Pitkän uran turvallisuusalalla tehnyt Markku Vuorela on kuollut. Tämä blogi on omistettu hänen muistolleen ja se pohjautuu hänen haastatteluunsa, joka on julkaistu Yksityisen turvallisuusalan historia -teoksessa.
Ura turvallisuusalalla alkaa
Vuorela aloitti turvallisuusalalla vuonna 1975. Sitä ennen hän oli toiminut taloustutkimuksen kenttäpäällikkönä. Vuorela epäilee olleensa aikoinaan ensimmäinen kaupallisen koulutuksen suorittanut henkilö vartioimisliikkeen johdossa.
Hän meni ensin töihin Suojavartiointi Oy:lle Vantaalle, koska yrityksen omisti kaksi poliisia, jotka molemmat olivat ylikonstaapeleita eivätkä halunneet itse tehdä kyseistä työtä. Vuorela oli siellä pari vuotta töissä.
Yhteinen hälytyskeskus ja Svenkka
Suojavartioinnilla oli Hämeentiellä neljän muun vartioimisliikkeen kanssa yhteinen hälytyskeskus Helsingin valvonta- ja hälytyskeskus Oy. Siellä oli yksi Larmofonin vastaanotin, josta tuli punaista nauhaa. Alla oli roskakori, johon käytetty nauha meni. Sitten päätettiin tehdä oma hälytyskeskus ja perustaa uusi yritys.
Yleisvalvonta Oy perustettiin porukalla vuonna 1978. Vuorela ei kuitenkaan mennyt osakkaaksi, vaikka hänellä ei virallista kilpailukieltoa ollutkaan. Yksi uuden perustetun yrityksen osakkaista oli Matti Westerholm, jolla oli kommandiittiyhtiö, jonka asiakkaat siirrettiin uudelle yritykselle.
Kommandiittiyhtiön oli perustanut Matin isä Sven ”Svenkka” Westerholm, joka oli vuodesta 1946 kiertänyt Helsingin katuja polkupyörällä, ja hänellä oli paljon rikollisten pidätyksiä suoraan murtopaikoilta.
Hän oli esimerkiksi vuonna 1952 tuonut pyssyn kanssa kerralla kuusi rosvoa, joilla oli kädet ylhäällä. Lisäksi, kun eräs henkilö meinattiin ryöstää Iso-Roballa, katsoivat rosvot yhtäkkiä toiseen suuntaan ja sanoivat, että Svenkka tulee pyörällä, nyt lähdetään karkuun. Svenkka sai ansioistaan ensimmäisen siviilihenkilölle myönnetyn poliisin suuransioristin.
Vauhdikas 70-luku
Vartijalla oli voimankäyttövälineenä 1970-luvulla kylmä rauta, reukku vyöllä. Mitä isompi se oli, sen parempi. Aseenkantoluvissa ei ollut mitään ehtoja. Jos oli aseenkantolupa, sai asetta kantaa. Ei ollut sellaista ehtoa, että esimerkiksi vain työkäytössä saa kantaa. Ampumisesta olisi pitänyt aina tehdä raportti, mutta meno oli silloin vähän erilaista. Yksi vartijan aseenkäyttö päättyi kohteen kuolemaan Helsingin kauppatorilla.
Käytössä oli myös erilaisia patukoita. Vuorela muistaa, että eräällä kaverilla oli 1,2 metriä ranteen paksuista kaapelia, jossa luki ”salainen ase”. Sillä kyseinen vartija esimerkiksi Kontulassa hoiti porraskäytävän tyhjäksi, kun hän meni hissillä ylätasanteelle ja sanoi, että jokaiseen osuu, joka on riittävän lähellä.
Autoilla ajettiin myös hurjaa vauhtia niihin aikoihin. Kaasusumutin tuli kuvioihin, ja sitä käytettiin vähän miten sattui. Lisäksi oli koiria käytössä. Koiria käytti Suojavartiointi, jossa vartijoilla oli omat koirat, joita pyrittiin kouluttamaan. Se oli ainoa paikka, jossa oli koulutusta. Silloin koirien purentatapauksia oli jonkin verran, ja niistä tuomittiinkin käräjäoikeuksissa.
Vuorela muistaa tapauksen, jossa puliukot menivät aina paperinkeräysvarastoon lehtien sekaan nukkumaan. Heidät piti aina löytää sieltä sanomalehtien seasta, joten eräät vartijat keksivät laittaa koirat sinne. Puliukot toimivat ikään kuin maalimiehinä siellä. Kyseiset vartijat saivatkin toiminnasta tuomiot, kun he jäivät kiinni, kolme vuotta vankeutta.
Huoltoaseman ja kultasepänliikkeen keikat
Vuorela muistaa, että vuonna 1975 rosvot tekivät esimerkiksi huoltoasemakeikkoja. He menivät autolla pihaan ja veivät kaiken. Rosvoilla oli yleensä pakettiautot, ja heillä oli aikaa kantaa tavaroita, koska vartijat saattoivat käydä kohteessa esimerkiksi neljän tunnin välein. Kun hälytyslaitteet tulivat, ruvettiin rosvojakin saamaan kiinni.
Esimerkiksi Vantaalla Kuninkaanmäen Kesoililta otettiin varkaat kiinni 11 kertaa kiinni vuonna 1977. Kerran kuukaudessa siitä joku saatiin kiinni, ja kaikille annettiin selkään. Kun poliisi tuli paikalle, kysyi hän, onko jo annettu selkään. Jos ei oltu, antoi poliisi heille sitten selkään.
Silloinen huoltoaseman pitäjä kysyi vielä aina, että saako hän katsoa, jos he ovat hänen entisiä työntekijöitään tai jos hän tuntee heidät. Poliisi avasi maijan oven, ja huoltoaseman pitäjä meni sinne taakse. Poliisi löi maijan oven kiinni ja hetken aikaa sieltä kuului kauhea jytinä. Sitten huoltoaseman pitäjä tuli pois ja sanoi, että ei ollut tuttuja.
Helsingin keskustassa tehtävät olivat lähinnä juoppojen kuskaamista pois porraskäytävistä. Lisäksi oli kilikali-keikkaa, eli lyötiin näyteikkuna hajalle ja varastettiin. Oli myös esimerkiksi kassakaappikeikkoja, mutta ne olivat ammattimaisempaa touhua. Silloin kassakaappeja räjäytettiin ja leikattiin jonkin verran.
Suurin tapaus, mihin Vuorela joutui sekaantumaan, oli Yleisvalvonnan aikaan tapahtunut Paajasen kultasepänliikkeen keikka. Tekijänä oli Uki-nimellä tunnettu taitava rikollinen, joka meni kellarista lattian läpi tiskin ja kassakaapin väliin. Hän osasi tarkkaan nousta siten, ettei mistään näkynyt. Sitten hän hitsasi kassakaapin auki. Tapausta tutkittiin, ja Uki jäi kiinni. Uki teki myös Annankadun Postin keikan ja sai sieltä neljä miljoonaa markkaa.
Vartioässät perustetaan
Yleisvalvonta myytiin vuonna 1986 Servi Systems Oy:lle. Tällöin asiakkaat sanoivat Vuorelalle, että hänen täytyy perustaa oma yritys. Asiakkaat eivät halunneet keskustella Servin kanssa, koska se oli niin iso. Asiakkaat halusivat, että vartioimisliike on sellainen, joka tekee niin kuin asiakkaat haluavat eikä toisin päin. He eivät halunneet samasta syystä olla myöskään STV:n asiakkaita.
Vuorela perusti Vartioässät Oy:n vuonna 1986. Yrityksessä oli aluksi yksi mies ja yksi puhelin, joka oli aina varattu. Sitten piti ostaa toinen puhelin. Yritys sijaitsi Karjalankatu 2:ssa. Kerros vain vaihtui ajan kuluessa.
Vartioässillä oli parhaimmillaan 300 työntekijää. Vuonna 1995 valtioneuvosto päätti ulkoistaa turvallisuuden ja valitsi Vartioässät. Sinne meni toistakymmentä henkeä töihin. Vuorelalla oli asiakkaina myös esimerkiksi Kansallis-Osake-Pankki ja Säästöpankin Keskus-Osake-Pankit. 1980-luvun loppupuolella isoille yhtiöille rupesi tulemaan turvallisuuspäälliköitä. Vartioässät laitettiin joka vuosi konkurssiin kilpailijoiden toimesta, mutta joka vuosi tehtiin positiivinen tulos.
Tekniikkaan panostetaan ja messumatkoja maailmalle
Vartioässät panostivat tekniikkaan ja toimivat myös maahantuojana, he esimerkiksi toivat ensimmäisenä Suomeen silmukkakohtaisen hälytyksen ja hälytyksen siirron. Kamerapuolella he toivat ensimmäisenä TVX-järjestelmän, joka lähetti modeemiyhteydellä viisi kuvaa.
Vuorela kävikin jatkuvasti messuilla perehtymässä uuteen tekniikkaan. Hän järjesti aikoinaan messumatkoja ympäri maailmaa, joissa oli hyvää se, että niihin liittyi aina tutustumiskäyntejä alan yrityksissä, esimerkiksi Hollannissa ja Yhdysvalloissa.
Verrattuna silloiseen kansainväliseen toimintaan, Suomessa asiat olivatkin hyvällä tasolla. Esimerkiksi Hollannissa vartijoilla ei ollut avaimia kohteisiin, koska niitä ei voitu antaa, jotta vartijat eivät varastaneet loppuja tavaroita, mitä murtomiehiltä oli jäänyt. Luottamus ei ollut samanlainen. New Yorkissa puolestaan palkattiin hyvin mielellään eläkkeellä olevia poliiseja, koska jos he eivät olleet vielä ketään ampuneet hengiltä ja olivat itse hengissä, olivat he hyviä vartijoita.
Yhteistyötä ja turvallisuusalan järjestöjä perustamassa
Vuorelan mukaan poliisin kanssa yhteistyö on aina toiminut. He eivät koskaan astuneet poliisin tontille eikä poliisi heidän. Yhteistyö muiden yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kanssa oli aina pakon edessä.
Vuorela on ollut mukana myös eri järjestöissä ja perustamassa niitä. Esimerkiksi Finnsecurity perustettiin, jotta alan toimijat olisivat saman pöydän ääressä ja rupeaisivat keskustelemaan.
ASIS on puolestaan siinä mielessä erittäin hyvä, että se on kansainvälinen ja sieltä saa kansainvälistä kontaktia. Vartiointiliikkeiden liitossa saatiin muutama pikkuasia järjestykseen, kuten eettiset säännöt ja sopimusehdot. Vuorela on ollut perustamassa myös Turvallisuusmuseota.
Pitkä työura ja alaa kehittämässä
Pitkään työuraan mahtui monia vaiheita: kun Vuorela tuli alalle, oli alan maine se, että eläkeläismies kepin kanssa vartioi rakennustyömaita. Silloin rakennustyömaan vartiointi oli sitä, että oli höyrykattila, jolla pidettiin betonivalut sulana, eikä paineastiaa saanut jättää valvomatta.
1970-luvulla tulivat autopiirit, radiopuhelimet ja koirat; maine oli huono. Se oli työ, jota tehtiin, kun ei muuta saanut. Opiskelijat kävivät myös rahoittamassa opiskelujaan sillä. 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella vasemmistoradikalismi vaati vartioimisliikkeiden kieltämistä, koska ne olivat heidän mielestään työnantajan aseistettu armeija, jonka tarkoitus oli pitää työntekijät kurssissa.
Pikkuhiljaa, kun 1980-luvulla tuli vartioimisliikelaki ja rupesi tulemaan koulutusta sekä ruvettiin palkkoja hinaamaan ylöspäin, muuttui alan maine paljon. Nyt yksityinen turvallisuusala on yhteiskunnallisesti merkittävä toimiala. Vuorelalla on ollut iso rooli alan kehityksessä Suomessa. Hänen muistonsa jää elämään.
