Lastensuojelulain uudistusta koskevassa keskustelussa ja lausuntokierroksilla korostuu yksi teema ylitse muiden: perusoikeudet. Lapsen liikkumisvapaus, koskemattomuus, kuuleminen ja oikeusturva nostetaan aivan oikein keskiöön. Näitä oikeuksia ei voi eikä pidä vähätellä.
Ongelma ei kuitenkaan ole perusoikeuksien painottaminen sinänsä, vaan se, että keskustelu irtaantuu käytännön todellisuudesta, jossa kaikkein haavoittuvimmat lapset ja nuoret elävät.
Kyse ei ole lastensuojelun enemmistöstä, vaan pienestä äärimmäisen vaativasta ryhmästä. Nuorista, joilla on vakavia päihdeongelmia, mielenterveyden häiriöitä, rikoshistoriaa, useita epäonnistuneita sijoituksia ja toistuvia hatkoja.
Juuri heidän kohdallaan lastensuojelujärjestelmä on jo pitkään osoittautunut riittämättömäksi. Ja juuri heidän kohdallaan perusoikeudet eivät tosiasiallisesti toteudu, vaikka niistä puhutaan lainvalmistelun ja lausuntojen tasolla.
Hatkat ovat suora reitti rikollisuuteen ja hyväksikäyttöön
Kun nuori karkaa sijoituspaikasta, kyse ei ole vain kasvatuksellisesta tai hallinnollisesta ongelmasta. Hatkalla oleva nuori on käytännössä vailla suojaa. Hän on altis päihteille, väkivallalle, seksuaaliselle hyväksikäytölle ja järjestäytyneen rikollisuuden vaikutuspiiriin ajautumiselle.
Päihteitä käyttävät ja velkaantuneet nuoret ovat rikollisille helppoja kohteita. Heitä käytetään huumekaupassa, ryöstöissä, kiristyksessä ja väkivallanteoissa.
Alaikäisyys tekee nuorista erityisen houkuttelevia, koska rikosoikeudellinen vastuu on rajallinen ja seuraamukset kevyempiä. Vastineeksi nuorille tarjotaan rahaa, päihteitä, näennäistä suojaa ja kuulumisen tunnetta. Todellisuudessa kyse on lasten järjestelmällisestä hyväksikäytöstä.
Perusoikeudet lausunnoissa, oikeudettomuus arjessa
Lastensuojelulain useissa lausunnoissa varoitetaan aivan aiheellisesti siitä, että rajoitustoimet kaventavat lapsen vapautta ja että lastensuojelusta ei saa tulla kontrollijärjestelmää. Samalla jää usein sanomatta, että nykytilanne loukkaa lapsen perusoikeuksia jo nyt ja jatkuvasti.
Lapsen oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen ei toteudu, kun hän viettää aikaa rikollisissa ympäristöissä. Oikeus terveyteen ei toteudu, kun päihde- ja mielenterveysongelmat pahenevat ilman hoitoa. Oikeus kehitykseen ei toteudu, kun nuori ajautuu varhain rikoskierteeseen. Oikeus suojeluun ei toteudu, kun aikuiset eivät uskalla tai kykene puuttumaan tilanteeseen.
Perusoikeuspuhe alkaa tässä kääntyä itseään vastaan. Kun vapautta puolustetaan abstraktisti, mutta turvallisuutta ei kyetä takaamaan, seurauksena ei ole vapaa lapsi vaan yksin jätetty lapsi.
Ruotsin kehitys osoittaa, mihin puuttumattomuus johtaa
Ruotsi tarjoaa vakavan ja kiistattoman vertailukohdan. Siellä pitkään korostettiin vapaaehtoisuutta, avohuollon ensisijaisuutta ja rajoitusten välttämistä. Perusoikeusargumentit olivat keskiössä samalla tavalla kuin Suomessa nyt.
Samaan aikaan järjestäytynyt rikollisuus rakensi rekrytointipohjaa lastensuojelun piirissä olevista nuorista. Hatkalla olevat, monisijoitetut ja päihdeongelmaiset alaikäiset muodostivat otollisen kohderyhmän. Lastensuojeluyksiköistä ja sijaishuollosta tuli paikkoja, joista nuoria ajautui rikollisiin verkostoihin.
Kehitys johti siihen, että alaikäiset alkoivat osallistua yhä vakavampaan rikollisuuteen, mukaan lukien ampumiset ja räjähteisiin liittyvät teot. Tässä vaiheessa keskustelu perusoikeuksista muuttui väistämättä keskusteluksi valtion kyvyttömyydestä hallita tilannetta. Toimiin ryhdyttiin vasta, kun rikollisuus oli jo institutionalisoitunut ja iso joukko nuoria sidottu rikollisiin rakenteisiin.
Ruotsalainen järjestäytynyt rikollisuus Suomessa
Ruotsin kehitys ei ole vain Ruotsin ongelma. Ruotsalainen järjestäytynyt rikollisuus on viime vuosina laajentanut toimintaansa Suomeen erityisesti huumekaupan ja rikollisten verkostojen kautta. Tämä kehitys koskettaa suoraan myös lapsia ja nuoria.
Kun rikolliset verkostot toimivat rajat ylittävästi, ne hyödyntävät samoja rakenteellisia heikkouksia myös Suomessa. Haavoittuvassa asemassa olevat nuoret ovat jatkossakin yksi kohderyhmä.
Ilman riittäviä suojamekanismeja lastensuojelusta tulee helposti osa rikollista infrastruktuuria, ei siksi että se sitä haluaisi, vaan siksi että sillä ei ole keinoja estää sitä.
Konkreettinen suomalainen varoitusmerkki
Myös Suomessa on nähty kehitystä, joka vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut poikkeukselliselta. Syyskuussa 2025 Haminassa lastensuojelun sijoitusyksikköön tunkeutui rikollisjoukko, joka vapautti alaikäisen nuoren käyttäen viidakkoveitsiä ja vakavaa väkivallan uhkaa. Henkilökuntaa pahoinpideltiin ja uhkailtiin, ja koko yksikkö joutui tilanteeseen, jossa sosiaalihuollon toimintamalli ei enää tarjonnut mitään todellista suojaa.
Poliisi on sittemmin saanut tapaukseen liittyvän esitutkinnan valmiiksi, ja tapahtumaa on kuvattu poikkeukselliseksi myös viranomaisten näkökulmasta. Kyse ei ollut impulsiivisesta teosta, vaan järjestäytyneestä ja harkitusta väkivallasta, jossa lastensuojelun ympäristö nähtiin haavoittuvana kohteena ja nuori rikollisen verkoston osana.
Tämä tapaus osoittaa, että lastensuojelu ei ole enää vain sosiaalipoliittinen kysymys, vaan myös vakava turvallisuus- ja rikollisuuskysymys.
Miksi tarvitaan riittävät ja selkeät toimivaltuudet?
Keskeinen kysymys ei ole se, rajoitetaanko liikaa, vaan se, onko viranomaisilla ylipäätään riittävät keinot suojella lapsia todellisilta uhilta. Ilman selkeitä ja riittäviä toimivaltuuksia hatkoihin ei pystytä puuttumaan ajoissa, rikollisten rekrytointi jatkuu ja vastuu sysätään yksittäisille työntekijöille.
Oikeusturva jää sattumanvaraiseksi ja käytännöt vaihtelevat yksiköstä toiseen. Riittävät toimivaltuudet eivät ole mielivaltaa. Ne ovat edellytys sille, että puuttuminen on lailla säädeltyä, valvottua ja oikeusturvaa kunnioittavaa.
Erityisen vaativat ja rajoittavat lastensuojelutoimenpiteet eivät voi perustua markkinaehtoiseen malliin. Kyse on tilanteista, joissa puututaan lapsen perusoikeuksiin. Tällainen toiminta kuuluu valtiolle, kun käytetään merkittävää julkista valtaa.
Suomessa vankiloitakaan ei ole yksityistetty. Syy on selvä. Vapaudenmenetys ja siihen rinnastuvat toimenpiteet edellyttävät vahvaa julkista vastuuta, riippumatonta valvontaa ja selkeitä oikeussuojakeinoja. Sama periaate koskee myös kaikkein vaativinta lastensuojelua.
Nyt on ratkaiseva hetki tehdä muutos
Suomen lastensuojelulain uudistus tapahtuu hetkellä, jolloin rikollisuuden toimintaympäristö on muuttunut pysyvästi. Ruotsin kokemus osoittaa, mitä tapahtuu, jos puuttumista lykätään. Haminan tapaus osoittaa, että kehitys ei ole enää teoreettinen.
Kun ruotsalainen järjestäytynyt rikollisuus on jo saanut merkittävää jalansijaa Suomessa, vaikutukset kohdistuvat väistämättä myös nuoriin. Ilman riittäviä toimivaltuuksia ja vahvaa valtion vastuuta riski kasvaa nopeasti.
Nyt on vielä mahdollisuus katkaista kehitys ajoissa. Nyt on vielä mahdollista rakentaa malli, jossa perusoikeudet, turvallisuus ja viranomaisvastuu eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toisiaan tukevia.
Jos tämä hetki ohitetaan, seuraava keskustelu käydään rikostilastojen, uhrien ja menetettyjen nuorten kautta. Siksi juuri nyt on tärkeä aika tehdä muutos.