toiminnassa käytännössä huolehditaan yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain säännösten noudattamisesta ja miten sitä seurataan.

Poliisinkin toimintaan kiinnitettiin huomiota. Poliisilaitosten valvontakäytäntöjä tulisi edelleen yhtenäistää ja kehittää (suositus 8). Käytännön valvontatyössä keskeistä on vahvistaa paikallisten poliisilaitosten ja yksityisen turvallisuusalan toimijoiden yhteistyötä (suositus 9).

Valmiiksi pureskelematon maistuu ja lainsäädäntöhanketta odotellessa

Jos työryhmän suositukset edes osaksi toteutuisivat, tarkoittaisivat ne järjestyksenvalvontatoiminnan ammattimaistumista. Lisäksi jos niin sanottuja tilapäisiä järjestyksenvalvojia ei hyväksyttäisi, Suomen vähälumisessa suvessa viikonloppujen yleisötilaisuuksissa järjestyksenvalvojat saisivat hinnoitella palvelunsa kuten lääkärit.

Vinha voisi olla näkymä myös esimerkiksi hälytyskeskuksissa ja liikekiinteistöjen auloissa. Usein hieman kollegoitaan vähemmän adrenaliinia erittävät hälytyskeskuspäivystäjät ja aulapalvelijat pitäisi korvata voimankäytön eksperteillä. Nokkela rikostenpaljastaja (yksityisetsivä) toki voi olla edelleenkin, vaikka vartijakoulutuksessa ei tästä alan osasta mainittaisi edelleenkään sanaakaan.

Mielestämme sisäministeriön tiedotteessaan nostamia, jo työryhmän toimeksiannon otsikosta ilmeneviä suosituksia mielenkiintoisempia ovatkin suositus 3 (jonka toteutuessa yksityisen turvallisuusalan harrastaminen vähenisi), pakollista työharjoittelua koskeva suositus 6 (jossa erityisesti kiinnostavat työmarkkinaosapuolten näkemykset), työnantajien oikeutta hankkia työntekijöiden taustaselvityksiä koskeva suositus 7 (joka on työoikeudellisesta näkökulmasta juristille helmi) sekä vartijaksi ja järjestyksenvalvojaksi hyväksymisen työssäoloedellytystä koskeva suositus 11.

Sisäministeriön pitäisi käynnistää lainsäädäntöhanke, jotta kerralla saataisiin tarkasteltua yksityisen turvallisuusalan yhteiskunnallista roolia ja sääntelytarpeita kattavampana kokonaisuutena, jotta muutaman vuoden päästä ei oltaisi taas samassa tilanteessa. Lainsäädäntöä kehitettäessä on tärkeää varmistaa myös laadukas lainvalmistelu. Puutteellinen lainvalmistelun laatu johtaa sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen. Tästä seuraa oravanpyörä, jossa lainsäädäntöä joudutaan vähän väliä uudistamaan.

Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

Viime aikoina olemme saaneet seurata mediasta hyvin ikäviä ja valitettavia yksityistä turvallisuusalaa koskevia tapauksia, joista on esitutkinnat käynnissä. On myös tärkeää tarkastella alaa laajemminkin, jotta vastaava ei pääse toistumaan, koska osa tapauksista osoittaa, että yrityksen omavalvonta on pettänyt eikä myöskään viranomaisvalvonta ole ollut riittävää.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Sen pääasiallisena tavoitteena oli lainsäädännön selkeyttäminen muun muassa keskittämällä yksityistä turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö pääsääntöisesti yhteen lakiin. Lisäksi turvallisuusalan elinkeinolupaa laajennettiin. Suomessa onkin tällä hetkellä noin tuhat turvallisuusalan elinkeinolupaa. Vartijakortteja on noin 16 800 ja järjestyksenvalvojakortteja noin 36 400. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että poliisien lukumäärä on noin 7 400.

Järjestyksenvalvojakorttien lukumäärästä täytyy huomioida, että huomattava osa järjestyksenvalvojiksi hyväksytyistä henkilöistä on suorittanut järjestyksenvalvojakortin muun muassa yhdistystoiminnan vuoksi, jolloin he käytännössä suorittavat järjestyksenvalvojan tehtäviä vain muutamia kertoja vuodessa.

Olen tehnyt alaan liittyen useita tutkimuksia viime vuosien aikana. Tapahtumien vuoksi haluankin tässä blogissa tuoda esille kyseisten tutkimusten tutkimustuloksia erityisesti mediassa keskustelluista aiheista. Tutkimukset perustuvat pääosin yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen jälkeiseen lainopilliseen tutkimukseen ja alan toimijoille tehtyyn kyselytutkimukseen sekä rekisteriaineistoihin.

Toimivaltuuksista ja voimankäytöstä

Yksityisen turvallisuusalan toimijat pitivät toimivaltuuksiin tehtyjä muutoksia selvästi tärkeimpänä ja onnistuneimpana uudistuksena. He olivat tyytyväisiä nimenomaan toimivaltuuksien lisäämiseen, selkeyttämiseen ja järjestyksenvalvojan sekä vartijan toimivaltuuksien yhdenmukaistamiseen. Alan toimijat kokivat, että toimivaltuuksissa on kuitenkin myös kehitettävää.

Vartijan toimivaltuuksia pidettiin melko selkeinä, mutta toimivaltuuksien toimivuus jakoi alan toimijoiden mielipiteitä. He olivat myös tyytyväisiä, ettei vartijan poistamisoikeutta ole enää sidottu toimeksiantajan edustajan antamaan tuloksettomaan poistumiskehotukseen. Vartijan poistamisoikeuden alueellista ulottuvuutta on myös nykyään rajoitettu. Käytännössä rajoitus merkitsee sitä, että kauppakeskuksessa vartija voi poistaa henkilön yksittäisestä kaupasta, mutta ei kauppakeskuksen yleisistä tiloista. Lisäksi hyvänä uudistuksena pidettiin vartijan oikeutta estää henkilön pääsy vartioimisalueelle.

Tarpeellisena uudistuksena pidettiin myös sitä, että vartija voi tietyssä tilanteessa poliisimiehen ja kiinniotetun suostumuksella jättää kiinniotetun luovuttamatta poliisille sekä vapauttaa tämän viipymättä. Vartijan kiinniotto-oikeuteen liittynyt uudistus on kaksijakoinen. Toisaalta se on hyvä, koska poliisin saapuminen voi kestää kohtuuttoman kauan, jolloin vartija ei pysty hoitamaan työtehtäviään. Toisaalta, kun vartija voi vapauttaa henkilön, on todennäköistä, että henkilö menee seuraavaan kauppaan näpistämiset mielessään.

Yksityisellä turvallisuusalalla voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä vastustaa toimivaltuuden käyttämistä, niin silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää. Edellytyksenä on nimenomaan kohteen vastarinta, jolla tarkoitetaan fyysistä, aktiivista tai passiivista käyttäytymistä, jolla pyritään estämään vartijaa tai järjestyksenvalvojaa suorittamasta toimenpidettä. Passiivisella vastarinnalla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa vartija tai järjestyksenvalvoja on poistamassa henkilöä ja tämä heittäytyy veltoksi.

Lakiuudistuksessa järjestyksenvalvojan toimivaltuudet pysyivät lähes ennallaan. Järjestyksenvalvojalla ei ole enää velvollisuutta, vaan oikeus, estää henkilön pääsyä toimialueelleen tietyissä tapauksissa. Poistamisperusteita myös osin täsmennettiin. Uutena poistamisperusteena on oikeus poistaa toimialueelta henkilö, joka oleskelee siellä ilmeisen oikeudettomasti. Säilössäpito-oikeutta myös hieman rajoitettiin. Järjestyksenvalvoja sai myös oikeuden rikoksesta epäillyn kiinniottamiseen, joka vastaa pakkokeinolain mukaista yleistä kiinniotto-oikeutta. Järjestyksenvalvojan voimakeinojen käyttöä koskeva säännös vastaa nykyään vartijan vastaavaa säännöstä. Järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ovat nykyään selkeämmät.

Järjestyksenvalvontatoiminnassa ongelmana on edelleen se, että on olemassa erilaisia järjestyksenvalvojia eri toimialueille, joiden toimivaltuudet eivät myöskään ole yhdenmukaiset. Lisäksi vartijan ja järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ja toimenkuvat ovat nyt entistä lähempänä toisiaan. Ei liene suurta merkitystä sillä, onko vartijan tehtävä esimerkiksi kaupassa vartioida omaisuutta ja valvoa henkilöstön koskemattomuuden suojaamista sekä rikoksen paljastamista, jos kauppakeskuksessa toimii järjestyksenvalvoja, jonka tehtävänä on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikoksien ja onnettomuuksien estäminen.

On syytä kysyä, kuinka paljon vartijan ja järjestyksenvalvojan tehtävät tosiasiallisesti eroavat toisistaan. Oikeusturvan kannalta turvallisuustoimenpiteen kohteena olevan henkilön on käytännössä mahdotonta tietää, millä toimivaltuuksilla yksityisellä turvallisuusalalla milloinkin toimitaan. Tämän takia tehtävänimikkeiden yhdistäminen olisi suositeltavaa. Lainvalmistelija on perustellut erillään säilyttämistä tehtävien keskinäisellä erilaisuudella ja nimikkeiden vakiintuneisuudella. Historiallisista syistä perinteinen järjestyksenvalvoja voitaisiin säilyttää kokoontumislain mukaisissa tehtävissä. Muuten toiminta olisi elinkeinoluvan alaista ammattimaista toimintaa, jossa tehtäviä suoritettaisiin vartija-nimikkeellä, jolla olisi korkeammat koulutusvaatimukset.

Koulutuksesta

Mediassa on nostettu esiin etenkin alan korttikoulutukset ja niiden lyhyys. Ammatikseen alan töitä tekevistä merkittävä osa on kuitenkin suorittanut turvallisuusalan ammatillisen tutkinnon, ei pelkkiä korttikoulutuksia.Tutkintoja on uudistettu ja päivitetty kuitenkin melko hitaasti verrattuna alan kehittymiseen.

Yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat pitäneet erityisesti koulutuksen lisäämistä ja kehittämistä tärkeänä. Vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksen uudistaminen sekä lisääminen olivat yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mielestä tarpeellisia. Turvasuojaajalla tulisi olla myös alan toimijoiden mielestä vähimmäiskoulutus. Sama asia nousi esille myös ennen lakiuudistusta tehdyssä tutkimuksessa.

On tärkeää, että alan keskeisille toimenkuville (vartija, järjestyksenvalvoja, turvatarkastaja ja turvasuojaaja) on omat tutkinnon osat tarjolla ammatillisessa koulutuksessa. Tämän lisäksi pitäisi olla riittävästi yleisiä tutkinnon osia, joita tarvitsee nykyään kaikissa turvallisuusalan työtehtävissä, kuten vuorovaikutusvalmiuksia, kirjallisia taitoja ja oikeudellista osaamista. Lisäksi pitäisi saada riittävät perustaidot riskienhallinnasta ja organisaatioiden turvallisuustoiminnasta.

Alan koulutuksen kehittämisen lähtökohtana tulisikin olla tieto siitä, minkälaisia valmiuksia alalla vaaditaan ja millaiset tavoitteet koulutuksella pitäisi olla. Nykyään koulutusjärjestelmä tarjoaakin hyvät mahdollisuudet jatkokoulutukselle perustutkinnon suorittamisen jälkeen. Koulutusjärjestelmän rakenteen yhtenäisyyteen tulisi kiinnittää huomiota. Lisäksi kynnys toimialalle tulolle ei saa olla liian korkea, koska yhtenä alan ongelmana on ollut soveltuvan työvoiman saaminen ja henkilöstön suuri vaihtuvuus. Olisikin tärkeää kehittää valtakunnallisesti soveltuvuuden arviointia alan tutkintokoulutuksiin.

Koulutusjärjestelmää kehittämällä henkilöstöä saataisiin sitoutumaan, kun heille pystyttäisiin tarjoamaan työn ohella tapahtuvaa monimuotoista ja joustavaa tutkintoon johtavaa koulutusta. Koulutusjärjestelmän tulisi vastata osaltaan myös alan kasvaneen roolin mukanaan tuomaan kysyntään ja vaatimuksiin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien kokema sekä tekemä väkivalta

Poliisin tietoon tullut vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2 500 tapaukseen vuodessa. Alan toimijat kokevatkin työväkivaltaa erittäin paljon. Suurin osa koetusta väkivallasta on loukkaavaa käytöstä ja väkivallalla uhkaamista, mutta myös potkimista ja lyömistä on kokenut jopa joka neljäs kyselytutkimukseen vastannut yksityisen turvallisuusalan toimija. Väkivallan kokemisen riski laskee selvästi ikääntymisen myötä. Henkilöillä, jotka työskentelevät esimerkiksi kauppakeskuksissa, sairaaloissa ja ravintoloissa, on suuri riski joutua fyysisen väkivallan kohteeksi.

Väkivallan kokemisesta ja riskistä huolimatta yksityisen turvallisuusalan toimijat eivät olleet kovin huolissaan siitä, että heihin kohdistuisi erilaisia väkivallan muotoja työtehtävissä. Tämä saattaa johtua siitä, että henkilöt ovat niin tottuneita väkivallan riskiin ja sen kokemiseen, että he ikään kuin pitävät sitä työhönsä kuuluvana elementtinä.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on puolestaan vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Aihetta koskevan tutkimuksemme perusteella vuosittain tietoon tulee noin 400–500 poliisin ilmoittamaa pahoinpitelytapausta, joissa epäiltynä on yksityisen turvallisuusalan toimija. Vaikuttaa siltä, että poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti enemmän perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin alan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Rikosoikeudellisesta vastuusta ja suojasta

Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettavan rikosoikeudellisen virkavastuun laajuus on avoin ja tulkinnallinen, koska lain perusteluissa on tyydytty vain toteamaan, että järjestystä ylläpitäviin henkilöihin on yleensä sovellettava rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Virkavastuuta on tulkittava suppeasti ja lain tarkoituksesta käsin.

Virkavastuu kytketään nimenomaan niihin tilanteisiin, joissa toimivaltuuksien yhteydessä käytetään julkista valtaa. Yksityisellä turvallisuusalalla virkavastuuta sovelletaan silloin, kun käytetään toimivaltuuksia. Virkavastuuta ei siis sovelleta, kun käytetään kaikille yksityishenkilöille kuuluvia oikeuttamisperusteita.

Rikosoikeudellisen virkavastuun vastapainona yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä nautitaan erityisestä rikosoikeudellisesta suojasta, josta säädetään rikoslain 17 luvun 6 §:ssä. Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettava rikosoikeudellinen suoja eroaa virkamiehen rikosoikeudellisesta suojasta, koska rikoslain 16 luvun 1–3 §:ää ei sovelleta yksityiseen turvallisuusalaan. Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista koskeva säännös on suppeampi kuin virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskeva säännös.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden oikeusturvan parantamiseksi myös rikosoikeudellisen suojan tulisi määräytyä kuten virkamiehillä, koska yksityisellä turvallisuusalalla voidaan käyttää erityissäännösten nojalla julkista valtaa. Tätä ovat korostaneet niin yksityisen turvallisuusalan toimijat kuin tutkijat. Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kuin viranomaisten kohdalla.

Valvonnasta

Alan lakiuudistuksen myötä aiemmasta vartioimisliikeluvasta luovuttiin ja tilalle tuli turvallisuusalan elinkeinolupa, jonka piiriin kuuluu myös järjestyksenvalvontatoiminta, joka tuli pääosin luvanvaraiseksi. Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mukaan suuri osa piti elinkeinoluvan laajentamista hyvänä ja tärkeänä asiana muun muassa juuri alan valvonnan kannalta. Elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta aiheuttavat kuitenkin alalla sekavuutta.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli lakiuudistuksen myötä myös elinkeinoluvan alaisuuteen. Kameravalvontajärjestelmät jätettiin kuitenkin sääntelyn ulkopuolelle. Yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat, että kameravalvonta ja turvallisuusjärjestelmien suunnittelu tulisi ottaa elinkeinoluvan piiriin. Turvasuojausta koskeva sääntely koetaan epäselväksi ja käytännössä toimimattomaksi. Toisessa tutkimuksessa nousi myös esille, että valvontaviranomaiset eivät ole osanneet auttaa riittävästi lakiuudistukseen liittyvissä kysymyksissä, vaikka Poliisihallituksen yhtenä lakisääteisenä tehtävä on alan ohjaus.

Yksityisen turvallisuusalan viranomaisvalvontaa pidetään kuitenkin selkeämpänä lakiuudistuksen myötä, mutta alan toimijat myös katsovat siinä olevan edelleen kehittämistä, koska he mainitsivat yhdeksi tärkeimmistä lainsäädännön kehittämistarpeista elinkeinoluvan ja sen valvonnan sekä rikosoikeudellisen vastuun ja suojan. Alan toimijoiden mielestä elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta saavat aikaan epärehellistä ja sekavaa toimintaa. Viranomaisvalvontaa alan toimijat kaipaavat myös lisää. Alan toimijat ovat kuitenkin melko tyytyväisiä yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisen välisen yhteistyön toimivuuteen sekä pitävät yksityistä turvallisuusalaa koskevia sanktioita riittävinä.

Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan. Ylipäätään poliisilaitoksien suorittama valvonta on käytännössä hyvin vähäistä. Yksi syy tähän ovat vähäiset resurssit, mutta myös yksityisen turvallisuusalan ja sääntelyn vähäinen tuntemus vaikuttaa valvontaan. Apulaisoikeusasiamies on korostanut jo kymmenen vuotta sitten, että poliisin tulee panostaa yksityisen turvallisuusalan valvontaan.

Mitä tulevaisuudessa?

Yksityisellä turvallisuusalalla on ollut pitkä historia jo ennen kuin moderni poliisijärjestelmä luotiin yhteiskuntien teollistumisen myötä. Siten kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. Yksityinen turvallisuusala on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Mikäli alan kasvu ja kehitys jatkuu nykyisenlaisena, tulee alalla olemaan jatkossa entistä suurempi rooli yhteiskunnassa, koska ala tulee edelleen kasvamaan ja kehittymään. Yksityisen turvallisuusalan tärkeä rooli rikostorjunnassa ja turvallisuuden sekä järjestyksen ylläpitämisessä on maailmanlaajuisesti tunnustettu, kun alan toimijoiden ammattitaito ja läsnäolo ovat vähentäneet rikosten ja häiriökäyttäytymisen määrää useilla eri toimialueilla.

Suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan ihmiset suhtautuvatkin pääsääntöisesti hyvin positiivisesti alaan. Yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisten yhteistyö on ollut toimiva tapa vastata turvallisuustarpeisiin eri toimialueilla. Suomessa on yksittäisten alaan liittyvien tapauksien myötä mediassa noussut keskustelua aika ajoin ennenkin. Meiltä on kuitenkin puuttunut poliittinen keskustelu, jota eri valtioissa on käyty.

Yksityisen turvallisuusalan yhtenä kasvun selitysteoriana on käytetty fiskaalista teoriaa, jossa korostetaan turvallisuusviranomaisten väheneviä resursseja. Turvallisuuden yksityistäminen ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista, koska usein yksityistämisellä tarkoitetaan turvallisuuden ulkoistamista tai yksityisen ja julkisen välistä kilpailua. Suomessa ei ole perinteisiä turvallisuusviranomaisten tehtäviä yksityistetty. Turvallisuuden yksityistämisellä voi ollakin vakavia sosiaalisia seurauksia, jos kehitys ei ole hallittua ja tarkoituksenmukaista. Tästä on maailmalta olemassa useita esimerkkejä muun muassa vankeinhoidon alalta.

Täytyy korostaa, että ilman sisäisen turvallisuuden kokonaisnäkemystä on uhkana juuri se kehitys, joka on jo osittain toteutunut Suomessakin. Yksityinen turvallisuusala täyttää ne tarpeet, joihin viranomaiset eivät ole vastanneet. Tämän takia on tärkeää, että pystytään kyseenalaistamaan nykyisiä toimintakäytäntöjä. Tarvitaan myös erilaisia ratkaisuehdotuksia toimintoihin, jotka sitovat viranomaisten resursseja huomattavassa määrin.

On myös kriittisesti tarkasteltava sitä, mitkä tehtävät kuuluvat esimerkiksi lakisääteisesti poliisille ja mitkä tehtävät ovat ajautuneet poliisin hoidettavaksi. Yksityisen turvallisuusalan kehityksen seuraamiseksi ja ihmisten oikeusturvan sekä viranomaisvalvonnan tehostamiseksi on alaa koskevan tilastollisen tietopohjan kehittäminen myös tärkeää.

Tulevaisuudessa olisi tärkeää tarkastella myös sitä, mitkä toiminnot tulee jättää viranomaisten tehtäväksi ja mitä toimia yksityinen turvallisuusala voi jatkossa hoitaa. Tämä on ennen kaikkea perustuslaillinen kysymys. Tulevaisuudessa tulisi myös tutkia toimeksiantajien näkemyksiä ja valvontaviranomaisen näkemyksiä alan sääntelystä. Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan.

Yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöä kehitettäessä on tärkeää varmistaa myös laadukas lainvalmistelu. Tämän takia yksityisen turvallisuusalan yhteiskunnallista roolia ja tehtäviä tulisi nyt tarkastella laajempana ja kattavampana kokonaisuutena, jotta muutaman vuoden päästä ei oltaisi taas samassa tilanteessa. Lisäksi puutteelliset tai riittämättömät lain vaikutusten arvioinnit sekä lain toimeenpanon vaatimien resurssien arvioinnit lisäävät yhteiskunnan kustannuksia. Lain implementointikustannukset kasvavat, elinkeinoelämän hallinnollinen taakka lisääntyy ja ihmisten oikeusturva heikkenee. Puutteellinen lainvalmistelun laatu johtaa sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen. Tästä seuraa oravanpyörä, jossa lainsäädäntöä joudutaan vähän väliä uudistamaan, kuten yksityisellä turvallisuusalalla on käynyt 2000-luvulla.

Yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvä tutkimusprojekti

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvä tutkimusprojekti

Tällä hetkellä useissa valtioissa käydään keskustelua yksityisen turvallisuusalan roolista ja sen merkityksestä yhteiskunnallisena toimijana. Perinteisiä turvallisuusviranomaisten tehtäviä ulkoistetaan eri puolella maailmaa. Ulkoistaminen on herättänyt keskustelua siitä, heikkeneekö valtion suvereniteetti, kun julkisen vallan tehtäviä alkavat hoitaa entistä enemmän yksityiset toimijat.

Yksityisen turvallisuusalan ja turvallisuusviranomaisten rajanveto on hämärtynyt, minkä myötä käydään keskustelua myös siitä, miten yksityinen turvallisuusala toimii ja kuinka sitä tulee valvoa. Yksityisen turvallisuusalan kasvun myötä valtiot ovat joutuneet kehittämään ja uudistamaan toimialan sääntelyä. Esimerkiksi Suomessa merkittävä yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Lakiuudistukseen liittyen syksyllä Tietosanoma julkaisee kommentaarin ja alan perusoppikirjan.

Yksityistä turvallisuusalaa koskevassa keskustelussa on ollut tyypillistä, ettei toimialasta ole ollut saatavilla tarpeeksi luotettavaa tieteellistä tietoa. Suomessa yksityiseen turvallisuusalaan on kohdistunut suhteellisen vähän tutkimusta. Akateeminen tutkimus on keskittynyt lähinnä tarkastelemaan yksityiseen turvallisuusalaan liittyviä oikeustieteellisiä kysymyksiä, kuten Kerttulan Vartijat ja järjestyksenvalvojat julkisen vallan käyttäjinä ja Paasosen Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn toimivuus – empiirisiä oikeustutkimuksia yksityisestä turvallisuusalasta väitöskirjat osoittavat. Toinen yksityiseen turvallisuusalaan liittyvä tutkimushaara Suomessa on ollut VTT:n ja Aalto-yliopiston ValueSSe-hankkeen tekemät tutkimukset liittyen turvallisuuspalveluiden asiakasarvoon. Tähän tutkimushaaraan liittyy osaltaan Murtosen väitöskirja Supplier-perceived customer value in business-to-business security service.

Kansainvälisestä tutkimuksesta

Yksityistä turvallisuusalaa koskeva kansainvälinen tutkimus on puolestaan lisääntynyt toimialan kasvun myötä. Yksityisen turvallisuusalan asemasta yhteiskunnissa alettiin kiinnostua 1970-luvun alussa. Yhdysvalloissa julkaistiin useita yksityiseen turvallisuusalaan liittyviä raportteja. Pian tämän jälkeen myös Kanadassa ja Isossa-Britanniassa julkaistiin toimialaan liittyen erilaisia julkaisuja ja tutkimuksia. Yksityinen turvallisuusala on kasvanut voimakkaasti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, joten myös siihen liittyvä kansainvälinen tutkimus on painottunut toimialan kasvuun. Tutkijat ovat tehneet useita kansallisia tutkimuksia yksityisestä turvallisuusalasta ja sen kehityksestä. Lisäksi on tehty tutkimuksia, joissa on vertailtu yksityisten turvallisuusalan kasvua ja kehitystä eri valtioissa. Tutkijat ovat myös tarkastelleet toimialan kehityksen taustatekijöitä. Kehityksen taustalla on katsottu olevan useita tekijöitä ja erilaisia teorioita.

Tutkimus yksityisestä turvallisuusalasta on lisääntynyt, vaikka se on yhä jäljessä turvallisuusviranomaisista tehdyn tutkimuksen määrässä. Toimialan vähäistä oikeustieteellistä tutkimusta selittää osittain se, että useissa valtioissa toimialan erityislainsäädäntöä on säädetty vasta 2000-luvun aikana. Prenzler ja Milroy ovat tutkineet toimialan sääntelyä Australiassa. Heidän mukaan olisi tärkeää tehdä oikeusvertailua sekä tutkia kuinka toimivaa ja tehokasta yksityisen turvallisuusalan sääntely on eri valtioissa, koska nykyinen tutkimus ollut hyvin rajallista. He korostavat, että valtioiden on välttämätöntä yksityisen turvallisuusalan kasvun myötä kehittää toimialan sääntelyä, koska yhä useammat ihmiset ovat riippuvaisia toimialan palveluista. Toimialalla työskenteleekin useissa valtioissa nykyään enemmän ihmisiä kuin turvallisuusviranomaisia. Yksityisen turvallisuusalan toimijat myös hoitavat nykyään useita tehtäviä, jotka kuuluivat aiemmin viranomaisille. Tämä on asettanut yksityisen turvallisuusalan toimijat moninaisiin ja sirpaleisiin poliisityyppisiin tehtäviin, joilta puuttuu oikeudellinen asema.

Yksityiseen turvallisuusalaan liittyvässä kotimaisessa ja kansainvälisessä oikeustieteellisessä tutkimuksessa yhteisenä piirteenä on tutkimuksen vähäisyyden lisäksi ollut tutkimuksen yksipuolisuus. Tutkimukset ovat rajoittuneet lainopilliseen tutkimukseen. Tutkimuksissa on korostettu empiirisen oikeustutkimuksen tarvetta, mutta yleensä empiirinen näkökulma on rajattu tutkimuksien ulkopuolelle. Empiiristä tutkimusta on tehty aiemmin yksityisen turvallisuusalan toimijoista. Osassa tutkimuksista on esimerkiksi tarkasteltu alan toimijoiden työskentelytapoja, mutta varsinainen empiirinen oikeustutkimus on ollut lähes olematonta. Joh on todennutkin, että yksityisen turvallisuusalan lainopillinen tutkimus on usein sivuuttanut empiirisen näkökulman ja vastaavasti sosiologisissa tutkimuksissa lainsäädäntö on usein sivuutettu. Hän on ehdottanutkin näitä yhdistävää lähestymistapaa (socio-legal).

Tutkimusprojektin tarkoitus ja tavoite

Tutkimusprojektin tarkoituksena on täyttää yksityisen turvallisuusalan oikeusvertailuun ja empiiriseen oikeustutkimukseen liittyvää tutkimusaukkoa, ja samalla antaa uutta empiiristä taustatietoa erityisesti toimialan sääntelyn kehittämistä varten. Lainlaadinnan nykyaikaiset mallit ja paremman sääntelyn ohjelmat avaavat tutkimustiedolle kysyntää ja väyliä vaikuttaa lainvalmisteluun. Tämän takia tarjolla on oltava ajanmukaista ja relevanttia tutkimustietoa sekä väyliä, joiden kautta tutkimustieto kulkee lainvalmistelijoiden ja päätöksentekijöiden käyttöön, kun esimerkiksi Euroopan komissio on esittänyt todellisten turvallisuusalan sisämarkkinoiden luomista. Tämän takia komissio on laatinut toimintasuunnitelman innovatiivisen ja kilpailukykyisen turvallisuusalan edistämiseksi, jonka myötä voidaan vahvistaa Euroopan unionin turvallisuusalan asemaa uusilla kansainvälisillä markkinoilla.

Tutkimustehtävä on kaksijakoinen. Tutkimuksen tavoitteena on ensinnäkin tutkia yksityisen turvallisuusalan oikeuskäytäntöä. Keskiössä on poliisin rikostilastot ja tuomioistuimien oikeuskäytäntö, jota analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Siten yksityisen turvallisuusalan kokemasta ja tekemästä väkivallasta täytyy saada myös vaihtoehtoisia kyselypohjaisia mittareita. Tämän takia tutkimushankkeessa tehdään alan työntekijöille kohdistettu valtakunnallinen kysely.

Tutkimusprojektin toisessa osassa tehdään oikeusvertailua sekä tutkitaan kuinka toimivaa ja vaikuttavaa yksityisen turvallisuusalan sääntely on eri valtioissa. Yhtäältä tutkimuksessa selvitetään eri valtioiden voimassa olevan sääntelyn sisältöä ja toisaalta siinä pyritään systematisoimaan sääntelyä, koska esimerkiksi Euroopan unionissa on tavoitteena toimialan sääntelyn harmonisointi. Kansainvälinen sääntely voikin mahdollistaa alan toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Tutkimuskysymykset voidaan täsmentää seuraavasti:

  • Kuinka yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat edustettuna rikostilastoissa?
  • Minkälaista oikeuskäytäntöä yksityisen turvallisuusalasta on ja missä roolissa alan toimijat ovat?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat alan sääntelyn ja työtehtävissä kokeman väkivallan?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan sääntelyä on toteutettu ja kuinka toimivaa sekä vaikuttavaa sääntely on eri valtioissa?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan sääntelyä voidaan kehittää tulevaisuudessa?

Tutkimusprojektin tulokset ja julkaisut

Tutkimusprojektin tulokset julkaistaan useina tieteellisinä artikkeleina. Lopuksi keskeiset tulokset julkaistaan vielä kokoomateoksena, jonka julkaisutilaisuuden yhteydessä järjestetään projektin loppuseminaari. Tutkimusta rahoittaa Etelä-Savon rahasto, joka on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Projekti toteutetaan 1.6.2017–31.8.2020 välisenä aikana. Tutkimusprojektin keskeisiä tuloksia tullaan julkaisemaan myös tässä blogissa.