Jyri Paasonen

#vartija

Blogi

Ison Omenan tapauksen syytteet hylättiin

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Ison Omenan tapauksen syytteet hylättiin

Käsittelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa kauppakeskus Ison Omenan tapausta. Syyttäjä vaati Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa rangaistusta viidelle Securitaksen järjestyksenvalvojalle ja yhdelle vartijalle (jäljempänä vastaajat) Isossa Omenassa kiinniottotilanteen yhteydessä käytettyjen voimakeinojen vuoksi menehtyneen naishenkilön kuolemantuottamuksesta. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet 12.6.2024 antamassaan tuomiossa (R 23/3591).

Vastaajien vastausten ja videotallenteiden perusteella tehdyn tapahtumien kuvauksen perusteella kaksi järjestyksenvalvojaa oli ensin yrittänyt poistaa häiriötä aiheuttaneen naisen kauppakeskuksen tiloista. Nainen oli vastustanut poistamista, minkä vuoksi järjestyksenvalvojat olivat voimakeinoja käyttäen vieneet hänet maahan. Järjestyksenvalvojat olivat aluksi kaksin pitäneet naisen maassa vatsallaan pitämällä tämän käsiä hallintaotteessa.

Hetkeä myöhemmin vartija ja kolmas järjestyksenvalvoja olivat tulleet avustamaan tilanteessa. He pitivät nyt naista kiinni tämän edelleen maatessa vatsallaan maassa. Samalla ensin paikalla olleet järjestyksenvalvojat raudoittivat naisen kädet selän taakse.

Viimeiseksi paikalle tulleet kaksi järjestyksenvalvojaa olivat myöhemmin tulleet toisena paikalle saapuneiden vartijan ja järjestyksenvalvojan tilalle pitämään naista jaloista kiinni. Voimakeinojen käytöstä vapautuneet vartija ja järjestyksenvalvoja olivat siirtyneet lähelle pitämään yleisöä erillään kiinniottotilanteesta.

Naista oli pidetty maassa vatsallaan, jonka yhteydessä hänen oli havaittu menneen tajuttomaksi ja myöhemmin elottomaksi. Aloitetuista hätäensiaputoimista huolimatta nainen oli menehtynyt tapahtumapaikalle.

Kysymyksenasettelusta

Käräjäoikeuden mukaan asiassa on riidatonta, että vastaajilla on ollut hyväksyttävä ja laillinen peruste kohdehenkilön poistamiselle kauppakeskuksen tiloista. Edelleen riidatonta on, että voimakeinojen käytön aloittamiselle on ollut hyväksyttävä ja laillinen peruste sekä ensiaputoimet ovat olleet asianmukaisia tajuttomuuden havaitsemisen jälkeen.

Käräjäoikeuden kysymyksenasettelun mukaan asiassa onkin kysymys siitä, olivatko vastaajat maahan viemisen jälkeen käyttäneet liiallisia voimakeinoja ja oliko voimakeinojen käyttämistä jatkettu liian pitkään.

Edelleen kysymys on siitä, oliko voimakeinoja käytettäessä seurattu niiden kohteena olleen henkilön tilannetta ja vointia riittävästi. Kysymys on myös siitä, oliko vastaajien menettelyn ja kohdehenkilön menehtymisen välillä syy-yhteys.

Ratkaisun tosiseikkoihin liittyvät perustelut

Nainen oli vastustanut hänen poistamistaan kauppakeskuksesta. Seisaallaan ollessaan hän oli kyennyt liikkumaan siten, että hänen käsistään kiinni pitäneet järjestyksenvalvojat olivat heiluneet mukana. He eivät kyenneet saamaan naita hallintaan siten, että häntä olisi voinut turvallisesti kuljettaa kauppakeskuksen käytävällä. Nainen vietiin sen vuoksi voimakeinoja käyttäen maahan.

Kaikkien vastaajien kertomuksista ilmenee, että nainen oli maassa ollessaan jatkanut voimakasta vastarintaa. Videotallenteilta ilmenee, että naiselle oli onnistuttu laittamaan käsiraudat, kun voimakeinojen käyttämisen aloittamisesta oli kulunut aikaa noin seitsemän minuuttia 30 sekuntia. Käsirautojen laittaminen oli kestänyt noin minuutin, joten nainen oli vastustanut käsirautojen laittamista. Voimakkain vastarinta päättyi käsirautojen laittamiseen.

Järjestyksenvalvoja oli kumartunut naisen kasvoja kohti selvittääkseen tämän vointia, kun voimakeinojen aloittamisesta oli kulunut noin kymmenen minuuttia 30 sekuntia. Lähes välittömästi tämän jälkeen nainen oli käännetty kyljelleen ja häntä oli yritetty saada tajuihinsa.

Naiselta oli otettu käsiraudat pois, kun voimakeinojen aloittamisesta oli kulunut 13 minuuttia. Siten viimeisten havaintojen naisen vastarinnasta ja tajunnan palauttamiseksi aloitettujen toimien välillä on kulunut aikaa noin puolitoista minuuttia.

Asiassa on riidatonta, että vastaajilla on ollut voimakeinojen käyttämiselle hyväksyttävä ja laillinen peruste. Syyttäjän näkemyksen mukaan naisen maahan viemistä voitiin pitää hyväksyttävänä voimakeinona, mutta hänet olisi kuitenkin pitänyt nopeammin siirtää makuuasentoa edullisempaan asentoon esimerkiksi nostamalla hänet istumaan.

Käräjäoikeus totesi perusteluissaan, että pystyasennossa ollessaan nainen oli kyennyt heiluttamaan häntä poistamaan tulleita ja hänestä kiinnipitämiä henkilöitä melko kapealla suuria lasipintoja sisältävällä kauppakäytävällä, jossa on liikkunut paljon ihmisiä lähellä heitä.

Näissä olosuhteissa käräjäoikeus piti perusteltuna voimankäyttönä naisen viemistä maahan. Maassa ollessaan nainen oli jatkanut vastarintaa aluksi voimakkaampana ja käsirautojen laittamisen jälkeen selvästi vähäisempänä. Vastaajien kertomuksista ilmenee, ettei vastarinta ollut täysin päättynyt käsirautojen laittamiseen.

Käräjäoikeudessa kuullun, syyttäjän nimeämän asiantuntija Jani Niemen mukaan käsiraudoittamisen jälkeen henkilö pitää nostaa ylös niin pian kuin se on mahdollista, tilanne kokonaisuutena huomioiden. Tuomion perusteluissaan käräjäoikeus katsoi, että tässä tilanteessa naisen edelleen vastustaessa kiinnipitämistä, hänen istumaan tai seisomaan nostaminen olisi voinut aiheuttaa vaaraa hänelle itselleen taikka muille samassa tilassa olleille henkilöille.

Vastaajien kertomuksista ilmenee, ettei koulutuksessa ole opetettu istuvan henkilön hallintaa. Niemen ja toisen syyttäjän asiantuntijan Henri Rikanderin lausunnoista ja kertomuksista ilmenee, että henkilön pitäminen maassa pidempään ei ole suositeltavaa, mutta siihen ei liity tiedossa olevia riskejä kohdehenkilön terveydelle.

Vaikka vastaajien tarkoituksena on ollut pitää nainen maassa poliisin saapumiseen saakka, oli naista pidetty maassa vastarinnan päättymisen jälkeen alle kaksi minuuttia ennen kuin hänet oli käännetty kyljelleen ja pyritty saamaan tajuihinsa.

Edellä esitetyt seikat huomioiden, käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että vastaajat olisivat pitäneet naisen maassa vatsallaan kädet selän taakse raudoitettuna useiden minuuttien ajan, vaikka hänet olisi voinut asettaa edullisempaan asentoon.

Näyttö ja toimintaedellytykset ratkaisivat tapauksen

Käräjäoikeus totesi, että vastaajilla on ollut voimakeinojen käyttämiselle hyväksyttävä ja laillinen peruste. Erimielisyyttä oli siitä, että vaikka syyttäjänkin näkemyksen mukaan naisen maahan viemistä voitiin pitää hyväksyttävänä voimakeinona, olisi hänet pitänyt nopeammin siirtää makuuasentoa edullisempaan asentoon esimerkiksi nostamalla hänet istumaan.

Käräjäoikeus katsoi, että naisen edelleen vastustaessa kiinnipitämistä, hänen istumaan tai seisomaan nostaminen olisi voinut aiheuttaa vaaraa hänelle itselleen tai muille samassa tilassa olleille henkilöille. Lisäksi käräjäoikeus huomioi, ettei vastaajien voimankäyttökoulutuksessa ole opetettu istuvan henkilön hallintaa.

Naista oli pidetty maassa vastarinnan päättymisen jälkeen alle kaksi minuuttia, kun hänet oli käännetty kyljelleen ja pyritty saamaan tajuihinsa. Asiantuntijatodistajan lausunnosta ilmenee, että voimankäytön kohteena olevan henkilön tarkkailu on tärkeimpiä tehtäviä hallinnan aikana. Erityisesti kohdehenkilön hengitykseen on kiinnitettävä huomiota. Hänen hengitystään on mahdollista seurata puhumalla, katsomalla ja kädellä tunnustelemalla.

Käräjäoikeus arvioi tilannetta siten, että vastaajat olivat voineet ainakin käsirautojen laittamiseen saakka päätellä naisen huutamisen ja vastarinnan perusteella, ettei hänen vointinsa ollut heikentynyt. Nainen oli raudoittamisen jälkeenkin jännittänyt ja liikuttanut raajojaan.

Vastaajien kertomuksista ja videotallenteen perusteella on pääteltävissä, että kaikki vastaajat olivat seuranneet naisen vointia kiinnipitotilanteen aikana. Vastaajat olivat hyvin pian, naisen liikkeen lakkaamisen jälkeen, huomattuaan hänen tajuntansa heikentyneen, siirtäneet hänet kyljelleen ja ottaneet yhteyttä hätäkeskukseen aloittaen elvytyksen sen ohjeiden mukaan.

Esitetyn näytön perusteella käräjäoikeus katsoi siksi jääneen näyttämättä, että vastaajat olisivat syytteen mukaisesti laiminlyöneet velvollisuutensa tarkkailla voimakeinojen käytön kohteena olleen henkilön fyysistä vointia ja tilaa.

Paljon esillä olleet asiat ennen tuomiota

Ennen tuomiota mediassa ja sosiaalisen median keskusteluissa tuotiin esille se, että naisella oli eräitä sairauksia. Lisäksi oli ruodittu vastaajien merkittävää ylivoimaa suhteessa kohdehenkilönä olleeseen naishenkilöön.

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin jääneen näyttämättä, että vastaajien tiedossa olisi ollut sellaisia naisen terveydentilaan liittyviä seikkoja, joiden perusteella heidän olisi pitänyt päätellä, ettei naisen vastarinta ollut erityisen vaarallista. Nämä seikat eivät myöskään ole olleet käräjäoikeuden mukaan ulkoisesti havaittavissa.

Kuolemansyylausunnon päätelmissä on todettu, että naisen perus- ja välittömäksi kuolemansyyksi merkitään kuolinsyytodistukseen tarkemmin määrittämätön kiinnipitotilanteessa tapahtunut sydänpysähdys. Kuolemaan myötävaikuttaneeksi tekijäksi merkitään naisen eräs sairaus ja siihen saatu lääkehoito.

Lausunnon perusteluista käy ilmi, ettei ruumiinavauksessa ole todettu kaulan tai rintakehän alueen puristumista eikä ruumiinavauslöydösten ja esitietojen perusteella kiinnipitotilanteessa käytetty voima ole ollut sellaista, että se olisi voinut johtaa tukehtumiseen. Näin ollen lausunto selvästi poissulki sen mahdollisuuden, että vastaajat olisivat kiinni pitäessään estäneet naisen hengityksen.

Käräjäoikeuden perusteluissa kerrotaan, että lausunnossa kuvatun kaltaisia sydänperäisiä äkkikuolemia on tieteellisessä kirjallisuudessa kuvattu tapahtuneen kiinnipitotilanteiden yhteydessä sekä kiihtyneessä mielentilassa olleilla henkilöillä. Taustalla on tyypillisesti vaikea sydämen rytmihäiriö, joka etenee sydänpysähdykseen. Tällaisesta rytmihäiriöstä ei jää sydämeen mitään jälkeä, joka voitaisiin kuoleman jälkeen tehtävissä tutkimuksissa todentaa.

Tällaisen kuoleman syitä ei edelleenkään täysin tunneta, mutta sen arvioidaan olevan monitekijäinen. Yhtenä mahdollisena taustatekijänä on mainittu elimistön omat hormonit, joita erittyy voimakkaan stressi ja kiihtymistilan yhteydessä. Korkeat stressihormonipitoisuudet voivat altistaa sydämen sähköisen toiminnan häiriölle.

Toisena mahdollisena taustatekijänä on mainittu päinmakuuasento, joka voi erityisesti ylipainoisella henkilöllä aiheuttaa muutoksia vatsa- ja rintaontelon sisäisessä paineessa. Nämä voivat vaikuttaa epäedullisesti verenkiertoon ja sydämen toimintaan. Asennon merkitystä on kuitenkin mahdotonta yksittäisessä tapauksessa jälkikäteen arvioida, sillä terveet ihmiset sietävät päinmakuuasentoa tyypillisesti hyvin.

Lausunnossa edelleen todetaan, että vaikeita psyykkisiä sairauksia sairastavilla henkilöillä tiedetään esiintyvän muuta väestöä enemmän sydänperäisiä äkkikuolemia. Sairaus itsessään ja sen edellyttämä lääkehoito, hoitoalueella olevana pitoisuutenakin, voivat altistaa vakaville sydänperäisille rytmihäiriöille. Tästä syystä naisen elinaikana todettu sairaus ja sen lääkehoito oli merkitty kuolintodistukseen kuolemaan myötävaikuttaneeksi tekijäksi.

Käräjäoikeus totesi, että kuolemansyylausunnon mukaan naisen kuolinsyy jäi epäselväksi. Lausunnon perusteella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että kuolema olisi aiheutunut vastaajien menettelyn seurauksena. Siten syyte oli kaikkien vastaajien osalta hylättävä.

Tapauksen arviointia

Lakia yksityisistä turvallisuuspalveluista tarkastellen kysymys on kahdesta merkittävästä seikasta: 1) järjestyksenvalvojilla ja vartijoilla on lakisääteinen oikeus käyttää voimakeinoja, jotka voivat ääritapauksessa johtaa kohdehenkilön kuolemaan, eikä tällaisiakaan tapauksia tule suoraan arvioida rikoslain vastuuvapausperusteiden mukaisina hätävarjelutilanteina ja 2) onko voimakeinoja käytettäessä maahan viety kohdehenkilö nostettava välillä esimerkiksi istumaan hänen olonsa helpottamiseksi, mikäli kohdehenkilön toimenpiteet ja tilanne sen muutoin sallivat.

Kuolemantilanteiden ja voimankäyttötilanteissa aiheutettujen suhteellisen vähäisten kohdehenkilöiden vahingoittumistilanteiden vuoksi järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttöoikeuden tarkastelu on jäänyt tuomioistuimissamme vähäiseksi. Sattumalta merkittävää julkisuutta saaneita tapauksia oli nyt vähän ajan sisään kaksi. Käsillä olevan Ison Omenan tapauksen lisäksi oli Avarnin järjestyksenvalvojia pääkaupunkiseudun liikenneasemilla koskeva tapaus.

Mikäli muutoksenhakuasteet arvioivat tapaukset kuten käräjäoikeus, vahvistaisivat ennakkotapaukset järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttöoikeuden ja hätävarjelun erillistarkastelun, kuten poliisin osalta aiemmin. Huomionarvoista siten on, että myös syyttäjä tunnusti voimankäytön ja hätävarjelun erillistarkastelun.

Käräjäoikeuden tuomion perusteluissa todetaan, että kertaalleen maahan viedyn kohdehenkilön nostamista istumaan ei kouluteta järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttökoulutuksessa. Syyttäjän väitteiden ja syyttäjän asiantuntijalausuntojen vuoksi seikalla oli käsillä olevan tapauksen ratkaisemisessa olennainen merkitys.

Tältä osin tuomion perusteluissa on myös rikoslain vastuuvapausperusteen piirteitä, koska menetelmän kouluttamattomuus huomioitiin järjestyksenvalvojien ja vartijoiden toiminnan oikeellisuutta arvioitaessa. Käräjäoikeus arvioi heidän toimineen saamansa koulutuksen ohjeiden mukaisesti.

Voimankäyttöteknisen tarkastelun lisäksi kysymys on ainakin kahdesta asiasta. Ensinnäkin, toisin kuin poliisi, järjestyksenvalvoja tai vartija työskentelee usein yksin. Käsillä olevassa tapauksessa, jossa tilanteeseen on osallistunut kuusi yksityisen turvallisuusalan ammattilaista, on selkeä poikkeustapaus.

Toiseksi kysymys on voimankäyttökoulutuksen vähimmäismäärästä. Jos toimintaohjeita muutetaan siten, että järjestyksenvalvojan ja vartijan olisi kyettävä nostamaan poliisia odotettaessa kohdehenkilö istumaan, muuttuu voimankäyttö olennaisesti vaativammaksi, kuten vastaajat ja käsillä olevassa tapauksessa kuullut asiantuntijat ovat käräjäoikeudelle todistaneet.

Kaikille järjestyksenvalvojille ja vartijoille annettavan voimankäyttökoulutuksen selkeänä perustana on ollut se, että voimankäyttökeinot olisivat jokaiselle käyttäjälle sopien mahdollisimman helppoja ja kohdehenkilölle turvallisia. Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttökeinot ovat sopeutuksia poliisin vastaavista voimakeinoista.

Sisäministeriön näiden Avarnin ja Securitaksen tapauksien vuoksi asettama työryhmä esitti yhtenä ehdotuksena voimankäyttökoulutuksen kehittämistä. Olemme aikaisemmissa kirjoituksissa esittäneet ammattimaisen yksityisen turvallisuusalan selvempää eriyttämistä harrastusluontoisesta toiminnasta. Lisäksi olemme ehdottaneet ammattimaisten järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien ja voimankäyttövälineiden kehittämistä tilapäisellä säilöönotto-oikeudella ja etälamauttimen kantamisen mahdollistamisella.

Emme ole vielä huomanneet, että sisäministeriön työryhmän ehdotuksia olisi jatkokäsitelty ja ryhdytty tuumasta toimeen. Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden tehtävien laadusta ja määrästä johtuen on vain ajan kysymys, kun Ison Omenan tapauksen kaltaisia erittäin valitettavia, tapaturmaisia onnettomuuksia tapahtuu uudestaan. Mitkä olisivat parhaita toimenpiteitä sekä voimankäytön kohdehenkilöiden turvaamiseksi että turvallisuusalan työntekijöiden työturvallisuuden varmistamiseksi?

Blogi

Putkaa ja teiseriä

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Putkaa ja teiseriä

Järjestyksenvalvojien uutisoitiin käyttäytyneen väkivaltaisesti kohdehenkilöitänsä kohtaan pääradan varrella Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Samoihin aikoihin kauppakeskuksessa kiinniottotilanteen yhteydessä menehtyi järjestyksenvalvojien voimankäytön kohdehenkilö.

Sisäministeriö on asettanut työryhmän, joka arvioi yksityisen turvallisuusalan ohjausta, valvontaa ja koulutusta. Sisäministeriön tarkoituksena on siis suomalaiseen tapaan etsiä ”syyllinen” ja hoitaa ainakin näennäisesti varsinaisen ongelman reunoilla olevia asioita. Tapahtumien juurisyitä ei ainakaan työryhmän tehtävänannon perusteella selvitetä.

Myöskään ratkaisuja siihen, miksi järjestyksenvalvojat ovat rautatieasemilla mahdollisesti päätyneet käyttämään tarpeettoman kovia voimakeinoja tai miksi kohdehenkilö saattoi saada surmansa neljän turvallisuusalan ammattilaisen rauhoittaessa häntä keskellä kauppakeskuksen käytävää, ei selvitettäne.

Toki työryhmän toimeksiantona olevalla yksityisen turvallisuusalan ohjauksen, valvonnan ja koulutuksen kehittämisellä on suurtakin merkitystä, mutta niistä voi löytää vain osaratkaisuja ”maton alle lakaistaviin”, varsinaista ratkaisua odottaviin asioihin. Niiden ratkaisemisessa on jo menetetty ainakin vuosikymmen ja yksi laaja lainsäädäntöhanke.

Uudessa hallitusohjelmassa on todettu, että yksityistä turvallisuusalaa koskevat lainsäädäntötarpeet tarkistetaan alan kasvun ja sisäisen turvallisuustilanteen muuttumisen vuoksi. Tarkastelemme yhdessä Vesa Ellosen kanssa tässä blogissa aihetta.

Niin kaunis on maa ja tuuheat hongat kesäisin

Kun yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön kokonaisuudistusta tehtiin kymmenen vuotta sitten, niin lähtökohtana oli edelleen se, että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien tulee olla mahdollisimman lähellä jokamiehen oikeuksia ja että koko alan toimintaedellytykset määritellään alan osaamiseltaan heikoimpien toimijoiden, harrastustoimintana yleisötilaisuuksissa harjoitettavan järjestyksenvalvonnan mukaisesti.

Kun pöly on laskeutunut ja ehkä sen jälkeen, kun sisäministeriön asettama työryhmä on selvittänyt ja antanut suosituksensa turvallisuusalan toimintaedellytysten kehittämiselle, voitaisiin tarkastella myös alan toimintaa jo muuttuneessa ja yhä synkempään suuntaan menossa olevassa maailmantilanteessa.

Reaalimaailman ratkaisut edellyttävät tosiasioiden tunnustamista. Maamme vilkkaimmilla paikoilla, rautatieasemilla ja kauppakeskuksissa, ei voida olettaa, että järjestyksenvalvojat kykenisivät aina ja kaikissa tilanteissa toimimaan kestohymy säilyttäen, ohjaamalla ja neuvomalla. Aina ei ole mahdollista sivulliset turvaten ”paljain käsin” käydä lukumääräisesti ja usein myös paremmin aseistautuneita kohdehenkilöitä vastaan, joilla usein on vielä yllätys puolellaan.

Joskus tulee jopa mieleen, että järjestyksenvalvojien ilmeinen turhautuminen tilanteeseen ei ole aivan aiheeton. Tosiasia on myös se, ettei poliiseja, joiden avuksi järjestyksenvalvojia näihin paikkoihin asetetaan, ole ainakaan nopeasti tulossa siinä määrin lisää, että järjestyksenvalvojien tehtäväksi jäisi vain mukavien asiakkaiden ohjaileminen oikeille käytäville.

Karrikoinnista ei pidä kuitenkaan vetää vääriä johtopäätöksiä. Yksityinen turvallisuusala on ja tulee varmasti pysymään palvelualana, koska kysymys on liiketoiminasta, jossa turvataan toisen, joko julkisen tai yksityisen asiakkaan, toimintamahdollisuuksia. Kenenkään toimeksiantajan toiveissa ei varmasti ole, että kiltisti maksavia asiakkaita kohdellaan väärin järjestyksenvalvojan toimesta. Jos järjestyksenvalvoja käyttäytyy väkivaltaisesti, on hän liiketalouden pelisäännöin yleensä varsin pian työtön työnhakija.

Juurisyitäkö?

Voisiko rautatieasemien järjestyksenvalvojien moitittava käyttäytyminen johtua siitä, että kaikki rautatieasemilla liikkuvat kansalaiset eivät ole lintukodon mallikansalaisia, vaan joukossa on henkilöitä, jotka tahtovat aidosti toisille pahaa, voivat pahoin, ovat erilaisten päihteiden ja huumeiden vaikutuksen alaisina, ovat aseistautuneita, ovat vaarallisia, kantavat vaarallisia tarttumatauteja ja ovat piittaamattomia muista ihmisistä sekä kohdistavat vihansa usein näissä paikoissa lähimpänä paikalla oleviin yhteiskunnan ja järjestyksen edustajiin, järjestyksenvalvojiin?

Onko niin, että vain poliisi kohtaa tällä hetkellä kuumimpana puheenaiheena olevaa nuorisojengiväkivaltaa, eikä ilmiö kohdistu lainkaan juuri näillä eräillä keskeisimmillä nuorison kohtaamispaikoilla toimiviin järjestyksenvalvojiin?

Olisiko poikkeuksellisesti ja erittäin valitettavalla tavalla kauppakeskuksessa surmansa saaneen henkilön kohtalo voitu välttää, jos järjestyksenvalvojilla olisi ollut lakisääteinen oikeus siirtää hänet rauhoittumaan lukittuun odotustilaan, jossa häntä olisi voitu edes koskematta tarkkailla sen sijaan, että neljä henkilöä oli hänen päällään häntä rauhoittamassa?

Putkaa

Peruskoulutuksen saaneilla järjestyksenvalvojilla on yleisötilaisuuksissa oikeus viedä ja valvoa kohdehenkilöä poliisin etukäteen hyväksymässä säilöönottotilassa. Kauppakeskuksen ja joukkoliikenteen aseman monesti jo ammattitutkinnon suorittaneilla, poliisin tai rajavartijoiden avuksi asetetuilla järjestyksenvalvojilla tätä oikeutta ei ole.

Monissa kauppakeskuksissa ja asemilla on olemassa tai niihin olisi helposti rakennettavissa tiloja, joissa henkilöitä voitaisiin valvoa lyhyitä aikoja, esimerkiksi viidestätoista minuutista kahteen tuntiin. Oikeanlaiset ja valvotut säilöönottotilat voisivat palvella yhteiskuntaa monin tavoin. Ainakin se olisi harvinaisempaa, että tavallisten kansalaisten tarvitsisi katsella, kun järjestyksenvalvojat painavat kohdehenkilöä kauppakeskuksen lattiaan rauhoittumaan ja odottamaan poliisin saapumista.

Ja teiseriä

Poliisilla on hyviä kokemuksia etälamauttimesta. Se on tehokas voimankäyttöväline ja oikein käytettynä se olisi erittäin tarkoituksenmukainen myös julkisilla paikoilla työskenteleville järjestyksenvalvojille.

Jos voimankäytön kohdehenkilöllä on teräase tai muu vaarallinen väline, voivat kaasusumutin ja teleskooppipatukka olla riittämättömiä välineitä laillisen välineylivoiman saavuttamiseksi. Lisäksi etälamautin olisi usein turvallisempi vaihtoehto täysin viattomille sivullisille.

Poliisi on aiheuttanut vain vähän vakavia vammoja etälamauttimella. Emme usko, että turvallisuusalalla, jossa Poliisiammattikorkeakoulu on kouluttanut satoja voimankäyttökouluttajia, ja jotka kertaavat säännöllisesti osaamistaan, kukaan kuvitteleekaan, että kyseisiä välineitä annettaisiin kaikkien käsiin. Alalla, jossa euro puhuu, tällaisia välineitä päätyisi varmasti koulutettujen ja osaavien henkilöiden välineiksi.

Vaikka alalla on suuren henkilöstömäärän vuoksi varmasti myös sopimattomia henkilöitä, on suuressa määrässä myös olemassa voimankäyttöön erittäin hyvin perehtyneitä henkilöitä, joista jotkut koulutuksensa ja kokemuksensa vuoksi voivat vetää vertoja jopa valtion voimankäyttökoneistolle.

Valitettavasti on silti varsin todennäköistä, että joskus jotakin tarkoittamatonta sattuu, kun voimankäyttötilanteita on päivittäin. Kysymys onkin se, sattuuko vahinkoja enemmän vai vähemmän, jos järjestyksenvalvojien välineet saatetaan ajan tasalle, kuten poliisi jatkuvasti omien voimankäyttövälineidensä osalta tekee?

Pelkkä mahdollisuus, että järjestyksenvalvoja voisi lamauttaa väkivaltaisen kohdehenkilön, voisi keskipitkällä aikavälillä vähentää ihmisten halukkuutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen järjestyksenvalvojia ja toisiaan kohtaan.

Vaikka valtiovallanhan ei toki tarvitse välittää ”maksusoturin” työturvallisuudesta, inhimillisesti ajatellen järjestyksenvalvoja on ihminen siinä missä valtion palkkaa saava poliisikin. Myös järjestyksenvalvojan työturvallisuudella pitäisi olla merkitystä.

Valtaosa vartioimis- ja järjestyksenvalvontaliikkeistä tekee hyvää tai jopa erittäin hyvää työtä työntekijöidensä työturvallisuuden eteen ja jopa laissa tarkoitetulla tavalla yhteistyössä virkavallan sekä asiakkaidensa kanssa.

Miten pitäisi edetä?

Edellä ehdotettuja muutoksia ei voi hoitaa mukavasti muuttamalla vähän koulutussuunnitelmia ja palkkaamalla lisää alaa valvovia poliiseja, vaan ne edellyttäisivät lainsäädäntömuutoksia. Ennen kuin ensimmäinen perustuslakivaliokunnan kuulema valtiosääntöasiantuntija ehtii älähtämään asian olevan perustuslakikysymys, todettakoon, että säilössäpitoa koskeva toimivalta ja vartijoiden toimeksiannot poliisien putkavalvonnassa säädettiin mahdolliseksi ilman perustuslainsäätämisjärjestystä.

Etälamautinta vastustaville muistutettakoon, että vartijoiden voimankäyttövälineisiin kuuluvat jo nykyisellään kaasusumuttimet ja rajoitetuilla vartioimisalueilla tai rajoitetuissa tehtävissä ampuma-aseetkin. Aseista vahvimman, tiedon, käyttäminen ja jakaminen viranomaisten kanssa molempiin suuntiin lienee juridisesti kaikkein haasteellisin rasti.

Jos ja kun sisäministeriön työryhmä päätyy suosittamaan lisää voimankäyttökoulutusta kaikille vartijoille ja järjestyksenvalvojille sekä viranomaisvalvonnan tehostamista, voisiko samalla selvittää, että mahdollistaisiko koulutuksen lisääminen ja kohdentaminen sekä viranomaisen valvonnan tehostaminen samalla myös poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavien järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien ja voimankäyttövälineiden kehittämisen nykyisten uhkakuvien edellyttämälle tasolle?

Voisiko kehitystyössä ottaa huomioon myös valtiontalouden ja liike-elämän realiteetit? Poliisit kertovat usein, että he eivät ole koskaan käyttäneet ampuma-asetta, vaikka heillä sellainen on. Samoin useat vartijat ja järjestyksenvalvojat kertovat, että he eivät ole koskaan joutuneet voimankäyttötilanteeseen, jossa olisi tarvinnut voimankäyttövälinettä.

Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettavilla järjestyksenvalvojilla voimankäyttötilanteisiin joutuminen on todennäköisempää, mutta suurimmassa osassa kohteita ei kuitenkaan päivittäinen aktiviteetti. Onko silloin tarkoituksenmukaista kouluttaa kaikkia kymmeniätuhansia turvallisuusalan työntekijöitä voimankäyttäjiksi, vai olisiko koulutusta syytä merkittävästi kohdentaa?

Ala tarvitsee työntekijöitä myös sellaisiin tehtäviin, joissa voimankäyttötilanteet eivät ole todennäköisiä ja osassa, kuten hälytyskeskuksissa, voimankäyttötilanteet ovat lähes mahdottomia. Suuri osa palvelualan ammattilaisista jättää alan valitsematta, jos sen koulutus painottuu voimakkaasti voimankäyttöön.

Ratkaisu ei ole joko tai, vaan sekä että

Valtiomme nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on aivan mahdollisuuksien rajoissa, että jo nyt eduskuntavaalien jälkeen koittavat ajat, että poliisille ei myönnetä aina lisää rahaa lisätalousarviossa, kun poliisiylijohtaja käy sitä telkkarissa pyytämässä.

Ja vaikka poliisien määrää lisättäisiinkin ja resurssilisäys vielä kohdennettaisiin rautatieasemille ja kauppakeskuksiin, kestää kohdentaminen yleensä vain sen aikaa, kunnes seuraava poliittinen päätös poliisin tehtävien priorisoinnista jonkin ajankohtaisen ilmiön taltuttamiseksi syntyy.

Lisäksi yrittäjä ei voi luottaa siihen, että poliisi pysyy hänen kauppansa läheisyydessä. Partiot kun joutuvat lähtemään tehtäville muihinkin osoitteisiin, kun kutsu käy. Järjestyksenvalvoja sen sijaan pysyy kauppakeskuksessa niin kauan kuin työnantajalle palvelusta maksetaan ja työntekijät uskaltavat tehtäviään ”etulinjassa” tehdä.

Poliisin ja yksityisen turvallisuusalan yhteistyö on kehittynyt hyvin. Poliisiammattikorkeakoulussa juuri voimankäyttökouluttajien koulutukseen on panostettu. Paikallisesti on sovittu hyviä käytäntöjä. Yksityinen turvallisuusala hyötyisi kenttäpartioiden lisäämisestä ja poliisin toiminnan kohdistamisesta kenttätyöhön. Mitä nopeammin poliisi ehtii paikalle järjestyksenvalvojan avuksi, sitä turvallisempaa on hänen työnsä ja vakavimpia voimankäyttötilanteita syntyy vähemmän. Vaikka poliisin resurssia lisättäisiin, usein tilanteisiin ensin ehtivien, tapahtumapaikalla yleensä jo olevien järjestyksenvalvojien toimintaedellytysten kehittämistä ei saisi laiminlyödä.

Pääsimme ensin Natoon, mutta Ruotsi korjasi ensin järjestyksenvalvojien toimintaedellytykset

Ehkä juuri edellä käsiteltyjen tosiseikkojen vuoksi mallimaassamme Ruotsissa on päädytty toimivaltuuksiltaan ja koulutukseltaan merkittävästi eroaviin järjestyksenvalvojiin. Tunnettu tosiasia on, että osassa Ruotsia turvallisuustilanne on Suomea heikompi ja tässä jutussa mainitut juurisyyt askeleen pari pidemmälle väärään suuntaan kehittyneitä.

Kun meillä päädyttiin alan lainsäädäntöuudistuksessa vain kirjaamaan lakiin olemassa olevia käytäntöjä, eikä jo silloin nähtävissä ollutta tarvetta edelleen kehittää ammattimaisesti hoidettuja turvallisuuspalveluita eri kohteissa.

Meillä on tarvetta kehittää myös alan toimijoiden toimivaltuuksia kriittisen infrastruktuurin kohteiden vartioinnissa, kuten fyysisen hybridiuhan torjuntaan liittyen ja mahdollisuuden puuttua luvattoman dronen lennätykseen. Lienee nyt järkevin vaihtoehto taas kerran naapurin mallin kopioiminen, kuten monessa muussakin asiassa on aiemmin toimittu.

Blogi

Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksityinen turvallisuusala – minne menet ja mitä pitäisi tehdä?

Viime aikoina olemme saaneet seurata mediasta hyvin ikäviä ja valitettavia yksityistä turvallisuusalaa koskevia tapauksia, joista on esitutkinnat käynnissä. On myös tärkeää tarkastella alaa laajemminkin, jotta vastaava ei pääse toistumaan, koska osa tapauksista osoittaa, että yrityksen omavalvonta on pettänyt eikä myöskään viranomaisvalvonta ole ollut riittävää.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2017. Sen pääasiallisena tavoitteena oli lainsäädännön selkeyttäminen muun muassa keskittämällä yksityistä turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö pääsääntöisesti yhteen lakiin. Lisäksi turvallisuusalan elinkeinolupaa laajennettiin. Suomessa onkin tällä hetkellä noin tuhat turvallisuusalan elinkeinolupaa. Vartijakortteja on noin 16 800 ja järjestyksenvalvojakortteja noin 36 400. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että poliisien lukumäärä on noin 7 400.

Järjestyksenvalvojakorttien lukumäärästä täytyy huomioida, että huomattava osa järjestyksenvalvojiksi hyväksytyistä henkilöistä on suorittanut järjestyksenvalvojakortin muun muassa yhdistystoiminnan vuoksi, jolloin he käytännössä suorittavat järjestyksenvalvojan tehtäviä vain muutamia kertoja vuodessa.

Olen tehnyt alaan liittyen useita tutkimuksia viime vuosien aikana. Tapahtumien vuoksi haluankin tässä blogissa tuoda esille kyseisten tutkimusten tutkimustuloksia erityisesti mediassa keskustelluista aiheista. Tutkimukset perustuvat pääosin yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen jälkeiseen lainopilliseen tutkimukseen ja alan toimijoille tehtyyn kyselytutkimukseen sekä rekisteriaineistoihin.

Toimivaltuuksista ja voimankäytöstä

Yksityisen turvallisuusalan toimijat pitivät toimivaltuuksiin tehtyjä muutoksia selvästi tärkeimpänä ja onnistuneimpana uudistuksena. He olivat tyytyväisiä nimenomaan toimivaltuuksien lisäämiseen, selkeyttämiseen ja järjestyksenvalvojan sekä vartijan toimivaltuuksien yhdenmukaistamiseen. Alan toimijat kokivat, että toimivaltuuksissa on kuitenkin myös kehitettävää.

Vartijan toimivaltuuksia pidettiin melko selkeinä, mutta toimivaltuuksien toimivuus jakoi alan toimijoiden mielipiteitä. He olivat myös tyytyväisiä, ettei vartijan poistamisoikeutta ole enää sidottu toimeksiantajan edustajan antamaan tuloksettomaan poistumiskehotukseen. Vartijan poistamisoikeuden alueellista ulottuvuutta on myös nykyään rajoitettu. Käytännössä rajoitus merkitsee sitä, että kauppakeskuksessa vartija voi poistaa henkilön yksittäisestä kaupasta, mutta ei kauppakeskuksen yleisistä tiloista. Lisäksi hyvänä uudistuksena pidettiin vartijan oikeutta estää henkilön pääsy vartioimisalueelle.

Tarpeellisena uudistuksena pidettiin myös sitä, että vartija voi tietyssä tilanteessa poliisimiehen ja kiinniotetun suostumuksella jättää kiinniotetun luovuttamatta poliisille sekä vapauttaa tämän viipymättä. Vartijan kiinniotto-oikeuteen liittynyt uudistus on kaksijakoinen. Toisaalta se on hyvä, koska poliisin saapuminen voi kestää kohtuuttoman kauan, jolloin vartija ei pysty hoitamaan työtehtäviään. Toisaalta, kun vartija voi vapauttaa henkilön, on todennäköistä, että henkilö menee seuraavaan kauppaan näpistämiset mielessään.

Yksityisellä turvallisuusalalla voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä vastustaa toimivaltuuden käyttämistä, niin silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää. Edellytyksenä on nimenomaan kohteen vastarinta, jolla tarkoitetaan fyysistä, aktiivista tai passiivista käyttäytymistä, jolla pyritään estämään vartijaa tai järjestyksenvalvojaa suorittamasta toimenpidettä. Passiivisella vastarinnalla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa vartija tai järjestyksenvalvoja on poistamassa henkilöä ja tämä heittäytyy veltoksi.

Lakiuudistuksessa järjestyksenvalvojan toimivaltuudet pysyivät lähes ennallaan. Järjestyksenvalvojalla ei ole enää velvollisuutta, vaan oikeus, estää henkilön pääsyä toimialueelleen tietyissä tapauksissa. Poistamisperusteita myös osin täsmennettiin. Uutena poistamisperusteena on oikeus poistaa toimialueelta henkilö, joka oleskelee siellä ilmeisen oikeudettomasti. Säilössäpito-oikeutta myös hieman rajoitettiin. Järjestyksenvalvoja sai myös oikeuden rikoksesta epäillyn kiinniottamiseen, joka vastaa pakkokeinolain mukaista yleistä kiinniotto-oikeutta. Järjestyksenvalvojan voimakeinojen käyttöä koskeva säännös vastaa nykyään vartijan vastaavaa säännöstä. Järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ovat nykyään selkeämmät.

Järjestyksenvalvontatoiminnassa ongelmana on edelleen se, että on olemassa erilaisia järjestyksenvalvojia eri toimialueille, joiden toimivaltuudet eivät myöskään ole yhdenmukaiset. Lisäksi vartijan ja järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ja toimenkuvat ovat nyt entistä lähempänä toisiaan. Ei liene suurta merkitystä sillä, onko vartijan tehtävä esimerkiksi kaupassa vartioida omaisuutta ja valvoa henkilöstön koskemattomuuden suojaamista sekä rikoksen paljastamista, jos kauppakeskuksessa toimii järjestyksenvalvoja, jonka tehtävänä on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikoksien ja onnettomuuksien estäminen.

On syytä kysyä, kuinka paljon vartijan ja järjestyksenvalvojan tehtävät tosiasiallisesti eroavat toisistaan. Oikeusturvan kannalta turvallisuustoimenpiteen kohteena olevan henkilön on käytännössä mahdotonta tietää, millä toimivaltuuksilla yksityisellä turvallisuusalalla milloinkin toimitaan. Tämän takia tehtävänimikkeiden yhdistäminen olisi suositeltavaa. Lainvalmistelija on perustellut erillään säilyttämistä tehtävien keskinäisellä erilaisuudella ja nimikkeiden vakiintuneisuudella. Historiallisista syistä perinteinen järjestyksenvalvoja voitaisiin säilyttää kokoontumislain mukaisissa tehtävissä. Muuten toiminta olisi elinkeinoluvan alaista ammattimaista toimintaa, jossa tehtäviä suoritettaisiin vartija-nimikkeellä, jolla olisi korkeammat koulutusvaatimukset.

Koulutuksesta

Mediassa on nostettu esiin etenkin alan korttikoulutukset ja niiden lyhyys. Ammatikseen alan töitä tekevistä merkittävä osa on kuitenkin suorittanut turvallisuusalan ammatillisen tutkinnon, ei pelkkiä korttikoulutuksia.Tutkintoja on uudistettu ja päivitetty kuitenkin melko hitaasti verrattuna alan kehittymiseen.

Yksityisen turvallisuusalan toimijat ovat pitäneet erityisesti koulutuksen lisäämistä ja kehittämistä tärkeänä. Vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksen uudistaminen sekä lisääminen olivat yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mielestä tarpeellisia. Turvasuojaajalla tulisi olla myös alan toimijoiden mielestä vähimmäiskoulutus. Sama asia nousi esille myös ennen lakiuudistusta tehdyssä tutkimuksessa.

On tärkeää, että alan keskeisille toimenkuville (vartija, järjestyksenvalvoja, turvatarkastaja ja turvasuojaaja) on omat tutkinnon osat tarjolla ammatillisessa koulutuksessa. Tämän lisäksi pitäisi olla riittävästi yleisiä tutkinnon osia, joita tarvitsee nykyään kaikissa turvallisuusalan työtehtävissä, kuten vuorovaikutusvalmiuksia, kirjallisia taitoja ja oikeudellista osaamista. Lisäksi pitäisi saada riittävät perustaidot riskienhallinnasta ja organisaatioiden turvallisuustoiminnasta.

Alan koulutuksen kehittämisen lähtökohtana tulisikin olla tieto siitä, minkälaisia valmiuksia alalla vaaditaan ja millaiset tavoitteet koulutuksella pitäisi olla. Nykyään koulutusjärjestelmä tarjoaakin hyvät mahdollisuudet jatkokoulutukselle perustutkinnon suorittamisen jälkeen. Koulutusjärjestelmän rakenteen yhtenäisyyteen tulisi kiinnittää huomiota. Lisäksi kynnys toimialalle tulolle ei saa olla liian korkea, koska yhtenä alan ongelmana on ollut soveltuvan työvoiman saaminen ja henkilöstön suuri vaihtuvuus. Olisikin tärkeää kehittää valtakunnallisesti soveltuvuuden arviointia alan tutkintokoulutuksiin.

Koulutusjärjestelmää kehittämällä henkilöstöä saataisiin sitoutumaan, kun heille pystyttäisiin tarjoamaan työn ohella tapahtuvaa monimuotoista ja joustavaa tutkintoon johtavaa koulutusta. Koulutusjärjestelmän tulisi vastata osaltaan myös alan kasvaneen roolin mukanaan tuomaan kysyntään ja vaatimuksiin.

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien kokema sekä tekemä väkivalta

Poliisin tietoon tullut vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin kohdistuva väkivalta lisääntyi 2000-luvun alkupuolella, ja määrä on vakiintunut viime vuosina reiluun 2 500 tapaukseen vuodessa. Alan toimijat kokevatkin työväkivaltaa erittäin paljon. Suurin osa koetusta väkivallasta on loukkaavaa käytöstä ja väkivallalla uhkaamista, mutta myös potkimista ja lyömistä on kokenut jopa joka neljäs kyselytutkimukseen vastannut yksityisen turvallisuusalan toimija. Väkivallan kokemisen riski laskee selvästi ikääntymisen myötä. Henkilöillä, jotka työskentelevät esimerkiksi kauppakeskuksissa, sairaaloissa ja ravintoloissa, on suuri riski joutua fyysisen väkivallan kohteeksi.

Väkivallan kokemisesta ja riskistä huolimatta yksityisen turvallisuusalan toimijat eivät olleet kovin huolissaan siitä, että heihin kohdistuisi erilaisia väkivallan muotoja työtehtävissä. Tämä saattaa johtua siitä, että henkilöt ovat niin tottuneita väkivallan riskiin ja sen kokemiseen, että he ikään kuin pitävät sitä työhönsä kuuluvana elementtinä.

Tietoa järjestystä ylläpitävien henkilöiden väkivaltarikosepäilyistä on puolestaan vaikeampi saada valmiista tilastoista. Rikosilmoitukset vartijoiden tekemistä pahoinpitelyistä ovat järjestyksenvalvojia harvinaisempia. Aihetta koskevan tutkimuksemme perusteella vuosittain tietoon tulee noin 400–500 poliisin ilmoittamaa pahoinpitelytapausta, joissa epäiltynä on yksityisen turvallisuusalan toimija. Vaikuttaa siltä, että poliisin tietoon tuleva väkivalta liittyy pääsääntöisesti enemmän perinteiseen ravintoloiden järjestysvalvontaan kuin alan kasvun myötä voimakkaasti lisääntyneeseen vartiointitoimintaan esimerkiksi kauppakeskuksissa ja julkisissa tiloissa.

Rikosoikeudellisesta vastuusta ja suojasta

Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettavan rikosoikeudellisen virkavastuun laajuus on avoin ja tulkinnallinen, koska lain perusteluissa on tyydytty vain toteamaan, että järjestystä ylläpitäviin henkilöihin on yleensä sovellettava rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Virkavastuuta on tulkittava suppeasti ja lain tarkoituksesta käsin.

Virkavastuu kytketään nimenomaan niihin tilanteisiin, joissa toimivaltuuksien yhteydessä käytetään julkista valtaa. Yksityisellä turvallisuusalalla virkavastuuta sovelletaan silloin, kun käytetään toimivaltuuksia. Virkavastuuta ei siis sovelleta, kun käytetään kaikille yksityishenkilöille kuuluvia oikeuttamisperusteita.

Rikosoikeudellisen virkavastuun vastapainona yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä nautitaan erityisestä rikosoikeudellisesta suojasta, josta säädetään rikoslain 17 luvun 6 §:ssä. Yksityiselle turvallisuusalalle sovellettava rikosoikeudellinen suoja eroaa virkamiehen rikosoikeudellisesta suojasta, koska rikoslain 16 luvun 1–3 §:ää ei sovelleta yksityiseen turvallisuusalaan. Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista koskeva säännös on suppeampi kuin virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskeva säännös.

Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa yksityisen turvallisuusalan toimijat esittivät, että rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja suojaan tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään uudistuksia rikosoikeudelliseen virkavastuuseen tai suojaan, vaikka niihin liittyy useita ongelmia. Ylipäätään alan toimijat eivät ole käytännössä edes tietoisia siitä, kuinka virkavastuusäännöksiä sovelletaan, joten jo heidän oikeusturvansa kannalta asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden oikeusturvan parantamiseksi myös rikosoikeudellisen suojan tulisi määräytyä kuten virkamiehillä, koska yksityisellä turvallisuusalalla voidaan käyttää erityissäännösten nojalla julkista valtaa. Tätä ovat korostaneet niin yksityisen turvallisuusalan toimijat kuin tutkijat. Esimerkiksi Ruotsissa vartijan ja järjestyksenvalvojan rikosoikeudellinen suoja määräytyy vastaavin perustein kuin virkamiehen suoja. Tämä olisi perusteltu ratkaisu myös Suomessa, koska sääntelyn perusteissa käytetyt argumentit ovat yhtä päteviä niin yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kuin viranomaisten kohdalla.

Valvonnasta

Alan lakiuudistuksen myötä aiemmasta vartioimisliikeluvasta luovuttiin ja tilalle tuli turvallisuusalan elinkeinolupa, jonka piiriin kuuluu myös järjestyksenvalvontatoiminta, joka tuli pääosin luvanvaraiseksi. Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden mukaan suuri osa piti elinkeinoluvan laajentamista hyvänä ja tärkeänä asiana muun muassa juuri alan valvonnan kannalta. Elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta aiheuttavat kuitenkin alalla sekavuutta.

Hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustoiminta tuli lakiuudistuksen myötä myös elinkeinoluvan alaisuuteen. Kameravalvontajärjestelmät jätettiin kuitenkin sääntelyn ulkopuolelle. Yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat, että kameravalvonta ja turvallisuusjärjestelmien suunnittelu tulisi ottaa elinkeinoluvan piiriin. Turvasuojausta koskeva sääntely koetaan epäselväksi ja käytännössä toimimattomaksi. Toisessa tutkimuksessa nousi myös esille, että valvontaviranomaiset eivät ole osanneet auttaa riittävästi lakiuudistukseen liittyvissä kysymyksissä, vaikka Poliisihallituksen yhtenä lakisääteisenä tehtävä on alan ohjaus.

Yksityisen turvallisuusalan viranomaisvalvontaa pidetään kuitenkin selkeämpänä lakiuudistuksen myötä, mutta alan toimijat myös katsovat siinä olevan edelleen kehittämistä, koska he mainitsivat yhdeksi tärkeimmistä lainsäädännön kehittämistarpeista elinkeinoluvan ja sen valvonnan sekä rikosoikeudellisen vastuun ja suojan. Alan toimijoiden mielestä elinkeinoluvan poikkeukset ja omavalvonta saavat aikaan epärehellistä ja sekavaa toimintaa. Viranomaisvalvontaa alan toimijat kaipaavat myös lisää. Alan toimijat ovat kuitenkin melko tyytyväisiä yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisen välisen yhteistyön toimivuuteen sekä pitävät yksityistä turvallisuusalaa koskevia sanktioita riittävinä.

Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan. Ylipäätään poliisilaitoksien suorittama valvonta on käytännössä hyvin vähäistä. Yksi syy tähän ovat vähäiset resurssit, mutta myös yksityisen turvallisuusalan ja sääntelyn vähäinen tuntemus vaikuttaa valvontaan. Apulaisoikeusasiamies on korostanut jo kymmenen vuotta sitten, että poliisin tulee panostaa yksityisen turvallisuusalan valvontaan.

Mitä tulevaisuudessa?

Yksityisellä turvallisuusalalla on ollut pitkä historia jo ennen kuin moderni poliisijärjestelmä luotiin yhteiskuntien teollistumisen myötä. Siten kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. Yksityinen turvallisuusala on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Mikäli alan kasvu ja kehitys jatkuu nykyisenlaisena, tulee alalla olemaan jatkossa entistä suurempi rooli yhteiskunnassa, koska ala tulee edelleen kasvamaan ja kehittymään. Yksityisen turvallisuusalan tärkeä rooli rikostorjunnassa ja turvallisuuden sekä järjestyksen ylläpitämisessä on maailmanlaajuisesti tunnustettu, kun alan toimijoiden ammattitaito ja läsnäolo ovat vähentäneet rikosten ja häiriökäyttäytymisen määrää useilla eri toimialueilla.

Suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan ihmiset suhtautuvatkin pääsääntöisesti hyvin positiivisesti alaan. Yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisten yhteistyö on ollut toimiva tapa vastata turvallisuustarpeisiin eri toimialueilla. Suomessa on yksittäisten alaan liittyvien tapauksien myötä mediassa noussut keskustelua aika ajoin ennenkin. Meiltä on kuitenkin puuttunut poliittinen keskustelu, jota eri valtioissa on käyty.

Yksityisen turvallisuusalan yhtenä kasvun selitysteoriana on käytetty fiskaalista teoriaa, jossa korostetaan turvallisuusviranomaisten väheneviä resursseja. Turvallisuuden yksityistäminen ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista, koska usein yksityistämisellä tarkoitetaan turvallisuuden ulkoistamista tai yksityisen ja julkisen välistä kilpailua. Suomessa ei ole perinteisiä turvallisuusviranomaisten tehtäviä yksityistetty. Turvallisuuden yksityistämisellä voi ollakin vakavia sosiaalisia seurauksia, jos kehitys ei ole hallittua ja tarkoituksenmukaista. Tästä on maailmalta olemassa useita esimerkkejä muun muassa vankeinhoidon alalta.

Täytyy korostaa, että ilman sisäisen turvallisuuden kokonaisnäkemystä on uhkana juuri se kehitys, joka on jo osittain toteutunut Suomessakin. Yksityinen turvallisuusala täyttää ne tarpeet, joihin viranomaiset eivät ole vastanneet. Tämän takia on tärkeää, että pystytään kyseenalaistamaan nykyisiä toimintakäytäntöjä. Tarvitaan myös erilaisia ratkaisuehdotuksia toimintoihin, jotka sitovat viranomaisten resursseja huomattavassa määrin.

On myös kriittisesti tarkasteltava sitä, mitkä tehtävät kuuluvat esimerkiksi lakisääteisesti poliisille ja mitkä tehtävät ovat ajautuneet poliisin hoidettavaksi. Yksityisen turvallisuusalan kehityksen seuraamiseksi ja ihmisten oikeusturvan sekä viranomaisvalvonnan tehostamiseksi on alaa koskevan tilastollisen tietopohjan kehittäminen myös tärkeää.

Tulevaisuudessa olisi tärkeää tarkastella myös sitä, mitkä toiminnot tulee jättää viranomaisten tehtäväksi ja mitä toimia yksityinen turvallisuusala voi jatkossa hoitaa. Tämä on ennen kaikkea perustuslaillinen kysymys. Tulevaisuudessa tulisi myös tutkia toimeksiantajien näkemyksiä ja valvontaviranomaisen näkemyksiä alan sääntelystä. Valvontaviranomaisen resurssit valvoa yksityistä turvallisuusalaa eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin elinkeinolupien määrä on lisääntynyt, joten viranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja valvontaan.

Yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöä kehitettäessä on tärkeää varmistaa myös laadukas lainvalmistelu. Tämän takia yksityisen turvallisuusalan yhteiskunnallista roolia ja tehtäviä tulisi nyt tarkastella laajempana ja kattavampana kokonaisuutena, jotta muutaman vuoden päästä ei oltaisi taas samassa tilanteessa. Lisäksi puutteelliset tai riittämättömät lain vaikutusten arvioinnit sekä lain toimeenpanon vaatimien resurssien arvioinnit lisäävät yhteiskunnan kustannuksia. Lain implementointikustannukset kasvavat, elinkeinoelämän hallinnollinen taakka lisääntyy ja ihmisten oikeusturva heikkenee. Puutteellinen lainvalmistelun laatu johtaa sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen. Tästä seuraa oravanpyörä, jossa lainsäädäntöä joudutaan vähän väliä uudistamaan, kuten yksityisellä turvallisuusalalla on käynyt 2000-luvulla.

Blogi

Vartijan oikeus vartioimisalueelle pääsyn estämiseen ja alueelta poistamiseen

by
Kommentit pois päältä artikkelissa Vartijan oikeus vartioimisalueelle pääsyn estämiseen ja alueelta poistamiseen

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 15 §:n mukaan vartijalla on oikeus estää henkilön pääsy vartioimisalueelle tai poistaa hänet sieltä, jos:

  1. henkilön voidaan hänen lausumiensa uhkausten tai muun käyttäytymisensä perusteella todennäköisin perustein epäillä syyllistyvän vartioimisalueella olevaan omaisuuteen tai toimeksiantajan tai tämän palveluksessa olevan henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen; tai
  2. on ilmeistä, ettei henkilöllä toimeksiantajan asettamien ehtojen perusteella ole oikeutta oleskella vartioimisalueella.

Vartijalla ei ole oikeutta estää henkilön pääsyä vartioimisalueelle tai poistaa häntä sieltä, jos vartioimisaluetta on pidettävä järjestyslain 2 §:n 1 a alakohdassa tarkoitettuna paikkana.

Toimivaltuus jakautuu kahteen eri perusteeseen

Vartijan toimivaltuus jakautuu siten, että momentin 1 kohdassa määritellään perusteet, joiden perusteella vartija voi itsenäisesti, omaan harkintaansa perustuen estää kohdehenkilön pääsyn vartioimisalueella tai poistaa hänet sieltä. Momentin 2 kohdassa määritelty toimivaltuus puolestaan perustuu toimeksiantajan asettamiin oleskelun edellytyksiin, toisin sanoen toimeksiantajan tahtotilaan, joka olisi selvyyden ja todistelun vuoksi syytä kirjata lain 82.1 §:ssä määriteltyyn vartijan kohdekohtaiseen toimintaohjeeseen. Käyttäessään toimivaltuuksiaan 2 kohdan perusteella, vartijan tulisi aina tapauskohtaisesti harkita, onko käsillä toimeksiantajan määrittelemä pääsyn estämisen tai poistamisen peruste.

Toimeksiantajan määrittelemät perusteet voivat olla objektiivisesti arvioiden poiketa merkittävästi 1 kohdan perusteista. Yleisesti ”kynnys” toimivaltuuden käyttämiseen on toimeksiantajan asettamien oleskelun edellytysten osalta vartijan itsenäistä harkintavaltaa matalampi. Tämä johtuu lähinnä siitä, että toimeksiantajalla on yleensä oikeus valita asiakkaansa (kunhan valintaperuste ei ole syrjivä tai muutoin lainvastainen). Vartijan itsenäinen harkintavalta taas edellyttää rikokseen tai sen uhkaan rinnastettavaa perustetta.

Edellytykset pääsyn estämiselle ja poistamiselle yhteneväiset

Vartijan oikeuden edellytykset alueelle pääsyn estämiseen ja sieltä poistamiseen ovat yhteneväiset. Vartijalla on oikeus pääsyn estämiseen silloin, kun poistamisen edellytykset täyttyvät. Lain esitöissä korostetaan, että pääsyn estämisen tarkoituksena on ainoastaan varmistaa, että silloin, jos poistamisen edellytykset täyttyvät, vartija voi myös estää pääsyn vartioimisalueelle.

Vartijan ei siten tarvitse odottaa, että henkilö ensi tunkeutuu vartioimisalueelle tai sen välittömään läheisyyteen ja ryhtyäkseen vasta sitten poistamaan henkilöä, jos on selvää, että henkilö voitaisiin poistaa alueelta.

Hieman ristiriitaisesti vartioimisalueen ja sen välittömän läheisyyden määritelmän kanssa lain esitöissä todetaan, että vartija ei kuitenkaan voi mennä vartioimisalueen ulkopuolelle estämään henkilön pääsyä. Käytännössä kuitenkin vartija voi mennä esimerkiksi kaupan ovelle ja estää henkilön pääsyn, jos edellytys täyttyy.

Toimivaltuuden käytön kynnys

Momentin 1 kohdan määrittelemässä tilanteessa henkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyvän vartioimisalueella olevaan omaisuuteen tai toimeksiantajan tai tämän palveluksessa olevan henkilön (myös muut kuin toimeksiantajan työ- tai virkasuhteessa olevat, mutta muutoin toimeksiantajan palveluksessa olevat (esimerkiksi alihankinta- tai yhteistyösuhde toimeksiantajan kanssa) henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen. Epäilyn tulee olla kytketty henkilön lausumiin uhkauksiin tai muuhun käyttäytymiseen vartioimisalueella.

Vartijan itsenäiseen harkintaan perustuvaa toimivaltuutta arvioitaessa voidaan havaita, että omaisuuden vahingoittamisen osalta ”kynnystä”, eli toimivallan perusteen olemassa olemisen arviointiperustetta, ei ole laissa määritelty. Lisämäärehenkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen, koskee vain henkilöön kohdistuvia rikoksia. Siten säännöksestä ei suoraan ilmene, edellytetäänkö esineeseen (toimeksiantajan omistama tai hallinnassa oleva omaisuus) kohdistuvan poistumisperusteen osalta myös kohdehenkilön rikosta tai sen objektiivisesti arvioitavissa olevaa uhkaa rikoksen tekemiselle tai sen valmistelemista.

Kyseistä asiaa ei selvitetä lain perusteluiden yksityiskohtaisissa perusteluissakaan. Jos lainsäätäjän tarkoitusta verrataan henkilöön kohdistuvan uhan rikosvaatimukseen, omaisuuteen (esine) kohdistuvaan pääsyn estämisen tai poistamisen perusteen tulisi myös olla rikos tai sen objektiivisesti arvioitavissa oleva uhka. Tyypillisin rikoslaji olisi tällöin vahingonteko.

Vartijan itsenäisen toimivallan perusteen osalta on epätodennäköistä, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut pääsyn estämisen kynnyksen olevan esineiden osalta henkilöihin kohdistuvia rikoksia tai niiden uhkia matalampi. Siten peruste ei voisi olla esimerkiksi rikesakolla rangaistavaksi säädetty järjestysrikkomus, roskaamiskiellon vähäinen rikkominen tai esimerkiksi toimeksiantajalle haitallinen, siivoamistarpeen aiheuttava syljeskely.

Sen sijaan jos toimeksiantaja on määritellyt kyseiset perusteet pääsyn estämisen ja/tai poistamisen perusteiksi ja kyseiset perusteet on kirjattu asianmukaisesti kohdekohtaisiin toimintaohjeisiin, voitaisiin pääsyn estämisen tai poistamisen perusteen katsoa myös kyseisten rikkomusten osalta syntyneen momentin 2 kohdan toimivaltuuden perusteella.

Pääsyn estämisen edellytysten arvioiminen

Pääsyn estämiseen liittyy usein henkilön päihtymys. Säännös ei kuitenkaan anna toimivaltuutta pelkästään päihtymyksen perusteella estää pääsyä tai poistaa henkilöä vartioimisalueelta, jos henkilö ei uhkaile tai käyttäydy epäilyttävistä, että hänen voisi epäillä syyllistyvän rikokseen.

Päihtymys voidaan ottaa huomioon arvioitaessa henkilön käyttäytymistä kokonaisuutena. Toimeksiantajan näkökulmasta on korostettava, että he ostavat vartiointipalveluita, jotta heidän toimitiloissansa olisi turvallista tehdä töitä ja asioida sekä toiminta olisi häiriötöntä.

Pääsyn estämisen edellytysten arvioiminen on käytännössä varsin hankalaa varsinkin, jos henkilö ei käyttäydy uhkaavasti. Lain perusteluissa on todettu, että henkilön muu käyttäytyminen voi liittyä esimerkiksi näkyvään varustautumiseen omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen soveltuvalla välineellä. Vartija ei voi kuitenkaan velvoittaa henkilöä vartioimisalueelle pääsyn edellytyksenä alistumaan tarkastukseen sen varmistamiseksi, ettei hänellä ole mukanaan mainittuja rikoksentekovälineitä.

Niin sanottuun loukatun suostumukseen perustuen turvallisuustarkastus voi kuitenkin olla vartioimisalueelle saapumisen edellytyksenä. Esimerkiksi yritysten tutkimus- ja kehitysostoille ei usein saa mennä eikä sieltä saa poistua ilman, että henkilö, työntekijä tai vieras, alistuu turvallisuustarkastukseen. Turvallisuustarkastuksesta voi kieltäytyä; silloin sisään pyrittäessä seurauksena on pääsyn estyminen (2 kohta, toimeksiantajan määräämä peruste). Poistuttaessa alueelta kieltäytyminen saattaa johtaa kiinniottoon ja vartijan suorittamaan tarkastukseen itseapuna tai poliisin paikalle kutsumiseen tai toimeksiantajan turvallisuushenkilökuntaan kuuluvan henkilön paikalle kutsumiseen.

Kaupan alan haasteista

Käytännössä yksi keskeinen kysymys toimivaltuuden osalta on, että milloin voidaan todennäköisin perustein epäillä henkilön syyllistyvän esimerkiksi anastusrikokseen vartioimisalueella. Erityisesti kaupan alalla työskentelevät vartijat ovat jatkuvasti tekemisissä samojen päihdeongelmaisten henkilöiden kanssa, jotka tekevät anastusrikoksia. Täyttyykö heidän osalta rikosepäily jo heidän saapuessa kauppaan, jos henkilö on anastanut useita kertoja kohteesta?

Vartijalla ei ole oikeutta antaa niin sanottua porttikieltoa, eli toistaiseksi tai määräajaksi annettua kieltoa tulla vartioimisalueelle, mutta tapauskohtaisesti hän voi estää henkilön pääsyn kohteeseen, jos säännöksen asettamat edellytykset täyttyvät.

Tulkinnanvaraista on myös se, kenen kokemuksiin henkilön käyttäytymisen tulee perustua, jos rikosepäily on olemassa. Olennaista on huomioida, koska toimeksiannoissa työskentelee eri vartijoita, että rikoksentekijöistä tai epäillyistä ei saada pitää henkilörekisteriä. Säännökseen liittyy siis useita hyvin tulkinnallisia kysymyksiä, joihin ei ole saatavissa selkeitä vastauksia lain esitöistä.

Säännöksen toisessa tilanteessa henkilö oleskelee alueella ilmeisen oikeudettomasti. Oleskelun oikeudettomuuden on oltava toimeksiantajan määrittelemää. Toimeksiantaja ei voi kuitenkaan määritellä sellaista oleskelua oikeudettomaksi, johon hänellä ei ole puuttumisvaltaa. Oleskelurajoitukset eivät voi olla rikoslain mukaan syrjiviä. Vartijoita on tuomittu syrjinnästä rangaistukseen kaupan alan kohteissa.

Toimeksiantajan määrittelemä peruste epämääräinen ja kohdekohtaiset toimintaohjeet kuntoon

Vartijan oikeus pääsyn estämiseen ja poistamiseen silloin, kun toimenpide perustuu toimeksiantajan määrittelemään perusteeseen, on rajoiltaan hyvin epämääräinen. Vartijalla on lähes rajaton toimivalta estää henkilön pääsyn tai poistaa hänet vartioimisalueelta. Vartijan tulee vain perustella toimenpide säännöksen mukaisesti toimeksiantajan antamilla määräyksillä (asiakasvalinnasta) siten, ettei syyllisty syrjintään. Toimivaltuus perustuu aina tapauskohtaiseen arviointiin, joten on mahdollista, että tapahtuu inhimillisiä erehdyksiä. Jää oikeuskäytännössä määräytyväksi, minkälaista harkintakykyä vartijalta voidaan edellyttää edellytysten täyttymisen suhteen.

Edellä mainitun vuoksi olisi vartijan oikeusturvan kannalta erityisen tärkeää, että vartioimisalueen kohdekohtaisissa toimintaohjeissa olisi otettu kantaa pääsyn estämisen ja poistamisen perusteisiin ja edellytyksiin sekä suorittamistapaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kohdekohtaisten toimintaohjeiden valmisteleminen olisi myös toimeksiantajalle tarkoituksenmukaista. Vain ohjaamalla palvelujen tuottajansa toimintaa hän voi saada lain mahdollistamaa palvelua pääsyn estämisen ja poistamisen näkökulmasta.

Kohdekohtaisten toimintaohjeiden valmistelusta on lain 82.1 §:n perusteella vastuussa vartijan työnantaja, turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija. Asiayhteyden vuoksi on selvää, ettei vartioimisliike voi yksin valmistella kohdekohtaisia toimintaohjeita, vaan ne on toteutettava yhteistyössä kulloisenkin toimeksiantajan kanssa. Tässä yhteydessä täytyy korostaa yhdenvertaisuuslakia ja rikoslain syrjintäsäännöstä, joiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan rajoittaa muualla lainsäädännössä suotua mahdollisuutta harjoittaa asiakasvalintaa esimerkiksi liikkeen tason ylläpitämiseksi.