Vuosina 2022–2025 julkisuudessa ollut niin sanottu Securitas-tapaus muodostui Suomessa poikkeukselliseksi kokonaisuudeksi. Tapauksen lähtökohtana oli perheen suojeleminen kunniaväkivallan uhalta, mutta se johti myöhemmin laajaan rikostutkintaan, poliisin tiedotustilaisuuteen sekä epäilyihin miljoonaluokan petoksesta ja virkarikoksista.
Tapauksesta tuli nopeasti laajasti uutisoitu ja se nousi näkyvästi myös turvallisuusalan keskusteluun. Median uutisoinnissa korostuivat erityisesti poliisin esittämät epäilyt jopa miljoonaluokan vahingoista sekä väitteet siitä, että viranomaisia olisi erehdytetty jatkamaan kallista vartiointipalvelua. Julkinen keskustelu muodostui monin paikoin hyvin yksipuoliseksi, ja jo tutkinnan alkuvaiheessa syntyi vahva mielikuva vakavasta rikoskokonaisuudesta.
Tämä johti tilanteeseen, jossa sekä yksittäinen turvallisuuspäällikkö että häntä työllistänyt yritys joutuivat voimakkaan julkisen huomion kohteeksi. Rikosepäilyjen vakavuus, poliisin järjestämä tiedotustilaisuus ja laaja medianäkyvyys loivat kuvan tapauksesta, jossa rikos olisi jo käytännössä tapahtunut, vaikka rikosprosessi oli vasta alkumetreillä.
Lopputulos oli kuitenkin täysin toinen kuin tutkinnan alkuvaiheen epäilyt antoivat ymmärtää. Loppuvuonna 2025 erikoissyyttäjä Ritva Salo ja aluesyyttäjä Pauliina Österback päätyivät syyttämättäjättämispäätökseen. Syyttäjien mukaan asiassa ei ollut riittävää näyttöä siitä, että Securitaksen entinen turvallisuuspäällikkö olisi tahallisesti erehdyttänyt viranomaisia.
Lähtökohtana perheen suojeleminen
Tapauksen taustalla oli irakilaistaustainen perhe, jonka äiti kertoi viranomaisille joutuneensa kunniaväkivallan uhan kohteeksi. Hän oli kertonut tilanteestaan sosiaalipalveluille, turvakodeille ja viranomaisille useiden vuosien ajan ennen vartioinnin alkamista. Perheen tilanne oli siten jo ennestään viranomaisten tiedossa, eikä kyse ollut äkillisestä tai yksittäisestä tapahtumasta.
Vuonna 2021 viranomaiset päätyivät ratkaisuun, jossa perheelle järjestettiin ympärivuorokautinen vartiointi. Palvelun tilaajina toimivat Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Keusote ja Raaseporin kaupunki. Ratkaisun tarkoituksena oli suojata äitiä ja lapsia mahdolliselta väkivallalta tilanteessa, jossa viranomaiset katsoivat riskin olevan riittävän vakava.
Tällaiset ratkaisut ovat viranomaisille poikkeuksellisia, mutta eivät täysin ennennäkemättömiä. Vakavissa uhkatilanteissa viranomaiset voivat turvautua myös yksityisen turvallisuusalan palveluihin, jos katsotaan, että henkilöiden suojeleminen edellyttää jatkuvaa valvontaa ja fyysistä läsnäoloa. Tässä tapauksessa vartiointi toteutettiin ympärivuorokautisesti.
Esitutkinta käynnistyy
Tilanne muuttui vuonna 2022, kun poliisi käynnisti asiassa esitutkinnan. Epäilynä oli törkeä petos, jossa viranomaisia olisi erehdytetty jatkamaan kallista vartiointipalvelua.
Poliisin näkemyksen mukaan perheeseen kohdistuva uhka oli todellisuudessa matala. He epäilivät, että vartiointipalvelua olisi jatkettu viranomaisille annettujen virheellisten tietojen perusteella. Tutkinnan aikana poliisi arvioi, että vartioinnista olisi voinut aiheutua viranomaisille jopa noin kolmen miljoonan euron kustannukset.
Samassa yhteydessä tutkinta laajeni koskemaan myös viranhaltijoiden päätöksentekoa. Poliisi epäili, että näin kalliin vartiointipalvelun myöntäminen olisi voinut edellyttää julkista hankintamenettelyä.
Tapauksesta järjestettiin myös poliisin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin tutkittavasta laajasta petos- ja virkarikoskokonaisuudesta. Yksittäisiin rikosepäilyihin liittyvät tiedotustilaisuudet ovat Suomessa varsin harvinaisia. Tämä lisäsi tapauksen julkista näkyvyyttä ja vahvisti mielikuvaa siitä, että kyse oli viranomaisten näkökulmasta merkittävästä rikosepäilystä.
Kiinniotto ja tutkintavankeus
Tutkinnan alkuvaiheessa poliisi käytti myös voimakkaita pakkokeinoja. Securitaksen entinen turvallisuuspäällikkö otettiin kiinni epäiltynä törkeästä petoksesta ja hänet määrättiin tutkintavankeuteen.
Tutkintavankeus on rikosprosessissa poikkeuksellinen pakkokeino, jota käytetään yleensä tilanteissa, joissa epäily koskee vakavaa rikosta ja joissa katsotaan olevan esimerkiksi vaara todisteiden hävittämisestä tai tutkinnan vaikeuttamisesta. Tässä tapauksessa turvallisuuspäällikkö oli tutkintavankeudessa useita viikkoja ennen vapauttamistaan.
Vaikka pakkokeinot kohdistuivat yksittäiseen henkilöön, tutkinta koski laajasti myös viranomaisten päätöksentekoa sekä vartiointipalvelun taustalla olleita uhka-arvioita. Tutkinta jatkui vapauttamisen jälkeen vielä pitkään.
Securitas reagoi nopeasti ja tuki tutkintaa
Securitas reagoi tilanteeseen nopeasti. Yritys tiedotti epäilystä itse jo tutkinnan alkuvaiheessa ja kertoi julkisesti, että sen entistä toimihenkilöä epäillään rikoksesta.
Yhtiö ilmoitti samalla tekevänsä täysimääräistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Securitas toimitti tutkintaan laajasti materiaalia ja pyrki kaikin tavoin auttamaan poliisia selvittämään tapahtumien kulun. Yrityksen mukaan tavoitteena oli, että asia selvitetään avoimesti ja perusteellisesti.
Tämä oli yrityksen näkökulmasta myös maineenhallinnan kannalta tärkeää, koska epäily koski vakavaa rikosta ja liittyi suoraan turvallisuuspalveluiden luotettavuuteen.
Pitkä prosessi
Esitutkinnasta muodostui poikkeuksellisen laaja kokonaisuus. Tutkinnassa kuultiin suuri määrä henkilöitä ja käsiteltiin merkittävä määrä asiakirja-aineistoa. Tutkinta koski sekä yksityisen turvallisuusalan toimijoita että viranomaisia.
Samalla tutkinnassa tarkasteltiin myös sitä, miten perheen tilannetta oli arvioitu viranomaisten kesken. Tämä teki kokonaisuudesta juridisesti ja hallinnollisesti monimutkaisen.
Prosessin aikajana venyi pitkäksi. Vartiointi alkoi vuonna 2021, rikostutkinta käynnistettiin vuonna 2022 ja syyttäjän ratkaisu annettiin vasta loppuvuonna 2025. Käytännössä rikostutkinta ja syyteharkinta kestivät yhteensä noin kolme vuotta.
Tällainen käsittelyaika on pitkä erityisesti tilanteessa, jossa tutkinnan kohteena oleva henkilö joutui jo alkuvaiheessa voimakkaiden pakkokeinojen kohteeksi.
Syyttäjien ratkaisu ja poliisin kritiikki
Loppuvuonna 2025 syyttäjät päätyivät asiassa syyttämättäjättämispäätökseen. Ratkaisussa todettiin, ettei asiassa ollut riittävää näyttöä siitä, että Securitaksen entinen turvallisuuspäällikkö olisi tahallisesti erehdyttänyt viranomaisia.
Tutkinnan alkuvaiheessa poliisi oli arvioinut, että turvallisuuspäällikkö olisi törkeällä petoksella saanut viranomaiset maksamaan jopa noin kolme miljoonaa euroa tarpeettomista turvapalveluista. Esitutkinnassa tarkasteltiin myös mahdollisuutta, että turvallisuuspäällikkö olisi itse hyötynyt järjestelystä taloudellisesti. Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan hänen epäiltiin saaneen menettelystä enimmillään runsaan 30 000 euron suuruisen tulospalkkion.
Syyttäjien mukaan esitutkinnassa ei kuitenkaan saatu näyttöä siitä, että turvallisuuspäällikkö olisi saanut menettelystä oikeudetonta taloudellista hyötyä. Myöskään poliisin esittämä arvio taloudellisesta vahingosta ei saanut tukea esitutkinta-aineistosta. Keusote ja Raaseporin kaupunki olivat tilanneet vartiointipalvelun ja maksaneet siitä sopimuksen mukaisesti, eikä syyttäjien mukaan ollut näyttöä siitä, että viranomaisille olisi aiheutunut taloudellista vahinkoa.
Syyttäjien mukaan vartiointi oli ollut viranomaisten harkinnan perusteella tarpeellista kunniaväkivallan uhan vuoksi. Ratkaisussa kiinnitettiin erityistä huomiota myös siihen, miten perheen tilannetta oli arvioitu esitutkinnassa.
Syyttäjien arvion mukaan perheen tilanteesta oli olemassa merkittävä määrä viranomaisille annettuja tietoja jo ennen vartioinnin alkamista. Äiti oli kertonut kunniaväkivallan uhasta samansuuntaisesti useille eri viranomaisille, eikä kyse ollut yksittäisestä tai myöhemmin syntyneestä kertomuksesta.
Lisäksi esitutkinta-aineistosta ilmeni vartijoiden vuororaportteihin ja kuulusteluihin perustuvia havaintoja tilanteista, joissa perheeseen oli kohdistunut konkreettista seuraamista ja uhkaavia tilanteita vartioinnin aikana. Syyttäjät korostivat ratkaisussaan myös sitä, että kunniaväkivallan uhan todenperäisyyttä ei voida arvioida pelkästään sen perusteella, tapahtuiko vartioinnin aikana väkivallantekoja.
Päinvastoin on mahdollista, että väkivallan puuttuminen johtui juuri vartioinnin ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Esitutkinnan perusteella perheen isä oli ollut tietoinen vartioinnista, mikä saattoi toimia tehokkaana ennaltaehkäisevänä tekijänä.
Samalla syyttäjät arvioivat kriittisesti poliisin tekemiä uhka-arvioita. Päätöksessä todettiin, että asiakirjoista ilmeneviä perheen taustaan liittyviä tietoja ja aiempia ilmoituksia ei ollut kaikilta osin huomioitu poliisin analyysissä. Syyttäjien mukaan on mahdollista, että kunniaväkivallan uhkaa ei ollut tunnistettu oikein ja että uhkataso arvioitiin tosiasiallista matalammaksi.
Mitä tapauksesta voidaan oppia?
Securitas-tapaus on poikkeuksellinen esimerkki siitä, miten turvallisuusuhkien arvioinnit, viranomaispäätökset ja rikosprosessi voivat kietoutua toisiinsa monimutkaisella tavalla. Samalla se osoittaa, kuinka nopeasti turvallisuustoimi voi muuttua rikosepäilyksi tilanteessa, jossa uhka-arviot ja viranomaisten tulkinnat poikkeavat toisistaan.
Tapauksen keskeinen kysymys liittyy turvallisuusuhkien arviointiin. Kunniaväkivallan kaltaisissa tilanteissa uhkaa voi olla vaikea arvioida objektiivisesti, koska riskit eivät aina ilmene yksittäisinä rikostapahtumina vaan pitkään jatkuvana pelkona, uhkauksina ja seurannan kaltaisina ilmiöinä. Tällaisissa tilanteissa eri viranomaiset voivat päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin uhkan vakavuudesta.
Tapaus nostaa esiin myös rikosprosessin näkökulman. Kun tutkinta kestää useita vuosia ja päättyy lopulta syyttämättäjättämispäätökseen, herää väistämättä kysymys prosessin oikeasuhtaisuudesta. Erityisen merkittäväksi tämä kysymys nousee tilanteessa, jossa tutkinnan alkuvaiheessa käytetään voimakkaita pakkokeinoja ja tapaus saa laajaa julkisuutta.
Turvallisuusalan näkökulmasta tapaus muistuttaa myös ennaltaehkäisevän turvallisuustyön paradoksista. Turvatoimien tarkoitus on estää vakavat väkivallanteot ennen kuin ne tapahtuvat. Jos väkivaltaa ei lopulta tapahdu, voidaan helposti päätellä, ettei uhkaa ollut. Samalla on kuitenkin mahdollista, että juuri ennaltaehkäisevät turvatoimet ovat syy siihen, miksi vakava rikos jäi toteutumatta.
Juuri tästä syystä tapaus on käytännön esimerkki siitä, miten vaikeaa turvallisuusuhkien arviointi voi olla sekä operatiivisessa turvallisuustyössä että rikosprosessissa. Se muistuttaa myös siitä, että turvallisuuteen liittyvät päätökset tehdään usein epävarmuuden vallitessa – tilanteissa, joissa täydellistä tietoa ei ole käytettävissä.