#rikoksentorjunta

Rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

Rikoksentorjunnalla voidaan tarkoittaa varsin monenlaisia toimenpiteitä. Sanan kuullessaan moni varmasti pohtii valtiollisen rikosseuraamusjärjestelmän toimia, kenties kiinnijäämisriskin kohottamisen tai rangaistusten koventamisen kaltaisia keinoja. Toisaalta rikoksentorjunnalla voidaan yhtä hyvin tarkoittaa esimerkiksi erilaisia yleisiä syrjäytymisen ehkäisyyn pyrkiviä yleisiä sosiaalipoliittisia toimia, tai vaikkapa riskiryhmiin kuuluville nuorille kohdistettuja intensiivisempiä interventioita. Osa interventioista pyrkii siten estämään rikosuria ennen niiden alkua, kun taas toiset keinot painottavat tunnettujen rikoksentekijöiden käyttäytymisen muuttamista.

Edellä mainittuja rikoksentorjunnan keinoja yhdistää ajatus siitä, että rikollisuuden määrää voidaan laskea ihmisten olosuhteita tai ajattelutapoja muuttamalla. Vaikka tämä pyrkimys ei suinkaan ole turha tai mahdoton, rikosten tilannetorjunnan (situational crime prevention) tärkeyttä korostaneet kriminologit ovat jo pitkään sanoneet, ettei tällainen lähestymistapa ole välttämättä kaikkein tehokkain. Tilannetorjunta-ajattelun juuret ovat jäljitettävissä 1970-luvulle Iso-Britannian Home Officeen, jossa työskentelivät muun muassa kriminologit Ronald Clarke ja Patricia Mayhew.

Tilannetorjunta-ajattelussa keskiössä on rikos, ei rikoksentekijä. Toisin sanoen tavoitteena ei ole selittää sitä, miksi jotkut ihmiset päätyvät tekemään rikoksia ja toiset eivät, vaan ymmärtää, miksi tiettyjä rikoksia tehdään tietyissä tilanteissa ja paikoissa. Tilannetorjuntanäkökulmassa onkin paljon yhteistä rutiiniaktiviteettien teorian kanssa: motivoituneen tekijän lisäksi rikoksen toteutuminen vaatii sopivan uhrin ja valvonnan puutteen.  Keskeistä on myös huomata, että onnistunut tilannetorjunta on usein rikoslajikohtaista – erilaiset rikosongelmat vaativat erilaisia toimenpiteitä. Näin on siitä huolimatta, että rikosalttiit henkilöt eivät yleensä ”erikoistu” tietynlaisiin rikoksiin.

Tilannetorjunnan 25 tekniikkaa

Rikollisuuden tilannetorjunnan keinoja tutkineet kriminologit ovat kehittäneet 25 tekniikan ohjelman (25 Techniques of Situational Crime Prevention), jota voidaan hyödyntää rikollisuuden tilannetorjunnan eri vaihtoehtojen hahmotuksessa erilaisissa kohteissa. Oheisessa taulukossa on esitetty suomennettu versio alkuperäisestä englanninkielisestä 25 tekniikan listasta.

LISÄÄ
VAIVAA
LISÄÄ KIINNIJÄÄMISRISKIÄ VÄHENNÄ RIKOKSISTA SAATAVIA HYÖTYJÄ VÄHENNÄ PROVOKAATIOITA POISTA TEKOSYYT
1. Vaikeuta kohteessa rikoksentekoa 6. Lisää valvojien määrää 11. Piilota kohteet 16. Vähennä turhautumista ja stressiä 21. Aseta selkeät säännöt
2. Valvo sisäänpääsyä 7. Tue luonnollista valvontaa 12. Poista kohteet 17. Estä kiistojen syntyminen 22. Käytä näkyvää ohjeistusta
3. Valvo ulospääsyä 8. Vähennä anonymiteettiä 13. Merkitse tuotteen omistajuus 18. Vähennä emotionaalista kiihtymistä 23. Herättele omaatuntoa
4. Ohjaa rikoksentekijät muualle 9. Lisää muun henkilökunnan valvontatehtäviä 14. Häiritse varastetun tavaran markkinoita 19. Neutraloi ryhmäpaine 24. Avusta normien noudattamisessa
5. Kontrolloi rikoksentekovälineitä 10. Vahvista virallista valvontaa 15. Poista hyödyt 20. Estä imitointia 25. Kontrolloi päihteitä

Kuinka 25 tekniikkaa voisi hyödyntää käytännössä?

Olemme muutamissa turvallisuuden kehittämisprojekteissa soveltaneet käytännössä rikosten tilannetorjunnan 25 tekniikkaa. Millaisia keinoja 25 tekniikan listan kautta voidaan hahmottaa ja kuinka keinoja voidaan soveltaa esimerkiksi elinkeinoelämän näkökulmasta?

Rikoksenteon vaikeuttamiseen liittyvien keinojen näkökulmasta olennaista on, että yrityksessä valvonta on kunnossa ja toimivaa. Sisäänpääsyn valvomisen tai rikoksentekijöiden muualle ohjaamisen mahdollisuudet liittyvät useasti toimialaan ja asiakaskuntaa, kun keinoja kehitetään.

Kiinnijäämisriskiin lisäämiseen liittyvien keinojen osalta voidaan todeta, että useassa yrityksessä omavalvonta on puutteellista ja luotetaan liikkaa ostettaviin palveluihin sekä niiden tehokkuuteen, jota ei voida kuitenkaan mitata.

Esimerkiksi Button (2008) on todennut, että yksityisen turvallisuusalan palvelut eivät perustu tutkittuun tietoon, vaan alan toimijat tarjoavat palveluita, joiden he uskovat toimivan. Turvallisuusviranomaisten resurssit ovat myös hyvin rajalliset, joten heidän ennaltaehkäisevä vaikutuksena on vähäinen.

Kehittämisprojekteissa on esille noussut hälytys- ja kameravalvontajärjestelmien kehittäminen. Yrityksissä on uudistettu järjestelmiä, mutta suurelta osin valvonta perustuu tapahtumien jälkikäteiseen havainnointiin esimerkiksi rikosten selvittämisen apukeinona. Lisäksi eri järjestelmissä ei ole hyödynnetty integraatioita, joiden avulla voitaisiin suorittaa kootusti tehokkaampaa etävalvontaa, jolloin myös kiinnijäämisriski kasvaisi.

Rikoksista saatavia hyötyjen vähentämiseen liittyvien keinojen näkökulmasta olennaista on huomioida, että rikoksentekijöitä kiinnostavat kohteet on asiallisesti suojattu. Keskeisenä on parantaa tilojen ja tiedon tärkeysluokittelua, jonka myötä voidaan pyrkiä vähentämään houkuttimia ja huomioimaan paremmin turvallisuustasot, kun turvallisuusjärjestelyitä tehdään.

Väkivallan ehkäisemisen tärkeä tilannekohtainen keino on tarpeettoman turhautumisen ja stressin sekä kiistatilanteiden synnyn esto. Esimerkiksi ravintola-alalla tällaiset tilanteet saattavat liittyä poistumiseen ravintolasta. Poliisin tietoon tulleeseen rikollisuuteen perustuvat analyysit suomalaisista kaupunkikeskustoista osoittavat, että väkivaltarikosten määrässä on selvä piikki ravintoloiden sulkemisajan ympärillä, kaupungista riippuen noin klo 1.00–4.00 välillä.

Tekosyiden poistamiseen liittyvät keinot painottuvat sääntöihin ja opastukseen. Kielto- ja varoituskylttien yhdenmukaistamiseen ja sijoitteluun tulee kiinnittää huomiota. Monella toimialalla erityisesti työmaiden rajaus, merkinnät ja valvonta ovat nousseet esille.

Yhteenvetoa

Lopuksi voidaan pohtia sitä, miten tilannetorjunta sijoittuu rikoksentorjunnan laajempaan kokonaisuuteen. Tilannetorjuntaa on kritisoitu tutkimuskirjallisuudessa kenties eniten siitä, että se ei vähennä rikosten kokonaismäärää, vaan ainoastaan siirtää ne muualle (ns. crime displacement -hypoteesi). Mikäli kyseessä olisi tällainen nollasummapeli, koko yhteiskunnan tasolla tilannetorjunta ei olisi kovinkaan toimiva lähestymistapa.

Viimeisimmät meta-analyysit (Telep ym. 2014; Guerette & Bowers 2009) rikollisuuden siirtymistä erilasten tilannetorjuntatoimenpiteiden käyttöönoton myötä kuitenkin osoittavat, ettei nollasummatulkinta luultavasti ole oikea. Vaikka rikollisuuden siirtymää on havaittu, se ei useinkaan ole yhtä suurta kuin intervention kohteessa tapahtuneen rikollisuuden väheneminen. Useissa tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että kohdistetun intervention hyödyt ovat levenneet myös ympäröiville alueille (ns. diffusion of benefits -hypoteesi). Näin ollen onnistunut tilannetorjunta voi todella vähentää rikollisuuden kokonaismäärää.

Edellä mainitut esimerkit ovat vain muutamia tapoja, joilla 25 tekniikan listaa voi hyödyntää tilannetorjuntakeinojen hahmottamisessa ja kehittämisessä. Enemmän esimerkkejä eri tekniikoiden käytännön sovelluksista on saatavilla esimerkiksi Albanyn yliopiston ylläpitämiltä verkkosivuilta.

 

Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

Kameravalvontaan on tehty huomattavia investointeja ja ne ovat laajamittaisessa käytössä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Lisäksi kameravalvonta on yleistynyt kodeissa ja loma-asunnoissa. Kameravalvonnan tehokkuudesta käydään paljon värikästä keskustelua, mutta harvoin argumentaatio perustuu kuitenkaan empiiriseen näyttöön.

Kameravalvonta voi vaikuttaa rikollisuuteen sekä erilaisten ennaltaehkäisevien mekanismien että rikosten paremman selvittämisen kautta. Rikollisuus voi vähentyä jo pelkän kameroiden olemassaolon ansiosta, jos potentiaaliset rikoksentekijät ovat tietoisia kameravalvonnasta. Tällainen oletetun kiinnijäämisriskin kasvuun liittyvä pelotevaikutus ei välttämättä edes edellytä kameroiden aktiivista seurantaa. Jos kameroiden olemassaolo ei yksinään riitä, reaaliaikaisen valvonnan kautta saatetaan ajoissa huomata rikos tai esimerkiksi väkivallan uhka, ja estää tapahtumien kulku ripeällä puuttumisella.

Näiden ennaltaehkäisevien mekanismien lisäksi kameravalvonta mahdollistaa jo tapahtuneiden rikosten paremman selvittämisen, epäiltyjen tunnistamisen ja oikeudenkäynnissä tarvittavan todistusaineiston keräämisen. Pidemmällä aikavälillä tietoisuus rikosten tehokkaammasta selvittämisestä voi siten osaltaan ennaltaehkäistä uusia rikoksia valvotuilla alueilla.

Kansainvälisestä tutkimusnäytöstä

Vaikka kameravalvonnalla on edellä mainittujen mekanismien kautta potentiaalisesti merkittävä rikollisuutta vähentävä vaikutus, on tutkimusnäyttö kameravalvonnan vaikutuksesta varsin ristiriitaista, erityisesti väkivaltarikosten osalta. Vuonna 2009 julkaistun 44 tutkimukseen perustuvan meta-analyysin (Welsh & Farrington 2009) perusteella kameravalvonnalla on selkein vaikutus pysäköintialueilla ja -halleissa tapahtuviin autovarkauksiin, eli näillä alueilla tehostettu kameravalvonta vähentää todistetusti rikoksia.

Julkisiin liikennevälineisiin kohdistuneiden kameravalvonnan kehittämisprojektien tulokset olivat meta-analyysin perusteella jossain määrin lupaavia, mutta kaupungin keskustoissa ja julkisissa vuokra-asunnoissa kameravalvonnalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta rikosten määrään. Niissä 22 tutkimuksessa, joissa tutkittiin väkivaltaa, kameravalvonnan vaikutus väkivallan määrään oli keskimäärin lähellä nollaa.

Ruotsalaisia tutkimustuloksia

Meta-analyysin tutkimuksista valtaosa tehtiin joko Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa, mutta Suomen tilanteeseen paremmin vertautuvat esimerkit tulevat Ruotsista. Brottsförebyggande rådet (Brå) julkaisi vuonna 2015 tutkimuksen, jossa tarkasteltiin intensiivisemmän kameravalvonnan yhteyttä väkivaltarikosten määrään Tukholman keskustassa Stureplanilla ja Medborgarplatsenilla. Näillä vilkkailla ja verrattain väkivaltaisilla alueilla on paljon ravintoloita ja yökerhoja. Tukholman poliisin aloittaman projektin tavoitteena oli sekä ennaltaehkäistä rikoksia reaaliaikaisen valvonnan avulla että helpottaa rikosten jälkikäteistä selvittämistä.

Stureplanille asennettiin seitsemän kameraa ja Medborgarplatsenille yhdeksän kameraa. Kamerat olivat käytössä ilta- ja yöaikaan. Arki-iltaisin kameroita ei valvottu, mutta viikonloppuisin hälytyskeskuksesta seurattiin kameroita ja koordinoitiin toimintaa aktiivisesti. Kameravalvontaan vaadittava kolmivuotisena myönnetty lupa oli voimassa vuoden 2015 kesään saakka, jonka jälkeen projektin vaikuttavuutta arvioitiin.

Brån tekemä arviointi ei tuottanut näyttöä väkivaltarikosten vähenemisestä. Projektin loppupuolella poliisin tietoon tuli kyllä hieman vähemmän väkivaltarikoksia näiltä alueilta, mutta väkivaltarikosten määrä oli laskenut keskimäärin samalla tavalla myös seitsemällä vertailukelpoisella alueella, joissa kameravalvontaa ei ollut. Kansalaisten suhtautuminen lisääntyneeseen kameravalvontaan oli pääosin myönteinen, mutta toistomittauksessa projektin aloituksen jälkeen ei kuitenkaan voitu osoittaa ihmisten turvallisuudentunteen parantuneen kameravalvonnan lisäämisen seurauksena. Poliisi itse piti kameravalvontaa hyödyllisenä.

Toisen ruotsalaistutkimuksen (Gerell 2016) tulokset kameravalvonnan vaikutuksista Malmön keskustassa olivat hyvin samansuuntaisia. Stortorgetin yökerhopitoiseen ympäristöön kohdistuneessa interventiossa neljä poliisia partioi väkivaltaiseksi tiedetyllä alueella perjantai- ja lauantaiöisin, ja yksi poliisi seurasi valvontakameroita ja raportoi partioille reaaliaikaisesti potentiaalisista riskitilanteista. Suhteellisen intensiivisestä interventiosta huolimatta pahoinpitelyjen määrän ei voitu osoittaa vähentyneen kontrollialueita enemmän. Kiinnostavaa on, että pitkälti vastaavanlaista interventiota arvioineen amerikkalaistutkimuksen (Piza et al. 2015) mukaan aktiivisen kameravalvonnan ja poliisipartioiden yhteistyöllä onnistuttiin vähentämään väkivaltaa.

Ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta ja hyödyntämisestä todistusaineistona

Jos tutkimusnäyttö ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta on jossain määrin ristiriitaista, niin rikosten parempaan selvittämiseen liittyvän hyödyn voidaan arvioida olevan paremmin todettavissa, olettaen tietysti, että kameravalvonta on oikeassa paikassa ja videokuvan laatu riittävä.

Toinen kysymys tietysti on, kuinka tehokasta tämä jälkikäteinen videokuvan hyödyntäminen käytännössä on. Brån tutkimuksessa havaittiin, että tuomioistuimiin saakka videokuva todistusaineistona päätyi varsin harvoin. Poliisin tietoon tuli yhteensä noin 1200 väkivaltarikosta, mutta videokuvaa pyydettiin tutkinnan tueksi vain noin 220 tapauksessa. Videokuvaa tarkasteltiin aineiston mukaan noin 150 tapauksessa, joista noin 45 tapauksessa materiaali oli käyttökelpoista siten, että joko rikostapahtuma näkyi videolla tai epäillyt pystyttiin tunnistamaan. Näistä tapauksista 21 nostettiin syyte, ja lopullisissa tuomioissa videomateriaalilla oli keskeinen rooli kahdeksassa. Ainakin Ruotsin tapauksessa videokuvan hyödyntämisessä olisi siten selvästi parantamisen varaa.

Kameravalvontaa koskevan tutkimuksen osalta on nostettava esiin kriminologisessa tutkimuksessa usein käytettäviin kontrolliviranomaisten tuottamiin aineistoihin liittyvä keskeinen reunaehto. Jos rikollisuutta mittaava vastemuuttuja perustuu esimerkiksi poliisin tuottamaan tilastoaineistoon, joka itsessään riippuu rikosten ilmitulosta, on mahdollista, että todellinen rikollisuus vähenee valvonnan seurauksena, mutta tietoon tullut rikollisuus lisääntyy kameravalvonnan tehostaessa rikosten ilmituloa. Tällöin mahdollinen rikollisuutta vähentävä vaikutus ei tule tutkimuksessa näkyviin. Tästä syystä olisikin tärkeä löytää vaihtoehtoisia tietolähteitä, joiden avulla voidaan tarkastella jotain kontrolliviranomaisen toiminnasta riippumatonta turvallisuusindikaattoria esimerkiksi ennen ja jälkeen kameravalvonnan aloittamisen.

Jatkotutkimusta

Lopuksi voidaan todeta kameravalvontaa koskevasta tutkimuksesta, että kameravalvonnalla ei voida automaattisesti olettaa olevan rikoksia ehkäisevää vaikutusta, ainakaan väkivaltarikollisuudesta puhuttaessa. Suomessa aihetta koskevaa tutkimusta ei juuri ole, joten on hyvin vaikea sanoa, vastaako meidän tilanteemme Ruotsissa havaittua.

Selvää on, että kameravalvonnan tehokkuuden kannalta olisi tärkeää kehittää ja tutkia rikosten ennaltaehkäisyn mahdollisuuksia parantavia, reaaliaikaiseen kuvan valvontaan perustuvia toimintatapoja. Nykyiset älykkäät kameravalvontajärjestelmät olisivat kiinnostavia kehittämiskohteita valvonnan paremman kohdistamisen näkökulmasta.

Vähintään tulisi saada käsitys siitä, missä määrin videokuvaa käytetään todistusaineistona rikosprosessissa. Alustava tutkimus olisi toteutettavissa pelkkien tuomioistuinpöytäkirjojen perusteella, ja tällainen tutkimus antaisi osviittaa siitä, kuinka usein videokuva on osoittautunut hyödylliseksi rikosten selvittämisessä.