Kysymys siitä, kuinka suuri turvallisuustutkimuksen kenttä Suomessa on, riippuu pitkälti siitä, miten turvallisuuden käsite määritellään. Jos mukaan lasketaan esimerkiksi pandemioiden, terrorismin, kansainvälisten konfliktien ja jopa ilmastonmuutoksen tai väestönkasvun kaltaisia ilmiöitä, löytyy tutkimusta ja tutkijoitakin paljon.
Jos toisaalta ajatellaan rajatumpaa turvallisuuden käsitettä, jossa keskiössä ovat sellaiset teemat kuin rikoksentorjunta, tietoturvallisuus, yksityisen turvallisuusalan toiminta ja esimerkiksi kansalaisten kokemukset asuinalueensa turvallisuudesta, hahmottuu ala huomattavasti pienemmäksi.
Tähän aihekokonaisuuteen liittyvää tutkimusta tehdään yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, järjestöissä ja yrityksissäkin, mutta tutkimuskenttää leimaa eräänlainen sirpaleisuus, ja keskeisten toimijoiden hahmottaminen on vaikeaa.
Kriminologian kotimaisesti tutkimuskentästä
Siitä huolimatta, että kriminologian kenttä on kansainvälisesti katsottuna turvallisuustutkimusta vakiintuneempi, yliopistotasolla kriminologia on ollut Suomessa pääosin (esimerkiksi oikeustieteen, psykologian tai sosiologian) aputieteen roolissa.
Merkittävä osa akateemisesta kriminologisesta tutkimuksesta keskittyi pitkään yliopistojen ulkopuolelle, pääasiassa oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluneeseen Oikeuspoliittiseen tutkimuslaitokseen ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusyksikköön.
Vaikka nämä yksiköt tekivät yliopistoyhteistyötä, oli tieteenalan virallinen rooli suomalaisissa yliopistoissa rajallinen, eikä kriminologiaa ole voinut Suomessa opiskella täytenä pääaineena muiden pohjoismaiden tapaan.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutiksi vuonna 2015 saattaa osaltaan edistää kriminologista yliopistokoulutusta pitkällä aikavälillä.
Turvallisuustutkimuskentän tilanteesta
Turvallisuustutkimuskentän jäsentymätön tilanne on haitaksi turvallisuutta koskevan tutkimustiedon paremmalle hyödyntämiselle ja tieteenalan kotimaiselle kehitykselle. Jäsentymättömän tutkimuskentän ongelmana ei ole pelkästään kotimaisen tutkimuksen puute, vaan myös se, ettei viimeisin kansainvälinen tutkimustieto jalkaudu Suomeen. Miten tilannetta voisi kohentaa?
Ensinnäkin on selvää, että turvallisuustutkimusta ei tule pakottaa yhden tieteenalan alle, vaan nähdä kenttä tutkimuskohteensa, ei lähestymistapansa määrittämänä. Turvallisuustutkimuksen kehittäminen edellyttää siis jatkossakin eri tieteenalojen yhteistyötä.
Turvallisuusalan korkeakoulutuksesta
Turvallisuusalaan liittyvää korkeakoulutusta ja täydennyskoulutusta järjestetään useissa korkeakouluissa. Näissä koulutus on suuntautunut usein turvallisuuden tietylle osa-alueelle, kuten turvallisuustekniikkaan tai tietoturvallisuuteen. Lisäksi turvallisuuden ja riskienhallinnan opetusta on lisätty muiden koulutusalojen opiskelijoille. Koulutusjärjestelmä tarjoaa siten jo nykyisellään useita mahdollisuuksia jatkokoulutukselle toisen asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen.
Meiltä puuttuu kuitenkin alan varsinainen maisteriohjelma, joka on ollut muun muassa Isossa-Britanniassa tarjolla jo pitkään. Moni brittiläinen yliopisto tarjoaa Security and Risk Management –maisteri- tai tohtorikoulutusohjelmia. Nämä voisivat toimia esimerkkinä suomalaisessa yliopistossa toimivalle koulutusohjelmalle.
Asiantuntijuuden kehittämisestä
Turvallisuuden ja riskienhallinnan muuttuessa yhä kokonaisvaltaisemmaksi tehtäväksi riskienhallinta- ja turvallisuusasiantuntijoiden on kytkeydyttävä yhä tiiviimmin koko organisaation toiminnan kehittämiseen. Tutkimusosaaminen hyödyttäisi tällaista kehitystyötä merkittävästi. Tähän mennessä monien organisaatioiden turvallisuustyö ei ole juurikaan perustunut systemaattiseen tutkimukseen.
Useiden alan kansainvälisten tutkijoiden näkemys on, että yksityisen turvallisuusalan palvelut perustuvat tällä hetkellä tutkitun tiedon sijasta pääasiassa käsityksiin siitä, millaisten palveluiden ja turvallisuusratkaisuiden uskotaan toimivan.
Tämä ei ole pelkästään tutkijoiden näkemys, sillä myös useat alan toimijat ovat itse peräänkuuluttaneet lisää resursseja ja panostusta tutkimustoiminnan kehittämiseen.Tutkimustoiminta voi myös aidosti tukea liiketoimintaa, sillä tutkitusti toimivat ratkaisut tuovat uskottavuutta ja kilpailuetua erityisesti kansainvälisillä turvallisuusmarkkinoilla.
Yhteenvetoa
Pienen maan pieniä resursseja tulisi kompensoida tehokkailla verkostoilla ja tiedonvälityksellä, mutta turvallisuustutkimuksen kentällä tällä saralla on paljon tehtävää. Tämä koskee suhteita sekä eri tieteenalojen välillä että tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välillä.
Suomessa on useita kansainvälisesti arvostettuja (tieto)turvallisuuden ja rikollisuuden tutkijoita, jotka julkaisevat laadukkaissa tieteellisissä julkaisufoorumeissa. Ongelmana onkin, että alan toimijat eivät tunne näitä tutkijoita ja heidän tutkimustuloksiaan.
Tästä syystä työelämän ja tutkijoiden välillä on tarpeettoman suuri kuilu, joka estää tutkimustuloksien hyödyntämistä käytännössä, erityisesti tapauksissa, joissa tutkimus olisi sovellettavissa käytäntöön. On sanomattakin selvää, että tutkijoiltakin kaivataan aktiivisempaa otetta tämän kuilun kaventamiseksi.
Yhteenvetona voidaan todeta, että turvallisuustutkimuksen kenttä hyötyisi pidemmällä aikavälillä sekä turvallisuusalan ja kriminologian koulutuksen kehittämisestä että välittömästi toimenpiteistä, jotka kaventavat tutkijoiden ja työelämän välistä kuilua sekä parantavat tieteidenvälisiä verkostoja kotimaassa.