Yhdysvalloissa on käyty vilkasta keskustelua marraskuun aikana itsepuolustuksesta, kun tuomioistuimissa on käsitelty kahta tapausta. Tuomioistuin vapautti 18-vuotiaan Kyle Rittenhousen (kuvassa) syytteistä, kun hän ampui elokuussa 2020 kaksi ihmistä kuoliaaksi ja haavoitti kolmatta. Rittenhouse lähti pitämään järjestystä, kun poliisiväkivallan vastaisen mielenosoitukset olivat muuttuneet mellakoiksi. Rittenhousen katsottiin puolustaneen itseään tapauksessa.

Toinen tuomioistuin puolestaan tuomitsi kolme valkoista miestä mustan lenkkeilijän Ahmaud Arberyan murhasta. Valamiehistö ei uskonut, että aseistautuneet miehet olisivat toimineet itsepuolustukseksi, kun he jahtasivat aseetonta lenkkeilijää autolla ja takaa-ajon päätteeksi ampuivat hänet kuoliaaksi helmikuussa 2020. Miehet väittivät, että he olivat luulleet Arberya murtovarkaaksi ja päättäneet itse ottaa tämän kiinni sen sijaan, että olisivat odottaneet poliisia.

Molemmissa tapauksissa on tuomioistuimissa punnittu itsepuolustusta ja sen rajoja. Itsepuolustuksessa on oikeudellisesti meillä kyse hätävarjelusta, jota tarkastellaan tässä blogissa. Lisäksi blogissa tarkastellaan hätävarjelun ja voimankäytön eroja.

Hätävarjelu oikeuttamisperusteena

Lainsäännösten tunnusmerkistöt määrittelevät ne vääryystyypit, joista voidaan rangaista. Normaalitapauksessa erityisen tunnusmerkistön mukainen teko on samalla oikeudenvastainen.

Kaikissa tilanteissa arviota teon oikeudenvastaisuudesta ei voida kuitenkaan perustaa yksin tunnusmerkistön mukaisuuteen. Siksi lainsäädännössä on yleisluonteisia poikkeussääntöjä, joiden nojalla tunnusmerkistön mukainen teko ei olekaan oikeudenvastainen. Näitä poikkeussääntöjä kutsutaan oikeuttamisperusteiksi, joista puhutaan myös jokamiehen oikeuksina.

Oikeuttamisperuste on rikosoikeudellisen vastuun poistava seikka, joka johtaa siihen, että teko on sallittu ja joissakin tilanteissa oikeusjärjestyksen näkökulmasta jopa toivottu. Oikeuttamisperusteen nojalla toiminut tekijä ei ole siis syyllistynyt mihinkään rikokseen, joten häntä vastaan nostettu syyte on hylättävä.

Hätävarjelusta säädetään rikoslain 4 luvun 4 §:ssä. Hätävarjelu on puolustautumista oikeudetonta hyökkäystä vastaan. Puolustautuja voi joutua tekemään jonkin rikoksen tunnusmerkistön mukaisen teon. Hätävarjelu on ennen kaikkea keino suojata yksilön perusoikeuksia oikeudettomia hyökkäyksiä vastaan, ja se on sallittua vain silloin, kun ei ole mahdollista turvautua viranomaisen apuun.

Tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimus

Tarpeelliset rajoitukset hätävarjeluoikeuden käytölle saadaan oikeudettomasta hyökkäyksestä ja hätävarjeluteon tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimuksista. Hätävarjelun tulee kohdistua hyökkääjään, minkä lisäksi puolustus voi kohdistua hyökkääjälle kuuluviin hyökkäysvälineisiin. Hätävarjelun avulla voi puolustaa itsensä lisäksi myös kolmatta osapuolta.

Hyökkäyksellä tarkoitetaan aktiivista tekemistä. Hyökkäykseen voi syyllistyä myös toimimisvelvollinen laiminlyöjä, jos hän on erityisessä vastuuasemassa. Hyökkäyksellä on yleensä tahallinen vahingoittamistarkoitus. Tahatonkin hyökkäys voi oikeuttaäa hätävarjelun, jos tosiasiallinen tilanne on uhkaava.

Hyökkäyksen tulee olla oikeudeton, joten hyök­käyksen on täytettävä jonkin rikoksen tunnusmerkistö, johon ei saa liittyä oikeuttamisperustetta. Hyökkäyksen ei tarvitse olla rangaistava. Hätävarjelulla voidaan puolustautua myös syyntakeettoman hyökkäystä vastaan, eli vaatimuksen tekijän syyllisyydestä ei tarvitse täyttyä.

Hätävarjelulla voidaan puolustautua myös viranomaistoimia vastaan, jos virkatoimi on selvästi virkamiehen pätevyyspiiriin kuulumaton tai jos virkatoimessa on laiminlyöty olennaiset muotomääräykset. Hätävarjelulla ei ole sallittua puolustautua vähäisiä toimivallan ylityksiä vastaan, koska puolustautuminen johtaisi virkamiehen voimakeinojen koventumiseen, minkä seurauksena puolustautujan vahingot vain suurenisivat.

Hätävarjelun aikarajat

Hätävarjelulla saa puolustautua aloitettua tai välittömästi uhkaavaa hyökkäystä vastaan. Pelkkä uhkaus ei vielä oikeuta hätävarjeluun, jollei olosuhteiden perusteella ole pääteltävissä, että uhkaus johtaa välittömästi hyökkäyk­seen. Hyökkäyksen todennäköisyyden tulee olla merkittävä, ja vain joissakin poikkeuksellisissa tapauksissa hyökkäys voi olla käsillä, vaikka hyökkäys ei saavuttaisi rikoksen yrityksen astetta.

Hätävarjelulla on oikeus puolustautua niin kauan kuin hyökkäys jatkuu tai hyökkääjän käyttäytymisestä voi päätellä, että uusi oikeudenloukkaus uhkaa. Hyökkäys päättyy, kun hyökkääjä on tehty vaarattomaksi tai kun hän on lähtenyt pakoon tai muuten lopullisesti luopunut hyökkäyksestä.

Hyökkäys jatkuu kuitenkin niin kauan, kuin hyökkäyksen uudistamisen tai vahingon lisäämisen mahdollisuus on olemassa. Jatkuvissa rikoksissa hyökkäys kestää niin kauan kuin oikeudenvastainen tila jatkuu.

Omaisuuteen kohdistuvissa hyökkäyksissä oikeus puolustautumiseen päättyy, kun hyökkääjä on saanut omaisuuden häiriöttömään talteen. Hyökkäyksen päätyttyä on oikeus käyttää yleistä kiinniotto-oikeutta tai itseapua.

Luuloteltu hätävarjelu

Puolustautuja voi erehtyä hätävarjelun oikeudellisista rajois­ta, jolloin puhutaan luulotellusta eli putatiivisesta hätävarjelus­ta. Harhaluulo hätävarjelussa poistaa vastuun tahallisesta rikoksesta.Puolustautuja voi joutua vastuuseen tuottamuksellisesta rikoksesta, jos hän olisi huolellisuudella välttänyt erehdyksen.

Jos huolellinenkaan menettely ei olisi pelastanut väärinkäsityksiltä, poistuu vastuu myös tuottamuksellisista rikoksista. Erehdys­tilanteissa ei ole kyse oikeuttamisperusteista, koska vain anteeksi­annettava erehdys poistaa rangaistusvastuun.

Hätävarjelun liioittelu

Hätävarjelun liioittelu tarkoittaa, että puolustuksessa ylitetään hätävarjelun sallitut rajat. Rajat voidaan ylittää ennen kaikkea käyttämällä puolustuksessa liiallisia voimakeinoja. Rajat voidaan ylittää myös aloittamalla hätävarjelu liian aikaisin tai jatkamalla puolustusta tarpeettoman kauan.

Hätävarjelun liioittelussa tekijä voi olla rangaistusvastuusta vapaa, vaikka puolustuksessa olisi ylitetty hätävarjelun rajat. Edellytyksenä on, että olosuhteet ovat olleet sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Hätävarjelun liioittelussa on kyse anteeksiantoperusteesta. Jos tilanne muistuttaa moitittavaa hätävarjelua, hätävarjelun liioittelu voidaan ottaa huomioon rangaistuksen lievennysperusteena.

Hätävarjelun ja voimankäytön erot

Turvallisuusalalla käytännön kannalta olisi tärkeää, että pystyttäisiin erottamaan toisistaan hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteet. Rajanveto-ongelmat konkretisoituvat silloin, kun sallitut rajat on ylitetty.

Hätävarjeluksi tulkitsemiseen voivat vaikuttaa puolustautujan henkilökohtaiset ominaisuudet, koska koulutettu ja itsepuolustusta osaava voi mieltää kovankin vastarinnan voimankäyttötilanteeksi. Linjana voidaan pitää, että kontrolloitua hätävarjelua ei ole olemassa, vaan tällöin kyseessä on voimankäyttö.

Hätävarjelun ja voimankäytön raja on olennainen, koska niiden anteeksiantoperusteissa on erilainen painotus. Jotta voimakeinojen käytön liioittelusta ei tuomita rangaistukseen, perusteiden tulee olla erittäin painavia. Anteeksiantoperusteen soveltuvuutta arvioitaessa huomioidaan sekä hätävarjelu- että voimankäyttötilanteissa tekijän koulutus ja kokemus.

Hätävarjelutilanteessa voidaan sallia ankarammat voimakeinot, koska tavoiteltavat seikat ovat usein tärkeämpiä kuin voimakeinojen käyttötilanteessa. Hätävarjelu- ja voimankäyttötilanteissa sallitut keinot perustuvat tarpeellisuus- ja puolustettavuusarviointiin, joten siirryttäessä voimakeinojen käyttötilanteesta hätävarjelutilanteeseen käytetyissä keinoissa ei saa tapahtua mitään hyppäystä. Vastarinnan tai hyökkäyksen muuttuessa vakavammaksi voidaan käyttää asteittain kovenevia voimakeinoja.