Jyri Paasonen

#Työturvallisuuslaki

Blogi

Työturvallisuuslaki uudistuu – työnantajan velvoitteisiin muutoksia

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Työturvallisuuslaki uudistuu – työnantajan velvoitteisiin muutoksia

Työturvallisuuslaki muuttuu 1.6.2023. Uudella työturvallisuuslain muuttamisesta annetulla lailla (222/2023) pyritään ehkäisemään työkyvyttömyyttä ja parantamaan työntekijöiden mahdollisuuksia työskennellä pidempään työkykyisenä.

Uudistus liittyy hallitusohjelmaan sisältyvään tavoitteeseen julkisen talouden vahvistamisesta työllisyysastetta nostamalla.Tämä puolestaan edellyttää ikääntyvien lisääntyvää osallistumista työmarkkinoille ja työurien pidentämistä. Lakimuutoksen pääasiallisena tavoitteena onkin edistää 55 vuotta täyttäneiden työssä jaksamista ja vähentää varhaistatyöelämästä poistumista.

Lakimuutoksen tavoitteena on 1) varmistaa, että työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työssä huolehtimiseksi toteutetaan työntekijän edellytysten mukaisia yksilöllisiä työsuojelutoimenpiteitä, 2) ennalta ehkäistä ikääntymiseen liittyviä työtapaturmia, ammattitauteja sekä muita työstä ja työympäristöstä johtuvia terveyshaittoja, 3) korostaa, että työn vaarojen arvioinnissa huomioon otettavat työn kuormitustekijät voivat olla sekä fyysisiä että psykososiaalisia, 4) selkeyttää raskaana olevia, äskettäin synnyttäneitä ja imettäviä työntekijöitä koskevaa sääntelyä sekä mahdollistaa heitä koskevien tarkentavien säännösten antaminen.

Työnantajan on jatkossa otettava huomioon yleisesti vaikuttavien työsuojelutoimenpiteiden lisäksi tarvittaessa työntekijää koskevat yksilölliset työsuojelutoimenpiteet (8 §)

Työnantajan yleiseen huolehtimisvelvoitteeseen tehtävien muutosten myötä työnantajan tulee jatkossa erityisesti ottaa huomioon, että työntekijän henkilökohtaiset edellytykset voivat edellyttää yksilöllisiä työsuojelutoimenpiteitä työntekijän turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi.

Tällä lisäyksellä ja täsmennyksellä on haluttu selkeyttää huolehtimisvelvoitteen sisältöä siten, että työnantajanvelvollisuutena on jatkossa toteuttaa yleisesti vaikuttavien työsuojelutoimenpiteiden lisäksi tarvittaessa myös yksilöllisiä työsuojelutoimenpiteitä. Työnantajan tulisikin ottaa huomioon, että ihmisillä on erilaiset edellytykset suoriutua työssä ja ne voivat myös vaihdella työuran eri vaiheissa.

Työnantajan velvollisuus toteuttaa yksilöllisiä toimenpiteitä koskee työntekijöitä, joihin liittyy jokin turvallisuuden jaterveellisyyden kannalta merkityksellinen henkilökohtainen edellytys, kuten työntekijän puutteellinen kielitaito tai ikä.

Yksilöllisillä toimenpiteillä tarkoitetaan puolestaan työntekijöiden edellytysten mukaisia työsuojelutoimenpiteitä sekä työn ja työolosuhteiden mukauttamista vastaamaan työntekijän edellytyksiä. Työnantajan tulee siten ottaa huomioon mahdollisuus sopeuttaa työ työntekijän edellytyksiin, missä voi hyödyntää esimerkiksi työterveyshuollon toimenpide-ehdotuksia.

Työnantajan on tarkkailtava jatkuvasti myös työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä työssä (8 §)

Työnantajan yleiseen huolehtimisvelvoitteeseen on tehty myös lisäys, jonka perusteella työnantajan on työympäristön, työyhteisön tilan ja työtapojen turvallisuuden jatkuvan tarkkailun lisäksi jatkossa tarkkailtava työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä työssä. Tällä tarkkailulla on myös yhteys edellä mainittuun uudistukseen.

Lisäyksen tarkoituksena on varmistaa, että riittävän ajoissa havaitaan, jos yleiset työolosuhteiden parantamiseksitoteutetut toimenpiteet eivät ole riittäviä yksittäisen työntekijän turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi.

Tarkkailun tuloksena työnantaja voi huomata muun muassa puutteita työntekijän opetuksessa ja ohjauksessa. Näin voidaan huomata myös esimerkiksi tarve järjestää työ tai työolosuhteet työntekijän henkilökohtaisten edellytysten mukaiseksi.

Laissa ei kuitenkaan mainita sitä, miten työnantajan tulee järjestää työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden tarkkailu.Lakiuudistuksen esitöissä on todettu, että käytännössä menettelytavoista ja vastuista on usein sovittu työpaikan varhaisentuen toimintamallissa.

Työnantajan on työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa otettava huomioon työntekijän ikääntyminen sekä työn fyysiset ja psykososiaaliset kuormitustekijät (10 §)

Työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa tulee työnantajan jatkossa ottaa huomioon työntekijän iän, sukupuolen, ammattitaidon ja muiden henkilökohtaisten edellytysten lisäksi ikääntyminen. Ikääntymisellä ei tarkoiteta tiettyä ikää, vaan vanhenemisen myötä ihmisessä tapahtuvia toimintakyvyn muutoksia. Näistä esimerkkeinä voidaan mainita muutokset lihasten suorituskyvyssä, hengityselimistössä, motoriikassa ja aistitoiminnoissa.

Muutoksen tarkoituksena on varmistaa eri ikäisiin työntekijöihin liittyvien vaara- ja haittatekijöiden tunnistaminen sekä työuran kaikkien vaiheiden huomioiminen paremmin vaarojen arvioinnissa. Huomioon otettavia asioita voivat olla esimerkiksi puutteellinen valaistus, fyysisesti raskas työ, pitkät työajat, vuorotyö tai työn digitalisoitumisen aiheuttamat osaamisvaatimukset.

Lisäksi jatkossa työnantajan tulee työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa ottaa huomioon pelkkien työn kuormitustekijöiden sijaan työn fyysiset kuormitustekijät sekä työn sisältöön, työn järjestelyihin ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyvät kuormitustekijät.

Muutoksella täsmennetään ja selkeytetään työn kuormitustekijöitä sekä korostetaan sekä fyysisten että psykososiaalisten työolosuhteiden huomioimista työn kuormitustekijöitä tunnistettaessa. Työn fyysisiä kuormitustekijöitä ovat esimerkiksi polvillaan tai kyykyssä työskentely, käsin tehtävät raskaat nostot ja pitkäaikainen istuminen.

Työn sisältöön, työn järjestelyihin ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyviä kuormitustekijöitä ovat puolestaan esimerkiksi työn yksitoikkoisuus, liiallinen tietomäärä, jatkuvat keskeytykset, monen asian tekeminen samaan aikaan,vaikeat asiakastilanteet, liiallinen työmäärä työaikaan nähden ja toistuvat tietoteknisiin työvälineisiin liittyvät epäkohdat, häiriöt ja vaatimukset sekä epäkohdat työyhteisön yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa.

Työnantajan tulisikin työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa tunnistaa terveydelle haitalliset työn kuormitustekijät ja, jos niitä ei voi poistaa, arvioida niiden terveydellinen merkitys. Tässä työnantaja voi hyödyntääesimerkiksi työterveyshuollon asiantuntemusta. Samaa asiantuntemusta voi hyödyntää myös työn voimavaratekijöiden vaikutusten selvittämisessä esimerkiksi työterveyshuollon työpaikkaselvityksen muodossa.

Työn kuormitustekijöiden terveysvaaran arviointi edellyttääkin käytännössä myös työssä tai työympäristössä olevien työntekijöiden terveyttä edistävien tekijöiden selvittämistä. Voimavaratekijöitä voivat olla esimerkiksi työyhteisön tai esihenkilön tuki.

Erityistä varaa aiheuttavan työn raskautta koskeva työnantajan velvoite selkeytyy (11 §)

Erityistä varaa aiheuttavaa työtä ja raskautta koskeva työnantajan velvoite muuttuu selkeämmäksi. Jatkossa velvoite on 11 §:ssä seuraava: ”Jos työstä tai työolosuhteista saattaa aiheutua erityistä vaaraa raskaana olevalle, äskettäin synnyttäneelle tai imettävälle työntekijälle, työnantajan on ryhdyttävä tarvittaviin torjuntatoimenpiteisiin. Jos erityistä vaaraa ei voida poistaa, työnantajan on pyrittävä siirtämään työntekijä tälle sopiviin työtehtäviin ajaksi, jolloin työstä tai työolosuhteista saattaa aiheutua erityistä vaaraa.”

Jatkossa velvoitteessa on ilmaistu selkeästi, että raskaana olevan työntekijän lisäksi äskettäin synnyttänyt ja imettävätyöntekijä kuuluvat velvoitteen piiriin. Muutoksen tarkoituksena on myös ilmaista selkeämmin, että työntekijän siirtäminen toisiin tehtäviin ei ole työnantajan ainoa keino puuttua vaaraa aiheuttaviin tekijöihin, vaan työnantajan käytettävissä on myös muita toimenpiteitä vaarojen torjumiseksi.

Työstä tai työolosuhteista raskaana olevalle työntekijälle tai sikiölle aiheutuvaa vaaraa ei laissa tarkemmin yksilöidä, vaan asia selvitetään työn vaarojen arvioinnissa. Esimerkiksi lisääntymisterveysasetuksesta saa tarkempaa tietoa lisääntymisterveydelle työssä vaaraa aiheuttavista tekijöistä, vaaraa aiheuttavien tekijöiden korvaamisesta ja raskaudensuojelusta.

Erityistä varaa aiheuttavaa työtä koskevassa velvoitteessa on jatkossa mainittu myös asetuksenantovaltuus, jonkanojalla valtioneuvoston asetuksella voidaan jatkossa antaa tarkempia säännöksiä raskaana olevalle, äskettäin synnyttäneelle tai imettävälle työntekijälle työssä vaaraa aiheuttavista tekijöistä ja niiden tunnistamisesta, altistuksen luonteesta, vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista, tiedottamisesta, ilmoittamisesta sekä torjuntatoimenpiteistä.

Työntekijälle annettavassa opetuksessa ja ohjauksessa on otettava huomioon työntekijän henkilökohtaiset edellytykset, kuten ikääntyminen (14 §)

Työnantajan on työntekijälle annettavaa opetusta ja ohjausta koskien otettava jatkossa huomioon työntekijän ammatillisen osaamisen ja työkokemuksen lisäksi muut henkilökohtaiset edellytykset. Muutoksen tarkoituksena on täsmentää oikeustilaa, sillä työnantajalta voidaan jo nykyisin edellyttää, että yksilölliset erot otetaan huomioon opetuksessa ja ohjauksessa huolehtimisvelvoitteen perusteella.

Muita henkilökohtaisia edellytyksiä ei ole yksilöity, vaan niitä mainitaan esimerkkeinä työn vaarojen selvittämistä jaarviointia koskevassa lain 10 §:ssä. Näitä ovat esimerkiksi työntekijän nuori ikä, ikääntyminen, kielitaito ja osatyökykyisen työntekijän yksilölliset rajoitteet tai tarpeet.

Muutoksen tarkoituksena myös korostaa vanhenemisen myötä ihmisessä tapahtuvien muutoksien huomioon ottamista opetusta ja ohjausta annettaessa. Lisäksi työnantajan tulee ottaa huomioon ikääntymisen myötä syntyvät oppimiseen liittyvät erityispiirteet. Työnantaja voi esimerkiksi digitaalisten työvälineiden muutostilanteissa huomioida oppimisen edellyttämän ajan tai täydentää annettua opetusta ja ohjausta.

Blogi

Tapahtumanjärjestäjän työturvallisuuslain mukaiset velvoitteet henkilöstön osalta

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Tapahtumanjärjestäjän työturvallisuuslain mukaiset velvoitteet henkilöstön osalta

Suomen kesä on kauneimmillaan. Aurinko paistaa myös pitkästä aikaan tapahtumanjärjestäjille, kun vihdoin voidaan järjestää taas yleisötilaisuuksia. Henkilöstön saatavuus on ollut kuitenkin haasteena monelle tapahtumanjärjestäjälle. Tämän takia isompiin yleisötilaisuuksiin on houkuteltu henkilöstöä, niin palkattuja työntekijöitä, vapaaehtoistyöntekijöitä kuin talkootyöntekijöitä. Minulle on tullut paljon kysymyksiä aiheesta, että miten vastuut silloin menevät työturvallisuuslain näkökulmasta. Tämän takia asiaa tarkastellaan tässä blogissa.

Keskeiset työturvallisuuslain velvoitteet

Tapahtumanjärjestäjä toimii usein työnantajan roolissa, ja tällöin sovelletaan työturvallisuuslakia. Työturvallisuuslain 8 §:n 1 momentissa asetetaan työnantajalle yleinen huolehtimisvelvoite. Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.  Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat.

Työturvallisuuslain 8 §:n 3 momentin mukaan työnantajan on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Mahdollisuuksien mukaan on noudatettava seuraavia periaatteita: 1) vaara- ja haittatekijöiden syntyminen estetään, 2) vaara- ja haittatekijät poistetaan tai, jos tämä ei ole mahdollista, ne korvataan vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla, 3) yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet toteutetaan ennen yksilöllisiä ja 4) tekniikan ja muiden käytettävissä olevien keinojen kehittyminen otetaan huomioon.

Työnantajan on myös jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta työturvallisuuslain 8 §:n 4 momentin mukaan. Työnantajan on tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen. Työturvallisuuslain 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä se, milloin niitä ei voida poistaa, ja arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle.

Edellä mainittujen työturvallisuuteen liittyvien velvoitteiden lisäksi työturvallisuuslaissa säädetään myös monista muista työturvallisuuteen liittyvistä seikoista, joista niin tapahtumanjärjestäjän kuin työntekijän on huolehdittava.

Vapaaehtoistyöntekijät

Yleisötilaisuuksissa on usein mukana vapaaehtoistyöntekijöitä, joista on säädetty työturvallisuuslain 55 §:ssä. Säännös koskee tilanteita, joissa henkilöt suorittavat työtä työpaikalla olematta työsuhteessa ja saamatta siitä vastiketta. Vapaaehtoistyön kuuluminen työturvallisuuslain piirin edellyttää sopimusta työnantajan ja vapaaehtoistyöntekijän kesken ja sitä, että hän tekee samaa tai samankaltaista työtä kuin  muut työntekijät.

Vapaaehtoistyöhön sovelletaan työturvallisuuslakia vain rajoitetusti. Työnantajan on huolehdittava siitä, ettei vapaaehtoistyöntekijän turvallisuudelle tai terveydelle aiheudu haittaa tai vaaraa. Vapaaehtoistyöntekijä on velvollinen noudattamaan turvallisuusohjeita sekä käyttämään asianmukaisia suojaimia ja apuvälineitä.

Tapahtumanjärjestäjän kannattaa tehdä sopimus vapaaehtoistyöstä vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Sopimus velvoittaa kumpaakin osapuolta huolehtimaan velvoitteistaan. Muissa tilanteissa vapaaehtoistyöntekijän työ jää työturvallisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Vapaaehtoistyöntekijän työolosuhteiden ja hänen käyttämiensä koneiden ja laitteiden tulee täyttää työturvallisuussäädösten vaatimukset. Järjestäjän on annettava tietoja vaara- ja haittatekijöistä sekä opastusta koneiden ja laitteiden käytössä, varattava tarvittavat suojaimet käyttöön ja annettava opastusta niiden käytössä.

Talkootyö ja vakuuttaminen

Tapahtumanjärjestäjät käyttävät usein apuna yhdistyksiä, jotka tekevät talkootyötä. Talkootyö ei kuulu työturvallisuuslain piiriin, ellei kyseessä ole lain tarkoittama vapaaehtoistyö. Talkootyöhön liittyy myös terveys- ja tapaturmariskejä, kun toimitaan yleisötilaisuudessa. Siten on syytä noudattaa, ja työturvallisuuslain tarkoittamassa vapaaehtoistyössä on noudatettava, työsuojelusäädöksiä.

Onnettomuuden sattuessa tilaisuuden järjestäjä voi joutua korvausvastuuseen vahingonkorvauslain perusteella.  Tämän takia talkoolaiset tulisi vakuuttaa tapaturman varalta. Vakuutusten ottaminen kuuluu tapahtumanjärjestäjälle, koska se on viime kädessä vastuussa mahdollisista onnettomuuksista.

Tapaturmavakuutus korvaa tapahtumanjärjestäjälle, henkilöstölle ja talkooväelle sattuneet tapaturmat. Vastuuvakuutus sen sijaan korvaa yleisön, toimihenkilön tai ulkopuolisen henkilö- tai esinevahingot. Kokoontumislain 16 §:n mukaan poliisi voi määrätä yleisötilaisuuden järjestämisen edellytykseksi, että järjestäjällä on riittävä vastuuvakuutus mahdollisen korvausvelvollisuutensa varalta.

Blogi

Kameravalvonta sääntelykohteena

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kameravalvonta sääntelykohteena

Kameravalvontaan on tehty huomattavia investointeja ja ne ovat laajamittaisessa käytössä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Lisäksi kameravalvonta on yleistynyt kodeissa ja loma-asunnoissa. Kameravalvonnan tehokkuudesta käydään paljon värikästä keskustelua, mutta vain harvoin argumentaatio perustuu empiiriseen näyttöön. Kameravalvonta voi vaikuttaa rikollisuuteen sekä erilaisten ennaltaehkäisevien mekanismien että rikosten paremman selvittämisen kautta. Olen aiemmassa blogissa tarkastellut kameravalvontaan liittyvää tutkimusta.

Kameravalvonnassa on aina vastapuolena ihmisten yksityiselämän suoja perusoikeutena, josta säädetään perustuslain (731/1999) 10 §:ssä. Kameravalvontaan liittyvä oikeudellinen sääntely on ollutkin viime vuosina osin uudistuksen kohteena, kun esimerkiksi tietosuojaan liittyvä sääntely uudistui EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) myötä vuonna 2018. Myös yksityistä turvallisuusalaa koskevan sääntelyn kokonaisuudistus viime vuosien aikana on aiheuttanut melkoista päänvaivaa monille turvasuojaustoiminnan harjoittajille.

Suomessa ei ole varsinaista kameravalvontaa koskevaa erityislakia. Kameravalvontaa koskeva lainsäädäntö on hyvin hajanaista. Kameravalvontaa koskevia teknisiä viranomaismääräyksiä ei ole. Kameravalvontajärjestelmät ja -laitteet ovat soveltuvin osin yleisten sähköturvallisuutta, sähkömagneettista yhteensopivuutta, telepäätelaitteita ja radiolaitteita koskevien säädösten alaisia, joita ei tässä yhteydessä tarkastella.

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

Yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa laissa (759/2004) säädetään kameravalvonnasta työpaikalla. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan siinä säädetään työntekijää koskevien henkilötietojen käsittelystä, työntekijälle tehtävistä testeistä ja tarkastuksista sekä niitä koskevista vaatimuksista, teknisestä valvonnasta työpaikalla, sekä työntekijän sähköpostiviestin hakemisesta ja avaamisesta.

Kameravalvonnassa on otettava huomioon esimerkiksi yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 4 §, jossa säädetään työntekijän henkilötietojen keräämisen yleisistä edellytyksistä ja työnantajan tiedonantovelvollisuudesta.

Yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa laissa 5 luku käsittelee kameravalvontaa. Luvun tavoitteena on määrittää, mikä on oikeutettua kameravalvontaa työelämässä. Tarkoituksena on, että työntekijöihin kohdennettu kameravalvonta rajoittuu vain välttämättömään ja on mahdollisimman avointa. 

Yhteistoimintamenettely

Työelämässä tapahtuva kameravalvonta kuuluu yhteistoimintamenettelyn piiriin. Asiasta on säädetty yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa laissa ja yhteistoimintalainsäädännössä. Yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 21 §:ssä säädetään yhteistoiminnasta teknisin menetelmin toteutetun valvonnan käytön järjestämisessä.

Säännöksen 1 momentin perusteella työntekijöihin kohdistuvan kameravalvonnan, kulunvalvonnan ja muun teknisin menetelmin toteutetun valvonnan tarkoitus, käyttöönotto ja valvonnassa käytettävät menetelmät kuuluvat yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa (334/2007), yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetussa laissa (1233/2013) sekä työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetussa laissa (449/2007) tarkoitetun yhteistoimintamenettelyn piiriin.

Muissa kuin yhteistoimintalainsäädännön piiriin kuuluvissa yrityksissä ja julkisoikeudellisissa yhteisöissä työnantajan on ennen päätöksentekoa varattava työntekijöille tai heidän edustajilleen tilaisuus tulla kuulluiksi edellä mainituista asioista. Säännöksen 2 momentin perusteella yhteistoiminta- tai kuulemismenettelyn jälkeen työnantajan on määriteltävä työntekijöihin kohdistuvan teknisin menetelmin toteutetun valvonnan käyttötarkoitus ja siinä käytettävät menetelmät sekä tiedotettava työntekijöille valvonnan tarkoituksesta, käyttöönotosta ja siinä käytettävistä menetelmistä.

Työturvallisuuslaki

Työturvallisuuslain tarkoituksena on sen 1 §:n mukaan parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittoja. Työnantajan 8 §:n mukaiseen yleiseen huolehtimisvelvoitteeseen kuuluukin esimerkiksi se, että työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.

Kameravalvontaa ei työturvallisuuslaissa suoraan mainita, mutta sen voidaan katsoa sisältyvän lain esitöidenkin perusteella 27 §:ään, jossa säädetään väkivallan uhasta. Säännöksen 1 momentin mukaan työssä, johon liittyy ilmeinen väkivallan uhka, työ ja työolosuhteet on järjestettävä siten, että väkivallan uhka ja väkivaltatilanteet ehkäistään mahdollisuuksien mukaan ennakolta.

Tällöin työpaikalla on oltava väkivallan torjumiseen tai rajoittamiseen tarvittavat asianmukaiset turvallisuusjärjestelyt tai -laitteet sekä mahdollisuus avun hälyttämiseen. Säännöksen 2 momentissa on myös mainittu muun muassa, että tarvittaessa on tarkistettava turvallisuusjärjestelyjen ja -laitteiden toimivuus. Lain esitöiden mukaan turvajärjestelyihin voi kuulua esimerkiksi kameravalvonta.

Jos ilmeinen väkivallan uhka liittyy tilanteisiin, joissa työntekijä työskentelee yksin, on myös noudatettava työturvallisuuslain 29 §:ää yksintyöskentelystä. Kyseisen säännöksen mukaan on muun muassa työssä, jossa työntekijä työskentelee yksin ja johon siitä syystä liittyy ilmeinen haitta tai vaara hänen turvallisuudelleen tai terveydelleen, työnantajan on huolehdittava siitä, että haitta tai vaara yksin työskenneltäessä vältetään tai se on mahdollisimman vähäinen.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki

Kameravalvonnassa tulee sovellettavaksi EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja sitä täydentävä sekä täsmentävä tietosuojalaki (1050/2018). Lisäksi Euroopan tietosuojaneuvosto (European Data Protection Board), joka vastaa EU:n tietosuoja-asetuksen yhdenmukaisesta soveltamisesta Euroopan unionissa, on antanut tietosuoja-asetuksen soveltamiseen ohjeet henkilötietojen käsittelystä videolaitteilla.

Tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyviä tietoja. Artiklan perusteella myös tallennettu kuva ja ääni ovat henkilötietoja, jos henkilö on niistä tunnistettavissa.

Henkilötietojen käsittely edellyttää aina tietosuoja-asetuksen 6 artiklassa määriteltyä käsittelyperustetta, jotta se on lainmukaista. Kameravalvonnassa kaikki 6 artiklan 1 kohdan käsittelyperusteet voivat tulla kyseeseen, mutta käytännössä todennäköisimmät perusteet ovat: e) käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi ja f) käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi.

Henkilötietoja käsittelevällä organisaatiolla tulee olla olemassa tietosuoja-asetuksen 30 artiklan mukainen seloste käsittelytoimista, jonka avulla voidaan myös hoitaa rekisteröityjen informointi henkilötietojen käsittelystä (13 artikla). Kameravalvonnasta tulee olla lisäksi näkyvillä varoituskyltit. Tietosuoja-asetuksessa määriteltyjen rekisteröityjen oikeuksien kohdalla (15 artikla ja jaksot 3 sekä 4) kameravalvonnassa on myös monia huomioitavia asioita, esimerkiksi 15 artiklan mukaisessa rekisteröidyn oikeudessa saada pääsy tietoihin tulee tarvittaessa teknisin keinoin suojata muiden kuvassa näkyvien henkilöiden identiteetti.

Kameravalvonnassa tulee huomioida myös esimerkiksi 35 artiklan 3 kohdan c alakohta, jonka mukaan tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi vaaditaan erityisesti, kun yleisölle avointa aluetta valvotaan järjestelmällisesti ja laajamittaisesti. Huomioida tulee myös 37 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen velvollisuus tietosuojavastaavan nimittämiseen. Rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän tulee huolehtia lisäksi 24, 25 ja 32 artiklojen mukaisista tietosuojan turvaavista teknisistä ja organisatorisista toimenpiteistä.

Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio määräsi 26.5.2020 (dnro 8393/161/2019) hallinnollisen seuraamusmaksun Taksi Helsinki Oy:lle tietosuojalainsäädännön rikkomisesta. Henkilötietojen käsittelyssä oli ilmennyt useita vakavia puutteita. Yritys ei ollut arvioinut henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä ja vaikutuksia (vaikutustenarviointi) ennen kuin se otti käyttöönsä ääntä ja kuvaa takseissa tallentavan kameravalvontajärjestelmän. Vaikutustenarviointi olisi pitänyt tehdä turvakameravalvonnasta, sijaintitietojen käsittelystä ja kanta-asiakasohjelman yhteydessä harjoitetusta automaattisesta päätöksenteosta ja profiloinnista.

Äänitietojen käsittelylle vain osassa yrityksen välityksen piiriin kuuluvissa taksiautoissa ei myöskään ilmoitettu perusteluja, joten apulaistietosuojavaltuutettu katsoi, ettei äänitietojen käsittely ollut tietosuoja-asetuksen tietojen minimoinnin periaatteen mukaista. Puutteita oli myös asiakkaiden informoinnissa. Takseissa olleissa ilmoituksissa eiinformoitu äänen tallentamisesta tai siitä, mistä asiakkaat olisivat voineet saada lisätietoja tällaisesta toiminnasta. Yritys ei myöskään kertonut kanta-asiakasohjelman yhteydessä suoritetusta automaattisesta päätöksenteosta ja profiloinnista tietosuojaselosteessaan. Henkilötietojen käsittelystä tulee myös kertoa ymmärrettävästi, ja tietojen on oltava helposti saatavilla. Yrityksen toiminnassa havaittiin lisäksi dokumentointiin ja henkilötietojen käsittelyn roolien määrittelyyn liittyviä puutteita. Yritykselle määrättiin 72 000 euron suuruinen seuraamusmaksu.

Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annettua lakia (1085/2015) sovelletaan sen 1 §:n 2 momentin mukaan vartioimisliiketoimintaan, järjestyksenvalvojatoimintaan ja turvasuojaustoimintaan (yksityiset turvallisuuspalvelut). Lain 2 §:n 15 kohdan määritelmän mukaan hyväksymistä edellyttävällä turvasuojaustehtävällä tarkoitetaan sähköisten ja mekaanisten lukitusjärjestelmien, murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentamista, korjaamista tai muuttamista niihin kuuluvaa kaapelointityötä lukuun ottamatta. Näihin määritelmän mukaisiin asioihin ei kameravalvonta kuitenkaan kuulu.

Näin ollen muiden kuin hyväksymistä edellyttävien turvasuojaustehtävien harjoittamiseksi ei tarvita yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain turvasuojaustoimintaa koskevan 5 luvun 60 §:än mukaista turvallisuusalan elinkeinolupaa, vastaavaksi hoitajaksi hyväksyttyä henkilöä eikä tehtäviä tarvitse suorittaa turvasuojaajaksi hyväksyttyjen henkilöiden. Myöskään yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa tarkoitettua toimeksiantosopimusta asiakkaan kanssa ei tarvitse tehdä.

Tämä rajanveto on merkittävä, koska se rajaa elinkeinolupavaatimuksen ulkopuolelle merkittävän osa turvasuojaustehtävistä, kuten kameravalvonnan, jonka katsotaan määritelmän mukaisesti olevan osa turvasuojaustoimintaa. Kameravalvontajärjestelmiä voi asentaa kuka tahansa, mutta jos niihin tehdään integraatioita esimerkiksi murtohälytys- tai kulunvalvontajärjestelmiin, niin silloin toiminnanharjoittajalla tulee olla elinkeinolupa ja asentajalla turvasuojaajakortti.

Rikoslain keskeiset kriminalisoinnit

Kameravalvonnalla voi syyllistyä eri rikoksiin, joista säädetään rikoslaissa (39/1889). Rikoslain 24 luvussa säädetään yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta. Kyseisen luvun 6 ja 7 §:ssä säädetään salakatselusta ja sen valmistelusta, joiden osalta on huomioitava myös koti- ja julkisrauhan lainsäädännöllinen ympäristö. Luvun 6 §:n mukaan se, joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa julkisrauhan suojaamassa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten, on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Myös yritys on rangaistavaa.

Lisäksi huomioon tulee ottaa käsiteltävänä olevan luvun 5 §, jossa säädetään salakuuntelusta. Salakuuntelusta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi, ja siinäkin yritys on rangaistava. Salakatselun ja salakuuntelun valmistelusta säädetään puolestaan luvun 7 §:ssä, jonka mukaan se, joka sijoittaa 5 tai 6 §:ssä tarkoitetun laitteen salakuuntelussa tai -katselussa käytettäväksi, on tuomittava salakuuntelun tai salakatselun valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden tapauksessa (KHO 2017:132) käsiteltiin kameravalvonnan sallittavuutta kehitysvammaisen henkilökohtaisessa käytössä olevassa huoneessa ja wc-tiloissa. Tapauksessa erityishuollon kuntayhtymän viranhaltija oli päättänyt, että täysi-ikäisen kehitysvammaisen B:n huoneeseen voidaan asentaa tallentava kameravalvonta, jonka avulla pyritään ennaltaehkäisemään asiakkaan itselleen aiheuttamia vammoja. Vahingoittava käytös ilmeni erityisesti wc-tiloissa. Erityishuollon kuntayhtymän johtoryhmä päätti puolestaan, että kameravalvonta lopetetaan välittömästi, koska lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta kameravalvonnan toteuttamiseen asiakkaan yksityistiloissa, varsinkaan saniteettitiloissa.

Hallinto-oikeus hylkäsi B:n äidin ja edunvalvoja A:n valituksen, jossa on vaadittu kameravalvonnan jatkamista. Hallinto-oikeus katsoi, että huone ja saniteettitilat kuuluvat perustuslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetun yksityiselämän ja kotirauhan suojan piiriin. Kyseisen kaltaisissa tiloissa harjoitettava kameravalvonta on rajoitustoimenpide, jota ei voida käyttää ainakaan, ellei laissa ole tähän oikeuttavaa säännöstä.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. A on valituksessaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen todennut, että B on vaikeasti kehitysvammainen, joka ei kykene hallitsemaan itseään vahingoittavaa käytöstä. B lyö päätään seinään ja lattiaan tai hakkaa käsillään ja jaloillaan ikkunoihin, seiniin ja lattiaan, jolloin hän satuttaa itseään pahoin. Hänellä on myös taipumus saada epäsäännöllisesti tajuttomuuskohtauksia, jolloin hän kaatuu lattialle satuttaen itseään. B:n osalta kameravalvonta ei olisi salakatselua, koska A antaisi siihen luvan.

Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja tutki asian. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsi kantajan valituksen ja oli hallinto-oikeuden perustelujen kannalta samoilla linjoilla. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.

Rangaistavan tiedon levittäminen 

Rikoslain 24 luvun 8 §:ssä säädetään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, johon kameravalvonnalla voi myös syyllistyä. Säännöksen mukaan se, joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei kuitenkaan pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä voidaan tuomita puolestaan saman luvun 8 a §:n perusteella, jonka mukaan, jos yksityiselämää loukkaavassa tiedon levittämisessä aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Entisen suositun juontajan Axl Smithin tapaus sai paljon huomiota mediassa, kun Smith oli kuvannut omassa asunnossaan kameralla kuvauksesta tietämättömiä naisia näiden ollessa seksiaktissa hänen kanssaan. Tapauksesta tehtiin 60 rikosilmoitusta ja poliisin esitutkinta valmistui 2016. Syyttäjä nosti Smithiä vastaan syytteet yhteensä 32 salakatselusta, kolmesta kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, kun Smith oli jakanut videoita kavereilleen. Oikeudenkäynti käytiin Helsingin käräjäoikeudessa alkuvuonna 2017. Asianomistajia tapauksessa oli 33.

Asia käsiteltiin käräjäoikeudessa suljetuin ovin ja käsittely on määrätty salaiseksi. Smith tuomittiin 30 salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan asianomistajille vahingonkorvauksia kärsimyksestä, tilapäisestä psyykkisestä haitasta, työansionmenetyksistä, sekä sairaanhoito- ja muista kuluista yhteensä noin 100 000 euroa sekä korvaamaan yhteismäärältään yli 50 000 euroaasianomistajien oikeudenkäyntikuluja. Syyttäjä valitti tuomiosta vielä hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus piti marraskuussa 2017 annetulla päätöksellä Smithin tuomion ennallaan.

Yhteenvetoa

Suomessa ei ole varsinaista kameravalvontaa koskevaa erityislakia, vaan kameravalvontaa koskevia säännöksiä on eri laeissa. Näin siitäkin huolimatta, että teknologia kehittyy jatkuvasti ja kameravalvonta lisääntyy sekä monipuolistuu. Suuri osa kameravalvontaa koskevasta sääntelystä koskee työelämää, mikä on sinänsä loogista ja tarpeellista.

Työelämän osalta tulee erityisesti huomioida, että kameravalvonta kuuluu yhteistoimintamenettelyn säännösten piiriin. EU:n uuden tietosuoja-asetuksen myötä kameravalvonnassa kannattaa jo suunnitteluvaiheessa huomioida tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain vaatimukset. Henkilöiden yksityisyyden suoja onkin nykyisessä tiedonjakoyhteiskunnassa entistä keskeisemmässä asemassa. Toisaalta tietoa halutaan jakaa ja jaetaankin yhä enemmän, mutta toisaalta ihmisillä on huoli yksityisyyden suojasta, joka taas on perusoikeus.

Kameravalvonnan jättäminen yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaisen luvanvaraisuuden ulkopuolelle on myös aiheuttanut ihmetystä ja epäselvyyttä. Lainsäätäjä ei ole huomioinut, että nykyään järjestelmät ovat entistä älykkäämpiä ja niissä hyödynnetään monipuolisesti integraatioita sekä videoanalytiikkaa, joten kameravalvontajärjestelmien rajaaminen sääntelyn ulkopuolelle on selkeä puute. Erityisesti, kun henkilötietojen käsittelylle ja tietoturvanäkökulmille on asetettu vaatimuksia Euroopan unionin yleisessä tietosuoja-asetuksessa. Rangaistussäännöksistä saa viitteitä kameravalvonnan käytön kriminalisointiin. Rangaistussäännöksiä voidaan katsoa olevan kameravalvonnan osalta riittävästi.