Jyri Paasonen

Blogi

Blogi

Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijat ja järjestyksenvalvojat rikosprosessissa

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vartiointi- ja suojelutyötä tekevillä ammattiryhmillä on suurin riski joutua työssään väkivallan kohteeksi (Buckely 2016, Mayhew & Chappell 2001). Tällaisiin ammattiryhmiin luetaan turvallisuusviranomaiset ja yksityisellä turvallisuusalalla työskentelevät vartijat sekä järjestyksenvalvojat. Vaikka kotimaista tutkimusta aiheesta on vähän, olemassa olevat tietolähteet osoittavat yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden kohtaavan usein väkivaltaa työssään myös Suomessa (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011, Heiskanen 2007).

Turvallisuusalan työntekijöiden oma toiminta asiakastilanteissa on myös herättänyt keskustelua. Tuoreessa väitöskirjassa (Saarikkomäki 2017) tutkittiin nuorten suomalaisten kohtaamisia vartijoiden kanssa sekä vartijakontrollin kohteeksi joutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimuksen nuorista lähes 30 prosenttia ilmoitti joutuneensa vartijakontrollin kohteeksi kuluneen vuoden aikana, mikä kertoo osaltaan yksityisen turvallisuusalan merkittävästä roolista nyky-yhteiskunnassa.

Turvallisuusalan työntekijöiden kokeman väkivallan kääntöpuolena onkin tarkasteltava tilanteita, joissa vartijat tai järjestyksenvalvojat puolestaan käyttävät liikaa voimakeinoja ja syyllistyvät väkivaltarikoksiin. Liialliseen voimankäyttöön liittyvä tutkimus on toistaiseksi kohdistunut turvallisuusviranomaisiin, erityisesti poliiseihin (Cooper & Fullilove 2016).

Tässä blogissa tarkastellaan yksityisen turvallisuusalan toimijoiden työtehtävissä koetun ja tehdyn väkivallan määrää sekä piirteitä empiirisen analyysin kautta. Blogi pohjautuu yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvään tutkimusprojektiin, jota esittelin heinäkuun blogissa. Tutkimusprojektin ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien esiintyvyyttä sekä roolia rikosprosessissa, keskittyen aluksi poliisin tietoon tulleisiin väkivaltarikoksiin, joissa alan toimijat ovat olleet joko asianomistajina tai rikoksesta epäiltyinä. Blogissa esiteltävät tutkimustulokset tullaan julkaisemaan tarkemmin kahdessa tieteellisessä artikkelissa alkuvuoden aikana.

Vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistunut väkivalta

Vartijoiden kokeman väkivallan kehitystä poliisin tietoon tulleen väkivallan osalta kuvaa rikoslain 17 luvun 6 §:n mukainen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen kehitys vuosina 2000–2015. Seurantajakson alussa tämän rikosnimikkeen osalta vuosittainen tapausmäärä oli noin 1000, mutta määrä kasvoi suhteellisen nopeasti vuoteen 2008 saakka, jolloin rikosten määrä oli noussut yli 2500 tapaukseen.

Sittemmin kehitys on tasaantunut, ja määrä on vakiintunut noin 2500–2800 vuosittaisen tapauksen välille. Kiinnostavan vertailukohdan tarjoaa virkamiehen (väkivaltaisen) vastustamisen (rikoslain 16:1–2) vastaava trendi. Vaikka näidenkin rikosnimikkeiden mukaisten tapausten määrä kasvoi vuosina 2000–2008, vaikuttaa siltä, että vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuvat pahoinpitelyt ovat lisääntyneet tuolla tarkastelujaksolla voimakkaimmin. Tuon kasvun jälkeen kaikkien pahoinpitelyiden, järjestystä ylläpitävien henkilöiden vastustamisten ja virkamiehen vastustamisten kehitys on ollut varsin yhdenmukaista.

Miten rikosepäilyille lopulta käy rikosprosessissa? Vaikka käytetty aineisto ei sisällä tietoa siitä, johtiko rikosepäily lopulta rangaistusmääräykseen tai tuomioistuinkäsittelyyn, voidaan tuomioistuintilastojen perusteella tehdä tästä jotain päätelmiä. Jos katsotaan vuoden 2013 rikosseuraamuksia päärikosperustaisesti seuraamuksen vakavimman rikoksen mukaan, niin havaitaan, että järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta rikosseuraamuksia tuomittiin yhteensä 2082 kappaletta (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2015).

Näistä valtaosa, noin 90 prosenttia, oli rangaistusmääräyksiä, loput pääosin tuomioistuinsakkoja. Kun tätä verrataan noin 2500 poliisin tietoon tulleen tapauksen vuosittaiseen määrään, voidaan päätellä rikosepäilyjen johtavan varsin usein myös tuomioon. Aiheesta tarvittaisiin kuitenkin tarkempaa tutkimusta, jossa yksittäiset rikosepäilyt linkitettäisiin syyttäjä- ja tuomioistuinaineistoon läpi prosessin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemä väkivalta

Tilastokeskuksen tiedot poliisin tietoon tulleesta väkivallasta eivät sellaisenaan auta arvioimaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tekemän väkivallan määrää, ja tarkempi analyysi vaatii rikosilmoitusten sisällön erittelyä sen mukaan, onko rikoksesta epäiltynä ollut järjestystä ylläpitävä henkilö.

Tätä tarkoitusta varten Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin rekistereistä tehtiin haku, jossa etsittiin vuosien 2005–2013 rikoslain 21 luvun mukaisen rikoksen sisältävät kaikki rikosilmoitukset, joissa mainittiin sanat ”vartija”, ”järjestyksenvalvoja”, ”järjestysmies”, ”vahtimestari”, ”portsari” tai ”ovimies” (mukaan lukien eri taivutusmuodot).

Tulosten perusteella maininnat järjestyksenvalvojista ovat lisääntyneet rikosilmoituksissa jonkin verran vuosina 2005–2013, lukumäärän ollessa korkeimmillaan vuonna 2011 (noin 4700 tapausta). Tätä muutosta selittää kuitenkin hyvin pitkälle poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyiden muutos, joiden määrä on muuttunut vastaavalla tavalla seurantajakson aikana. Poiminnan tapausten suhteellinen osuus kaikista rikoksista on pysynyt lähes identtisenä kaikkina yhdeksänä vuotena, noin 11–12 prosentissa. Tämä viittaa siihen, että poimintaan päätyneiden rikosten trendi vastaa hyvin pitkälle väkivaltarikollisuuden yleisempää kehitystä.

Sanahaku ei kuitenkaan kerro vielä sitä, kuinka suuressa osassa kaikkia pahoinpitelyrikoksia vartijat ja järjestyksenvalvojat olivat itse asiassa epäiltynä. Tätä tarkoitusta varten tuosta laajemmasta aineistosta poimittiin kolme 200 henkilön otosta seurannan alusta (2005), keskeltä (2009) ja lopusta (2013). Näiden 600 rikosilmoituksen aineisto luettiin läpi ja koodattiin sen mukaan, kuinka monessa tapauksessa vartija tai järjestyksenvalvoja oli epäiltynä rikoksesta. Tämän lisäksi koodattiin tiedot tapahtumapaikasta.

Koodatusta aineistosta käy nopeasti ilmi, että järjestyksenvalvojat ja vartijat ovat pääosin olleet väkivaltatilanteissa sivullisen roolissa, eivät rikoksesta epäiltynä tai asianomistajana. Aineiston tyypillisin rikos on ravintolassa tapahtunut, usein päihtyneiden asiakkaiden välinen väkivaltatilanne, jossa järjestyksenvalvoja on väliin tulijan tai silminnäkijän roolissa. Suurin osa sanahaulla löytyneistä rikosilmoituksista ei siten sisällä vartijan tai järjestyksenvalvojan rikosepäilyä.

Noin 14 prosenttia löydetyistä tapauksista oli sellaisia, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltiin väkivallasta. Verrattuna järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, nämä tapaukset ovat vielä voimakkaammin keskittyneet ravintoloihin, sillä lähes neljä viidestä tapahtui tällaisessa ympäristössä. Pääosin kyse on väkivaltatilanteista (noin 75 % tapauksista), joissa asiakkaan ja järjestyksenvalvojan välillä on ollut konflikti tai asiakas syyttää järjestyksenvalvojaa liiallisesta voimankäytöstä ravintolasta poistamisen yhteydessä.

Koodauksen perusteella syntyneen estimaatin avulla voidaan haarukoida rikosilmoitusten vuosimäärää. Sanahaussa löytyi vuosittain keskimäärin noin 4200 rikosilmoitusta, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainittiin. Näistä tapauksissa vastaavasti noin 14 prosenttia oli sellaisia, joissa henkilöä epäiltiin asiakkaaseen kohdistuvasta väkivallasta. Tällöin rikosepäilyjä, joissa vartijaa tai järjestyksenvalvojaa epäiltäisiin väkivallasta (rikoslain 21 luku), tulisi vuositasolla poliisin tietoon arviolta noin 600 kappaletta.

Tämä arvio on varsin karkea, eikä sisällä kaikkia rikosnimikkeitä, joiden alle tällainen väkivalta voisi kuulua. Pienistä otoksista on vaikea tehdä varmaa arvioita muutoksen suunnasta, mutta saman aineiston analyysin perusteella niiden poliisin tietoon tulleiden tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäiltäisiin rikoksesta, on pikemminkin laskussa kuin nousussa kolmen tarkastellun vuoden aikana. Varmuus tähän asiaan vaatisi kuitenkin kaikkien saatavilla olevien vuosien aineiston analyysia suuremmilla otoksilla.

Yhteenvetoa tutkimustuloksista

Tutkimustulosten perusteella vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2500 tapaukseen vuodessa. On todennäköistä, että vartijoiden määrän lisääntyminen vuosituhannen alussa saattaa osin selittää tapausten lisääntymistä. Viime vuosien trendi poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa seuraa sekä yleisempää pahoinpitelyrikollisuuden kehitystä että virkamiehen (väkivaltaisia) vastustamisia.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitusten selosteosiin kohdistuneen sanahakumme perusteella sellaisten tapausten osuus, joissa järjestystä ylläpitävä henkilö mainitaan rikosilmoituksella, on pysynyt vakaana vuosina 2005–2013. Suurin osa sanahaun löydöksistä on ”vääriä positiivisia”: noin joka seitsemännessä tapauksessa järjestystä ylläpitävää henkilöä epäillään väkivallasta, ja nämä väkivaltatilanteet tapahtuivat voittopuolisesti ravintoloissa.

Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat siten järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Vaikuttaa siltä, että tämän tyyppinen poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin turvallisuusalan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Jatkotutkimuksesta

Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden määrää ja muutosta analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Järjestystä ylläpitävien henkilöiden kokemasta ja tekemästä väkivallasta olisi hyvä saada myös vaihtoehtoisia kyselypohjaisia mittareita. Uusi turvallisuusalan työntekijöille nimenomaisesti kohdistettu kysely olisi hyvä tapa saada tietoa heihin kohdistuvasta väkivallasta, sillä edellinen suomalaistutkimus aiheesta perustuu vuonna 2003 kerättyyn aineistoon (Leino, Selin, Summala & Virtanen 2011).

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Lakiuudistuksen myötä alaa koskeva lainsäädäntö keskitettiin pääosin yhteen lakiin. Laki käsittää vartijoita, järjestyksenvalvojia ja turvasuojaajia koskevat säännökset. Lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka nykysääntelyssä niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota (Paasonen 2013).

Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, joten yksityisen turvallisuusalan rikosoikeudellinen virkavastuu ja suoja tulisi siis saattaa samalle tasolle kuin virkamiehillä, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan kuin viranomaisten kohdalla. Ylipäätään olisi erittäin tarpeellista seurata vuoden 2017 voimaantulleen lakimuutoksen vaikutuksia, koska sen valmistelua on kritisoitu tutkimuksissa (Paasonen & Keinänen 2013).

Tulemme tekemään tutkimusprojektin seuraavassa vaiheessa yksityisen turvallisuusalan toimijoille kyselytutkimuksen, jossa tutkitaan sekä heidän väkivaltakokemuksia että lakiuudistuksen vaikutuksia. Lisäksi olemme keränneet useammalta vuodelta hovioikeuden tapauksia, joissa on käsitelty alan toimijoita. Aineisto on koodattu ja tulemme esittämään tutkimustuloksia tulevan vuoden aikana.

 

Blogi

Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka tehokasta rikoksentorjuntaa kameravalvonta on?

Kameravalvontaan on tehty huomattavia investointeja ja ne ovat laajamittaisessa käytössä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Lisäksi kameravalvonta on yleistynyt kodeissa ja loma-asunnoissa. Kameravalvonnan tehokkuudesta käydään paljon värikästä keskustelua, mutta harvoin argumentaatio perustuu kuitenkaan empiiriseen näyttöön.

Kameravalvonta voi vaikuttaa rikollisuuteen sekä erilaisten ennaltaehkäisevien mekanismien että rikosten paremman selvittämisen kautta. Rikollisuus voi vähentyä jo pelkän kameroiden olemassaolon ansiosta, jos potentiaaliset rikoksentekijät ovat tietoisia kameravalvonnasta. Tällainen oletetun kiinnijäämisriskin kasvuun liittyvä pelotevaikutus ei välttämättä edes edellytä kameroiden aktiivista seurantaa. Jos kameroiden olemassaolo ei yksinään riitä, reaaliaikaisen valvonnan kautta saatetaan ajoissa huomata rikos tai esimerkiksi väkivallan uhka, ja estää tapahtumien kulku ripeällä puuttumisella.

Näiden ennaltaehkäisevien mekanismien lisäksi kameravalvonta mahdollistaa jo tapahtuneiden rikosten paremman selvittämisen, epäiltyjen tunnistamisen ja oikeudenkäynnissä tarvittavan todistusaineiston keräämisen. Pidemmällä aikavälillä tietoisuus rikosten tehokkaammasta selvittämisestä voi siten osaltaan ennaltaehkäistä uusia rikoksia valvotuilla alueilla.

Kansainvälisestä tutkimusnäytöstä

Vaikka kameravalvonnalla on edellä mainittujen mekanismien kautta potentiaalisesti merkittävä rikollisuutta vähentävä vaikutus, on tutkimusnäyttö kameravalvonnan vaikutuksesta varsin ristiriitaista, erityisesti väkivaltarikosten osalta. Vuonna 2009 julkaistun 44 tutkimukseen perustuvan meta-analyysin (Welsh & Farrington 2009) perusteella kameravalvonnalla on selkein vaikutus pysäköintialueilla ja -halleissa tapahtuviin autovarkauksiin, eli näillä alueilla tehostettu kameravalvonta vähentää todistetusti rikoksia.

Julkisiin liikennevälineisiin kohdistuneiden kameravalvonnan kehittämisprojektien tulokset olivat meta-analyysin perusteella jossain määrin lupaavia, mutta kaupungin keskustoissa ja julkisissa vuokra-asunnoissa kameravalvonnalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta rikosten määrään. Niissä 22 tutkimuksessa, joissa tutkittiin väkivaltaa, kameravalvonnan vaikutus väkivallan määrään oli keskimäärin lähellä nollaa.

Ruotsalaisia tutkimustuloksia

Meta-analyysin tutkimuksista valtaosa tehtiin joko Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa, mutta Suomen tilanteeseen paremmin vertautuvat esimerkit tulevat Ruotsista. Brottsförebyggande rådet (Brå) julkaisi vuonna 2015 tutkimuksen, jossa tarkasteltiin intensiivisemmän kameravalvonnan yhteyttä väkivaltarikosten määrään Tukholman keskustassa Stureplanilla ja Medborgarplatsenilla. Näillä vilkkailla ja verrattain väkivaltaisilla alueilla on paljon ravintoloita ja yökerhoja. Tukholman poliisin aloittaman projektin tavoitteena oli sekä ennaltaehkäistä rikoksia reaaliaikaisen valvonnan avulla että helpottaa rikosten jälkikäteistä selvittämistä.

Stureplanille asennettiin seitsemän kameraa ja Medborgarplatsenille yhdeksän kameraa. Kamerat olivat käytössä ilta- ja yöaikaan. Arki-iltaisin kameroita ei valvottu, mutta viikonloppuisin hälytyskeskuksesta seurattiin kameroita ja koordinoitiin toimintaa aktiivisesti. Kameravalvontaan vaadittava kolmivuotisena myönnetty lupa oli voimassa vuoden 2015 kesään saakka, jonka jälkeen projektin vaikuttavuutta arvioitiin.

Brån tekemä arviointi ei tuottanut näyttöä väkivaltarikosten vähenemisestä. Projektin loppupuolella poliisin tietoon tuli kyllä hieman vähemmän väkivaltarikoksia näiltä alueilta, mutta väkivaltarikosten määrä oli laskenut keskimäärin samalla tavalla myös seitsemällä vertailukelpoisella alueella, joissa kameravalvontaa ei ollut. Kansalaisten suhtautuminen lisääntyneeseen kameravalvontaan oli pääosin myönteinen, mutta toistomittauksessa projektin aloituksen jälkeen ei kuitenkaan voitu osoittaa ihmisten turvallisuudentunteen parantuneen kameravalvonnan lisäämisen seurauksena. Poliisi itse piti kameravalvontaa hyödyllisenä.

Toisen ruotsalaistutkimuksen (Gerell 2016) tulokset kameravalvonnan vaikutuksista Malmön keskustassa olivat hyvin samansuuntaisia. Stortorgetin yökerhopitoiseen ympäristöön kohdistuneessa interventiossa neljä poliisia partioi väkivaltaiseksi tiedetyllä alueella perjantai- ja lauantaiöisin, ja yksi poliisi seurasi valvontakameroita ja raportoi partioille reaaliaikaisesti potentiaalisista riskitilanteista. Suhteellisen intensiivisestä interventiosta huolimatta pahoinpitelyjen määrän ei voitu osoittaa vähentyneen kontrollialueita enemmän. Kiinnostavaa on, että pitkälti vastaavanlaista interventiota arvioineen amerikkalaistutkimuksen (Piza et al. 2015) mukaan aktiivisen kameravalvonnan ja poliisipartioiden yhteistyöllä onnistuttiin vähentämään väkivaltaa.

Ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta ja hyödyntämisestä todistusaineistona

Jos tutkimusnäyttö ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta on jossain määrin ristiriitaista, niin rikosten parempaan selvittämiseen liittyvän hyödyn voidaan arvioida olevan paremmin todettavissa, olettaen tietysti, että kameravalvonta on oikeassa paikassa ja videokuvan laatu riittävä.

Toinen kysymys tietysti on, kuinka tehokasta tämä jälkikäteinen videokuvan hyödyntäminen käytännössä on. Brån tutkimuksessa havaittiin, että tuomioistuimiin saakka videokuva todistusaineistona päätyi varsin harvoin. Poliisin tietoon tuli yhteensä noin 1200 väkivaltarikosta, mutta videokuvaa pyydettiin tutkinnan tueksi vain noin 220 tapauksessa. Videokuvaa tarkasteltiin aineiston mukaan noin 150 tapauksessa, joista noin 45 tapauksessa materiaali oli käyttökelpoista siten, että joko rikostapahtuma näkyi videolla tai epäillyt pystyttiin tunnistamaan. Näistä tapauksista 21 nostettiin syyte, ja lopullisissa tuomioissa videomateriaalilla oli keskeinen rooli kahdeksassa. Ainakin Ruotsin tapauksessa videokuvan hyödyntämisessä olisi siten selvästi parantamisen varaa.

Kameravalvontaa koskevan tutkimuksen osalta on nostettava esiin kriminologisessa tutkimuksessa usein käytettäviin kontrolliviranomaisten tuottamiin aineistoihin liittyvä keskeinen reunaehto. Jos rikollisuutta mittaava vastemuuttuja perustuu esimerkiksi poliisin tuottamaan tilastoaineistoon, joka itsessään riippuu rikosten ilmitulosta, on mahdollista, että todellinen rikollisuus vähenee valvonnan seurauksena, mutta tietoon tullut rikollisuus lisääntyy kameravalvonnan tehostaessa rikosten ilmituloa. Tällöin mahdollinen rikollisuutta vähentävä vaikutus ei tule tutkimuksessa näkyviin. Tästä syystä olisikin tärkeä löytää vaihtoehtoisia tietolähteitä, joiden avulla voidaan tarkastella jotain kontrolliviranomaisen toiminnasta riippumatonta turvallisuusindikaattoria esimerkiksi ennen ja jälkeen kameravalvonnan aloittamisen.

Jatkotutkimusta

Lopuksi voidaan todeta kameravalvontaa koskevasta tutkimuksesta, että kameravalvonnalla ei voida automaattisesti olettaa olevan rikoksia ehkäisevää vaikutusta, ainakaan väkivaltarikollisuudesta puhuttaessa. Suomessa aihetta koskevaa tutkimusta ei juuri ole, joten on hyvin vaikea sanoa, vastaako meidän tilanteemme Ruotsissa havaittua.

Selvää on, että kameravalvonnan tehokkuuden kannalta olisi tärkeää kehittää ja tutkia rikosten ennaltaehkäisyn mahdollisuuksia parantavia, reaaliaikaiseen kuvan valvontaan perustuvia toimintatapoja. Nykyiset älykkäät kameravalvontajärjestelmät olisivat kiinnostavia kehittämiskohteita valvonnan paremman kohdistamisen näkökulmasta.

Vähintään tulisi saada käsitys siitä, missä määrin videokuvaa käytetään todistusaineistona rikosprosessissa. Alustava tutkimus olisi toteutettavissa pelkkien tuomioistuinpöytäkirjojen perusteella, ja tällainen tutkimus antaisi osviittaa siitä, kuinka usein videokuva on osoittautunut hyödylliseksi rikosten selvittämisessä.

Blogi

Millaiset asunnot joutuvat todennäköisimmin murtojen kohteeksi?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Millaiset asunnot joutuvat todennäköisimmin murtojen kohteeksi?

Nyt on taas se aika vuodesta, kun syksyn pimeys on saapunut ja kesämökit laitetaan talviteloille. Moni pohtii sitä, että pitäisikö hankkia hälytysjärjestelmä tai ostaa vartiointipalveluita. Tarkastelemme tässä blogissa yhdessä tutkija Mikko Aaltosen kanssa kysymystä siitä, miten murtovarkaat valitsevat kohteensa. Tämä on erittäin keskeinen kysymys sekä valtiollisen rikoksentorjunnan että yksityisen turvallisuusalan näkökulmasta.

Kriminologisen tutkimuksen näkökulmasta kyse on silloin tutkimusperinteestä, jossa pyritään ymmärtämään niitä päätöksentekoprosesseja, joiden seurauksena tietty asunto, kesämökki tai liiketila valikoituu murron kohteeksi. Kenties kiinnostavimmat uudet tutkimukset aiheesta perustuvat hollantilaisten ja belgialaisten tutkijoiden työhön, joita esittelemme seuraavassa.

Varhaisempi tutkimus asuntomurtoihin vaikuttavista tekijöistä oli yleisesti ottaen joko kohde- tai tekijälähtöistä. Kohdeperustainen tutkimus tarkasteli sitä, miten erilaiset asuinalueen ominaisuudet olivat yhteydessä murtovarkauksien lukumäärään. Tekijälähtöinen tutkimus analysoi puolestaan murtovarkaita, ja esimerkiksi sitä, kuinka kaukana rikoksentekijän asuinpaikasta murron kohde sijaitsi (ns. rikosmatkatutkimukset). Wim Bernasco ja Paul Nieuwbeerta julkaisivat vuonna 2005 keskeisen artikkelin, joka yhdistää kohde- ja tekijäperustaisen tarkastelun rikoskohteen valinnan tutkimusperinteessä. Uudempi tutkimus aiheesta onkin rakentunut pitkälti tämän työn (discrete spatial choice approach) varaan.

Rikoskohteet eivät valikoidu satunnaisesti

Rikoskohteen valinnan (crime location choice) tutkimusperinteen tyypillisenä lähtökohtana on ajatus rikoksentekijästä, joka pyrkii maksimoimaan hyötynsä ja minimoimaan vaivansa valitessaan optimaalista murtokohdetta. Tällaiselle optimaaliselle kohteelle tunnusomaisia piirteitä ovat helppous, kohteen sisältämä arvokas omaisuus ja pieni kiinnijäämisen riski.

Lähestymistapa rakentuu siten pitkälti rationaalisen valinnan teoriaan, mutta olettaa myös ihmisten toimivan aika ajoin impulsiivisesti ja valitsevan joskus helpoimman vaihtoehdon taloudellisesti kannattavimman sijasta. Vaikka kustannusten ja hyötyjen pohdinta näissä tilanteissa ei välttämättä ole tarkkaa tai selvästi tiedostettua, lähtökohtana ja empiirisenä havaintona on, ettei murtokohteen valinta ole missään nimessä satunnainen prosessi.

Tekijä toimii usein jo valmiiksi tuntemallaan asuinalueella

Rikoskohteen valintaa koskevassa tutkimuksessa oletetaan tyypillisesti, että kohteen valinnan prosessi on hierarkkinen ja alueellisesti tarkentuva: murtovaras valitsee ensin kaupungin, seuraavaksi asuinalueen ja lopuksi asuinalueen sisällä yksittäisen kadun ja kohteen. Toisin sanoen murtovarkautta suunnitteleva henkilö ei todennäköisesti optimoi kohdevalintaansa kaikkien mahdollisten asuntojen viitekehyksessä, vaan jossain alueellisesti rajatussa yksikössä.

Yllä mainitun optimointiprosessin keskeisenä rajoitteena on puutteellinen tieto kohteista. Vaikka rikosmatkatutkimukset osoittavat joidenkin murtovarkaiden matkaavan huomattaviakin etäisyyksiä kohteeseensa, pääsääntöisesti kohteet löytyvät kuitenkin lähiseudulta. Vandeviverin ja kumppaneiden (2014) belgialaistutkimuksessa mediaanimatka kodista kohteeseen oli noin 2,5 kilometriä.

Vaivannäön välttämisen lisäksi toinen selitys tälle havainnolle on se, että asuinpaikan lähellä sijaitsevat kohteet tunnetaan paremmin. Tunnettujen kohteiden alueeseen viitataan tutkimusperinteessä käsitteellä ”awareness space”. Juuri tällaiset mekanismit perustelevat sitä, miksi kohteen valinnan tutkimuksessa on välttämätöntä huomioida samanaikaisesti sekä kohteiden että rikollisten ominaisuuksia.

Asuntokohtaiset aineistot

Arvioitaessa empiirisesti sitä, millaisiin asuntoihin kohdistuu suurin murron riski, on otettava huomioon erilaisten asuntotyyppien määrät tutkittavalla alueella. Tämä asettaa varsin suuret vaatimukset aihepiirin tutkimukselle, sillä silloin ei riitä, että hankimme tietoja murtovarkaista ja asunnoista, joihin murrot kohdistuivat, vaan tietoa tarvitaan myös murtovarkauksilta säästyneistä asunnoista.

Toistaiseksi vaikuttavinta aineistoa käytettiin belgialaistutkimuksessa, joka kattoi kaikki Itä-Flanderin provinssin asunnot ja niihin kohdistuneet murrot vuosina 2006–2012. Emme kuvaa tässä yhteydessä tutkimuksen kohtalaisen monimutkaista menetelmää sen tarkemmin, mutta todettakoon kuitenkin aineiston olleen valtava. Kun huomioidaan kaikki mahdolliset asunto-tekijä -yhdistelmät ja lasketaan kunkin murtovarkaan (noin 600 henkilöä) etäisyys kuhunkin asuntoon (noin 500 000 asuntoa), päädytään yli 300 miljoonan rivin matriisiin. Tällaisen aineistomassan analyysi vaatii merkittävää laskentatehoa.

Keskeiset löydökset

Mitä uusimmat tutkimukset sitten kertovat murtojen kohdistumisesta? Tekijöiden osalta useampi tutkimus on vahvistanut sen, että merkittävä osa murtovarkauksista tehdään lähellä varkaan omaa asuinpaikkaa. Aikaisemmat asuinalueet ovat suosittuja kohteita, varsinkin jos muutosta pois on kulunut vasta vähän aikaa. Murtovarkaiden perheenjäsenten asuinalueet näyttävät myös olevan mahdollisia kohteita. Lisäksi on havaittu, että murtovarkailla on taipumus palata rikospaikalle uudestaan lyhyen ajan sisällä (near repeat -ilmiö). Tämä tarkoittaa sitä, että murtovarkaus naapuruston yhdessä kohteessa todennäköisesti nostaa riskiä sille, että muihinkin asuntoihin kohdistuu lähiaikoina murto.

Asunnon varallisuuden merkityksestä murtovarkauksien määrälle ei ole yksimielisyyttä. Kokeellisten tutkimusten ja murtovarkaiden haastatteluiden perusteella asunnon kunnolla ja pihalla parkissa olevien autojen arvolla olisi merkitystä, mutta varsin monessa tutkimuksessa asuntojen arvo ei näytä olevan ainakaan kovin voimakkaassa yhteydessä murron todennäköisyyteen. Asuntojen ominaisuuksien osalta belgialaistutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että rivitaloihin (terraced) kohdistuu enemmän murtoja kuin pari- ja omakotitaloihin. Tämäkin havainto on osin ristiriitainen, sillä eräissä toisissa tutkimuksissa on havaittu omakotitalojen olevan todennäköisempiä kohteita pienemmän kiinnijäämisriskin vuoksi. Vertailevan (Iso-Britannia, Hollanti, Australia) tutkimuksen perusteella alueen asuntojen ja yhden perheen asuntojen määrä lisäävät asuinalueen murtovarkauksien riskiä.

Tutkijat ovat viime vuosina kehittäneet varsin innovatiivisia keinoja hankkia tarkkaa aineistoa asuntojen ominaisuuksista. Langton ja Steenbeek (2017) hyödynsivät Haagin kaupunkia koskeneessa tutkimuksessaan Googlen Street View -palvelua, jonka historiaominaisuutta käyttämällä he koodasivat sekä murtovarkauden kohteeksi joutuneiden että samalla asuinalueella sijainneiden verrokkiasuntojen piirteitä kuvaavia muuttujia. Muuttujat ryhmiteltiin neljään luokkaan: valvottavuus, saavutettavuus, varallisuus ja paon helppous. Analyysin perusteella asunnon arvioidun varallisuuden merkitys murron riskille oli pienin, kun taas erityisesti valvottavuus (etuoven näkyvyys, kadun leveys, ikkunoiden lukumäärä) laski murron riskiä selvästi. Helppo saavutettavuus (mukaan lukien hälytysjärjestelmien puute) ja paon helppous lisäsivät myös murron riskiä verrattuna verrokkiasuntoihin.

Jatkotutkimusta

Kuten lähes kaikki tutkimus, joka perustuu kiinnijääneiden rikollisten tekemisten tarkasteluun, myös tässä tutkimusperinteessä haasteena on se, ettei kaikkia tekijöitä tunneta. Voi siten olla, että kiinnijäämisen välttävät henkilöt poikkeavat systemaattisesti kiinnijääneistä, ja tämä voi aiheuttaa tuloksiin harhaa. Lisätutkimusta siitä, miten hälytysjärjestelmät ja vartiointipalvelut vaikuttavat, olisi myös hyvä saada.

Aineistorajoituksista huolimatta kohde- ja tekijätason tarkastelun yhdistävä tutkimusperinne on tuonut paljon uusia avauksia kriminologian kentälle, ja voidaan väittää, että näillä tutkimustuloksilla on myös osoitettavissa oleva hyöty rikoksentorjunnan kannalta. Olemme tässä blogissa ainoastaan raapaisseet pintaa ja kuvanneet muutamia keskeisiä tutkimuksia. Samaa tutkimusotetta on viime aikoina hyödynnetty myös katuryöstöjen, autovarkauksien ja väkivaltaisten mellakoiden kohdistumisen tutkimuksessa.

Lopuksi voidaan vielä todeta, että tällaista tutkimusta voisi hyvin tehdä myös Suomessa. Ainakaan meidän tiedossamme ei ole julkaistuja tutkimuksia, joissa asuntomurtoja tarkasteltaisiin tällä tarkkuudella meidän oloissamme. Koska Suomi on huomattavasti tutkittuja Keski-Euroopan maita harvaan asutumpi, olisi kiinnostavaa nähdä, toistuvatko empiiriset löydökset meillä samankaltaisina. Kesämökkimurtojen yleisyys lienee ainakin yksi piirre, jonka suhteen Suomi eroaa edellä mainituista maista.

Blogi

Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaava hoitaja – kenen palveluksessa hänen tulee olla?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaava hoitaja – kenen palveluksessa hänen tulee olla?

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen myötä vartioimisliikeluvasta luovuttiin tämän vuoden alussa. Uudistetussa yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa säädetään turvallisuusalan elinkeinoluvasta, joka vastaa tosin pääsääntöisesti aiempaa vartioimisliikelupaa koskevaa sääntelyä. [1]

Uusi piirre elinkeinoluvassa on, että järjestyksenvalvontatoiminta tuli pääosin luvanvaraiseksi. Luvanvaraista on ansiotarkoituksessa tapahtuva ja toimeksiantosopimukseen perustuva järjestyksenvalvontatoiminta. Toimeksiantosopimukseen perustuva toiminta rajaa niin sanotun omajärjestyksenvalvonnan luvanvaraisuusvaatimuksen ulkopuolelle samoin kuin omavartiointi on vartioimisliiketoiminnassa. Lisäksi luvanvaraisuuden ulkopuolelle jätettiin kokoontumislain mukainen järjestyksenvalvonta eli jatkossakin erilaiset yhdistykset voivat hoitaa muun muassa yleisötilaisuuksissa järjestyksenvalvontaa.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli myös lakiuudistuksen myötä elinkeinoluvan alaisuuteen. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2 §:n 15 kohdan mukaan hyväksymistä edellyttävällä turvasuojaustehtävällä tarkoitetaan sähköisten ja mekaanisten lukitusjärjestelmien, murtohälytysjärjestelmien ja kulunvalvontajärjestelmien asentamista, korjaamista tai muuttamista niihin kuuluvaa kaapelointityötä lukuun ottamatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että turvasuojaustoimintaa harjoittavien yrityksien, joilla on vähäisessäkin määrin edellä mainittuja tehtäviä tulee hakea turvallisuusalan elinkeinolupaa.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 114 §:n siirtymäsäännöksen mukaan järjestyksenvalvontatoimintaa tai hyväksymistä edellyttävää turvasuojaustoimintaa harjoittavien toimijoiden on voidakseen jatkaa toimintaansa haettava turvallisuusalan elinkeinolupaa vuoden 2018 loppuun mennessä.

Vastaavan hoitajan määritelmästä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 2 §:n 19 kohdan mukaan vastaavalla hoitajalla tarkoitetaan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa olevaa henkilöä, joka vastaa siitä, että luvan haltijan toimintaa tai liikettä hoidetaan yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaisesti. Lain perusteluiden mukaan vastaava hoitaja ei siten vastaa muiden elinkeinotoimintaa koskevien säännösten noudattamisesta liiketoiminnassa.

Vastaava hoitaja voi kuitenkin olla turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijana oleva luonnollinen henkilö (yksityinen elinkeinonharjoittaja) tai esimerkiksi osakeyhtiön toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen. Näin henkilöllä voi olla sekä vastaavalle hoitajalle että turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijalle säädetyt velvollisuudet. Lisäksi henkilö voi samanaikaisesti olla myös käytännön työtehtäviä suorittava vartija, järjestyksenvalvoja tai turvasuojaaja. Yksinyrittäjällä tai pienellä yhtiöllä tilanne on yleensä juuri tällainen. Toinen tyypillinen tilanne on myös se, että vastaava hoitaja on työoikeudellisesti tarkasteltuna esimiesroolissa, kuten aluepäällikkönä tai kohde-esimiehenä. 

Vastaavan hoitajan palveluksessa oleminen

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 74 §:n mukaan turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijalla on oltava palveluksessaan yksi tai useampi vastaava hoitaja, jolla on Poliisihallituksen myöntämä voimassa oleva hyväksyminen kyseisen turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaavaksi hoitajaksi.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annettu laki jättää avoimeksi, että mitä palveluksessa olemisella tarkoitetaan. Lain perustelut on selvästi tarkoitettu ohjaamaan Poliisihallituksen lupaharkintaa, koska perusteluissa on todettu, että lupaviranomainen voi evätä vastaavan hoitajan hyväksymisen esimerkiksi silloin, jos on selvää, ettei henkilö tosiasiallisesti toimi turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa. Lisäksi perusteluissa on todettu, että ottaen huomioon vastaavan hoitajan keskeisen roolin yhdyshenkilönä valvontaviranomaisille, ei voida pitää asianmukaisena, että vastaavan hoitajan palvelut voitaisiin ostaa ulkoisena palvelutoimintana.

Lain perusteluissa on varsin kevyin perusteluin esitetty suositus siitä, että vastaavan hoitajan tehtäviä koskevia palveluita ei hankittaisi ulkoiselta palveluntarjoajalta. Perustelut eivät kuitenkaan sisällä ehdotonta kieltoa hankkia kyseisiä palveluita ulkopuoliselta. Lainsäätäjä ei ole myöskään katsonut tarkoituksenmukaiseksi enää nimenomaisesti säätää palveluksessa olemista vastaavan hoitajan hyväksymisen edellytykseksi lain 77 §:ssä.

Laki tai lain perustelut eivät sulje pois mahdollisuutta, että vastaava hoitaja hyväksyttäisiin hoitamaan vastaavan hoitajan tehtävää, vaikka hän ei olisi palkkasuhteessa turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijaan. Palveluksessa olemista ei ole määritelty työsuhteeksi muun muassa sen vuoksi, että elinkeinonharjoittajan toimiessa samalla vastaavana hoitajana hän ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa omistamaansa ja hallinnoimaansa yhtiöön.

Ulkoistettu vastaava hoitaja

Poliisihallituksen suorittaman lupaharkinnan jälkeen olisi mahdollista, että vastaavana hoitajana toimisi turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan henkilöstöön kuulumaton henkilö esimerkiksi toimeksiantosopimukseen perustuen.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 76 §:ssä säädetyt vastaavan hoitajan toimivaltuudet eivät edellytä palveluksessa olemista, vaan oikeastaan lakisääteisenä ne päinvastoin mahdollistavat sen, ettei vastaavalla hoitajalla tarvitse olla työoikeudellista esimiesasemaa. Muiden vastaavalle hoitajalle säädettyjen tehtävien osalta turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan ulkopuolinen vastaava hoitaja voisi olla jopa objektiivisempi ja yhtiön johdosta riippumattomampi suorittamaan kyseen omaista tehtävää.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa ei millään tavoin säädetä, että vastaavan hoitajan tehtävä tulisi olla kokopäivätyö. Lain perusteluissa puolestaan todetaan vastaavan hoitajan yleensä hoitavan myös muita tehtäviä ja vastaavana hoitajana toimimisen olevan sivutoiminen tehtävä. Näin ei pitäisi myöskään olla mahdotonta, että vastaavan hoitajan tehtäviä ammattimaisesti hoitava henkilö työskentelisi useamman kuin yhden turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa.

Vastaavan hoitajan hyväksymistä olisi kuitenkin haettava aina turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijakohtaisesti ja asiasta päätettävä aina tapauskohtaisesti. Poliisihallituksen lupaharkintaan vaikuttaa esimerkiksi se, mitä luvanvaraisia tehtäviä suoritetaan, kuinka paljon on toimeksiantoja, mikä on henkilöstön lukumäärä ja kuinka laajalla maantieteellisellä alueella toimitaan.

Esimerkiksi hyväksymistä edellyttävien turvasuojaustehtävien osalta, joissa toiminnan kohteiden oikeusturvan tarve vastaavan hoitajan tehtävien osalta on vähäinen ja tehtävä on enemmänkin hallinnollista, ei objektiivisesti arvioiden pitäisi olla esteitä sille, että vastaan hoitajan tehtäviä ammattimaisesti hoitavalla henkilöllä olisi samanaikaisesti useitakin turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijoita toimeksiantajana.

 

[1] Blogi pohjautuu minun ja Vesa Ellosen kirjoittamaan Yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntö käytännössä -teokseen, jonka Tietosanoma julkaisee tämän syksyn aikana.

Blogi

Yleisötilaisuuksien turvallisuusongelmat – onko porttikieltojärjestelmälle perusteita ja kenen kuuluu maksaa turvallisuustoimet?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yleisötilaisuuksien turvallisuusongelmat – onko porttikieltojärjestelmälle perusteita ja kenen kuuluu maksaa turvallisuustoimet?

Erilaisten yleisötilaisuuksien turvallisuus on herättänyt viime vuosina runsaasti keskustelua. Olipa kyse urheilutapahtumasta, festivaalista tai pienimuotoisemmasta tilaisuudesta, niiden järjestäjät joutuvat panostamaan turvallisuuteen aikaisempaa enemmän, mistä aiheutuu huomattavia kustannuksia. Turvallisuusjärjestelyistä aiheutuu kustannuksia myös veronmaksajille, koska turvallisuusviranomaiset joutuvat osallistumaan merkittävällä työpanoksella turvallisuustoimiin. Esimerkiksi isommat urheilutapahtumat ja festivaalit sitovat sekä poliisin että pelastuslaitoksen resursseja. Lisäksi käytössä on useita liikenteen rajoituksia, kuten ilmatilan rajoituksia ja ajoneuvoliikenne on suljettu useilta kaduilta tapahtumapäivän ajaksi.

Yleisötilaisuuden turvallisuusriskeistä

Yleisötilaisuuksien järjestämiseen liittyy monenlaisia turvallisuusriskejä, joista yksi merkittävimmistä on yleisön häiriökäyttäytyminen. Erityisesti jalkapallossa ja muissa palloilulajeissa kannattajat ovat aiheuttaneet eriasteisia ongelmia ympäri maailmaa ja useissa maissa kannattajaryhmien käyttäytyminen on muuttunut väkivaltaiseksi. Jalkapallo-otteluihin liittyvä väkivalta on puhuttanut maailmalla jo vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Monet englantilaisen jalkapallon ystävät muistavat näin Valioliigakauden käynnistyttyä esimerkiksi Heyselin ja Hillsborough’n tragediat. Myös länsinaapurissamme Ruotsissa on viime vuosina havahduttu katsomoväkivallan ja väkivaltaisten kannattajaryhmien aiheuttamiin ongelmiin.

Suomessa turvallisuustilanne urheilutapahtumissa on varsin hyvä, mutta on vaikea arvioida, voisiko Ruotsin epäsuotuisa kehitys toteutua täälläkin. Viitteitä siihen olemassa, kuten Stadin jalkapalloderbyn kannattajien välinen yhteenotto Kirkkonummella osoittaa, jossa kannattajaryhmät olivat sopineet keskinäisen välien selvittelyn muualle kuin stadionin läheisyyteen.

Ottelutapahtumien turvallisuuden osalta eräs erityispiirre suomalaisessa keinovalikoimassa on se, ettei täällä ole suurimmassa osassa Euroopan maita käytössä olevaa porttikieltojärjestelmää. Porttikieltojärjestelmän keskeisyyttä eurooppalaisessa jalkapallossa kuvaa se, että UEFA edellyttää järjestelmän olemassaoloa vuoden 2020 jalkapallon EM-kisoja hakevilta mailta. Yksityistä turvallisuusalaa koskevaa sääntelyä on uudistettu, ja uusi lainsäädäntö tuli voimaan 1.1.2017. Porttikieltojärjestelmää ei ehdotuksista huolimatta ole huomioitu lakiuudistuksessa, vaikka se nousi esille lakihankkeen kuulemistilaisuuksissa ja lausunnoissa.

Porttikieltojärjestelmään liittyvä tutkimus

Tarkastelimme tutkimuksessa sitä, olisiko Suomessa tarvetta porttikieltojärjestelmälle. Tutkimuksessa esitellään tuloksia kolmesta empiirisestä aineistosta, joiden avulla pyrittiin valottamaan sitä, miten lajien edustajat kokevat turvallisuustilanteen, ja millainen turvallisuuskehitys erityisesti jalkapallon parissa on ollut.

Urheiluseurojen toimitusjohtajille ja turvallisuuspäälliköille tehdyn turvallisuuskyselyn perusteella jalkapallo-otteluissa on enemmän järjestyshäiriöitä kuin muissa lajeissa. Tämä heijastui siinä, että jalkapalloseurojen vastaajat ilmaisivat vahvimmin tukensa mahdolliselle porttikieltojärjestelmälle.

Veikkausliigan vuosien 1997–2014 turvallisuusmääräysrikkomustilastojen perusteella vaikuttaa puolestaan siltä, että rikkomukset ja niistä annetut rangaistukset ovat lisääntyneet erityisesti 2010-luvulla. Nykyisin seuroja sakotetaan useammin, kun aikaisemmin tyypillisin sanktio oli huomautus tai varoitus.

Veikkausliigan vuosien 2013–2014 ottelujen turvallisuusraporteista (N=396) analysoitiin tarkemmin sitä, mitkä ottelutapahtumien piirteet ovat voimakkaimmin yhteydessä järjestyshäiriöiden esiintyvyyteen. Tyypillisin järjestyshäiriötyyppi oli kannattajaryhmien epäasiallinen käytös, jota esiintyi raporttien mukaan noin joka neljännessä ottelutapahtumassa.

Järjestyshäiriöiden esiintyvyydessä oli merkittävää alueellista vaihtelua: Turun, Helsingin ja Vaasan otteluissa oli keskimäärin rauhattominta. Oletusten mukaista oli, että sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajien määrä oli yhteydessä järjestyshäiriöiden määrään, samoin kuin se, että lauantain otteluissa tapahtui eniten. Ottelun lopputuloksella ei sitä vastoin ollut systemaattista yhteyttä järjestyshäiriöihin, eikä myöskään vuodenajalla.

Tutkimustarpeesta ja kustannusten jaosta

Tutkimusasetelmamme ei mahdollistanut erilaisten turvallisuustoimenpiteiden vaikutusten luotettavaa arviointia. Tällaiselle tutkimukselle olisi ilmeinen kysyntä myös kansainvälisesti. Jalkapallo-otteluiden turvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin keskittyvä tutkimus on pitkälti kuvailevaa, ja vahvaa näyttöä erilaisten turvallisuustoimenpiteiden vaikutuksista on vaikea löytää ainakaan julkisista lähteistä.

Ruotsalaisiin aineistoihin perustuvissa tutkimuksissa on havaittu väkivallan liittyvän oman joukkueen heikkoon menestykseen, ja toisaalta saatu tuloksia, joiden mukaan sekä kameravalvonta että väkivaltaisiin kannattajaryhmiin keskittyvä strateginen poliisitoiminta vähentävät väkivaltaa.

Eri maissa on käyty julkista keskustelua siitä, että kenen kuuluu maksaa yleisötilaisuuksien paisuneet turvallisuustoimet. Ruotsissa tehtiin tutkimus, joka pohjautui Ruotsin poliisin käynnistämään uudistukseen vuonna 2011. Uudistuksen myötä Allsvenskanissa pelaavat joukkueet, jotka ovat yrityksiä, joutuivat maksamaan poliisien osallistumisesta ottelutapahtumiin. Tämä nostatti vilkasta keskustelua uudistuksen oikeudenmukaisuudesta, koska joukkueet, jotka olivat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, olivat vapautettu maksuista.

Tutkimuksessa tarkasteltiin maksun vaikutusta ja tehokkuutta otteluiden turvallisuuteen poliisien tekemien ottelukohtaisten turvallisuusraporttien pohjalta. Tutkimustulokset olivat mielenkiintoisia, koska maksun myötä turvallisuushenkilöstön määrä nousi ja vähensi käytöshäiriöitä otteluissa. Maksulla ei puolestaan ollut vaikutusta poliisien lukumäärään.

Tutkimuksesta herää väistämättä kysymys, että jos maksut toimivat niin hyvin kuin tutkimustulokset osoittavat, niin miksi maksuja ei käytetä laajemmin? Tutkijat esittävät perusteeksi, että poliitikot ovat erityisesti huolissaan mahdollisista taloudellisen tuloksen maksimoinnista ja sen aiheuttamista ongelmista. Lisäksi ostettavat yksityiset turvallisuuspalvelut voivat voi vähentää viranomaisen roolia. Huolenaiheena tutkijat pitävät myös sitä, että maksut voivat kääntää tapahtumien järjestäjät poliisia vastaan, mikä voi haitata yhteistyötä ja koordinointia. Vastaavaa kokeilua tulisi testata ja tutkia Suomessakin, koska turvallisuusviranomaisten resurssit ovat rajalliset.

Porttikieltojärjestelmästä ja kriminalisoinneista

Sisäministeriön porttikieltojärjestelmään liittyvän selvityksen mukaan myös poliisilaitokset pitivät porttikieltoa tarpeellisena, samoin kuin useat muut lausunnon antaneet tahot. Lisäksi lausunnoissa nostettiin esille, että kriminalisointeja tulisi kehittää, koska ongelmana on, että rikoslaissa ei ole sellaista rangaistavaksi säädettyä tekoa, jolla voitaisiin tehokkaasti puuttua esimerkiksi kentälle ryntäämiseen ja esineiden heittämiseen katsomosta.

Ylipäätään porttikieltojärjestelmä on varsin kattavasti käytössä Euroopan maissa. Esimerkiksi Ruotsissa on pääsykiellosta urheilutilaisuuksiin annettu laki (Lag om tillträdesförbund vid idrottsarrangemang). Laki mahdollistaa antamaan henkilölle pääsykiellon urheilutapahtumaan, jos on olemassa perusteltu riski siitä, että henkilö syyllistyy urheilutapahtuman aikana rikokseen ja rikos on omiaan häiritsemään järjestystä tai turvallisuutta tapahtumassa. Pääsykieltoa voi hakea urheilutapahtuman järjestäjä tai urheiluliitto. Lisäksi kieltoa voi hakea poliisi. Syyttäjä käsittelee hakemukset. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota henkilön mahdolliseen aiempaan vastaavaan rikokseen syyllistymiseen. Syyttäjä voi ennen pääsykiellon lopullista määräämistä tietyin edellytyksin päättää väliaikaisesta enintään neljä viikkoa kestävästä kiellosta. Varsinainen pääsykielto annetaan määräajaksi, jonka enimmäispituus on yksi vuosi. Pääsykieltoa voidaan edellytysten täyttyessä pidentää enintään vuodeksi kerrallaan. Syyttäjä antaa päätöksen kirjallisena, johon voi hakea muutosta alioikeudelta.

Yleisötilaisuuksien turvallisuuden kehittämiseksi tulisi säätää kriminalisoinnit kentälle ryntäämisestä, esineiden heittämiseen katsomosta ja muusta vastaavasta häiriköinnistä sekä rakentaa porttikieltojärjestelmä että yhdenmukaistaa viranomaiskäytäntöä turvallisuusvelvoitteiden osalta.

Tätä edellyttää jo se, että Suomi on ratifioinut eurooppalaisen yleissopimuksen koskien katsojien väkivaltaa ja epäsopivaa käyttäytymistä urheilutilaisuuksissa ja erityisesti jalkapallo-otteluissa jo vuonna 1986. Yleissopimuksen ensimmäisessä artiklassa sopimusosapuolet sitoutuvat jalkapallo-otteluissa esiintyvän katsojien väkivallan ja epäsopivan käyttäytymisen ehkäisemiseksi ja hillitsemiseksi ryhtymään valtiosääntönsä mukaisiin tarvittaviin toimenpiteisiin. Yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan myös muihin urheilulajeihin ja -tilaisuuksiin. Suomi on jäänyt asiassa muiden Euroopan maiden kehityksestä.

Lopuksi täytyy korostaa, että yleisötilaisuuksien järjestäminen edellyttää turvallisuusasiantuntemusta ja esimerkiksi urheilussa ymmärrystä kannattajakulttuurista, missä myös meillä on paljon kehittämisen varaa. Suomessa huomio kiinnittyy liian usein siihen, mikä kannattajien toiminnassa on vikana. Sen sijaan olisi tärkeää pohtia, miten toimintaa ja palveluita voitaisiin kehittää, jotta katsomoihin saataisiin lisää väkeä. Tunnelmahan luo puitteet yleisötilaisuuksille ja tekee niistä unohtumattomia.

Blogi

Yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvä tutkimusprojekti

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityisen turvallisuusalan sääntelyyn liittyvä tutkimusprojekti

Tällä hetkellä useissa valtioissa käydään keskustelua yksityisen turvallisuusalan roolista ja sen merkityksestä yhteiskunnallisena toimijana. Perinteisiä turvallisuusviranomaisten tehtäviä ulkoistetaan eri puolella maailmaa. Ulkoistaminen on herättänyt keskustelua siitä, heikkeneekö valtion suvereniteetti, kun julkisen vallan tehtäviä alkavat hoitaa entistä enemmän yksityiset toimijat.

Yksityisen turvallisuusalan ja turvallisuusviranomaisten rajanveto on hämärtynyt, minkä myötä käydään keskustelua myös siitä, miten yksityinen turvallisuusala toimii ja kuinka sitä tulee valvoa. Yksityisen turvallisuusalan kasvun myötä valtiot ovat joutuneet kehittämään ja uudistamaan toimialan sääntelyä. Esimerkiksi Suomessa merkittävä yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Lakiuudistukseen liittyen syksyllä Tietosanoma julkaisee kommentaarin ja alan perusoppikirjan.

Yksityistä turvallisuusalaa koskevassa keskustelussa on ollut tyypillistä, ettei toimialasta ole ollut saatavilla tarpeeksi luotettavaa tieteellistä tietoa. Suomessa yksityiseen turvallisuusalaan on kohdistunut suhteellisen vähän tutkimusta. Akateeminen tutkimus on keskittynyt lähinnä tarkastelemaan yksityiseen turvallisuusalaan liittyviä oikeustieteellisiä kysymyksiä, kuten Kerttulan Vartijat ja järjestyksenvalvojat julkisen vallan käyttäjinä ja Paasosen Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn toimivuus – empiirisiä oikeustutkimuksia yksityisestä turvallisuusalasta väitöskirjat osoittavat. Toinen yksityiseen turvallisuusalaan liittyvä tutkimushaara Suomessa on ollut VTT:n ja Aalto-yliopiston ValueSSe-hankkeen tekemät tutkimukset liittyen turvallisuuspalveluiden asiakasarvoon. Tähän tutkimushaaraan liittyy osaltaan Murtosen väitöskirja Supplier-perceived customer value in business-to-business security service.

Kansainvälisestä tutkimuksesta

Yksityistä turvallisuusalaa koskeva kansainvälinen tutkimus on puolestaan lisääntynyt toimialan kasvun myötä. Yksityisen turvallisuusalan asemasta yhteiskunnissa alettiin kiinnostua 1970-luvun alussa. Yhdysvalloissa julkaistiin useita yksityiseen turvallisuusalaan liittyviä raportteja. Pian tämän jälkeen myös Kanadassa ja Isossa-Britanniassa julkaistiin toimialaan liittyen erilaisia julkaisuja ja tutkimuksia. Yksityinen turvallisuusala on kasvanut voimakkaasti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, joten myös siihen liittyvä kansainvälinen tutkimus on painottunut toimialan kasvuun. Tutkijat ovat tehneet useita kansallisia tutkimuksia yksityisestä turvallisuusalasta ja sen kehityksestä. Lisäksi on tehty tutkimuksia, joissa on vertailtu yksityisten turvallisuusalan kasvua ja kehitystä eri valtioissa. Tutkijat ovat myös tarkastelleet toimialan kehityksen taustatekijöitä. Kehityksen taustalla on katsottu olevan useita tekijöitä ja erilaisia teorioita.

Tutkimus yksityisestä turvallisuusalasta on lisääntynyt, vaikka se on yhä jäljessä turvallisuusviranomaisista tehdyn tutkimuksen määrässä. Toimialan vähäistä oikeustieteellistä tutkimusta selittää osittain se, että useissa valtioissa toimialan erityislainsäädäntöä on säädetty vasta 2000-luvun aikana. Prenzler ja Milroy ovat tutkineet toimialan sääntelyä Australiassa. Heidän mukaan olisi tärkeää tehdä oikeusvertailua sekä tutkia kuinka toimivaa ja tehokasta yksityisen turvallisuusalan sääntely on eri valtioissa, koska nykyinen tutkimus ollut hyvin rajallista. He korostavat, että valtioiden on välttämätöntä yksityisen turvallisuusalan kasvun myötä kehittää toimialan sääntelyä, koska yhä useammat ihmiset ovat riippuvaisia toimialan palveluista. Toimialalla työskenteleekin useissa valtioissa nykyään enemmän ihmisiä kuin turvallisuusviranomaisia. Yksityisen turvallisuusalan toimijat myös hoitavat nykyään useita tehtäviä, jotka kuuluivat aiemmin viranomaisille. Tämä on asettanut yksityisen turvallisuusalan toimijat moninaisiin ja sirpaleisiin poliisityyppisiin tehtäviin, joilta puuttuu oikeudellinen asema.

Yksityiseen turvallisuusalaan liittyvässä kotimaisessa ja kansainvälisessä oikeustieteellisessä tutkimuksessa yhteisenä piirteenä on tutkimuksen vähäisyyden lisäksi ollut tutkimuksen yksipuolisuus. Tutkimukset ovat rajoittuneet lainopilliseen tutkimukseen. Tutkimuksissa on korostettu empiirisen oikeustutkimuksen tarvetta, mutta yleensä empiirinen näkökulma on rajattu tutkimuksien ulkopuolelle. Empiiristä tutkimusta on tehty aiemmin yksityisen turvallisuusalan toimijoista. Osassa tutkimuksista on esimerkiksi tarkasteltu alan toimijoiden työskentelytapoja, mutta varsinainen empiirinen oikeustutkimus on ollut lähes olematonta. Joh on todennutkin, että yksityisen turvallisuusalan lainopillinen tutkimus on usein sivuuttanut empiirisen näkökulman ja vastaavasti sosiologisissa tutkimuksissa lainsäädäntö on usein sivuutettu. Hän on ehdottanutkin näitä yhdistävää lähestymistapaa (socio-legal).

Tutkimusprojektin tarkoitus ja tavoite

Tutkimusprojektin tarkoituksena on täyttää yksityisen turvallisuusalan oikeusvertailuun ja empiiriseen oikeustutkimukseen liittyvää tutkimusaukkoa, ja samalla antaa uutta empiiristä taustatietoa erityisesti toimialan sääntelyn kehittämistä varten. Lainlaadinnan nykyaikaiset mallit ja paremman sääntelyn ohjelmat avaavat tutkimustiedolle kysyntää ja väyliä vaikuttaa lainvalmisteluun. Tämän takia tarjolla on oltava ajanmukaista ja relevanttia tutkimustietoa sekä väyliä, joiden kautta tutkimustieto kulkee lainvalmistelijoiden ja päätöksentekijöiden käyttöön, kun esimerkiksi Euroopan komissio on esittänyt todellisten turvallisuusalan sisämarkkinoiden luomista. Tämän takia komissio on laatinut toimintasuunnitelman innovatiivisen ja kilpailukykyisen turvallisuusalan edistämiseksi, jonka myötä voidaan vahvistaa Euroopan unionin turvallisuusalan asemaa uusilla kansainvälisillä markkinoilla.

Tutkimustehtävä on kaksijakoinen. Tutkimuksen tavoitteena on ensinnäkin tutkia yksityisen turvallisuusalan oikeuskäytäntöä. Keskiössä on poliisin rikostilastot ja tuomioistuimien oikeuskäytäntö, jota analysoitaessa on pidettävä mielessä, että se kuvaa vain viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrää. Siten yksityisen turvallisuusalan kokemasta ja tekemästä väkivallasta täytyy saada myös vaihtoehtoisia kyselypohjaisia mittareita. Tämän takia tutkimushankkeessa tehdään alan työntekijöille kohdistettu valtakunnallinen kysely.

Tutkimusprojektin toisessa osassa tehdään oikeusvertailua sekä tutkitaan kuinka toimivaa ja vaikuttavaa yksityisen turvallisuusalan sääntely on eri valtioissa. Yhtäältä tutkimuksessa selvitetään eri valtioiden voimassa olevan sääntelyn sisältöä ja toisaalta siinä pyritään systematisoimaan sääntelyä, koska esimerkiksi Euroopan unionissa on tavoitteena toimialan sääntelyn harmonisointi. Kansainvälinen sääntely voikin mahdollistaa alan toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Tutkimuskysymykset voidaan täsmentää seuraavasti:

  • Kuinka yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat edustettuna rikostilastoissa?
  • Minkälaista oikeuskäytäntöä yksityisen turvallisuusalasta on ja missä roolissa alan toimijat ovat?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat alan sääntelyn ja työtehtävissä kokeman väkivallan?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan sääntelyä on toteutettu ja kuinka toimivaa sekä vaikuttavaa sääntely on eri valtioissa?
  • Miten yksityisen turvallisuusalan sääntelyä voidaan kehittää tulevaisuudessa?

Tutkimusprojektin tulokset ja julkaisut

Tutkimusprojektin tulokset julkaistaan useina tieteellisinä artikkeleina. Lopuksi keskeiset tulokset julkaistaan vielä kokoomateoksena, jonka julkaisutilaisuuden yhteydessä järjestetään projektin loppuseminaari. Tutkimusta rahoittaa Etelä-Savon rahasto, joka on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Projekti toteutetaan 1.6.2017–31.8.2020 välisenä aikana. Tutkimusprojektin keskeisiä tuloksia tullaan julkaisemaan myös tässä blogissa.