Jyri Paasonen

Blogi

Blogi

Aloha-henkeä tutkijavaihdossa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Aloha-henkeä tutkijavaihdossa

Havaiji on monen unelmalomakohde, josta tulee mieleen aloha, kukkaleit, ukulelet, kauniit rannat, surffaus, rento ja ystävällinen ilmapiiri sekä aina lämmin aurinkoinen ilma. Havaijin saaret sijaitset pohjoisella Tyynellämerellä.

Havaiji oli ennen Yhdysvaltojen miehitystä itsenäinen kuningaskunta. Se on ollut Yhdysvaltojen hallussa virallisesti vuodesta 1898. Havaiji on ollut vuodesta 1959 lähtien Yhdysvaltojen 50. osavaltio (aloha state), josta tulee myös suositun poliisisarjan nimi Havaiji 5–0. Sarja on itse asiassa uusi versio 60–80-luvuilla esitetystä sarjasta Hawaii Five-O.

Olen ollut kuluvan lukuvuoden tutkijavaihdossa Havaijin yliopistossa, jossa olen alkanut ymmärtämään, mitä aloha tarkoittaa. Aloha löytyy kaikista polynesialaisista kielistä. Aloha on sana rakkaudesta, rauhasta, myötätunnosta ja armosta, ja sitä käytetään yleisesti myös tervehdyksenä. Tämä näkyy päivittäin myös yliopiston arjessa.

Havaijin yliopisto

Havaijin Oahun saarelle Honolulun keskustaan perustettiin ensimmäinen yliopisto vuonna 1907, joka tarjosi maatalouden ja mekaanisen taiteen opetusta. Yliopisto muutti Manoa-laaksoon vuonna 1912. Nykyinen Havaijin yliopistojärjestelmä luotiin vuonna 1965. Silloin yhdistettiin Havaijin osavaltion kaikki korkeakoulut yhdeksi Havaijin yliopistoksi (University of Hawaiʻi), joka tunnetaan nimellä UH. Yliopisto tarjoaa monipuolista korkeakoulutusta kuudella saarella, jossa on opiskelijoita yhteensä yli 50 000.

Pääkampus sijaitsee vieläkin Manoa-laaksossa, jossa on muun muassa geofysiikan ja planetologian instituutti sekä Tyynenmeren biotieteiden tutkimuskeskus. Yliopisto tunnetaankin näiden alojen tutkimuksesta, johon se on saanut myös merkittäviä rahoituksia. Esimerkiksi Facebookin perustaja Mark Zuckerberg lahjoitti tammikuussa 50 miljoonaa dollaria yliopistolle tutkimukseen ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtamerille.

William S. Richardsonin oikeustieteiden laitos

Pääkampuksella sijaitsee myös William S. Richardsonin oikeustieteiden laitos, jossa olen tutkijavaihdossa. Oikeustieteiden laitos on perustettu vuonna 1973, ja se on nimetty William S. Richardsonin (1919–2010) kunniaksi. Hän oli perustamassa oikeustieteiden laitosta, koska piti tärkeänä, että Havaijilla pitää olla oikeudellista koulutusta, jotta voidaan turvata erityisesti kulttuuriset perinteet. Hän toimi pitkään Havaijin osavaltion korkeimman oikeuden päätuomarina (1966–1982). Hän uransa aikana auttoikin laajentamaan alkuperäisiä oikeuksia ja sovelsi muinaisia ​​havaijilaisia ​​käsitteitä, jotta luonnonvarat eivät olisi vain yksityisessä omistuksessa. Hän laajensi myös kansalaisten oikeuksia, kuten paremman pääsyn rannoille.

Oikeustieteiden laitos on yksi Yhdysvaltojen pienimmistä oikeustieteiden laitoksista, joten se on opiskelijoille kohtuuhintainen ja tarjoaa hyvin laadukkaan henkilökohtaisen oppimisen aloha-hengessä. Henkilöstöllä on sekä monipuolinen käytännön kokemus eri lakitehtävistä että akateeminen tausta, mikä näkyy vahvasti opetuksessa. Ylipäätään opetus eroaa hyvin paljon perinteisestä suomalaisesta oikeustieteen opetuksesta.

Opiskelijaryhmät ovat pieniä, joten opiskelijoiden kanssa henkilöstö on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja opiskelijoita ohjataan hyvin henkilökohtaisesti. Osallistuin ja kävin luennoimassa eri opintojaksoilla, joissa käytiin monipuolisesti läpi aihealueen oikeusteoriaa- ja kulttuuria, lainsäädännön kehitystä, oikeustapauksia sekä lainsäädännön soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Näin opiskelijat oppivat opintojaksoilla keskustelemaan monipuolisesti aiheista ja laatimaan erilaisia oikeudellisia asiakirjoja. Säännöllisesti järjestetään myös tuomioistuinharjoittelua, jossa opiskelijat joutuvat olemaan eri rooleissa. Näin he saavat erinomaiset työelämä- ja vuorovaikutusvalmiudet eri työtehtäviin valmistuttuaan.

William S. Richardsonin oikeustieteiden laitoksen tutkijoissa on paljon kansainvälisesti arvostettuja oikeustieteilijöitä eri oikeuden aloilta. Perinteisesti vahvoja tutkimusalueita ovat ympäristöoikeus, Havaijin kansallinen oikeus, Tyynenmeren ja Aasian oikeus, jonka myötä laitoksessa on useita japanilaisia ja korealaisia tutkijoita vaihdossa. Laitoksella on myös monia muita tutkimusalueita ja pro bono -ohjelmia sekä Innocence Project, johon pääsin itsekin tutustumaan käytännössä.

Havaijin Innocence Project

Innocence Project on yhdysvaltalainen yleishyödyllinen järjestö, jonka tavoitteena on vapauttaa väärin perustein vankeuteen tuomittuja todistamalla heidän syyttömyytensä. Sen perustivat Barry Scheck ja Peter Neufeld vuonna 1992. Järjestö toimi aluksi Yeshivan yliopiston oikeustieteen laitoksella, mutta irtautui itsenäiseksi järjestöksi vuonna 2004. Järjestöllä on jatkuvasti eri puolilla Yhdysvaltoja arvioitavanaan tuhansia tapauksia, ja uusia avunpyyntöä tulee koko ajan lisää vangeilta, jotka haluavat todistaa syyttömyytensä.

Havaijin Innocence Project on toiminut oikeustieteen laitoksella vuodesta 2005. Toiminnassa on mukana laitoksen henkilöstöä, opiskelijoita, asianajajia ja muita vapaaehtoisia henkilöitä sekä lahjoittajia. Innocence Project toimii erinomaisena opetuksena opiskelijoille, kun he joutuvat perehtymään syvällisesti oikeustapauksiin ja todistusaineistoihin. Oikeustieteen näkökulmasta on puolestaan tärkeää, että saadaan tutkittua tietoa ongelmista ja pystytään sitä kautta kehittämään rikosoikeusjärjestelmää, jotta syyttömiä ei tuomittaisi rikoksista, joita he eivät ole tehneet.

Yhdysvalloissa on harjoitettu kovaa kriminalipolitiikkaa 1970-luvun lopulta lähtien, mikä näkyy myös vankiluvuissa. Vankiloissa on tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa vankia. Yhdysvalloissa on vankilassa 629 ihmistä 100 000 asukasta kohden, kun vastaava suhdeluku on Suomessa 50. Syyttömänä kesken tuomionsa vapautettuja on Yhdysvalloissa vuoden 1989 jälkeen lähes 3 000. Syyttömiä on siis vapautettu vankilasta keskimäärin viikoittain.

Tutkijoiden mukaan syyttömiä tuomitaan useiden eri syiden takia. Syynä ovat esimerkiksi huono rikostekninen tutkinta, virheelliset todistukset, väärät tulkinnat, keksityt todisteet, virkavirheet ja painostuksen johdosta saadut syyttömien tunnustukset. Syyteneuvottelu (plea bargain) onkin hyvin yleinen menettely Yhdysvalloissa, jossa syytetyn tunnustus lieventää rangaistusta, jos syyttäjä ja syytetty pääsevät ennen oikeudenkäyntiä yksimielisyyteen tuomiosta. Tämä on herättänyt keskustelua, kun syyteneuvotteluissa syyttömät syytetyt päättävät tunnustaa syyllisyytensä välttääkseen riskin, että heidät todetaan syylliseksi oikeudenkäynnissä.

Yhdysvaltain oikeusjärjestelmästä tulee ymmärtää, että kyseessä on yhden oikeusjärjestelmän sijaan useita erilaisia, koska jokaisessa osavaltiossa on omat käytäntönsä. Suurimmassa osassa osavaltioita on vielä paikallisesti valitut syyttäjät. Lisäksi poliisi on hyvin hajautettu ja poliisilaitoksia on noin 18 000. Pelkästään jo tämän takia rikosprosessin toimintatavat ovat hyvin kirjavia eri puolella Yhdysvaltoja.

Aloha-henki

Aloha-henki näkyy päivittäin arjessa Havaijilla, kun paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, auttavaisia ja positiivisia. Olen oppinut, että alohalla on syvällisempi kulttuurinen ja henkinen merkitys havaijilaisille, joille sanaa käytetään määrittelemään olemassaoloa yhdessä pitävänä voimana.

Havaijin osavaltio ottikin käyttöön Aloha Spirit -lain vuonna 1986, joka velvoittaa kaikkia kansalaisia ja virkamiehiä käyttäytymään alohan mukaisesti. Alohaa voisi luonnehtia siten ihmissuhteiden olemukseksi, jossa jokainen ihminen on tärkeä muille ihmisille ja toisia ihmisiä tulee kunnioittaa. Lisäksi alohaan kuuluu luonnon kanssa tasapainossa eläminen ja sen kunnioittaminen.

Havaijin yliopiston motto on: ”Maluna aʻe o nā lāhui āpau ke ola ke kānaka” (Above all nations is humanity). Se on historioitsija Golwin Smithin kuuluisa lainaus, joka kaiverrettiin kivipenkkiin, jonka hän antoi Cornellin yliopistolle vuonna 1871. Tässä ikävässä maailmantilanteessa tuo motto on hyvin osuva ja nyt tarvitaan aloha-henkeä.

Blogi

Vartijan oikeus vartioimisalueelle pääsyn estämiseen ja alueelta poistamiseen

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijan oikeus vartioimisalueelle pääsyn estämiseen ja alueelta poistamiseen

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 15 §:n mukaan vartijalla on oikeus estää henkilön pääsy vartioimisalueelle tai poistaa hänet sieltä, jos:

  1. henkilön voidaan hänen lausumiensa uhkausten tai muun käyttäytymisensä perusteella todennäköisin perustein epäillä syyllistyvän vartioimisalueella olevaan omaisuuteen tai toimeksiantajan tai tämän palveluksessa olevan henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen; tai
  2. on ilmeistä, ettei henkilöllä toimeksiantajan asettamien ehtojen perusteella ole oikeutta oleskella vartioimisalueella.

Vartijalla ei ole oikeutta estää henkilön pääsyä vartioimisalueelle tai poistaa häntä sieltä, jos vartioimisaluetta on pidettävä järjestyslain 2 §:n 1 a alakohdassa tarkoitettuna paikkana.

Toimivaltuus jakautuu kahteen eri perusteeseen

Vartijan toimivaltuus jakautuu siten, että momentin 1 kohdassa määritellään perusteet, joiden perusteella vartija voi itsenäisesti, omaan harkintaansa perustuen estää kohdehenkilön pääsyn vartioimisalueella tai poistaa hänet sieltä. Momentin 2 kohdassa määritelty toimivaltuus puolestaan perustuu toimeksiantajan asettamiin oleskelun edellytyksiin, toisin sanoen toimeksiantajan tahtotilaan, joka olisi selvyyden ja todistelun vuoksi syytä kirjata lain 82.1 §:ssä määriteltyyn vartijan kohdekohtaiseen toimintaohjeeseen. Käyttäessään toimivaltuuksiaan 2 kohdan perusteella, vartijan tulisi aina tapauskohtaisesti harkita, onko käsillä toimeksiantajan määrittelemä pääsyn estämisen tai poistamisen peruste.

Toimeksiantajan määrittelemät perusteet voivat olla objektiivisesti arvioiden poiketa merkittävästi 1 kohdan perusteista. Yleisesti ”kynnys” toimivaltuuden käyttämiseen on toimeksiantajan asettamien oleskelun edellytysten osalta vartijan itsenäistä harkintavaltaa matalampi. Tämä johtuu lähinnä siitä, että toimeksiantajalla on yleensä oikeus valita asiakkaansa (kunhan valintaperuste ei ole syrjivä tai muutoin lainvastainen). Vartijan itsenäinen harkintavalta taas edellyttää rikokseen tai sen uhkaan rinnastettavaa perustetta.

Edellytykset pääsyn estämiselle ja poistamiselle yhteneväiset

Vartijan oikeuden edellytykset alueelle pääsyn estämiseen ja sieltä poistamiseen ovat yhteneväiset. Vartijalla on oikeus pääsyn estämiseen silloin, kun poistamisen edellytykset täyttyvät. Lain esitöissä korostetaan, että pääsyn estämisen tarkoituksena on ainoastaan varmistaa, että silloin, jos poistamisen edellytykset täyttyvät, vartija voi myös estää pääsyn vartioimisalueelle.

Vartijan ei siten tarvitse odottaa, että henkilö ensi tunkeutuu vartioimisalueelle tai sen välittömään läheisyyteen ja ryhtyäkseen vasta sitten poistamaan henkilöä, jos on selvää, että henkilö voitaisiin poistaa alueelta.

Hieman ristiriitaisesti vartioimisalueen ja sen välittömän läheisyyden määritelmän kanssa lain esitöissä todetaan, että vartija ei kuitenkaan voi mennä vartioimisalueen ulkopuolelle estämään henkilön pääsyä. Käytännössä kuitenkin vartija voi mennä esimerkiksi kaupan ovelle ja estää henkilön pääsyn, jos edellytys täyttyy.

Toimivaltuuden käytön kynnys

Momentin 1 kohdan määrittelemässä tilanteessa henkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyvän vartioimisalueella olevaan omaisuuteen tai toimeksiantajan tai tämän palveluksessa olevan henkilön (myös muut kuin toimeksiantajan työ- tai virkasuhteessa olevat, mutta muutoin toimeksiantajan palveluksessa olevat (esimerkiksi alihankinta- tai yhteistyösuhde toimeksiantajan kanssa) henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen. Epäilyn tulee olla kytketty henkilön lausumiin uhkauksiin tai muuhun käyttäytymiseen vartioimisalueella.

Vartijan itsenäiseen harkintaan perustuvaa toimivaltuutta arvioitaessa voidaan havaita, että omaisuuden vahingoittamisen osalta ”kynnystä”, eli toimivallan perusteen olemassa olemisen arviointiperustetta, ei ole laissa määritelty. Lisämäärehenkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen, koskee vain henkilöön kohdistuvia rikoksia. Siten säännöksestä ei suoraan ilmene, edellytetäänkö esineeseen (toimeksiantajan omistama tai hallinnassa oleva omaisuus) kohdistuvan poistumisperusteen osalta myös kohdehenkilön rikosta tai sen objektiivisesti arvioitavissa olevaa uhkaa rikoksen tekemiselle tai sen valmistelemista.

Kyseistä asiaa ei selvitetä lain perusteluiden yksityiskohtaisissa perusteluissakaan. Jos lainsäätäjän tarkoitusta verrataan henkilöön kohdistuvan uhan rikosvaatimukseen, omaisuuteen (esine) kohdistuvaan pääsyn estämisen tai poistamisen perusteen tulisi myös olla rikos tai sen objektiivisesti arvioitavissa oleva uhka. Tyypillisin rikoslaji olisi tällöin vahingonteko.

Vartijan itsenäisen toimivallan perusteen osalta on epätodennäköistä, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut pääsyn estämisen kynnyksen olevan esineiden osalta henkilöihin kohdistuvia rikoksia tai niiden uhkia matalampi. Siten peruste ei voisi olla esimerkiksi rikesakolla rangaistavaksi säädetty järjestysrikkomus, roskaamiskiellon vähäinen rikkominen tai esimerkiksi toimeksiantajalle haitallinen, siivoamistarpeen aiheuttava syljeskely.

Sen sijaan jos toimeksiantaja on määritellyt kyseiset perusteet pääsyn estämisen ja/tai poistamisen perusteiksi ja kyseiset perusteet on kirjattu asianmukaisesti kohdekohtaisiin toimintaohjeisiin, voitaisiin pääsyn estämisen tai poistamisen perusteen katsoa myös kyseisten rikkomusten osalta syntyneen momentin 2 kohdan toimivaltuuden perusteella.

Pääsyn estämisen edellytysten arvioiminen

Pääsyn estämiseen liittyy usein henkilön päihtymys. Säännös ei kuitenkaan anna toimivaltuutta pelkästään päihtymyksen perusteella estää pääsyä tai poistaa henkilöä vartioimisalueelta, jos henkilö ei uhkaile tai käyttäydy epäilyttävistä, että hänen voisi epäillä syyllistyvän rikokseen.

Päihtymys voidaan ottaa huomioon arvioitaessa henkilön käyttäytymistä kokonaisuutena. Toimeksiantajan näkökulmasta on korostettava, että he ostavat vartiointipalveluita, jotta heidän toimitiloissansa olisi turvallista tehdä töitä ja asioida sekä toiminta olisi häiriötöntä.

Pääsyn estämisen edellytysten arvioiminen on käytännössä varsin hankalaa varsinkin, jos henkilö ei käyttäydy uhkaavasti. Lain perusteluissa on todettu, että henkilön muu käyttäytyminen voi liittyä esimerkiksi näkyvään varustautumiseen omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen soveltuvalla välineellä. Vartija ei voi kuitenkaan velvoittaa henkilöä vartioimisalueelle pääsyn edellytyksenä alistumaan tarkastukseen sen varmistamiseksi, ettei hänellä ole mukanaan mainittuja rikoksentekovälineitä.

Niin sanottuun loukatun suostumukseen perustuen turvallisuustarkastus voi kuitenkin olla vartioimisalueelle saapumisen edellytyksenä. Esimerkiksi yritysten tutkimus- ja kehitysostoille ei usein saa mennä eikä sieltä saa poistua ilman, että henkilö, työntekijä tai vieras, alistuu turvallisuustarkastukseen. Turvallisuustarkastuksesta voi kieltäytyä; silloin sisään pyrittäessä seurauksena on pääsyn estyminen (2 kohta, toimeksiantajan määräämä peruste). Poistuttaessa alueelta kieltäytyminen saattaa johtaa kiinniottoon ja vartijan suorittamaan tarkastukseen itseapuna tai poliisin paikalle kutsumiseen tai toimeksiantajan turvallisuushenkilökuntaan kuuluvan henkilön paikalle kutsumiseen.

Kaupan alan haasteista

Käytännössä yksi keskeinen kysymys toimivaltuuden osalta on, että milloin voidaan todennäköisin perustein epäillä henkilön syyllistyvän esimerkiksi anastusrikokseen vartioimisalueella. Erityisesti kaupan alalla työskentelevät vartijat ovat jatkuvasti tekemisissä samojen päihdeongelmaisten henkilöiden kanssa, jotka tekevät anastusrikoksia. Täyttyykö heidän osalta rikosepäily jo heidän saapuessa kauppaan, jos henkilö on anastanut useita kertoja kohteesta?

Vartijalla ei ole oikeutta antaa niin sanottua porttikieltoa, eli toistaiseksi tai määräajaksi annettua kieltoa tulla vartioimisalueelle, mutta tapauskohtaisesti hän voi estää henkilön pääsyn kohteeseen, jos säännöksen asettamat edellytykset täyttyvät.

Tulkinnanvaraista on myös se, kenen kokemuksiin henkilön käyttäytymisen tulee perustua, jos rikosepäily on olemassa. Olennaista on huomioida, koska toimeksiannoissa työskentelee eri vartijoita, että rikoksentekijöistä tai epäillyistä ei saada pitää henkilörekisteriä. Säännökseen liittyy siis useita hyvin tulkinnallisia kysymyksiä, joihin ei ole saatavissa selkeitä vastauksia lain esitöistä.

Säännöksen toisessa tilanteessa henkilö oleskelee alueella ilmeisen oikeudettomasti. Oleskelun oikeudettomuuden on oltava toimeksiantajan määrittelemää. Toimeksiantaja ei voi kuitenkaan määritellä sellaista oleskelua oikeudettomaksi, johon hänellä ei ole puuttumisvaltaa. Oleskelurajoitukset eivät voi olla rikoslain mukaan syrjiviä. Vartijoita on tuomittu syrjinnästä rangaistukseen kaupan alan kohteissa.

Toimeksiantajan määrittelemä peruste epämääräinen ja kohdekohtaiset toimintaohjeet kuntoon

Vartijan oikeus pääsyn estämiseen ja poistamiseen silloin, kun toimenpide perustuu toimeksiantajan määrittelemään perusteeseen, on rajoiltaan hyvin epämääräinen. Vartijalla on lähes rajaton toimivalta estää henkilön pääsyn tai poistaa hänet vartioimisalueelta. Vartijan tulee vain perustella toimenpide säännöksen mukaisesti toimeksiantajan antamilla määräyksillä (asiakasvalinnasta) siten, ettei syyllisty syrjintään. Toimivaltuus perustuu aina tapauskohtaiseen arviointiin, joten on mahdollista, että tapahtuu inhimillisiä erehdyksiä. Jää oikeuskäytännössä määräytyväksi, minkälaista harkintakykyä vartijalta voidaan edellyttää edellytysten täyttymisen suhteen.

Edellä mainitun vuoksi olisi vartijan oikeusturvan kannalta erityisen tärkeää, että vartioimisalueen kohdekohtaisissa toimintaohjeissa olisi otettu kantaa pääsyn estämisen ja poistamisen perusteisiin ja edellytyksiin sekä suorittamistapaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kohdekohtaisten toimintaohjeiden valmisteleminen olisi myös toimeksiantajalle tarkoituksenmukaista. Vain ohjaamalla palvelujen tuottajansa toimintaa hän voi saada lain mahdollistamaa palvelua pääsyn estämisen ja poistamisen näkökulmasta.

Kohdekohtaisten toimintaohjeiden valmistelusta on lain 82.1 §:n perusteella vastuussa vartijan työnantaja, turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija. Asiayhteyden vuoksi on selvää, ettei vartioimisliike voi yksin valmistella kohdekohtaisia toimintaohjeita, vaan ne on toteutettava yhteistyössä kulloisenkin toimeksiantajan kanssa. Tässä yhteydessä täytyy korostaa yhdenvertaisuuslakia ja rikoslain syrjintäsäännöstä, joiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan rajoittaa muualla lainsäädännössä suotua mahdollisuutta harjoittaa asiakasvalintaa esimerkiksi liikkeen tason ylläpitämiseksi.

Blogi

Mitä tiedetään joukkoampujista?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä tiedetään joukkoampujista?

Joukkoampumisia tapahtuu säännöllisesti. Tapauksien jälkeen nousevat mediassa esille aina samat kysymykset. Kuka oli tekijä ja mikä motivoi häntä tappamaan? Mediassa usein korostetaan, että väkivalta johtui joko aseista tai mielisairaudesta.

Yhdysvalloissa tutkijat Jillian Peterson ja James Densley turhautuivat näihin yksinkertaistettuihin näkemyksiin, joten he päättivät rakentaa tietokannan joukkoampujista Las Vegasin joukkoampumisen jälkeen vuonna 2017. He keräsivät yhdessä opiskelijoiden kanssa useiden vuosien ajan tietoa kustakin joukkoampumisesta, jotka on tehty Yhdysvalloissa vuosina 1966–2020.

Las Vegasin joukkoampumisessa lokakuussa Stephen Paddock rikkoi Mandalay Bay -hotellin 32. kerroksen sviittinsä ikkunat ja ampui tuhansia ihmisiä, jotka osallistuivat Strip-kadulla järjestettyyn musiikkifestivaaliin. Ampuminen kesti vain 10 minuuttia, jonka seurauksena 58 ihmistä sai surmansa ja 887 loukkaantui.

Joukkoampumisten lukumäärä ja ampumapaikat

Joukkoampumiset ovat tilastollisesti harvinaisia, koska niiden osuus kaikista ampuma-aseilla tehdyistä henkirikoksista Yhdysvalloissa on alle yksi prosentti. Yhdysvalloissa tapahtui 1966–2020 helmikuuhun mennessä yhteensä 168 joukkoampumavälikohtausta, joissa oli 172 joukkoampujaa.

Kongressin tutkimuslaitos määrittelee joukkoampumavälikohtauksen usean murhan tapaukseksi, jossa neljä tai useampi uhri murhataan ampuma-aseella yhden tapahtuman aikana ja ainakin osa murhista tapahtuu julkisessa paikassa tai paikoissa, jotka ovat maantieteellisesti lähellä (esim. koulussa tai ravintolassa), eivätkä murhat liity mihinkään muuhun taustalla olevaan rikolliseen toimintaan tai yleisiin olosuhteisiin (esim. aseellinen ryöstö tai rikollisten välinen kilpailu).

Viime vuosikymmenen aikana joukkoampumiset ovat lisääntyneet erilaisissa ympäristöissä. Joukkoampumisista lähes kolmasosa (31 %) tehtiin ampujien nykyisissä tai entisissä työpaikoissa. Lähes kaikissa ravintoloissa (14 %)  ja myymälöissä (17 %) tapahtuneissa joukkoampumisissa ampujat olivat näille yrityksille tuntemattomia. Työpaikoilla, oppilaitoksissa ja uskonnollisissa kohteissa ampujat olivat yleensä nykyisiä tai entisiä työntekijöitä tai opiskelijoita.

Joukkoampujan profiilista

Joukkoampujan keski-ikä on 34 vuotta. Nuorin ampuja on 11-vuotias ja vanhin 70-vuotias. Joukkoampujan profiili vaihtelee ampumapaikkojen mukaan. Uskonnollisissa kohteissa ampuja on useimmiten nelikymppinen valkoinen mies, jonka motiivina on perheongelmat tai viha. Hänellä on rikosrekisteri ja väkivaltainen historia. Ampuja käyttää käsiaseita tai rynnäkkökivääreitä, jotka hän omistaa laillisesti.

Kouluissa ampuja on itsetuhoinen valkoinen miespuolinen oppilas, jolla on traumoja. Hän jakaa suunnitelmansa ennen ampumista. Useimmiten hän käyttää perheenjäseneltä varastettuja aseita. Korkeakoulussa tai yliopistossa tyypillinen ampuja on puolestaan itsetuhoinen, ei-valkoinen miesopiskelija, jolla on lapsuuden traumoja. Hän käyttää laillisesti hankkimiaan käsiaseita ja jättää videon tai manifestin, jossa hän kertoo suunnitelmastaan.

Tutkimusaineistossa on vain neljä naisampujaa. Kahdessa joukkoampumistapauksessa naiset toimivat yhdessä miestekijän kanssa. Vaikka nais- ja miespuolisten joukkoampujien lukumääräinen ero on jyrkkä, niin se on yhdenmukainen Yhdysvaltojen henkirikostilaston kanssa, koska 80–90 prosenttia tietyn vuoden henkirikoksentekijöistä on miehiä. Henkirikostilastoista voidaan todeta, että murhan tehneet naiset tappoivat lähes aina jonkun läheisensä.

Mitä pahempi rikos, sitä pahempi tarina

Joukkoampujista 42 prosenttia koki varhaislapsuuden traumoja ja altistui väkivallalle nuorena, kuten fyysiseen tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Useissa tutkimuksissa on havaittu yhteys lapsuuden traumojen ja aikuisten sosiaalisten, psyykkisten sekä fyysisten ongelmien välillä.

Henkilöt, jotka ovat kokeneet traumoja lapsena, kohtaavat todennäköisemmin monia vaikeuksia aikuisena, kuten väkivaltaisia ihmissuhteita, päihderiippuvuutta, psykiatrisia häiriöitä ja itsetuhoisuutta. Tutkimukset osoittavat myös, että mitä useampia traumoja lapsi kokee, sitä suurempi mahdollisuus on, että aikuisuudessa ilmenee psyykkisiä tai fyysisiä ongelmia.

Mielenterveysongelmat

Kahdella kolmasosalla joukkoampujista on ollut mielenterveysongelmia. Joukkoampujista 25 prosentilla oli mielialahäiriö, johon kuuluu masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Skitsofrenia tai psykoosi oli puolestaan 27 prosentilla. Joukkoampujista 23 prosenttia käytti psyykelääkkeitä.

Joukkoampujien mielenterveysongelmien yleisyys on silmiinpistävää, mikä saa jotkut ihmiset, kuten Donald Trumpin, väittämään, että mielenterveysongelmat olisi otettava kohteeksi joukkoampumisten pääasiallisena syynä.

Tutkijat kehottavat kuitenkin varovaisuuteen tällaisten johtopäätösten tekemisessä, koska vaikka ihmisellä olisi mielisairaus, se ei tarkoita, että mielisairaus on käyttäytymisen taustalla. Heillä voi olla elämässään myös paljon muita asioita, jotka askel askeleelta voivat vaikuttaa siihen, mikä tahansa lopputulos tulee seuraavaksi.

Kriisin merkit

Yli 80 prosenttia joukkoampujista oli ennen rikostensa tekemistä kriisissä, jota voidaan kuvata muille havaittavaksi käyttäytymisen muutokseksi. Tällaiseen käyttäytymiseen kuuluvat liioitellut tunnereaktiot, lisääntynyt kiinnostus väkivaltaan ja merkit toivottomuudesta. Lukuisissa tapauksissa useat ihmiset olivat huolissaan joukkoampujan käyttäytymisestä, mutta nämä tiedot eivät usein olleet yhteydessä toisiinsa.

Joukkoampujista 72 prosenttia oli itsetuhoisia. He kanavoivat vihaa sisäänpäin ja ulospäin. Ulkopuolella henkirikokset tulevat kuvaan mukaan, koska he ovat vihaisia tietylle ihmisryhmälle tai he haluavat järjestää viimeisenä tekonaan näytöksen. Joukkoampujilla on myös paljon sisäistä vihaa, turhautumista ja hämmennystä.

Maahanmuuttajatausta

Joukkoampujista 15 prosenttia oli maahanmuuttajia. Maahanmuuttajataustaisia ampujia oli enemmän korkeakoulujen ja yliopistojen kampuksilla, joilla tapahtui 5 prosenttia joukkoampumisista.

Vuonna 2007 tapahtuneen Virginia Techin joukkoampumisen, joka on Yhdysvaltain historian kolmanneksi kuolettavin joukkoampuminen, teki korealaisamerikkalainen maahanmuuttaja. Hän kärsi vakavasta masennuksesta.

Tutkijat ovat todenneet, että ei-valkoiset maahanmuuttajat voivat tuntea olevansa irrallaan yliopistoelämästä. He saattavat näin kärsiä rasismista ja syrjäytymisestä sekä tuntea itsensä vieraantuneiksi.

Ampuma-aseet

Puolet kaikista joukkoampujista hankki ainakin osan aseistaan laillisesti luvan saaneelta jälleenmyyjältä, sääntelemättömän yksityiskaupan kautta tai muulla laillisella tavalla. Käsiaseet ovat mukana yli kolmessa neljäsosassa kaikista joukkoampumisista. Noin kolmasosassa joukkoampumisista käytetään puoliautomaattisia rynnäkköaseita. Noin neljännessä tapauksista on käytössä kiväärit tai haulikot.

Esimerkiksi Las Vegasin joukkoampuja Paddock osti aseensa laillisesti. Hänellä oli hotellin sviitissään 23 asetta ja lähes 1 400 patruunaa. Paddock teki ostoksia Nevadassa, Kaliforniassa, Texasissa ja Utahissa. Kuukautta ennen ampumista hän osti Phoenixin asenäyttelystä merkkiainelatauksia, jotka on suunniteltu valaisemaan luodin lentorataa.

Mysteeri ratkaisematta 

Tutkijat korostavat, että joukkoampujan profiilia, joka sopii kaikille, ei ole olemassa. On useita profiileja, jotka ovat ainutlaatuisia ampumapaikan mukaan. Usein motiivi jää mysteeriksi, kuten Las Vegasin tapauksessa. Baddock oli 64-vuotias erakko, joka ei jättänyt itsemurhaviestiä, videota tai manifestia, kuten 23 prosenttia joukkoampujista tekee. Joukkoampujista 38 prosenttia tekee itsemurhan. Baddock tappoi itsensä ampumalla itseään suuhun, kun poliisi ryntäsi hänen sviittiinsä.

Paddock oli vanhin neljästä pojasta. Hänen isänsä oli varas, huijari ja karkuri, joka vietti kahdeksan vuotta FBI:n kymmenen etsityimmän karkurin listalla. Paddockin äiti oli sihteeri. Paddockia pidettiin lukiossa älykkäänä opiskelijana. Hän valmistui yliopistosta liiketaloudesta. Hän oli älykäs kiinteistösijoittaja ja suurten panosten uhkapeluri, joka vietti enemmän aikaa pelaamalla pokeria kasinoilla kuin omistamissaan kiinteistöissä. Ennen joukkoampumista hänen ainoa tiedossaan oleva rikos oli pieni liikennerikkomus.

Paddockin kerrottiin kärsineen taloudellisiin menetyksiin liittyvistä masennuksista. Toksikologiset raportit ja ruumiinavaus osoittivat, että hänen elimistössään oli ahdistuneisuushäiriöissä käytettäviä lääkkeitä. Mitkään tutkimuksien löydöksistä eivät ratkaisseet hänen motiiviaan joukkoampumiselle. Lähes 16 kuukautta kestäneen tutkinnan jälkeisessä loppuraportissaan FBI päätteli, että Paddockin isän muisto vaikutti häneen. Loppuraportissa todetaan, että hän teki paljon työtä koko elämänsä ajan pitääkseen ajatuksensa yksityisinä. Se koski myös hänen viimeisiä ajatuksiaan tästä joukkomurhasta.

Blogi

Muistokirjoitus | Markku Vuorela 1948–2021

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Muistokirjoitus | Markku Vuorela 1948–2021

Pitkän uran turvallisuusalalla tehnyt Markku Vuorela on kuollut. Tämä blogi on omistettu hänen muistolleen ja se pohjautuu hänen haastatteluunsa, joka on julkaistu Yksityisen turvallisuusalan historia -teoksessa.

Ura turvallisuusalalla alkaa

Vuorela aloitti turvallisuusalalla vuonna 1975. Sitä ennen hän oli toiminut taloustutkimuksen kenttäpäällikkönä. Vuorela epäilee olleensa aikoinaan ensimmäinen kaupallisen koulutuksen suorittanut henkilö vartioimisliikkeen johdossa.

Hän meni ensin töihin Suojavartiointi Oy:lle Vantaalle, koska yrityksen omisti kaksi poliisia, jotka molemmat olivat ylikonstaapeleita eivätkä halunneet itse tehdä kyseistä työtä. Vuorela oli siellä pari vuotta töissä.

Yhteinen hälytyskeskus ja Svenkka

Suojavartioinnilla oli Hämeentiellä neljän muun vartioimisliikkeen kanssa yhteinen hälytyskeskus Helsingin valvonta- ja hälytyskeskus Oy. Siellä oli yksi Larmofonin vastaanotin, josta tuli punaista nauhaa. Alla oli roskakori, johon käytetty nauha meni. Sitten päätettiin tehdä oma hälytyskeskus ja perustaa uusi yritys.

Yleisvalvonta Oy perustettiin porukalla vuonna 1978. Vuorela ei kuitenkaan mennyt osakkaaksi, vaikka hänellä ei virallista kilpailukieltoa ollutkaan. Yksi uuden perustetun yrityksen osakkaista oli Matti Westerholm, jolla oli kommandiittiyhtiö, jonka asiakkaat siirrettiin uudelle yritykselle.

Kommandiittiyhtiön oli perustanut Matin isä Sven ”Svenkka” Westerholm, joka oli vuodesta 1946 kiertänyt Helsingin katuja polkupyörällä, ja hänellä oli paljon rikollisten pidätyksiä suoraan murtopaikoilta.

Hän oli esimerkiksi vuonna 1952 tuonut pyssyn kanssa kerralla kuusi rosvoa, joilla oli kädet ylhäällä. Lisäksi, kun eräs henkilö meinattiin ryöstää Iso-Roballa, katsoivat rosvot yhtäkkiä toiseen suuntaan ja sanoivat, että Svenkka tulee pyörällä, nyt lähdetään karkuun.  Svenkka sai ansioistaan ensimmäisen siviilihenkilölle myönnetyn poliisin suuransioristin.

Vauhdikas 70-luku

Vartijalla oli voimankäyttövälineenä 1970-luvulla kylmä rauta, reukku vyöllä. Mitä isompi se oli, sen parempi. Aseenkantoluvissa ei ollut mitään ehtoja. Jos oli aseenkantolupa, sai asetta kantaa. Ei ollut sellaista ehtoa, että esimerkiksi vain työkäytössä saa kantaa. Ampumisesta olisi pitänyt aina tehdä raportti, mutta meno oli silloin vähän erilaista. Yksi vartijan aseenkäyttö päättyi kohteen kuolemaan Helsingin kauppatorilla.

Käytössä oli myös erilaisia patukoita. Vuorela muistaa, että eräällä kaverilla oli 1,2 metriä ranteen paksuista kaapelia, jossa luki ”salainen ase”. Sillä kyseinen vartija esimerkiksi Kontulassa hoiti porraskäytävän tyhjäksi, kun hän meni hissillä ylätasanteelle ja sanoi, että jokaiseen osuu, joka on riittävän lähellä.

Autoilla ajettiin myös hurjaa vauhtia niihin aikoihin. Kaasusumutin tuli kuvioihin, ja sitä käytettiin vähän miten sattui. Lisäksi oli koiria käytössä. Koiria käytti Suojavartiointi, jossa vartijoilla oli omat koirat, joita pyrittiin kouluttamaan. Se oli ainoa paikka, jossa oli koulutusta. Silloin koirien purentatapauksia oli jonkin verran, ja niistä tuomittiinkin käräjäoikeuksissa.

Vuorela muistaa tapauksen, jossa puliukot menivät aina paperinkeräysvarastoon lehtien sekaan nukkumaan. Heidät piti aina löytää sieltä sanomalehtien seasta, joten eräät vartijat keksivät laittaa koirat sinne. Puliukot toimivat ikään kuin maalimiehinä siellä. Kyseiset vartijat saivatkin toiminnasta tuomiot, kun he jäivät kiinni, kolme vuotta vankeutta.

Huoltoaseman ja kultasepänliikkeen keikat

Vuorela muistaa, että vuonna 1975 rosvot tekivät esimerkiksi huoltoasemakeikkoja. He menivät autolla pihaan ja veivät kaiken. Rosvoilla oli yleensä pakettiautot, ja heillä oli aikaa kantaa tavaroita, koska vartijat saattoivat käydä kohteessa esimerkiksi neljän tunnin välein. Kun hälytyslaitteet tulivat, ruvettiin rosvojakin saamaan kiinni.

Esimerkiksi Vantaalla Kuninkaanmäen Kesoililta otettiin varkaat kiinni 11 kertaa kiinni vuonna 1977. Kerran kuukaudessa siitä joku saatiin kiinni, ja kaikille annettiin selkään. Kun poliisi tuli paikalle, kysyi hän, onko jo annettu selkään. Jos ei oltu, antoi poliisi heille sitten selkään.

Silloinen huoltoaseman pitäjä kysyi vielä aina, että saako hän katsoa, jos he ovat hänen entisiä työntekijöitään tai jos hän tuntee heidät. Poliisi avasi maijan oven, ja huoltoaseman pitäjä meni sinne taakse. Poliisi löi maijan oven kiinni ja hetken aikaa sieltä kuului kauhea jytinä. Sitten huoltoaseman pitäjä tuli pois ja sanoi, että ei ollut tuttuja.

Helsingin keskustassa tehtävät olivat lähinnä juoppojen kuskaamista pois porraskäytävistä. Lisäksi oli kilikali-keikkaa, eli lyötiin näyteikkuna hajalle ja varastettiin. Oli myös esimerkiksi kassakaappikeikkoja, mutta ne olivat ammattimaisempaa touhua. Silloin kassakaappeja räjäytettiin ja leikattiin jonkin verran.

Suurin tapaus, mihin Vuorela joutui sekaantumaan, oli Yleisvalvonnan aikaan tapahtunut Paajasen kultasepänliikkeen keikka. Tekijänä oli Uki-nimellä tunnettu taitava rikollinen, joka meni kellarista lattian läpi tiskin ja kassakaapin väliin. Hän osasi tarkkaan nousta siten, ettei mistään näkynyt. Sitten hän hitsasi kassakaapin auki. Tapausta tutkittiin, ja Uki jäi kiinni. Uki teki myös Annankadun Postin keikan ja sai sieltä neljä miljoonaa markkaa.

Vartioässät perustetaan

Yleisvalvonta myytiin vuonna 1986 Servi Systems Oy:lle. Tällöin asiakkaat sanoivat Vuorelalle, että hänen täytyy perustaa oma yritys. Asiakkaat eivät halunneet keskustella Servin kanssa, koska se oli niin iso. Asiakkaat halusivat, että vartioimisliike on sellainen, joka tekee niin kuin asiakkaat haluavat eikä toisin päin. He eivät halunneet samasta syystä olla myöskään STV:n asiakkaita.

Vuorela perusti Vartioässät Oy:n vuonna 1986. Yrityksessä oli aluksi yksi mies ja yksi puhelin, joka oli aina varattu. Sitten piti ostaa toinen puhelin. Yritys sijaitsi Karjalankatu 2:ssa. Kerros vain vaihtui ajan kuluessa.

Vartioässillä oli parhaimmillaan 300 työntekijää. Vuonna 1995 valtioneuvosto päätti ulkoistaa turvallisuuden ja valitsi Vartioässät. Sinne meni toistakymmentä henkeä töihin. Vuorelalla oli asiakkaina myös esimerkiksi Kansallis-Osake-Pankki ja Säästöpankin Keskus-Osake-Pankit. 1980-luvun loppupuolella isoille yhtiöille rupesi tulemaan turvallisuuspäälliköitä. Vartioässät laitettiin joka vuosi konkurssiin kilpailijoiden toimesta, mutta joka vuosi tehtiin positiivinen tulos.

Tekniikkaan panostetaan ja messumatkoja maailmalle

Vartioässät panostivat tekniikkaan ja toimivat myös maahantuojana, he esimerkiksi toivat ensimmäisenä Suomeen silmukkakohtaisen hälytyksen ja hälytyksen siirron. Kamerapuolella he toivat ensimmäisenä TVX-järjestelmän, joka lähetti modeemiyhteydellä viisi kuvaa.

Vuorela kävikin jatkuvasti messuilla perehtymässä uuteen tekniikkaan. Hän järjesti aikoinaan messumatkoja ympäri maailmaa, joissa oli hyvää se, että niihin liittyi aina tutustumiskäyntejä alan yrityksissä, esimerkiksi Hollannissa ja Yhdysvalloissa.

Verrattuna silloiseen kansainväliseen toimintaan, Suomessa asiat olivatkin hyvällä tasolla. Esimerkiksi Hollannissa vartijoilla ei ollut avaimia kohteisiin, koska niitä ei voitu antaa, jotta vartijat eivät varastaneet loppuja tavaroita, mitä murtomiehiltä oli jäänyt. Luottamus ei ollut samanlainen. New Yorkissa puolestaan palkattiin hyvin mielellään eläkkeellä olevia poliiseja, koska jos he eivät olleet vielä ketään ampuneet hengiltä ja olivat itse hengissä, olivat he hyviä vartijoita.

Yhteistyötä ja turvallisuusalan järjestöjä perustamassa

Vuorelan mukaan poliisin kanssa yhteistyö on aina toiminut. He eivät koskaan astuneet poliisin tontille eikä poliisi heidän. Yhteistyö muiden yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kanssa oli aina pakon edessä.

Vuorela on ollut mukana myös eri järjestöissä ja perustamassa niitä. Esimerkiksi Finnsecurity perustettiin, jotta alan toimijat olisivat saman pöydän ääressä ja rupeaisivat keskustelemaan.

ASIS on puolestaan siinä mielessä erittäin hyvä, että se on kansainvälinen ja sieltä saa kansainvälistä kontaktia. Vartiointiliikkeiden liitossa saatiin muutama pikkuasia järjestykseen, kuten eettiset säännöt ja sopimusehdot. Vuorela on ollut perustamassa myös Turvallisuusmuseota.

Pitkä työura ja alaa kehittämässä

Pitkään työuraan mahtui monia vaiheita: kun Vuorela tuli alalle, oli alan maine se, että eläkeläismies kepin kanssa vartioi rakennustyömaita. Silloin rakennustyömaan vartiointi oli sitä, että oli höyrykattila, jolla pidettiin betonivalut sulana, eikä paineastiaa saanut jättää valvomatta.

1970-luvulla tulivat autopiirit, radiopuhelimet ja koirat; maine oli huono. Se oli työ, jota tehtiin, kun ei muuta saanut. Opiskelijat kävivät myös rahoittamassa opiskelujaan sillä. 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella vasemmistoradikalismi vaati vartioimisliikkeiden kieltämistä, koska ne olivat heidän mielestään työnantajan aseistettu armeija, jonka tarkoitus oli pitää työntekijät kurssissa.

Pikkuhiljaa, kun 1980-luvulla tuli vartioimisliikelaki ja rupesi tulemaan koulutusta sekä ruvettiin palkkoja hinaamaan ylöspäin, muuttui alan maine paljon. Nyt yksityinen turvallisuusala on yhteiskunnallisesti merkittävä toimiala. Vuorelalla on ollut iso rooli alan kehityksessä Suomessa. Hänen muistonsa jää elämään.

Blogi

Oikeutetun itsepuolustuksen rajat

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Oikeutetun itsepuolustuksen rajat

Yhdysvalloissa on käyty vilkasta keskustelua marraskuun aikana itsepuolustuksesta, kun tuomioistuimissa on käsitelty kahta tapausta. Tuomioistuin vapautti 18-vuotiaan Kyle Rittenhousen (kuvassa) syytteistä, kun hän ampui elokuussa 2020 kaksi ihmistä kuoliaaksi ja haavoitti kolmatta. Rittenhouse lähti pitämään järjestystä, kun poliisiväkivallan vastaisen mielenosoitukset olivat muuttuneet mellakoiksi. Rittenhousen katsottiin puolustaneen itseään tapauksessa.

Toinen tuomioistuin puolestaan tuomitsi kolme valkoista miestä mustan lenkkeilijän Ahmaud Arberyan murhasta. Valamiehistö ei uskonut, että aseistautuneet miehet olisivat toimineet itsepuolustukseksi, kun he jahtasivat aseetonta lenkkeilijää autolla ja takaa-ajon päätteeksi ampuivat hänet kuoliaaksi helmikuussa 2020. Miehet väittivät, että he olivat luulleet Arberya murtovarkaaksi ja päättäneet itse ottaa tämän kiinni sen sijaan, että olisivat odottaneet poliisia.

Molemmissa tapauksissa on tuomioistuimissa punnittu itsepuolustusta ja sen rajoja. Itsepuolustuksessa on oikeudellisesti meillä kyse hätävarjelusta, jota tarkastellaan tässä blogissa. Lisäksi blogissa tarkastellaan hätävarjelun ja voimankäytön eroja.

Hätävarjelu oikeuttamisperusteena

Lainsäännösten tunnusmerkistöt määrittelevät ne vääryystyypit, joista voidaan rangaista. Normaalitapauksessa erityisen tunnusmerkistön mukainen teko on samalla oikeudenvastainen.

Kaikissa tilanteissa arviota teon oikeudenvastaisuudesta ei voida kuitenkaan perustaa yksin tunnusmerkistön mukaisuuteen. Siksi lainsäädännössä on yleisluonteisia poikkeussääntöjä, joiden nojalla tunnusmerkistön mukainen teko ei olekaan oikeudenvastainen. Näitä poikkeussääntöjä kutsutaan oikeuttamisperusteiksi, joista puhutaan myös jokamiehen oikeuksina.

Oikeuttamisperuste on rikosoikeudellisen vastuun poistava seikka, joka johtaa siihen, että teko on sallittu ja joissakin tilanteissa oikeusjärjestyksen näkökulmasta jopa toivottu. Oikeuttamisperusteen nojalla toiminut tekijä ei ole siis syyllistynyt mihinkään rikokseen, joten häntä vastaan nostettu syyte on hylättävä.

Hätävarjelusta säädetään rikoslain 4 luvun 4 §:ssä. Hätävarjelu on puolustautumista oikeudetonta hyökkäystä vastaan. Puolustautuja voi joutua tekemään jonkin rikoksen tunnusmerkistön mukaisen teon. Hätävarjelu on ennen kaikkea keino suojata yksilön perusoikeuksia oikeudettomia hyökkäyksiä vastaan, ja se on sallittua vain silloin, kun ei ole mahdollista turvautua viranomaisen apuun.

Tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimus

Tarpeelliset rajoitukset hätävarjeluoikeuden käytölle saadaan oikeudettomasta hyökkäyksestä ja hätävarjeluteon tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimuksista. Hätävarjelun tulee kohdistua hyökkääjään, minkä lisäksi puolustus voi kohdistua hyökkääjälle kuuluviin hyökkäysvälineisiin. Hätävarjelun avulla voi puolustaa itsensä lisäksi myös kolmatta osapuolta.

Hyökkäyksellä tarkoitetaan aktiivista tekemistä. Hyökkäykseen voi syyllistyä myös toimimisvelvollinen laiminlyöjä, jos hän on erityisessä vastuuasemassa. Hyökkäyksellä on yleensä tahallinen vahingoittamistarkoitus. Tahatonkin hyökkäys voi oikeuttaäa hätävarjelun, jos tosiasiallinen tilanne on uhkaava.

Hyökkäyksen tulee olla oikeudeton, joten hyök­käyksen on täytettävä jonkin rikoksen tunnusmerkistö, johon ei saa liittyä oikeuttamisperustetta. Hyökkäyksen ei tarvitse olla rangaistava. Hätävarjelulla voidaan puolustautua myös syyntakeettoman hyökkäystä vastaan, eli vaatimuksen tekijän syyllisyydestä ei tarvitse täyttyä.

Hätävarjelulla voidaan puolustautua myös viranomaistoimia vastaan, jos virkatoimi on selvästi virkamiehen pätevyyspiiriin kuulumaton tai jos virkatoimessa on laiminlyöty olennaiset muotomääräykset. Hätävarjelulla ei ole sallittua puolustautua vähäisiä toimivallan ylityksiä vastaan, koska puolustautuminen johtaisi virkamiehen voimakeinojen koventumiseen, minkä seurauksena puolustautujan vahingot vain suurenisivat.

Hätävarjelun aikarajat

Hätävarjelulla saa puolustautua aloitettua tai välittömästi uhkaavaa hyökkäystä vastaan. Pelkkä uhkaus ei vielä oikeuta hätävarjeluun, jollei olosuhteiden perusteella ole pääteltävissä, että uhkaus johtaa välittömästi hyökkäyk­seen. Hyökkäyksen todennäköisyyden tulee olla merkittävä, ja vain joissakin poikkeuksellisissa tapauksissa hyökkäys voi olla käsillä, vaikka hyökkäys ei saavuttaisi rikoksen yrityksen astetta.

Hätävarjelulla on oikeus puolustautua niin kauan kuin hyökkäys jatkuu tai hyökkääjän käyttäytymisestä voi päätellä, että uusi oikeudenloukkaus uhkaa. Hyökkäys päättyy, kun hyökkääjä on tehty vaarattomaksi tai kun hän on lähtenyt pakoon tai muuten lopullisesti luopunut hyökkäyksestä.

Hyökkäys jatkuu kuitenkin niin kauan, kuin hyökkäyksen uudistamisen tai vahingon lisäämisen mahdollisuus on olemassa. Jatkuvissa rikoksissa hyökkäys kestää niin kauan kuin oikeudenvastainen tila jatkuu.

Omaisuuteen kohdistuvissa hyökkäyksissä oikeus puolustautumiseen päättyy, kun hyökkääjä on saanut omaisuuden häiriöttömään talteen. Hyökkäyksen päätyttyä on oikeus käyttää yleistä kiinniotto-oikeutta tai itseapua.

Luuloteltu hätävarjelu

Puolustautuja voi erehtyä hätävarjelun oikeudellisista rajois­ta, jolloin puhutaan luulotellusta eli putatiivisesta hätävarjelus­ta. Harhaluulo hätävarjelussa poistaa vastuun tahallisesta rikoksesta.Puolustautuja voi joutua vastuuseen tuottamuksellisesta rikoksesta, jos hän olisi huolellisuudella välttänyt erehdyksen.

Jos huolellinenkaan menettely ei olisi pelastanut väärinkäsityksiltä, poistuu vastuu myös tuottamuksellisista rikoksista. Erehdys­tilanteissa ei ole kyse oikeuttamisperusteista, koska vain anteeksi­annettava erehdys poistaa rangaistusvastuun.

Hätävarjelun liioittelu

Hätävarjelun liioittelu tarkoittaa, että puolustuksessa ylitetään hätävarjelun sallitut rajat. Rajat voidaan ylittää ennen kaikkea käyttämällä puolustuksessa liiallisia voimakeinoja. Rajat voidaan ylittää myös aloittamalla hätävarjelu liian aikaisin tai jatkamalla puolustusta tarpeettoman kauan.

Hätävarjelun liioittelussa tekijä voi olla rangaistusvastuusta vapaa, vaikka puolustuksessa olisi ylitetty hätävarjelun rajat. Edellytyksenä on, että olosuhteet ovat olleet sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Hätävarjelun liioittelussa on kyse anteeksiantoperusteesta. Jos tilanne muistuttaa moitittavaa hätävarjelua, hätävarjelun liioittelu voidaan ottaa huomioon rangaistuksen lievennysperusteena.

Hätävarjelun ja voimankäytön erot

Turvallisuusalalla käytännön kannalta olisi tärkeää, että pystyttäisiin erottamaan toisistaan hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteet. Rajanveto-ongelmat konkretisoituvat silloin, kun sallitut rajat on ylitetty.

Hätävarjeluksi tulkitsemiseen voivat vaikuttaa puolustautujan henkilökohtaiset ominaisuudet, koska koulutettu ja itsepuolustusta osaava voi mieltää kovankin vastarinnan voimankäyttötilanteeksi. Linjana voidaan pitää, että kontrolloitua hätävarjelua ei ole olemassa, vaan tällöin kyseessä on voimankäyttö.

Hätävarjelun ja voimankäytön raja on olennainen, koska niiden anteeksiantoperusteissa on erilainen painotus. Jotta voimakeinojen käytön liioittelusta ei tuomita rangaistukseen, perusteiden tulee olla erittäin painavia. Anteeksiantoperusteen soveltuvuutta arvioitaessa huomioidaan sekä hätävarjelu- että voimankäyttötilanteissa tekijän koulutus ja kokemus.

Hätävarjelutilanteessa voidaan sallia ankarammat voimakeinot, koska tavoiteltavat seikat ovat usein tärkeämpiä kuin voimakeinojen käyttötilanteessa. Hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteissa sallitut keinot perustuvat tarpeellisuus- ja puolustettavuusarviointiin, joten siirryttäessä voimakeinojen käyttötilanteesta hätävarjelutilanteeseen käytetyissä keinoissa ei saa tapahtua mitään hyppäystä. Vastarinnan tai hyökkäyksen muuttuessa vakavammaksi voidaan käyttää asteittain kovenevia voimakeinoja. 

Blogi

YKSITYISEN TURVALLISUUSALAN KOTIMAINEN HISTORIA

by
Kommentit pois päältä artikkelissa YKSITYISEN TURVALLISUUSALAN KOTIMAINEN HISTORIA

Olen aiemmin tarkastellut blogeissa yksityisen turvallisuusalan kansainvälistä historiaa. Yksityisen turvallisuusalan historia -teoksen julkistamistilaisuus järjestetään Finnish Security Awardsissa 3.11.2021. Tämän kunniaksi tässä blogissa tarkastellaan alan kotimaista kehitystä.

Friedrich Thelen perustaa ensimmäisen vartioimisliikkeen Suomeen

Väkivaltaluvut olivat Suomessa poikkeuksellisen korkeita ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja henkirikollisuuden kasvu jatkui entistäkin voimakkaampana 1920-luvulle tultaessa. Sisäasiainministeriö oli kiinnittänyt poliisiviranomaisten huomiota ongelmiin, jonka syynä pidettiin ensi sijassa alkoholia ja siveellisten tapojen höltymistä.

Parannuskeinoiksi esitettiin yleisesti myös kasvatusta sekä siveellisten rientojen suosimista rukouksenkaan voimaa unohtamatta. Väkivaltarikollisuuteen ei enää voitu puuttua koventamalla rangaistuksia, koska rikoslaki antoi tuomioistuimille mahdollisuudet käyttää kyllin ankaria vapausrangaistuksia.

Tämän myötä tarvetta tuli myös yksityisille turvallisuusalan palveluille. Suomeen ensimmäinen vartioimisliike perustettiin vuonna 1922. Vartioimisliikkeen perustaja Friedrich Thelen tuli Saksasta, jossa hän oli aiemmin toiminut vartioimisliikkeessä. Vartioimisliikkeen nimeksi tuli Suomen Vartioimis ja Sulkemis Oy. Aina 1930-luvulle saakka vartioimisliike oli ainut Suomessa ja sen toiminnot ulottuivatkin Helsingin lisäksi Viipuriin, Turkuun, Tampereelle ja Poriin.

Rikollisuus lisääntyy, poliisia vahvistetaan ja vartioimisliikkeitä perustetaan

Sodan jälkeiset vuodet toivat suomalaisen järjestysvallan perustaan huomattavan muutoksen, kun taustavoimana toimineet suojeluskunnat katosivat. Poliisilla ei ollut enää käytettävissään valmennettua ja poliittisesti luotettavaa perusjoukkoa, josta rekrytoida miehistöä.

Poliisissa ruvettiin vahvistamaan liikkuvaa poliisia, joten vuonna 1944 sen vahvuus nostettiin ensin 600 ja sitten 3000 poliisimieheen. Vahvistuksen myötä liikkuva poliisi astui korvaamaan jatkosodan aikana kotirintamalla toiminutta erillistä sotapoliisiosastoa.

Rikollisuus lisääntyi voimakkaasti kotiuttamisvaiheen aikana, mikä herätti laajalti huomiota myös julkisuudessa. Eri puolilla Suomea järjestettiinkin useita kansalaiskokouksia, joissa pohdittiin poliisin ja työväenjärjestöjen voimin keinoja tilanteen helpottamiseksi.

Yksityisen turvallisuusalan näkökulmasta 1930-luvun jälkipuoliskolla ja 1940-luvun alussa perustettiin uusia vartioimisliikkeitä muun muassa Vaasaan ja Lahteen. Varsinaisesti 1950-luku merkitsi uusien vartioimisliikkeiden laajempaa esiinmarssia eri puolella Suomea.

Vakuutusyhtiöt perustavat Suomen Teollisuuden Vartiointi Oy:n

Vakuutusyhtiöiden kiinnostus turvallisuustoiminnan kehittämiseen ja omaisuuden aktiiviseen suojaamiseen synnytti vuonna 1959 Suomen Teollisuuden Vartiointi Oy:n. Yhtiön omistajina olivat suurimmat vakuutusyhtiöt, jotka asettivat tavoitteeksi valtakunnallisen korkealaatuisen vartioimisliiketoiminnan.

Suomen Teollisuuden Vartiointi Oy:n toiminta kattoi alueorganisaation puitteissa varsin lyhyessä ajassa keskeiset teollisuuspaikkakunnat. Jo 1960-luvun puolivälistä lähtien yhtiön toiminta kattoi yli 60 % markkinaosuuden kaikista vartiointipalveluista Suomessa.

Vartioimisliikkeiden lukumäärä kasvoi tasaisesti. 1970-luvun loppupuolella oli jo 150 vartioimisliikettä. Pääosa näistä vartioimisliikkeistä oli varsin pieniä perheyrityksiä, jotka työllistivät vain muutamia henkilöitä. Vartioimisliiketoiminta oli vielä tuolloin hyvin värikästä. Yksityisen turvallisuusalan historia -teokseen on haastateltu 22 pitkän linjan kotimaista toimijaa, jotka kertovat alan kehityksestä.

Blogi

Yksityisen turvallisuusalan uusi päästandardi on julkaistu

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan uusi päästandardi on julkaistu

Euroopan komissio on tehnyt toimenpiteitä turvallisuusalan sisämarkkinoiden kehittämiseksi, koska eurooppalaiset alan toimijat ovat edelleen johtavassa asemassa kansainvälisesti useilla turvallisuussektoreilla. Komissio on tarjonnut rahoitusta innovatiivisen ja kilpailukykyisen turvallisuusalan edistämiseksi, jonka myötä voidaan vahvistaa Euroopan unionin turvallisuusalan asemaa kansainvälisillä markkinoilla.

Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi komissio on tukenut muun muassa standardien ja sertifiointimenettelyn yhdenmukaistamista, koska alan sääntelyn harmonisointi on osoittautunut hankalaksi. Tämän takia eurooppalaisen standardisointijärjestön CEN:n johdolla on valmisteltu yksityisen turvallisuusalan standardisointia jo vuodesta 2015, kun aiheen ympärille perustettiin tekninen komitea (CEN/TC 439 Private security services). Teknisen komitean tehtävänä on ollut kehittää sekä vanhoja jo olemassa olevia standardeja että suunnitella varsinainen päästandardi, jota olen tarkastellut aiemmassa blogissa.

Päästandardi julkaistiin heinäkuussa

CEN julkaisi heinäkuussa yksityisen turvallisuusalan uuden päästandardin: EN 17483-1:202 Private security services – Protection of critical infrastructure – Part 1: General requirements. Päästandardin päälle tulee rakentumaan alaa koskeva uusi standardisarja tulevaisuudessa.

Tavoitteena onkin saattaa kaikki alan olemassa olevat standardit samaan kokonaisuuteen, joka täydentää EU:n ja jäsenvaltioiden kansallista sääntelyä sekä täyttää mahdollisia aukkoja laadukkaiden turvallisuuspalveluiden tarjoamisessa. Osassa jäsenvaltioita on vasta kehitetty viime vuosina alan sääntelyä. Eurooppaan halutaan luoda yhteiset kriteerit – rima, joka tulee ylittää tarjottaessa turvallisuuspalveluita.

Suomen näkökulmasta standardin vaatimukset eivät tule aiheuttamaan alan toimijoille suuria haasteita, koska meillä on moni asia jo säädelty lakisääteiseksi velvoitteeksi yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa.

Olemme olleetkin aktiivisesti mukana standardin valmistelussa SFS:n standardisointiryhmän (SFS/SR 230 Yksityiset turvallisuuspalvelut) kanssa, kun ryhmä vastaa Suomen kannanotoista standardiehdotukseen ja huolehtii tarvittavien asiantuntijoiden nimeämisestä työryhmiin sekä ottaa osaa kokouksiin.

Suomi vastusti työkohdeäänestyksessä 

Standardin valmistelussa on ollut eurooppalaisen yksityisen turvallisuusalan liitolla (Confederation of European Security Services, CoESS), saksalaisilla ja itävaltalaisilla alan toimijoilla iso rooli, kun he ovat pienessä työryhmässä valmistelleet luonnosta jo keväästä 2017. Silloin työkohde hyväksyttiin komitean esityökohteeksi.

Tämän takia olemme osallistuneet aktiivisesti komitean kokouksiin ja tehneet aktiivisesti lausuntoja, jotta myös muiden CEN:n jäsenmaiden ja alan toimijoiden näkemys on saatu tuotua paremmin esille, koska kyseessä on alan kannalta hyvin merkittävä päästandardi.

Äänestimme muun muassa standardiluonnoksen virallisessa työkohdeäänestyksessä sitä vastaan keväällä 2019. Standardiluonnos sai tuolloin kuitenkin taakseen riittävän määräenemmistön, kun yhdeksän valtiota äänesti sen puolesta ja kolme vastaan. Vastustimme standardiluonnosta, koska meidän mukaamme olisi ollut järkevämpää tehdä alan ohjeistusstandardi vaatimusstandardin sijaan. Vaatimuksia luetteleva standardi on tiukempi kuin ohjeistusstandardi. Näkemyksemme mukaan ohjeistusstandardi olisi soveltunut paremmin lainsäädännöllisesti hajanaiseen eurooppalaisten valtioiden muodostamaan sääntelykokonaisuuteen.

Standardiluonnos oli avoimella lausuntokierrokselle kesällä 2020. Tuolloin äänestimme sen puolesta, jonka myötä standardi on sittemmin julkaistu  ja vahvistettu kaikissa CEN:n jäsenmaissa yleiseurooppalaisena EN-standardina. Kaikki tämän standardin kanssa mahdollisesti ristiriidassa olleet kansalliset standardit tulivat samalla kumotuksi.

Standardointityö jatkuu ja kyseessä sertifioitava standardi

Uusi päästandardi luo nyt hyvän pohjan jatkaa standardointityötä, jossa edistetään korkealaatuisia yksityisen turvallisuusalan palveluita ja tuetaan toimeksiantajia laadukkaiden palveluntarjoajien arvioimisessa.

Kyseessä on sertifioitava standardi, jossa vaatimuksena on alan tyypillisten vaatimusten lisäksi vaatimuksia erityisesti johtamiseen, laadunhallintaan, riskienhallintaan, työturvallisuuteen, tietoturvaan ja jatkuvuudenhallintaan liittyen. Näiden vaatimusten osalta viitataan ISO-standardeihin, kuten ISO 9001, ISO 31000, ISO 45001, ISO 27001 ja ISO 22301.

Jatkossa erityisesti kriittisen infrastruktuurin ympäristössä toimivien yksityisen turvallisuusalan palveluntarjoajien on hankittava sertifiointi, kun toimeksiantajat alkavat niitä vaatimaan. CEN:n tekninen komitea on myös pyytänyt kannanotossaan ehdotuksesta direktiiviksi kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä, että vain sertifioidut palveluntarjoajat voisivat tarjota yksityisiä turvallisuuspalveluita kriittisessä infrastruktuurissa. Tätä tarkoitusta varten direktiivillä olisi pantava täytäntöön yksityisten turvallisuusalan toimijoiden tehokas laadunvalvonta ja edistettävä standardien käyttöä tätä tarkoitusta varten.

Blogi

Mitä eroa on omavartioinnilla ja vartioimisliiketoiminnalla?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä eroa on omavartioinnilla ja vartioimisliiketoiminnalla?

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2 §:n 1 kohdan perusteella vartioimisliiketoiminnalla tarkoitetaan ansiotarkoituksessa suoritettavaa ja toimeksiantosopimukseen perustuvaa vartioimistehtävien hoitamista.

Vaatimus ansiotarkoituksesta sulkee talkootyönä suoritetun vartioinnin vartioimisliiketoiminnan määritelmän ulkopuolelle. Arvioitaessa toiminnan perustumista ansiotarkoitukseen, ratkaisevaa on toiminnan tosiasiallinen tarkoitus. Esimerkiksi harjoitettaessa vartiointia ilmaiseksi, jotta myöhemmin saadaan aikaan vastikkeellinen toimeksiantosopimus, on toiminnassa kyse ansiotarkoituksessa tapahtuvasta ja lupaa edellyttävästä toiminnasta.

Lain perusteluissa käytetään talkootyöstä esimerkkinä venekerhon toimintaa. Vastikkeeksi ei lain perusteluiden mukaan katsottaisi sitä, että venekerhon jäsen saa vastapalvelukseksi muilta kerhon jäseniltä veneensä vartiointia jonakin muuna ajankohtana, kuin hän itse on ollut kerhon veneitä vartioimassa. Toisena vastaavana esimerkkinä lain perusteluissa mainitaan yrittäjien talkoorenkaan suorittama partiointi pienteollisuusalueella.

Ansiotarkoitukseen perustumisesta ei ole muodostunut oikeuskäytäntöä. Poliisi ei ole myöskään puuttunut laajempaan katupartiointityyppiseen toimintaan väittäen sitä vartioimisliiketoiminnaksi. Vaikka kyseen omainen toiminta voitaisiin katsoa omaisuuden vartioimiseksi, henkilön koskemattomuuden suojaamiseksi ja rikosten sekä onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi, erottaa sen vartioimisliiketoiminnasta vastikkeettomuus ja varsin todennäköisesti myös seuraavaksi käsiteltävä toimeksiantosopimukseen perustumisen vaatimus.

Vaatimus toimeksiantosopimukseen perustumisesta sulkee omavartioinnin vartioimisliiketoiminnan määritelmän ulkopuolelle. Esimerkiksi, jos vartiointia suorittava henkilö on suoraan työ- tai muussa palvelussuhteessa vartioitavan kohteen tai alueen omistajaan tai haltijaan, ei kyse ole vartioimisliiketoiminnasta.

Omavartioinnissa toimivaltuudet

Omavartiointina vartiointia suorittavilla henkilöillä ei ole yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 15–16 §:ssä vartioimisliikkeen palveluksessa oleville vartijoille säädettyjä toimivaltuuksia eikä oikeutta käyttää voimakeinoja lain 17 §:ssä tarkoitetulla tavalla eikä kantaa voimankäyttövälineitä lain 18–21 §:ssä säädetyllä tavalla.

Omavartiointi suoritetaan niin sanotuin jokamiehen oikeuksin. Silloin voidaan käyttää rikoslain 4 luvun 4–6 §:ssä (hätävarjelu, pakkotila, voimakeinojen käyttö) ja pakkokeinolain 1 luvun 5.2 §:ssä (itseapu) sekä 2 luvun 2–3 §:ssä (yleinen kiinniotto-oikeus ja voimakeinojen käyttäminen).

Tällaisen toiminnan pitäisikin käytännössä perustua näkyvän vartioinnin mahdollistamaan ennalta estävyyteen. Todetaan selvyyden vuoksi, että vartijalla on toimivaltuuksiensa lisäksi samat, jokamiehelle kuuluvat oikeudet. Jo aiemman lain perustelujen mukaan toimeksiannon tosiasiallinen tarkoitus ei saisi kuitenkaan olla järjestyshäiriötilanteiden hoitaminen jokamiehenoikeuksia käyttäen.

Vartioimisliiketoiminta ja omavartiointi sekä rajanveto muiden yksityisten turvallisuuspalveluiden kanssa

Vartioimisliiketoiminnan määritelmällä on merkitystä edellä todetulla tavalla säädetyn lain soveltamisalan määrittämisessä. Määritelmällä erotetaan toisistaan elinkeinoluvanvarainen ja ilman elinkeinolupaa mahdollinen omavartioiminen.

Omavartiointiin ei sovelleta yksityisistä turvallisuuspalveluista annettua lakia. Yhdessä vartioimistehtävän määritelmän (lain 2 §:n 2 kohta) ja erityisiä vartioimistehtäviä koskevien määritelmien (lain 2 §:n 2–5 kohta) kohtien perusteella erotetaan vartioimisliiketoiminta lain 2 §:n 10 kohdassa tarkoitetusta järjestyksenvalvontatoiminnasta ja lain 2 §:n 16 kohdassa tarkoitetusta turvasuojaustoiminnasta.

Kyseiseen jakoon perustuu myös lain lukujen jako. Vartioimisliiketoiminnasta säädetään lain 2 luvussa, järjestyksenvalvontatoiminnasta 3 luvussa ja turvasuojaustoiminnasta 5 luvussa. Kaikkia edellä mainittuja tehtäviä voidaan suorittaa, jos toimijalla on turvallisuusalan elinkeinolupa kaikkiin tehtäväkokonaisuuksiin. Lupa voidaan myöntää myös vain osaan tehtävistä (rajoitettu turvallisuusalan elinkeinolupa, lain 69 §).

Luvasta riippumatta lainsäätäjä on tarkoittanut, että niitä tehtäviä, jotka on säädetty nimenomaisesti järjestyksenvalvontatehtäviksi, suoritettaisiin osana järjestyksenvalvontatoimintaa eikä vartioimisliiketoimintana. Jakoon perustuu siten myös se, tuleeko tehtävää suorittavalla henkilöllä olla voimassa oleva vartijakortti, järjestyksenvalvojakortti, poliisin ja rajavartiolaitoksen apuna suoritettavien järjestyksenvalvontatehtävien osalta molemmat edellä mainitut kortit tai turvasuojaajakortti.

Määritelmän perusteella erotetaan vartioimisliiketoiminta myös lain 83 §:ssä viitatuista muussa voimassa olevassa lainsäädännössä säännellyistä yksityisen turvallisuusalan tehtävistä (esim. turvatarkastustehtävät). Määritelmä on keskeinen myös erotettaessa vartioimisliiketoiminta turvallisuusviranomaisten tehtävistä.

Blogi

Kyberrikollisuuden kustannuksista ja seurannasta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kyberrikollisuuden kustannuksista ja seurannasta

Kyberrikollisuus on voimakkaasti kasvava rikollisuuden muoto, mitä ilmentää esimerkiksi se, että kyberrikollisuuden torjunta on noussut viime vuosina useiden valtioiden turvallisuusstrategioiden keskeiseksi painopistealueeksi. Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut ehdotusta valtioneuvoston periaatepäätökseksi kyberturvallisuuden kehittämisohjelmasta vuosille 2021–2030. Eu­roopan komissio puolestaan julkaisi EU-tasoisen ky­berturvallisuusstrategian joulukuussa 2020. Tarkastelemme tässä blogissa Mikko Luomalan kanssa kyberrikollisuuden kustannuksia ja seurannan kehittämistä.

Perinteinen rikollisuus siirtyy verkkovälitteiseksi 

Perinteinen rikollisuus on siirtynyt voimakkaasti verkkovälitteiseksi, jota koronavirusepidemia on vielä vauhdittanut osaltaan. Tunnetuimpana viimeaikaisena esimerkkinä on Tor-verkossa tapahtuva huumausaineiden kauppa, josta on julkaistu mielenkiintoinen kotimainen tutkimus.

Kyberrikosten yhteydessä korostetaan usein rikoskäyttäytymisen kansainvälistä skaalautuvuutta ja yhdenkin tekijän potentiaalisten uhrien suurta määrää. Tästä ikävänä esimerkkinä on Vastaamon tietomurto, jonka myötä Tilastokeskuksen tilastojen mukaan sekä kiristysrikosten (n. 19 000 ilmoitusta lisää) että yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä koskevien rikosten (n. 21 000 ilmoitusta lisää) määrät kasvoivat merkittävästi vuonna 2020 verrattuna edellisvuoteen.

Toisaalta rikollisuuden siirtyminen verkkovälitteiseksi ja siitä jäävät digitaaliset jalanjäljet voivat avata merkittäviä mahdollisuuksia myös rikostorjunnalle, kuten FBI:n Anom-operaatio osoittaa. Anom-nimisellä sovelluksella oli yli 11 000 käyttäjää ympäri maailman, jonka myötä poliisit iskivät yhtäaikaisesti rikollisjärjestöjä vastaan. Keskusrikospoliisi kertoi kesäkuussa ottaneensa kiinni lähes sata ihmistä Suomessa. Helsingin käräjäoikeus antoi heinäkuun puolessa välissä tuomion Anom-viesteihin liittyvässä jutussa, jossa marihuanaa oli järjestelty Espanjasta Suomeen lähemmäs 180 kilon edestä.

Kyberhyökkäysten kustannuksista ja kokonaiskuvasta

Maailmanlaa­juisesti kyberhyökkäysten kustannuksista on esitetty erilaisia arvioita. Niiden on arvioitu olevan jopa 600 miljardia dollaria vuosittain. Koronavirusepidemian myötä vuonna 2020 on ilmoitettujen kyberhyökkäysten määrän arvioitu kasvaneen ennennäkemättömällä 50 prosentin kasvulla.

Kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol puolestaan ilmoitti haittaohjelmien ja tietojenkalastelun kasvaneen 569 prosentilla pelkästään helmikuusta maaliskuuhun vuonna 2020. Keskimääräinen kiristyshaittaohjelman kiristysmaksu oli 180 000 dollaria.

Kyberturvallisuuteen liittyvä taloudellinen keskustelu on painottunut toteutuneisiin kyberturvallisuusloukkauksiin. Tämän osalta täytyy korostaa, että useasti kyberhyökkäyksistä ilmoitetaan pidättäytyvästi, koska esimerkiksi maineriskit ovat suuria.

Myös viranomaisten tietoon tulleen kyberrikollisuuden mittakaava on vielä vaikeaa hahmottaa, muun muassa siksi, ettei tyypillisistä rikosnimikekohtaisista rikosilmoitus- tai tuomiotilastoista ole helppoa päätellä, mitkä rikosnimikkeet olisi laskettava kyberrikoksiksi. Vielä haastavampaa on arvioida kokonaisrikollisuuden määrää ja ilmiön kaikkia ulottuvuuksia, sillä merkittävää osa kyberrikoksista ei havaita tai ilmoiteta poliisille.

Mittausmenetelmien ja tutkimuksen kehittämisestä

Taloustieteilijät (Jamilov, Rey & Tahoun 2021) ovat kehittäneet uutta mittausmenetelmää kyberriskeille, joka ei perustu omaan ilmoittamiseen. He ovat käyttäneet koneoppimista ja tietokonelingvistiikkaa julkisesti noteerattujen yhtiöiden neljännesvuositulostiedotteisiin.

Heillä on kopiot yli 12 000 yhtiön puheluista (earnings calls) 85 valtiosta, jossa yhtiöt kertovat raportointikauden tuloksista ja analyytikot esittävät kysymyksiä. He ovat analysoineet puheluita ja käyttäneet algoritmia havaitsemaan kyberriskeihin liittyviä eri termejä ja mahdollisia altistuksia.

Alla olevassa kuvassa on esitetty aineiston pohjalta heidän laatimansa maailmanlaajuinen kyberriskialtistusindeksi, jossa näkyy keskiarvot kyberriskeille altistumiselle ja niiden esiintyvyys puheluissa. Kyberriskit ovat nelinkertaistuneet vuodesta 2002 alkaen ja yli kolminkertaistuneet vuodesta 2013 asti. Kuvaan on myös merkitty merkittäviä hakkerointeja ja kiristyshaittaohjelmia eri vuosilta.

Alla olevassa kuvassa puolestaan esitetään kyberriskialtistustapauksien vaihteluväli valtioittain vuonna 2020. Vaikka suurin osa kyberuhista kohdistuu yhdysvaltalaisiin yhtiöihin, niin on eurooppalaisten ja aasialaisten yhtiöiden osuus yli kaksinkertaistunut viimeisten viiden vuoden aikana. Suomessa vaihteluväli oli välillä 50-100. 

Kyberturvallisuuden kehittämistoimia on tehty kansallisesti ja EU-tasolla. Näissä korostuu vahvasti julkisen sektorin rooli ja erilaiset sääntelyratkaisut. Kyberturvallisuuden kannalta olennaista on kuitenkin elinkeinoelämän rooli ja riskienhallinta, jonka takia pitäisi eri sääntelyratkaisuiden kannustinvaikutuksiin ja tehokkuuteen kiinnittää enemmän huomiota.

Tämän takia olisi tärkeää, että aihetta tutkittaisiin monipuolisesti, kun kyberrikollisuus kasvaa voimakkaasti. Kyberrikollisuuden laajuus voi olla paljon suurempi kuin tiedetään, ja taloudellisten vahinkojen arviointi on tästä syystä haastavaa. Tämän takia olisi tärkeää kehittää mittaamista ja seurantaa.

Ylipäätään kyberrikollisuutta koskeva kriminologinen ja rikosoikeudellinen kotimainen tutkimus on ollut hyvin vähäistä. Taloustieteellinen näkökulma on myös tärkeää, koska kyberturvallisuuden ja -rikollisuuden kustannukset ovat merkityksellisiä koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Blogi

Työsuojelun valvonta ja työsuojelutarkastukset

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Työsuojelun valvonta ja työsuojelutarkastukset

Työsuojelun valvonta jaetaan työpaikkavalvontaan ja markkinavalvontaan. Ensimmäiseen kuuluvat työnantajalle säädettyjen lakien valvonta ja työympäristön olosuhteiden valvonta. Jälkimmäiseen kuuluu tuotteiden vaatimustenmukaisuuden valvonta markkinoilla. Tässä blogissa keskitytään työpaikkavalvontaan, joka pohjautuu Edilexissä julkaistuun artikkeliin (Paasonen & Kavén 2021).

Työsuojeluviranomainen

Työsuojeluviranomaisen toiminta perustuu työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettuun lakiin (jäljempänä valvontalaki). Valvontalaissa säädetään viranomaisen velvollisuuksista, toimintavaltuuksista ja menettelytavoista, joita viranomaisen on noudatettava valvoessaan sille kuuluvien säännösten noudattamista.

Viranomaisen toimivalta valvontaan perustuu valvottavaan lakiin, esimerkiksi työturvallisuuslain 65 §:ään ja työsopimuslain 13 luvun 12 §:ään. Menettelytapoja koskevia säännöksiä sovelletaan sekä työnantajien valvontaan että muiden työsuojeluviranomaisen valvottavina olevien tahojen valvontaan.

Valvontalain 2 §:n 1 kohdan mukaan työsuojeluviranomaisella tarkoitetaan aluehallintovirastoa sekä sosiaali- ja terveysministeriötä sen hoitaessa tuotteiden turvallisuuden valvontaan liittyviä tehtäviä. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa työsuojelun valvonnasta, kehittämisestä ja työnsuojeluun liittyvästä lainsäädännöstä.

Työsuojeluhallinto on osana aluehallintovirastoja (AVI), mutta toimii sosiaali- ja terveysministeriön suorassa ohjauksessa. Työsuojeluviranomaisena työsuojeluhallinto on itsenäinen ja riippumaton valvontaviranomainen.

Valvontalain esitöissä on määritelty myös valvonta, vaikka määritelmää ei ole tuotu itse lakiin. Valvonnalla tarkoitetaan kaikkia työsuojeluviranomaisen tehtäviä, joista valvontalaissa ja muussa valvottavana olevassa lainsäädännössä säädetään.

Valvontalain 3 §:ssä säädetään valvonnasta ja sen toteutumisesta. Työsuojeluviranomaisen tehtävänä on tarkastaa työpaikkoja ja tehdä muita lainsäädännön edellyttämiä toimenpiteitä. Tarkoitukseksi nähdään lainsäädännön noudattamisen edistäminen. Valvontalain 3 §:ssä säädetään myös muista säännöksistä, joita sovelletaan työsuojeluviranomaisen toiminnassa. Muita säännöksiä sovelletaan siltä osin kuin niistä ei ole säädetty erityissäännöksin valvontalaissa.

Työsuojelutarkastukset

Työsuojelutarkastukset ovat keskeinen osa työsuojelun valvontaa. Valvontaan voi liittyä muitakin viranomaistoimia. Valvonnan kohteelta voidaan pyytää etukäteen selvityksiä, esimerkiksi työpaikan valvonnan kannalta merkityksellisiä tietoja, jotka nopeuttavat itse tarkastusta.

Myös tietojen täydentämistä voidaan pyytää käynnin yhteydessä, eikä työpaikkakäynti ole edes aina tarpeellinen. Tietojen vaihtoon liittyy valvontalain erityissäännöksiä, jotka koskevat valvontaan liittyvää tiedonsaanti- ja tarkastusoikeutta, tarkastuksen tekemistä ja ennakkoilmoitusta, tarkastusta kotirauhan piirissä ja ilmoittajan tietojen salassapitoa.

Pysyvät parannukset työpaikoilla ja oma-aloitteinen työolojen kehittäminen ovat työsuojelutarkastusten tavoitteita. Työpaikan oloja ja työelämän sääntöjen noudattamista valvotaan pääasiallisesti tarkastuksin. Lähes kaikkiin valvontakohteisiin sopii työpaikalla tapahtuva tarkastus.

Tarkastus voidaan tehdä myös asiakirjatarkastuksena, joka on vakiintunut toimintatapa. Myös virtuaalitekniikan avulla voidaan tehdä vuorovaikutteisia tarkastuksia tilanteissa, joissa ei vaadita työolosuhteiden laajaa havainnointia. Tämä on tehokas ja taloudellinen tarkastusmuoto.

Viranomainen voi päättää, onko tehtävä tarkastus vai riittääkö joku muu toimenpide. Jos työpaikalta tulee ilmoitus vakavasta työtapaturmasta, on työsuojeluviranomaisella velvollisuus toimia. Tällöin tutkitaan tapaturmaan johtaneiden tapahtumien kulku ja syyt sekä mahdollisuudet tapaturman uusiutumiseen. Nämä on tehtävä kiireellisesti.

Työsuojelutarkastusten lukumääriä

Työsuojelun vastuualueiden valvottavana on noin 300 000 työpaikkaa. Alla olevaan taulukkoon on koottu työsuojelutarkastusten määrät vuosilta 2013–2020. Taulukossa on myös eriteltyinä asiakirjatarkastukset ja työpaikkatarkastukset.

2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
Työsuojelutarkastukset 25596 26664 28732 28326 27591 26239 23977 14569
Asiakirjatarkastukset 3256 2499 2871 2335 2507 2822 3225 5420
Työpaikkatarkastukset 22340 24145 25861 25991 25084 23417 20752 9176

Työsuojelutarkastuksia tehdään normaalisti yli 20 000 vuosittain. Koronavirusepidemian johdosta vuosi 2020 oli poikkeuksellinen tarkastusten määrissä. Asiakirjatarkastusten määrä kasvoi ja työpaikkatarkastusten aleni huomattavasti. Huomattava määrä työsuojelutarkastuksista tehtiin virtuaalisesti. Työsuojeluhallinnon mukaan virtuaaliset tarkastukset saivat asiakkailta hyvän vastaanoton.

Tosin tarkastukset, jotka vaativat työpaikan laajaa havainnointia, tehtiin lähitarkastuksina. Työsuojeluvalvonnassa koronavirusepidemian puhkeaminen näkyi myös lisääntyneinä asiakasyhteydenottoina ja tietotarpeina. Tämän seurauksesta valvonnasta vapautunut resurssi ohjattiin valvontaa tukeviin tehtäviin ja asiakasneuvonnan resursseja lisättiin vastaamaan kasvanutta kysyntää.

Uusien valvontakeinojen kehittäminen

Työsuojeluhallinnon valvontatoiminta painottuu edelleen hyvin pitkälti työpaikkatarkastuksiin. Tarkastusten yhteydessä tarkastaja voi valvontalain antaman toimivallan puitteissa antaa työnantajalle tarkastuskertomuksessaan ohjeita ja neuvoja. Työnantajalle voidaan antaa kirjallinen toimintaohje, jos hän ei noudata työsuojeluviranomaisen valvontaan kuuluvissa säännöksissä asetettuja velvollisuuksia.

Jos työnantaja ei noudata toimintaohjetta, hänelle voidaan antaa asiasta kehotus puutteen tai vaaratekijän poistamiseksi. Kyseiset toimenpiteet on tehty noudatettaviksi, vaikka ne eivät olekaan oikeudellisesti sitovia. Näitä voimakkaampi keino on antaa asia työsuojeluviranomaisen käsiteltäväksi. Työsuojeluviranomaisen päätös onkin oikeudellisesti velvoittava. Päätöksen tehosteeksi on mahdollista määrätä uhkasakko.

Uusien valvontakeinojen kehittäminen ja nyt käytössä olevien keinojen monipuolistaminen ovat työsuojeluhallinnon tärkeä kehityssuunta. Työelämän jatkuva muuttuminen sekä uudet ilmiöt ja haasteet vaikuttavat siihen, että valvonnan keinojen on myös kehityttävä ja muututtava mukana. Tavoitteena on edelleen työolosuhteiden turvallisuus ja terveellisyys sekä jatkuva parantaminen, jossa on myös työsuojelun valvonnalla merkittävä rooli tiedon välittäjänä ja neuvojen antajana.

Tämä haastaa työsuojeluhallinnon kehittämään vuorovaikutustaitoja monikanavaisemmaksi. Käyttöön voitaisiin ottaa myös enemmän älykkäitä digitaalisia ratkaisuja ja avointa tietovarantoa, joilla tuettaisiin työpaikkoja ylläpitämään turvallisia ja terveellisiä työoloja. Tämä kehittämistyö myös yhtenäistäisi vastuualueiden tarkastustoimintaa.