Erilaisten yleisötilaisuuksien turvallisuus on herättänyt viime vuosina runsaasti keskustelua. Olipa kyse urheilutapahtumasta, festivaalista tai pienimuotoisemmasta tilaisuudesta, niiden järjestäjät joutuvat panostamaan turvallisuuteen aikaisempaa enemmän, mistä aiheutuu huomattavia kustannuksia. Turvallisuusjärjestelyistä aiheutuu kustannuksia myös veronmaksajille, koska turvallisuusviranomaiset joutuvat osallistumaan merkittävällä työpanoksella turvallisuustoimiin. Esimerkiksi isommat urheilutapahtumat ja festivaalit sitovat sekä poliisin että pelastuslaitoksen resursseja. Lisäksi käytössä on useita liikenteen rajoituksia, kuten ilmatilan rajoituksia ja ajoneuvoliikenne on suljettu useilta kaduilta tapahtumapäivän ajaksi.

Yleisötilaisuuden turvallisuusriskeistä

Yleisötilaisuuksien järjestämiseen liittyy monenlaisia turvallisuusriskejä, joista yksi merkittävimmistä on yleisön häiriökäyttäytyminen. Erityisesti jalkapallossa ja muissa palloilulajeissa kannattajat ovat aiheuttaneet eriasteisia ongelmia ympäri maailmaa ja useissa maissa kannattajaryhmien käyttäytyminen on muuttunut väkivaltaiseksi. Jalkapallo-otteluihin liittyvä väkivalta on puhuttanut maailmalla jo vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Monet englantilaisen jalkapallon ystävät muistavat näin Valioliigakauden käynnistyttyä esimerkiksi Heyselin ja Hillsborough’n tragediat. Myös länsinaapurissamme Ruotsissa on viime vuosina havahduttu katsomoväkivallan ja väkivaltaisten kannattajaryhmien aiheuttamiin ongelmiin.

Suomessa turvallisuustilanne urheilutapahtumissa on varsin hyvä, mutta on vaikea arvioida, voisiko Ruotsin epäsuotuisa kehitys toteutua täälläkin. Viitteitä siihen olemassa, kuten Stadin jalkapalloderbyn kannattajien välinen yhteenotto Kirkkonummella osoittaa, jossa kannattajaryhmät olivat sopineet keskinäisen välien selvittelyn muualle kuin stadionin läheisyyteen.

Ottelutapahtumien turvallisuuden osalta eräs erityispiirre suomalaisessa keinovalikoimassa on se, ettei täällä ole suurimmassa osassa Euroopan maita käytössä olevaa porttikieltojärjestelmää. Porttikieltojärjestelmän keskeisyyttä eurooppalaisessa jalkapallossa kuvaa se, että UEFA edellyttää järjestelmän olemassaoloa vuoden 2020 jalkapallon EM-kisoja hakevilta mailta. Yksityistä turvallisuusalaa koskevaa sääntelyä on uudistettu, ja uusi lainsäädäntö tuli voimaan 1.1.2017. Porttikieltojärjestelmää ei ehdotuksista huolimatta ole huomioitu lakiuudistuksessa, vaikka se nousi esille lakihankkeen kuulemistilaisuuksissa ja lausunnoissa.

Porttikieltojärjestelmään liittyvä tutkimus

Tarkastelimme tutkimuksessa[1] sitä, olisiko Suomessa tarvetta porttikieltojärjestelmälle. Tutkimuksessa esitellään tuloksia kolmesta empiirisestä aineistosta, joiden avulla pyrittiin valottamaan sitä, miten lajien edustajat kokevat turvallisuustilanteen, ja millainen turvallisuuskehitys erityisesti jalkapallon parissa on ollut.

Urheiluseurojen toimitusjohtajille ja turvallisuuspäälliköille tehdyn turvallisuuskyselyn perusteella jalkapallo-otteluissa on enemmän järjestyshäiriöitä kuin muissa lajeissa. Tämä heijastui siinä, että jalkapalloseurojen vastaajat ilmaisivat vahvimmin tukensa mahdolliselle porttikieltojärjestelmälle.

Veikkausliigan vuosien 1997–2014 turvallisuusmääräysrikkomustilastojen perusteella vaikuttaa puolestaan siltä, että rikkomukset ja niistä annetut rangaistukset ovat lisääntyneet erityisesti 2010-luvulla. Nykyisin seuroja sakotetaan useammin, kun aikaisemmin tyypillisin sanktio oli huomautus tai varoitus.

Veikkausliigan vuosien 2013–2014 ottelujen turvallisuusraporteista (N=396) analysoitiin tarkemmin sitä, mitkä ottelutapahtumien piirteet ovat voimakkaimmin yhteydessä järjestyshäiriöiden esiintyvyyteen. Tyypillisin järjestyshäiriötyyppi oli kannattajaryhmien epäasiallinen käytös, jota esiintyi raporttien mukaan noin joka neljännessä ottelutapahtumassa.

Järjestyshäiriöiden esiintyvyydessä oli merkittävää alueellista vaihtelua: Turun, Helsingin ja Vaasan otteluissa oli keskimäärin rauhattominta. Oletusten mukaista oli, että sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajien määrä oli yhteydessä järjestyshäiriöiden määrään, samoin kuin se, että lauantain otteluissa tapahtui eniten. Ottelun lopputuloksella ei sitä vastoin ollut systemaattista yhteyttä järjestyshäiriöihin, eikä myöskään vuodenajalla.

Tutkimustarpeesta ja kustannusten jaosta

Tutkimusasetelmamme ei mahdollistanut erilaisten turvallisuustoimenpiteiden vaikutusten luotettavaa arviointia. Tällaiselle tutkimukselle olisi ilmeinen kysyntä myös kansainvälisesti. Jalkapallo-otteluiden turvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin keskittyvä tutkimus on pitkälti kuvailevaa, ja vahvaa näyttöä erilaisten turvallisuustoimenpiteiden vaikutuksista on vaikea löytää ainakaan julkisista lähteistä.

Ruotsalaisiin aineistoihin perustuvissa tutkimuksissa on havaittu väkivallan liittyvän oman joukkueen heikkoon menestykseen[2], ja toisaalta saatu tuloksia, joiden mukaan sekä kameravalvonta[3] että väkivaltaisiin kannattajaryhmiin keskittyvä strateginen poliisitoiminta[4] vähentävät väkivaltaa.

Eri maissa on käyty julkista keskustelua siitä, että kenen kuuluu maksaa yleisötilaisuuksien paisuneet turvallisuustoimet. Ruotsissa tehtiin tutkimus[5], joka pohjautui Ruotsin poliisin käynnistämään uudistukseen vuonna 2011. Uudistuksen myötä Allsvenskanissa pelaavat joukkueet, jotka ovat yrityksiä, joutuivat maksamaan poliisien osallistumisesta ottelutapahtumiin. Tämä nostatti vilkasta keskustelua uudistuksen oikeudenmukaisuudesta, koska joukkueet, jotka olivat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, olivat vapautettu maksuista.

Tutkimuksessa tarkasteltiin maksun vaikutusta ja tehokkuutta otteluiden turvallisuuteen poliisien tekemien ottelukohtaisten turvallisuusraporttien pohjalta. Tutkimustulokset olivat mielenkiintoisia, koska maksun myötä turvallisuushenkilöstön määrä nousi ja vähensi käytöshäiriöitä otteluissa. Maksulla ei puolestaan ollut vaikutusta poliisien lukumäärään.

Tutkimuksesta herää väistämättä kysymys, että jos maksut toimivat niin hyvin kuin tutkimustulokset osoittavat, niin miksi maksuja ei käytetä laajemmin? Tutkijat esittävät perusteeksi, että poliitikot ovat erityisesti huolissaan mahdollisista taloudellisen tuloksen maksimoinnista ja sen aiheuttamista ongelmista. Lisäksi ostettavat yksityiset turvallisuuspalvelut voivat voi vähentää viranomaisen roolia. Huolenaiheena tutkijat pitävät myös sitä, että maksut voivat kääntää tapahtumien järjestäjät poliisia vastaan, mikä voi haitata yhteistyötä ja koordinointia. Vastaavaa kokeilua tulisi testata ja tutkia Suomessakin, koska turvallisuusviranomaisten resurssit ovat rajalliset.

Porttikieltojärjestelmästä ja kriminalisoinneista

Sisäministeriön porttikieltojärjestelmään liittyvän selvityksen mukaan myös poliisilaitokset pitivät porttikieltoa tarpeellisena, samoin kuin useat muut lausunnon antaneet tahot. Lisäksi lausunnoissa nostettiin esille, että kriminalisointeja tulisi kehittää, koska ongelmana on, että rikoslaissa ei ole sellaista rangaistavaksi säädettyä tekoa, jolla voitaisiin tehokkaasti puuttua esimerkiksi kentälle ryntäämiseen ja esineiden heittämiseen katsomosta.

Ylipäätään porttikieltojärjestelmä on varsin kattavasti käytössä Euroopan maissa. Esimerkiksi Ruotsissa on pääsykiellosta urheilutilaisuuksiin annettu laki (Lag om tillträdesförbund vid idrottsarrangemang). Laki mahdollistaa antamaan henkilölle pääsykiellon urheilutapahtumaan, jos on olemassa perusteltu riski siitä, että henkilö syyllistyy urheilutapahtuman aikana rikokseen ja rikos on omiaan häiritsemään järjestystä tai turvallisuutta tapahtumassa. Pääsykieltoa voi hakea urheilutapahtuman järjestäjä tai urheiluliitto. Lisäksi kieltoa voi hakea poliisi. Syyttäjä käsittelee hakemukset. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota henkilön mahdolliseen aiempaan vastaavaan rikokseen syyllistymiseen. Syyttäjä voi ennen pääsykiellon lopullista määräämistä tietyin edellytyksin päättää väliaikaisesta enintään neljä viikkoa kestävästä kiellosta. Varsinainen pääsykielto annetaan määräajaksi, jonka enimmäispituus on yksi vuosi. Pääsykieltoa voidaan edellytysten täyttyessä pidentää enintään vuodeksi kerrallaan. Syyttäjä antaa päätöksen kirjallisena, johon voi hakea muutosta alioikeudelta.

Yleisötilaisuuksien turvallisuuden kehittämiseksi tulisi säätää kriminalisoinnit kentälle ryntäämisestä, esineiden heittämiseen katsomosta ja muusta vastaavasta häiriköinnistä sekä rakentaa porttikieltojärjestelmä että yhdenmukaistaa viranomaiskäytäntöä turvallisuusvelvoitteiden osalta.

Tätä edellyttää jo se, että Suomi on ratifioinut eurooppalaisen yleissopimuksen koskien katsojien väkivaltaa ja epäsopivaa käyttäytymistä urheilutilaisuuksissa ja erityisesti jalkapallo-otteluissa jo vuonna 1986. Yleissopimuksen ensimmäisessä artiklassa sopimusosapuolet sitoutuvat jalkapallo-otteluissa esiintyvän katsojien väkivallan ja epäsopivan käyttäytymisen ehkäisemiseksi ja hillitsemiseksi ryhtymään valtiosääntönsä mukaisiin tarvittaviin toimenpiteisiin. Yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan myös muihin urheilulajeihin ja -tilaisuuksiin. Suomi on jäänyt asiassa muiden Euroopan maiden kehityksestä.

Lopuksi täytyy korostaa, että yleisötilaisuuksien järjestäminen edellyttää turvallisuusasiantuntemusta ja esimerkiksi urheilussa ymmärrystä kannattajakulttuurista, missä myös meillä on paljon kehittämisen varaa. Suomessa huomio kiinnittyy liian usein siihen, mikä kannattajien toiminnassa on vikana. Sen sijaan olisi tärkeää pohtia, miten toimintaa ja palveluita voitaisiin kehittää, jotta katsomoihin saataisiin lisää väkeä. Tunnelmahan luo puitteet yleisötilaisuuksille ja tekee niistä unohtumattomia.

 

[1] Paasonen, Aaltonen & Karjalainen 2015.

[2] Priks 2010.

[3] Priks 2014.

[4] Poutvaara & Priks 2009.

[5] Nyberg & Priks 2017.