Huoltovarmuuskeskuksen toimeksiannosta laadin sääntely- ja ohjausanalyysin, jossa tarkastelin yksityisen turvallisuusalan asemaa osana huoltovarmuuden, kokonaisturvallisuuden ja yhteiskunnallisen resilienssin kokonaisuutta.
Työ on toteutettu osana yksityisen turvallisuusalan poolityöskentelyä, ja sen tavoitteena on ollut tuottaa kokonaisvaltainen tilannekuva alan nykytilasta sekä tunnistaa keskeiset sääntelyn kehittämistarpeet muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Tulokset on esitelty myös Turvallisuusalan neuvottelukunnan kokouksessa 5.2.2026.
Yksityinen turvallisuusala osana huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta
Lähtökohtana on ajatus siitä, että yksityisen turvallisuusalan kehitystä ei voida tarkastella irrallisena tai vain markkinaehtoisena ilmiönä. Ala lävistää koko yhteiskunnan ja on kiinteä osa kriittisten toimintojen arkea energiahuollosta ja logistiikasta terveydenhuoltoon, kauppaan ja julkisiin tiloihin.
Tulokset osoittavat, että yksityinen turvallisuusala toimii jo nyt käytännössä osana huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden järjestelmää, mutta ilman selkeää strategista tunnistamista ja ohjausta. Ala toimii monissa toimintaympäristöissä kriittisten toimintojen ensilinjan turvaajana, mutta tätä roolia ei ole määritelty eikä tuettu sääntelyllisesti riittävällä tavalla.
Nykyinen sääntely on rakentunut pitkälti kieltojen, rajanvetojen ja yksittäisten toimivaltasäännösten varaan, eikä se muodosta johdonmukaista kokonaiskuvaa siitä, miten eri turvallisuustoiminnot suhteutuvat toisiinsa, viranomaistoimintaan ja huoltovarmuuden tarpeisiin. Sääntely on kehittynyt pääosin reaktiivisesti.
Sääntelyn nykytila ja suomalaisen mallin vahvuudet
Tulosten perusteella Suomen yksityistä turvallisuusalaa koskeva sääntely on monilta osin eurooppalaisessa vertailussa vahvaa. Esimerkiksi uudet yksityisen turvallisuusalan eurooppalaiset standardit eivät tuo suomalaisille toimijoille olennaisesti uusia vaatimuksia, koska keskeiset periaatteet on jo sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön.
Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että Suomi on ollut monessa suhteessa sääntelyn edelläkävijä, mutta samalla kokonaisuus edellyttää nyt strategista uudelleenarviointia ja systemaattista kehittämistä.
Tulosten keskeinen johtopäätös on, että yksityinen turvallisuusala tulisi tunnistaa strategisesti osaksi kansallista huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden järjestelmää.
Tämä ei tarkoita viranomaistoiminnan yksityistämistä tai julkisen vallan siirtämistä yksityisille toimijoille, vaan alan tosiasiallisen suorituskyvyn ja vaikutuksen tunnistamista ja hallittua kytkemistä osaksi yhteiskunnan varautumista.
Sääntelyä tulisi kehittää kohti roolilähtöistä ja riskiperusteista mallia, jossa toimivaltuudet, vastuut, koulutus ja valvonta määräytyvät tehtävän yhteiskunnallisen merkityksen ja riskitason perusteella.
Toimivaltuudet, koulutus ja valvonta keskeisinä kehittämiskohteina
Tuloksissa korostuu erityisesti se, että toimivaltuuksia, voimankäyttöä sekä rikosoikeudellista vastuuta ja suojaa koskeva sääntely on nykyisellään osin epäselvää ja epäsymmetristä. Rikosoikeudellisen vastuun ja suojan täsmällinen määrittely on keskeistä oikeusvarmuuden, toiminnan uskottavuuden ja työntekijöiden työturvallisuuden näkökulmasta.
Koulutuksen osalta tulokset osoittavat, että lupakorttikoulutusten tulee säilyä vähimmäisedellytyksinä, mutta vaativat ja kriittisiin kohteisiin kohdistuvat tehtävät edellyttävät tutkintopohjaista, eriytettyä ja jatkuvasti päivittyvää osaamista.
Valvonnan osalta tulokset tukevat painopisteen siirtämistä ennakkovalvonnasta kohti riskiperusteista ja ajantasaista valvontaa, jossa arvioidaan myös organisaatioiden toimintajärjestelmiä.
Standardien ja sertifioinnin systemaattinen hyödyntäminen näyttäytyy keinona tukea viranomaisvalvontaa, tehostaa resurssien käyttöä ja parantaa toiminnan läpinäkyvyyttä erityisesti huoltovarmuuden kannalta keskeisissä kohteissa.
Lisäksi yksityisen turvallisuusalan työntekijöihin kohdistuva ja heidän tekemänsä väkivalta nousee esiin rakenteellisena sääntelykysymyksenä, joka vaikuttaa suoraan alan toimintakykyyn, legitimiteettiin ja palveluiden jatkuvuuteen.
Tarve kokonaisvaltaiselle lainsäädäntöhankkeelle
Kokonaisuutena tulokset osoittavat, että Suomessa on tarve kokonaisvaltaiselle yksityistä turvallisuusalaa koskevalle lainsäädäntöhankkeelle. Kyse ei ole yksittäisten säännösten tarkistamisesta, vaan sääntelykokonaisuuden uudelleenarvioinnista siten, että se vastaa muuttunutta turvallisuusympäristöä, EU-sääntelyä ja Suomen Nato-jäsenyyden tuomia velvoitteita.
Tutkimusperustainen ja strategisesti johdettu yksityisen turvallisuusalan kehittäminen voi muodostua merkittäväksi vahvuudeksi Suomen huoltovarmuudelle, kokonaisturvallisuudelle ja yhteiskunnalliselle resilienssille.