Järjestyksenvalvojien uutisoitiin käyttäytyneen väkivaltaisesti kohdehenkilöitänsä kohtaan pääradan varrella Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Samoihin aikoihin kauppakeskuksessa kiinniottotilanteen yhteydessä menehtyi järjestyksenvalvojien voimankäytön kohdehenkilö.
Sisäministeriö on asettanut työryhmän, joka arvioi yksityisen turvallisuusalan ohjausta, valvontaa ja koulutusta. Sisäministeriön tarkoituksena on siis suomalaiseen tapaan etsiä ”syyllinen” ja hoitaa ainakin näennäisesti varsinaisen ongelman reunoilla olevia asioita. Tapahtumien juurisyitä ei ainakaan työryhmän tehtävänannon perusteella selvitetä.
Myöskään ratkaisuja siihen, miksi järjestyksenvalvojat ovat rautatieasemilla mahdollisesti päätyneet käyttämään tarpeettoman kovia voimakeinoja tai miksi kohdehenkilö saattoi saada surmansa neljän turvallisuusalan ammattilaisen rauhoittaessa häntä keskellä kauppakeskuksen käytävää, ei selvitettäne.
Toki työryhmän toimeksiantona olevalla yksityisen turvallisuusalan ohjauksen, valvonnan ja koulutuksen kehittämisellä on suurtakin merkitystä, mutta niistä voi löytää vain osaratkaisuja ”maton alle lakaistaviin”, varsinaista ratkaisua odottaviin asioihin. Niiden ratkaisemisessa on jo menetetty ainakin vuosikymmen ja yksi laaja lainsäädäntöhanke.
Uudessa hallitusohjelmassa on todettu, että yksityistä turvallisuusalaa koskevat lainsäädäntötarpeet tarkistetaan alan kasvun ja sisäisen turvallisuustilanteen muuttumisen vuoksi. Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa aihetta.
Niin kaunis on maa ja tuuheat hongat kesäisin
Kun yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön kokonaisuudistusta tehtiin kymmenen vuotta sitten, niin lähtökohtana oli edelleen se, että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien tulee olla mahdollisimman lähellä jokamiehen oikeuksia ja että koko alan toimintaedellytykset määritellään alan osaamiseltaan heikoimpien toimijoiden, harrastustoimintana yleisötilaisuuksissa harjoitettavan järjestyksenvalvonnan mukaisesti.
Kun pöly on laskeutunut ja ehkä sen jälkeen, kun sisäministeriön asettama työryhmä on selvittänyt ja antanut suosituksensa turvallisuusalan toimintaedellytysten kehittämiselle, voitaisiin tarkastella myös alan toimintaa jo muuttuneessa ja yhä synkempään suuntaan menossa olevassa maailmantilanteessa.
Reaalimaailman ratkaisut edellyttävät tosiasioiden tunnustamista. Maamme vilkkaimmilla paikoilla, rautatieasemilla ja kauppakeskuksissa, ei voida olettaa, että järjestyksenvalvojat kykenisivät aina ja kaikissa tilanteissa toimimaan kestohymy säilyttäen, ohjaamalla ja neuvomalla. Aina ei ole mahdollista sivulliset turvaten ”paljain käsin” käydä lukumääräisesti ja usein myös paremmin aseistautuneita kohdehenkilöitä vastaan, joilla usein on vielä yllätys puolellaan.
Joskus tulee jopa mieleen, että järjestyksenvalvojien ilmeinen turhautuminen tilanteeseen ei ole aivan aiheeton. Tosiasia on myös se, ettei poliiseja, joiden avuksi järjestyksenvalvojia näihin paikkoihin asetetaan, ole ainakaan nopeasti tulossa siinä määrin lisää, että järjestyksenvalvojien tehtäväksi jäisi vain mukavien asiakkaiden ohjaileminen oikeille käytäville.
Karrikoinnista ei pidä kuitenkaan vetää vääriä johtopäätöksiä. Yksityinen turvallisuusala on ja tulee varmasti pysymään palvelualana, koska kysymys on liiketoiminasta, jossa turvataan toisen, joko julkisen tai yksityisen asiakkaan, toimintamahdollisuuksia. Kenenkään toimeksiantajan toiveissa ei varmasti ole, että kiltisti maksavia asiakkaita kohdellaan väärin järjestyksenvalvojan toimesta. Jos järjestyksenvalvoja käyttäytyy väkivaltaisesti, on hän liiketalouden pelisäännöin yleensä varsin pian työtön työnhakija.
Juurisyitäkö?
Voisiko rautatieasemien järjestyksenvalvojien moitittava käyttäytyminen johtua siitä, että kaikki rautatieasemilla liikkuvat kansalaiset eivät ole lintukodon mallikansalaisia, vaan joukossa on henkilöitä, jotka tahtovat aidosti toisille pahaa, voivat pahoin, ovat erilaisten päihteiden ja huumeiden vaikutuksen alaisina, ovat aseistautuneita, ovat vaarallisia, kantavat vaarallisia tarttumatauteja ja ovat piittaamattomia muista ihmisistä sekä kohdistavat vihansa usein näissä paikoissa lähimpänä paikalla oleviin yhteiskunnan ja järjestyksen edustajiin, järjestyksenvalvojiin?
Onko niin, että vain poliisi kohtaa tällä hetkellä kuumimpana puheenaiheena olevaa nuorisojengiväkivaltaa, eikä ilmiö kohdistu lainkaan juuri näillä eräillä keskeisimmillä nuorison kohtaamispaikoilla toimiviin järjestyksenvalvojiin?
Olisiko poikkeuksellisesti ja erittäin valitettavalla tavalla kauppakeskuksessa surmansa saaneen henkilön kohtalo voitu välttää, jos järjestyksenvalvojilla olisi ollut lakisääteinen oikeus siirtää hänet rauhoittumaan lukittuun odotustilaan, jossa häntä olisi voitu edes koskematta tarkkailla sen sijaan, että neljä henkilöä oli hänen päällään häntä rauhoittamassa?
Putkaa
Peruskoulutuksen saaneilla järjestyksenvalvojilla on yleisötilaisuuksissa oikeus viedä ja valvoa kohdehenkilöä poliisin etukäteen hyväksymässä säilöönottotilassa. Kauppakeskuksen ja joukkoliikenteen aseman monesti jo ammattitutkinnon suorittaneilla, poliisin tai rajavartijoiden avuksi asetetuilla järjestyksenvalvojilla tätä oikeutta ei ole.
Monissa kauppakeskuksissa ja asemilla on olemassa tai niihin olisi helposti rakennettavissa tiloja, joissa henkilöitä voitaisiin valvoa lyhyitä aikoja, esimerkiksi viidestätoista minuutista kahteen tuntiin. Oikeanlaiset ja valvotut säilöönottotilat voisivat palvella yhteiskuntaa monin tavoin. Ainakin se olisi harvinaisempaa, että tavallisten kansalaisten tarvitsisi katsella, kun järjestyksenvalvojat painavat kohdehenkilöä kauppakeskuksen lattiaan rauhoittumaan ja odottamaan poliisin saapumista.
Ja teiseriä
Poliisilla on hyviä kokemuksia etälamauttimesta. Se on tehokas voimankäyttöväline ja oikein käytettynä se olisi erittäin tarkoituksenmukainen myös julkisilla paikoilla työskenteleville järjestyksenvalvojille.
Jos voimankäytön kohdehenkilöllä on teräase tai muu vaarallinen väline, voivat kaasusumutin ja teleskooppipatukka olla riittämättömiä välineitä laillisen välineylivoiman saavuttamiseksi. Lisäksi etälamautin olisi usein turvallisempi vaihtoehto täysin viattomille sivullisille.
Poliisi on aiheuttanut vain vähän vakavia vammoja etälamauttimella. Emme usko, että turvallisuusalalla, jossa Poliisiammattikorkeakoulu on kouluttanut satoja voimankäyttökouluttajia, ja jotka kertaavat säännöllisesti osaamistaan, kukaan kuvitteleekaan, että kyseisiä välineitä annettaisiin kaikkien käsiin. Alalla, jossa euro puhuu, tällaisia välineitä päätyisi varmasti koulutettujen ja osaavien henkilöiden välineiksi.
Vaikka alalla on suuren henkilöstömäärän vuoksi varmasti myös sopimattomia henkilöitä, on suuressa määrässä myös olemassa voimankäyttöön erittäin hyvin perehtyneitä henkilöitä, joista jotkut koulutuksensa ja kokemuksensa vuoksi voivat vetää vertoja jopa valtion voimankäyttökoneistolle.
Valitettavasti on silti varsin todennäköistä, että joskus jotakin tarkoittamatonta sattuu, kun voimankäyttötilanteita on päivittäin. Kysymys onkin se, sattuuko vahinkoja enemmän vai vähemmän, jos järjestyksenvalvojien välineet saatetaan ajan tasalle, kuten poliisi jatkuvasti omien voimankäyttövälineidensä osalta tekee?
Pelkkä mahdollisuus, että järjestyksenvalvoja voisi lamauttaa väkivaltaisen kohdehenkilön, voisi keskipitkällä aikavälillä vähentää ihmisten halukkuutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen järjestyksenvalvojia ja toisiaan kohtaan.
Vaikka valtiovallanhan ei toki tarvitse välittää ”maksusoturin” työturvallisuudesta, inhimillisesti ajatellen järjestyksenvalvoja on ihminen siinä missä valtion palkkaa saava poliisikin. Myös järjestyksenvalvojan työturvallisuudella pitäisi olla merkitystä.
Valtaosa vartioimis- ja järjestyksenvalvontaliikkeistä tekee hyvää tai jopa erittäin hyvää työtä työntekijöidensä työturvallisuuden eteen ja jopa laissa tarkoitetulla tavalla yhteistyössä virkavallan sekä asiakkaidensa kanssa.
Miten pitäisi edetä?
Edellä ehdotettuja muutoksia ei voi hoitaa mukavasti muuttamalla vähän koulutussuunnitelmia ja palkkaamalla lisää alaa valvovia poliiseja, vaan ne edellyttäisivät lainsäädäntömuutoksia. Ennen kuin ensimmäinen perustuslakivaliokunnan kuulema valtiosääntöasiantuntija ehtii älähtämään asian olevan perustuslakikysymys, todettakoon, että säilössäpitoa koskeva toimivalta ja vartijoiden toimeksiannot poliisien putkavalvonnassa säädettiin mahdolliseksi ilman perustuslainsäätämisjärjestystä.
Etälamautinta vastustaville muistutettakoon, että vartijoiden voimankäyttövälineisiin kuuluvat jo nykyisellään kaasusumuttimet ja rajoitetuilla vartioimisalueilla tai rajoitetuissa tehtävissä ampuma-aseetkin. Aseista vahvimman, tiedon, käyttäminen ja jakaminen viranomaisten kanssa molempiin suuntiin lienee juridisesti kaikkein haasteellisin rasti.
Jos ja kun sisäministeriön työryhmä päätyy suosittamaan lisää voimankäyttökoulutusta kaikille vartijoille ja järjestyksenvalvojille sekä viranomaisvalvonnan tehostamista, voisiko samalla selvittää, että mahdollistaisiko koulutuksen lisääminen ja kohdentaminen sekä viranomaisen valvonnan tehostaminen samalla myös poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavien järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien ja voimankäyttövälineiden kehittämisen nykyisten uhkakuvien edellyttämälle tasolle?
Voisiko kehitystyössä ottaa huomioon myös valtiontalouden ja liike-elämän realiteetit? Poliisit kertovat usein, että he eivät ole koskaan käyttäneet ampuma-asetta, vaikka heillä sellainen on. Samoin useat vartijat ja järjestyksenvalvojat kertovat, että he eivät ole koskaan joutuneet voimankäyttötilanteeseen, jossa olisi tarvinnut voimankäyttövälinettä.
Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavilla järjestyksenvalvojilla voimankäyttötilanteisiin joutuminen on todennäköisempää, mutta suurimmassa osassa kohteita ei kuitenkaan päivittäinen aktiviteetti. Onko silloin tarkoituksenmukaista kouluttaa kaikkia kymmeniätuhansia turvallisuusalan työntekijöitä voimankäyttäjiksi, vai olisiko koulutusta syytä merkittävästi kohdentaa?
Ala tarvitsee työntekijöitä myös sellaisiin tehtäviin, joissa voimankäyttötilanteet eivät ole todennäköisiä ja osassa, kuten hälytyskeskuksissa, voimankäyttötilanteet ovat lähes mahdottomia. Suuri osa palvelualan ammattilaisista jättää alan valitsematta, jos sen koulutus painottuu voimakkaasti voimankäyttöön.
Ratkaisu ei ole joko tai, vaan sekä että
Valtiomme nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on aivan mahdollisuuksien rajoissa, että jo nyt eduskuntavaalien jälkeen koittavat ajat, että poliisille ei myönnetä aina lisää rahaa lisätalousarviossa, kun poliisiylijohtaja käy sitä telkkarissa pyytämässä.
Ja vaikka poliisien määrää lisättäisiinkin ja resurssilisäys vielä kohdennettaisiin rautatieasemille ja kauppakeskuksiin, kestää kohdentaminen yleensä vain sen aikaa, kunnes seuraava poliittinen päätös poliisin tehtävien priorisoinnista jonkin ajankohtaisen ilmiön taltuttamiseksi syntyy.
Lisäksi yrittäjä ei voi luottaa siihen, että poliisi pysyy hänen kauppansa läheisyydessä. Partiot kun joutuvat lähtemään tehtäville muihinkin osoitteisiin, kun kutsu käy. Järjestyksenvalvoja sen sijaan pysyy kauppakeskuksessa niin kauan kuin työnantajalle palvelusta maksetaan ja työntekijät uskaltavat tehtäviään ”etulinjassa” tehdä.
Poliisin ja yksityisen turvallisuusalan yhteistyö on kehittynyt hyvin. Poliisiammattikorkeakoulussa juuri voimankäyttökouluttajien koulutukseen on panostettu. Paikallisesti on sovittu hyviä käytäntöjä. Yksityinen turvallisuusala hyötyisi kenttäpartioiden lisäämisestä ja poliisin toiminnan kohdistamisesta kenttätyöhön. Mitä nopeammin poliisi ehtii paikalle järjestyksenvalvojan avuksi, sitä turvallisempaa on hänen työnsä ja vakavimpia voimankäyttötilanteita syntyy vähemmän. Vaikka poliisin resurssia lisättäisiin, usein tilanteisiin ensin ehtivien, tapahtumapaikalla yleensä jo olevien järjestyksenvalvojien toimintaedellytysten kehittämistä ei saisi laiminlyödä.
Pääsimme ensin Natoon, mutta Ruotsi korjasi ensin järjestyksenvalvojien toimintaedellytykset
Ehkä juuri edellä käsiteltyjen tosiseikkojen vuoksi mallimaassamme Ruotsissa on päädytty toimivaltuuksiltaan ja koulutukseltaan merkittävästi eroaviin järjestyksenvalvojiin. Tunnettu tosiasia on, että osassa Ruotsia turvallisuustilanne on Suomea heikompi ja tässä jutussa mainitut juurisyyt askeleen pari pidemmälle väärään suuntaan kehittyneitä.
Kun meillä päädyttiin alan lainsäädäntöuudistuksessa vain kirjaamaan lakiin olemassa olevia käytäntöjä, eikä jo silloin nähtävissä ollutta tarvetta edelleen kehittää ammattimaisesti hoidettuja turvallisuuspalveluita eri kohteissa.
Meillä on tarvetta kehittää myös alan toimijoiden toimivaltuuksia kriittisen infrastruktuurin kohteiden vartioinnissa, kuten fyysisen hybridiuhan torjuntaan liittyen ja mahdollisuuden puuttua luvattoman dronen lennätykseen. Lienee nyt järkevin vaihtoehto taas kerran naapurin mallin kopioiminen, kuten monessa muussakin asiassa on aiemmin toimittu.
