Ruotsissa on käynnissä laajin rikosoikeudellinen uudistus vuosikymmeniin. Taustalla on huoli vakavan rikollisuuden, erityisesti jengirikollisuuden ja väkivaltaisten tekojen, lisääntymisestä. Rikosoikeusjärjestelmän katsotaan jääneen jälkeen kehityksestä: rangaistukset eivät vastaa rikosten vakavuutta, seuraamusmuodot ovat monimutkaisia ja uhrien asema on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Kesäkuussa 2025 julkaistu valtiollinen selvitys, En straffreform SOU 2025:66, ehdottaa koko seuraamusjärjestelmän uudistamista. Tavoitteena on yksinkertainen, tiukempi ja turvallisuutta paremmin palveleva rikosoikeudellinen kokonaisuus.

Uudistuksen keskeinen sisältö

Ytimessä on uuden seuraamusmuodon, ehdollisen vankeuden eli villkorligt fängelse, käyttöönotto. Se yhdistää nykyiset ehdollisen tuomion, yhdyskuntapalvelun ja valvontarangaistuksen yhdeksi rakenteeksi. Tavoitteena on, että tuomio on ymmärrettävä, vakavasti otettava ja käytännössä valvottavissa.

Samalla noin 50 rikosnimikkeen rangaistusasteikkoja muutetaan. Esimerkiksi törkeän pahoinpitelyn ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten enimmäisrangaistuksia nostetaan. Elinkautinen voidaan jatkossa määrätä myös silloin, kun yksittäinen teko ei siihen oikeuttaisi, mutta rikosten kokonaisuus on riittävän raskas. Myös esitutkintavankeuden kynnystä lasketaan tietyissä vakavissa rikoksissa. Tämä koskee esimerkiksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä tekoja.

Paljon keskustelua

Uudistus on herättänyt Ruotsissa voimakkaita reaktioita. Turvallisuusviranomaiset ja oikeusministeriö tukevat kokonaisuutta. He näkevät sen välttämättömänä vastauksena rikollisuuden muuttuneeseen luonteeseen.

Samaan aikaan monet oikeustieteilijät, järjestöt ja rikosoikeuden tutkijat suhtautuvat varauksella uudistuksen vaikutuksiin. Huolena on erityisesti vankilukujen nopea kasvu. Pelätään, että uudistus johtaa seuraamusjärjestelmän ylikuormittumiseen ja siihen, että yksilöllisyys ja kuntoutus jäävät taka-alalle. Samalla kritisoidaan sitä, että sosiaalinen tuki, valvonta ja uusintarikollisuuden ehkäisy eivät saa riittävää huomiota uudessa mallissa.

Vankimäärän kasvu ja uudistus lausuntokierroksella

Ruotsin vankimäärän odotetaan kasvavan dramaattisesti. Nykyisin vankeja on noin 7300, mutta eri arvioiden mukaan vankimäärä moninkertaistuu vuoteen 2035 mennessä. Tähän pyritään varautumaan investoinneilla. Esimerkiksi Kristianstadin vankilaa laajennetaan 400 paikalla. Ruotsi on myös solminut sopimuksen Viron kanssa jopa 600 vankipaikan vuokraamisesta Tarton vankilasta vuodesta 2026 alkaen. Tästä huolimatta tarvitaan tuhansia uusia vankilapaikkoja, ja järjestelmä on jo nyt kapasiteettinsa äärirajoilla.

Uudistus on nyt lausuntokierroksella. Tämän jälkeen hallitus valmistelee lakiesityksen vuoden 2026 aikana. Tavoitteena on, että uusi järjestelmä astuisi voimaan vaiheittain vuoden 2027 alusta. Samalla valmistellaan valvontajärjestelmien uudistuksia, vankilainfrastruktuurin laajennuksia ja uusia kansainvälisiä kapasiteettiratkaisuja. Käytännön toimeenpano ulottuu vuosien päähän, mutta suunnanmuutos on jo tapahtunut.

Pitäisikö Suomen seurata perässä?

Ruotsin uudistus on poikkeuksellinen niin laajuudeltaan kuin vaikutuksiltaan. Se muuttaa koko seuraamusjärjestelmän rakennetta, siirtää painopisteen turvallisuuteen, korostaa uhrien asemaa ja tuo mukanaan selvästi ankarampia rangaistuksia. Samalla se kasvattaa merkittävästi vankilukuja ja vaatii mittavia investointeja infrastruktuuriin, valvontaan ja oikeusjärjestelmän resursseihin.

Suomessa rikosoikeuden rakenne on edelleen pohjoismaisittain maltillinen. Seuraamusjärjestelmässä painottuu yksilöllinen harkinta sekä rikoksentekijän kuntoutus. Vaikka rangaistusasteikkoja on kiristetty esimerkiksi seksuaali- ja väkivaltarikoksissa, koko seuraamusjärjestelmän rakenteellinen arviointi on puuttunut.

Tilannekuva on kuitenkin muuttunut. Vankiaineksen profiili Suomessa on selvästi koventunut, koska yhä useampi vanki on taustaltaan moniongelmainen, väkivaltainen ja uusintarikollisuuteen taipuvainen. Tämä kehitys haastaa käsityksen siitä, että rikoksentekijöiden kuntoutus yksin riittäisi rikollisuuden torjumiseen.

Samaan aikaan tutkimusnäyttö niin sanottujen kuntouttavien toimien vaikuttavuudesta on puutteellista. Vaikka rikosoikeudellisessa keskustelussa puhutaan usein “kuntouttavista seuraamusmuodoista”, todellisuudessa suurin osa varsinaisesta kuntouttavasta työstä tehdään suljetuissa vankiloissa vankeuden aikana. Itse seuraamusmuoto – olipa kyseessä valvontarangaistus, yhdyskuntapalvelu tai ehdollinen vankeus – ei ole itsessään kuntouttava, ellei siihen liity tehokasta ja yksilöllistä sisältöä.

Samoin usein toistettu ajatus siitä, että vankeuden ankaruudella ei olisi rikoksia ehkäisevää vaikutusta, ei perustu yksiselitteiseen näyttöön, mutta ei myöskään se väite, että kuntoutukseen tähtäävillä toimilla olisi todennettu vaikutus uusintarikollisuuden vähentämiseen. Näyttöä voisi saada satunnaistettujen kontrolloitujen tutkimusten avulla, mutta tällaista näyttöä ei ole Suomessa saatavilla riittävästi. Ei ole tutkimuksellisesti vakuuttavaa näyttöä siitä, että nykyiset seuraamuskäytännöt estäisivät tehokkaasti rikosten uusimista.

Vankilaturvallisuus on viime vuosina heikentynyt. Vakavia väkivaltatilanteita ja vankien välisiä konflikteja on esiintynyt yhä enemmän, eikä henkilöstöresurssien taso tai vankilaturvallisuus vastaa muuttunutta riskiympäristöä. Tämä kehitys haastaa käsityksen siitä, että vankeusrangaistus olisi hallittu ja turvallinen osa rikosoikeudellista kokonaisuutta.

Näistä syistä olisi perusteltua käynnistää Suomessa laajempi arvio seuraamusjärjestelmän rakenteesta, vaikuttavuudesta ja soveltuvuudesta nykyiseen rikollisuustilanteeseen. Arvioinnin tulisi kattaa muun muassa mahdollisuus selkeyttää seuraamuslinjaa, yhdistää lievempiä seuraamusmuotoja sekä vahvistaa uhrien asemaa nykyistä johdonmukaisemmin.

Ruotsin uudistus osoittaa, että järjestelmätason muutos on mahdollinen – ja toisinaan tarpeellinen. Suomen tulisi tarkastella omaa seuraamusjärjestelmäänsä avoimesti, tutkimukseen perustuen ja omista yhteiskunnallisista lähtökohdistaan käsin.