Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 1.2.2024 antamaa tuomiota (R 23/4280). Kyse on Suomen yksityisen turvallisuusalan tähän saakka laajimmasta ja seuratuimmasta oikeustapauksesta. Syytteiden mukaan 14 Avarnin järjestyksenvalvojaa ja yksi muu henkilö pahoinpiteli ihmisiä juna-asemilla ja niiden läheisyydessä Vantaalla ja Helsingissä vuosina 2020-2022.
Esitutkinnasta ja syytteistä uutisoitiin laajasti. Myös tuomiota on mediassa kommentoitu. Juttua ovat seuranneet ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja MTV3:n Rikospaikka-ohjelma. Me myös olemme pohtineet ”Putkaa ja teiseriä” -kirjoituksessa järjestyksenvalvojien työympäristön muutoksia nuorisojengeihin liittyen ja toimintaedellytysten muutostarpeita. Lisäksi raportoimme sisäministeriön yksityisen turvallisuusalan koulutusta ja valvontaa koskevasta selvityksestä, jota ei virallisesti ole perusteltu tällä oikeudenkäynnillä.
Tuomiot ja niiden perustelut
Käräjäoikeuden mukaan 8/15 vastaajista syyllistyi niihin rikoksiin tai osaan niistä teoista, joista syyttäjä vaati heille rangaistusta. 7/15 vastaajan syytteet hylättiin kokonaan.
Hylätyt syytteet liittyivät pääasiassa perusmuotoisiin pahoinpitelyihin. Syyttäjän mukaan järjestyksenvalvojien käyttämiin voimakeinoihin ei ollut perusteita. Käräjäoikeus päätyi kuitenkin eri ratkaisuun. Hylätyissä syytteissä käräjäoikeus katsoi olevan kyse järjestyksenvalvojien lainmukaisesta voimakeinojen käyttämisestä.
Tuomion perusteluiden mukaan tapauksissa käytetyt voimakeinot olivat siten perusteltuja ja puolustettavia. Lisäksi käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet virkarikoksista kaikkien vastaajien osalta, sillä sen mukaan laki ei ollut näiltä osin riittävän selkeä.
Vain kaksi pahista
Käräjäoikeus tuomitsi kaksi järjestyksenvalvojaa pahoinpitelyistä ja muista rikoksista ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Toinen sai kolmen vuoden ja neljän kuukauden mittaisen tuomion viidestä törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta, väärästä ilmiannosta, laittomasta uhkauksesta, huumausainerikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.
Toinen järjestyksenvalvoja puolestaan tuomittiin kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta sekä muista lievemmistä rikoksista.
Muille tuomituille viidelle vastaajalle käräjäoikeus tuomitsi joko ehdollista vankeutta tai sakkorangaistuksia. Rikosnimikkeinä heidän osaltaan oli lähinnä törkeitä tai perusmuotoisia pahoinpitelyitä ja/tai avunantoja niihin.
Kahdessa tapauksessa järjestyksenvalvojille tuomittua rangaistusta kovensi se, että rikoksen vaikuttimena oli käräjäoikeuden mukaan uhrin etninen alkuperä. Sosiaalisessa mediassa ja sittemmin laajemmin mediassa levinneiden videoiden perusteella vastaajien tekojen taustalla tulkittiin olevan laajasti rasismia. Yksi sisäministeriön selvityksessä ehdotettu toimenpidekin oli rasismin ehkäisyyn tähtäävä koulutus.
Tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Syyttäjä ja osa vastaajista on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioihin, ja muutama valituskin on jo tehty.
Virheellinen ennakkokäsityskö?
Media kertoi poliisilähteisiin ja poliisin esitutkintaan viitaten, että noin parinkymmenen pääkaupunkiseudun juna-aseman järjestyksenvalvojan väkivallan uhreiksi valikoitui pääasiassa heikommassa asemassa olevia ihmisiä, kuten päihtyneitä, jotka kuljetettiin tekojen ajaksi suojaisempaan paikkaan pahoinpideltäväksi.
Järjestyksenvalvojat kuvasivat tekojaan videolle ja myös jakoivat videoita jälkikäteen keskenään. Haalarikameravideot olivat merkittävä osa syyttäjän näyttöä järjestyksenvalvojia vastaan.
Tosiseikka on, että osa videotallenteilla näkyvästä järjestyksenvalvojien väkivallasta on tuomittavaa, eikä sitä voi puolustella. Siksi tekijät tuomittiin oikeusvaltiossa asianmukaisiin rangaistuksiin.
Sen sijaan kahden törkeämpiin rikoksiin syyllistyneen järjestyksenvalvojan ja yhteensä seitsemän järjestyksenvalvojan tuomioista ei voida vetää johtopäätöstä, että kaikki järjestyksenvalvojat olisivat väkivaltaisia, heidän koulutuksensa olisi liian vähäistä tai valvonta huonoa.
Ryhmä on niin pieni, että edes heidän työantajansa Avarnin mainetta ei pitäisi pelkästään tämän tapauksen perusteella arvioida, olkoonkin että tekoaika oli pitkähkö, noin kolme vuotta. Sisäministeriö lieneekin ollut kaukaa viisas, kun ei yksilöinyt tätä tapausta ministeriön tekemän selvityksen perusteeksi.
Ratkaisevan tärkeä kysymys lienee se, tuliko tapauksen myötä ilmi jäävuoren huippu yksityisen turvallisuusalan laittomasta voimankäytöstä, vai tuliko 2–7 järjestyksenvalvojan virheellisistä toimintamalleista paisuteltua Avarnia tai peräti koko järjestyksenvalvontatoimintaa koskeva ongelma, vai onko totuus jossakin näiden ääripäiden välillä.
Median roolista
Mediaakaan ei ole syytä arvostella. Sen tehtävä on nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. Poliisin avuksi rautatieasemille määrättyjen järjestyksenvalvojien epäillyt ja tuomitut väkivaltarikokset ovat varmasti tällaisia.
Uutisissa on reilusti kerrottu myös siitä, että vain osa epäillyistä sai tuomion. Sitä ei kuitenkaan ainakaan erityisesti korostettu, että ainakin käräjäoikeuden tuomion perusteella jutun voidaan sanoa lässähtäneen.
Siitäkään emme ole havainneet vielä tarinoita, että miten jutun lopputulos on vaikuttanut yksityiseen turvallisuusalaan ja sen työntekijöihin. Onko sen selvittäminen, arvioiminen ja uutisoiminen vielä liian aikaista?
Aika näyttää, muotoutuuko jutusta yhtä merkittävä legenda kuin Helsingin kaupungin vartioimisliike FPS:ltä hankkimasta Stop Töhryille -kampanjasta, josta Palefacekin 2000-luvun ajankuvauksessaan räppää.
Nuorisojengien, nuorisorikollisuuden ja gangstaräpin yhteys on jo lainvoimaisillakin tuomioilla todettu pitävämmin, joten edellytykset ovat ainakin nyt hyvät. Ja onhan meillä hiljattain tuomittu töhertelevä Helsingin apulaispormestarikin.
Ennakkopäätöstä odotellessa
Kokemukseen ja tutkimukseen perustuen väitämme, että on olemassa seuraava oletus: jos syyttäjä syyttää yksityisen turvallisuusalan toimijaa väkivaltarikoksesta, epäilty tuomitaan käräjillä ja valituslupaa hovioikeudesta ei saa, jos kyse on sakkorangaistuksella sovitettavasta teosta.
Nyt laajasta julkisuudesta huolimatta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus päätti hylätä 7/15 syytteistä perustellen epäillyt teot lainmukaiseksi voimakeinojen käytöksi. Ainakaan hetkellisesti edellä esitetty väitelause ei siis ole tosi.
Tästä seuraa, että tapauksen käräjäoikeuden järjestyksenvalvojien voimankäytön lainmukaisuuden arviointeja tulee erityisesti tarkastella. Näin on, vaikka käräjäoikeus ei ole muutoksenhakutuomioistuin ja sen ratkaisulla ei oikeusteoreettisesti siten ole ennakkoratkaisun arvoa.
Jos asiasta saadaan aikanaan hovioikeuden tai jopa korkeimman oikeuden ratkaisu, saataisiin samalla yksityisen turvallisuusalan palveluksessa olevien, poliisin avuksi määrättyjen järjestyksenvalvojien voimankäyttöoikeuksista kauan kaivattu ennakkoratkaisu.
Hovioikeuden ja etenkin korkeimman oikeuden ratkaisuun olisi kuitenkin niin pitkä aika, että asian tärkeyden vuoksi jo käsillä oleva käräjäoikeuden ratkaisu tulee tutkia tarkemmin ja hyödyntää muun muassa voimankäyttökoulutuksessa, koska ratkaisussa on erilaisia oikeudellisia arvioita voimankäytöstä runsaasti.