Nyt on taas se aika vuodesta, kun syksyn pimeys on saapunut ja kesämökit laitetaan talviteloille. Moni pohtii sitä, että pitäisikö hankkia hälytysjärjestelmä tai ostaa vartiointipalveluita. Tarkastelemme tässä blogissa yhdessä tutkija Mikko Aaltosen kanssa kysymystä siitä, miten murtovarkaat valitsevat kohteensa. Tämä on erittäin keskeinen kysymys sekä valtiollisen rikoksentorjunnan että yksityisen turvallisuusalan näkökulmasta.

Kriminologisen tutkimuksen näkökulmasta kyse on silloin tutkimusperinteestä, jossa pyritään ymmärtämään niitä päätöksentekoprosesseja, joiden seurauksena tietty asunto, kesämökki tai liiketila valikoituu murron kohteeksi. Kenties kiinnostavimmat uudet tutkimukset aiheesta perustuvat hollantilaisten ja belgialaisten tutkijoiden työhön, joita esittelemme seuraavassa.

Varhaisempi tutkimus asuntomurtoihin vaikuttavista tekijöistä oli yleisesti ottaen joko kohde- tai tekijälähtöistä. Kohdeperustainen tutkimus tarkasteli sitä, miten erilaiset asuinalueen ominaisuudet olivat yhteydessä murtovarkauksien lukumäärään. Tekijälähtöinen tutkimus analysoi puolestaan murtovarkaita, ja esimerkiksi sitä, kuinka kaukana rikoksentekijän asuinpaikasta murron kohde sijaitsi (ns. rikosmatkatutkimukset). Wim Bernasco ja Paul Nieuwbeerta julkaisivat vuonna 2005 keskeisen artikkelin, joka yhdistää kohde- ja tekijäperustaisen tarkastelun rikoskohteen valinnan tutkimusperinteessä. Uudempi tutkimus aiheesta onkin rakentunut pitkälti tämän työn (discrete spatial choice approach) varaan.

Rikoskohteet eivät valikoidu satunnaisesti

Rikoskohteen valinnan (crime location choice) tutkimusperinteen tyypillisenä lähtökohtana on ajatus rikoksentekijästä, joka pyrkii maksimoimaan hyötynsä ja minimoimaan vaivansa valitessaan optimaalista murtokohdetta. Tällaiselle optimaaliselle kohteelle tunnusomaisia piirteitä ovat helppous, kohteen sisältämä arvokas omaisuus ja pieni kiinnijäämisen riski.

Lähestymistapa rakentuu siten pitkälti rationaalisen valinnan teoriaan, mutta olettaa myös ihmisten toimivan aika ajoin impulsiivisesti ja valitsevan joskus helpoimman vaihtoehdon taloudellisesti kannattavimman sijasta. Vaikka kustannusten ja hyötyjen pohdinta näissä tilanteissa ei välttämättä ole tarkkaa tai selvästi tiedostettua, lähtökohtana ja empiirisenä havaintona on, ettei murtokohteen valinta ole missään nimessä satunnainen prosessi.

Tekijä toimii usein jo valmiiksi tuntemallaan asuinalueella

Rikoskohteen valintaa koskevassa tutkimuksessa oletetaan tyypillisesti, että kohteen valinnan prosessi on hierarkkinen ja alueellisesti tarkentuva: murtovaras valitsee ensin kaupungin, seuraavaksi asuinalueen ja lopuksi asuinalueen sisällä yksittäisen kadun ja kohteen. Toisin sanoen murtovarkautta suunnitteleva henkilö ei todennäköisesti optimoi kohdevalintaansa kaikkien mahdollisten asuntojen viitekehyksessä, vaan jossain alueellisesti rajatussa yksikössä.

Yllä mainitun optimointiprosessin keskeisenä rajoitteena on puutteellinen tieto kohteista. Vaikka rikosmatkatutkimukset osoittavat joidenkin murtovarkaiden matkaavan huomattaviakin etäisyyksiä kohteeseensa, pääsääntöisesti kohteet löytyvät kuitenkin lähiseudulta. Vandeviverin ja kumppaneiden (2014) belgialaistutkimuksessa mediaanimatka kodista kohteeseen oli noin 2,5 kilometriä.

Vaivannäön välttämisen lisäksi toinen selitys tälle havainnolle on se, että asuinpaikan lähellä sijaitsevat kohteet tunnetaan paremmin. Tunnettujen kohteiden alueeseen viitataan tutkimusperinteessä käsitteellä ”awareness space”. Juuri tällaiset mekanismit perustelevat sitä, miksi kohteen valinnan tutkimuksessa on välttämätöntä huomioida samanaikaisesti sekä kohteiden että rikollisten ominaisuuksia.

Asuntokohtaiset aineistot

Arvioitaessa empiirisesti sitä, millaisiin asuntoihin kohdistuu suurin murron riski, on otettava huomioon erilaisten asuntotyyppien määrät tutkittavalla alueella. Tämä asettaa varsin suuret vaatimukset aihepiirin tutkimukselle, sillä silloin ei riitä, että hankimme tietoja murtovarkaista ja asunnoista, joihin murrot kohdistuivat, vaan tietoa tarvitaan myös murtovarkauksilta säästyneistä asunnoista.

Toistaiseksi vaikuttavinta aineistoa käytettiin belgialaistutkimuksessa, joka kattoi kaikki Itä-Flanderin provinssin asunnot ja niihin kohdistuneet murrot vuosina 2006–2012. Emme kuvaa tässä yhteydessä tutkimuksen kohtalaisen monimutkaista menetelmää sen tarkemmin, mutta todettakoon kuitenkin aineiston olleen valtava. Kun huomioidaan kaikki mahdolliset asunto-tekijä -yhdistelmät ja lasketaan kunkin murtovarkaan (noin 600 henkilöä) etäisyys kuhunkin asuntoon (noin 500 000 asuntoa), päädytään yli 300 miljoonan rivin matriisiin. Tällaisen aineistomassan analyysi vaatii merkittävää laskentatehoa.

Keskeiset löydökset

Mitä uusimmat tutkimukset sitten kertovat murtojen kohdistumisesta? Tekijöiden osalta useampi tutkimus on vahvistanut sen, että merkittävä osa murtovarkauksista tehdään lähellä varkaan omaa asuinpaikkaa. Aikaisemmat asuinalueet ovat suosittuja kohteita, varsinkin jos muutosta pois on kulunut vasta vähän aikaa. Murtovarkaiden perheenjäsenten asuinalueet näyttävät myös olevan mahdollisia kohteita. Lisäksi on havaittu, että murtovarkailla on taipumus palata rikospaikalle uudestaan lyhyen ajan sisällä (near repeat -ilmiö). Tämä tarkoittaa sitä, että murtovarkaus naapuruston yhdessä kohteessa todennäköisesti nostaa riskiä sille, että muihinkin asuntoihin kohdistuu lähiaikoina murto.

Asunnon varallisuuden merkityksestä murtovarkauksien määrälle ei ole yksimielisyyttä. Kokeellisten tutkimusten ja murtovarkaiden haastatteluiden perusteella asunnon kunnolla ja pihalla parkissa olevien autojen arvolla olisi merkitystä, mutta varsin monessa tutkimuksessa asuntojen arvo ei näytä olevan ainakaan kovin voimakkaassa yhteydessä murron todennäköisyyteen. Asuntojen ominaisuuksien osalta belgialaistutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että rivitaloihin (terraced) kohdistuu enemmän murtoja kuin pari- ja omakotitaloihin. Tämäkin havainto on osin ristiriitainen, sillä eräissä toisissa tutkimuksissa on havaittu omakotitalojen olevan todennäköisempiä kohteita pienemmän kiinnijäämisriskin vuoksi. Vertailevan (Iso-Britannia, Hollanti, Australia) tutkimuksen perusteella alueen asuntojen ja yhden perheen asuntojen määrä lisäävät asuinalueen murtovarkauksien riskiä.

Tutkijat ovat viime vuosina kehittäneet varsin innovatiivisia keinoja hankkia tarkkaa aineistoa asuntojen ominaisuuksista. Langton ja Steenbeek (2017) hyödynsivät Haagin kaupunkia koskeneessa tutkimuksessaan Googlen Street View -palvelua, jonka historiaominaisuutta käyttämällä he koodasivat sekä murtovarkauden kohteeksi joutuneiden että samalla asuinalueella sijainneiden verrokkiasuntojen piirteitä kuvaavia muuttujia. Muuttujat ryhmiteltiin neljään luokkaan: valvottavuus, saavutettavuus, varallisuus ja paon helppous. Analyysin perusteella asunnon arvioidun varallisuuden merkitys murron riskille oli pienin, kun taas erityisesti valvottavuus (etuoven näkyvyys, kadun leveys, ikkunoiden lukumäärä) laski murron riskiä selvästi. Helppo saavutettavuus (mukaan lukien hälytysjärjestelmien puute) ja paon helppous lisäsivät myös murron riskiä verrattuna verrokkiasuntoihin.

Jatkotutkimusta

Kuten lähes kaikki tutkimus, joka perustuu kiinnijääneiden rikollisten tekemisten tarkasteluun, myös tässä tutkimusperinteessä haasteena on se, ettei kaikkia tekijöitä tunneta. Voi siten olla, että kiinnijäämisen välttävät henkilöt poikkeavat systemaattisesti kiinnijääneistä, ja tämä voi aiheuttaa tuloksiin harhaa. Lisätutkimusta siitä, miten hälytysjärjestelmät ja vartiointipalvelut vaikuttavat, olisi myös hyvä saada.

Aineistorajoituksista huolimatta kohde- ja tekijätason tarkastelun yhdistävä tutkimusperinne on tuonut paljon uusia avauksia kriminologian kentälle, ja voidaan väittää, että näillä tutkimustuloksilla on myös osoitettavissa oleva hyöty rikoksentorjunnan kannalta. Olemme tässä blogissa ainoastaan raapaisseet pintaa ja kuvanneet muutamia keskeisiä tutkimuksia. Samaa tutkimusotetta on viime aikoina hyödynnetty myös katuryöstöjen, autovarkauksien ja väkivaltaisten mellakoiden kohdistumisen tutkimuksessa.

Lopuksi voidaan vielä todeta, että tällaista tutkimusta voisi hyvin tehdä myös Suomessa. Ainakaan meidän tiedossamme ei ole julkaistuja tutkimuksia, joissa asuntomurtoja tarkasteltaisiin tällä tarkkuudella meidän oloissamme. Koska Suomi on huomattavasti tutkittuja Keski-Euroopan maita harvaan asutumpi, olisi kiinnostavaa nähdä, toistuvatko empiiriset löydökset meillä samankaltaisina. Kesämökkimurtojen yleisyys lienee ainakin yksi piirre, jonka suhteen Suomi eroaa edellä mainituista maista.