Jyri Paasonen

Blogi

Blogi

Tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten valvonnan haasteita

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten valvonnan haasteita

MTV on tuonut esille tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten valvonnan haasteita 30.10.2022 julkaistussa uutisessa. Minua on myös haastateltu uutisessa, koska meillä on Vaasan yliopistossa käynnissä Rikosseuraamuslaitoksen rahoittama tutkimus- ja kehittämishanke. Tässä blogissa nostetaan esille keskeisiä asioita aiheesta lainsäädännön näkökulmasta.

Pakkokeinolain yhteydenpitorajoitukset esitutkinnan turvaamistoimenpiteenä

Tutkintavangeille määrätään usein yhteydenpitorajoituksia esitutkinnan turvaamiseksi. Yhteydenpitorajoitusten merkitys korostuu erityisesti laajoissa huumausainerikoskokonaisuuksissa. Pakkokeinolain (806/2011, PKL) 4:1.1:n mukaan yhteydenpitoa muuhun henkilöön voidaan rajoittaa esitutkinnan ollessa kesken, jos on syytä epäillä, että yhteydenpito vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

Yksi tarkoituksista on turvata esitutkinta estämällä rikoksesta epäillyn mahdolliset pyrkimykset vaikeuttaa tai sotkea esitutkintaa. Kyse on ns. sotkemisvaarasta, joka on yksi vangitsemisen erityisistä edellytyksistä (PKL 2:5.2,2b ja 2:11.1). Tällöin on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa.

Yhteydenpitorajoitus voi sisältää rajoituksia kirjeenvaihtoon, puhelimen käyttöön, tapaamisiin tai muihin yhteyksiin säilyttämistilan tai vankilan ulkopuolelle taikka yhdessäoloon tietyn kiinni otetun, pidätetyn tai tutkintavangin kanssa (PKL 4:2.1).

Yhteydenpitoa asiamiehen kanssa ei saa rajoittaa ja yhteydenpitoa lähiomaisen tai muun läheisen kanssa voidaan rajoittaa ainoastaan rikoksen selvittämiseen liittyvistä erityisen painavista syistä (PKL 4:1.2).  Mikäli tutkintavangille on määrätty yhteydenpitorajoitus, tulee sen toteutumista luonnollisesti pystyä myös valvomaan.

Kaksi lakia – sama päämäärä

Tutkintavankeudesta säädetään tutkintavankeuslaissa (768/2005) sekä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa (841/2006). Se, kumpaa lakia sovelletaan, riippuu siitä, että säilytetäänkö tutkintavankia vankilassa vai poliisin tiloissa. Tutkintavangin sijoittamisesta poliisin säilytystiloihin ja sitä koskevista määräajoista säädetään tutkintavankeuslain 2:1.3:ssa.

Molempia lakeja valmisteltiin rinnakkain ja tarkoituksenmukaisuussyistä tutkintavankeutta koskevat säännökset haluttiin ottaa erikseen molempiin lakeihin (263/2004 vp, s. 214 ja HE 90/2005 vp, s. 7). Tutkintavankien yhdenvertaisuuden vuoksi heitä koskevat säännökset laadittiin kuitenkin mahdollisimman samanlaisiksi säilytyspaikasta riippumatta (263/2004 vp, s. 132 ja HE 90/2005 vp, s. 58).

Tutkintavangin puhelimen käyttäminen

Tutkintavangin puhelimen käytöstä säädetään tutkintavankeuslain 8:6:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan tutkintavangille on annettava omalla kustannuksellaan mahdollisuus olla puhelimitse yhteydessä vankilan ulkopuolelle, jollei tätä oikeutta ole pakkokeinolain 4 luvun mukaisesti rajoitettu. Lisäksi vankilan järjestyssäännössä voidaan antaa vankilan toiminnan ja järjestyksen kannalta välttämättömiä määräyksiä puhelimen käyttöajoista.

Poliisin tiloissa olevien tutkintavankien osalta on todettu, että esimerkiksi poliisin henkilökunnan työvuorojen järjestelyjen ja puhelujen valvontatarpeen johdosta voi olla välttämätöntä rajoittaa puhelimen käyttö sellaiseen ajankohtaan, jolloin säilytystilassa on riittävästi henkilökuntaa valvomaan puheluja (HE 90/2005 vp, s. 84).

Pykälän 2 momentin mukaan tutkintavangille on lisäksi varattava tilaisuus olla puhelimitse yhteydessä asiamiehen kanssa sekä muutoinkin vankilan ulkopuolelle sellaisten asioiden hoitamiseksi, joita ei voida toimittaa kirjeitse tai tapaamisella.

Puheluiden osalta yhteydenpitorajoitusten valvonnan ongelmallisuus on siinä, että tutkintavangilla on oikeus olla yhteydessä joihinkin henkilöihin ja joihinkin taas ei. tiukoissakin rajoituksissa on sallittua yleensä olla yhteydessä puolisoon valvotusti.

Tällöin tulee voida varmistua siitä, ettei tutkintavanki tosiasiallisesti saa yhteyttä sellaiseen henkilön, johon hän ei saa olla yhteydessä. Haasteena on esimerkiksi kuka prepaid-liittymään vastaa ja kenen hallussa se on.

Kyse on siis sen varmistamisesta, ettei puhelun vastaanottaja kuulu yhteydenpitorajoitusten piiriin, ja yhtä lailla myös siitä, ettei rajoitusten piiriin kuulumatonta henkilöä voida käyttää rajoitusten kiertämiseksi esimerkiksi soitonsiirron tai kaiutinpuhelun avulla, jolloin samassa puhelussa voi olla vaikka useita samassa jutussa vangittuja henkilöitä.

Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltuuksista

Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltuudet yhteydenpitorajoitusten valvontaan perustuvat tutkintavankeuslain 8:6.3:iin. Puhelimen käytön ehdoksi voidaan asettaa, että tutkintavanki ilmoittaa, kehen hänellä on tarkoitus olla yhteydessä. Jos tutkintavanki ei pyynnöstä ilmoita, kenelle hänen on tarkoitus soittaa, puhelimen käyttö voidaan evätä (HE 263/2004 vp, s. 225).

Mikäli tutkintavanki ilmoittaa väärän henkilön, hän syyllistyy tutkintavankeuslain 10:3:n mukaiseen järjestysrikkomukseen. Lisäksi tutkintavankeuslain 8:6.3:n mukaan puhelimen käyttö voidaan keskeyttää tai evätä, jos näin on tarpeen tehdä rikoksen estämiseksi, vankilan järjestyksen ylläpitämiseksi tai jos puhelu vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

Tutkintavankeuslain esitöissä ei ole tarkemmin avattu sitä, että miten edellä mainittua valvontaa voidaan konkreettisesti tehdä. Sen sijaan poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien osalta tätä on avattu enemmän (HE 90/2005 vp, s. 85). Lähtökohtana on ollut, että puhelua valvovan henkilön on asianmukaisesti varmistuttava siitä, ettei puhelu ole yhteydenpitorajoituksen vastainen.

Tällöin puhelua valvova henkilö voi pyrkiä varmistumaan sen henkilön henkilöllisyydestä, johon tutkintavanki on puhelimitse yhteydessä, esimerkiksi selvittämällä, kenen hallinnassa tutkintavangin ilmoittama puhelinnumero on ja kuka tästä puhelinnumerosta vastaa. Jos riittävän luotettavaa tunnistusta ei ole mahdollista suorittaa puhelimitse, ei puhelua tai sen jatkamista tule sallia.

Käytännön haasteita valvonnassa

Edellä esitetyn perusteella vankilassa voidaan siis pyrkiä selvittämään ja varmistamaan jo ennen puhelua puhelinnumeron haltija esimerkiksi tietojärjestelmistä ja avoimista lähteistä, josta on kuitenkin epäselvyyttä Rikosseuraamuslaitoksen käytännöissä.  Esimerkiksi prepaid-liittymien haltijaa ei luonnollisestikaan voi saada selville etukäteen. Tästä johtuen puhelun alussa tulee voida kuunnella, että kuka puheluun vastaa.

Tämä on edellytys jo sille, että voidaan arvioida tutkintavankeuslain 8:6.3:ssa mainittua puhelun epäämistä tai keskeyttämistä. Kyse on siis puhelun toisen osapuolen selvittämisestä, joten sitä ei tule sekoittaa varsinaiseen puhelun kuuntelemiseen, josta säädetään tutkintavankeuslain 8:7:ssä.

Tilanne on ongelmallisempi silloin, jos puhelun vastaanottajasta on jo varmistuttu ja puhelun annettu alkaa, mutta puheluun liitetään vasta sen jälkeen yhteydenpitorajoitusten piiriin kuuluva henkilö. Tämän todentaminen edellyttäisi käytännössä jo alun perin tutkintavankeuslain 8:7:n mukaista puhelun kuuntelemista, jolloin myös sille säädetyt edellytykset tulisi olla käsillä. Mikäli tällöin kesken puhelun kävisi ilmi yhteydenpitorajoitusten kiertäminen, olisi ensisijainen toimenpide keskeyttää puhelu tutkintavankeuslain 8:6.3:n mukaisesti.

Muut Pohjoismaat edellä

Vankilaturvallisuuden ja vankeusaikaisen rikollisuuden estämisen haasteet ovat saman tyyppisiä kaikissa Pohjoismaissa. Yhtäläisyydet ovat korostuneet erityisesti viime aikoina, kun esitutkintaviranomaiset ovat eri valtioissa kohdistaneet toimenpiteitä rajat ylittävään, ammattimaiseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tämä kertoo siitä, että vankilat ja koko rikosseuraamusala tulee huomioida yhä vahvemmin rikosoikeudellisessa ketjussa.

Muissa Pohjoismaissa lainsäädäntöä on uudistettu ja pyritty löytämään myös uusia käytäntöjä päivittäiseen turvallisuustyöhön vankiloissa. Entistä enemmän onkin huomioitu rikosseuraamusalan rooli koko rikosoikeudellisessa ketjussa ja se, että esitutkintaviranomaisten toiminta vaikuttaa suoraan vankiloihin.Vankiloiden pitää pystyä turvaamaan omalta osaltaan rikosprosessin toteutuminen ja pystyä suorittamaan riittävän tehokasta valvontaa, jottei yhteydenpitorajoitukset vaarannu.

Blogi

Kokonaisturvallisuus ja yleinen varautumisvelvollisuus

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kokonaisturvallisuus ja yleinen varautumisvelvollisuus

Yhteiskunnan varautumista kehitettiin Suomessa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä niin sanotun totaalisen maanpuolustuksen kautta. Termiä pidettiin liian yksipuolisena, joten tilalle otettiin kokonaismaanpuolustuksen käsite. Kokonaismaanpuolustuksessa oli edeltävää mallia laaja-alaisempi lähestymistapa, ja siitä tuli viime vuosikymmeniksi Suomen varautumisen perusperiaate.

Sen määrittämän lähestymistavan kautta Suomi on kehittänyt ja ylläpitänyt varautumisen perusteita. Tärkeitä alkuajan merkkipaaluja kehityksessä olivat esimerkiksi vuonna 1958 säädetyt väestönsuojelulaki (438/1958) ja laki varmuusvarastoista (531/1958), jotka olivat osaltaan vastaus yhteiskunnan laaja-alaisen varautumisen tarpeeseen.

Väestönsuojelulain myötä tulivat väestönsuojelujohtajakurssit (Teli-suojelukurssit), joita ensimmäisen kerran järjestettiin vuonna 1959. Väestönsuojelujärjestön ja puolustustaloudellisen suunnittelukunnan yhteisesti tekemän esityksen perusteella teollisuus ryhtyi omin toimenpitein kohottamaan yritysten suojeluvalmiutta.

Teollisuuden Keskusvaliokunta perusti samana vuonna Teollisuuden ja liike-elämän väestönsuojelun johtokunnan (Teli-johtokunta). Teli-johtokunnan toimiala laajentui poikkeusolojen väestönsuojelusta yrityksen kokonaissuojeluksi.

Vuonna 1976 Teli-johtokunta sisällytti koulutusohjelmaan yhä enemmän normaaliaikojen suojelu- ja turvallisuuskoulutusta. Mukaan tulivat muun muassa suojelujohtaja-, vartiointi- ja tietojensuojelukurssit. Tällöin syntyi käsite kokonaissuojelu, jonka pohjalta kehittyi myöhemmin kokonaisturvallisuus ja yritysturvallisuuden malli.

Kokonaisturvallisuus yhteistoimintamallina varautumisessa

Kokonaisturvallisuusajattelulla on pitkä perinne Suomessa. Se on vakiinnuttanut asemansa Suomessa sekä käsitteenä että toimintamallina. Kokonaisturvallisuus näyttäytyy muun muassa selonteoissa, strategioissa ja lainvalmisteluasiakirjoissa.

Kokonaisturvallisuus tarjoaa Suomen kokoiseen maahan hyvät puitteet tarkastella yhteiskunnan turvallisuutta laaja-alaisesti kaikki oleelliset osa-alueet huomioon ottaen sekä hyödyntämällä eri tahoilla oleva tieto, taito ja resurssit kustannustehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla, korostaen yhteistyön merkitystä.

Kokonaisturvallisuus ei terminä juurikaan esiinny lainsäädännössä, mutta varsinkin viime vuosina sitä on käytetty melko laaja-alaisesti muun muassa hallitusten esitysten perusteluissa. Kokonaisturvallisuuden sisällölle sinänsä on olemassa vankka ja laaja-alainen säädöspohja.

EU:ssa kokonaisturvallisuus ei näyttäydy sellaisenaan terminologisesti, mutta unionin strategioista ja päätöksistä on nähtävissä, että näkökulma on viime vuosina mennyt kohti yhä laaja-alaisempaa ja kokonaisvaltaisempaa turvallisuusajattelua. Lisäksi on korostettu erityisesti jäsenvaltioiden yhteistyötä turvallisuuden eri sektoreilla.

EU:lla on lukuisia strategioita eri kokonaisturvallisuuden osa-alueille, kuten kyberturvallisuuteen, järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan, hybridiuhkiin ja pakolaisvirran hillintään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on oikeuskäytännössään puolestaan jättänyt valtioille verrattain laajan harkintavallan yleisen hätätilan, ja siten poikkeusolojen määrittelyyn.

Resilienssi vahvemmin mukaan

Viime vuosina osaksi kokonaisturvallisuutta on otettu vahvemmin myös resilienssi, joka on korostunut yhä enemmän turvallisuuspolitiikan keinona ja päämääränä. Termiä resilienssi käytetään osin samassa merkityksessä kuin termiä kriisinkestävyys. Kokonaisturvallisuuden yhteydessä resilienssillä yksilöiden ja yhteisöjen kykyä ylläpitää toimintakykyä muuttuvissa olosuhteissa sekä valmius kohdata häiriöitä ja kriisejä sekä palautua niistä.

Resilientisti toimiva yhteiskunta sekä edellyttää että edistää eri toimijoiden yhteistoimintakykyä. Alusta asti kokonaisturvallisuuden piiriin on nähty kuuluvan varautuminen, häiriötilanteiden hallinta ja niistä toipuminen. Näistä resilienssi kytkeytyy suoraan kahteen jälkimmäiseen vaiheeseen. Valtion, yhteiskunnan ja yksilöiden resilienssin edistäminen puolestaan voidaan nähdä erottamattomana osana varautumispolitiikkaa.

Nykyisellään varautuminen toteutetaan kokonaisturvallisuuden käsitteen kautta, joka on vähitellen korvannut aiemmin käytössä̈ olleen kokonaismaanpuolustuksen käsitteen. Keskeistä kokonaisturvallisuudessa on varautumisen toteuttaminen laaja-alaisen ja poikkihallinnollisen yhteistyön kautta. Häiriötilanteisiin varautuessa, ja niiden sattuessa, suomalainen yhteiskunta turvaa erikseen määritellyt elintärkeät toiminnot viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana.

Varautumisvelvoite koskee kaikki viranomaisia

Varautuminen näkyy lainsäädännössä esimerkiksi valmiuslain (1552/2011), pelastuslain (379/2011) ja muun erityislainsäädännön varautumisvelvoitetta koskevana sääntelynä. Valmiuslaissa säädetään valtion sisäisistä, Suomen viranomaisten toimivaltuuksista poikkeusolojen aikana väestön turvallisuuden ja elinmahdollisuuksien sekä yhteiskunnan toimivuuden varmistamiseksi. Valmiuslainsäädännöllä pyritään varmistamaan väestön turvallisuus ja elinmahdollisuudet sekä yhteiskunnan toimivuus poikkeusoloissa.

Valmiuslain 12 §:n mukaan valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten julkisoikeudellisten laitosten, muiden valtion viranomaisten ja valtion liikelaitosten sekä kuntien, kuntayhtymien ja muiden kuntien yhteenliittymien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös poikkeusoloissa.

Varautusmisvelvoite koskee kaikkia viranomaistasoja keskus-, alue- ja paikallishallinnossa. Viranomaisten on varauduttava poikkeusoloihin tekemällä valmiussuunnitelmia ja valmistelemalla etukäteen poikkeusolojen toimintaansa.

Organisaation toimintakyky poikkeusoloissa on riippuvainen muun muassa henkilöstön varaamisesta ja kouluttamisesta poikkeusolojen tehtäviin. Lisäksi on tehtävä ulkoisia järjestelyjä kuten toimitilojen ja niiden tietoliikenneyhteyksien suunnittelua sekä hälytysjärjestelmän luominen. Eri viranomaisten välille on solmittava yhteistoimintakanavat ja varauduttava poikkeusolojen tiedottamiseen omalla toimialalla.

Varautumista johtaa ja valvoo valtioneuvosto sekä kukin ministeriö toimialallaan. Kukin ministeriö yhteensovittaa varautumista omalla toimialallaan. Valmiuslainsäädäntöön kuuluu myös puolustustilalaki (1083/1991). Lisäksi eräillä aloilla on säädetty poikkeusoloja koskevia säännöksiä.

Sotilaallinen huoltovarmuus

Huoltovarmuudella tarkoitetaan väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömän kriittisen tuotannon, palvelujen ja infrastruktuurin turvaamista vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Sotilaallinen huoltovarmuus tarkoittaa alakäsitteenä huoltovarmuustoimenpiteitä, joilla pyritään turvaamaan erityisesti maanpuolustuksen kannalta välttämätöntä tuotantoa, tuotantokykyä, palveluja ja infrastruktuuria.

Sotilaallinen huoltovarmuus kytkeytyy erottamattomasti lähes kaikilla yhteiskunnan alueilla tehtävään huoltovarmuustyöhön. Esimerkkinä voidaan todeta, että Puolustusvoimat osallistuu kaikkien huoltovarmuusorganisaatiossa toimivien sektorien ja poolien työhön.

Sotilaallisella huoltovarmuudella turvataan Puolustusvoimien kriittisten järjestelmien toimintakyky kaikissa oloissa. Sodan ajan puolustuskyky perustuu suurelta osin muualta yhteiskunnasta saataviin resursseihin. Sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen edellyttää, että sotilaallinen varautuminen ja siviiliyhteiskunnan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen yhteensovitetaan sekä yhteistyötä Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden huoltovarmuustoimijoiden kanssa tiivistetään.

Keskeisimmät huoltovarmuutta koskevat säännökset ovat laissa huoltovarmuuden turvaamisesta (1390/1992) ja valtioneuvoston päätöksessä huoltovarmuuden tavoitteista (1048/2018). Huoltovarmuustyön lainsäädännöllinen perusta määritetään huoltovarmuuslaissa. Huoltovarmuuslain painopiste on ennakoivissa toimenpiteissä. Laki kohdistaa velvoitteita vain viranomaisille, mutta rakentaa yhteistyöpuitteet viranomaisten ja elinkeinoelämän välille.

Perinteisesti huoltovarmuussäädökset ovat tähdänneet välttämättömien toimintojen turvaamiseen poikkeusoloissa. Vasta 2000-luvulla näkökulmaa on määrätietoisesti avarrettu poikkeusoloista kattamaan myös normaaliolojen häiriötilanteita.

Tämä huoltovarmuuden käsitteen laajentaminen on periaatteellisesti merkittävä muutos. Käsitteen ja lain soveltamisalan piiriin kuuluvat nykyisin poikkeusolojen rinnalla myös normaaliolojen vakavat häiriöt. Tämän lisäksi laissa nykyisin oleva huoltovarmuuden määritelmä korostaa kriittisten teknisten järjestelmien toimivuutta.

Kehittämistarpeita

Poikkeustilanteissa viranomaisilta edellytetään nopeita ratkaisuja ja toimintaa tilanteen haltuun ottamiseksi. Viranomaisilla on oltava riittävät toimivaltuudet ja resurssit jo normaalioloissa voidakseen toimia ennaltaehkäisevästi ja vastata häiriötilanteisiin ennen kuin ne eskaloituvat.

Kansallisen turvallisuuden vaikutusten arvioinnissa korostettiin, että nykyiset hallintorakenteet eivät riittävästi kohtaa turvallisuusympäristöä ja sieltä esiin nousevia monitahoisia uhkakuvia. Kysymysten asianmukainen huomioiminen päätöksenteossa vaatii nykyistä pitkäjänteisempää, yhtenäisesti resursoitua ja poliittisesti johdettua turvallisuusjohtamisen prosessia osana valtion johtamista.

Kokonaisturvallisuuteen vaikuttavien lainsäädäntöhankkeiden haasteena on, että lainvalmistelu keskittyy yksittäiseen ministeriöön. Mittavien lakihankkeiden, kuten valmiuslain, valmistelu ja arviointi edellyttää laaja-alaisuutta sekä sitoutumista hallituskausien ylitse tehtävään työhön. Lainvalmistelun lisäksi on tärkeää huomioida toimeenpano.

Blogi

Kyberrikokset tuomioistuimissa – missä kyberrikolliset ovat?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberrikokset tuomioistuimissa – missä kyberrikolliset ovat?

Olin kertomassa meidän kyberrikollisuuteen liittyvästä tutkimuksesta Tietoturva ry:n Tietoturvakatsaus 2022 -webinaarissa. Kyberrikollisuuteen liittyvä kansainvälisesti tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Tutkimus on kuitenkin tekniikkaan ja insinööritieteisiin painottunutta.

Kyberrikollisuutta koskeva kotimainen kriminologinen ja rikosoikeudellinen tutkimus on ollut hyvin vähäistä, vaikka kyberrikosten sääntely on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana. Rikoslaissa keskeisenä on 38 luku, jossa säädetään tieto- ja viestintärikoksista. Kyberrikoksia koskevia säännöksiä sisältyy myös muihin rikoslain lukuihin.

Poliisin tietoon tulleet rikokset ja tuomiot

Poliisiin tietoon tulleiden tieto- ja viestintärikosten määrä on kasvanut selvästi 2010-luvulla. Vuonna 2010 poliisin tietoon tuli yhteensä 717 rikosta, vuonna 2019 peräti 5202 rikosta. Valtaosan tästä kasvusta selittää kuitenkin identiteettivarkauden kriminalisointi vuonna 2015. Muiden nimikkeiden yhteenlaskettu määrä on kasvanut vuosien 2010–2019 aikana maltillisemmin, mutta kuitenkin noin 80 prosenttia.

Tietoon tulleiden rikosten määrään suhteutettuna tieto- ja viestintärikoksista käräjäoikeuksissa tuomittujen rangaistusten määrä on varsin matala: vuosina 2015–2019 tuomittujen henkilöiden määrä (yhteensä 206 henkilöä) on ollut vuosittain korkeimmillaan 48. Koska tuomiotilastot laaditaan päärikosperustaisesti, suora vertailu kaikki rikosepäilyt erikseen laskeviin poliisitilastoihin on harhaanjohtava. Paremmin vertailukelpoinen, tuomioissa syyksi luettujen rikosten määrä onkin selvästi korkeampi, viime vuosina keskimäärin vajaat 500 kappaletta.

Eroa päärikospohjaiseen tuomittujen määrään selittää erityisesti rangaistusasteikoltaan vakavampien rikosten oheisrikoksena esiintyvien identiteettivarkauksien suuri määrä viime vuosina. Tästä rikostilastointiin liittyvästä seikasta huolimatta tieto- ja viestintärikoksista tuomittujen määrää voidaan pitää yllättävän alhaisena. Esimerkiksi vuonna 2018 poliisi kirjasi lähes 500 tietomurtoepäilyä, mutta seuraavana vuonna tuomittiin ainoastaan kaksi henkilöä tietomurrosta, ja syyksi luettiin viisi rikosta.

Selvästi yleisin seuraamus on tuomioistuimessa määrätty sakko, joka oli seuraamuslajina noin neljässä viidestä tuomiosta. Näiden lisäksi vuosina 2015–19 määrättiin 17 rangaistusmääräystä. Yhteensä 7 henkilöä tuomittiin viiden vuoden aikana ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Näistä kolmessa tapauksessa päärikoksena oli tietoliikenteen häirintä, neljässä törkeä tietoliikenteen häirintä.

Teonpiirteet vuosien 2015–2019 käräjäoikeusaineistossa

Kaikkien tuomioiden osalta voidaan yleishavaintona todeta, että edistyneempiä ”hakkerointitaitoja” ilmentävät rikokset ovat aineistossa vähemmistössä. Noin 80 prosenttia rikoksista tehtiin menetelmin, joka vastaavat tietojärjestelmän normaalia käyttöä, kuten esimerkiksi toisen henkilön käyttäjätunnuksen ja salasanan hyödyntämistä järjestelmään kirjautuessa (tietomurto). Haittaohjelmaa tai algoritmia käytettiin ainoastaan 12 tapauksessa.

Yleisin syyksi luettu tieto- ja viestintärikos tuomioaineistossamme on viestintäsalaisuuden loukkaus. Tietoliikenteen häirintärikoksissa (perusmuotoinen tai törkeä) korostuvat puolestaan aiheettomat hätäkeskussoitot. Noin 80 % tuomioista oli kyse tällaisesta teosta. Pahimmissa tapauksissa soittoja oli tehty useita satoja kertoja.

Tietosuojarikoksia puolestaan dominoivat potilastietojen asiattomat katselut, ja mukana on lisäksi useita tapauksia, joissa poliisi tuomittiin samalla virkavelvollisuuden rikkomisesta Poliisiasiain tietojärjestelmän tietojen perusteettomasta käytöstä.

Törkeissä tietomurroissa tekokokonaisuudet olivat huomattavasti laajempia ja tekotavoiltaan teknisesti vaativampia, mutta toisaalta näitä tuomioita oli aineistossa ainoastaan kaksi kappaletta viiden vuoden aikana. Törkeiden tietomurtojen lisäksi edistyneempiä kyberrikoksia aineistossa edustavat tietojärjestelmä häirintärikokset. Törkeistä tietomurroista tuomitut tuomittiin myös törkeästä tietojärjestelmän häirinnästä.

Palvelunestohyökkäykset ovat keskeinen tekotapa näissä rikoksissa, ja yhtä tapausta lukuun ottamatta muissa tuomiossa, joissa syyksi luettiin joko perusmuotoinen tai törkeä tietojärjestelmän häirintä, kyseessä oli nimenomaan tällainen teko. Ainoastaan seitsemän tuomioita sisälsi vähintään yhden tällaisen teon, joten näidenkin rikosten voidaan todeta olevan vielä varsin harvinaisia tuomioistuimissa.

Johtopäätöksiä

Tuomioistuinaineistomme analyysin perusteella vaikuttaa siltä, että keskeinen syy suhteellisen lievään rangaistuskäytäntöön tieto- ja viestintärikoksissa on se, että tällä hetkellä tuomioon saakka päätyvät rikokset edustavat verrattain lieviä tekomuotoja. Vaikka onkin todennäköistä, että rikosilmoituksiksi päätyy vain pieni osa kaikista kyberrikoksista, on tietoon tulleiden rikostenkin empiirisessä tutkimuksessa paljon tehtävää, joka voisi hyödyttää rikoksentorjuntaa.

Suuri ero tietoon tulleiden rikosten ja syyksi luettujen tieto- ja viestintärikosten lukumäärässä viittaa siihen, että valtaosa rikosepäilyistä päättyy joko esitutkintaan tai syyteharkintaan, mutta syitä tähän ei tunneta. Toisaalta on selvää, ettei viranomaisten tietoon tulleen kyberrikollisuuden koko kuvaa saada selville keskittymällä ainoastaan rikoslain 38 luvun mukaisiin rikosepäilyihin tai -tuomioihin, vaan rikosilmoituksia ja tuomioita tulisi käydä laajemmin läpi useampien sellaisten rikoslajien osalta, joissa on todennäköisesti kyberrikollisuuden elementtejä. Tällaisia rikoslajeja ovat muun muassa huumausainerikokset, petosrikokset, laittomat uhkaukset sekä yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen.

Kyberrikokset ovat tällä hetkellä merkittävä haaste rikosoikeusjärjestelmälle ja sitä kautta rikosvastuun toteutumiselle. Vaikuttaa selvältä, että lisäpanostukset kyberrikollisuuden torjuntaan ja paljastamiseen ovat tarpeen. Kyberturvallisuuden kehittämistoimia on tehty kansallisesti ja EU-tasolla. Näissä korostuu vahvasti julkisen sektorin rooli ja erilaiset sääntelyratkaisut.

Kyberturvallisuuden kannalta olennaista on kuitenkin elinkeinoelämän rooli ja yritysten riskienhallinta, jonka takia eri sääntelyratkaisuiden kannustinvaikutuksiin ja tehokkuuteen pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tämän takia olisi tärkeää, että aihetta tutkittaisiin monipuolisesti, kun kyberrikollisuus kasvaa voimakkaasti. Kyberrikollisuuden laajuus voi olla paljon suurempi kuin tiedetään, ja taloudellisten vahinkojen arviointi on tästä syystä haastavaa. Tämän takia olisi tärkeää kehittää myös kyberrikosten mittaamista ja seurantaa.

Blogi

Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton 50-vuotisjuhla – historian havinaa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton 50-vuotisjuhla – historian havinaa

Yksityisetsivätoiminta on monelle tullut tutuksi elokuvista, tv-sarjoista ja romaaneista. Harva kuitenkaan tuntee yksityisetsiviä tai tietää mitä he tekevät Suomessa. Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliitto vietti 50-vuotisjuhlia Tampereella 23.7.2022. Minulla oli ilo ja kunnia olla puhumassa juhlissa, joten tässä blogissa tarkastellaan yksityisetsivätoiminnan kehitystä.

Yksityisetsivätoiminta alkaa Yhdysvalloissa

Nykymuotoisen yksityisetsivätoiminnan voidaan katsoa alkaneen Yhdysvalloista. Se sai yksityisellä sektorilla alkunsa tarpeesta, jota julkinen poliisi ei pystynyt täyttämään. Julkinen valvonta oli 1800-luvulla kehittymätöntä ja hajanaista sekä keskittynyt rikollisuuden torjunnan sijaan partioiden näkyvillä oloon. Näin ollen yksityisetsivistä tuli olennainen osa valvontaa.

Yhdysvaltojen yksityisetsivätoiminta kehitettiin 1830-luvulla, ja se laajeni Allan Pinkertonin toimesta vuonna 1850 toimimaan suurten yritysten muun muassa huijauksiin ja kavalluksiin liittyvissä tutkimuksissa. Pinkerton oli skotlantilaissyntyinen ja Chicagossa asunut poliisietsivä, joka ymmärsi, että yksityisille turvallisuuspalveluille oli olemassa markkinat. Silloin oli käynnissä teollinen ekspansio, kultalöydöt sekä uusien postivaunu- ja rautatielinjojen avaaminen, mikä toimi myös kasvualustana rikollisuuden kasvulle. Näin turvallisuutta kaipaavia asiakkaita riitti.

Myös junarosvot saivat kokea yksityisetsivien taidot 1860- ja 1870-luvuilla, kun esimerkiksi rautatiet, kaivosyritykset ja vakuutusyhtiöt palkkasivat yksityisetsiviä jahtaamaan karkulaisia ja soluttautumaan lainsuojattomien jengeihin. Pinkertonin yritys kasvoi ja laajeni voimakkaasti. Hänellä oli jo 20 toimistoa ympäri Yhdysvaltoja 1900-luvun alussa. Yhdysvalloissa perustettiin myös kansainvälinen yksityisetsivien yhdistys World Association of Detectives (W.A.D.) vuonna 1925.

Yksityisetsivät toimivatkin tosiasiallisena kansallisena poliisivoimana kuuden vuosikymmenen ajan 1870-luvulta lähtien. He täyttivät osa- ja liittovaltiollisen tason valvontapalvelujen puutteet, jotka olivat olemassa Federal Bureau of Investigationin (FBI) perustamiseen saakka, eli vuoteen 1935 asti.

Yksityisetsivätoiminnan käynnistyminen Suomessa

Ensimmäisen maailmansodan vuoksi useille tavaroille oli määrätty vientikieltoja ja rajoituksia Suomessa. Kielloista huolimatta niitä päätyi kuitenkin Ruotsiin, koska myyminen sinne oli kannattavampaa. Salakuljetuksesta tuli pian ammattimaista.

Tullihallitus joutui tekemään mittavia valvontaoperaatioita salakuljettajien kiinni saamiseksi. Venäläiset esittivät väitteitä vientikiellossa olevien tavaroiden salakuljetuksesta rajan yli saman tullivartioaseman kautta. Epäiltiin, että osa Tornion tullivartijoista oli lahjottuja. Tullitarkastaja Stjernvall ehdotti, että hän voisi palkata Helsingin yksityisestä salapoliisitoimistosta kaksi salapoliisia selvittämään salakuljetuksia. Tullihallitus hyväksyi ehdotuksen, jonka myötä sovittiin toimeksiannosta.

Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annettu laki säädettiin vuonna 1919, jossa on mainittu myös yksityisetsivän ammatti. Asetus yksityisetsivän ammatista säädettiin vuonna 1944. Samalta vuodelta on tapaus, jossa yksityisetsivä Vilho Vesterinen tutki Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) Helsingin tehtaiden kahvivarkautta. Yksityisetsivä sai henkilön kiinni, kun hän oli varastanut raakakahvia kaksi kiloa. Siihen aikaan ihmiset paahtoivat raakakahvin kotonaan. Kahvin säännöstelyn takia sitä sai vain neljänneskilon kuukaudessa.

Liitto perustetaan ja kansainvälinen yksityisetsivien kokoontuminen Suomessa

Yksityisetsivät Seppo Teräluoto ja Heino Jurva perustavat Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton Helsingissä vuonna 1972. Siihen liittyi noin 20 jäsentä. Teräluoto toimi yhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana vuoteen 1996 asti.

W.A.D. järjesti kansainvälinen yksityisetsivien kokouksen Helsingissä hotelli Intercontinentalissa vuonna 1978. Kokouksen järjestäjinä toimivat yksityisetsivät Matti Westerholm ja Markku Vuorela sekä poliisi Henry Nyberg.

Pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi kokouksesta piirroksen Helsingin Sanomiin, joka on tämän blogin kuvana. Kokous oli sen verran merkittävä siihen aikaan, että itänaapurissamme oltiin myös siitä erittäin kiinnostuneita. Epäiltiin, että he olivatkin lähettäneen kokoukseen oman ”edustajan”.

Yksityisetsivän monipuoliset ja kehittyvät tehtävät

Yksityisetsivien toimeksiannot kasvoivat 1970–80-luvulla Suomessa. Toimeksiannot vaihtelivat maan ja taivaan väliltä. Oli esimerkiksi polttoainevarkauksia ja rahaan liittyvien kavalluksien tutkimisia. Kaupan ala työllisti myös paljon koeosto- ja myymäläetsivätehtävillä.

Oma lukunsa oli avioliittolaki, joka muuttui vuonna 1987. Tätä ennen näytön saaminen uskottomuudesta aiheutti yleensä sen, että sai avioeron heti. Oli myös mahdollista, että menetti tasinko-oikeuden. Kyseisiä toimeksiantoja oli todella paljon eri puolilla Suomea siihen aikaan. Tänä päivänäkin tehdään vielä toimeksiantoja, joissa selvitetään uskottomuustapauksia, mutta ei enää samassa mittakaavassa. Yksityisetsivät etsivät myös kadonneita henkilöitä ja tutkivat lähisukulaisten välisiä väärinkäytöksiä sekä muita rikoksia.

Teknologia on muuttanut yksityisetsivätoimintaa paljon vuosikymmenien aikana. Liiketoiminnan kansainvälistyminen on näkynyt toimeksiantojen lisääntymisenä. Internet on vaikuttanut myös yksityisetsivien tehtäviin, kun sitä kautta esimerkiksi myydään varastettuja tai väärennettyjä tuotteita. Lisäksi erilaiset talous- ja kyberrikokset työllistävät tänä päivänä paljon yksityisetsiviä.

Yksityisetsivän ammatti on nykyään hyvin monipuolinen ja vaatii laaja-alaista erityisosaamista. Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton yksi tärkeä tehtävä on kehittää jäsenten ammattitaitoa järjestämällä koulutustilaisuuksia sekä opinto- ja tutustumismatkoja ja seuraamalla turvallisuusalan kansainvälistä kehitystä. Liitto on myös aktiivisesti mukana kansainvälisissä ja kansallisissa foorumeissa. Erinomaisen hyvää juhlavuotta liitolle!

Blogi

Tapahtumanjärjestäjän työturvallisuuslain mukaiset velvoitteet henkilöstön osalta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Tapahtumanjärjestäjän työturvallisuuslain mukaiset velvoitteet henkilöstön osalta

Suomen kesä on kauneimmillaan. Aurinko paistaa myös pitkästä aikaan tapahtumanjärjestäjille, kun vihdoin voidaan järjestää taas yleisötilaisuuksia. Henkilöstön saatavuus on ollut kuitenkin haasteena monelle tapahtumanjärjestäjälle. Tämän takia isompiin yleisötilaisuuksiin on houkuteltu henkilöstöä, niin palkattuja työntekijöitä, vapaaehtoistyöntekijöitä kuin talkootyöntekijöitä. Minulle on tullut paljon kysymyksiä aiheesta, että miten vastuut silloin menevät työturvallisuuslain näkökulmasta. Tämän takia asiaa tarkastellaan tässä blogissa.

Keskeiset työturvallisuuslain velvoitteet

Tapahtumanjärjestäjä toimii usein työnantajan roolissa, ja tällöin sovelletaan työturvallisuuslakia. Työturvallisuuslain 8 §:n 1 momentissa asetetaan työnantajalle yleinen huolehtimisvelvoite. Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.  Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat.

Työturvallisuuslain 8 §:n 3 momentin mukaan työnantajan on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Mahdollisuuksien mukaan on noudatettava seuraavia periaatteita: 1) vaara- ja haittatekijöiden syntyminen estetään, 2) vaara- ja haittatekijät poistetaan tai, jos tämä ei ole mahdollista, ne korvataan vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla, 3) yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet toteutetaan ennen yksilöllisiä ja 4) tekniikan ja muiden käytettävissä olevien keinojen kehittyminen otetaan huomioon.

Työnantajan on myös jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta työturvallisuuslain 8 §:n 4 momentin mukaan. Työnantajan on tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen. Työturvallisuuslain 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä se, milloin niitä ei voida poistaa, ja arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle.

Edellä mainittujen työturvallisuuteen liittyvien velvoitteiden lisäksi työturvallisuuslaissa säädetään myös monista muista työturvallisuuteen liittyvistä seikoista, joista niin tapahtumanjärjestäjän kuin työntekijän on huolehdittava.

Vapaaehtoistyöntekijät

Yleisötilaisuuksissa on usein mukana vapaaehtoistyöntekijöitä, joista on säädetty työturvallisuuslain 55 §:ssä. Säännös koskee tilanteita, joissa henkilöt suorittavat työtä työpaikalla olematta työsuhteessa ja saamatta siitä vastiketta. Vapaaehtoistyön kuuluminen työturvallisuuslain piirin edellyttää sopimusta työnantajan ja vapaaehtoistyöntekijän kesken ja sitä, että hän tekee samaa tai samankaltaista työtä kuin  muut työntekijät.

Vapaaehtoistyöhön sovelletaan työturvallisuuslakia vain rajoitetusti. Työnantajan on huolehdittava siitä, ettei vapaaehtoistyöntekijän turvallisuudelle tai terveydelle aiheudu haittaa tai vaaraa. Vapaaehtoistyöntekijä on velvollinen noudattamaan turvallisuusohjeita sekä käyttämään asianmukaisia suojaimia ja apuvälineitä.

Tapahtumanjärjestäjän kannattaa tehdä sopimus vapaaehtoistyöstä vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Sopimus velvoittaa kumpaakin osapuolta huolehtimaan velvoitteistaan. Muissa tilanteissa vapaaehtoistyöntekijän työ jää työturvallisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Vapaaehtoistyöntekijän työolosuhteiden ja hänen käyttämiensä koneiden ja laitteiden tulee täyttää työturvallisuussäädösten vaatimukset. Järjestäjän on annettava tietoja vaara- ja haittatekijöistä sekä opastusta koneiden ja laitteiden käytössä, varattava tarvittavat suojaimet käyttöön ja annettava opastusta niiden käytössä.

Talkootyö ja vakuuttaminen

Tapahtumanjärjestäjät käyttävät usein apuna yhdistyksiä, jotka tekevät talkootyötä. Talkootyö ei kuulu työturvallisuuslain piiriin, ellei kyseessä ole lain tarkoittama vapaaehtoistyö. Talkootyöhön liittyy myös terveys- ja tapaturmariskejä, kun toimitaan yleisötilaisuudessa. Siten on syytä noudattaa, ja työturvallisuuslain tarkoittamassa vapaaehtoistyössä on noudatettava, työsuojelusäädöksiä.

Onnettomuuden sattuessa tilaisuuden järjestäjä voi joutua korvausvastuuseen vahingonkorvauslain perusteella.  Tämän takia talkoolaiset tulisi vakuuttaa tapaturman varalta. Vakuutusten ottaminen kuuluu tapahtumanjärjestäjälle, koska se on viime kädessä vastuussa mahdollisista onnettomuuksista.

Tapaturmavakuutus korvaa tapahtumanjärjestäjälle, henkilöstölle ja talkooväelle sattuneet tapaturmat. Vastuuvakuutus sen sijaan korvaa yleisön, toimihenkilön tai ulkopuolisen henkilö- tai esinevahingot. Kokoontumislain 16 §:n mukaan poliisi voi määrätä yleisötilaisuuden järjestämisen edellytykseksi, että järjestäjällä on riittävä vastuuvakuutus mahdollisen korvausvelvollisuutensa varalta.

Blogi

Turvallisuusselvityksiin liittyviä haasteita erityisesti rikosseuraamusalan näkökulmasta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvallisuusselvityksiin liittyviä haasteita erityisesti rikosseuraamusalan näkökulmasta

Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen on selvittänyt turvallisuusselvityksiin liittyviä haasteita 29.5.2022 julkaistussa jutussa. Minua on myös haastateltu jutussa, koska meillä on Vaasan yliopistossa käynnissä Rikosseuraamuslaitoksen rahoittama tutkimus- ja kehittämishanke.

Olemme kirjoittaneet turvallisuusselvityksiin liittyen oikeudellisen artikkelin, jossa tarkastellaan turvallisuusselvitysmenettelyn sääntelyn kehitystä, nykytilaa ja haasteita. Artikkeli on julkaisuprosessissa. Tässä blogissa nostetaan esille keskeisiä haasteita rikosseuraamusalan näkökulmasta.

Henkilöstöturvallisuus korostuu ja turvallisuusselvitysten määrä kasvaa 

Henkilöstöturvallisuus on noussut viimeisten vuosikymmenten aikana kiinteäksi osaksi riskienhallintaa, joka on aiheuttanut myös sääntelyn kehittämistarpeita. Turvallisuusselvityslakia onkin uudistettu viime vuosien aikana useamman kerran. Tämän myötä suojelupoliisin haasteiksi ovat nousseet jyrkkä turvallisuusselvitysten määrän kasvu, selvitysten laatimiseen liittyvät resurssipuutteet ja turvallisuusselvitysten käyttöalan laajentaminen.

Turvallisuusselvitysmenettely on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella paljon niin lainsäädännön kuin käytännön tekemisen kannalta. On pystytty vastaamaan voimakkaasti kasvaviin selvitysmääriin ja hyödyntämään digitalisaatiota käsittelyssä. Esimerkiksi vuonna 2020 suojelupoliisi oli saanut lyhennettyä suppeiden ja perusmuotoisten turvallisuusselvitysten käsittelyaikoja 14 vuorokauteen digitalisaatioon tehdyillä panostuksilla, kuten siirtämällä kaikki asiakkaat sähköisen asioinnin piiriin sekä ottamalla käyttöön turvallisuusselvitysrekisterin.

Suojelupoliisi liitti suorakäyttöön vuoden 2021 aikana kolme rekisteriä: sakko-, rikos- ja ulosottorekisterit, jolloin turvallisuusselvityksen tekijä saa yhdellä haulla tarkistettua näistä rekistereistä löytyvät tiedot. Suojelupoliisi teki yli 90 000 turvallisuusselvitystä vuonna 2021, joista noin puolet tehtiin valtion viranomaisille.

Järjestäytyneen rikollisuuden kasvu näkyy vankiloissa

Suomessa järjestäytynyt rikollisuus kasvaa, koventuu ja kansainvälistyy, kuten on jo muissa Pohjoismaissa tapahtunut. Perinteisten prosenttijengien lisäksi on tullut ja tulee lisää ulkomaalaistaustaisia uusia rikollisryhmittymiä, joita johdetaan usein ulkomailta käsin. Nämä rikollisryhmittymät ovat hyvin verkostoituneita ja kansainvälisiä.

Järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan on tehty merkittäviä kansainvälisiä poliisioperaatioita viimeisen vuoden aikana, kuten FBI:n Anom-operaatio. Tällä hetkellä Suomen vankiloissa on paljon eri rikollisryhmittymien johtohahmoja ja jäseniä. Rikosseuraamuslaitos on ottanut käyt­töön neljässä vankilassa ­tur­val­li­suut­ta vaa­ran­ta­vien van­kien si­joit­ta­mi­sek­si te­hos­te­tun val­von­nan osas­to­ja 1.3.2022 alkaen, joissa on yh­teen­sä 134 van­ki­paik­kaa. Rikosseuraamuslaitoksen ta­voit­tee­na on es­tää muun muas­sa vankeusaikaista jär­jes­täy­ty­nyt­tä ri­kol­li­suut­ta.

Rikosseuraamusalan näkökulmasta tämä aiheuttaa haasteita, kun järjestäytyneen rikollisuuden jäseniä on paljon vankiloissa, josta käsin he pyrkivät jatkamaan rikollisuutta monin eri keinoin. Esimerkiksi Ruotsissa selvitetään tällä hetkellä useita tapauksia, joissa epäillään järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytköksissä olevien henkilöiden soluttautuneen Kriminalvårdeniin. Kyse on ollut vankiloiden työntekijöistä, joilla epäillään olleen kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen jo siinä vaiheessa, kun on rekrytoitu työtehtäviin.

Kriminalvårdenin turvallisuusosaston suunnitteluyksikön päällikön Maria Lindströmin mukaan soluttautumisriski on kasvanut, kun useita rikollisryhmien johtajia on tuomittu vankeuteen muun muassa Anom-operaation myötä. Heidän kohdallaan voivat tulla kyseeseen myös vapauttamisyritykset ja karkaamiset. Helsingborgissa toimiva rikollisryhmä on yrittänytkin vapauttaa vangittuna olevan johtajansa.

Turvallisuusselvitykset yhtenä keinona ennalta ehkäistä riskejä

Rikosseuraamuslaitoksen näkökulmasta turvallisuusselvitykset ovat yksi keino ennalta ehkäistä muun muassa vankiloihin kohdistuvaa soluttautumista sekä huumausaineiden ja kiellettyjen esineiden salakuljettamista. Tähän liittyen on kuitenkin useita haasteita jo pelkästään lainsäädännön näkökulmasta.

Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen opiskelijavalinnoissa voidaan tehdä turvallissuuselvityslain 21 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan vain suppea turvallisuusselvitys. Siinä ei tule ilmi muun muassa mahdolliset kytkökset järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tällä hetkellä henkilö, jota ollaan valitsemassa Rikosseuraamusalan koulutuskeskukseen opiskelijaksi, rinnastetaan turvallisuusselvityslain 22 §:n 2 momentin 3 kohdassa pelastusalan opiskelijaksi valittavaan.

Huomioon ottaen rikosseuraamusalan luonne ja siihen liittyvät vankilaympäristön turvallisuustarpeet olisi aihetta pohtia, että voitaisiinko alan opiskelijaksi valittava siirtää turvallisuusselvityslain 19 §:n 2 momentin 2 kohtaan, jossa on mainittu henkilöt, joita ollaan valitsemassa opiskelijaksi Poliisiammattikorkeakouluun ja rajavartiolaitoksen tehtäviin.

Vankiloihin työtehtäviin palkattaville henkilöille tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys. Rikosseuraamuslaitoksen ohjeen mukaan perusmuotoinen turvallisuusselvitys tehdään kaikista niistä henkilöistä, joiden työhön kuuluu vankien tai asiakkaiden kanssa työskentely. Tämä koskee muun muassa toistaiseksi voimassa oleviin ja määräaikaisiin virkasuhteisiin palkattavia, ulkopuolisia palveluntarjoajia ja vertaistukihenkilöitä.

Ohje koskee henkilöitä, joiden työhön kuuluu vankien tai asiakkaiden kanssa työskentely. Tällöin haasteena on se, että vankiloissa työskentelee säännöllisesti paljon sidosryhmien työntekijöitä eri yrityksien palveluksessa, kuten keittiötyöntekijöitä, siivoojia ja opetushenkilöstöä. Heidän työntekijöillensä tehdään suppea turvallisuusselvitys, joten sitä kautta on mahdollisuus myös päästä soluttautumaan vankilaan, osallistua vankiloihin suuntautuvaan salakuljetustoimintaan taikka muuhun rikolliseen toimintaan.

Vankiloissa tehtävät remontti- ja rakennusprojektit

Vankiloissa tehdään paljon erilaisia remontteja ja rakennusprojekteja. Senaatti-kiinteistöt vastaa vankilarakennuksien ylläpidosta ja kilpailuttaa rakennushankkeet. Tyypillisesti Senaatti-kiinteistöt kilpailuttaa yksittäisen vankilan remonttiprojektin, johon valitaan pääurakoitsija. Pääurakoitsijasta tehdään yritysturvallisuusselvitys.

Pääurakoitsija voi käyttää aliurakoitsijoita remontin eri vaiheissa, mutta on vastuussa käyttämiensä aliurakoitsijoiden töistä. Pääurakoitsijalle kuuluu työmaan johto ja vastuu turvallisuudesta. Pääurakoitsijan ja aliurakoitsijan työntekijöistä tehdään suppeat turvallisuusselvitykset, mutta aliurakoitsijoista harvoin tehdään yritysturvallisuusselvitystä, koska he eivät ole tilaajan sopimuskumppani.

Työntekijöiden osalta tulee samat haasteet esille suppeissa turvallisuusselvityksissä kuin aiemmin on esitetty sidosryhmien työntekijöistä. Lisäksi pää- ja aliurakoitsijoiden yrityksissä voi olla kesken rikostutkintoja, jotka eivät ole tulleet ilmi yritysturvallisuusselvityksessä. Järjestäytynyt rikollisuus onkin aktiivisesti mukana elinkeinoelämässä ja harjoittaa talousrikollisuutta. Bulvaaneja käytetään usein, mikä entisestään hidastaa ja vaikeuttaa näytön saamista yrityksen tosiasiallisesta toimijasta.

Johtopäätöksiä

Rikosseuraamusalan näkökulmasta nykyinen turvallisuusselvitysmenettely ei ole riittävä ja se aiheuttaa haasteita erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden vuoksi. Rikosseuraamuslaitoksen osalta toimivin ratkaisu olisi tehdä turvallisuusselvitykset itse, kuten puolustusvoimat tekee. Puolustusvoimien pääesikunta tekee henkilöturvallisuusselvitykset silloin, kun kyse on henkilöiden rekrytoinnista tai yrityksien työntekijöistä, jotka työskentelevät puolustusvoimien toimeksiannoissa. Pääesikunta tekee myös yritysturvallisuusselvitykset niistä yrityksistä, jotka hoitavat puolustusvoimien toimeksiantoja.

Rikosseuraamuslaitoksella olisi hyvät edellytykset tehdä turvallisuusselvitykset itse, koska heillä on hyvä kokonaiskuva järjestyneestä rikollisuudesta ja siihen kytköksissä olevista henkilöistä.  Tällä tavoin saataisiin tehostettua turvallisuusselvitysmenettelyä ja ennalta ehkäistyä järjestäytyneen rikollisuuden soluttautumista vankiloihin. Tämä ei ole edes kustannuskysymys, koska suojelupoliisi veloittaa voimassa olevan hinnaston mukaisesti tällä hetkellä luotettavuudeltaan kyseenalaisista turvallisuusselvityksistä Rikosseuraamuslaitosta.

Blogi

Rikosasioiden sovittelu

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Rikosasioiden sovittelu

Nykymuotoisen rikosasioiden sovittelun syntyjuuret ovat 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa, jossa sovittelutoimintaa ryhdyttiin kehittämään. Myöhemmin rikosasioiden sovittelusta on tullut vakiintunut käytäntö myös monissa Euroopan maissa. Sovittelutoiminta käynnistettiin Euroopassa ensin Norjassa, Suomessa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa.

Suomessa toiminta käynnistyi Suomen Akatemian kokeilu- ja tutkimustoimintana vuonna 1983. Vantaan kaupunki vakinaisti sovittelutoiminnan osaksi kaupungin sosiaaliviraston työtä vuonna 1986, jonka jälkeen toiminta vakiintui ja laajeni vähitellen muillekin suuremmille paikkakunnille.

Rikossovittelua koskevan lainsäädännön kehitystä Suomessa ovat osaltaan muokanneet eurooppalaiset kehityssuunnat ja Euroopan unionin linjaukset. Kansainvälisesti vertailtuna suomalainen sovittelujärjestelmä on pitkälle kehittynyt. Sovittelu on myös saavuttanut vakiintuneen aseman osana oikeusjärjestelmää.

Sovittelun kriminaalipoliittinen tavoite

Suomessa sovittelun kriminaalipoliittinen tavoite on keventää rikosoikeudellista järjestelmää ohjaamalla lievemmät rikokset sovitteluun ja siten pyrkiä välttämään turhia ja raskaita oikeudenkäyntejä. Keskeisimpiä keinoja päästä tähän tavoitteeseen ovat sovittelun aikaansaama syytevaatimuksen peruuttaminen erityisesti asianomistajarikoksissa ja sovittelun huomioiminen toimenpiteistä luopumisen perusteena ovat keinoja päästä tähän tavoitteeseen. Tavoitteeseen liittyy vahvasti myös kustannusten vähentäminen.

Muita rikosoikeudellisia tavoitteita ovat olleet rangaistusten kasaantumisten ja leimaamisen välttäminen sekä erityisesti nuorten kohdalla uusintarikollisuuden torjuminen ja rikoksen uhrille hyvittäminen oikeusjärjestelmän keinoja konkreettisemmin. Näin ollen sovittelusta on lainsäädännöllisesti tullut rikosoikeudellisen järjestelmän täydentäjä ja apuorganisaatio sisältäen yksittäisiä vaihtoehtoisen käsittelyn ja seuraamuksen elementtejä.

Rikossovittelu on oikeustieteellisessä keskusteluissa hakenut paikkaansa vuoroin oikeusjärjestelmän osana, täydentäjä ja apukeinona. Myös rikossovittelun sosiaalinen merkitys on herättänyt keskustelua, jossa on pohdittu muun muassa rikossovittelun hallinnon alan valintaa oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön välillä. Tämä on johtanut siihen, että rikossovittelun asemasta on esitetty useita erilaisia näkökulmia, joissa näkemykset voivat hyvinkin erota lainoppineiden, kansalaisten ja rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten välillä.

Sovittelu restoratiivisen oikeuden muotona

Restoratiivinen oikeus on lähtökohdiltaan poikkeus länsimaisen oikeusjärjestelmän rankaisukeskeiseen ajatteluun. Suomessa keskeisin restoratiivinen menettely on ollut rikosten sovittelu. Restoratiivisen oikeuden ytimenä on, että asianosiaset kokoontuvat yhteen sovittelijan avulla keskustelemaan siitä, mitä seurauksia rikoksella on ollut ja mitä sen johdosta pitäisi tehdä. Tärkeimpinä restoratiivisina arvoina ja menettelyn piirteinä voidaan nähdä muun muassa rikoksen aiheuttamien vahinkojen kokonaisvaltainen korjaaminen, tekijän vastuunotto ja moraalinen oppiminen.

Vielä 2000-luvun alkupuolella restoratiivisen oikeuden teorian tutkiminen Suomessa oli jäänyt vähemmälle huomiolle. Tilanne oli kuitenkin kehittynyt positiivisesta ja toteutetun politiikan keskiössä ovat nimenomaan olleet vankeudelle vaihtoehtoiset seuraamukset, kuten sovittelu, yhdyskuntaseuraamus ja valvontarangaistus. Näkyvimpänä osoituksena tästä on Suomen vankilukujen kehitys. Viimeisimpien kansainvälisten tilastojen mukaan väkilukuun suhteutettu Suomen vankiluku on yksi maailman pienimpiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on vankilassa 629 ihmistä 100 000 asukasta kohden, kun vastaava suhdeluku on Suomessa 50.

Restoratiivisen oikeuden menetelmät ja lainsäädäntö on pisimmälle kehittyneitä Pohjoismaissa. Suomessa sovittelutoiminnan kehittämisen lähtökohdaksi on muodostunut tasapuolinen suhtautuminen uhriin ja tekijään. Eräissä muissa Euroopan maissa sovittelua on lähdetty kehittämään joko rikoksen tekijään keskittyneestä näkökulmasta tai uhrilähtöisesti. Keskeisimpänä erona näille näkökulmille on se, että Suomessa on pyritty keskittämään toiminnan kehitys siihen, miten sovittelussa otetaan huomioon eri osapuolten tarpeet ja miten ne kuullaan. Suomessa on korostettu sovittelun dialogisuutta: kyse on kohtaamisesta ja vuoropuhelusta.

Rikossovittelun kehittäjät ovat asettaneet sovittelun tavoitteeksi paitsi rikosten käsittelyprosessin yksinkertaistamisen ja tehostamisen myös pyrkimyksen lisätä osapuolten mahdollisuuksia vaikuttaa oman asiansa käsittelyyn sekä kannustaa rikoksentekijää yhteiskuntaan sopeutumisessa. Sovittelulla voidaan nähdä usein olevan rikosprosessia tehokkaampi vaikutus ihmisten käyttäytymiseen ja sillä voidaan saavuttaa kestävämpi ratkaisu kuin oikeuden päätöksellä.

Rikossovittelun lukumääristä ja haasteista

Suomessa rikosasioiden kokonaismäärä käräjäoikeuksissa on laskenut 2000-luvulla. Huippuvuonna 2004 vireille tuli noin 67 000 rikosasiaa, mutta vuonna 2020 niitä saapui käräjäoikeuksiin enää hieman yli 50 000 kappaletta. Asiamäärien kokonaismäärän pitkäaikainen lasku heijastaa muutoksia poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrässä, joka on niin ikään vähentynyt 2000-luvun mittaan.

Sovitteluun ohjautui puolestaan 13 073 rikosta vuonna 2020. Vuosina 2016–2020 sovittelujen määrät ovat olleen kasvussa, vaikka poliisin selvittämien rikosten määrä on jatkanut vähentymistä. Sovittelun osuus on erityisesti silloin suhteellisen merkittävä rikosoikeudellisten seuraamusten joukossa, kun on kyse sovitteluun hyvin sopivista rikoksista, kuten pahoinpitelystä, vahingontekorikoksesta, kotirauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta sekä lasten ja nuorten tekemistä eri rikoksista.

Sovitteluun ohjattujen rikosten määrään vaikuttaa osaltaan poliisin ja syyttäjien halu ohjata rikostapauksia sovitteluun. Eräs sovittelun kitkakohta johtuukin juuri viranomaisten ohjaamisesta rikossovitteluun. Rikosketjun alkupäätä voidaan keventää esitutkinnan ja rikossovittelun yhteensovittamisella.

Poliisi voisi lähettää asioita rikossovitteluun selvittämättä ennalta osapuolten suostumusta sovitteluun. Sovittelutoimistojen näkemyksen mukaan olisi tarkoituksenmukaista, että osapuolten suostumus sovitteluun selvitetään vain yhteen kertaan, sovittelutoimistossa sovittelun aloittamista koskevan harkinnan yhteydessä, sillä sovittelutoimiston on sovittelulain mukaan hankittava osapuolten suostumus ennen kuin asia voidaan ottaa soviteltavaksi.

Siitä huolimatta, että tilastojen perusteella poliisin tietoon tulleet rikostapaukset ovat vähentyneet, esitutkinnan rajoittaminen on lisääntynyt huolestuttavissa määrin. Tässä suhteessa voidaan nähdä varsin yhtenäinen näkemys siitä, että rikossovittelun merkitys kasvaa entisestään sitä mukaa, kun poliisi suuntaa voimavarojaan tavalla, joka lisää niiden juttujen määrää, joita ei tutkita käytännössä ollenkaan.

Rikossovittelun on havaittu olevan käyttökelpoinen ja kustannuksiltaan kohtuullinen menettely ainakin osassa niitä rikostapauksia, jotka uhkaavat jäädä kokonaan vaille viranomaisreaktiota. Kuitenkin rikossovittelun merkittävä lisääminen on mahdollista vain sillä edellytyksellä, että rikossovitteluun palkataan lisää työvoimaa sovittelijoiden toimintaa ohjaamaan ja viranomaisluontoisia ratkaisuja sovittelussa tekemään. Lisäksi tulisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että juttu lähetetään sovitteluun mahdollisimman pian rikosilmoituksen kirjaamisesta, eikä juttua jätetä ainakaan jonoon odottamaan päätöstä siitä, mitä asialle tehdään.

Kehittämismahdollisuuksia ja tutkimustarpeita

Rikosoikeudenkäytön perusratkaisut ovat lainsäädäntötasolla pysyneet pitkään varsin vakaina Suomessa. Rikossovittelun kehittämismahdollisuuksia on havaittu esitutkinnan rajoittamisen lisääntymisessä, jolloin rikossovitteluun voitaisiin ohjata mahdollisesti oikeudellisen käsittelyn ulkopuolelle jääviä tapauksia. Lisäksi rikossovitteluun ja rikosasian kirjallisen menettelyyn ohjauksessa on havaittu kehityskohteita. Kehittämisen tarve on selvästi tunnistettu olevan olemassa jo rikossovittelussa käsiteltyjen rikosten vuosittaisten määrien kasvusta. Tällä hetkellä rikossovittelulle olisi jopa enemmän tarvetta kuin sitä tämänhetkisillä resursseilla pystytään järjestämään.

Rikossovittelun empiiristä oikeustutkimista osana oikeusjärjestelmää on osaltaan vaikeuttanut tiedon puute rikossovittelun vaikutuksista rikosprosessiin. Tilastotietoa ei ole ollut erikseen saatavilla rikossovitteluun lähetettyjen rikosasioiden käsittelystä tai oikeudellisista ratkaisuista. Rikossovitteluun lähetettyjen rikosasioiden seuraaminen läpi rikosprosessin edellyttäisi poliisin, syyttäjän, sovittelutoimistojen ja tuomioistuimen rekisteritietojen yhdistämistä. Tämän takia olisi tärkeää kehittää rekistereitä, jotta voitaisiin tutkia ja kehittää rikossovittelua osana oikeusjärjestelmää.

Blogi

Aloha-henkeä tutkijavaihdossa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Aloha-henkeä tutkijavaihdossa

Havaiji on monen unelmalomakohde, josta tulee mieleen aloha, kukkaleit, ukulelet, kauniit rannat, surffaus, rento ja ystävällinen ilmapiiri sekä aina lämmin aurinkoinen ilma. Havaijin saaret sijaitset pohjoisella Tyynellämerellä.

Havaiji oli ennen Yhdysvaltojen miehitystä itsenäinen kuningaskunta. Se on ollut Yhdysvaltojen hallussa virallisesti vuodesta 1898. Havaiji on ollut vuodesta 1959 lähtien Yhdysvaltojen 50. osavaltio (aloha state), josta tulee myös suositun poliisisarjan nimi Havaiji 5–0. Sarja on itse asiassa uusi versio 60–80-luvuilla esitetystä sarjasta Hawaii Five-O.

Olen ollut kuluvan lukuvuoden tutkijavaihdossa Havaijin yliopistossa, jossa olen alkanut ymmärtämään, mitä aloha tarkoittaa. Aloha löytyy kaikista polynesialaisista kielistä. Aloha on sana rakkaudesta, rauhasta, myötätunnosta ja armosta, ja sitä käytetään yleisesti myös tervehdyksenä. Tämä näkyy päivittäin myös yliopiston arjessa.

Havaijin yliopisto

Havaijin Oahun saarelle Honolulun keskustaan perustettiin ensimmäinen yliopisto vuonna 1907, joka tarjosi maatalouden ja mekaanisen taiteen opetusta. Yliopisto muutti Manoa-laaksoon vuonna 1912. Nykyinen Havaijin yliopistojärjestelmä luotiin vuonna 1965. Silloin yhdistettiin Havaijin osavaltion kaikki korkeakoulut yhdeksi Havaijin yliopistoksi (University of Hawaiʻi), joka tunnetaan nimellä UH. Yliopisto tarjoaa monipuolista korkeakoulutusta kuudella saarella, jossa on opiskelijoita yhteensä yli 50 000.

Pääkampus sijaitsee vieläkin Manoa-laaksossa, jossa on muun muassa geofysiikan ja planetologian instituutti sekä Tyynenmeren biotieteiden tutkimuskeskus. Yliopisto tunnetaankin näiden alojen tutkimuksesta, johon se on saanut myös merkittäviä rahoituksia. Esimerkiksi Facebookin perustaja Mark Zuckerberg lahjoitti tammikuussa 50 miljoonaa dollaria yliopistolle tutkimukseen ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtamerille.

William S. Richardsonin oikeustieteiden laitos

Pääkampuksella sijaitsee myös William S. Richardsonin oikeustieteiden laitos, jossa olen tutkijavaihdossa. Oikeustieteiden laitos on perustettu vuonna 1973, ja se on nimetty William S. Richardsonin (1919–2010) kunniaksi. Hän oli perustamassa oikeustieteiden laitosta, koska piti tärkeänä, että Havaijilla pitää olla oikeudellista koulutusta, jotta voidaan turvata erityisesti kulttuuriset perinteet. Hän toimi pitkään Havaijin osavaltion korkeimman oikeuden päätuomarina (1966–1982). Hän uransa aikana auttoikin laajentamaan alkuperäisiä oikeuksia ja sovelsi muinaisia ​​havaijilaisia ​​käsitteitä, jotta luonnonvarat eivät olisi vain yksityisessä omistuksessa. Hän laajensi myös kansalaisten oikeuksia, kuten paremman pääsyn rannoille.

Oikeustieteiden laitos on yksi Yhdysvaltojen pienimmistä oikeustieteiden laitoksista, joten se on opiskelijoille kohtuuhintainen ja tarjoaa hyvin laadukkaan henkilökohtaisen oppimisen aloha-hengessä. Henkilöstöllä on sekä monipuolinen käytännön kokemus eri lakitehtävistä että akateeminen tausta, mikä näkyy vahvasti opetuksessa. Ylipäätään opetus eroaa hyvin paljon perinteisestä suomalaisesta oikeustieteen opetuksesta.

Opiskelijaryhmät ovat pieniä, joten opiskelijoiden kanssa henkilöstö on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja opiskelijoita ohjataan hyvin henkilökohtaisesti. Osallistuin ja kävin luennoimassa eri opintojaksoilla, joissa käytiin monipuolisesti läpi aihealueen oikeusteoriaa- ja kulttuuria, lainsäädännön kehitystä, oikeustapauksia sekä lainsäädännön soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Näin opiskelijat oppivat opintojaksoilla keskustelemaan monipuolisesti aiheista ja laatimaan erilaisia oikeudellisia asiakirjoja. Säännöllisesti järjestetään myös tuomioistuinharjoittelua, jossa opiskelijat joutuvat olemaan eri rooleissa. Näin he saavat erinomaiset työelämä- ja vuorovaikutusvalmiudet eri työtehtäviin valmistuttuaan.

William S. Richardsonin oikeustieteiden laitoksen tutkijoissa on paljon kansainvälisesti arvostettuja oikeustieteilijöitä eri oikeuden aloilta. Perinteisesti vahvoja tutkimusalueita ovat ympäristöoikeus, Havaijin kansallinen oikeus, Tyynenmeren ja Aasian oikeus, jonka myötä laitoksessa on useita japanilaisia ja korealaisia tutkijoita vaihdossa. Laitoksella on myös monia muita tutkimusalueita ja pro bono -ohjelmia sekä Innocence Project, johon pääsin itsekin tutustumaan käytännössä.

Havaijin Innocence Project

Innocence Project on yhdysvaltalainen yleishyödyllinen järjestö, jonka tavoitteena on vapauttaa väärin perustein vankeuteen tuomittuja todistamalla heidän syyttömyytensä. Sen perustivat Barry Scheck ja Peter Neufeld vuonna 1992. Järjestö toimi aluksi Yeshivan yliopiston oikeustieteen laitoksella, mutta irtautui itsenäiseksi järjestöksi vuonna 2004. Järjestöllä on jatkuvasti eri puolilla Yhdysvaltoja arvioitavanaan tuhansia tapauksia, ja uusia avunpyyntöä tulee koko ajan lisää vangeilta, jotka haluavat todistaa syyttömyytensä.

Havaijin Innocence Project on toiminut oikeustieteen laitoksella vuodesta 2005. Toiminnassa on mukana laitoksen henkilöstöä, opiskelijoita, asianajajia ja muita vapaaehtoisia henkilöitä sekä lahjoittajia. Innocence Project toimii erinomaisena opetuksena opiskelijoille, kun he joutuvat perehtymään syvällisesti oikeustapauksiin ja todistusaineistoihin. Oikeustieteen näkökulmasta on puolestaan tärkeää, että saadaan tutkittua tietoa ongelmista ja pystytään sitä kautta kehittämään rikosoikeusjärjestelmää, jotta syyttömiä ei tuomittaisi rikoksista, joita he eivät ole tehneet.

Yhdysvalloissa on harjoitettu kovaa kriminalipolitiikkaa 1970-luvun lopulta lähtien, mikä näkyy myös vankiluvuissa. Vankiloissa on tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa vankia. Yhdysvalloissa on vankilassa 629 ihmistä 100 000 asukasta kohden, kun vastaava suhdeluku on Suomessa 50. Syyttömänä kesken tuomionsa vapautettuja on Yhdysvalloissa vuoden 1989 jälkeen lähes 3 000. Syyttömiä on siis vapautettu vankilasta keskimäärin viikoittain.

Tutkijoiden mukaan syyttömiä tuomitaan useiden eri syiden takia. Syynä ovat esimerkiksi huono rikostekninen tutkinta, virheelliset todistukset, väärät tulkinnat, keksityt todisteet, virkavirheet ja painostuksen johdosta saadut syyttömien tunnustukset. Syyteneuvottelu (plea bargain) onkin hyvin yleinen menettely Yhdysvalloissa, jossa syytetyn tunnustus lieventää rangaistusta, jos syyttäjä ja syytetty pääsevät ennen oikeudenkäyntiä yksimielisyyteen tuomiosta. Tämä on herättänyt keskustelua, kun syyteneuvotteluissa syyttömät syytetyt päättävät tunnustaa syyllisyytensä välttääkseen riskin, että heidät todetaan syylliseksi oikeudenkäynnissä.

Yhdysvaltain oikeusjärjestelmästä tulee ymmärtää, että kyseessä on yhden oikeusjärjestelmän sijaan useita erilaisia, koska jokaisessa osavaltiossa on omat käytäntönsä. Suurimmassa osassa osavaltioita on vielä paikallisesti valitut syyttäjät. Lisäksi poliisi on hyvin hajautettu ja poliisilaitoksia on noin 18 000. Pelkästään jo tämän takia rikosprosessin toimintatavat ovat hyvin kirjavia eri puolella Yhdysvaltoja.

Aloha-henki

Aloha-henki näkyy päivittäin arjessa Havaijilla, kun paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, auttavaisia ja positiivisia. Olen oppinut, että alohalla on syvällisempi kulttuurinen ja henkinen merkitys havaijilaisille, joille sanaa käytetään määrittelemään olemassaoloa yhdessä pitävänä voimana.

Havaijin osavaltio ottikin käyttöön Aloha Spirit -lain vuonna 1986, joka velvoittaa kaikkia kansalaisia ja virkamiehiä käyttäytymään alohan mukaisesti. Alohaa voisi luonnehtia siten ihmissuhteiden olemukseksi, jossa jokainen ihminen on tärkeä muille ihmisille ja toisia ihmisiä tulee kunnioittaa. Lisäksi alohaan kuuluu luonnon kanssa tasapainossa eläminen ja sen kunnioittaminen.

Havaijin yliopiston motto on: ”Maluna aʻe o nā lāhui āpau ke ola ke kānaka” (Above all nations is humanity). Se on historioitsija Golwin Smithin kuuluisa lainaus, joka kaiverrettiin kivipenkkiin, jonka hän antoi Cornellin yliopistolle vuonna 1871. Tässä ikävässä maailmantilanteessa tuo motto on hyvin osuva ja nyt tarvitaan aloha-henkeä.

Blogi

Vartijan oikeus vartioimisalueelle pääsyn estämiseen ja alueelta poistamiseen

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijan oikeus vartioimisalueelle pääsyn estämiseen ja alueelta poistamiseen

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 15 §:n mukaan vartijalla on oikeus estää henkilön pääsy vartioimisalueelle tai poistaa hänet sieltä, jos:

  1. henkilön voidaan hänen lausumiensa uhkausten tai muun käyttäytymisensä perusteella todennäköisin perustein epäillä syyllistyvän vartioimisalueella olevaan omaisuuteen tai toimeksiantajan tai tämän palveluksessa olevan henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen; tai
  2. on ilmeistä, ettei henkilöllä toimeksiantajan asettamien ehtojen perusteella ole oikeutta oleskella vartioimisalueella.

Vartijalla ei ole oikeutta estää henkilön pääsyä vartioimisalueelle tai poistaa häntä sieltä, jos vartioimisaluetta on pidettävä järjestyslain 2 §:n 1 a alakohdassa tarkoitettuna paikkana.

Toimivaltuus jakautuu kahteen eri perusteeseen

Vartijan toimivaltuus jakautuu siten, että momentin 1 kohdassa määritellään perusteet, joiden perusteella vartija voi itsenäisesti, omaan harkintaansa perustuen estää kohdehenkilön pääsyn vartioimisalueella tai poistaa hänet sieltä. Momentin 2 kohdassa määritelty toimivaltuus puolestaan perustuu toimeksiantajan asettamiin oleskelun edellytyksiin, toisin sanoen toimeksiantajan tahtotilaan, joka olisi selvyyden ja todistelun vuoksi syytä kirjata lain 82.1 §:ssä määriteltyyn vartijan kohdekohtaiseen toimintaohjeeseen. Käyttäessään toimivaltuuksiaan 2 kohdan perusteella, vartijan tulisi aina tapauskohtaisesti harkita, onko käsillä toimeksiantajan määrittelemä pääsyn estämisen tai poistamisen peruste.

Toimeksiantajan määrittelemät perusteet voivat olla objektiivisesti arvioiden poiketa merkittävästi 1 kohdan perusteista. Yleisesti ”kynnys” toimivaltuuden käyttämiseen on toimeksiantajan asettamien oleskelun edellytysten osalta vartijan itsenäistä harkintavaltaa matalampi. Tämä johtuu lähinnä siitä, että toimeksiantajalla on yleensä oikeus valita asiakkaansa (kunhan valintaperuste ei ole syrjivä tai muutoin lainvastainen). Vartijan itsenäinen harkintavalta taas edellyttää rikokseen tai sen uhkaan rinnastettavaa perustetta.

Edellytykset pääsyn estämiselle ja poistamiselle yhteneväiset

Vartijan oikeuden edellytykset alueelle pääsyn estämiseen ja sieltä poistamiseen ovat yhteneväiset. Vartijalla on oikeus pääsyn estämiseen silloin, kun poistamisen edellytykset täyttyvät. Lain esitöissä korostetaan, että pääsyn estämisen tarkoituksena on ainoastaan varmistaa, että silloin, jos poistamisen edellytykset täyttyvät, vartija voi myös estää pääsyn vartioimisalueelle.

Vartijan ei siten tarvitse odottaa, että henkilö ensi tunkeutuu vartioimisalueelle tai sen välittömään läheisyyteen ja ryhtyäkseen vasta sitten poistamaan henkilöä, jos on selvää, että henkilö voitaisiin poistaa alueelta.

Hieman ristiriitaisesti vartioimisalueen ja sen välittömän läheisyyden määritelmän kanssa lain esitöissä todetaan, että vartija ei kuitenkaan voi mennä vartioimisalueen ulkopuolelle estämään henkilön pääsyä. Käytännössä kuitenkin vartija voi mennä esimerkiksi kaupan ovelle ja estää henkilön pääsyn, jos edellytys täyttyy.

Toimivaltuuden käytön kynnys

Momentin 1 kohdan määrittelemässä tilanteessa henkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyvän vartioimisalueella olevaan omaisuuteen tai toimeksiantajan tai tämän palveluksessa olevan henkilön (myös muut kuin toimeksiantajan työ- tai virkasuhteessa olevat, mutta muutoin toimeksiantajan palveluksessa olevat (esimerkiksi alihankinta- tai yhteistyösuhde toimeksiantajan kanssa) henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen. Epäilyn tulee olla kytketty henkilön lausumiin uhkauksiin tai muuhun käyttäytymiseen vartioimisalueella.

Vartijan itsenäiseen harkintaan perustuvaa toimivaltuutta arvioitaessa voidaan havaita, että omaisuuden vahingoittamisen osalta ”kynnystä”, eli toimivallan perusteen olemassa olemisen arviointiperustetta, ei ole laissa määritelty. Lisämäärehenkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen, koskee vain henkilöön kohdistuvia rikoksia. Siten säännöksestä ei suoraan ilmene, edellytetäänkö esineeseen (toimeksiantajan omistama tai hallinnassa oleva omaisuus) kohdistuvan poistumisperusteen osalta myös kohdehenkilön rikosta tai sen objektiivisesti arvioitavissa olevaa uhkaa rikoksen tekemiselle tai sen valmistelemista.

Kyseistä asiaa ei selvitetä lain perusteluiden yksityiskohtaisissa perusteluissakaan. Jos lainsäätäjän tarkoitusta verrataan henkilöön kohdistuvan uhan rikosvaatimukseen, omaisuuteen (esine) kohdistuvaan pääsyn estämisen tai poistamisen perusteen tulisi myös olla rikos tai sen objektiivisesti arvioitavissa oleva uhka. Tyypillisin rikoslaji olisi tällöin vahingonteko.

Vartijan itsenäisen toimivallan perusteen osalta on epätodennäköistä, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut pääsyn estämisen kynnyksen olevan esineiden osalta henkilöihin kohdistuvia rikoksia tai niiden uhkia matalampi. Siten peruste ei voisi olla esimerkiksi rikesakolla rangaistavaksi säädetty järjestysrikkomus, roskaamiskiellon vähäinen rikkominen tai esimerkiksi toimeksiantajalle haitallinen, siivoamistarpeen aiheuttava syljeskely.

Sen sijaan jos toimeksiantaja on määritellyt kyseiset perusteet pääsyn estämisen ja/tai poistamisen perusteiksi ja kyseiset perusteet on kirjattu asianmukaisesti kohdekohtaisiin toimintaohjeisiin, voitaisiin pääsyn estämisen tai poistamisen perusteen katsoa myös kyseisten rikkomusten osalta syntyneen momentin 2 kohdan toimivaltuuden perusteella.

Pääsyn estämisen edellytysten arvioiminen

Pääsyn estämiseen liittyy usein henkilön päihtymys. Säännös ei kuitenkaan anna toimivaltuutta pelkästään päihtymyksen perusteella estää pääsyä tai poistaa henkilöä vartioimisalueelta, jos henkilö ei uhkaile tai käyttäydy epäilyttävistä, että hänen voisi epäillä syyllistyvän rikokseen.

Päihtymys voidaan ottaa huomioon arvioitaessa henkilön käyttäytymistä kokonaisuutena. Toimeksiantajan näkökulmasta on korostettava, että he ostavat vartiointipalveluita, jotta heidän toimitiloissansa olisi turvallista tehdä töitä ja asioida sekä toiminta olisi häiriötöntä.

Pääsyn estämisen edellytysten arvioiminen on käytännössä varsin hankalaa varsinkin, jos henkilö ei käyttäydy uhkaavasti. Lain perusteluissa on todettu, että henkilön muu käyttäytyminen voi liittyä esimerkiksi näkyvään varustautumiseen omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen soveltuvalla välineellä. Vartija ei voi kuitenkaan velvoittaa henkilöä vartioimisalueelle pääsyn edellytyksenä alistumaan tarkastukseen sen varmistamiseksi, ettei hänellä ole mukanaan mainittuja rikoksentekovälineitä.

Niin sanottuun loukatun suostumukseen perustuen turvallisuustarkastus voi kuitenkin olla vartioimisalueelle saapumisen edellytyksenä. Esimerkiksi yritysten tutkimus- ja kehitysostoille ei usein saa mennä eikä sieltä saa poistua ilman, että henkilö, työntekijä tai vieras, alistuu turvallisuustarkastukseen. Turvallisuustarkastuksesta voi kieltäytyä; silloin sisään pyrittäessä seurauksena on pääsyn estyminen (2 kohta, toimeksiantajan määräämä peruste). Poistuttaessa alueelta kieltäytyminen saattaa johtaa kiinniottoon ja vartijan suorittamaan tarkastukseen itseapuna tai poliisin paikalle kutsumiseen tai toimeksiantajan turvallisuushenkilökuntaan kuuluvan henkilön paikalle kutsumiseen.

Kaupan alan haasteista

Käytännössä yksi keskeinen kysymys toimivaltuuden osalta on, että milloin voidaan todennäköisin perustein epäillä henkilön syyllistyvän esimerkiksi anastusrikokseen vartioimisalueella. Erityisesti kaupan alalla työskentelevät vartijat ovat jatkuvasti tekemisissä samojen päihdeongelmaisten henkilöiden kanssa, jotka tekevät anastusrikoksia. Täyttyykö heidän osalta rikosepäily jo heidän saapuessa kauppaan, jos henkilö on anastanut useita kertoja kohteesta?

Vartijalla ei ole oikeutta antaa niin sanottua porttikieltoa, eli toistaiseksi tai määräajaksi annettua kieltoa tulla vartioimisalueelle, mutta tapauskohtaisesti hän voi estää henkilön pääsyn kohteeseen, jos säännöksen asettamat edellytykset täyttyvät.

Tulkinnanvaraista on myös se, kenen kokemuksiin henkilön käyttäytymisen tulee perustua, jos rikosepäily on olemassa. Olennaista on huomioida, koska toimeksiannoissa työskentelee eri vartijoita, että rikoksentekijöistä tai epäillyistä ei saada pitää henkilörekisteriä. Säännökseen liittyy siis useita hyvin tulkinnallisia kysymyksiä, joihin ei ole saatavissa selkeitä vastauksia lain esitöistä.

Säännöksen toisessa tilanteessa henkilö oleskelee alueella ilmeisen oikeudettomasti. Oleskelun oikeudettomuuden on oltava toimeksiantajan määrittelemää. Toimeksiantaja ei voi kuitenkaan määritellä sellaista oleskelua oikeudettomaksi, johon hänellä ei ole puuttumisvaltaa. Oleskelurajoitukset eivät voi olla rikoslain mukaan syrjiviä. Vartijoita on tuomittu syrjinnästä rangaistukseen kaupan alan kohteissa.

Toimeksiantajan määrittelemä peruste epämääräinen ja kohdekohtaiset toimintaohjeet kuntoon

Vartijan oikeus pääsyn estämiseen ja poistamiseen silloin, kun toimenpide perustuu toimeksiantajan määrittelemään perusteeseen, on rajoiltaan hyvin epämääräinen. Vartijalla on lähes rajaton toimivalta estää henkilön pääsyn tai poistaa hänet vartioimisalueelta. Vartijan tulee vain perustella toimenpide säännöksen mukaisesti toimeksiantajan antamilla määräyksillä (asiakasvalinnasta) siten, ettei syyllisty syrjintään. Toimivaltuus perustuu aina tapauskohtaiseen arviointiin, joten on mahdollista, että tapahtuu inhimillisiä erehdyksiä. Jää oikeuskäytännössä määräytyväksi, minkälaista harkintakykyä vartijalta voidaan edellyttää edellytysten täyttymisen suhteen.

Edellä mainitun vuoksi olisi vartijan oikeusturvan kannalta erityisen tärkeää, että vartioimisalueen kohdekohtaisissa toimintaohjeissa olisi otettu kantaa pääsyn estämisen ja poistamisen perusteisiin ja edellytyksiin sekä suorittamistapaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kohdekohtaisten toimintaohjeiden valmisteleminen olisi myös toimeksiantajalle tarkoituksenmukaista. Vain ohjaamalla palvelujen tuottajansa toimintaa hän voi saada lain mahdollistamaa palvelua pääsyn estämisen ja poistamisen näkökulmasta.

Kohdekohtaisten toimintaohjeiden valmistelusta on lain 82.1 §:n perusteella vastuussa vartijan työnantaja, turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija. Asiayhteyden vuoksi on selvää, ettei vartioimisliike voi yksin valmistella kohdekohtaisia toimintaohjeita, vaan ne on toteutettava yhteistyössä kulloisenkin toimeksiantajan kanssa. Tässä yhteydessä täytyy korostaa yhdenvertaisuuslakia ja rikoslain syrjintäsäännöstä, joiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan rajoittaa muualla lainsäädännössä suotua mahdollisuutta harjoittaa asiakasvalintaa esimerkiksi liikkeen tason ylläpitämiseksi.

Blogi

Mitä tiedetään joukkoampujista?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä tiedetään joukkoampujista?

Joukkoampumisia tapahtuu säännöllisesti. Tapauksien jälkeen nousevat mediassa esille aina samat kysymykset. Kuka oli tekijä ja mikä motivoi häntä tappamaan? Mediassa usein korostetaan, että väkivalta johtui joko aseista tai mielisairaudesta.

Yhdysvalloissa tutkijat Jillian Peterson ja James Densley turhautuivat näihin yksinkertaistettuihin näkemyksiin, joten he päättivät rakentaa tietokannan joukkoampujista Las Vegasin joukkoampumisen jälkeen vuonna 2017. He keräsivät yhdessä opiskelijoiden kanssa useiden vuosien ajan tietoa kustakin joukkoampumisesta, jotka on tehty Yhdysvalloissa vuosina 1966–2020.

Las Vegasin joukkoampumisessa lokakuussa Stephen Paddock rikkoi Mandalay Bay -hotellin 32. kerroksen sviittinsä ikkunat ja ampui tuhansia ihmisiä, jotka osallistuivat Strip-kadulla järjestettyyn musiikkifestivaaliin. Ampuminen kesti vain 10 minuuttia, jonka seurauksena 58 ihmistä sai surmansa ja 887 loukkaantui.

Joukkoampumisten lukumäärä ja ampumapaikat

Joukkoampumiset ovat tilastollisesti harvinaisia, koska niiden osuus kaikista ampuma-aseilla tehdyistä henkirikoksista Yhdysvalloissa on alle yksi prosentti. Yhdysvalloissa tapahtui 1966–2020 helmikuuhun mennessä yhteensä 168 joukkoampumavälikohtausta, joissa oli 172 joukkoampujaa.

Kongressin tutkimuslaitos määrittelee joukkoampumavälikohtauksen usean murhan tapaukseksi, jossa neljä tai useampi uhri murhataan ampuma-aseella yhden tapahtuman aikana ja ainakin osa murhista tapahtuu julkisessa paikassa tai paikoissa, jotka ovat maantieteellisesti lähellä (esim. koulussa tai ravintolassa), eivätkä murhat liity mihinkään muuhun taustalla olevaan rikolliseen toimintaan tai yleisiin olosuhteisiin (esim. aseellinen ryöstö tai rikollisten välinen kilpailu).

Viime vuosikymmenen aikana joukkoampumiset ovat lisääntyneet erilaisissa ympäristöissä. Joukkoampumisista lähes kolmasosa (31 %) tehtiin ampujien nykyisissä tai entisissä työpaikoissa. Lähes kaikissa ravintoloissa (14 %)  ja myymälöissä (17 %) tapahtuneissa joukkoampumisissa ampujat olivat näille yrityksille tuntemattomia. Työpaikoilla, oppilaitoksissa ja uskonnollisissa kohteissa ampujat olivat yleensä nykyisiä tai entisiä työntekijöitä tai opiskelijoita.

Joukkoampujan profiilista

Joukkoampujan keski-ikä on 34 vuotta. Nuorin ampuja on 11-vuotias ja vanhin 70-vuotias. Joukkoampujan profiili vaihtelee ampumapaikkojen mukaan. Uskonnollisissa kohteissa ampuja on useimmiten nelikymppinen valkoinen mies, jonka motiivina on perheongelmat tai viha. Hänellä on rikosrekisteri ja väkivaltainen historia. Ampuja käyttää käsiaseita tai rynnäkkökivääreitä, jotka hän omistaa laillisesti.

Kouluissa ampuja on itsetuhoinen valkoinen miespuolinen oppilas, jolla on traumoja. Hän jakaa suunnitelmansa ennen ampumista. Useimmiten hän käyttää perheenjäseneltä varastettuja aseita. Korkeakoulussa tai yliopistossa tyypillinen ampuja on puolestaan itsetuhoinen, ei-valkoinen miesopiskelija, jolla on lapsuuden traumoja. Hän käyttää laillisesti hankkimiaan käsiaseita ja jättää videon tai manifestin, jossa hän kertoo suunnitelmastaan.

Tutkimusaineistossa on vain neljä naisampujaa. Kahdessa joukkoampumistapauksessa naiset toimivat yhdessä miestekijän kanssa. Vaikka nais- ja miespuolisten joukkoampujien lukumääräinen ero on jyrkkä, niin se on yhdenmukainen Yhdysvaltojen henkirikostilaston kanssa, koska 80–90 prosenttia tietyn vuoden henkirikoksentekijöistä on miehiä. Henkirikostilastoista voidaan todeta, että murhan tehneet naiset tappoivat lähes aina jonkun läheisensä.

Mitä pahempi rikos, sitä pahempi tarina

Joukkoampujista 42 prosenttia koki varhaislapsuuden traumoja ja altistui väkivallalle nuorena, kuten fyysiseen tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Useissa tutkimuksissa on havaittu yhteys lapsuuden traumojen ja aikuisten sosiaalisten, psyykkisten sekä fyysisten ongelmien välillä.

Henkilöt, jotka ovat kokeneet traumoja lapsena, kohtaavat todennäköisemmin monia vaikeuksia aikuisena, kuten väkivaltaisia ihmissuhteita, päihderiippuvuutta, psykiatrisia häiriöitä ja itsetuhoisuutta. Tutkimukset osoittavat myös, että mitä useampia traumoja lapsi kokee, sitä suurempi mahdollisuus on, että aikuisuudessa ilmenee psyykkisiä tai fyysisiä ongelmia.

Mielenterveysongelmat

Kahdella kolmasosalla joukkoampujista on ollut mielenterveysongelmia. Joukkoampujista 25 prosentilla oli mielialahäiriö, johon kuuluu masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Skitsofrenia tai psykoosi oli puolestaan 27 prosentilla. Joukkoampujista 23 prosenttia käytti psyykelääkkeitä.

Joukkoampujien mielenterveysongelmien yleisyys on silmiinpistävää, mikä saa jotkut ihmiset, kuten Donald Trumpin, väittämään, että mielenterveysongelmat olisi otettava kohteeksi joukkoampumisten pääasiallisena syynä.

Tutkijat kehottavat kuitenkin varovaisuuteen tällaisten johtopäätösten tekemisessä, koska vaikka ihmisellä olisi mielisairaus, se ei tarkoita, että mielisairaus on käyttäytymisen taustalla. Heillä voi olla elämässään myös paljon muita asioita, jotka askel askeleelta voivat vaikuttaa siihen, mikä tahansa lopputulos tulee seuraavaksi.

Kriisin merkit

Yli 80 prosenttia joukkoampujista oli ennen rikostensa tekemistä kriisissä, jota voidaan kuvata muille havaittavaksi käyttäytymisen muutokseksi. Tällaiseen käyttäytymiseen kuuluvat liioitellut tunnereaktiot, lisääntynyt kiinnostus väkivaltaan ja merkit toivottomuudesta. Lukuisissa tapauksissa useat ihmiset olivat huolissaan joukkoampujan käyttäytymisestä, mutta nämä tiedot eivät usein olleet yhteydessä toisiinsa.

Joukkoampujista 72 prosenttia oli itsetuhoisia. He kanavoivat vihaa sisäänpäin ja ulospäin. Ulkopuolella henkirikokset tulevat kuvaan mukaan, koska he ovat vihaisia tietylle ihmisryhmälle tai he haluavat järjestää viimeisenä tekonaan näytöksen. Joukkoampujilla on myös paljon sisäistä vihaa, turhautumista ja hämmennystä.

Maahanmuuttajatausta

Joukkoampujista 15 prosenttia oli maahanmuuttajia. Maahanmuuttajataustaisia ampujia oli enemmän korkeakoulujen ja yliopistojen kampuksilla, joilla tapahtui 5 prosenttia joukkoampumisista.

Vuonna 2007 tapahtuneen Virginia Techin joukkoampumisen, joka on Yhdysvaltain historian kolmanneksi kuolettavin joukkoampuminen, teki korealaisamerikkalainen maahanmuuttaja. Hän kärsi vakavasta masennuksesta.

Tutkijat ovat todenneet, että ei-valkoiset maahanmuuttajat voivat tuntea olevansa irrallaan yliopistoelämästä. He saattavat näin kärsiä rasismista ja syrjäytymisestä sekä tuntea itsensä vieraantuneiksi.

Ampuma-aseet

Puolet kaikista joukkoampujista hankki ainakin osan aseistaan laillisesti luvan saaneelta jälleenmyyjältä, sääntelemättömän yksityiskaupan kautta tai muulla laillisella tavalla. Käsiaseet ovat mukana yli kolmessa neljäsosassa kaikista joukkoampumisista. Noin kolmasosassa joukkoampumisista käytetään puoliautomaattisia rynnäkköaseita. Noin neljännessä tapauksista on käytössä kiväärit tai haulikot.

Esimerkiksi Las Vegasin joukkoampuja Paddock osti aseensa laillisesti. Hänellä oli hotellin sviitissään 23 asetta ja lähes 1 400 patruunaa. Paddock teki ostoksia Nevadassa, Kaliforniassa, Texasissa ja Utahissa. Kuukautta ennen ampumista hän osti Phoenixin asenäyttelystä merkkiainelatauksia, jotka on suunniteltu valaisemaan luodin lentorataa.

Mysteeri ratkaisematta 

Tutkijat korostavat, että joukkoampujan profiilia, joka sopii kaikille, ei ole olemassa. On useita profiileja, jotka ovat ainutlaatuisia ampumapaikan mukaan. Usein motiivi jää mysteeriksi, kuten Las Vegasin tapauksessa. Baddock oli 64-vuotias erakko, joka ei jättänyt itsemurhaviestiä, videota tai manifestia, kuten 23 prosenttia joukkoampujista tekee. Joukkoampujista 38 prosenttia tekee itsemurhan. Baddock tappoi itsensä ampumalla itseään suuhun, kun poliisi ryntäsi hänen sviittiinsä.

Paddock oli vanhin neljästä pojasta. Hänen isänsä oli varas, huijari ja karkuri, joka vietti kahdeksan vuotta FBI:n kymmenen etsityimmän karkurin listalla. Paddockin äiti oli sihteeri. Paddockia pidettiin lukiossa älykkäänä opiskelijana. Hän valmistui yliopistosta liiketaloudesta. Hän oli älykäs kiinteistösijoittaja ja suurten panosten uhkapeluri, joka vietti enemmän aikaa pelaamalla pokeria kasinoilla kuin omistamissaan kiinteistöissä. Ennen joukkoampumista hänen ainoa tiedossaan oleva rikos oli pieni liikennerikkomus.

Paddockin kerrottiin kärsineen taloudellisiin menetyksiin liittyvistä masennuksista. Toksikologiset raportit ja ruumiinavaus osoittivat, että hänen elimistössään oli ahdistuneisuushäiriöissä käytettäviä lääkkeitä. Mitkään tutkimuksien löydöksistä eivät ratkaisseet hänen motiiviaan joukkoampumiselle. Lähes 16 kuukautta kestäneen tutkinnan jälkeisessä loppuraportissaan FBI päätteli, että Paddockin isän muisto vaikutti häneen. Loppuraportissa todetaan, että hän teki paljon työtä koko elämänsä ajan pitääkseen ajatuksensa yksityisinä. Se koski myös hänen viimeisiä ajatuksiaan tästä joukkomurhasta.