MTV on tuonut esille tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten valvonnan haasteita 30.10.2022 julkaistussa uutisessa. Minua on myös haastateltu uutisessa, koska meillä on Vaasan yliopistossa käynnissä Rikosseuraamuslaitoksen rahoittama tutkimus- ja kehittämishanke. Tässä blogissa nostetaan esille keskeisiä asioita aiheesta lainsäädännön näkökulmasta.

Pakkokeinolain yhteydenpitorajoitukset esitutkinnan turvaamistoimenpiteenä

Tutkintavangeille määrätään usein yhteydenpitorajoituksia esitutkinnan turvaamiseksi. Yhteydenpitorajoitusten merkitys korostuu erityisesti laajoissa huumausainerikoskokonaisuuksissa. Pakkokeinolain (806/2011, PKL) 4:1.1:n mukaan yhteydenpitoa muuhun henkilöön voidaan rajoittaa esitutkinnan ollessa kesken, jos on syytä epäillä, että yhteydenpito vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

Yksi tarkoituksista on turvata esitutkinta estämällä rikoksesta epäillyn mahdolliset pyrkimykset vaikeuttaa tai sotkea esitutkintaa. Kyse on ns. sotkemisvaarasta, joka on yksi vangitsemisen erityisistä edellytyksistä (PKL 2:5.2,2b ja 2:11.1). Tällöin on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa.

Yhteydenpitorajoitus voi sisältää rajoituksia kirjeenvaihtoon, puhelimen käyttöön, tapaamisiin tai muihin yhteyksiin säilyttämistilan tai vankilan ulkopuolelle taikka yhdessäoloon tietyn kiinni otetun, pidätetyn tai tutkintavangin kanssa (PKL 4:2.1).

Yhteydenpitoa asiamiehen kanssa ei saa rajoittaa ja yhteydenpitoa lähiomaisen tai muun läheisen kanssa voidaan rajoittaa ainoastaan rikoksen selvittämiseen liittyvistä erityisen painavista syistä (PKL 4:1.2).  Mikäli tutkintavangille on määrätty yhteydenpitorajoitus, tulee sen toteutumista luonnollisesti pystyä myös valvomaan.

Kaksi lakia – sama päämäärä

Tutkintavankeudesta säädetään tutkintavankeuslaissa (768/2005) sekä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa (841/2006). Se, kumpaa lakia sovelletaan, riippuu siitä, että säilytetäänkö tutkintavankia vankilassa vai poliisin tiloissa. Tutkintavangin sijoittamisesta poliisin säilytystiloihin ja sitä koskevista määräajoista säädetään tutkintavankeuslain 2:1.3:ssa.

Molempia lakeja valmisteltiin rinnakkain ja tarkoituksenmukaisuussyistä tutkintavankeutta koskevat säännökset haluttiin ottaa erikseen molempiin lakeihin (263/2004 vp, s. 214 ja HE 90/2005 vp, s. 7). Tutkintavankien yhdenvertaisuuden vuoksi heitä koskevat säännökset laadittiin kuitenkin mahdollisimman samanlaisiksi säilytyspaikasta riippumatta (263/2004 vp, s. 132 ja HE 90/2005 vp, s. 58).

Tutkintavangin puhelimen käyttäminen

Tutkintavangin puhelimen käytöstä säädetään tutkintavankeuslain 8:6:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan tutkintavangille on annettava omalla kustannuksellaan mahdollisuus olla puhelimitse yhteydessä vankilan ulkopuolelle, jollei tätä oikeutta ole pakkokeinolain 4 luvun mukaisesti rajoitettu. Lisäksi vankilan järjestyssäännössä voidaan antaa vankilan toiminnan ja järjestyksen kannalta välttämättömiä määräyksiä puhelimen käyttöajoista.

Poliisin tiloissa olevien tutkintavankien osalta on todettu, että esimerkiksi poliisin henkilökunnan työvuorojen järjestelyjen ja puhelujen valvontatarpeen johdosta voi olla välttämätöntä rajoittaa puhelimen käyttö sellaiseen ajankohtaan, jolloin säilytystilassa on riittävästi henkilökuntaa valvomaan puheluja (HE 90/2005 vp, s. 84).

Pykälän 2 momentin mukaan tutkintavangille on lisäksi varattava tilaisuus olla puhelimitse yhteydessä asiamiehen kanssa sekä muutoinkin vankilan ulkopuolelle sellaisten asioiden hoitamiseksi, joita ei voida toimittaa kirjeitse tai tapaamisella.

Puheluiden osalta yhteydenpitorajoitusten valvonnan ongelmallisuus on siinä, että tutkintavangilla on oikeus olla yhteydessä joihinkin henkilöihin ja joihinkin taas ei. tiukoissakin rajoituksissa on sallittua yleensä olla yhteydessä puolisoon valvotusti.

Tällöin tulee voida varmistua siitä, ettei tutkintavanki tosiasiallisesti saa yhteyttä sellaiseen henkilön, johon hän ei saa olla yhteydessä. Haasteena on esimerkiksi kuka prepaid-liittymään vastaa ja kenen hallussa se on.

Kyse on siis sen varmistamisesta, ettei puhelun vastaanottaja kuulu yhteydenpitorajoitusten piiriin, ja yhtä lailla myös siitä, ettei rajoitusten piiriin kuulumatonta henkilöä voida käyttää rajoitusten kiertämiseksi esimerkiksi soitonsiirron tai kaiutinpuhelun avulla, jolloin samassa puhelussa voi olla vaikka useita samassa jutussa vangittuja henkilöitä.

Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltuuksista

Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltuudet yhteydenpitorajoitusten valvontaan perustuvat tutkintavankeuslain 8:6.3:iin. Puhelimen käytön ehdoksi voidaan asettaa, että tutkintavanki ilmoittaa, kehen hänellä on tarkoitus olla yhteydessä. Jos tutkintavanki ei pyynnöstä ilmoita, kenelle hänen on tarkoitus soittaa, puhelimen käyttö voidaan evätä (HE 263/2004 vp, s. 225).

Mikäli tutkintavanki ilmoittaa väärän henkilön, hän syyllistyy tutkintavankeuslain 10:3:n mukaiseen järjestysrikkomukseen. Lisäksi tutkintavankeuslain 8:6.3:n mukaan puhelimen käyttö voidaan keskeyttää tai evätä, jos näin on tarpeen tehdä rikoksen estämiseksi, vankilan järjestyksen ylläpitämiseksi tai jos puhelu vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

Tutkintavankeuslain esitöissä ei ole tarkemmin avattu sitä, että miten edellä mainittua valvontaa voidaan konkreettisesti tehdä. Sen sijaan poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien osalta tätä on avattu enemmän (HE 90/2005 vp, s. 85). Lähtökohtana on ollut, että puhelua valvovan henkilön on asianmukaisesti varmistuttava siitä, ettei puhelu ole yhteydenpitorajoituksen vastainen.

Tällöin puhelua valvova henkilö voi pyrkiä varmistumaan sen henkilön henkilöllisyydestä, johon tutkintavanki on puhelimitse yhteydessä, esimerkiksi selvittämällä, kenen hallinnassa tutkintavangin ilmoittama puhelinnumero on ja kuka tästä puhelinnumerosta vastaa. Jos riittävän luotettavaa tunnistusta ei ole mahdollista suorittaa puhelimitse, ei puhelua tai sen jatkamista tule sallia.

Käytännön haasteita valvonnassa

Edellä esitetyn perusteella vankilassa voidaan siis pyrkiä selvittämään ja varmistamaan jo ennen puhelua puhelinnumeron haltija esimerkiksi tietojärjestelmistä ja avoimista lähteistä, josta on kuitenkin epäselvyyttä Rikosseuraamuslaitoksen käytännöissä.  Esimerkiksi prepaid-liittymien haltijaa ei luonnollisestikaan voi saada selville etukäteen. Tästä johtuen puhelun alussa tulee voida kuunnella, että kuka puheluun vastaa.

Tämä on edellytys jo sille, että voidaan arvioida tutkintavankeuslain 8:6.3:ssa mainittua puhelun epäämistä tai keskeyttämistä. Kyse on siis puhelun toisen osapuolen selvittämisestä, joten sitä ei tule sekoittaa varsinaiseen puhelun kuuntelemiseen, josta säädetään tutkintavankeuslain 8:7:ssä.

Tilanne on ongelmallisempi silloin, jos puhelun vastaanottajasta on jo varmistuttu ja puhelun annettu alkaa, mutta puheluun liitetään vasta sen jälkeen yhteydenpitorajoitusten piiriin kuuluva henkilö. Tämän todentaminen edellyttäisi käytännössä jo alun perin tutkintavankeuslain 8:7:n mukaista puhelun kuuntelemista, jolloin myös sille säädetyt edellytykset tulisi olla käsillä. Mikäli tällöin kesken puhelun kävisi ilmi yhteydenpitorajoitusten kiertäminen, olisi ensisijainen toimenpide keskeyttää puhelu tutkintavankeuslain 8:6.3:n mukaisesti.

Muut Pohjoismaat edellä

Vankilaturvallisuuden ja vankeusaikaisen rikollisuuden estämisen haasteet ovat saman tyyppisiä kaikissa Pohjoismaissa. Yhtäläisyydet ovat korostuneet erityisesti viime aikoina, kun esitutkintaviranomaiset ovat eri valtioissa kohdistaneet toimenpiteitä rajat ylittävään, ammattimaiseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tämä kertoo siitä, että vankilat ja koko rikosseuraamusala tulee huomioida yhä vahvemmin rikosoikeudellisessa ketjussa.

Muissa Pohjoismaissa lainsäädäntöä on uudistettu ja pyritty löytämään myös uusia käytäntöjä päivittäiseen turvallisuustyöhön vankiloissa. Entistä enemmän onkin huomioitu rikosseuraamusalan rooli koko rikosoikeudellisessa ketjussa ja se, että esitutkintaviranomaisten toiminta vaikuttaa suoraan vankiloihin.Vankiloiden pitää pystyä turvaamaan omalta osaltaan rikosprosessin toteutuminen ja pystyä suorittamaan riittävän tehokasta valvontaa, jottei yhteydenpitorajoitukset vaarannu.